Noin kolme ja puolimiljoonaa suomalaista ei käy kokoaikaisessa työssä
Suomi ei toimi koska kolmannes kansasta tekee kaikki työt ja maksaa verot samalla kun yli puolet kansasta makoilee kotona ja vetää lonkkaa. Äänestin nykyisiä puolueita koska haluan ettã tämä meno loppuu ennen kuin Suomi on konkurrsissa ja meidän käy pahemmin kuin Kreikalle. Tämä ylikallis hyvinvointi- ja holhouyhteiskuntahimmeli on tullut tiensä päähän, sillä meillä ole varaa tämän järjestelmän ylläpitämiseen. Ei, vaikka Suomen veroaste on yksi maailman korkeimmista. Pitäisi siinä jo hälytyskellojen soida. Jotain on siis jatkossa tehtävä toisin. Sen vuoksi asioita on muutettava nyt.
Kommentit (24)
En aio tehdä ikinä kokoaikaista työtä, se ei silti tarkoita, että vetäisin lonkkaa.
Et ymmärrä työllisyysasteen laskemisesta mitään. Miten ajattelit laittaa töihin esim. alle nelivuotiaat lapset, koululaiset, laitoshuollossa olevat tai jo vanhuus/sairaseläkkeellä olijat?
Ihmisen työtilanne muuttuu koko elämän ajan. Ei ole fyysisesti mahdollista että 5,6 miljoonasta suomalaisesta 5,6 miljoonaa olisi täysipäiväisessä työssä.
Mistä teitä maailmanlopunennustajia oikein sikiää? Koskaan Suomen tai minkään maan hostoriassa ei ole ollut aikaa, jossa edes puolet kansasta tekisi täysipäiväisesti töitä.
jälleen kerran persun kengännumero-äo on koko kansan nähtävillä ja vielä vapaaehtoisesti laitetaan vauvatkin postille ajelemaan nurmikkoja.
Tuosta sun kolmesta ja puolesta miljoonasta miljoona on alaikäisiä lapsia ja puolitoista miljoonaa on eläkeläisiä. Mutta ainahan tilastoja voi kibasti kikkailla näyttämään paremmilta, tai varmaan tässä tapauksessa pahemmilta.
Mikset itse ollut kuusivuotiaana täysipäiväisessä työssä? LOINEN!!!
Vierailija kirjoitti:
Onko tuohon laskettu mukaan vauvat, lapset ja teinit sekä eläkeläiset?
On.
Sehän tarkoittaa että lähes kaksi miljoonaa suomalaista käy töissä. Toukokuussa 2023 oli 238 900 työtöntä työnhakijaa, joista ehkä kymmenellä prosentilla ei ole aikeitakaan työllistyä ja loput 90 % hakevat enemmän tai vähemmän aktiivisesti töitä.
Se ei ole työntekijän vika vaan työnantajien vika. Työnantaja ei halua tarjota kokoaikatyötä.
Pääsis edes osa-aikaiseen, mutta kun vammani puolesta kukaan ei minua huoli töihin.
Enpä mäkään ole enää kokoaikaisessa työssä. Teen nelipäiväistä työviikkoa eli olen maanantait palkattomalla vapaalla. En kuitenkaan tarvitse yhteiskunnan tukia pärjätäkseni.
Onneksi tähän on tulossa muutos, kun tuillaeläjät jatkossa ohjataan 9 euron työhön tuen saannin vastineena. Pian suurin osa kansasta tekee 9 euron työtä ja lusmuilulle saadaan loppu.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tähän on tulossa muutos, kun tuillaeläjät jatkossa ohjataan 9 euron työhön tuen saannin vastineena. Pian suurin osa kansasta tekee 9 euron työtä ja lusmuilulle saadaan loppu.
Työstä maksetaan palkka josta kertyy eläkettä, eikä mitään tukia. Tiedoksi kokoomuksen puoluetoimistolle jossa nytkin istut kampaviineriä mussuttamassa.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tähän on tulossa muutos, kun tuillaeläjät jatkossa ohjataan 9 euron työhön tuen saannin vastineena. Pian suurin osa kansasta tekee 9 euron työtä ja lusmuilulle saadaan loppu.
Mitä jos ei voisi ne 9e:n tuet vähempää kiinnostaa, milläs sitten saatte lusmut töihin? Itse en ainakaan mene täysiaikaiseen työhön enkä nosta niitä tukiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tähän on tulossa muutos, kun tuillaeläjät jatkossa ohjataan 9 euron työhön tuen saannin vastineena. Pian suurin osa kansasta tekee 9 euron työtä ja lusmuilulle saadaan loppu.
Eli tukien osuus kasvaa 559026000 €/per vuosi. Tai ehkä enemmänkin, kun yritykset päättävät käyttää valtion avointa piikkiä työntekijöiden kustannuksiin. 😂🤣😂
Teen osa-aikaista (yli 32 h/vko), mutta en nosta mitään tukia.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tähän on tulossa muutos, kun tuillaeläjät jatkossa ohjataan 9 euron työhön tuen saannin vastineena. Pian suurin osa kansasta tekee 9 euron työtä ja lusmuilulle saadaan loppu.
Sallitaan samalla lapsityövoiman käyttö ja pakotetaan vanhuuseläkeläiset takaisin työelämään. Saadaan tilastot oikaistuksi.
Onko tuohon laskettu mukaan vauvat, lapset ja teinit sekä eläkeläiset?