Mitä elatusmaksuilla on sitten tarkoitus maksaa?
Ollaan erottu keväällä ja lasten isä maksaa elatusmaksua lapsesta, koska lapsi asuu minun kanssani ja minä teen pääasiassa kaikki lapsen hankinnat. Lapsi tapaa isäänsä parin viikon välein.
Elatusmaksusumma on noin 200 euroa.
Lapsen säännöllisimmät kulut on varhaiskasvatusmaksu, ruokakulut sekä lapsen osuus asumisen kuluista. Lisäksi lapsi tarvitsee vaatteita melko säännöllisesti. Vakuutukset maksetaan vain kerran vuodessa, joten niitä en edes laskenut.
Toki tiesin sen, että maksan suuremman osan lapsen kuluista kuin lapsen isä, mutta se on sinällään ok koska minulla on paremmat tulotkin. Sen sijaan ärsyttää lapsen isän asenne. Hän ihmettelee, miten elatusmaksu voi olla niin suuri ja että miten muka lapseen voi kulua sen verran rahaa. Ei myöskään usko, että minä maksan suuremman osan kuluista. Ärsyttää myös hänen asenteensa, että lapsen hankinnoista suurin osa olisi muka turhaa, vaikka en tosiaankaan mitään turhia hanki.
Siksi kiinnostaisi kuulla, että mitä niillä elatusmaksuilla olisi sitten tarkoitus maksaa. Mielestäni tosin asuminen, ruoka, tarpeelliset vaatteet, vakuutukset, laskut jne. on ihan täysin tarpeellisia asioita. Eikä se lapsi oikein voi ihan ilman omia tavaroitakaan olla. Mutta miten on?
Kommentit (202)
Miehet, ketkä valittaa elareista on pohjasakkaa. Ne elarit lasketaan lastenvalvojalla/käräjäoikeudessa ihan perustuen kohtuullisiin kuluihin (ei mihinkään äidin sanelemiin merkkivaatekuluihin, vaan tuollaiset lasketaan yleisen elinkustannuksen mukaan) ja molempien vanhempien tuloihin. Jos äidillä on jotain ökyjä kuluja, ne kyllä elarilaskennassa kohtuullistetaan.
Päiväkodissa käyvän lapsen kuluiksi 2 x 200 + n. 130e lapsilisä, eli 530e/kk on todellakin aika vähäinen. Pelkät päiväkotimaksut on hyvätuloisella n. 300e/kk, joten aika vähän jää käytettäväksi lapsen asumiseen, vakuutuksiin/terveyskuluihin, vaatteisiin, ruokiin ja harrastuksiin kuukaudessa.
Varhaiskasvatusmaksu yhdestä lapsesta on enintään 295e, joten mikä se sinun maksama summa on? Mikä on palkkatulosi?
Vierailija kirjoitti:
Niillä maksetaan osa lasten kuluista. Sinä maksat tietysti myös oman osuutesi. Ottaen huomioon, että saat lapsi lisän, joka on myös lapsen menoihin.
Äitinä en ole ymmärtänyt koskaan tuota lapsen osuus asumiskuluista.
Asunnon koon ja hinnan, kun päättää aina aikuinen, jonka luona lapsi asuu.
Tuo saamasi elatusmaksu on hyvä, jos isä ei muuten osta lapselle mitään.
Et ymmärrä lapsen osuutta asumiskuluista? Eiköhän lapsi/lapset vaikuta aika paljonkin niihin asumiskuluihin. Asunnon koon ja hinnan päättää aikuinen, ja varmasti päättäisi toisin, jos olisi etävanhempi tai varsinkin, jollei lapsia olisi ollenkaan. Tunnen parikin isää, jotka tapaavat lapsiaan vain 2xkk viikonlopun. Ja molemmat asuvat kerrostalokaksiossa, ei niin hyvällä asuinalueella, ja lapset nukkuvat yönsä olohuoneen lattialla.
En minäkään asuisi tällä alueella rivarikolmiossa, jos lasta ei olisi. Ja maksaisi vedestä ja sähköstä tuollaisia summia, joita nyt menee teinin asuessa. Vettä kuluuu enemmän kuin 3x verrattuna jos asuisin yksin, käy suihkussa kerran-kaksi päivässä, tulee pyykkiä ja likaisia astioita, sähköä kuluu varsinkin ruoanlaittoon ja koneiden päälläoloon. Olen halunnut säilyttää hänen vanhat ympyränsä, ensin päiväkodin ja sitten koulun takia, ja että isän luokse on vain muutaman kilometrin matka. Jos erotessamme ei olisi ollut lasta, olisin muuttanut ydinkeskustaan tai kalliimpaan järvenrantakaupunginosaan yksiöön, jonka olisin saanut paljon tätä halvemmalla. Ja heti kun tuo teini muuttaa pois kotoa, tämä asunto menee välittömästi myyntiin ja muutan ihan minne minua huvittaa, kun ei tarvitse lapsen tarpeita ajatella. Ja ei, en saa euroakaan elatusmaksuja.
Dbfbfb kirjoitti:
Ex ainakin maksoi ylikalliin asunnon ja omat biletykset. Lapset saaneet varmaan ikinä mitään.
Kuolivat nälkään likaisissa rääsyissä pakkaseen?
Vierailija kirjoitti:
Miehet, ketkä valittaa elareista on pohjasakkaa. Ne elarit lasketaan lastenvalvojalla/käräjäoikeudessa ihan perustuen kohtuullisiin kuluihin (ei mihinkään äidin sanelemiin merkkivaatekuluihin, vaan tuollaiset lasketaan yleisen elinkustannuksen mukaan) ja molempien vanhempien tuloihin. Jos äidillä on jotain ökyjä kuluja, ne kyllä elarilaskennassa kohtuullistetaan.
Päiväkodissa käyvän lapsen kuluiksi 2 x 200 + n. 130e lapsilisä, eli 530e/kk on todellakin aika vähäinen. Pelkät päiväkotimaksut on hyvätuloisella n. 300e/kk, joten aika vähän jää käytettäväksi lapsen asumiseen, vakuutuksiin/terveyskuluihin, vaatteisiin, ruokiin ja harrastuksiin kuukaudessa.
Jos ne on todellisia kuluja ja menee lapsen tarpeen mukaan laskettuna?
Niin kerros mulle miksi Saku ja Santtu saavat elatusmaksua kun molemmat vanhemmat hyvätuloisia 660€.. Kun taas samanikäiset samassa kaupungissa asuvat Mira ja Miro saavat 300€. Pienituloisilta vanhemmilta?
Voiko siis oikeasti olla mahdollista että Saku ja santtukin selviäisi tuolla 300€ ja tuosta summasta voi jäädä äidin käyttöön 360€.
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatusmaksu yhdestä lapsesta on enintään 295e, joten mikä se sinun maksama summa on? Mikä on palkkatulosi?
Ei pelkän palkkatulon tai pk-maksun tietäminen auta sinua yhtään. Laskennassa on niin monta muuttujaa (esim. tuleeko jotain kulkemiskuluja lapsen siirtelystä vanhemmalta toiselle, toisen vanhemman tulot, toisen vanhemman peruskulut jne.). Mutta ihan esimerkiksi, jos pk-kulu olisi 295e/kk, meillä lapsen osuudeksi asumiskulusta on laskettu 250e/kk, lapsen sairaskuluvakuutukseen (jonka myös toinen vanhempi haluaa pitää, että voi isäviikonloppunaan tarvittaessa käyttää yksityistä) n. 30e/kk, ruokiin ja vaatteisiin en muista paljonko tuli, mut varmasti 150e/kk nyt ainakin. Harrastusjuttuihin laskettiin n. 30e/kk, mikä varsin kohtuullinen ja teininä varmasti tulee menemään merkittävästi enemmän. Että exä maksaa sitten elaria vähän päälle 300e. Varsinaista elintason tasausta meillä ei tuohon tullut, kun tulomme on kutakuinkin samat, eli aikalailla vain kulut - lapsilisä / 2.
Isä maksaa puolet kuluista, jotka jää lapsilisän jälkeen eli jos isä maksaa 200€/kk, lapsilisä on sen joku 100€, oikeus on laskenut lapsen kk-kuluiksi 500€ eli 6000€/ vuosi. Aika lähellä varmaan totuutta kuitenkin?
Vierailija kirjoitti:
Dbfbfb kirjoitti:
Ex ainakin maksoi ylikalliin asunnon ja omat biletykset. Lapset saaneet varmaan ikinä mitään.
Kuolivat nälkään likaisissa rääsyissä pakkaseen?
Kyl ne kirpputori rääsyt ja maksalaatikko piti heidät hengissä.
Mun osuus 500€+ lapsilisät äidin osuus + yh korotus ? 400€ = Jtn 1300€ kuussa. Kyl sil saa maksalaatikkoa ja rääsyjä jo aika hyvin.
Varsinkin kun isä on liian kiltti ja haluaa et lapsilla on edes fillarit ym pakolliset varusteet kunnossa. Ja maksaa ne koska niitä ei muuten olisi.
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatusmaksu yhdestä lapsesta on enintään 295e, joten mikä se sinun maksama summa on? Mikä on palkkatulosi?
Lapsi voi myös olla yksityisessä pk:ssa, jolloin hoitomaksu voi olla enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niillä maksetaan osa lasten kuluista. Sinä maksat tietysti myös oman osuutesi. Ottaen huomioon, että saat lapsi lisän, joka on myös lapsen menoihin.
Äitinä en ole ymmärtänyt koskaan tuota lapsen osuus asumiskuluista.
Asunnon koon ja hinnan, kun päättää aina aikuinen, jonka luona lapsi asuu.
Tuo saamasi elatusmaksu on hyvä, jos isä ei muuten osta lapselle mitään.Jos mielestäsi perhekoko ei vaikuta tarvittavien neliöiden määrään, niin kai sitten samalla logiikalla ruokaa ja vaatteitakaan ei tarvitse ostaa enempää. Senkun jaetaan tyydytään vähempään.
Tämä . Minä muutin isompaan asuntoon nimen omaan lapsen etua ajatellen , että hän sai oman huoneen . Veljeni osti auton jossa on kaikille lapsille oma istuin vanhan kaksipaikkaisen sijaan . Ennen lapsia en tehnyt itselleni lounasta vaan rääpin eiliset jämät . Suihkussa käy koko perhe aina kun tarve ja jokaisesta maksetaan vesimaksu . Kännykkäliittymät ja netti myös lapsille .
Mitä menoja palkallasi kuuluu maksaa? Ymmärtääkseni se on aivan sinun asiasi, mihin Sinulle ja lapsellesi kuuluvat rahat käytät. Tärkeintä on se, että lapsi saa hyvän elämän luonasi ja kaikki tarpeelliset tarvikkeet pärjätäkseen elämässä. En ole koskaan kuullut, että elatusmaksut olisi yksityiskohtaisesti "korvamerkitty" johonkin tiettyyn asiaan kuuluviksi.
Niinpäniin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet, ketkä valittaa elareista on pohjasakkaa. Ne elarit lasketaan lastenvalvojalla/käräjäoikeudessa ihan perustuen kohtuullisiin kuluihin (ei mihinkään äidin sanelemiin merkkivaatekuluihin, vaan tuollaiset lasketaan yleisen elinkustannuksen mukaan) ja molempien vanhempien tuloihin. Jos äidillä on jotain ökyjä kuluja, ne kyllä elarilaskennassa kohtuullistetaan.
Päiväkodissa käyvän lapsen kuluiksi 2 x 200 + n. 130e lapsilisä, eli 530e/kk on todellakin aika vähäinen. Pelkät päiväkotimaksut on hyvätuloisella n. 300e/kk, joten aika vähän jää käytettäväksi lapsen asumiseen, vakuutuksiin/terveyskuluihin, vaatteisiin, ruokiin ja harrastuksiin kuukaudessa.
Jos ne on todellisia kuluja ja menee lapsen tarpeen mukaan laskettuna?
Niin kerros mulle miksi Saku ja Santtu saavat elatusmaksua kun molemmat vanhemmat hyvätuloisia 660€.. Kun taas samanikäiset samassa kaupungissa asuvat Mira ja Miro saavat 300€. Pienituloisilta vanhemmilta?Voiko siis oikeasti olla mahdollista että Saku ja santtukin selviäisi tuolla 300€ ja tuosta summasta voi jäädä äidin käyttöön 360€.
Lasten elintason ei tarvitse laskea vanhempien erotessa. Jos lapsilla on maksullisia harrastuksia, ei heidän tarvitse luopua niistä sen takia, että jossain toisessa perheessä lapsilla ei ole vara niitä harrastaa.
Olisin kyllä iloinen selviäisin edes aikuisten lasteni ja lastenlasteni ruokkimisesta 200€/kk.
Tosin teen sitä vapaaehtoisesti eikä minun tarvitsisi heille ruokaa laittaa tai lapsille ostaa mitään, mutta haluan ostaa ja ruokkia koska ovat lapsiani. Monilla isillä se tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää että aika kurjaa on jos kaikki elämässä on halvinta ja kurjinta, omalle lapselle ei soisi ihmisarvoista elämää.
Niinpäniin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet, ketkä valittaa elareista on pohjasakkaa. Ne elarit lasketaan lastenvalvojalla/käräjäoikeudessa ihan perustuen kohtuullisiin kuluihin (ei mihinkään äidin sanelemiin merkkivaatekuluihin, vaan tuollaiset lasketaan yleisen elinkustannuksen mukaan) ja molempien vanhempien tuloihin. Jos äidillä on jotain ökyjä kuluja, ne kyllä elarilaskennassa kohtuullistetaan.
Päiväkodissa käyvän lapsen kuluiksi 2 x 200 + n. 130e lapsilisä, eli 530e/kk on todellakin aika vähäinen. Pelkät päiväkotimaksut on hyvätuloisella n. 300e/kk, joten aika vähän jää käytettäväksi lapsen asumiseen, vakuutuksiin/terveyskuluihin, vaatteisiin, ruokiin ja harrastuksiin kuukaudessa.
Jos ne on todellisia kuluja ja menee lapsen tarpeen mukaan laskettuna?
Niin kerros mulle miksi Saku ja Santtu saavat elatusmaksua kun molemmat vanhemmat hyvätuloisia 660€.. Kun taas samanikäiset samassa kaupungissa asuvat Mira ja Miro saavat 300€. Pienituloisilta vanhemmilta?Voiko siis oikeasti olla mahdollista että Saku ja santtukin selviäisi tuolla 300€ ja tuosta summasta voi jäädä äidin käyttöön 360€.
Jos äiti vaikka muuttaisi paljon huonommalle alueelle ja asuntoon, jossa lapsilla ei ole omaa huonetta (kun elari on laskettu sen mukaan, että lapset saavat asua hyvällä alueella ja on oma huone), voi isä pyytää tarkistusta elatusmaksuun. Laskennassa huomioidaan todelliset kulut. Jos elari muuttuisi yli 15%, se muutetaan pienemmäksi. Kyllä se isä isossa kuvassa tietää, mihin ne rahat menee, vaikka nyt ei jokaista vaateostosta tietäisikään. Vaatteet kuitenkin huomioidaan yleisen elinkustannuksen mukaan, eli jos äiti ostaa kalliimpaa, maksaa äiti sen omasta pussistaan, koska elarissa ei ole huomioitu mitään merkkivaatekuluja, vaan ihan perusvaatteet.
Höpöhöpö,äidin viinoihin ne menee
Tetete kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dbfbfb kirjoitti:
Ex ainakin maksoi ylikalliin asunnon ja omat biletykset. Lapset saaneet varmaan ikinä mitään.
Kuolivat nälkään likaisissa rääsyissä pakkaseen?
Kyl ne kirpputori rääsyt ja maksalaatikko piti heidät hengissä.
Mun osuus 500€+ lapsilisät äidin osuus + yh korotus ? 400€ = Jtn 1300€ kuussa. Kyl sil saa maksalaatikkoa ja rääsyjä jo aika hyvin.
Varsinkin kun isä on liian kiltti ja haluaa et lapsilla on edes fillarit ym pakolliset varusteet kunnossa. Ja maksaa ne koska niitä ei muuten olisi.
Yh- korotus on 68,30e ? Vai vielä entinen 63,30e?
Niinpäniin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet, ketkä valittaa elareista on pohjasakkaa. Ne elarit lasketaan lastenvalvojalla/käräjäoikeudessa ihan perustuen kohtuullisiin kuluihin (ei mihinkään äidin sanelemiin merkkivaatekuluihin, vaan tuollaiset lasketaan yleisen elinkustannuksen mukaan) ja molempien vanhempien tuloihin. Jos äidillä on jotain ökyjä kuluja, ne kyllä elarilaskennassa kohtuullistetaan.
Päiväkodissa käyvän lapsen kuluiksi 2 x 200 + n. 130e lapsilisä, eli 530e/kk on todellakin aika vähäinen. Pelkät päiväkotimaksut on hyvätuloisella n. 300e/kk, joten aika vähän jää käytettäväksi lapsen asumiseen, vakuutuksiin/terveyskuluihin, vaatteisiin, ruokiin ja harrastuksiin kuukaudessa.
Jos ne on todellisia kuluja ja menee lapsen tarpeen mukaan laskettuna?
Niin kerros mulle miksi Saku ja Santtu saavat elatusmaksua kun molemmat vanhemmat hyvätuloisia 660€.. Kun taas samanikäiset samassa kaupungissa asuvat Mira ja Miro saavat 300€. Pienituloisilta vanhemmilta?Voiko siis oikeasti olla mahdollista että Saku ja santtukin selviäisi tuolla 300€ ja tuosta summasta voi jäädä äidin käyttöön 360€.
Näiden lasten elintaso oli varmaan ennen eroakin hieman erilainen.
Ihan oikeastiko elatusmaksujen maksajana et haluaisi antaa lapsillesi mitään ylimääräistä, jos siihen on varaa? Harrastuksia, leluja, urheiluvälineitä yms. Eron jälkeen hän saisi sinulta juuri vain minimielatuksen? Ja toisen vanhemman sitten pitäisi kustantaa ne ylimääräiset, jos ei hän ole ihan yhtä pihi kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatusmaksu yhdestä lapsesta on enintään 295e, joten mikä se sinun maksama summa on? Mikä on palkkatulosi?
Lapsi voi myös olla yksityisessä pk:ssa, jolloin hoitomaksu voi olla enemmän.
Jotka ovat varakkaita käyttävät yksityistä päivähoitoa. Jotenkin ap:n kohdalla haistaa, ettei ole suurituloinen ja maksaa pienempää hoitomaksu kuin max 295e.
Vierailija kirjoitti:
Niinpäniin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet, ketkä valittaa elareista on pohjasakkaa. Ne elarit lasketaan lastenvalvojalla/käräjäoikeudessa ihan perustuen kohtuullisiin kuluihin (ei mihinkään äidin sanelemiin merkkivaatekuluihin, vaan tuollaiset lasketaan yleisen elinkustannuksen mukaan) ja molempien vanhempien tuloihin. Jos äidillä on jotain ökyjä kuluja, ne kyllä elarilaskennassa kohtuullistetaan.
Päiväkodissa käyvän lapsen kuluiksi 2 x 200 + n. 130e lapsilisä, eli 530e/kk on todellakin aika vähäinen. Pelkät päiväkotimaksut on hyvätuloisella n. 300e/kk, joten aika vähän jää käytettäväksi lapsen asumiseen, vakuutuksiin/terveyskuluihin, vaatteisiin, ruokiin ja harrastuksiin kuukaudessa.
Jos ne on todellisia kuluja ja menee lapsen tarpeen mukaan laskettuna?
Niin kerros mulle miksi Saku ja Santtu saavat elatusmaksua kun molemmat vanhemmat hyvätuloisia 660€.. Kun taas samanikäiset samassa kaupungissa asuvat Mira ja Miro saavat 300€. Pienituloisilta vanhemmilta?Voiko siis oikeasti olla mahdollista että Saku ja santtukin selviäisi tuolla 300€ ja tuosta summasta voi jäädä äidin käyttöön 360€.
Jos äiti vaikka muuttaisi paljon huonommalle alueelle ja asuntoon, jossa lapsilla ei ole omaa huonetta (kun elari on laskettu sen mukaan, että lapset saavat asua hyvällä alueella ja on oma huone), voi isä pyytää tarkistusta elatusmaksuun. Laskennassa huomioidaan todelliset kulut. Jos elari muuttuisi yli 15%, se muutetaan pienemmäksi. Kyllä se isä isossa kuvassa tietää, mihin ne rahat menee, vaikka nyt ei jokaista vaateostosta tietäisikään. Vaatteet kuitenkin huomioidaan yleisen elinkustannuksen mukaan, eli jos äiti ostaa kalliimpaa, maksaa äiti sen omasta pussistaan, koska elarissa ei ole huomioitu mitään merkkivaatekuluja, vaan ihan perusvaatteet.
Voi pyytää tarkastusta. Mihin äidin ei tarvitse suostua. Isä voi ottaa 150€/h lakimiehen. Äiti voi sanoa ei käy alennukset ja tätä jatketaan sitten niin kauan et isä tajuaa saavansa turpaan 6-0 joka tapauksessa.
PS tarinan lapset asuu 600 m päässä toisistaan. Saman vuokra tason asunnoissa.
Mitä epäselvää tuossa asumiskulussa on? Pk-seudulla yksi makuuhuone lisää maksaa helposti 100000e ja se näkyy kyllä vuokrissakin. Aikuinen yksin voisi hyvin asua vaikka yksiössä, mutta se ei kyllä enää esim. kouluikäisen kanssa onnistu.
Minun luonani lapsilla on oma huone (jakavat keskenään), mutta isänsä luona ei ole, vaan siellä käydessään nukkuvat patjalla lattialla. En minä noin voisi tehdä heidän pääsääntöisessä asuinpaikassaan, vaan kyllä se makuuhuone lapsille on aika pakollinen.