Mitä tarkoittaa, kun treffikumppani sanoo näin:
Miten te tulkitsette, kun henkilö, jonka kanssa olette käyneet treffeillä 2-3 kertaa, haluaa ilmoittaa , ettei enää halua tavata uudelleen, koska "en kokenut syvempää yhteyttä sinuun" tai "minusta tuntuu, ettemme oikein saaneet yhteyttä toisiimme"?
Minulle tulee mieleen, että aijaa, olenko mä ollut sitten jotenkin sulkeutunut persoona heidän seurassaan vai tarkoittaako tuo, että he eivät kokeneet sellaista "jalat alta" tai sielujen yhteyttä -fiilistä? Toki voihan se olla, että he ovat tuon lauseen vaan keksineet päästään. Mä olen joskus kirjoittanut, kun en ole halunnut tavata uudelleen, että "mä en ehkä näe syytä tavata uudelleen".
Mä ehkä perustan oman päätökseni jatkosta siihen, että viihdynkö henkilön seurassa, onko kivaa, tunnenko kemiaa/vetovoimaa häneen, mutta mitään henkistä yhteyttä en edes hae muutaman ensitapaamisen aikana.
Kommentit (21)
Ihan samaa te tarkoitatte, eri sanoilla vaan. Kun ei lähde, niin ei lähde. Ei muuta kuin eteenpäin.
Juuri sitä mitä sanoo, että yhteys jäi pinnalliseksi. Olisi varmaan halunnut että panostat hieman enemmän.
Sitä, että seurasi on kuin olisi sukulaisen tai työkaverin kanssa liikkeellä. Et kiinnosta kumppaniehdokkaana.
Et vaan ole sitä mitä se toinen on hakemassa. Itse syy voi siis olla mikä vaan.
Varmaan tarkoittaa noita samoja asioita kuin sinäkin. Yhtenevää huumorintajua, kommunikaation sujuvuutta ja fyysistä vetovoimaa. Jotenkin jäänyt väkinäinen olo, jutut ei kiinnostaneet ja/tai seksuaalinen kemia puuttunut.
Tuo on vain yksi tapa kertoa, että ei kiinnostunut.
Jos itse sanoisin noin niin tarkoittaisin ettemme vain oikein ole samalla aaltopituudella. Ettei esim. arvot, persoonallisuudet, mielenkiinnon kohteet tai huumorintaju tunnu kohtaavan tarpeeksi hyvin. Ettei toinen tunnu ymmärtävän kunnolla sinua etkä sinäkään ymmärrä kunnolla sitä toista. Ettei koe oloaan oikein rennoksi siinä seurassa. Kyllä tuollaisen huomaa jo melko nopeasti.
Jos itse sanon noin, tarkoitan sitä että asiat jotka minussa ovat itselleni tärkeitä ja merkityksellisiä jäivät treffeillä piiloon. Keskustelu on pyörinyt sellaisilla alueilla, joihin pystyn kyllä osallistumaan, mutta jotka eivät tunnu kovin olennaisilta, ja ne olennaiset asiat taas eivät ottaneet tuulta alleen.
Tämä ei tarkoita että sinä olisit mitenkään sulkeutunut tai passiivinen tai että sinussa olisi muutenkaan mitään vikaa. Sinun ja sen toisen persoonallisuuksissa ei vain ole riittävästi yhteistä, jotta hän kokisi yhteytenne riittävän syväksi tai kehittämisen arvoiseksi. Ansaitsette molemmat tavata paremmin yhteensopivan henkilön.
Sä Christiina olet kirjoittanut niin epävakaita ja tasapainottomia juttuja tänne, etten ihmettele että jäät jatkuvasti yksin.
Tarvitseeko noita alkaa sen syvällisemmin miettimään? Ei vaan kolahtanut, ei se tarkoita sitä että sinussa olisi jotain absoluuttisesta vikaa. Seuraavan kanssa onnistaa ehkä paremmin.
Musta pahinta on kun joku sanoo, että ei halua jatkaa, mutta sitten kun kysyy miksi, niin ne sanoo "emmätiä".
Tää Christiina on persumielinen, joten ei ihmekään ettei kiinnostusta. 🤭
Vierailija kirjoitti:
Musta pahinta on kun joku sanoo, että ei halua jatkaa, mutta sitten kun kysyy miksi, niin ne sanoo "emmätiä".
Sitä vaan on sellainen fiilis, ettei ole kiinnostusta tavata uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Jos itse sanon noin, tarkoitan sitä että asiat jotka minussa ovat itselleni tärkeitä ja merkityksellisiä jäivät treffeillä piiloon. Keskustelu on pyörinyt sellaisilla alueilla, joihin pystyn kyllä osallistumaan, mutta jotka eivät tunnu kovin olennaisilta, ja ne olennaiset asiat taas eivät ottaneet tuulta alleen..
Just tämän takia mä ihmettelenkin, että miksi jotkut sopivat ensitreffit johonkin aktiviteetin pariin, esim. Keilaaminen, minigolf, kävelylenkki, kun en minä pysty keskittymään kahteen asiaan samaan aikaan, että pystyisin juttelemaan (syvällisistä asioista) tuntemattoman ihmisen kanssa samalla kun suoritan jotain fyysistä. Ehkä tulee mieleen, että jonkun kaverin kanssa voi jutskailla kävelylenkin yhteydessä, mutta ei ennestään tuntemattoman tyypin.
juttelitte pinnallisia pää asiassa ehkä... mutta vaikka ette ei se korvaisi sitä tunne puutetta, ehkä haki introverttiä..
Treffikumppanin lausuma oli vain kiertoilmaus sille, ettei tuntenut sinua kohtaan fyysistä kiinnostusta. Eräs muutaman kerran tapaamani nainen tarkoitti samaa lausuessaan minulle, ettei hän taida olla elämäni nainen.
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse sanon noin, tarkoitan sitä että asiat jotka minussa ovat itselleni tärkeitä ja merkityksellisiä jäivät treffeillä piiloon. Keskustelu on pyörinyt sellaisilla alueilla, joihin pystyn kyllä osallistumaan, mutta jotka eivät tunnu kovin olennaisilta, ja ne olennaiset asiat taas eivät ottaneet tuulta alleen..
Just tämän takia mä ihmettelenkin, että miksi jotkut sopivat ensitreffit johonkin aktiviteetin pariin, esim. Keilaaminen, minigolf, kävelylenkki, kun en minä pysty keskittymään kahteen asiaan samaan aikaan, että pystyisin juttelemaan (syvällisistä asioista) tuntemattoman ihmisen kanssa samalla kun suoritan jotain fyysistä. Ehkä tulee mieleen, että jonkun kaverin kanssa voi jutskailla kävelylenkin yhteydessä, mutta ei ennestään tuntemattoman tyypin.
Toiset taas kokee ahdistavaksi, jos vaan tuijotetaan toisiaan kahvikupin ääressä
Mitä väliä?? Lopputulos oli, että et päässyt jatkoon
Kommentteja?