Nuorten ahdistuksen aiheuttaa illuusio siitä että kaikista voi tulla mitä vain. Se ei ole totta!

suomen koulu laitos ei korjauksesta parane tehtävä kokonaan uusi. pojilla on pimppi opetuksella ei pitkälle menesty. tulee tasapäistä paskaa joka latistaa opiskelu haluisenkin. TUNNUSTETTAVA ETTÄ PERUSKOULU "KOKEILU" MENI TOTAALISESTI PIELEEN.

.

Vierailija kirjoitti:

Näinpä. Et voi juosta maratonia, jos jalkasi ovat poikki. Et voi voittaa missikisoja, jos et täytä missin kriteerejä. Et voi toimia oopperalaulajana, jos äänesi edellytykset eivät siihen riitä.

Esim. Stephen Hawking tuskin haaveilikaan maratonin juoksemisesta, vaan keskittyi muihin asioihin ja menestyi niissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinpä. Et voi juosta maratonia, jos jalkasi ovat poikki. Et voi voittaa missikisoja, jos et täytä missin kriteerejä. Et voi toimia oopperalaulajana, jos äänesi edellytykset eivät siihen riitä.

Esim. Stephen Hawking tuskin haaveilikaan maratonin juoksemisesta, vaan keskittyi muihin asioihin ja menestyi niissä.

Elävä esimerkki sisäisestä vahvuudesta. Kaverille luvattiin 2 vuotta elinaikaa. Epäilemättä hänelläkin oli huonot päivänsä, muttei antanut niiden lannistaa.

Ei voi olla huippuosaajia ilman, että muut ovat keskinkertaisia tallukoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskellessani meille sanottiin eräällä kurssilla että "kun te sitten johtotehtävissä...". Ehkä se oli sellaista positiivista tsemppausta ja ehkä opettaja näki asian niin optimistisesti, mutta näppituntuma on että isosta porukasta ei kovin montaa johtajaa tullut, mutta toivottavasti nyt muutama ainakin.

Meillä jo aliupseerikoulussa sanottiin noin ja mitään suuria johtajia ei monesta ole tullut, no on yksi kenraali..

Arvaas oli RUKissa tuota puffia? Teki jo mieli silloin sanoa että jos niin kävisi, ensimmäinen asia o unohtaa sotavaltion johtamisopit.

(Joku alemman keskijohdon hiippari olen, seniormaakari tittelillä mutta hommat lähempänä dirikkaa)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien tehtävä on opettaa lapselle keinot miten nuo tavoitteet saavutetaan, opettaa lasta kokemaan pettymyksiä ja nousemaan niistä ylös. Kertoa ettei mitään saa ilmaiseksi vaan kaikki vaatii ihan helkkaristi työtä.

Silloin voi saavuttaa ihan mitä vaan, Suomessa periaatteessa kaikilla on mahdollisuus samaan

Tämä ei ole totta. Kaikilla ei ole mahdollisuus samaan. Jos olet keskinkertainen ( mitä suuri osa ihmisistä on), on todella epätodennäköistä, että sinusta tulee huippu jossain, teit mitä tahansa.

Ja koko elämäsi uskot siihen mantraan että sinusta voi tulla mitä tahansa

Menestyminen koostuu lahjakkuudesta, kovasta työstä ja tilaisuudesta. Viimeistä voi ehkä kompensoida kovalla työllä, joka kohdistuu tilaisuuksien etsimiseen, mutta käytännössä aika moni menestynyt on jonkin kultaisen pusun joskus saanut.

Lahjakkuuttakin siis tarvitaan, mutta mitä olen aiheesta lukenut, sen lahjakkuuden ei välttämättä alasta toki riippuen tarvitse olla mitään neroutta lähentelevää. Eli jos ihminen tekee jotain, missä hän on lahjakkaimmillaan ja tekeekin tosi kovaa, kyllä niitä mahdollisuuksia on. Tästähän on se kuuluisa ja kritisoitukin tutkimus, jonka mukaan 10 000 tuntia harjoiteltuaan ihminen on huipulla, eikä ole väliä oliko alun alkaen ihan hyvä lahjakkuus vai loistolahjakkuus. Parhaiten menestyneet ovat yleensä eniten treenanneita. Mutta se mitä nykynuoret (ja vanhemmatkaan) eivät ehkä käsitä on, että se 10 000 tuntia on aivan sairaan paljon. Ei riitä, että treenaa jotain muutaman kerran viikossa pari tuntia. "Kovasta työstä" on tullut vähän sellainen hokema, eikä käsitetä, että se tarkoittaa monesta asiasta luopumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin voi tulla mitä vain, jos opiskelee.

Ei voi. Miksei nykyään enää myönnetä sitä, että toisilla ihmisillä on paremmat lähtökohdat opiskella kovapalkkainen ammatti kuin toisilla? Ihan ihme touhua tämä "jokaisesta voi tulla mitä vain, sinäkin rikastuisit jos vain yrittäisit"

Kaikilla ei ole samat lähtökohdat, tämä on toki totta. Mutta jos aikuinen ihminen koko ajan käyttää huonoja lähtökohtia tekosyynä siihen, että ei ota vastuuta elämästään ja tee yhtään mitää parantaakseen elämäänsä niin siinä vaiheessa se on jo valinta.

Entäs kun aikuinen ihminen tekee vuosikausia vaikka mitä mutta siltikään se elämä ei parannu koskaan mitenkään? Jos tuuri puuttuu niin mikään määrä yrittämistä ei auta mitään. Toisaalta jos tuuria on ihan hemmetisti niin sitten ei välttis tarvitse edes yrittää ja menestyy silti.

Hyvin pitkälti ihminen luo itse oman tuurinsa. Esimerkikkinä se, että joku saa töitä jonkun tutun kautta. Tämä ihminen on kuitenkin aina ollut hyvin sosiaalinen ja tutustunut aina innolla uusiin ihmisiin ja käynyt verkostointitapahtumissa, kun taas toinen ihminen on istunut kaiket illat kotona. Onko se silloin tuuria, että sillä ensimmäisellä ihmisellä on enemmän kontakteja, jotka voivat mahdollisesti häntä auttaa kuin sillä toisella? 

Tavallaan on, koska nykykäsityksen mukaan perusluonteenpiirteet kuten introverttiys vs extroverttiys tai neuroottisuuden taso määräytyvät pääosin geneettisesti. Toiselle verkostoituminen on siis helppoa ja jopa itsestääntapahtuvaa kun toinen joutuu taistelemaan selvitäkseen lyhyestä small tarkista.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei saisi olla tyytyväinen että haluaisi olla siivooja , kaupan kassa tms.  Miksi kaikkien pitäisi olla superjulkkiksia somettajia jne.  ja menestyä eikä tavallinen elämä pienine ympyröineen saa olla se mihin tyytyy ? Kaikista ei ole kaikkeen johtunee perimästä , perheestä , ulkonäöstä jne. Ihmiset vaativat liikoja . Kaikista ei edes harjoittelulla tule mestareita koska se johtuu lahjoista joita on harvoilla. Vaatimaton perustarpeet täyttävä elämä on pannassa ja ihannoidaan kuuta taivaalta. Myös robottien tuleminen vie osalta ihmisistä työt joihin olisivat pystyneet ja olleet siihen tyytyväisiä .

Ei kyse ole välttämättä siitä, että ei saisi olla onnellinen siivojana vaan siitä, että siivojana oleminen ei oikeasti ole mitään haluttavaa hommaa, koska on erittäin raskasta ja palkalla on vaikea tulla toimeen. Harva sellaisesta oikeasti unelmoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin voi tulla mitä vain, jos opiskelee.

Ei voi. Miksei nykyään enää myönnetä sitä, että toisilla ihmisillä on paremmat lähtökohdat opiskella kovapalkkainen ammatti kuin toisilla? Ihan ihme touhua tämä "jokaisesta voi tulla mitä vain, sinäkin rikastuisit jos vain yrittäisit"

Kaikilla ei ole samat lähtökohdat, tämä on toki totta. Mutta jos aikuinen ihminen koko ajan käyttää huonoja lähtökohtia tekosyynä siihen, että ei ota vastuuta elämästään ja tee yhtään mitää parantaakseen elämäänsä niin siinä vaiheessa se on jo valinta.

Entäs kun aikuinen ihminen tekee vuosikausia vaikka mitä mutta siltikään se elämä ei parannu koskaan mitenkään? Jos tuuri puuttuu niin mikään määrä yrittämistä ei auta mitään. Toisaalta jos tuuria on ihan hemmetisti niin sitten ei välttis tarvitse edes yrittää ja menestyy silti.

Hyvin pitkälti ihminen luo itse oman tuurinsa. Esimerkikkinä se, että joku saa töitä jonkun tutun kautta. Tämä ihminen on kuitenkin aina ollut hyvin sosiaalinen ja tutustunut aina innolla uusiin ihmisiin ja käynyt verkostointitapahtumissa, kun taas toinen ihminen on istunut kaiket illat kotona. Onko se silloin tuuria, että sillä ensimmäisellä ihmisellä on enemmän kontakteja, jotka voivat mahdollisesti häntä auttaa kuin sillä toisella? 

Tavallaan on, koska nykykäsityksen mukaan perusluonteenpiirteet kuten introverttiys vs extroverttiys tai neuroottisuuden taso määräytyvät pääosin geneettisesti. Toiselle verkostoituminen on siis helppoa ja jopa itsestääntapahtuvaa kun toinen joutuu taistelemaan selvitäkseen lyhyestä small tarkista.

Ja sille joka sanoi olevansa introvertti ja pakottavansa itsensä sosiaalisiin tilanteisiin siten tekevänsä onnensa: kyllä, noin voi jotkut introvertit tehdä, riippuu asteesta, mutta se joka tapauksessa syö enemmän voimavaroja kuin ekstroverttien vastaava toiminta, hehän jopa saavat energiaa kanssakäymisestä. Tämä menetetty energia on sitten taas poissa jostain muualta, kun taas ekstrovertillä energiat on yhä tallella tai jopa lisääntyneet verkostoitumisesta, ja he voivat käyttää sen esimerkiksi kovempaan opiskeluun tai työntekoon ja näin kasvattaa etuaan edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin voi tulla mitä vain, jos opiskelee.

Ei voi. Miksei nykyään enää myönnetä sitä, että toisilla ihmisillä on paremmat lähtökohdat opiskella kovapalkkainen ammatti kuin toisilla? Ihan ihme touhua tämä "jokaisesta voi tulla mitä vain, sinäkin rikastuisit jos vain yrittäisit"

Kaikilla ei ole samat lähtökohdat, tämä on toki totta. Mutta jos aikuinen ihminen koko ajan käyttää huonoja lähtökohtia tekosyynä siihen, että ei ota vastuuta elämästään ja tee yhtään mitää parantaakseen elämäänsä niin siinä vaiheessa se on jo valinta.

Entäs kun aikuinen ihminen tekee vuosikausia vaikka mitä mutta siltikään se elämä ei parannu koskaan mitenkään? Jos tuuri puuttuu niin mikään määrä yrittämistä ei auta mitään. Toisaalta jos tuuria on ihan hemmetisti niin sitten ei välttis tarvitse edes yrittää ja menestyy silti.

Hyvin pitkälti ihminen luo itse oman tuurinsa. Esimerkikkinä se, että joku saa töitä jonkun tutun kautta. Tämä ihminen on kuitenkin aina ollut hyvin sosiaalinen ja tutustunut aina innolla uusiin ihmisiin ja käynyt verkostointitapahtumissa, kun taas toinen ihminen on istunut kaiket illat kotona. Onko se silloin tuuria, että sillä ensimmäisellä ihmisellä on enemmän kontakteja, jotka voivat mahdollisesti häntä auttaa kuin sillä toisella? 

Tavallaan on, koska nykykäsityksen mukaan perusluonteenpiirteet kuten introverttiys vs extroverttiys tai neuroottisuuden taso määräytyvät pääosin geneettisesti. Toiselle verkostoituminen on siis helppoa ja jopa itsestääntapahtuvaa kun toinen joutuu taistelemaan selvitäkseen lyhyestä small tarkista.

Introvertti voi verkostoitua eri tavalla, esim. jos esim kirjoittaminen on sinun haaveesi niin osallistu innokkaasti kaikkiin kirjoituskilpailuihin, aloita blogi, jne. Mitä enemmän tuot itseäsi esille tavalla tai toisella niin sitä todennäköisemmin sinut huomataan.

Tekisi mieli joskus jossain baarissa tehdä ihmiskoe jossa sanoisi joka toiselle olevansa siivooja ja joka toiselle lääkäri. Seurata miten vaihtelee reaktiot.

Onhan se nyt ihan selvä, että tosi suuri osa lääkäriksi pyrkivistä hakee myös sitä arvostusta, ja jopa enemmän sitä, kuin mahdollisuutta rokkia mummojen pyllyjä. Siksiköhän lääköripulaakin on, kun harva on oikeasti opiskellut halusta parantaa ja auttaa, ja suuri osa on ollut statuksen ja rahan perässä ja hakeutuu heti tilaisuuden tullen paperihommiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin voi tulla mitä vain, jos opiskelee.

Ei voi. Miksei nykyään enää myönnetä sitä, että toisilla ihmisillä on paremmat lähtökohdat opiskella kovapalkkainen ammatti kuin toisilla? Ihan ihme touhua tämä "jokaisesta voi tulla mitä vain, sinäkin rikastuisit jos vain yrittäisit"

Kaikilla ei ole samat lähtökohdat, tämä on toki totta. Mutta jos aikuinen ihminen koko ajan käyttää huonoja lähtökohtia tekosyynä siihen, että ei ota vastuuta elämästään ja tee yhtään mitää parantaakseen elämäänsä niin siinä vaiheessa se on jo valinta.

Entäs kun aikuinen ihminen tekee vuosikausia vaikka mitä mutta siltikään se elämä ei parannu koskaan mitenkään? Jos tuuri puuttuu niin mikään määrä yrittämistä ei auta mitään. Toisaalta jos tuuria on ihan hemmetisti niin sitten ei välttis tarvitse edes yrittää ja menestyy silti.

Hyvin pitkälti ihminen luo itse oman tuurinsa. Esimerkikkinä se, että joku saa töitä jonkun tutun kautta. Tämä ihminen on kuitenkin aina ollut hyvin sosiaalinen ja tutustunut aina innolla uusiin ihmisiin ja käynyt verkostointitapahtumissa, kun taas toinen ihminen on istunut kaiket illat kotona. Onko se silloin tuuria, että sillä ensimmäisellä ihmisellä on enemmän kontakteja, jotka voivat mahdollisesti häntä auttaa kuin sillä toisella? 

Tavallaan on, koska nykykäsityksen mukaan perusluonteenpiirteet kuten introverttiys vs extroverttiys tai neuroottisuuden taso määräytyvät pääosin geneettisesti. Toiselle verkostoituminen on siis helppoa ja jopa itsestääntapahtuvaa kun toinen joutuu taistelemaan selvitäkseen lyhyestä small tarkista.

Ja sille joka sanoi olevansa introvertti ja pakottavansa itsensä sosiaalisiin tilanteisiin siten tekevänsä onnensa: kyllä, noin voi jotkut introvertit tehdä, riippuu asteesta, mutta se joka tapauksessa syö enemmän voimavaroja kuin ekstroverttien vastaava toiminta, hehän jopa saavat energiaa kanssakäymisestä. Tämä menetetty energia on sitten taas poissa jostain muualta, kun taas ekstrovertillä energiat on yhä tallella tai jopa lisääntyneet verkostoitumisesta, ja he voivat käyttää sen esimerkiksi kovempaan opiskeluun tai työntekoon ja näin kasvattaa etuaan edelleen.

Toki se on kuluttuvaa, mutta vastaavasti ekstroverttiä voi kuluttaa taas paljon se, että joutuu yksin opiskelemaan kun taas introvertille se voi olla helpompaa kun muutenkin viihtyy kotona yksinään. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme ja heikkoutemme ja vahvuuksia kannattaa käyttää hyödyksi ja heikkouksia kehittää.

Asiaa ei auta se, että opetetaan "pojalla voi olla pimppi" ja "tytöllä voi olla pippeli", c/o Opetushallitus ja muut nykyisen setaideologian valtaamat organisaatiot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin voi tulla mitä vain, jos opiskelee.

Ei voi. Miksei nykyään enää myönnetä sitä, että toisilla ihmisillä on paremmat lähtökohdat opiskella kovapalkkainen ammatti kuin toisilla? Ihan ihme touhua tämä "jokaisesta voi tulla mitä vain, sinäkin rikastuisit jos vain yrittäisit"

Kaikilla ei ole samat lähtökohdat, tämä on toki totta. Mutta jos aikuinen ihminen koko ajan käyttää huonoja lähtökohtia tekosyynä siihen, että ei ota vastuuta elämästään ja tee yhtään mitää parantaakseen elämäänsä niin siinä vaiheessa se on jo valinta.

Entäs kun aikuinen ihminen tekee vuosikausia vaikka mitä mutta siltikään se elämä ei parannu koskaan mitenkään? Jos tuuri puuttuu niin mikään määrä yrittämistä ei auta mitään. Toisaalta jos tuuria on ihan hemmetisti niin sitten ei välttis tarvitse edes yrittää ja menestyy silti.

Hyvin pitkälti ihminen luo itse oman tuurinsa. Esimerkikkinä se, että joku saa töitä jonkun tutun kautta. Tämä ihminen on kuitenkin aina ollut hyvin sosiaalinen ja tutustunut aina innolla uusiin ihmisiin ja käynyt verkostointitapahtumissa, kun taas toinen ihminen on istunut kaiket illat kotona. Onko se silloin tuuria, että sillä ensimmäisellä ihmisellä on enemmän kontakteja, jotka voivat mahdollisesti häntä auttaa kuin sillä toisella? 

Tavallaan on, koska nykykäsityksen mukaan perusluonteenpiirteet kuten introverttiys vs extroverttiys tai neuroottisuuden taso määräytyvät pääosin geneettisesti. Toiselle verkostoituminen on siis helppoa ja jopa itsestääntapahtuvaa kun toinen joutuu taistelemaan selvitäkseen lyhyestä small tarkista.

Introvertti voi verkostoitua eri tavalla, esim. jos esim kirjoittaminen on sinun haaveesi niin osallistu innokkaasti kaikkiin kirjoituskilpailuihin, aloita blogi, jne. Mitä enemmän tuot itseäsi esille tavalla tai toisella niin sitä todennäköisemmin sinut huomataan.

Mä olen itse enemmän ekstrovetti, vaikka introverttejä tuossa puolustinkin. Veli on introvertti ja olen seurannut sen taistelua lapsesta asti ja olisinkin ihan sosiopaatti jos silti väittäisin etten ole hyötynyt synnynnäisestä sosiaalisuudestani.

Tossa jutussa sanottiin että nuoren ihmisen tärkein tehtävä on löytää/kehittää sitä identiteettiä. Muuten elämä on hankalaa. Itse olen 52-vuotias nainen, enkä koe että mulla on mitään kunnon identiteettiä. Olen ollut samassa duunissa 20 vuotta ja nyt esimiehenä. Silti en koe että duuni määrittää mua tai antaa mulle identiteetin.

Kyllä ihan hyvin voi elellä tällai -öö, en oikeastaan tiedä kuka tai mitä mä oon?

Nyt vasta olen alkanut hyväksyä sen, että en ehkä ikinä löydä sitä omaa identiteettiä.

Vierailija kirjoitti:

Ja Sanna Marin laulaa juuri tuota laulua vaikka ei kyllä lähtenyt mitenkään ghetosta vaan Tamperelaisesta rivitalosta ja äiti on yhä läsnä auttelemassa ja puolue broileroi loput.

Tämä on kyllä totta, mutta oikeistopuolueet vasta tätä "kaikista voi tulla toimitusjohtajia" mantraa jauhavat. Jari Sarasvuo ja Hjallis Harkimo näitä pahimpia joitten mielestä "kova duuni" johtaa automaattisesti miljoonatuloihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien tehtävä on opettaa lapselle keinot miten nuo tavoitteet saavutetaan, opettaa lasta kokemaan pettymyksiä ja nousemaan niistä ylös. Kertoa ettei mitään saa ilmaiseksi vaan kaikki vaatii ihan helkkaristi työtä.

Silloin voi saavuttaa ihan mitä vaan, Suomessa periaatteessa kaikilla on mahdollisuus samaan

Avainsana on periaatteessa. Lahjat merkitsee paljon. Toiselle kaikki tarttuu helposti ja toinen vaikka kuinka pänttää, saavuttaa sen tyydyttävän arvosanan. Ei sekään ole hyvä että on elämässä vain yksi vaihtoehto päämääränä jota yrittää epätoivoisesti saavuttaa. Sitten kun sitä ei saakaan, romahtaa kaikki.

No sanotaan nyt sitten vaikka näin: jos 'lapsen a' isä on vaikka huoltoasemayrittäjä Lieksassa ja äiti on nyt osa-aikaisesti siellä  siivoustyötä tekevä,entinen  kaupan kassa...

...  ja sitten toinen, 'lapsi b', joka vanhempineen asuu vaikka Helsingin  Westendissä tai Eirassa ja jonka vanhemmat ovat molemmat kiinnityksellä Radion sinfoniaorkesterissa ja toinen heistä antaa lisäksi pianotunteja tai viulunopetusta niin kummastakohan lapsesta tulee todennäköisemmin Sibelius-akatemian oppilas ja myöhemmin menestynyt konserttimuusikko ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien tehtävä on opettaa lapselle keinot miten nuo tavoitteet saavutetaan, opettaa lasta kokemaan pettymyksiä ja nousemaan niistä ylös. Kertoa ettei mitään saa ilmaiseksi vaan kaikki vaatii ihan helkkaristi työtä.

Silloin voi saavuttaa ihan mitä vaan, Suomessa periaatteessa kaikilla on mahdollisuus samaan

Avainsana on periaatteessa. Lahjat merkitsee paljon. Toiselle kaikki tarttuu helposti ja toinen vaikka kuinka pänttää, saavuttaa sen tyydyttävän arvosanan. Ei sekään ole hyvä että on elämässä vain yksi vaihtoehto päämääränä jota yrittää epätoivoisesti saavuttaa. Sitten kun sitä ei saakaan, romahtaa kaikki.

Haaveita saa ja voi toki olla useita. Olen aina sanonut että mulla on joka päivä 100 unelmaa, jos saan niistä yhdenkin vietyä huomiseen olen jo voiton puolella, lähempänä toteutumista. Täytyy myös olla sen verran teflonia ettei romahda jos 1 unelma romuttuu, silloin mennään kohti seuraavaa.

Olin kovapäinen, villi lapsi ja vielä köyhistä oloista. Pääsin lukioon Helsingissä koulun historian alimmalla ka:lla, 5,7. Läpäisin luokat ihan opettajien hyväntahtoisuudella ja vain 2 ehdoilla. En vain jaksanut koulua. Pääsin kyllä ylioppilaskdi ja ka oli peräti 6,7

Olisin voinut hyvin heittäytyä "tyhmäksi" ja luovuttaa kaikesta mutta päätinkin katsoa mihin pystyn. Opiskelin vasta 30+v hankittuani työkokemusta ja ison perheen. Työn, opiskelun ja perheen sovittaminen oli aivan h..tin vaikeaa. Opiskelun jälkeen erosin miehestäni ja jäin yh:ksi 3 vuodeksi.

Mutta nyt kun katsoo taaksepäin olen saanut ihan kaiken mistä haaveilin!Älyssäkään ei sitten ollut vikaa, se on tullut monesti todettua työelämän palikkatesteissä, olen aina 5% parhaiden joukossa. Sain ihanat lapset (nyt jo 4), miehen, perheen, uran (montakin), unelmatyö, kauniin kodin. Pientä ylellisyyttä, mahdollisuuksia kokeilla varmaan kaikkea mistä nuorena haaveilin (tai en edes uskaltanut haaveilla).

Tietenkin perheissä missä on väkivaltaa tai päihteitä lähtökohdat on vielä huonommin mutta suurimmalla osalla on silti mahdolliduus hyvään elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien tehtävä on opettaa lapselle keinot miten nuo tavoitteet saavutetaan, opettaa lasta kokemaan pettymyksiä ja nousemaan niistä ylös. Kertoa ettei mitään saa ilmaiseksi vaan kaikki vaatii ihan helkkaristi työtä.

Silloin voi saavuttaa ihan mitä vaan, Suomessa periaatteessa kaikilla on mahdollisuus samaan

Mä olen halunnut koko elämäni tutkijaksi ja llen aloittanut viisi korkeakoulututkintoa, joista kaksi olen saanut tyydyttävästi päätökseen. Lähestyn neljääkymppiä ja inhoan itseäni, koska pidän itseäni luuserina, koska en ole saavuttanut tavoitteitani. Kolmikymppisenä mulla diagnosoitiin adhd ja olin iloinen, koska ajattelin, että lääkkeiden avulla minusta tulisi ahkera opiskelija. Ei tullut ja ihan helkutisti olen yrittänyt.

Artikkelissa sanottiin kivasti, että nuoria pitäisi auttaa näkemään omat vahvuudet ja auttaa heitä löytämään ura, jossa niitä omia vahvuuksia pääsee hyödyntämään. Ehkä mä olisin välttynyt monelta surulta, jos olisin silloin kaksikymmentä vuotta sitten tutkaillut omia ominaisuuksia ja vahvuuksiani ja etsinyt uraa, joka olisi sopinut sille aidolle minulle enkä jäänyt jumiin unelmaa, josta en oikeasti varmaan edes nauttisi, ja ihmiseen, joka toivoin olevani, mutta en ole.

Lapsia ja nuoria pitää kannustaa löytämään oma polkunsa, mutta on myös viisautta opettaa, että kaikista ei voi tulla mitä tahansa.