Juhana Vartiainen: Hallitusohjelma ei pyri kurjistamaan ketään vaan ohjaamaan työkykyiset työntekoon, työkyvyn kohentamiseen ja oman elämäntilanteen parantamiseen
"Me hallitusneuvottelijat uskomme pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan. Suomi on kuitenkin kaukana muista Pohjoismaista monella mittarilla, ja yksi syy on passivoiva sosiaaliturvamme.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Säätytalolle toimittamissa tutkielmissa saimme kattavan vertailun pohjoismaisten tukijärjestelmien eroista ja runsaasti ideoita Suomen tukijärjestelmän muuttamiseksi pohjoismaiselle linjalle.
Suomessa on THL:n mukaan väkilukuun suhteutettuna lähes kaksinkertainen määrä toimeentulotuen saajia Ruotsiin verrattuna. Hallitusneuvottelijoiden tavoitteena on laskea saajien määrä Ruotsin tasolle. THL:n mukaan Ruotsin lainsäädännöllä tukeen oikeutettuja olisi Suomessa peräti puolet vähemmän.
Toimeentulotukea saavista on Kelan tutkimuksen mukaan noin 70 prosenttia työttömiä siis periaatteessa työkykyisiä ja vain alle 10 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeellä tai pitkäaikaisesti sairaita. Jos tuossa työttömien 70 prosentissa on mukana tosiasiallisesti työkyvyttömiä, he ovat väärällä etuudella, ja silloinkin hallitusohjelma käynnistää tuiki tarpeellisen uudistumisen. Toimeentulotuen saajista noin 95 prosenttia on työikäisiä 1964-vuotiaita. Eläkkeensaajien asumistuki ja takuueläke turvaavat hyvin ikääntyvien tulotason, eikä heitä siksi ole runsaasti toimeentulotuen saajien joukossa.
Sosiaaliturvareformi ei ole vain budjettitasapainokysymys. Suomi tarvitsee sosiaaliturvan, joka tukee sen tarpeessa olevia mutta ei passivoi. Muissa Pohjoismaissa on Suomea vahvempi julkistalous mutta silti niukempi ja vaativampi sosiaaliturva.
Vaikka varaa naapurissa siis olisi, Ruotsin toimeentulotuki on selvästi Suomea alhaisempi. Toimeentulotuen rakenne on muissa Pohjoismaissa työntekoon enemmän kannustava. Tanskassa viranomainen voi velvoittaa työkykyistä toimeentulotuen saajaa jopa palkattomaan yleishyödylliseen työhön, ja tuki voidaan evätä kieltäytyjältä kokonaan mitä tarvitsee toteuttaa harvoin. Tällaisiin ehtoihin ei ole Suomessa menty.
Mallit asumistuen muutoksiin on myös saatu Pohjoismaista. Omistusasumista, kuten vastikkeita ja rahoitusvastikkeita, on Pohjoismaissa tukenut vain Suomi. Tanskassa asumistukea voi saada ainoastaan vuokra-asuntoon. Tanskassa kotitaloudet, joissa ei ole lapsia, voivat saada asumistukea enintään 15 prosenttia asumismenoista. Ruotsissa asumistuki kohdentuu ainoastaan 1829-vuotiaille sekä lapsiperheille. Perheetön 30 vuotta täyttänyt ei saa lainkaan asumistukea Ruotsissa.
Näin radikaaleihin muutoksiin ei hallitusohjelmassa edes menty, vaikka julkistalous onkin heikossa tilanteessa. On syytä muistaa, että tulosidonnaiset tuet luovat kannustinloukkuja, mikä haittaa pienipalkkaisen työn vastaanottamista. Suomessa on huutava työvoimapula lähes jokaisella alalla.
Hallitusohjelma ei pyri kurjistamaan ketään vaan ohjaamaan työkykyiset työntekoon, työkyvyn kohentamiseen ja oman elämäntilanteen parantamiseen. Vain näin voimme myös kestävästi huolehtia avuntarpeessa olevista.
Me Säätytalon hallitusneuvottelijat otamme vakavasti Suomen valtiontalouden tilanteen ja etsimme lääkkeitä sen parantamiseen hyvin pärjäävistä Pohjoismaista. Näin voimme säilyttää pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja estää edessä häämöttävän valtiontalouden kriisin."
Kommentit (86)
Kaalinpää päästi pierun ja nyt se julkaistu ajatelmana. No eipä se muuhun pysty kuin, prööööt.
Minä mielummin kasvatan ja diilaan pilveä lapsillesi, kokoomuslainen
Mikä saisi Vartiaisen hoitamaan Helsingin palkka sotkut kuntoon?
Hyvää tekstiä. On kuitenkin huomioitava, että kaikki työttömät eivät ole elämäntapatyöttömiä.
Ihmiset tarvitsevat joissain tilanteissa pakkoa . Jos muutamankin viikon on vailla haasteita, seuraa helposti saamattomuus ja toivottomuus. Aivot kun tarvitsevat haasteita, jotta voisivat sitten taas levätä. Pakko on aliarvostettu voimavara.
Orwell ilmaista uuskieltä.
Hyvinvointivaltion alasajo on sen pelastamista.
Vierailija kirjoitti:
Mikä saisi Vartiaisen hoitamaan Helsingin palkka sotkut kuntoon?
Miksi pitäisi hoitaa jos laki ei velvoita ja pakota vaan käytti laillista porsaanreikää jättääkseen palkat maksamatta?
Vartiasen itku ei vaan nyt auta kauhukabinetti kaatumiseen.. 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä saisi Vartiaisen hoitamaan Helsingin palkka sotkut kuntoon?
Miksi pitäisi hoitaa jos laki ei velvoita ja pakota vaan käytti laillista porsaanreikää jättääkseen palkat maksamatta?
Kaalinpään mielestä palkanmaksu ei ole tätä päivää.
Ehkä Juhana kaipaisi pariksi vuodeksi stadilaisia palkanmaksuongelmia. Tavoitteena ei ole kiusata Juhanaa, vaan hoikentaa hänen elintasovatsaansa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvää tekstiä. On kuitenkin huomioitava, että kaikki työttömät eivät ole elämäntapatyöttömiä.
Ihmiset tarvitsevat joissain tilanteissa pakkoa . Jos muutamankin viikon on vailla haasteita, seuraa helposti saamattomuus ja toivottomuus. Aivot kun tarvitsevat haasteita, jotta voisivat sitten taas levätä. Pakko on aliarvostettu voimavara.
Miksi ihminen olisi työtön ellei omasta tahdostaan? Nimittäin jos kuulee että yt-lähestyy niin voi hakea toista paikkaa eikä tarvitse jäädä tyhjän päälle kun tulee irtisanotuksi vaan pääsee vaihtamaan heti työpaikkaa kun on jo uusi paikka valmiina.
Jos ohjataan työntekoon, olisi asiallista maksaa siitä palkkaa. Tämähän ei Helsingin kaupungilla ole itsestäänselvyys.
Mitä nyt siis ollaan oikeasti tekemässä? Miten asiat paranee esim. nuoren kohdalla? Miten asiat paranee passiivisen pitkäaikaistyöttömän kohdalla joka ei lue edes viranomaisten kirjeitä?
Ai kamala miten helvetin pihalla tämä Vartiainen on🤦 Ei mitään käsitystä yhteiskunnasta kokonaisuutena.
Vartiainen on puhdas uusliberalisti.
Jahas, että se vartiainen jatkaa tätä samaa agendaa val to sen kanssa. Jäi pahasti hiertämään Sipilän hallituskaudelta tämä työllisyyspolitiikka tätä kaksikkoa.
Sosiaaliturva on liian hyvä ja se passivoi sillä rahaan jää käteen enemmän rahaa kuin töissä käydessä ja sillä tulee paremmin toimeen kuin palkalla. Tätä kutsutaan kannustinloukuksi.
Mitä paskapuhetta. Tunnen erään joka on toimeentulotuella ja työttömänä vaikka on oikeasti täysi invalidi koska ei päästetä sairaselälleelle. Tekisi mielellään töitä jos kykenisi. Näitä lienee vaikka kuinka paljon. Kyllä ihminen töitä tekee jos pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaaliturva on liian hyvä ja se passivoi sillä rahaan jää käteen enemmän rahaa kuin töissä käydessä ja sillä tulee paremmin toimeen kuin palkalla. Tätä kutsutaan kannustinloukuksi.
Vaan palkat ovat liian huonoja. Palkka millä ei elämisen mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Mikä saisi Vartiaisen hoitamaan Helsingin palkka sotkut kuntoon?
Niinpä.Tuokin on herännyt torkuiltaan torkkupeitto kainalossaan.Helppoahan se on suurella palkalla torkkua eikä tee töitään.
sosiaalituet ovat promilleluokassa mitattava ilmio valtion budjetissa, eläkeläiset kustantaa yhteiskunnalle lähes valtion budjetin verran täysimittaisesti... mutta heidän äänensä ovat tärkeämpiä kuin köyhän.
Ei ollut linkkiä siihen KELAn tutkimukseen. Sairaiden määrästä saa ihan eri luvut jos kyseessä on KELAn lääkärin näkemys tai tk-lääkärin näkemys.