Lue keskustelun säännöt.
Tavalliselle vanhemmalle on kauheaa jos aikuinen lapsi laittaa välit yhtäkkiä poikki ja katoaa elämästä
09.07.2023 |
Tälläkin palstalla peukutetaan ihmisiä jotka ovat kadonneet vanhempiensa elämästä täysin, tai ovat suunnittelemassa sitä. Oikein kannustetaan siihen.
En hetkeäkään epäile etteikö olisi olemassa hirviövanhempia jotka tietentahtoen ovat halunneet tuhota lapsensa elämän. Vanhempia jotka ovat ilkeitä, fyysisesti ja henkisesti väkivaltaisia, petollisia, myrkyllisiä, päihteileviä, ailahtelevia, välinpitämättömiä, kiristäviä, hyväksikäyttäviä, arvostelevia, kateellisia, etäisiä, tunkeilevia, painostavia, vähätteleviä jne. Ei sellaisen kanssa halua eikä tarvitse olla tekemisissä.
Sitten on ne vanhemmat joiden lasta on rakastettu, kannustettu, oltu tukena elämän ylä- ja alamäissä. Oltu ihan tavallisia vanhempia, jotka ovat halunneet olla tietoisia kasvattajia. On yritetty tietoisesti välttää niitä virheitä mitä esimerkiksi omassa suvussa on tehty ja mikä on aiheuttanut vahinkoa.
Sitten yhtenä päivänä lapsi ei vain enää ota yhteyttä eikä vastaa puhelimeen. Vanhemmalle tulee tunne että kaikki ei ole kunnossa. Kysytään varovasti että onko kaikki hyvin. Huoli herää. Ei vastausta, vaikka viestit luettu. Muutaman viikon päästä lapselta tulee katkera viesti että kokee vanhempiensa pilanneen hänen elämänsä eikä halua enää olla väleissä. Asiaa ei suostu sen kummemmin avaamaan että saisi edes jonkunlaisen käsityksen tilanteesta. Hämmennys iskee, alkaa loputon miettiminen ja kelaaminen. Oliko syynä kenties muutto toiselle paikkakunnalle kun lapsi oli 10-vuotias? Oliko syynä äidin hetkellinen työttömyys ja huonompi rahatilanne? Mitään selkeästi vahingollista tapahtumaa ei tule mieleen historiasta.
Tätä tilannetta voisi verrata oman lapsen katoamiseen. Ei selityksiä tai vastauksia. Kyse ei ole siitä etteikö vanhempi pystyisi näkemään virheitään, päinvastoin hän etsii niitä itsestään ja historiasta, etsii vertaistukea ja puhuu ammattilaisten kanssa.
Sureva äiti
Kommentit (1125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.Sinulla on selvästi vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Yksinkertaistan sinulle.
Jos vanhemmat lyövät lasta niin että tämä ontuu lopun ikänsä, vastuu lyömisestä on vanhemmilla ikuisesti. Vastuu lapsen ontumisesta on vanhemmilla ikuisesti. Lapsella ei ole mitään vastuuta vanhempien teosta, ei vaikka lapsi onkin aikuinen ja pahoinpitelystä on kauan.
Aikuisella ihmisellä on vastuu ihan itsestään. Siihen kuuluu myös kasvaminen aikuiseksi eikä jääminen ikuiseksi lapseksi.
Kukaan ei voi elämänsä loppuun asti syyttää kaikesta vanhempiaan. Valtaosan elämästään ihminen silti on ihan itsenäinen aikuinen jolla on velvollisuus elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä.
- eri
Miten ne vanhemmat saa ymmärtämään, että heillä ole mitään oikeutta puuttua yli viisikymppisten lasten elämään? Vieläkin saan kuulla ohjeita, neuvoja ja kieltoja, miten minun ja perheeni pitää elää. On raskasta, kun pitää omille lapsillekin kertoa, että tästä ei sitten saa sanoa mummille ja tästä voi. Olisi kiva joskus jutella oman vanhemman kanssa kuten aikuisten kesken jutellaan.
Eli olet itse jo vanha. Etkä osaa suhtautua siihen, että sillä ei ole väliä vaikka joku toinen kertookin sinulle mielipiteensä tai antaa neuvoja - vaan että sinä voit ihan itse päättää ja elää elämääsi. Ja silti olla vihaamatta sitä ihmistä, joka niitä neuvoja antaa. Voit vaikka hymyillä kauniisti ja olla huomioimatta koko asiaa. Ja samalla kerrot antavasi neuvoja, jopa käskyjä, omille lapsillesi ("tästä ei sitten saa sanoa mummille"), eli et anna heille itsenäisyyttä ja vapautta etkä näe tässä sitten mitään paradoksia tai ongelmaa?
Minä päätän itse kenen mielipiteitä kuuntelen ja keneltä otan neuvoja. Jos joku yrittää tyrkyttää väkisin, otan häneltä luulot pois. En ala suojella kenenkään egoa teeskentelemällä, että hän ei käyttäydy tungettelevasti. -eri
Mutta et nyt tajunnut, että tuo viesti johon vastasin sisälsi paradoksin juuri tuossa. Henkilö oli sitä mieltä, että hänen äitinsä rikkoo hänen rajojaan antamalla neuvoja - ja samalla itse kertoi antavansa neuvoja ja jopa käskyjä omalle lapselleen, eli toimivansa täysin samalla tavalla.
Alaikäisille lapsille annetaankin neuvoja ja jopa käskyjä. Aikuisille lapsille ei kannata, koska voi tulla välirikko.
Eli täsmälleen kuten sanoin tuon kirjoittajalle, hänen mukaansa kun hänen lapsensa on jo aikuinen, elää omaa elämäänsä ja hänellä on jo oma perhekin. Ja silti kyseinen nainen neuvoo ja käskyttää tätä aikuista lastaan, samalla kun kiukuttelee omalle äidilleen siitä, että hänen äitinsä toimii tuolla tavalla häntä kohtaan.
Kai nyt jos tuo henkilö käy terapiassa niin terapeutti on tästä kuviosta huomauttanut? Että kyseinen nainen ei ole sen parempi tai huonompi kuin äitinsä vaan käyttäytyy omaa aikuista lastaan kohtaan täysin samoin kuin hänen mielestään hänen äitinsä käyttäytyy häntä kohtaan.
Jolloin tämä nainen voi miettiä, kuinka kiva olisi, jos hänen aikuinen lapsensa laittaisi häneen välit poikki kuten hän ilmeisesti on tehnyt oman äitinsä kanssa tai ainakin haluaisi tehdä.
Joskus kannattaa katsoa maailmaa muutenkin kuin vain omaan napaan keskittymällä.
Ei hän neuvo ja käskytä lastana vaan suojelee tätä isoäidiltä.
Omasta mielestään. Hänen lapsensa voi olla koko asiasta täysin eri mieltä.
Niinpä. Onhan se erikoista, että nämä ketjun naiset ovat omasta mielestään itse täydellisiä äitejä mutta eivät hyväksy omia äitejään. Mielipide voisi olla täysin toinen jos heidän lapsiltaan tai äideiltään kysyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Mut hei, kukaan vanhempi ei oo täydellinen, eiks je?
Sulle vastattiin jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.Sinulla on selvästi vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Yksinkertaistan sinulle.
Jos vanhemmat lyövät lasta niin että tämä ontuu lopun ikänsä, vastuu lyömisestä on vanhemmilla ikuisesti. Vastuu lapsen ontumisesta on vanhemmilla ikuisesti. Lapsella ei ole mitään vastuuta vanhempien teosta, ei vaikka lapsi onkin aikuinen ja pahoinpitelystä on kauan.
Aikuisella ihmisellä on vastuu ihan itsestään. Siihen kuuluu myös kasvaminen aikuiseksi eikä jääminen ikuiseksi lapseksi.
Kukaan ei voi elämänsä loppuun asti syyttää kaikesta vanhempiaan. Valtaosan elämästään ihminen silti on ihan itsenäinen aikuinen jolla on velvollisuus elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä.
- eri
Miten ne vanhemmat saa ymmärtämään, että heillä ole mitään oikeutta puuttua yli viisikymppisten lasten elämään? Vieläkin saan kuulla ohjeita, neuvoja ja kieltoja, miten minun ja perheeni pitää elää. On raskasta, kun pitää omille lapsillekin kertoa, että tästä ei sitten saa sanoa mummille ja tästä voi. Olisi kiva joskus jutella oman vanhemman kanssa kuten aikuisten kesken jutellaan.
Eli olet itse jo vanha. Etkä osaa suhtautua siihen, että sillä ei ole väliä vaikka joku toinen kertookin sinulle mielipiteensä tai antaa neuvoja - vaan että sinä voit ihan itse päättää ja elää elämääsi. Ja silti olla vihaamatta sitä ihmistä, joka niitä neuvoja antaa. Voit vaikka hymyillä kauniisti ja olla huomioimatta koko asiaa. Ja samalla kerrot antavasi neuvoja, jopa käskyjä, omille lapsillesi ("tästä ei sitten saa sanoa mummille"), eli et anna heille itsenäisyyttä ja vapautta etkä näe tässä sitten mitään paradoksia tai ongelmaa?
Minä päätän itse kenen mielipiteitä kuuntelen ja keneltä otan neuvoja. Jos joku yrittää tyrkyttää väkisin, otan häneltä luulot pois. En ala suojella kenenkään egoa teeskentelemällä, että hän ei käyttäydy tungettelevasti. -eri
Mutta et nyt tajunnut, että tuo viesti johon vastasin sisälsi paradoksin juuri tuossa. Henkilö oli sitä mieltä, että hänen äitinsä rikkoo hänen rajojaan antamalla neuvoja - ja samalla itse kertoi antavansa neuvoja ja jopa käskyjä omalle lapselleen, eli toimivansa täysin samalla tavalla.
Alaikäisille lapsille annetaankin neuvoja ja jopa käskyjä. Aikuisille lapsille ei kannata, koska voi tulla välirikko.
Eli täsmälleen kuten sanoin tuon kirjoittajalle, hänen mukaansa kun hänen lapsensa on jo aikuinen, elää omaa elämäänsä ja hänellä on jo oma perhekin. Ja silti kyseinen nainen neuvoo ja käskyttää tätä aikuista lastaan, samalla kun kiukuttelee omalle äidilleen siitä, että hänen äitinsä toimii tuolla tavalla häntä kohtaan.
Kai nyt jos tuo henkilö käy terapiassa niin terapeutti on tästä kuviosta huomauttanut? Että kyseinen nainen ei ole sen parempi tai huonompi kuin äitinsä vaan käyttäytyy omaa aikuista lastaan kohtaan täysin samoin kuin hänen mielestään hänen äitinsä käyttäytyy häntä kohtaan.
Jolloin tämä nainen voi miettiä, kuinka kiva olisi, jos hänen aikuinen lapsensa laittaisi häneen välit poikki kuten hän ilmeisesti on tehnyt oman äitinsä kanssa tai ainakin haluaisi tehdä.
Joskus kannattaa katsoa maailmaa muutenkin kuin vain omaan napaan keskittymällä.
Ei hän neuvo ja käskytä lastana vaan suojelee tätä isoäidiltä.
Omasta mielestään. Hänen lapsensa voi olla koko asiasta täysin eri mieltä.
Kyllä minä lapseni tunnen. Hän ei halua elää siinä ahtaassa raamissa, mikä mummin mielestä on ainoa oikea tapa elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen vanhempi? No mitä sekin sitten tarkoittaa. Esim omassa lapsuudessani 70-luvun lopulla ja 80-luvun alkupuolella oli aika tavallista vanhemmilta vaatia ehdotonta kuuliaisuutta, mitätöidä lasten olemassaolo yksilöinä ja ylläpitää kulisseja täydellisestä perheestä. Oltiin näennäisesti hyviä vanhempia, hommattiin lapsille hyvää ruokaa, asialliset vaatteet ja kivoja harrastuksiakin ehkä, kannustettiin koulunkäynnissä jne. Mutta jos erehdyit olemaan oma itsesi ja vanhempien uskomuksia tai arvoja vastaan, alkoi vähättely, syyllistäminen, marttyyriasenne, henkinen tai fyysinen väkivalta. Eristäminen ystävistä. Ja kaikkea sellaista kivaa. Ja se oli lopulta aika tavallista.
Jos se oli tavallista, mistä nykyinen sukupolvi keksi että se on väärin? Jos se oli normaalia käytöstä, miksi tuhannet lapset traumatisoituivat?
Vai oliko tuo sukupolvi läpeensä paha?
Kyllähän tämä nyt kuulostaa vähintään yhtä pahalta kuin ukrainalaislasten kärsimys sodan jaloissa: "hommattiin lapsille hyvää ruokaa, asialliset vaatteet ja kivoja harrastuksiakin, kannustettiin koulunkäynnissä". Ihan hirveää tehdä noita edellämainittuja. (vahva sarkasmivaroitus)
En ole valinnut vanhempia elämääni. Miksi on niin vaivalloista päästä niistä eroon? Stalkkaavat ja häiriköivät eivätkä anna elää rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.Sinulla on selvästi vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Yksinkertaistan sinulle.
Jos vanhemmat lyövät lasta niin että tämä ontuu lopun ikänsä, vastuu lyömisestä on vanhemmilla ikuisesti. Vastuu lapsen ontumisesta on vanhemmilla ikuisesti. Lapsella ei ole mitään vastuuta vanhempien teosta, ei vaikka lapsi onkin aikuinen ja pahoinpitelystä on kauan.
Aikuisella ihmisellä on vastuu ihan itsestään. Siihen kuuluu myös kasvaminen aikuiseksi eikä jääminen ikuiseksi lapseksi.
Kukaan ei voi elämänsä loppuun asti syyttää kaikesta vanhempiaan. Valtaosan elämästään ihminen silti on ihan itsenäinen aikuinen jolla on velvollisuus elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä.
- eri
Miten ne vanhemmat saa ymmärtämään, että heillä ole mitään oikeutta puuttua yli viisikymppisten lasten elämään? Vieläkin saan kuulla ohjeita, neuvoja ja kieltoja, miten minun ja perheeni pitää elää. On raskasta, kun pitää omille lapsillekin kertoa, että tästä ei sitten saa sanoa mummille ja tästä voi. Olisi kiva joskus jutella oman vanhemman kanssa kuten aikuisten kesken jutellaan.
Eli olet itse jo vanha. Etkä osaa suhtautua siihen, että sillä ei ole väliä vaikka joku toinen kertookin sinulle mielipiteensä tai antaa neuvoja - vaan että sinä voit ihan itse päättää ja elää elämääsi. Ja silti olla vihaamatta sitä ihmistä, joka niitä neuvoja antaa. Voit vaikka hymyillä kauniisti ja olla huomioimatta koko asiaa. Ja samalla kerrot antavasi neuvoja, jopa käskyjä, omille lapsillesi ("tästä ei sitten saa sanoa mummille"), eli et anna heille itsenäisyyttä ja vapautta etkä näe tässä sitten mitään paradoksia tai ongelmaa?
Minä päätän itse kenen mielipiteitä kuuntelen ja keneltä otan neuvoja. Jos joku yrittää tyrkyttää väkisin, otan häneltä luulot pois. En ala suojella kenenkään egoa teeskentelemällä, että hän ei käyttäydy tungettelevasti. -eri
Mutta et nyt tajunnut, että tuo viesti johon vastasin sisälsi paradoksin juuri tuossa. Henkilö oli sitä mieltä, että hänen äitinsä rikkoo hänen rajojaan antamalla neuvoja - ja samalla itse kertoi antavansa neuvoja ja jopa käskyjä omalle lapselleen, eli toimivansa täysin samalla tavalla.
Alaikäisille lapsille annetaankin neuvoja ja jopa käskyjä. Aikuisille lapsille ei kannata, koska voi tulla välirikko.
Eli täsmälleen kuten sanoin tuon kirjoittajalle, hänen mukaansa kun hänen lapsensa on jo aikuinen, elää omaa elämäänsä ja hänellä on jo oma perhekin. Ja silti kyseinen nainen neuvoo ja käskyttää tätä aikuista lastaan, samalla kun kiukuttelee omalle äidilleen siitä, että hänen äitinsä toimii tuolla tavalla häntä kohtaan.
Kai nyt jos tuo henkilö käy terapiassa niin terapeutti on tästä kuviosta huomauttanut? Että kyseinen nainen ei ole sen parempi tai huonompi kuin äitinsä vaan käyttäytyy omaa aikuista lastaan kohtaan täysin samoin kuin hänen mielestään hänen äitinsä käyttäytyy häntä kohtaan.
Jolloin tämä nainen voi miettiä, kuinka kiva olisi, jos hänen aikuinen lapsensa laittaisi häneen välit poikki kuten hän ilmeisesti on tehnyt oman äitinsä kanssa tai ainakin haluaisi tehdä.
Joskus kannattaa katsoa maailmaa muutenkin kuin vain omaan napaan keskittymällä.
Ei hän neuvo ja käskytä lastana vaan suojelee tätä isoäidiltä.
Omasta mielestään. Hänen lapsensa voi olla koko asiasta täysin eri mieltä.
Kyllä minä lapseni tunnen. Hän ei halua elää siinä ahtaassa raamissa, mikä mummin mielestä on ainoa oikea tapa elää.
Huh, eli laitat noin tiukat ja ahtaat vaatimukset lapsellesi, että hänen pitää elää kuten sinä tahdot hänen elävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen vanhempi? No mitä sekin sitten tarkoittaa. Esim omassa lapsuudessani 70-luvun lopulla ja 80-luvun alkupuolella oli aika tavallista vanhemmilta vaatia ehdotonta kuuliaisuutta, mitätöidä lasten olemassaolo yksilöinä ja ylläpitää kulisseja täydellisestä perheestä. Oltiin näennäisesti hyviä vanhempia, hommattiin lapsille hyvää ruokaa, asialliset vaatteet ja kivoja harrastuksiakin ehkä, kannustettiin koulunkäynnissä jne. Mutta jos erehdyit olemaan oma itsesi ja vanhempien uskomuksia tai arvoja vastaan, alkoi vähättely, syyllistäminen, marttyyriasenne, henkinen tai fyysinen väkivalta. Eristäminen ystävistä. Ja kaikkea sellaista kivaa. Ja se oli lopulta aika tavallista.
Jos se oli tavallista, mistä nykyinen sukupolvi keksi että se on väärin? Jos se oli normaalia käytöstä, miksi tuhannet lapset traumatisoituivat?
Vai oliko tuo sukupolvi läpeensä paha?
Kyllähän tämä nyt kuulostaa vähintään yhtä pahalta kuin ukrainalaislasten kärsimys sodan jaloissa: "hommattiin lapsille hyvää ruokaa, asialliset vaatteet ja kivoja harrastuksiakin, kannustettiin koulunkäynnissä". Ihan hirveää tehdä noita edellämainittuja. (vahva sarkasmivaroitus)
Tämä koko ketju on tosiaan malliesimerkki ilmiöstä nimeltä "first world problems".
"Äiti ei tykännyt hiusväristäni ja tuhahteli ja joskus antaa neuvoja, siksi olen nyt hirveä uhri." Ihan oikeasti, nyt hiukan realismia kehiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella tilannetta?
Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.
Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??
Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset
Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.
Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.
Eli heti yksi ymmärsi väärin!
En tiedä paremmin mutta minulle hän oli kauniimpi ennen. Kelpaa minulle 120% mutta suren kun ei itse näe kauneuttaan.
Katkaisetko välit mieheesi tai vedät 50 vuoden herneet nenääsi jos kampaajalta tultuasi miehesi tokaisee ihan vilpittömästi: Ai, mä tykäsin enemmän siitä aiemnasta mallista/väristä??
Sama asia
Jep. Ja sama asia kun vanhemman ääneen sanoma hiusten värin sureminen on, on se kun vanhempi sanoo surevansa lapsen ammatinvalintaa, puolisonvalintaa, sillä perusteella että hänen kuvitelmissaan lapsesta olisi tullut ihana eläinlääkäri tai naapurin suunnistusta harrastava Jouko olisi ollut kunnollisempi puoliso lapselle. Se, että lapsellasi on luonnostaaan mielestäsi kaunis hiusväri, ei ole hänen itsensä ansiota, eikä siksi kuvaa hänen persoonaansa. Sen sijaan hänen itsensä valitsema sävy on se mikä kuvaa häntä ihmisenä, ja se on se mitä sinun tulee rakastaa, se tarkoittaa sitä että rakastat häntä sellaisena kuin hän on, ei mikään luonnollinen hiusväri. Tuollainen suremisesta puhuminen on henkistä manipulointia ja raastavaa marttyyrimäisyyttä, sillä aiheutat sillä lapsellesi tahallaan huonoa omatuntoa siitä että pahoitti äidin mielen (vain olemalla oma itsensä).
Eiköhän tuo ole 20 vuodessa toipunut siitä että sanoin hänen hiusten väriä niin kauniiksi ettei sitä olisi kannattanut peittää.
Tuskinpa se hiustenväri on ollut ainoa asia josta olet huomautellut ja josta olet saanut massiivisen marttyyripiehtaroinnin aikaiseksi.
Enpä haluaisi olla äitisi! Hän varmaan tekee kaiken väärin vain olemassaolollaan!
Jos hymyilee sinulle - varmaan vittuilee mielessään, jos tekee possua ruuaksi ei ajattele ollenkaan sinua kun olisit halunnut kanaa, jos ei soita viikkoon on hylännyt paskiainen ja jos soittaa 2x viikossa on kyylä! Marttyyri selvästi kun kysyy mitä sinulle kuuluu ja kehtaa vielä odottaa että olisit kiinnostunut hänen voinnistaan!
Tiesätkö, sinua ei voi saada onnelliseksi ja hyväksytyksi lapseksi mitenkään ja ihan omaa syytäsi. Sori, peiliin voisit katsoa joskus.
Onneksi omat lapseni ovat normaaleja onnellisia aikuisia🥰
Onko sinulla jotain ongelmia omassa vanhemmuudessasi, kun reagoit noin kiihkeästi niiden avauksiin, joilla on vaikeuksia vanhempiensa kanssa.
-ohisJos ihmisillä on ongelmia muiden kanssa, häntä pyydetään katsomaan peiliin. Se koskee myös aikuisia lapsia, joilla on ongelmia niiden omien vanhempiensa kanssa. Ihmisuhteet ovat aina molemminsuuntaisia,
Eihän lapsella enää ongelmaa ole. Ei hän aloittanut tätä valitusketjua, hänellä pyyhkii hyvin 🥰
Juu ulina tulee aina näiden puolelta joihin välit on katkottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen vanhempi? No mitä sekin sitten tarkoittaa. Esim omassa lapsuudessani 70-luvun lopulla ja 80-luvun alkupuolella oli aika tavallista vanhemmilta vaatia ehdotonta kuuliaisuutta, mitätöidä lasten olemassaolo yksilöinä ja ylläpitää kulisseja täydellisestä perheestä. Oltiin näennäisesti hyviä vanhempia, hommattiin lapsille hyvää ruokaa, asialliset vaatteet ja kivoja harrastuksiakin ehkä, kannustettiin koulunkäynnissä jne. Mutta jos erehdyit olemaan oma itsesi ja vanhempien uskomuksia tai arvoja vastaan, alkoi vähättely, syyllistäminen, marttyyriasenne, henkinen tai fyysinen väkivalta. Eristäminen ystävistä. Ja kaikkea sellaista kivaa. Ja se oli lopulta aika tavallista.
Jos se oli tavallista, mistä nykyinen sukupolvi keksi että se on väärin? Jos se oli normaalia käytöstä, miksi tuhannet lapset traumatisoituivat?
Vai oliko tuo sukupolvi läpeensä paha?
Se oli normaalia mutta se ei tarkoita, että se olisi oikein. Kyse ei sinänsä välttämättä ole pahuudesta, vaan ymmärtämättömyydestä. Eivät esimerkiksi omien vanhempieni vanhemmat yhtään sen parempia näissä tunneasioissa ja vastaavissa olleet, oikeastaan luulisin, että kokonaisuutena lapsia on alettu nähdä vanhemmasta irrallisena ja erillisenä vasta ehkä 90-luvulla tai sen jälkeen.
Väitän, että kyse on laajemmastakin yhteiskunnan ilmiöstä. Jossain 60-70 -luvuilla alkoi isompi muuttoliike maalta kaupunkiin ja sitä kautta lapsuudenperheistä irrottautuminen eri tavalla. Ottaa aina sukupolven tai muutamankin isoista muutoksista, että asenteet ja tavat mukautuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella tilannetta?
Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.
Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??
Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset
Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.
Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.
Eli heti yksi ymmärsi väärin!
En tiedä paremmin mutta minulle hän oli kauniimpi ennen. Kelpaa minulle 120% mutta suren kun ei itse näe kauneuttaan.
Katkaisetko välit mieheesi tai vedät 50 vuoden herneet nenääsi jos kampaajalta tultuasi miehesi tokaisee ihan vilpittömästi: Ai, mä tykäsin enemmän siitä aiemnasta mallista/väristä??
Sama asia
Jep. Ja sama asia kun vanhemman ääneen sanoma hiusten värin sureminen on, on se kun vanhempi sanoo surevansa lapsen ammatinvalintaa, puolisonvalintaa, sillä perusteella että hänen kuvitelmissaan lapsesta olisi tullut ihana eläinlääkäri tai naapurin suunnistusta harrastava Jouko olisi ollut kunnollisempi puoliso lapselle. Se, että lapsellasi on luonnostaaan mielestäsi kaunis hiusväri, ei ole hänen itsensä ansiota, eikä siksi kuvaa hänen persoonaansa. Sen sijaan hänen itsensä valitsema sävy on se mikä kuvaa häntä ihmisenä, ja se on se mitä sinun tulee rakastaa, se tarkoittaa sitä että rakastat häntä sellaisena kuin hän on, ei mikään luonnollinen hiusväri. Tuollainen suremisesta puhuminen on henkistä manipulointia ja raastavaa marttyyrimäisyyttä, sillä aiheutat sillä lapsellesi tahallaan huonoa omatuntoa siitä että pahoitti äidin mielen (vain olemalla oma itsensä).
Eiköhän tuo ole 20 vuodessa toipunut siitä että sanoin hänen hiusten väriä niin kauniiksi ettei sitä olisi kannattanut peittää.
Tuskinpa se hiustenväri on ollut ainoa asia josta olet huomautellut ja josta olet saanut massiivisen marttyyripiehtaroinnin aikaiseksi.
Enpä haluaisi olla äitisi! Hän varmaan tekee kaiken väärin vain olemassaolollaan!
Jos hymyilee sinulle - varmaan vittuilee mielessään, jos tekee possua ruuaksi ei ajattele ollenkaan sinua kun olisit halunnut kanaa, jos ei soita viikkoon on hylännyt paskiainen ja jos soittaa 2x viikossa on kyylä! Marttyyri selvästi kun kysyy mitä sinulle kuuluu ja kehtaa vielä odottaa että olisit kiinnostunut hänen voinnistaan!
Tiesätkö, sinua ei voi saada onnelliseksi ja hyväksytyksi lapseksi mitenkään ja ihan omaa syytäsi. Sori, peiliin voisit katsoa joskus.
Onneksi omat lapseni ovat normaaleja onnellisia aikuisia🥰
Onko sinulla jotain ongelmia omassa vanhemmuudessasi, kun reagoit noin kiihkeästi niiden avauksiin, joilla on vaikeuksia vanhempiensa kanssa.
-ohisJos ihmisillä on ongelmia muiden kanssa, häntä pyydetään katsomaan peiliin. Se koskee myös aikuisia lapsia, joilla on ongelmia niiden omien vanhempiensa kanssa. Ihmisuhteet ovat aina molemminsuuntaisia,
Eihän lapsella enää ongelmaa ole. Ei hän aloittanut tätä valitusketjua, hänellä pyyhkii hyvin 🥰
Juu ulina tulee aina näiden puolelta joihin välit on katkottu.
Paitsi ettei tule, vaan tämä palsta on täynnä ihmisiä, jotka itkevät yksinäisyyttään ja tukiverkkojen puutetta.
Jonka lisäksi "isovanhemmat eivät auta tarpeeksi" on kestoaihe valitukselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Mut hei, kukaan vanhempi ei oo täydellinen, eiks je?
Eiköhän tuo ole aika eri asia kuin se, että jonkun vanhempi ei ole pitänyt hänen hiusväristään, on hänen mielestään tuhahdellut ärsyttävästi ja antanut neuvoja.
Tietenkin on eri asia, mutta vanhempia kymmeniä vuosia jatkuva lapsensa ulkonäön ja valintojen kommentointi johtaa lopulta helposti siihen, että siihen että lapsi ottaa etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen ystäväni alkoi käyttää keski-ikäisenä huumeita. Laittoi välit poikki vanhempiinsa, sisaruksiinsa, ystäviinsä ja harrastuskavereihinsa.
Erikoinen väite. Yleensä tuossa tilanteessa kiinnostaa vain huumeet, ei ihmissuhteiden aktiivinen katkominen.
Jospa hän vain lakkasi pitämästä yhteyttä? Kutsuisimmeko tätä "passiiviseksi toiminnaksi"?
Minä olen ghostannut lähes kaikki ihmiset elämästäni. En siis pidä aktiivisesti yhteyttä kehenkään. Jonkin ajan päästä eivät hekään minuun.
Näin helppoa se "välien poikki laittaminen" on. 🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen vanhempi? No mitä sekin sitten tarkoittaa. Esim omassa lapsuudessani 70-luvun lopulla ja 80-luvun alkupuolella oli aika tavallista vanhemmilta vaatia ehdotonta kuuliaisuutta, mitätöidä lasten olemassaolo yksilöinä ja ylläpitää kulisseja täydellisestä perheestä. Oltiin näennäisesti hyviä vanhempia, hommattiin lapsille hyvää ruokaa, asialliset vaatteet ja kivoja harrastuksiakin ehkä, kannustettiin koulunkäynnissä jne. Mutta jos erehdyit olemaan oma itsesi ja vanhempien uskomuksia tai arvoja vastaan, alkoi vähättely, syyllistäminen, marttyyriasenne, henkinen tai fyysinen väkivalta. Eristäminen ystävistä. Ja kaikkea sellaista kivaa. Ja se oli lopulta aika tavallista.
Jos se oli tavallista, mistä nykyinen sukupolvi keksi että se on väärin? Jos se oli normaalia käytöstä, miksi tuhannet lapset traumatisoituivat?
Vai oliko tuo sukupolvi läpeensä paha?
Kyllähän tämä nyt kuulostaa vähintään yhtä pahalta kuin ukrainalaislasten kärsimys sodan jaloissa: "hommattiin lapsille hyvää ruokaa, asialliset vaatteet ja kivoja harrastuksiakin, kannustettiin koulunkäynnissä". Ihan hirveää tehdä noita edellämainittuja. (vahva sarkasmivaroitus)
Ja jos on ollut periaatteessa "tavallinen" lapsuus, on vanhemmalta ihan okei mitätöidä lastaan tai olla väkivaltainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet täysin turha tapa itsesi heti haluan nauraa
LAita naru kaulaan ja hyppää kaivoon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.Sinulla on selvästi vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Yksinkertaistan sinulle.
Jos vanhemmat lyövät lasta niin että tämä ontuu lopun ikänsä, vastuu lyömisestä on vanhemmilla ikuisesti. Vastuu lapsen ontumisesta on vanhemmilla ikuisesti. Lapsella ei ole mitään vastuuta vanhempien teosta, ei vaikka lapsi onkin aikuinen ja pahoinpitelystä on kauan.
Aikuisella ihmisellä on vastuu ihan itsestään. Siihen kuuluu myös kasvaminen aikuiseksi eikä jääminen ikuiseksi lapseksi.
Kukaan ei voi elämänsä loppuun asti syyttää kaikesta vanhempiaan. Valtaosan elämästään ihminen silti on ihan itsenäinen aikuinen jolla on velvollisuus elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä.
- eri
Miten ne vanhemmat saa ymmärtämään, että heillä ole mitään oikeutta puuttua yli viisikymppisten lasten elämään? Vieläkin saan kuulla ohjeita, neuvoja ja kieltoja, miten minun ja perheeni pitää elää. On raskasta, kun pitää omille lapsillekin kertoa, että tästä ei sitten saa sanoa mummille ja tästä voi. Olisi kiva joskus jutella oman vanhemman kanssa kuten aikuisten kesken jutellaan.
Eli olet itse jo vanha. Etkä osaa suhtautua siihen, että sillä ei ole väliä vaikka joku toinen kertookin sinulle mielipiteensä tai antaa neuvoja - vaan että sinä voit ihan itse päättää ja elää elämääsi. Ja silti olla vihaamatta sitä ihmistä, joka niitä neuvoja antaa. Voit vaikka hymyillä kauniisti ja olla huomioimatta koko asiaa. Ja samalla kerrot antavasi neuvoja, jopa käskyjä, omille lapsillesi ("tästä ei sitten saa sanoa mummille"), eli et anna heille itsenäisyyttä ja vapautta etkä näe tässä sitten mitään paradoksia tai ongelmaa?
Minä päätän itse kenen mielipiteitä kuuntelen ja keneltä otan neuvoja. Jos joku yrittää tyrkyttää väkisin, otan häneltä luulot pois. En ala suojella kenenkään egoa teeskentelemällä, että hän ei käyttäydy tungettelevasti. -eri
Mutta et nyt tajunnut, että tuo viesti johon vastasin sisälsi paradoksin juuri tuossa. Henkilö oli sitä mieltä, että hänen äitinsä rikkoo hänen rajojaan antamalla neuvoja - ja samalla itse kertoi antavansa neuvoja ja jopa käskyjä omalle lapselleen, eli toimivansa täysin samalla tavalla.
Alaikäisille lapsille annetaankin neuvoja ja jopa käskyjä. Aikuisille lapsille ei kannata, koska voi tulla välirikko.
Eli täsmälleen kuten sanoin tuon kirjoittajalle, hänen mukaansa kun hänen lapsensa on jo aikuinen, elää omaa elämäänsä ja hänellä on jo oma perhekin. Ja silti kyseinen nainen neuvoo ja käskyttää tätä aikuista lastaan, samalla kun kiukuttelee omalle äidilleen siitä, että hänen äitinsä toimii tuolla tavalla häntä kohtaan.
Kai nyt jos tuo henkilö käy terapiassa niin terapeutti on tästä kuviosta huomauttanut? Että kyseinen nainen ei ole sen parempi tai huonompi kuin äitinsä vaan käyttäytyy omaa aikuista lastaan kohtaan täysin samoin kuin hänen mielestään hänen äitinsä käyttäytyy häntä kohtaan.
Jolloin tämä nainen voi miettiä, kuinka kiva olisi, jos hänen aikuinen lapsensa laittaisi häneen välit poikki kuten hän ilmeisesti on tehnyt oman äitinsä kanssa tai ainakin haluaisi tehdä.
Joskus kannattaa katsoa maailmaa muutenkin kuin vain omaan napaan keskittymällä.
Ei hän neuvo ja käskytä lastana vaan suojelee tätä isoäidiltä.
Omasta mielestään. Hänen lapsensa voi olla koko asiasta täysin eri mieltä.
Niinpä. Onhan se erikoista, että nämä ketjun naiset ovat omasta mielestään itse täydellisiä äitejä mutta eivät hyväksy omia äitejään. Mielipide voisi olla täysin toinen jos heidän lapsiltaan tai äideiltään kysyisi.
Kyllä minä tiedän, että äiti on pettynyt minuun. Jouduin elämään lapsuuden ja nuoruuden satojen tiukkojen sääntöjen keskellä. Omat lapset ovat saaneet elää vapaammin, olen antanut heidän tehdä omia päätöksiä ja luotan, että he itse tietävät parhaiten, mikä heille on hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen vanhempi? No mitä sekin sitten tarkoittaa. Esim omassa lapsuudessani 70-luvun lopulla ja 80-luvun alkupuolella oli aika tavallista vanhemmilta vaatia ehdotonta kuuliaisuutta, mitätöidä lasten olemassaolo yksilöinä ja ylläpitää kulisseja täydellisestä perheestä. Oltiin näennäisesti hyviä vanhempia, hommattiin lapsille hyvää ruokaa, asialliset vaatteet ja kivoja harrastuksiakin ehkä, kannustettiin koulunkäynnissä jne. Mutta jos erehdyit olemaan oma itsesi ja vanhempien uskomuksia tai arvoja vastaan, alkoi vähättely, syyllistäminen, marttyyriasenne, henkinen tai fyysinen väkivalta. Eristäminen ystävistä. Ja kaikkea sellaista kivaa. Ja se oli lopulta aika tavallista.
Jos se oli tavallista, mistä nykyinen sukupolvi keksi että se on väärin? Jos se oli normaalia käytöstä, miksi tuhannet lapset traumatisoituivat?
Vai oliko tuo sukupolvi läpeensä paha?
Kyllähän tämä nyt kuulostaa vähintään yhtä pahalta kuin ukrainalaislasten kärsimys sodan jaloissa: "hommattiin lapsille hyvää ruokaa, asialliset vaatteet ja kivoja harrastuksiakin, kannustettiin koulunkäynnissä". Ihan hirveää tehdä noita edellämainittuja. (vahva sarkasmivaroitus)
Ja jos on ollut periaatteessa "tavallinen" lapsuus, on vanhemmalta ihan okei mitätöidä lastaan tai olla väkivaltainen?
Lukemisen ymmärtäminen? Missä tuossa viestissä puhuttiin väkivallasta? Niin, ei missään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella tilannetta?
Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.
Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??
Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset
Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.
Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.
Eli heti yksi ymmärsi väärin!
En tiedä paremmin mutta minulle hän oli kauniimpi ennen. Kelpaa minulle 120% mutta suren kun ei itse näe kauneuttaan.
Katkaisetko välit mieheesi tai vedät 50 vuoden herneet nenääsi jos kampaajalta tultuasi miehesi tokaisee ihan vilpittömästi: Ai, mä tykäsin enemmän siitä aiemnasta mallista/väristä??
Sama asia
Jep. Ja sama asia kun vanhemman ääneen sanoma hiusten värin sureminen on, on se kun vanhempi sanoo surevansa lapsen ammatinvalintaa, puolisonvalintaa, sillä perusteella että hänen kuvitelmissaan lapsesta olisi tullut ihana eläinlääkäri tai naapurin suunnistusta harrastava Jouko olisi ollut kunnollisempi puoliso lapselle. Se, että lapsellasi on luonnostaaan mielestäsi kaunis hiusväri, ei ole hänen itsensä ansiota, eikä siksi kuvaa hänen persoonaansa. Sen sijaan hänen itsensä valitsema sävy on se mikä kuvaa häntä ihmisenä, ja se on se mitä sinun tulee rakastaa, se tarkoittaa sitä että rakastat häntä sellaisena kuin hän on, ei mikään luonnollinen hiusväri. Tuollainen suremisesta puhuminen on henkistä manipulointia ja raastavaa marttyyrimäisyyttä, sillä aiheutat sillä lapsellesi tahallaan huonoa omatuntoa siitä että pahoitti äidin mielen (vain olemalla oma itsensä).
Eiköhän tuo ole 20 vuodessa toipunut siitä että sanoin hänen hiusten väriä niin kauniiksi ettei sitä olisi kannattanut peittää.
Tuskinpa se hiustenväri on ollut ainoa asia josta olet huomautellut ja josta olet saanut massiivisen marttyyripiehtaroinnin aikaiseksi.
Enpä haluaisi olla äitisi! Hän varmaan tekee kaiken väärin vain olemassaolollaan!
Jos hymyilee sinulle - varmaan vittuilee mielessään, jos tekee possua ruuaksi ei ajattele ollenkaan sinua kun olisit halunnut kanaa, jos ei soita viikkoon on hylännyt paskiainen ja jos soittaa 2x viikossa on kyylä! Marttyyri selvästi kun kysyy mitä sinulle kuuluu ja kehtaa vielä odottaa että olisit kiinnostunut hänen voinnistaan!
Tiesätkö, sinua ei voi saada onnelliseksi ja hyväksytyksi lapseksi mitenkään ja ihan omaa syytäsi. Sori, peiliin voisit katsoa joskus.
Onneksi omat lapseni ovat normaaleja onnellisia aikuisia🥰
Onko sinulla jotain ongelmia omassa vanhemmuudessasi, kun reagoit noin kiihkeästi niiden avauksiin, joilla on vaikeuksia vanhempiensa kanssa.
-ohisJos ihmisillä on ongelmia muiden kanssa, häntä pyydetään katsomaan peiliin. Se koskee myös aikuisia lapsia, joilla on ongelmia niiden omien vanhempiensa kanssa. Ihmisuhteet ovat aina molemminsuuntaisia,
Eihän lapsella enää ongelmaa ole. Ei hän aloittanut tätä valitusketjua, hänellä pyyhkii hyvin 🥰
Juu ulina tulee aina näiden puolelta joihin välit on katkottu.
Paitsi ettei tule, vaan tämä palsta on täynnä ihmisiä, jotka itkevät yksinäisyyttään ja tukiverkkojen puutetta.
Jonka lisäksi "isovanhemmat eivät auta tarpeeksi" on kestoaihe valitukselle.
Yksinäinen vanhuus näillä väkivaltaisilla vanhemmilla edessä. Ehkä voisivat raahata lapsen hiuksista visiitille vanhainkotiin, jos voimat riittävät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Mut hei, kukaan vanhempi ei oo täydellinen, eiks je?
Eiköhän tuo ole aika eri asia kuin se, että jonkun vanhempi ei ole pitänyt hänen hiusväristään, on hänen mielestään tuhahdellut ärsyttävästi ja antanut neuvoja.
Tietenkin on eri asia, mutta vanhempia kymmeniä vuosia jatkuva lapsensa ulkonäön ja valintojen kommentointi johtaa lopulta helposti siihen, että siihen että lapsi ottaa etäisyyttä.
Ulkonäön toistuva arvostelu vanhemman suunnalta on erittäin vahvasti lapsen itsetuntoa heikentävää käytöstä ja henkistä väkivaltaa. Joo, joku yksittäinen hiusvärin kommentointi ehkä menee, jos se oikeasti on aivan sopimaton, mutta jos jatkuvasti joutuu kuittailun kohteeksi siitä, että on esim liian lihava, laiha, hiukset ovat rumat, vaatteet ovat hirveät, meikkaa rumasti... niin kyllä se jättää todella syvät arvet.
Myös DDT:n käyttäminen oli tavallista ja muovipullojen heittäminen mereen. Jos se oli tavallista, mistä nykyinen sukupolvi keksi että se on väärin? En ymmärrä.