Suomi on kusessa sen kanssa, että se ei suostu nostamaan sosiaaliturvan perustasoa EU:n edellyttämälle tasolle
EU:n Sosiaalisten oikeuksien komitea on kolme kertaa todennut Euroopan sosiaalisen peruskirjan nojalla Suomen sosiaaliturvan perustason riittämättömäksi huolimatta siitä, että perusturvaan on Suomessa tehty normaaleja indeksinkorotuksia. Erilaisten tukien kokonaisuuskaan ei komitean mukaan takaa kaikille mahdollisuutta kohtuulliseen elintasoon.
Indeksikorotukset ovat kuitenkin olleet tehottomia, sillä sosiaaliturvan perusosa on ollut riittämätön jo vuosina 2015 ja 2017, eivätkä korotukset ole kyenneet pysymään elinkustannusten nousun mukana, joka on syönyt tukien ostovoima 1990-luvulta lähtien. Viimeisimmät mootteet sosiaaliturvan liian alhaisesta tasosta saatiin nyt alkuvuodesta 2023.
(Periaatteessa 90-luvun laman aikana suomalaiset saivat prosenttuaalisesti parempaa sosiaaliturvan kuin mitä nyt.)
EU:n mukaan Suomen perustason tulisi maan elinkustannukset huomioon ottaen olla asumistuen lisäksi 1061 euroa kuukaudessa yksin asuvalle, kun nyt yksinasuvan toimeentulotuki on 555,11. euroa.
Mutta, koska Suomi ja muutama muu EU-maa eivät ole olleet halukkaita ja yhteistyöhaluisia nostamaan sosiaaliturvaansa vaaditulle tasolle, EU on alkanut ajaa ajatusta koko unionin kattavasta perustulojärjestelmästä.
Tulevaisuudessa se merkitsisi siis sitä, että suomalainen veronmaksaja ei enää maksaisi vain suomalaisten sosiaaliturvaa, vaan heidän olisi tulevaisuudessa osallistuttava myös monien muiden EU-maiden, kuten Italian ja Kreikan, sosiaaliturvaan. Tämä mahdollisesti tarkoittaa myös sitä, että Suomen tulee jatkossa maksaa EU-jäsenyydestään aiempaa enemmän.
Kysymys kuuluu:
Oliko siis kannattavaa niskuroida ja jättää kyseiset nootit huomioimatta? Oliko tämä tosiaan kaiken sen arvoista?
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomissuojaa heikennetään.
"Asiallinen syy irtisanomiselle täyttyy todella helposti"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/39aa29b3-e460-4a1b-92cd-56f6a2d91…
Omistusasuntoon ei saa asumistukea.
Vuokra-asuntoon saa asumistukea, jos tilillä maksimissaan 10000.
Voisiko joku linkata mistä löytyy tieto tälle väitteelle, että jos sinulla on tililläsi 10 000euroa, saat vielä asumistukia päälle, saati että saisit esim. työmarkkinatukea? Työtön joka on toimeentulotuella joko kokonaan tai osittain, ei todellakaan saa pitää tilillään senttiäkään tai korkeintaan muutaman hassun kympin, jos mielii toimeentulotukea saada. Myös työmarkkinatuessa on jokin raja, jota enempää ei saa tilillä tai säästöissä olla. Ihme käsityksiä ihmisillä siitä, että työtön voisi muka laillisesti jotain säästää tai omistaa. Ansiosidonnaisessa voi olla eri juttu, mutta hirvittävän isolta summalta todella kuulostaa, sillä Kelan tuet vuositasolla jäävät alle 10 000euron.
Ei työmarkkinatuessa ole mitään rajaa. Sitä saa vaikka olisi miljonääri.
Tietysti työtön saa säästää ja omistaa. Mullakin on oma talo ja olen työtön.
Työmarkkinatuella elävä ei saa säästää tai tienata tiettyä maksimirajaa enempää (esim. osakkeet, lyhyet työkeikat tms), eli mistä sinulle on tuollainen käsitys tullut? Jokaisella ihmisellä on oikeus asuntoon ja omaan kotiin-se on perustuslaissa, joten siksi sinulla myös työttömänä voi olla esim. omakotitalo (jonka tietysti olet joko saanut perintönä, hankkinut aikanaan työstäsi tienaamillasi tuloilla tjsp. Työttömille eivät nimittäin pankit asuntolainoja myönnä,edes pikavippejä eivät kaikki saa.)Mitäköhän tukia sinulle siis maksetaan,sillä toimeentulotuella et ainakaan voi olla,jos säästöjäkin löytyy. Työtön voidaan tietyissä tapauksissa tosin myös velvoittaa myymään autonsa, talonsa jne, jos mielivaltainen byrokraatti niin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomissuojaa heikennetään.
"Asiallinen syy irtisanomiselle täyttyy todella helposti"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/39aa29b3-e460-4a1b-92cd-56f6a2d91…
Omistusasuntoon ei saa asumistukea.
Vuokra-asuntoon saa asumistukea, jos tilillä maksimissaan 10000.
Voisiko joku linkata mistä löytyy tieto tälle väitteelle, että jos sinulla on tililläsi 10 000euroa, saat vielä asumistukia päälle, saati että saisit esim. työmarkkinatukea? Työtön joka on toimeentulotuella joko kokonaan tai osittain, ei todellakaan saa pitää tilillään senttiäkään tai korkeintaan muutaman hassun kympin, jos mielii toimeentulotukea saada. Myös työmarkkinatuessa on jokin raja, jota enempää ei saa tilillä tai säästöissä olla. Ihme käsityksiä ihmisillä siitä, että työtön voisi muka laillisesti jotain säästää tai omistaa. Ansiosidonnaisessa voi olla eri juttu, mutta hirvittävän isolta summalta todella kuulostaa, sillä Kelan tuet vuositasolla jäävät alle 10 000euron.
Miksi sä jaat tänne väärää tietoa? Toimeentulotuella säästöt tietenkin vaikuttaa. Kaikki työttömät ei saa toimeentulotukea. Yleiseen asumistukeen tai työkkärirahaan ei säästöt vaikuta. Sulla saa olla tilillä vaikka 100000 euroa, mutta vain tulot katsotaan. Ihan voit itse etsiä Kelan sivuilta.
Thl:n sivuilta kopsattu:
Tosiasiassa käytännössä kaikki Euroopan maat, ml. Ruotsi, Tanska ja Norja, ovat myös saaneet huomautuksen perus- tai vähimmäisturvan matalasta tasosta. Suomi on ainoa maa, jolle huomautus on tehty kantelun perusteella ja siksi Suomen perusturvan tasoa seurataan erityisen tarkasti.
Älkää unohtako Marinin liberaali vasemmistohallitus jätti jälkeensä 146,44 miljardin velan. Mikään aiempi hallitus ei ole ottanut yhtä paljon Suomelle velkaa kuin mitä Marin teki.
Ihan sama..
Pääasia että minä saan rahaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmana on, että liian vähän ihmisiä on töissä. Siksi emme pääse tuolle tasolle. Joten jos kykenette, niin menkää töihin.
Tämä. Menkää töihin!
Moni työnantaja ei halua palkata työttömiä. Jotenkin maagisesti pitäisi työtönten silti vain lampsia töihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja 1061 euroa + asumistuki? Herra isä moni työssäkäyväkään ei saa tuota.
Tuli heti mieleen,että meillä ei kävisi töissä enää kukaan! Mikä kertoo siitä mihin vähään me on totuttu eikä suinkaan tuen matalasta tasosta.
Tämän takia en kannata perustuloa. Silloin Sipilän kokeen aikana todistettiin että se perustulo ei työllistä ja jopa laski kokeeseen osallistuneiden halukkuutta tehdä töitä kun toimeentulon sai tekemättäkin.
Ai todistettiinko? Miten? Ensinnäkin, se kokeilu kesti kaksi vuotta. Jos ihminen on ajettu nurkkaan ja sitten sanotaan, että kaksi vuotta saat olla vapaa, ensimmäisen vuoden se vetää henkeä ja toisenkin se vielä pelkää. Ei se uskalla edes ajatella, että menoja voisi lisätä ja ottaa riskejä, joten ehkei se myöskään koe painetta hakea töitä. Kahden vuoden jälkeen jos jää uudelleen työttömäksi, menojen kuristaminen takaisin minimitasolle tekee kipeää. Meillä siihen on jouduttu vain kerran, ja sitä pelkää vielä 20 vuotta myöhemminkin.
Jos jään uudelleen työttömäksi, en todellakaan nosta päätäni ylös juoksuhaudasta enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomissuojaa heikennetään.
"Asiallinen syy irtisanomiselle täyttyy todella helposti"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/39aa29b3-e460-4a1b-92cd-56f6a2d91…
Omistusasuntoon ei saa asumistukea.
Vuokra-asuntoon saa asumistukea, jos tilillä maksimissaan 10000.
Voisiko joku linkata mistä löytyy tieto tälle väitteelle, että jos sinulla on tililläsi 10 000euroa, saat vielä asumistukia päälle, saati että saisit esim. työmarkkinatukea? Työtön joka on toimeentulotuella joko kokonaan tai osittain, ei todellakaan saa pitää tilillään senttiäkään tai korkeintaan muutaman hassun kympin, jos mielii toimeentulotukea saada. Myös työmarkkinatuessa on jokin raja, jota enempää ei saa tilillä tai säästöissä olla. Ihme käsityksiä ihmisillä siitä, että työtön voisi muka laillisesti jotain säästää tai omistaa. Ansiosidonnaisessa voi olla eri juttu, mutta hirvittävän isolta summalta todella kuulostaa, sillä Kelan tuet vuositasolla jäävät alle 10 000euron.
Ei työmarkkinatuessa ole mitään rajaa. Sitä saa vaikka olisi miljonääri.
Tietysti työtön saa säästää ja omistaa. Mullakin on oma talo ja olen työtön.
Tässä sinulle tietoa Kelan omilta sivuilta-väitteesi siitä, että työmarkkinatukea "saa vaikka olisi miljönääri" on väärä. ja valheellinen tai sitten sinulle maksetaan ko.tukea vastoin lakia. Ansiosidonnaista päivärahaa tuo ei ilmeisesti koske, kuten sanoin.
Työmarkkinatuen tarveharkinta
Tarveharkinnassa otetaan huomioon myös sellaiset tulot, jotka on saatu muuna kuin työttömyysaikana. Toistuvat tulot jaetaan tuloksi esimerkiksi vuoden ajalle.
Vanhempiesi tulot voivat alentaa työmarkkinatuen määrää, mutta saat aina vähintään puolet työmarkkinatuestasi. Vanhempiesi tulot vaikuttavat, jos asut heidän kanssaan samassa taloudessa etkä ole täyttänyt työssäoloehtoa.
Omat työtulot vähentävät aina työmarkkinatuen määrää.
Peruspäivärahassa ei ole tarveharkintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomissuojaa heikennetään.
"Asiallinen syy irtisanomiselle täyttyy todella helposti"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/39aa29b3-e460-4a1b-92cd-56f6a2d91…
Omistusasuntoon ei saa asumistukea.
Vuokra-asuntoon saa asumistukea, jos tilillä maksimissaan 10000.
Voisiko joku linkata mistä löytyy tieto tälle väitteelle, että jos sinulla on tililläsi 10 000euroa, saat vielä asumistukia päälle, saati että saisit esim. työmarkkinatukea? Työtön joka on toimeentulotuella joko kokonaan tai osittain, ei todellakaan saa pitää tilillään senttiäkään tai korkeintaan muutaman hassun kympin, jos mielii toimeentulotukea saada. Myös työmarkkinatuessa on jokin raja, jota enempää ei saa tilillä tai säästöissä olla. Ihme käsityksiä ihmisillä siitä, että työtön voisi muka laillisesti jotain säästää tai omistaa. Ansiosidonnaisessa voi olla eri juttu, mutta hirvittävän isolta summalta todella kuulostaa, sillä Kelan tuet vuositasolla jäävät alle 10 000euron.
Ei työmarkkinatuessa ole mitään rajaa. Sitä saa vaikka olisi miljonääri.
Tietysti työtön saa säästää ja omistaa. Mullakin on oma talo ja olen työtön.Työmarkkinatuella elävä ei saa säästää tai tienata tiettyä maksimirajaa enempää (esim. osakkeet, lyhyet työkeikat tms), eli mistä sinulle on tuollainen käsitys tullut? Jokaisella ihmisellä on oikeus asuntoon ja omaan kotiin-se on perustuslaissa, joten siksi sinulla myös työttömänä voi olla esim. omakotitalo (jonka tietysti olet joko saanut perintönä, hankkinut aikanaan työstäsi tienaamillasi tuloilla tjsp. Työttömille eivät nimittäin pankit asuntolainoja myönnä,edes pikavippejä eivät kaikki saa.)Mitäköhän tukia sinulle siis maksetaan,sillä toimeentulotuella et ainakaan voi olla,jos säästöjäkin löytyy. Työtön voidaan tietyissä tapauksissa tosin myös velvoittaa myymään autonsa, talonsa jne, jos mielivaltainen byrokraatti niin haluaa.
Mistä ihmeestä olet saanut noin virheellisen kuvan? Pääomatulot eli osakkeiden _osingot_ vaikuttaa, ei itsessään osakkeet. Työmarkkinatuella saa säästää, asumistuesta saa säästää. Työtöntä ei velvoiteta myymään autoa ellei se ole arvokas ja saat tt-tukea. Sulla menee nyt tuet sekaisin. Ja mulla on ollut aina säästöjä ja aiemmin sain työkkärirahaa ja asumistukea. Kaverilla on tilillä 60000 euroa rahaa, mutta ei vaikuta asumistukeen tai työkkärirahaan.
Vierailija kirjoitti:
Eipä sotketa asioita.
Toimeentulotuen taso Suomessa on varsin korkea, eikä siitä ole tullut moitteita. Huomioitava siis, että se sisältää perusosan lisäksi asumisen, sähkön ja sairaskulut.
Se mikä Suomen sosiaaliturvan ongelma on, että eri ensisijaisten etuuksien perustaso/minimitaso on niin pieni että se johtaa aina viimesijaisen toimeentulotuen tarpeeseen.
Minulla on ollut niin kuntoutusrahalla, sairauspäivärahalla kuin työmarkkinatuella se tilanne, ettei millään noista ja asumistuella maksa edes vuokraa ilman, että syntyy oikeus toimeentulotukeen. Ja en asu edes pääkaupunkiseudulla ja vuokra on yli 150 euroa alle alueella toimeentulotuessa yhdelle ihmiselle hyväksyttävän vuokran.
On aivan käsittämätöntä, ettei edes halvasti asumalla pääse eroon toimeentulotuesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmana on, että liian vähän ihmisiä on töissä. Siksi emme pääse tuolle tasolle. Joten jos kykenette, niin menkää töihin.
Mihin kaikkeen verorahat menevät?
Eläkeläisiin, julkisen palkkoihin, yritystukiin.
Kannattaa muistaa, että työeläkkeet on maksettu ihan itse ja ne rahat on rahastoitu, sieltä ei verorahoja käytetä. Sen sijaan kaikki nuorten masennustyökyvyttömyyseläkkeet kuormittavat veronmaksajia melko mellevästi!
Miksi ei jokainen 18v täyttänyt maksaisi eläkevakuutusmaksujen tapaan toimeentulotukivakuutusta ja sieltä saisi rahaa sen mukaan, mitä on rahastoon maksanut!
Minkä takia tähän ei puututa esimerkiksi lakkauttamalla, leikkaamalla tai rajoittamalla kansaneläkettä. Esim aseteta tiukempaa rajaa sille että kuka ja kuinka moni pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja joka kerta tämä sama asia joudutaan selittämään sinne EU:seen. Suomessa et ainakaan sinä pärjäisi 1061 € + asumistuella kuukauttakaan. Siitä 1061 € maksaisit siis sitten loput asumiskuluista, sähköt, kotivakuutuksen, mahdolliset, silmälasit lääkärissä käynnit, hammaslääkärit, sairaalalaskut, lääkkeet jne... ihan itse. Taitaisi ainakin terveydenhuolto osaltasi romahtaa.
Miten ihmeessä sitten moni matalapalkka-alalla oleva pärjää? Tuo on tukirahoina erittäin hyvä summa. Hammaskuluihin tärkein ja halvin on hammasharja. Ei maksaa montaa euroa. Luuletko tosiaan, että työssäkäyvälläkään on varaa käydä usein hammaslääkärissä?
Saat olla iloinen siitä, että sinulla on noin hyvät hampaat. Kaikilla ei ole.
Miten ihmeessä sä sait tuosta päätettyä, että mulla on hyvät hampaat? Kirjoitin, että ei työssäkäyvälläkään ole varaa käydä usein hammaslääkärissä. Toimeentulotuella olevalle kun maksetaan nekin. Samoin lääkkeet. Tosin lääkkeissä on onneksi maksukatto.
Ei makseta kuin aivan välttämötön hampaiden huolto. Jos hampaita puuttuu niin ei implantteja korvata esteettisistä syistä toimeentulotuella. Se on tonni per implantti eikä niitä korvata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomissuojaa heikennetään.
"Asiallinen syy irtisanomiselle täyttyy todella helposti"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/39aa29b3-e460-4a1b-92cd-56f6a2d91…
Omistusasuntoon ei saa asumistukea.
Vuokra-asuntoon saa asumistukea, jos tilillä maksimissaan 10000.
Voisiko joku linkata mistä löytyy tieto tälle väitteelle, että jos sinulla on tililläsi 10 000euroa, saat vielä asumistukia päälle, saati että saisit esim. työmarkkinatukea? Työtön joka on toimeentulotuella joko kokonaan tai osittain, ei todellakaan saa pitää tilillään senttiäkään tai korkeintaan muutaman hassun kympin, jos mielii toimeentulotukea saada. Myös työmarkkinatuessa on jokin raja, jota enempää ei saa tilillä tai säästöissä olla. Ihme käsityksiä ihmisillä siitä, että työtön voisi muka laillisesti jotain säästää tai omistaa. Ansiosidonnaisessa voi olla eri juttu, mutta hirvittävän isolta summalta todella kuulostaa, sillä Kelan tuet vuositasolla jäävät alle 10 000euron.
Ei työmarkkinatuessa ole mitään rajaa. Sitä saa vaikka olisi miljonääri.
Tietysti työtön saa säästää ja omistaa. Mullakin on oma talo ja olen työtön.Tässä sinulle tietoa Kelan omilta sivuilta-väitteesi siitä, että työmarkkinatukea "saa vaikka olisi miljönääri" on väärä. ja valheellinen tai sitten sinulle maksetaan ko.tukea vastoin lakia. Ansiosidonnaista päivärahaa tuo ei ilmeisesti koske, kuten sanoin.
Työmarkkinatuen tarveharkinta
Tarveharkinnassa otetaan huomioon myös sellaiset tulot, jotka on saatu muuna kuin työttömyysaikana. Toistuvat tulot jaetaan tuloksi esimerkiksi vuoden ajalle.
Vanhempiesi tulot voivat alentaa työmarkkinatuen määrää, mutta saat aina vähintään puolet työmarkkinatuestasi. Vanhempiesi tulot vaikuttavat, jos asut heidän kanssaan samassa taloudessa etkä ole täyttänyt työssäoloehtoa.
Omat työtulot vähentävät aina työmarkkinatuen määrää.
Peruspäivärahassa ei ole tarveharkintaa.
Tottakai _tulot_ vaikuttaa. Ei omaisuus tai säästöt ellei ne tuota tuloja.
En tiedä miten laskevat mitäkin tuiksi EU:ssa, mutta oleellisempaa on se fakta, että Suomen tuet ovat liian suuret ja passivoivat. Näitä kannustinloukkuja on purettava, jos Suomi haluaa pärjätä tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja joka kerta tämä sama asia joudutaan selittämään sinne EU:seen. Suomessa et ainakaan sinä pärjäisi 1061 € + asumistuella kuukauttakaan. Siitä 1061 € maksaisit siis sitten loput asumiskuluista, sähköt, kotivakuutuksen, mahdolliset, silmälasit lääkärissä käynnit, hammaslääkärit, sairaalalaskut, lääkkeet jne... ihan itse. Taitaisi ainakin terveydenhuolto osaltasi romahtaa.
Miten ihmeessä sitten moni matalapalkka-alalla oleva pärjää? Tuo on tukirahoina erittäin hyvä summa. Hammaskuluihin tärkein ja halvin on hammasharja. Ei maksaa montaa euroa. Luuletko tosiaan, että työssäkäyvälläkään on varaa käydä usein hammaslääkärissä?
Saat olla iloinen siitä, että sinulla on noin hyvät hampaat. Kaikilla ei ole.
Miten ihmeessä sä sait tuosta päätettyä, että mulla on hyvät hampaat? Kirjoitin, että ei työssäkäyvälläkään ole varaa käydä usein hammaslääkärissä. Toimeentulotuella olevalle kun maksetaan nekin. Samoin lääkkeet. Tosin lääkkeissä on onneksi maksukatto.
Ei makseta kuin aivan välttämötön hampaiden huolto. Jos hampaita puuttuu niin ei implantteja korvata esteettisistä syistä toimeentulotuella. Se on tonni per implantti eikä niitä korvata.
No sehän se vielä puuttuisikin, että maksettaisiin verorahoista implantit! Ihan tässä itsekin säästän implanttia varten, jota ei muuten tosiaankaan tonnilla saa. Julkisella kaksi ja puoli tuhatta.
Jos olet oikeiston edustaja, niin ole hyvä ja hirtä itsesi tänään.
Miten sitten ihmiset pärjäävät ja tulevat toimeen Intiassa jossa ei ole juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja joka kerta tämä sama asia joudutaan selittämään sinne EU:seen. Suomessa et ainakaan sinä pärjäisi 1061 € + asumistuella kuukauttakaan. Siitä 1061 € maksaisit siis sitten loput asumiskuluista, sähköt, kotivakuutuksen, mahdolliset, silmälasit lääkärissä käynnit, hammaslääkärit, sairaalalaskut, lääkkeet jne... ihan itse. Taitaisi ainakin terveydenhuolto osaltasi romahtaa.
Miten ihmeessä sitten moni matalapalkka-alalla oleva pärjää? Tuo on tukirahoina erittäin hyvä summa. Hammaskuluihin tärkein ja halvin on hammasharja. Ei maksaa montaa euroa. Luuletko tosiaan, että työssäkäyvälläkään on varaa käydä usein hammaslääkärissä?
Saat olla iloinen siitä, että sinulla on noin hyvät hampaat. Kaikilla ei ole.
Miten ihmeessä sä sait tuosta päätettyä, että mulla on hyvät hampaat? Kirjoitin, että ei työssäkäyvälläkään ole varaa käydä usein hammaslääkärissä. Toimeentulotuella olevalle kun maksetaan nekin. Samoin lääkkeet. Tosin lääkkeissä on onneksi maksukatto.
Ei makseta kuin aivan välttämötön hampaiden huolto. Jos hampaita puuttuu niin ei implantteja korvata esteettisistä syistä toimeentulotuella. Se on tonni per implantti eikä niitä korvata.
Tarkoitus on se että kansalaiset eivät tahallaan ja tietoisesti hankkisi niitä reikiä hampaisiinsa vaan pitäisivät hampaitaan huolta, jotta mitään reikiä ei tule ja mitään hoitoja ei tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomissuojaa heikennetään.
"Asiallinen syy irtisanomiselle täyttyy todella helposti"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/39aa29b3-e460-4a1b-92cd-56f6a2d91…
Omistusasuntoon ei saa asumistukea.
Vuokra-asuntoon saa asumistukea, jos tilillä maksimissaan 10000.
Voisiko joku linkata mistä löytyy tieto tälle väitteelle, että jos sinulla on tililläsi 10 000euroa, saat vielä asumistukia päälle, saati että saisit esim. työmarkkinatukea? Työtön joka on toimeentulotuella joko kokonaan tai osittain, ei todellakaan saa pitää tilillään senttiäkään tai korkeintaan muutaman hassun kympin, jos mielii toimeentulotukea saada. Myös työmarkkinatuessa on jokin raja, jota enempää ei saa tilillä tai säästöissä olla. Ihme käsityksiä ihmisillä siitä, että työtön voisi muka laillisesti jotain säästää tai omistaa. Ansiosidonnaisessa voi olla eri juttu, mutta hirvittävän isolta summalta todella kuulostaa, sillä Kelan tuet vuositasolla jäävät alle 10 000euron.
Ei työmarkkinatuessa ole mitään rajaa. Sitä saa vaikka olisi miljonääri.
Tietysti työtön saa säästää ja omistaa. Mullakin on oma talo ja olen työtön.Työmarkkinatuella elävä ei saa säästää tai tienata tiettyä maksimirajaa enempää (esim. osakkeet, lyhyet työkeikat tms), eli mistä sinulle on tuollainen käsitys tullut? Jokaisella ihmisellä on oikeus asuntoon ja omaan kotiin-se on perustuslaissa, joten siksi sinulla myös työttömänä voi olla esim. omakotitalo (jonka tietysti olet joko saanut perintönä, hankkinut aikanaan työstäsi tienaamillasi tuloilla tjsp. Työttömille eivät nimittäin pankit asuntolainoja myönnä,edes pikavippejä eivät kaikki saa.)Mitäköhän tukia sinulle siis maksetaan,sillä toimeentulotuella et ainakaan voi olla,jos säästöjäkin löytyy. Työtön voidaan tietyissä tapauksissa tosin myös velvoittaa myymään autonsa, talonsa jne, jos mielivaltainen byrokraatti niin haluaa.
Miksi jaat virheellistä tietoa?
Työmarkkinatukea saavat saa säästää. Ei Työmarkkinatukea saavan tarvitse laittaa tilitietojaan mihinkään.
Työmarkkinatukea saa myös se miljonääri jos hän on työtön työnhakija.
Eläkeläisillä melkein toteutuu tuo.
Minimieläkkeet yht. 922e ja päälle eläkkeensaajan asumistuki, joka on yleistä asumistukea runsaskätisempi.