Miksi en pysty rentoutumaan äitini seurassa enkä olemaan oma itseni? Jännityn.

up

Mun biologinen isä on vähän samankaltainen, naljaileva, toisten luonteenpiirteille "vitsaileva", rasistisia ja sovinistisia kommentteja heittelevä alkoholisti, jonka seurassa olin aina jännittynyt kuin viulunkieli. Päätin sitten 35-vuotiaana vihdoin katkaista välit tai toisin sanoen olla vastaamatta kun soittaa. Jos toisen seura ei tee muuta kuin stressaa ja ärsyttää, niin en tarvitse sitä elämääni, vaikka jakaisinkin hänen kanssaan samaa dna:ta.

Onko äitisi niin kutsuttu vaativa persoonallisuus? Oma isäni on sellainen. Hän vaatii ja jyrää asioitaan tahdollaan ja kritisoi joskus valintojani. Silti luulen, että hän on kovan kuoren alla herkkä ihminen. Olen isäni seurassa usein jännittynyt ja salaan joitakin asioita häneltä kritiikin pelossa. Suosittelen terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan nyt kun taas olen miettinyt niin hän on aika paljon vaikuttanut itsetuntoon.

On paljon arvostellut minua mutta tekee sen niin kuin asiallisesti sekä aikuismaisesti keskustelisi.

Muunmuassa on sanonut, että en ole uskottava. Olen ajattelematon. Kehoa arvostellut satoja kertoja varmaankin. En jaksa niitä edes muistella.

Ihan siis menee taas tunteisiin, oikein alkaa vituttaan taas.

Pari päivää menee joka kerta toipua tapaamisesta.

Sitten hän katselee, tekee outoja ilmeitä ja elekielikin on joskus kylmä. On olevinaan niin lämmin rakastava ja huolehtiva äiti mutta silti onnistuu pahoittamaan mielen. Kun sen näyttää eli suutun tai jopa itken, niin hermostuu takaisin tai huokailee.

Siitäkin tulee huono omatunto. Helvetti.

On kyllä ihan ristiriitaiset fiilikset häntä kohtaan.

Yksi sisaruksista on katkaissut välit. Tiedä jos teen itse saman vielä. Täytyy ainakin etäisyyttä saada.

Ap

Voi, kuulostaapa niin tutulta! Etenkin tuo, että jos annan palautetta hänen käytöksestään tai kerron miltä se minusta tuntuu, hän huokailee, hermostuu takaisin ja sanoo: "sinä olet just tommonen, herkkä!"

Jatkuva vähättely ja oikeassa olemisen tarve kuvaavat hänen suhtautumistaan minuun. Tuntuu etten ole hänelle tarpeeksi hyvä. En opiskellut sitä mitä hän olisi toivonut, en asu siellä missä hän toivoisi, otin puolisokseni vääränlaisen miehen, ja lapsianikaan en osaa kasvattaa oikein. Syönkin väärin, harrastan myös vääriä asioita, vietän lomaani ja vapaa-aikaani väärin. Tunnistan, että haluan äitini hyväksyntää ja olen sitä nuoruuteni varrella hakenut vääristä paikoista ja väärillä tavoilla. Toivoisin vain olevani hänen rakkautensa arvoinen. Ymmärrän nyt, etten koskaan tule täyttämään hänen kriteeteitään, vaikka kuinka yrittäisin. Ja yrittäessäni kadottaisin itseni. Suurin pelkoni kuitenkin on, että jollain lailla siirrän tätä vaikean äitisuhteen taakkaa omille lapsilleni joko saman mallin mukaisesti (tarkkailen nykyään itseäni taukoamatta että mikä on kasvattamista ja mikä turhaa kritiikkiä, ja voin kertoa että se on todella uuvuttaavaa) tai vyöryttämällä rakkaus- ja hyväksyntävajeeni heidän niskaansa, vaatien heiltä sitä mitä en saanut omalta äidiltäni. Suurin pelkoni on siis tulla äitini kaltaiseksi, vaikka on hänessä paljon hyvääkin.

Tåällå on todella hyviä kommentteja.

Up

Olen kärsinyt äitini puolelta vähän samantapaisesta käytöksestä. Hänellä on myös ollut alkoholin liikakäyttöä ja omassakin lapsuudessaan kohtalaisen paljon vaillejäämistä tunnepuolella. Äitini on meistä sisaruksista etenkin minua kohtaan ollut aina hyvin vaativa ja piikitellyt sekä huomautellut milloin mistäkin. Tein myöhemmin huomion, että olen jo pitkään ollut varautunut ja vähän jännittynyt aina, kun näen äitiä ja olen hänen seurassaan. Koskaan ei tiedä, mistä päin tällä kertaa tuulee, onko nyt hyvä vai huono päivä ja missä asiassa saatat yhtäkkiä tehdä jotakin niin väärää, että huomauttelu ja tyytymättömyys taas alkavat äidin taholta. Ja niitä tilanteitahan tulee tasaiseen tahtiin. Olen erilainen kuin isosiskoni, siskoni on enemmän äitini kaltainen ja olen saanut sen tuntea nahoissani jo pitkään huolimatta siitä, että olen enemmän tekemisissä äitini kanssa ja autan häntä usein.

Tänä kesänä tuli viimeinen niitti tuolle kaikelle ja aloin rajaamaan äitini toksista ja epäoikeudenmukaista käytöstä selkeästi. Olen vain pakollisissa asioissa hänen kanssaan tekemisissä, en tarjoa enää vapaaehtoisesti apua, hänellä on suu millä pyytää tarvitessaan. Tässäkin ollut siis kuvio, että äitini on auliisti odotellut, milloin ehdotan kaupoissa ym. asioilla käyntiä ja saanut siitäkin välillä noottia, että olisi ollut tarvetta jo paljon aiemmin jne. Mikä on sinänsä naurettavaa, että hän on ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa oleva ihminen, joka pystyy tarvitessaan apua pyytämään. Mutta näin ne kuviot vinksahtaa tällaisten ihmisten kanssa pikku hiljaa vähän asiassa kuin asiassa ja olet siinä lieassa. Vaikka mitä teet, olet apuna ja kuuntelet jne. jne. niin mikään ei koskaan lopulta riitä, vaan jossain kohti se loputon tyytymättömyys ja arvostelu astuvat taas kehiin.

Sinä olet aikuinen ihminen ja sinulla on täysi oikeus elää OMAA elämääsi kuten haluat sitä elää. Äitisi ei elä sinun elämääsi, joten hänen näkemyksillään kuinka sinun pitäisi olla/tehdä/toimia ei sinänsä ole merkitystä, kun lopulta oman elämäsi päätökset kuuluvat vain ja ainoastaan sinulle. Sinä et taas elä äitisi elämää, etkä ole siitä mitenkään vastuussa, joten palauta äidille vastuu omista teoistaan/valinnoistaan/käytöksestään. Alkoholisimin taustalla on aina jonkinlaista persoonallisuuden problematiikkaa ja väittäisin, että kyllä se alkoholistin käytöksessä ja edesottamuksissa tulee esille niin kauan kuin sitä ongelmatiikkaansa ihminen ei hoida itsessään. Elä siis kanna vastuuta myöskään äitisi sairaudesta tai hyvittele hänen sanomisiaan tai tekojaan turhaan silloin, kun ne oikeasti ovat satuttavia ja toksisia sinua kohtaan. Alkoholistin ympärillähän usein muutkin läheiset "sairastuu" jollakin tavoin ja se sairaus aiheuttaa läheisriippuvaisuutta, siinä ympärillä olevat sairastuvat siihen. Tunnistan sinussa samoin kuin itsessäni tuota- aika pitkään sitä yrittää hyvitellä ja selitellä toisen huonoa ja ala-arvoista käytöstä itseään kohtaan etenkin, kun se on oma vanhempi, joka niin käyttäytyy. Mutta miksi ihmeessä sellaista hyväksyisi omalta vanhemmaltaan?! Eihän tuollaista hyväksyisi muissakaan ihmissuhteissa! Oman vanhempansa nyt ei luulisi edes tällaisia keinoja käyttävän lapsiinsa. 

Rajan veto on nyt tärkeää ennenkuin sairastutat itsesi tuon ilmiön alla, masennut ja ahdistut. Nyt on aika itsenäistyä ja katkaista napanuora äidistäsi, joka on jäänyt noiden ilmiöiden vuoksi katkaisematta. Ala vahvistamaan tietoisesti itseäsi, omaa hyvinvointiasi ja kohdistamaan elämäsi oman elämäsi elämiseen. "Palkitse" ainoastaan äitisi hyvää käytöstä, kun huono alkaa niin raja tulee vastaan: lähdet pois ja vedät ajankäytön minimiin.

Luulen, että yllättävän monilla on tiedostamattomia lapsuustraumoja. Mun läheinen ystävä haukottelee ihan jatkuvasti, kun on äitinsä kanssa puhelimessa (siis haukottelee sillain pakonomaisesti, ei tylsistyneesti). Luulen, että se on joku kehon tapa yrittää rauhoittaa tilannetta. Ei kuitenkaan "tunnusta", että äitisuhteessa olisi mitään ongelmaa.

Hyviä juttuja täällä,aivan omasta elämästäni. Meidän äidinpuolen suvussa on tuollainen toksinen äiti-tytär malli aivan hyväksyttävää käytöstä,kukaan ei ymmärrä kuinka outoa se on. Tyttäret puhuvat äideilleen valiten tarkkaan sanansa ja äidit arvostelevat ja vähättelevät tyttäriään. Näin jopa julkisesti sukujuhlissa,voi sitä teennäisyyden ilmapiiriä. Niin ahdistavaa,mutta pakko sietää kun ovat jo vanhoja ja riutuneita. Olen vähentänyt tietoisesti yhteydenpitoja minimiin. Sitten hautajaisissa saa tyttäret kuulla viimeistään kuinka vähän äidistään välittivät ja kuinka kukat olivat vääränvärisiä. Pidän tätä kaikkea näytelmänä,joka on ohi kun autoni kaartaa motarille ja kohti kotia ja niiden ihmisten pariin jotka ovat omiani.

Vähennä tapaamisi ja lyhennä niiden kestoa. Auttaisitko jos läsnä olisi muita ihmisiä? Minulla oli vaikeaa olla äudin kanssa kahden, eri syistä kuin sinulla. Jos oli muita, kestin tilanteen paremmin. Asutteko lähekkäin?

Kuinka monen ihmisen viaksi olet tämän saanut jo perusteltua itsellesi kun vikahan ei tietenkään voi olla itsessäsi?

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monen ihmisen viaksi olet tämän saanut jo perusteltua itsellesi kun vikahan ei tietenkään voi olla itsessäsi?

Typerys

Vierailija kirjoitti:

Nyt sain kuulostamaan hänet huonolta ihmiseltä.

Ei hän ole. Todella vastuuntuntoinen ja hoitaa asiat hyvin. Hänelle me lapset olemme hyvin tärkeitä.

On kuitenkin melko rikkinäinen, traumoja varmasti.

Niin vahva mutta rikkinäinen, ehkä se on vähän pelottavaakin.

Yritän häntä rakastaa parhaani mukaan.

Ap

Jos haluat katkaista henkisen, vuosia äitisi tuottamalla kritiikillä silatun napanuorasi häneen, uskalla myös tunnustaa, että on ollut myös paskajuttuja tuossa suhteessa. Se ei tarkoita, että et häntä rakastaisi, vaan se tarkoittaa , että uskallat myös vaatia, vaikka vaan hiljaa mielessäsi, itsellesi tasapuolista kohtelua. Saat olla vihainen hänelle, kun siltä tuntuu. Ei sitä ääneen tarvitse hänelle sanoa. Se on aitoa rakkautta. Ja se vapauttaa sinut olemaan energinen oma itsesi.

Tee itsellesi selvät säännöt. Ja hei, äitisi ei ole mikään pyhimys sen enempää kuin sinä, minä tai minun äitini.

Minulla on suora, hyvä suhde vanhaan äitiini. Sanon asioita, kuten ne koen, jos on tarpeen. Suora voi olla, vaan ei tahditon. Hän tekee samoin. Äitini ei ole koskaan ollut marttyyrityyppiä. Enemmänkin omilla jaloillaan seisova, ei kovin tunneherkkä ihminen, mutta hän on opettanut välittämään eläimistä, pitämään talousasioista huolta ja olemaan käytännöllinen. Minua hän ei ole koskaan hirveästi yrittänyt säädellä. Olemme temperamenteiltämme erilaisia. Hyväksymme sen.