Lue keskustelun säännöt.
Tavalliselle vanhemmalle on kauheaa jos aikuinen lapsi laittaa välit yhtäkkiä poikki ja katoaa elämästä
09.07.2023 |
Tälläkin palstalla peukutetaan ihmisiä jotka ovat kadonneet vanhempiensa elämästä täysin, tai ovat suunnittelemassa sitä. Oikein kannustetaan siihen.
En hetkeäkään epäile etteikö olisi olemassa hirviövanhempia jotka tietentahtoen ovat halunneet tuhota lapsensa elämän. Vanhempia jotka ovat ilkeitä, fyysisesti ja henkisesti väkivaltaisia, petollisia, myrkyllisiä, päihteileviä, ailahtelevia, välinpitämättömiä, kiristäviä, hyväksikäyttäviä, arvostelevia, kateellisia, etäisiä, tunkeilevia, painostavia, vähätteleviä jne. Ei sellaisen kanssa halua eikä tarvitse olla tekemisissä.
Sitten on ne vanhemmat joiden lasta on rakastettu, kannustettu, oltu tukena elämän ylä- ja alamäissä. Oltu ihan tavallisia vanhempia, jotka ovat halunneet olla tietoisia kasvattajia. On yritetty tietoisesti välttää niitä virheitä mitä esimerkiksi omassa suvussa on tehty ja mikä on aiheuttanut vahinkoa.
Sitten yhtenä päivänä lapsi ei vain enää ota yhteyttä eikä vastaa puhelimeen. Vanhemmalle tulee tunne että kaikki ei ole kunnossa. Kysytään varovasti että onko kaikki hyvin. Huoli herää. Ei vastausta, vaikka viestit luettu. Muutaman viikon päästä lapselta tulee katkera viesti että kokee vanhempiensa pilanneen hänen elämänsä eikä halua enää olla väleissä. Asiaa ei suostu sen kummemmin avaamaan että saisi edes jonkunlaisen käsityksen tilanteesta. Hämmennys iskee, alkaa loputon miettiminen ja kelaaminen. Oliko syynä kenties muutto toiselle paikkakunnalle kun lapsi oli 10-vuotias? Oliko syynä äidin hetkellinen työttömyys ja huonompi rahatilanne? Mitään selkeästi vahingollista tapahtumaa ei tule mieleen historiasta.
Tätä tilannetta voisi verrata oman lapsen katoamiseen. Ei selityksiä tai vastauksia. Kyse ei ole siitä etteikö vanhempi pystyisi näkemään virheitään, päinvastoin hän etsii niitä itsestään ja historiasta, etsii vertaistukea ja puhuu ammattilaisten kanssa.
Sureva äiti
Kommentit (1125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järjestäen näissä kaikissa tapauksissa on sama tilanne. Joko lapsi kertoo aina vaan mikä on pielessä, vanhempi ei halua kuulla mitä lapsella on sanottavaa. TAI vanhempi ignooraa täysin kaiken, ei ole kykeneväinen edes kuulemaan mitään vaan samantien tulee täydellinen kieltoreaktio ja hiljaisuus. Mistään ei haluta edes keskustella.
Juuri näin. Sanoin äidilleni, etten enää jaksa kuunnella jatkuvaa arvostelua ja syyllistämistä ja äitini vastaus oli suurin piirtein: "Kaikkeni olen teidän eteen tehnyt, terapiassakin kävin, että osaisin olla hyvä äiti, mutta mitään en osaa tehdä oikein." Kun on tuollaista uhriutumista kuunnellut koko elämän, ei sitä jaksa enää. Antaa olla, kun ei näe omassa toiminnassaan mitään väärää. Puhuu itsestään usein vielä kolmannessa persoonassa. "Äitis sitä, äitis tätä".
Miten on? Osaako äitisi mielestäsi tehdä mitään oikein? Luen vain, kaiken sen mitä äitisi tekee mielestäsi väärin. Ehkä se olet oikeasti sinä, joka olet se väärin, jos toinen vaan yrittää ja yrittää ja koskaan ei kelpaa sinulle?
Heti ensimmäisenä tavatessa alkaa arvostella joko ulkonäköä, painoa tai vaatteita tai antaa ohjeita niin kuin pikkulapselle. "Ethän sinä nyt tuolla tavalla voi hautajaisiin pukeutua". "Muistat sitten kätellä kaikkia". Sitten tuhahdellaan, katsotaan tuomitsevasti, jos ei käyttäydykään olettamallaan tavalla. Tätä on ollut aina, ei IKINÄ ole ollut vain hiljaa, vaan aina etukäteen sättimässä ja neuvomassa, ihan kun en 35-vuotiaana osaisi ilman niitä jatkuvia syyttäviä neuvoja. Ja juuri tuo uhriutuminen, se on joku boomereiden juttu ja sillä saa lapset karkotettua hyvinkin kauas. Jos lapsi ei toimi niin kuin äiti haluaa, niin sitten alkaa itku ja uhriutuminen, kun ei osaa katsoa peiliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempi riehaantuu kun häntä kutsuu narsistiksi, ei voi muka tehdä niin ilman pätevyyttä. Vanhempi itse sinnikkäästi kutsuu lasta sairaaksi ilman mitään pätevyyttä, ja levittää juttua pitkin maita ja mantuja kuinka lapsella on mielenterveysongelmia. Vaatii myös psykologeja muuttamaan päätöstään, kun nämä toteavat ettei lapsessa ole mitään vikaa. Diagnosoi sitten nämä psykologitkin sairaiksi ilman mitään pätevyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin joutunut kipuilemaan suhdetta vanhempiini. Ehkä se kuuluu tähän ihmisyyteen.. että on vaikeampia ja helpompia ajanjaksoja. Kaikki vanhemmat traumatisoi lapsiaan jollain tavalla myös ihan tietämättään. Tämä on taivaan tosi.
Ehkä kypsyy, aikuistuu ja ymmärtää asioita eri tavalla sitten. Viimeistään silloin, kun on itse äiti?
Myös kaikki kapset traumatisoivat vanhempiaan jollain tavalla, ihan tietämättään. On taivahan tosi.
Mutta kuinka moni hyväksyisi vanhempien totaalisen katoamisen lapsen elämästä? Viestit luettu, vastausta ei kuulu kuukausiin, kunnes tulee tyly vastaus lapsen viestiin, että: Olet pilannut meidän elämän, parempi ettet soittele.
Lapsi ei ole ikinä vastuussa vanhemmistaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni nykyajan nuoret aikuiset ovat, vaikkakin monessa asiassa parempia kuin vanhempansa, niin erittäin heikkoja kestämään epätäydellisyyttä, ristiriitoja, virheitä tai riitoja. Sanoudutaan irti kokonaan vanhemmista, joilla ei ole ollut mahdollisuuttakaan samanlaisiin "tunnetaitoihin" tai ilmaisuun kuin heillä, yhdysvaltalaisvetoisen populaarimedian opissa. Nykyäänhän ihmisille opetetaan tosi-tv-ohjelmien avulla, miten pitää milloinkin reagoida ja ilmaista itseään: yllätyksiin ja tuunaukseen (muodonmuutos- ja remppaohjelmat) tai miten lapsia kasvatetaan (nanny-ohjelmat) tai miten parisuhteen ongelmista ja omista tunteista pitää loputtomiin puhua (ensitreffit ym. parisuhdeohjelmat).
Monille nuorille aikuisille nykyään myös omien lasten hankinta on jotain niin paljon elämää suurempaa, että sitä pohditaan ja jahkaillaan ja pelätään niin kauan kunnes lapsia ei enää voikaan saada. Ei uskalleta, eikä ihmissuhteissakaan oikeastaan mennä päin ongelmia, vaan halutaan ettei ongelmia ole ollenkaan! Elämän pitäisi koko ajan olla seesteistä, hipsteröintiä ja mindfulnessia.
Tämä. Meillä oli ainoastaan henkistä, fyysistä, seksuaalista ja taloudellista väkivaltaa sekä myöhemmin vainoamista, mutta ei ollenkaan esim. uskontoon liittyvää väkivaltaa. Silti katkaisin välit.
En ole myöskään osallistunut liikakansoittamiseen, vaikka ihmisiä on liikaa, työpaikat korvaa tekoäly, ympäristö ei kestä enempää kuormitusta, syntymä on ainoa keino kokea kuolema ja kärsimys, ja kaikki muut lajit alkavat olla uhanalaisia paitsi ihminen.
Käsitin, että aloittaja ei tarkoittanut keskustella välien katkaisusta silloin, kun lapseen on kohdistettu fyysistä, seksuaalista ja henkistä väkivaltaa tai vainoamista. Tarkoitus oli kai keskustella siitä, miksi aikuiset lapset katkaisevat välit ihan tavallisiin hyviin vanhempiin.
Koska samanlailla vanhempani valittaa ettei tiedä mitä on tehnyt väärin. En todellakaan ole mitään tavaamista velkaa, niin kuin en mitään muutakaan.
Sitä oppii kyllä tunnistamaan narsistit jos joutuu läheisesti sellaisen kanssa olemaan tekemisissä vuosikausia. Kaikilla on samat sairaat käytösmallit ja kieroilut. Oikeastaan heidän käytös on aika helposti ennustettavissa. Aina saa odottaa samoja kostoja ja uhrautumisia, jos uskaltaa olla rehellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järjestäen näissä kaikissa tapauksissa on sama tilanne. Joko lapsi kertoo aina vaan mikä on pielessä, vanhempi ei halua kuulla mitä lapsella on sanottavaa. TAI vanhempi ignooraa täysin kaiken, ei ole kykeneväinen edes kuulemaan mitään vaan samantien tulee täydellinen kieltoreaktio ja hiljaisuus. Mistään ei haluta edes keskustella.
Oksettava ketju. Miten yleinen ongelma tämä vanhempien rajattomuus ja henkinen väkivalta oikein on? Ilmankos eivät itse tunnista ja näe sitä ollenkaan. On ihan normi tuossa ikäpolvessa. Jo on aikakin että tuollaisille täysin rajattomille yksilöille laitetaan kova kovaa vastaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järjestäen näissä kaikissa tapauksissa on sama tilanne. Joko lapsi kertoo aina vaan mikä on pielessä, vanhempi ei halua kuulla mitä lapsella on sanottavaa. TAI vanhempi ignooraa täysin kaiken, ei ole kykeneväinen edes kuulemaan mitään vaan samantien tulee täydellinen kieltoreaktio ja hiljaisuus. Mistään ei haluta edes keskustella.
Juuri näin. Sanoin äidilleni, etten enää jaksa kuunnella jatkuvaa arvostelua ja syyllistämistä ja äitini vastaus oli suurin piirtein: "Kaikkeni olen teidän eteen tehnyt, terapiassakin kävin, että osaisin olla hyvä äiti, mutta mitään en osaa tehdä oikein." Kun on tuollaista uhriutumista kuunnellut koko elämän, ei sitä jaksa enää. Antaa olla, kun ei näe omassa toiminnassaan mitään väärää. Puhuu itsestään usein vielä kolmannessa persoonassa. "Äitis sitä, äitis tätä".
Miten on? Osaako äitisi mielestäsi tehdä mitään oikein? Luen vain, kaiken sen mitä äitisi tekee mielestäsi väärin. Ehkä se olet oikeasti sinä, joka olet se väärin, jos toinen vaan yrittää ja yrittää ja koskaan ei kelpaa sinulle?
Heti ensimmäisenä tavatessa alkaa arvostella joko ulkonäköä, painoa tai vaatteita tai antaa ohjeita niin kuin pikkulapselle. "Ethän sinä nyt tuolla tavalla voi hautajaisiin pukeutua". "Muistat sitten kätellä kaikkia". Sitten tuhahdellaan, katsotaan tuomitsevasti, jos ei käyttäydykään olettamallaan tavalla. Tätä on ollut aina, ei IKINÄ ole ollut vain hiljaa, vaan aina etukäteen sättimässä ja neuvomassa, ihan kun en 35-vuotiaana osaisi ilman niitä jatkuvia syyttäviä neuvoja. Ja juuri tuo uhriutuminen, se on joku boomereiden juttu ja sillä saa lapset karkotettua hyvinkin kauas. Jos lapsi ei toimi niin kuin äiti haluaa, niin sitten alkaa itku ja uhriutuminen, kun ei osaa katsoa peiliin.
Se on just näin. Laitoin juuri aiheesta äidilleni pitkän kirjeen. Että eikö itse muka näe sitä, että yrittää jatkuvasti pakottaa mua hyppäämään pillinsä mukaan, ja kuvittelee, että jos siinä onnistuu, se on jotain rakkautta tai merkki että ollaan läheisiä. Kun oikeasti se toimii täysin päinvastoin.
Olen jo vuosikausia peräänkuuluttanut meille aikuisten ihmisten normaaleja positiivisia välejä, aina onnistuu ihan hetken, ja sen jälkeen alkaa tuo äidin pakottaminen ja sen jälkeen raivarit ja uhriutuminen. Siinäkin selvästi kuvittelee, että kun on ollut pari kertaa ihan ok nähdä, niin sitten voi taas alkaa vaatia.
Ja nämä fraasit täällä liittyen ulkonäön arvosteluun tai siihen miten " parhaani olen aina tehnyt" ovat kovin tuttuja täälläkin.
Mä en ole välejä poikki laittanut, mutta rajoitan niitä nyt vielä entisestään. MÄ en todellakaan kuuntele enää yhtäkään turhanpäiväistä raivaria äidiltäni sen takia että en just sillä hetkellä kun hän haluaa ole valmis tekemään mitä hän haluaa.
Vanhempani ovat tehneet ratkaisuja, jotka aiheuttavat mm. minulle terveydellistä haittaa. Silti he rankuttavat jatkuvasti, että minun pitäisi elää heidän mielensä mukaan, esimerkiksi viettää paljon aikaani rakennuksessa, jossa on homeongelma jne jne Minun pitäisi setviä heidän harrastuksiinsa ja sivutöihinsä liittyviä asioita. Se kuormittaa minua oman arjen keskellä kohtuuttomasti. Koska tahansa puhelin pirisee ja joku uusi ongelma läväytetään naamalle, vaikka kello 21.30. Olen tunnollinen ihminen, ja kyllä se vaikuttaa mm. uneeni, että joku ihme-kriisi leväytetään naamalle.
Ikävä käytös on siis osaltani sitä, että en vastaa, ja viestillä olen kertonut, että en aio auttaa näissä asioissa. Viimeinen niitti oli se, että kysyttiin taas kerran apua, neuvoin, ja silti tehtiin oman mielen mukaan. Pieleen meni, ja tuli taloudellisesti takkiin. Ei isosti, vain satasia, mutta silti. Se katkaisi kuitenkin kamelin selän.
Mutta eihän tälle nettitrollikalle tätä kannattaisi avata. Avaan kuitenkin, joku asiallinenkin lukee. Ja sitten trolli poistaa.
En tiedä että ovatko narsisteja, tuskinpa varsinaisesti, ja persoonallisuushäiriöitä on muitakin. Mutta täysin kyvyttömiä asialliseen vuorovaikutukseen, joka ei syö toista ihmistä. Näennäisesti kysellään kuulumisia ja ollaan kiinnostuneita, ja polleita kaikista saavutuksista.
Tämä ei vaikuta paljolta. Mutta lapsuuteni oli todella paska, koska silloin vanhemmilla oli raskasta ja sellaisissa olosuhteissa vähän mielenterveydeltään epävakaat tai persoonallisuushäiriöiset tietysti oireilee sellaisissa oloissa. Muutenkin me lapset olimme sivutuote ja työvoima elämässä.
Tätä taustaa vasten minua ei kiinnosta olla oman hyvinvointini kustannuksella heille ihanin mahdollinen lapsi. Teen sen, mikä heiltä jäi tekemättä - suojelen itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella tilannetta?
Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.
Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??
Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset
Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.
Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.
Eli heti yksi ymmärsi väärin!
En tiedä paremmin mutta minulle hän oli kauniimpi ennen. Kelpaa minulle 120% mutta suren kun ei itse näe kauneuttaan.
Katkaisetko välit mieheesi tai vedät 50 vuoden herneet nenääsi jos kampaajalta tultuasi miehesi tokaisee ihan vilpittömästi: Ai, mä tykäsin enemmän siitä aiemnasta mallista/väristä??
Sama asia
Tuossahan se asia tavallaan tuleekin selväksi, jos lapsi katkaisee välinsa äitiinsä, niin ongelma on lapsen ja äidin välisessä suhteessa.
Todennäköisesti ennen välien katkeamista asiasta on yritetty puhua lukemattomia kertoja. Lapsen sietoraja on tullut täyteen, joten lapsen ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt suhteen katkaiseminen. Aika sadistista vanhemmalta vielä tuossa tilanteessa vaatia lasta selittelemään, miksi kyseiseen ratkaisuun on päädytty.
Joku äiti yritti ehdottaa lapselle mielenterveysdiagnoosia. Silloinhan lapsi jäisi äitinsä alistettavaksi ja ainoa keino vapautua olisi päiviensä päättäminen. Vaaditaan jonkin verran mielenterveyttä ottaa etäisyyttä ihmissuhteeseen, josta aiheutuu kohtuuttoman paljon henkistä kuormitusta ja pahaa oloa.
Miksi tämä viesti ilmiannettiin?
Kukaan ei ilman syytä katkaise välejä vanhempiinsa. Monesti vain esim. persoonallisuushäiriöinen vanhempi ei usko olevansa itse ongelma ja syyttää välien katkeamisesta lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näiden tavallisten vanhempien kanssa syntyvissä ristiriidoissa voi olla kyse ihan siitä, että vanhempi määrittää ihmissuhteen aikuiseen lapseensa ikuisesti tuon lapsi-vanhempi -dynamiikan mukaisesti. Aikuinen ihminen ei kaipaa eikä tarvitse äitiä tai isää samalla tavalla kuin lapsi, vaan ihmissuhde täytyy uudelleen määritellä kahden aikuisen tasavertaiseksi suhteeksi.
Itseäni koulutettuna keski-ikäisenä perheenäitinä raivostuttaa suunnattomasti se, että äitini ei kykene kohtaamaan minua muutakuin oman äitiroolinsa kautta. En jaksa sillä tavalla tulla ihmisenä sivuutetuksi. En saa olla kokonainen persoona, enkä täysivaltainen aikuinen, vaan olen lapsi, jonka asioihin saa ottaa vapaasti kantaa, kasvattaa ja neuvoa.
Äitini on aivan järkyttynyt huonoista väleistämme, hänhän on niin hyvä äiti. Kaipaisin ihan vain ihmistä.
Siinä on kyse vallasta ja kontrollista. Halusta olla ylempänä ja määrätä. Olla keskipiste ja hallinnoida.
Siksi sitä asemaa ei haluta luovuttaa siellä aikuisen lapsen perheessäkään, koska silloinhan samalla itse mitätöityy ja päätyy elämään merkityksetöntä elämää, kun tuo valta ja kontrollointi on ollut se elämän koko sisältö.
Oho poistuipa tämä kommentti nopeasti 😊
Vierailija kirjoitti:
Tietysti huoli herää jos yhteydenottoihin ei vastata, kyseessä kuitenkin oma lapsi. Laittaisin viestin että ymmärrän ettet halua pitää yhteyttä, mutta ilmoita kuitenkin oletko kunnossa ettei tarvitse tehdä katoamisilmoitusta poliisille. Anna ajan kulua, elät omaa elämääsi, myöhemmin hän ottaa itse yhteyttä kun huomaa ettei enää viestitellä tai soitella.
Ei aikuisesta ihmisestä voi tehdä katoamisilmoitusta sillä perusteella että tämä ei pidä yhteyttä. Tiedän koska äitini on tätäkin kokeillut. Poliisista sanottiin vain että huolehdipa omasta olemisestasi ja anna lapsesi elää rauhassa.
Muuten kommenttisi on asiallinen.
(miksi tämä viesti poistettiin :D)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kypsää keskustelua vanhemman kanssa, joka jättää keskusteluun näkyviin vain oman näkökantansa 👍
Juu, tosi tervettä!
Lapsensa on varmaan tosi mielisairas kun ei viihdy sen kanssa!
Välien katkeamiseen on aina pätevä syy. Sitä voi värittää tarinan omaksi edukseen ja haukkua lasta. Antaa mennä vaan!
Kukaan lapsi ei katkaise välejä täysin syyttä. Se on fakta!!! Aina löytyy jompsinkumpsin puolta joku syy, joko tiedostettu tai tiedostamaton jonka vuoksi näin toimitaan.
Tiedän paljon aiheesta ja lukemattomia tarinoita kuullut ja nähnyt.
On mullakin mennyt huonosti vanhempieni kanssa. Ajottu noin ikävuosille 20-30. Syy: äiti päästi suustaan muutaman sammakon.
Samoihin aikoihin olin myös psykologian syövereissä ja uskoin kaiken luonteen perustuvan lapsuuden kokemuksiin. Oli aika toivoton olo, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. En halunnut olla sellainen kuin olin. Vaivoin mielessäni, että jos vanhemmat olisivatkin tehneet näin eikä noin, niin olisin erilainen. Syytin kaikesta epäonnellisuudestani surutta vanhempiani.
Onneksi ajattelen nykyään aivan toisin. Mennyt on mennyttä ja vain tulevaisuus on jäljellä. Miten haluan sen elää?
En ole koskaan täysin katkaissut välejä, mutta aika viileät ne puoleltani olivat. Onneksi ei koskaan keskusteltu syistä. En usko, että se olisi tehnyt hyvää - päinvastoin. Nyt menee ihan hyvin ja vaikka ne sammakot edelleen mielestäni ovat sammakoita, olen kyennyt jättämään ne tyystin eikä ne enää aiheuta tunnereaktiota. Tämä on ihan itseni aikaansaamaa.
Ymmärrän kyllä, jos jotkut eivät halua olla tekemisissä syystä tai toisesta vanhempiensa tai lastensa kanssa. En yritä julistaa mitään evankeliumia, vaan kertoa oman kokemukseni.
Nyt minulla ja omilla lapsillani on viileämpää ja katsotaan nyt miten asiat lutviutuvat. Luulen, että kyse on normaalista kasvamisesta. Mitään hätää en koe. Oma onni on kuitenkin jokaisen omissa käsissä. Se onkin tässä elämässä parasta.
Olen aikuinen. Minun ei tarvitse olla tekemisissä sellaisten kanssa, joiden kanssa en tahdo. Syitä minun ei tarvitse tilittää kenellekään. Viranomaiset tietävät maan tarkkuudella missä olen. Vanhempani tai sukulaiset eivät tiedä.
Aloituksesta tuli mieleen eräs äiti, jonka kuvaus omasta itsestään tai sattuneista asioista poikkeaa rajusti tosiasioista. Itsekin uskoin häntä vuosia, liian pitkään. Tosiasiassa lapset tietävät paremmin kuin yksikään muu mitä siellä kotona on tapahtunut. Välejä ei katkaista ilman painavaa syytä.
Ihan kuin omasta elämästäni olisin lukenut, kiitos ja otan osaa. Äitini on vielä elossa, ja diaknosoimaton, mutta uskon myös että kyseessä on epävakaa persoonallisuushäiriö. Hän on itse narsistin kasvattama, ja nämä on todella välillä vaikea erottaa, sillä oireilevat hyvin samalla tavalla. Tiedän myös silti, ettei äitini ole narsisti, vaikka käyttäytyminen on ollut erittäin narsistista välillä. Meilläkin oli parasta aikaa ihan pienenä lapsena. Menin ala-asteelle, kun raivokohtaukset alkoivat. Se oli kai ensimmäinen itsenäistymisen merkki.
Olisipa hieno jos meille epävakaiden lapsille olisi oma joku tukiryhmä. Se dynamiikka on niin omanlaisensa. Olen ollut mukana mielenterveysongelmaisten vanhempien lasten tukiryhmässä, mutta siellä oli enimmäkseen kyse esimerkiksi skitsofreniasta, joten en ihan saanut sitä vertaistukea. Uskon kyllä että narsistien lapset ovat lähempänä samaa kokemusta.