Poika meni näyttämään mustelmaa, th kirjasi lasun!
Mitä h e l v e t t i ä lastensuojelussa tapahtuu jos siellä on aikaa tällaisia analysoida? Poika oli kaatunut pari päivää aikaisemmin veljesten välisessä painissa ja näytti kieltämättä aika pahalta ruhjeelta. Ajateltiin että paras käydä näyttämässä tk:ssa mutta eikös tämä tantta kirjannut siitä jonkun lasun ja väittänyt että veljesten suhde on kuralla ja pahoinpitelevät toisiaan fyysisesti. Jumalauta.
Kommentit (89)
Minusta on hyvä, että mustelmiin tartutaan matalalla kynnyksellä.
Meillä kävi niin, että hyvin eläväinen nuori neiti, 10v, satutti itsensä 2 kuukauden sisään 3 kertaa siten, että tarvitsi sairaalahoitoa. Me vanhemmat tietysti jouduimme puhutteluun. Olin kyllä tehnyt jo sairaalassakin selväksi, että minä ja mieheni ei oltu kertaakaan paikalla kun onnettomuudet tapahtuivat. Yksi sattui leirikoulussa, toinen ratsastustunnilla ja kolmas ratsastusleirillä.
Eli sitä en ihan ymmärtänyt, että miksi meitä epäiltiin tuolloin.
Myöhemmin kun kävimme kipsin poistossa niin silloinkin hoitaja puuttui tuohon, että tapauksia on monta pieneltä aikaa. Silloin totesin jo kyllästyneenä, että eikö siellä ole mitään paikkaa, johon voisi mainita ettei vanhemmat ole ollut lähimaillakaan tapahtumien aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasti ehtinyt taas unohtua esimerkiksi se tapettu 4-vuotias ja miten täälläkin paheksuttiin sitä ettei lastensuojelu puutu asioihin. Mistäpä sitä voi hoitaja tietää kuinka paljon vanhemmat valehtelee siitä kuinka ruhjeet on syntyneet.
Ko lapsi oli lasun asiakas jo ennen syntymäänsä eikä se mitään auttanut.
Ja mitä ennen hysteriassa tehdään tuehia ilmoituksia, sitä vähemmän apua oikeat tapaukset saa.
Mielestäni ei ole mitään hysteriaa tai turhaa tehdä ilmoitusta lapsesta joka on joutunut väkivallan uhriksi.
Siitähän tehtiin ilmoituksia. Auttoiko ne? Ei.
Ja jokaikinen mustelma ei tarkoita väkivaltaa. Mitä enemmän ollaan hysteeriisä, sitä vähemmän yhtään kukaan sieltä lasusta apua saa. Ainoa joka hyötyy on ne työntekijät. Varma leipä surkealla työtuloksella.
Mutta ap:n tapauksessa tarkoitti. Siitähän tässä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika joutui katuryöstön (roudmänit) kohteeksi reilu viikko sitten. Siitäkin seurasi lasu koska poliisin on pakko kirjata alaikäisestä uhristakin sellainen.
Kolmessa minuutussa sossutäti totesi ettei tarvita jatkotoimenpiteitä. Mutta turha ihmetellä miksi sossut on ylityöllistyneitä kun näinkin turhista pitää lähteä kyselemään kotioloja yms.
Miten niin turhista? Onhan se hyvä selvittää miten tietoinen vanhempi on lapsensa puuhista ja tietääkö vanhempi missä ja millaisissa porukoissa lapsi liikkuu. Toisaalta ryöstön kohteeksi joutuminen on traumatisoivaa, joten on myös hyvä varmistaa tarvitseeko vanhempi tai lapsi enemmän tukea tilanteeseen. On nimittäin vanhempia, jotka menevät itse tapahtuneesta niin paniikkiin, etteivät osaa olla lapsensa tukena. Kaikenlaista olen sossuna nähnyt.
Ai että esimerkiksi kouluun ei enää saa mennä, koska kadulla voidaan ryöstää tai bussissa.
Missä niin sanoin? Ja miten tuo kommenttisi liittyy yhtään mihinkään?
Se katuryöstö voi tapahtua ihan koulumatkalla. Lapsi olla yksin.
Ei siinä enää tarvitse kuulustella mitään. Lukeeham se papereissakin jo.
Ja vanhemmat hakee apua jos tarvitaan. Eikä nyt ainakaan miltään sossulta.
Niin, asia toimii noin, mikäli vanhemmat ovat hereillä ja välit lapseen ovat luottamukselliset. Kaikilla ei näin ole. Päälle päin järkevän oloiset vanhemmat saattavat seota täysin tämänkaltaisesta tapahtumasta.
Ja se joku sosiaaliteknologiaa opiskellut käsien heiluttajako sitten on muka pätevä asiaa arvioimaan?
Parempi se kuin jättää ollenkaan arvioimatta ja yrittämättä auttaa niitä lapsia jotka sitä tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveydenhuollossa selvitetään syyt aina tavalla tai toisella lapsen vammoille. Joko kuulustelevat lasta tai tekevät sitten suoraan lasun, jolloin lasu kuulustelee. Tavallaan se on ihan hyvä, koska oikeasti on myös väkivaltaisia läheisiä olemassa. Mutta kääntöpuolena on sitten se, että pelokkaimmat voivat jättää avun hakematta.
Lapsen mustelmien ja naarmujen takia en itse ottaisi yhteyttä terveydenhuoltoon. En kestä sitä henkistä painetta lasu-ajatuksista ja mustelmia ei kukaan hoitsu paranna, vaan aika. Emme ottaneet yhteyttä lapsen tapaturmassa, jossa lapsen vointia piti seurata ja herätellä yöllä varalta, vaan katsoimme toimintaohjeet netistä. Netissä kyllä kerrotaan, milloin tulee lähteä näytille. Lapsestamme on aiemmin tehty lasu, kun olin purkanut tunteitani yhdestä kriisistäni terveydenhuoltoon, joten olen nykyään lähtökohtaisesti vähän epäilevämmin suhtautuva.
Olisi tosiaan syytäkin tehdä lasu jos et edes vie lastasi hoitoon jota hän tarvitsee tapaturman jälkeen, vaan luotat johonkin nettiohjeisiin.
Vai niin. Olisi syytä tehdä sinun lapsestasi lasu, jos vanhempi on niin tietämätön, ettei tiedä netistä löytyvän keskustelujen lisäksi myös ihan virallisia hoito-ohjeistuksia. Lääkärissä hänelle olisi tehty samat toimet ja annettu samat ohjeet, mutta perään olisi tullut kuulustelu.

Miksi pelkäisit noin paljon kuulustelua jos sinulla ei ole mitään salattavaa? Jopa lapsesi turvallisuuden uhalla.

En todellakaan luottaisi siihen että olen osannut netin perusteella tehdä juuri oikean diagnoosin eikä minulta ole jäänyt mitään muuta huomaamatta. Se lääkäri on kuitenkin opiskellut aika monta vuotta joten eiköhän hän ole hiukan minun googletustani pätevämpi.

Kerrottu jo tuossa aiemmin.

Niin, kerroit että lapsestasi on tehty lasu, mutta jos siinä ei ole mitään aihetta niin miksi sitä pitäisi pelätä?

Ehkä sinä et osaa, mutta itse osaan toimia ohjeistuksen mukaan. On se ohjeistus sitten suullinen tai kirjallinen. Jos kirjallisesti todetaan, että EI tarvetta lähteä lääkäriin kuin seuraavissa tapauksissa (jotka selostettu), osaan kyllä ihan sisäistää sen. Samoin hoito- ja seurantaohjeet. Samoja asioita ei tarvitse toistaa minulle puhelimessa tai lääkärissä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveydenhuollossa selvitetään syyt aina tavalla tai toisella lapsen vammoille. Joko kuulustelevat lasta tai tekevät sitten suoraan lasun, jolloin lasu kuulustelee. Tavallaan se on ihan hyvä, koska oikeasti on myös väkivaltaisia läheisiä olemassa. Mutta kääntöpuolena on sitten se, että pelokkaimmat voivat jättää avun hakematta.
Lapsen mustelmien ja naarmujen takia en itse ottaisi yhteyttä terveydenhuoltoon. En kestä sitä henkistä painetta lasu-ajatuksista ja mustelmia ei kukaan hoitsu paranna, vaan aika. Emme ottaneet yhteyttä lapsen tapaturmassa, jossa lapsen vointia piti seurata ja herätellä yöllä varalta, vaan katsoimme toimintaohjeet netistä. Netissä kyllä kerrotaan, milloin tulee lähteä näytille. Lapsestamme on aiemmin tehty lasu, kun olin purkanut tunteitani yhdestä kriisistäni terveydenhuoltoon, joten olen nykyään lähtökohtaisesti vähän epäilevämmin suhtautuva.
Olisi tosiaan syytäkin tehdä lasu jos et edes vie lastasi hoitoon jota hän tarvitsee tapaturman jälkeen, vaan luotat johonkin nettiohjeisiin.
Vai niin. Olisi syytä tehdä sinun lapsestasi lasu, jos vanhempi on niin tietämätön, ettei tiedä netistä löytyvän keskustelujen lisäksi myös ihan virallisia hoito-ohjeistuksia. Lääkärissä hänelle olisi tehty samat toimet ja annettu samat ohjeet, mutta perään olisi tullut kuulustelu.
Miksi pelkäisit noin paljon kuulustelua jos sinulla ei ole mitään salattavaa? Jopa lapsesi turvallisuuden uhalla.
Kerrottu jo tuossa aiemmin.
Niin, kerroit että lapsestasi on tehty lasu, mutta jos siinä ei ole mitään aihetta niin miksi sitä pitäisi pelätä?
Kerrottu jo edellä. "En kestä sitä henkistä painetta lasu-ajatuksista--"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika joutui katuryöstön (roudmänit) kohteeksi reilu viikko sitten. Siitäkin seurasi lasu koska poliisin on pakko kirjata alaikäisestä uhristakin sellainen.
Kolmessa minuutussa sossutäti totesi ettei tarvita jatkotoimenpiteitä. Mutta turha ihmetellä miksi sossut on ylityöllistyneitä kun näinkin turhista pitää lähteä kyselemään kotioloja yms.
Miten niin turhista? Onhan se hyvä selvittää miten tietoinen vanhempi on lapsensa puuhista ja tietääkö vanhempi missä ja millaisissa porukoissa lapsi liikkuu. Toisaalta ryöstön kohteeksi joutuminen on traumatisoivaa, joten on myös hyvä varmistaa tarvitseeko vanhempi tai lapsi enemmän tukea tilanteeseen. On nimittäin vanhempia, jotka menevät itse tapahtuneesta niin paniikkiin, etteivät osaa olla lapsensa tukena. Kaikenlaista olen sossuna nähnyt.
Tuossa tiesin suht tarkkaan missä oli ja mitä tekemässä - paluureissussa ylimääräisistä futishöntsyistä (kesätauko, mutta kilpatason sällit päättivät mennä vetämään omat pelireenit iltasella) ja sieltä palatessaan odotetteli raitsikkapysäkillä kun "näköalattomat" iski.
Tapaus vietiin poliisille, valvontakamerakuvat kertoivat kaiken olennaisen. Ei sitten mitään tarvetta lasuiluun ja poliisi anteeksipyytelikin sitä etukäteen että tästä seuraa byrokratian kukkanen eli sossutädin soitto. Junnu itsekin oli kyrpiinyt "aivan turhasta meuhkaamisesta" tarkoittaen juuri sossutädin aktiviteetteja.
Ei ole ihme että sosiaalitoimi tulee hyvin kalliiksi yhteiskunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ihme että sosiaalitoimi tulee hyvin kalliiksi yhteiskunnalle.
Ei ihme, että koko sote on k"sessa. Porukka lappaa mustelmien ja perusflunssien takia julkisen puolen hoidossa ja siitä sitten vielä lasut perään. Saadaan samalla kertaa tukkoon sekä terveydenhoito että sosiaalipuoli.
Sosiaalitoimi on suututtanut monta äitiä ja se tarkoittaa, että eläkeläisille ei ole hoitajia.
Jos minusta tehdään huono äiti niin en ala mitään eläkeläistä hoitamaan. Jos eläkeläinen on tehnyt yhden lapsen niin se ei ole minun ongelmani.
Vierailija kirjoitti:
Kummasti ehtinyt taas unohtua esimerkiksi se tapettu 4-vuotias ja miten täälläkin paheksuttiin sitä ettei lastensuojelu puutu asioihin. Mistäpä sitä voi hoitaja tietää kuinka paljon vanhemmat valehtelee siitä kuinka ruhjeet on syntyneet.
Nimenomaan. Ne terveydenhoitajat ei ole mitään selvännäkijöitä. Voi olla, että vanhemmat ovat pahoinpidelleet. Ja yksi aika vaiettu asia on sisarusten välinen väkivalta. Ei se aina ole kivaa nujuamista, vaan se voi olla silkkaa väkivaltaa. Minulla on itselläni kaksi jo isompaa poikaa, joista isompi on erityislapsi, jonka elämä on parantunut vuosien myötä. Mutta kun olivat pieniä, kuitenkin selvästi sen ikäisiä, että saattoivat olla kahdestaan kotona, kun kävin kaupassa tms., isompi löi veljeään monesti. Tämä on asia, jota eniten häpeän ja kadun elämässäni, etten OIKEASTI suojellut pienempää. En vain jotenkin tajunnut, että se ei ollut mitään pikku kinaa. Nykyään nuorempi ei halua olla missään tekemisissä isoveljen kanssa, minkä ymmärrän täysin. Häpeän ihan hirveästi.
No tuohan antaa mahdollisuuden maalittaa kätevästi jotain "väärinajattelijaa" kun alihankkijat hyökkäävät sen lapsen kimppuun! Jaaha!
On erittäin tärkeää, että jokaisesta tällaisesta tehdään lasu. Ei sen yksittäisen tapauksen takia, vaan siksi, että mikäli näitä ilmoituksia tulee useita, voidaan huomata, että lapsi on riskitaoaus syystä tai toisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveydenhuollossa selvitetään syyt aina tavalla tai toisella lapsen vammoille. Joko kuulustelevat lasta tai tekevät sitten suoraan lasun, jolloin lasu kuulustelee. Tavallaan se on ihan hyvä, koska oikeasti on myös väkivaltaisia läheisiä olemassa. Mutta kääntöpuolena on sitten se, että pelokkaimmat voivat jättää avun hakematta.
Lapsen mustelmien ja naarmujen takia en itse ottaisi yhteyttä terveydenhuoltoon. En kestä sitä henkistä painetta lasu-ajatuksista ja mustelmia ei kukaan hoitsu paranna, vaan aika. Emme ottaneet yhteyttä lapsen tapaturmassa, jossa lapsen vointia piti seurata ja herätellä yöllä varalta, vaan katsoimme toimintaohjeet netistä. Netissä kyllä kerrotaan, milloin tulee lähteä näytille. Lapsestamme on aiemmin tehty lasu, kun olin purkanut tunteitani yhdestä kriisistäni terveydenhuoltoon, joten olen nykyään lähtökohtaisesti vähän epäilevämmin suhtautuva.
Olisi tosiaan syytäkin tehdä lasu jos et edes vie lastasi hoitoon jota hän tarvitsee tapaturman jälkeen, vaan luotat johonkin nettiohjeisiin.
Vai niin. Olisi syytä tehdä sinun lapsestasi lasu, jos vanhempi on niin tietämätön, ettei tiedä netistä löytyvän keskustelujen lisäksi myös ihan virallisia hoito-ohjeistuksia. Lääkärissä hänelle olisi tehty samat toimet ja annettu samat ohjeet, mutta perään olisi tullut kuulustelu.
Miksi pelkäisit noin paljon kuulustelua jos sinulla ei ole mitään salattavaa? Jopa lapsesi turvallisuuden uhalla.
Olen nyt eri, mutta vastaan.
Ehkä siksi, että niitä kuulustelijoita on joka lähtöön? Ei tarvitse olla kovinkaan hankala vänkkyrä vastassa, kun ihan tavallinen perhe-elämä saadaan näyttämään ihan joltakin muulta.
Siksi luultavimmin yksikään perhe ei halua turhaan kuultavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalitoimi on suututtanut monta äitiä ja se tarkoittaa, että eläkeläisille ei ole hoitajia.
Jos minusta tehdään huono äiti niin en ala mitään eläkeläistä hoitamaan. Jos eläkeläinen on tehnyt yhden lapsen niin se ei ole minun ongelmani.
Miten tämä liittyy mihinkään? Mitä eläkeläistä sun pitäisi hoitaa ja miksi?