Miten ne muut uskonnot ovat ratkaisseet sen pahan ongelman? Siis että pahuutta on olemassa vaikka Jumala on hyvä.

Deus Est Demon Inversus

Kaikissa uskonnoissa ei jaeta kristinuskon ajatusta siitä, että jumala olisi hyvä.

Hindulaisuus:

1. Karma ja Samsara: Hindulaisuudessa keskeistä on käsitys karmasta, toimien ja niiden seurausten laista, sekä samsarasta, jälleensyntymisen ja kuoleman jatkuvasta kierrosta. Ihmisten kohtaama kärsimys ja pahuus nähdään usein seurauksena heidän aiempien elämien toimistaan. Toisaalta hyvät teot ja hyveellinen elämä voivat johtaa parempaan elämään tulevissa jälleensyntymisissä.

2. Maya: Hindulaisuudessa puhutaan myös mayasta, joka tarkoittaa illuusiota tai harhaa. Maailma, sellaisena kuin ihmiset sen kokevat, nähdään monesti mayana, joka peittää todellisen todellisuuden, Brahmanin. Kärsimys ja pahuus liittyvät tähän mayaan, illuusioon.

3. Dualismi ja monoteismi: Joissakin hindulaisissa suuntauksissa, kuten vaishnavismissa, nähdään hyvän ja pahan olevan olemassa, mutta ne ovat jumalan eri puolia tai ilmentymiä. Vaikka paha on osa maailman todellisuutta, lopulta hyvä voittaa.

4. Lila, jumalallinen leikki: Toisinaan maailmankaikkeuden ja sen tapahtumien, myös kärsimyksen ja pahuuden, nähdään olevan osa jumalallista leikkiä, lila. Tämä ei välttämättä tarjoa lohdutusta kärsimyksen keskellä, mutta se esittää toisenlaisen näkökulman pahuuden olemassaoloon.

Buddhalaisuudessa ei ole samanlaista "pahuuden ongelmaa" kuin monoteistisissa uskonnoissa, koska buddhalaisuus ei sisällä samanlaista kaikkivaltiaan, kaikkitietävän ja täydellisen hyvän jumalan käsitettä. Siinä ei ole keskusolentoa, joka olisi vastuussa universumin luomisesta ja joka voisi kontrolloida tai estää pahuutta.

Sen sijaan buddhalaisuus korostaa karmaa, ajatusta siitä, että jokaisen olennon toimilla on seurauksia, jotka määrittävät heidän kokemuksensa elämässä ja jälleensyntymissä. Jos joku tekee pahaa, hän kärsii sen seurauksista, ei siksi, että jokin ulkoinen jumalallinen olento rankaisisi häntä, vaan koska toimilla on luontaiset seuraukset.

Buddhalaisuuden mukaan "paha" tai kärsimys johtuu tietämättömyydestä ja halusta, jotka juurtuvat syvästi siihen, miten näemme itsemme ja maailman. Buddhan opetuksissa keskitytään poistamaan tämä tietämättömyys ja halu valaistumisen kautta, joka vapauttaa meidät kärsimyksestä.

Siksi buddhalaisuuden ratkaisu "pahuuden ongelmaan" on pikemminkin sisäinen prosessi, jossa pyritään voittamaan omat negatiiviset taipumukset ja kehittämään myötätuntoa ja viisautta, eikä se keskity Jumalan rooliin tai olemukseen.

Todennäköisesti samalla tavalla kuin kristinuskossakin.

Ihmiset tekevät kaikki pahat teot, kuten hyvätkin.

Ihmiset eivät olisi ihmisiä jos Jumala olisi luonut robotteja ilman vapaata tahtoa.

Ihmisenä olemiseen kuuluu mahdollisuus tehdä hyvää taikka pahaa.

Jokainen ihminen on vastuussa omista teoistaan.

Zoroastrianismissa pahuuden ongelmaa lähestytään eri tavalla kuin monissa muissa uskonnoissa. Zoroastrianismi on dualistinen uskonto, joka opettaa hyvän ja pahan jumalallisen periaatteen olemassaolosta. Tämä dualismi ilmenee Ahura Mazda (hyvyyden periaate) ja Angra Mainyu (paholaisen tai pahan periaate) välisessä taistelussa.

Zoroastrianismin perustaja, Zarathustra, opetti, että Ahura Mazda on korkein jumaluus ja luoja, joka on täydellisen hyvä ja joka loi maailmankaikkeuden ja ihmisen. Angra Mainyu sen sijaan edustaa pahuutta ja tuhoa, ja hän on vastuussa kaikista pahoista teoista ja kärsimyksestä maailmassa.

Zoroastrianismin mukaan ihmisellä on vapaa tahto valita joko hyvän tai pahan puolella, ja hänen valintansa vaikuttavat hänen kohtaloonsa sekä tässä elämässä että tulevassa elämässä. Hyvän ja pahan taistelu on myös kosminen prosessi, jonka lopulta päättyy hyvän voittoon ja pahan lopulliseen häviämiseen.

Zoroastrianismissa hyvä ja paha ovat jumalallisia periaatteita, jotka taistelevat keskenään, ja tämä dualismi selittää pahuuden ja kärsimyksen olemassaolon maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Buddhalaisuudessa ei ole samanlaista "pahuuden ongelmaa" kuin monoteistisissa uskonnoissa, koska buddhalaisuus ei sisällä samanlaista kaikkivaltiaan, kaikkitietävän ja täydellisen hyvän jumalan käsitettä. Siinä ei ole keskusolentoa, joka olisi vastuussa universumin luomisesta ja joka voisi kontrolloida tai estää pahuutta.

Sen sijaan buddhalaisuus korostaa karmaa, ajatusta siitä, että jokaisen olennon toimilla on seurauksia, jotka määrittävät heidän kokemuksensa elämässä ja jälleensyntymissä. Jos joku tekee pahaa, hän kärsii sen seurauksista, ei siksi, että jokin ulkoinen jumalallinen olento rankaisisi häntä, vaan koska toimilla on luontaiset seuraukset.

Buddhalaisuuden mukaan "paha" tai kärsimys johtuu tietämättömyydestä ja halusta, jotka juurtuvat syvästi siihen, miten näemme itsemme ja maailman. Buddhan opetuksissa keskitytään poistamaan tämä tietämättömyys ja halu valaistumisen kautta, joka vapauttaa meidät kärsimyksestä.

Siksi buddhalaisuuden ratkaisu "pahuuden ongelmaan" on pikemminkin sisäinen prosessi, jossa pyritään voittamaan omat negatiiviset taipumukset ja kehittämään myötätuntoa ja viisautta, eikä se keskity Jumalan rooliin tai olemukseen.

Periaatteessa aivan samanlainen kuin kristiuskossakin.

Valaistumisen (uskoontulon) jälkeen ihminen alkaa pyrkimään kohti hyvää elämää, päästäkseen jälleensyntymisestä tai päästäkseen Taivasten valtakuntaan kuolemansa jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti samalla tavalla kuin kristinuskossakin.

Ihmiset tekevät kaikki pahat teot, kuten hyvätkin.

Ihmiset eivät olisi ihmisiä jos Jumala olisi luonut robotteja ilman vapaata tahtoa.

Ihmisenä olemiseen kuuluu mahdollisuus tehdä hyvää taikka pahaa.

Jokainen ihminen on vastuussa omista teoistaan.

Eikö muka kristinuskossa demonit ja piru tee pahoja tekoja? Eikö sairauksia pidetty pahoina?

Most Buddhists believe that the negative actions and beliefs of human beings such as greed, anger and ignorance give rise to evil. These three things stop Buddhists from reaching enlightenment.

Buddhists do not believe that human beings are evil, but they generally accept that humans create suffering through their greed, anger and ignorance.

What does Buddhism teach about suffering?

Suffering is a natural part of life. When Siddhartha left the palace in which he lived, the three people he saw were an old man, an ill man and a dead person. This taught him that people suffer in life.

The Four Noble Truths are a summary of the Buddha's teachings. It is these truths that the Buddha taught to his first disciples after he was enlightened.

Dukkha - the truth of suffering.

Samudaya - the truth of the origin of suffering.

Nirodha - the truth of the cessation (end) of suffering.

Magga - the truth of the path to the cessation (end) of suffering.

Suffering (dukkha)

Suffering comes in many forms. In Buddhism there are three main types of suffering:

The first is linked to the first three sights the Buddha saw on his first journey outside his palace: old age, sickness and death. This is the suffering of painful experiences, including unsatisfied desires.

The Buddha also taught that suffering goes much deeper than these three things. Suffering is also caused by constant change. People constantly lose the things and situations to which they become attached.

Thirdly, even when people are not immediately suffering, they are unsatisfied because they are not enlightened. This is the truth of suffering.

Origin of suffering (samudaya)

The Buddha taught that the immediate root of all suffering is desire.

The three ultimate causes of suffering are:

greed, represented in art by a rooster

ignorance, represented by a pig

hatred, represented by a snake

The cessation of suffering (nirodha)

In the third truth the Buddha asserts that it is possible to bring an end to suffering. The Buddha was a living example that this is possible in a human lifetime and this is what all Buddhists strive for. Someone who reaches enlightenment is filled with compassion for all living things.

Gnostilaisuus on varhaiskristillinen liike, joka kehittyi ensimmäisellä vuosisadalla jaa. ja kesti noin neljännelle vuosisadalle. Gnostilaisuudessa kehitettiin monimutkainen mytologia, joka erosi merkittävästi tavanomaisesta kristillisestä opista, ja joka tarjosi oman ratkaisunsa pahuuden ongelmaan.

Gnostilaisuuden keskeinen opetus on, että aineellinen maailma, mukaan lukien ihmisruumis, on pohjimmiltaan paha. Tämä maailma ei ole luotu hyvän Jumalan, vaan alempiarvoisen jumaluuden, demiurgin, toimesta. Demiurgi on usein yhdistetty Vanhan testamentin Jahveen.

Gnostilaisuudessa hyvä Jumala, jota kutsutaan usein nimellä "täydellinen" tai "täydellinen hyvyys", on täysin henkinen olento, joka on etäällä aineellisesta maailmasta. Ihmisissä on kuitenkin "jumalallinen kipinä" tai "henkinen sielu", joka on peräisin tästä hyvästä Jumalasta. Gnostilaisten mukaan ihmisen tavoite on tulla tietoiseksi tästä henkisestä luonteestaan ja vapautua aineellisen maailman vankilasta.

Gnostilaisuudessa pahuuden ongelma on ratkaistu siten, että paha ei ole peräisin hyvästä Jumalasta, vaan alempiarvoisesta jumalasta. Tämä erottaa gnostilaisuuden monista muista uskonnoista, mukaan lukien tavanomaisesta kristinuskosta, jossa hyvä Jumala on maailman luoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti samalla tavalla kuin kristinuskossakin.

Ihmiset tekevät kaikki pahat teot, kuten hyvätkin.

Ihmiset eivät olisi ihmisiä jos Jumala olisi luonut robotteja ilman vapaata tahtoa.

Ihmisenä olemiseen kuuluu mahdollisuus tehdä hyvää taikka pahaa.

Jokainen ihminen on vastuussa omista teoistaan.

Eikö muka kristinuskossa demonit ja piru tee pahoja tekoja? Eikö sairauksia pidetty pahoina?

Mutta kuitenkin Jumala on luonut kaiken - mukaanluettuna nämä demonit sun muut. Aika iso ongelma sekin.

Vierailija kirjoitti:

Buddhalaisuudessa ei ole samanlaista "pahuuden ongelmaa" kuin monoteistisissa uskonnoissa, koska buddhalaisuus ei sisällä samanlaista kaikkivaltiaan, kaikkitietävän ja täydellisen hyvän jumalan käsitettä. Siinä ei ole keskusolentoa, joka olisi vastuussa universumin luomisesta ja joka voisi kontrolloida tai estää pahuutta.

Sen sijaan buddhalaisuus korostaa karmaa, ajatusta siitä, että jokaisen olennon toimilla on seurauksia, jotka määrittävät heidän kokemuksensa elämässä ja jälleensyntymissä. Jos joku tekee pahaa, hän kärsii sen seurauksista, ei siksi, että jokin ulkoinen jumalallinen olento rankaisisi häntä, vaan koska toimilla on luontaiset seuraukset.

Buddhalaisuuden mukaan "paha" tai kärsimys johtuu tietämättömyydestä ja halusta, jotka juurtuvat syvästi siihen, miten näemme itsemme ja maailman. Buddhan opetuksissa keskitytään poistamaan tämä tietämättömyys ja halu valaistumisen kautta, joka vapauttaa meidät kärsimyksestä.

Siksi buddhalaisuuden ratkaisu "pahuuden ongelmaan" on pikemminkin sisäinen prosessi, jossa pyritään voittamaan omat negatiiviset taipumukset ja kehittämään myötätuntoa ja viisautta, eikä se keskity Jumalan rooliin tai olemukseen.

Tämän takia mä rakastan tämäntyyppistä katsomusta maailmaan, kaikki lähtee itsestä. Sormia ei osoitella minnekkään muualle tai johonkin toiseen ihmiseen. 

Monissa uskonnoissa ei väitetä, että jumala on kaikkitietävä ja kaikkivoipa. Eikä välttämättä edes, että jumala on pelkästään hyvä. Voi olla myös monia jumalia, joilla on toisilleen vastakkaisia motiiveja.

Teodikean ongelmahan siis muodostuu siitä yhdistelmästä, että jumala on samaan aikaan kaikkitietävä, kaikkivoipa ja kokonaan hyvä, ja silti pahuutta on olemassa. Jos joku jumalan attribuuteista poistettaisiin, niin ongelma katoaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti samalla tavalla kuin kristinuskossakin.

Ihmiset tekevät kaikki pahat teot, kuten hyvätkin.

Ihmiset eivät olisi ihmisiä jos Jumala olisi luonut robotteja ilman vapaata tahtoa.

Ihmisenä olemiseen kuuluu mahdollisuus tehdä hyvää taikka pahaa.

Jokainen ihminen on vastuussa omista teoistaan.

Eikö muka kristinuskossa demonit ja piru tee pahoja tekoja? Eikö sairauksia pidetty pahoina?

Ihmisenä olemiseen kuuluvat olennaisena osana myös sairaudet?

Jos pään sisäiset ongelmat (demonit) aiheuttavat pahan tekemisen, ihminen ei tavallaan ole itse vastuussa teoistaan (syyntakeettomuus).

Antiikin ajan jumalat oli usein inhimillisiä. Kostonhimoisia, juonittelevia ja sotaisia. Niitä piti lepyttää ja niiden kanssa piti neuvotella. Ei niinkään sokeasti palvoa.

Pahuutta ei ole. On elämää tukevaa toimintaa ja elämää tuhoavaa toimintaa.

Arvojen vastakkainasettelussa;

Metsän kaataminen on luontoaktivistille pahuutta, puusepälle hyvyyttä.

Ateismin ja tieteen lahkoon kuuluvat näkevät pahuuden ja kärsimyksen tuloksena luonnollisista prosesseista, ihmisen toiminnasta tai yhteiskunnan rakenteista. He saattavat korostaa, että moraali ja eettiset normit ovat ihmisyhteisöjen luomia ja evoluution muokkaamia, eivätkä ne vaadi Jumalan olemassaoloa.

Ateistit esittävät pahuuden olemassaolon argumenttina Jumalan olemassaoloa vastaan. Tämä argumentti, jota kutsutaan joskus "pahan ongelman argumentiksi", väittää, että koska maailmassa on niin paljon kärsimystä ja pahuutta, on epätodennäköistä, että kaikkivaltias, kaikkitietävä ja täydellisen hyvä Jumala olisi olemassa.

Vanhaa testamentti lukiessa ei kyllä tasan varmasti jää päällimmäiseksi ajatus absoluuttisen hyvästä jumalasta.

Et tietäisi mikä on hyvää, jos ei olisi myös sen vastakohtaa, pahaa. Kaikella on vastakohtansa, jotta asian "luonteen" voi havaita. Mikä on hyvää tai pahaa on aina itse vain havainnoijan näkökulmasta niin. Esim kettu ei pidä sitä pahana, että käy kanalassa syömässä kanan. Ihminen kylläkin pitää. Oikeasti kaikki on neutraalia. Jokainen päättää itse mitä se on hänelle, minkä merkityksen antaa millekin asialle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Buddhalaisuudessa ei ole samanlaista "pahuuden ongelmaa" kuin monoteistisissa uskonnoissa, koska buddhalaisuus ei sisällä samanlaista kaikkivaltiaan, kaikkitietävän ja täydellisen hyvän jumalan käsitettä. Siinä ei ole keskusolentoa, joka olisi vastuussa universumin luomisesta ja joka voisi kontrolloida tai estää pahuutta.

Sen sijaan buddhalaisuus korostaa karmaa, ajatusta siitä, että jokaisen olennon toimilla on seurauksia, jotka määrittävät heidän kokemuksensa elämässä ja jälleensyntymissä. Jos joku tekee pahaa, hän kärsii sen seurauksista, ei siksi, että jokin ulkoinen jumalallinen olento rankaisisi häntä, vaan koska toimilla on luontaiset seuraukset.

Buddhalaisuuden mukaan "paha" tai kärsimys johtuu tietämättömyydestä ja halusta, jotka juurtuvat syvästi siihen, miten näemme itsemme ja maailman. Buddhan opetuksissa keskitytään poistamaan tämä tietämättömyys ja halu valaistumisen kautta, joka vapauttaa meidät kärsimyksestä.

Siksi buddhalaisuuden ratkaisu "pahuuden ongelmaan" on pikemminkin sisäinen prosessi, jossa pyritään voittamaan omat negatiiviset taipumukset ja kehittämään myötätuntoa ja viisautta, eikä se keskity Jumalan rooliin tai olemukseen.

Tämän takia mä rakastan tämäntyyppistä katsomusta maailmaan, kaikki lähtee itsestä. Sormia ei osoitella minnekkään muualle tai johonkin toiseen ihmiseen. 

Myös kristinuskon ydinajatus.

Jokainen on vastuussa omista teoistaan, eikä syytä pahan tekemisestä voi vierittää jonnekin käskyhierarkiassa ylempänä olevalle joka käskee tekemään pahaa.