Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä elatusmaksuilla on sitten tarkoitus maksaa?

Vierailija
02.07.2023 |

Ollaan erottu keväällä ja lasten isä maksaa elatusmaksua lapsesta, koska lapsi asuu minun kanssani ja minä teen pääasiassa kaikki lapsen hankinnat. Lapsi tapaa isäänsä parin viikon välein.

Elatusmaksusumma on noin 200 euroa.
Lapsen säännöllisimmät kulut on varhaiskasvatusmaksu, ruokakulut sekä lapsen osuus asumisen kuluista. Lisäksi lapsi tarvitsee vaatteita melko säännöllisesti. Vakuutukset maksetaan vain kerran vuodessa, joten niitä en edes laskenut.

Toki tiesin sen, että maksan suuremman osan lapsen kuluista kuin lapsen isä, mutta se on sinällään ok koska minulla on paremmat tulotkin. Sen sijaan ärsyttää lapsen isän asenne. Hän ihmettelee, miten elatusmaksu voi olla niin suuri ja että miten muka lapseen voi kulua sen verran rahaa. Ei myöskään usko, että minä maksan suuremman osan kuluista. Ärsyttää myös hänen asenteensa, että lapsen hankinnoista suurin osa olisi muka turhaa, vaikka en tosiaankaan mitään turhia hanki.

Siksi kiinnostaisi kuulla, että mitä niillä elatusmaksuilla olisi sitten tarkoitus maksaa. Mielestäni tosin asuminen, ruoka, tarpeelliset vaatteet, vakuutukset, laskut jne. on ihan täysin tarpeellisia asioita. Eikä se lapsi oikein voi ihan ilman omia tavaroitakaan olla. Mutta miten on?

Kommentit (202)

Vierailija
41/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niillä maksetaan osa lasten kuluista. Sinä maksat tietysti myös oman osuutesi. Ottaen huomioon, että saat lapsi lisän, joka on myös lapsen menoihin.

Äitinä en ole ymmärtänyt koskaan tuota lapsen osuus asumiskuluista.

Asunnon koon ja hinnan, kun päättää aina aikuinen, jonka luona lapsi asuu.

Tuo saamasi elatusmaksu on hyvä, jos isä ei muuten osta lapselle mitään.

Itse en ole yh, mutta en todellakaan lähtisi omakotitalosta jossa jokaiselle on oma huone mihinkään yksiöön. Ymmärrän toki, että jos eron jälkeen ostat juuri valmistuneesta rivitalosta järvinäköalalla osakkeen ja lyhennät lainaa 1500 €/kk, niin se on liiallista, mutta kyllä lapset tarvitsevat kodissa muutakin kuin kerrossängyn.

Vierailija
42/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

On kyllä uskomatonta miten hyvin tämä äitien hyvyys myytti vaan elää vuodesta toiseen..

Äiti on pyhä, ei varmasti käytä rahaa mihinkään muuhun kun lapseen.. Aina ajattelee pyyteettömästi lapsen parasta. Ei voi tehdä ikinä mitään väärää...

Sit lopputulos on sellaisia isiä kuten minä. Et maksetaan maksimi elatusmaksut.. Ostetaan lapsille harrastus välineet, ostetaan lapsille siistit vaatteet ettei niitä kiusattaisi koulussa..

Maksetaan lapsen harrastusta vaikka ei tarvis, siksi että lapsi pysyy ehkä järjissään lapsuuden ja sen ajan kun joutuu olla epästabiilin äitinsä kanssa..

Samalla kun äiti käy yksin ulkomaan reissuilla, ostelee kalliita vaatteita, laukkuja ym turhaa paskaa itselleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niinpäniin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet, ketkä valittaa elareista on pohjasakkaa. Ne elarit lasketaan lastenvalvojalla/käräjäoikeudessa ihan perustuen kohtuullisiin kuluihin (ei mihinkään äidin sanelemiin merkkivaatekuluihin, vaan tuollaiset lasketaan yleisen elinkustannuksen mukaan) ja molempien vanhempien tuloihin. Jos äidillä on jotain ökyjä kuluja, ne kyllä elarilaskennassa kohtuullistetaan.

Päiväkodissa käyvän lapsen kuluiksi 2 x 200 + n. 130e lapsilisä, eli 530e/kk on todellakin aika vähäinen. Pelkät päiväkotimaksut on hyvätuloisella n. 300e/kk, joten aika vähän jää käytettäväksi lapsen asumiseen, vakuutuksiin/terveyskuluihin, vaatteisiin, ruokiin ja harrastuksiin kuukaudessa.

Jos ne on todellisia kuluja ja menee lapsen tarpeen mukaan laskettuna?

Niin kerros mulle miksi Saku ja Santtu saavat elatusmaksua kun molemmat vanhemmat hyvätuloisia 660€.. Kun taas samanikäiset samassa kaupungissa asuvat Mira ja Miro saavat 300€. Pienituloisilta vanhemmilta?

Voiko siis oikeasti olla mahdollista että Saku ja santtukin selviäisi tuolla 300€ ja tuosta summasta voi jäädä äidin käyttöön 360€.

Näiden lasten elintaso oli varmaan ennen eroakin hieman erilainen.

Ihan oikeastiko elatusmaksujen maksajana et haluaisi antaa lapsillesi mitään ylimääräistä, jos siihen on varaa? Harrastuksia, leluja, urheiluvälineitä yms. Eron jälkeen hän saisi sinulta juuri vain minimielatuksen? Ja toisen vanhemman sitten pitäisi kustantaa ne ylimääräiset, jos ei hän ole ihan yhtä pihi kuin sinä.

Niin sä oletat automaattisesti et se äiti ostaisi mitään..

T. Pihi isä joka maksoi keskimäärin 500€ per lapsi /kk. Lasten parasta ajatellen kun sitä pyhää äitiä ei olisi voinut vähempää lasten hyvinvointi kiinnostaa. Elatusmaksut ei muuten olleet tonnia kk.

Vierailija
44/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moni mies luulee, että äidin pitää käyttää oma palkkansa kokonaan ennen kuin mieheltä voisi vaatia elatusmaksuja. Siis naisen pitäisi hommata kaikki kirpparilta, tehdä kaikki ruuat alusta asti itse, leikata omat ja lapsen hiukset itse eikä nainen saisi hankkia itselleen yhtään mitään. Jos nainen menee viikon ulkomaanmatkalle, se matka on aina ostettu miehen maksamilla elatusmaksuilla eikä naisen omalla palkalla. Miksi ne miehet luulee, että heillä on oikeus valvoa naisen oman rahan käyttöä?

Vierailija
45/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niinpäniin joopa joo kirjoitti:

Mikset sinä saanut lasten lähihuoltajuutta, kun eksäsi oli noin kelvoton?

Vierailija
46/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joopa 1joo kirjoitti:

Mitkä ovat maksimielatusmaksut? Ei kai sellaisia olekaan, vaan kyse on aina sovitusta summasta, joka määräytyy vanhempien elatuskyvyn mukaan?

Etkös sitten voi ehdottaa, että lapset muuttavat luoksesi? Ja että äiti onkin se, joka maksaa elatusmaksut. Tai hakea muutosta elatusmaksuihin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/202 |

Moni äiti taas unohtaa et elareissa lasketaan myös niin että äidilläkin on elatuskykyä.

Miksi niin moni äiti luulee että voivat tehdä lapsia laittamatta ollenkaan omaa rahaa.

Vierailija
48/202 |

Sanon sinulle saman, mitä sanotaan LÄHES jokaiselle naiselle täällä: Mitäs porsit tuollaiselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jfjfjd kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni mies luulee, että äidin pitää käyttää oma palkkansa kokonaan ennen kuin mieheltä voisi vaatia elatusmaksuja. Siis naisen pitäisi hommata kaikki kirpparilta, tehdä kaikki ruuat alusta asti itse, leikata omat ja lapsen hiukset itse eikä nainen saisi hankkia itselleen yhtään mitään. Jos nainen menee viikon ulkomaanmatkalle, se matka on aina ostettu miehen maksamilla elatusmaksuilla eikä naisen omalla palkalla. Miksi ne miehet luulee, että heillä on oikeus valvoa naisen oman rahan käyttöä?

Moni äiti taas unohtaa et elareissa lasketaan myös niin että äidilläkin on elatuskykyä.

Miksi niin moni äiti luulee että voivat tehdä lapsia laittamatta ollenkaan omaa rahaa.

Ei luule. 99,99% naisista laittaa lapsiinsa enemmän rahaa, aikaa ja vaivaa enemmän mitä lasten isät tekee.

Vierailija
50/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaiskasvatusmaksu yhdestä lapsesta on enintään 295e, joten mikä se sinun maksama summa on? Mikä on palkkatulosi?

Lapsi voi myös olla yksityisessä pk:ssa, jolloin hoitomaksu voi olla enemmän.

Jotka ovat varakkaita käyttävät yksityistä päivähoitoa. Jotenkin ap:n kohdalla haistaa, ettei ole suurituloinen ja maksaa pienempää hoitomaksu kuin max 295e.

Ap on keronut olevansa parempituloinen kuin exänsä. Koska elarit on 200 €/kk, voinee olettaa, ettei ap:n exäkään ole kovin pienituloinen. Itse kahden lapsen yh:na maksoin täydet varhaiskasvatusmaksut lapsista, jotka silloin oli yhteensä 500 €/kk. Ei ole kovin haastavaa päästä yhden lapsen yh:na korkeimpaan maksuluokkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niinpäniin joopa joo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpäniin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet, ketkä valittaa elareista on pohjasakkaa. Ne elarit lasketaan lastenvalvojalla/käräjäoikeudessa ihan perustuen kohtuullisiin kuluihin (ei mihinkään äidin sanelemiin merkkivaatekuluihin, vaan tuollaiset lasketaan yleisen elinkustannuksen mukaan) ja molempien vanhempien tuloihin. Jos äidillä on jotain ökyjä kuluja, ne kyllä elarilaskennassa kohtuullistetaan.

Päiväkodissa käyvän lapsen kuluiksi 2 x 200 + n. 130e lapsilisä, eli 530e/kk on todellakin aika vähäinen. Pelkät päiväkotimaksut on hyvätuloisella n. 300e/kk, joten aika vähän jää käytettäväksi lapsen asumiseen, vakuutuksiin/terveyskuluihin, vaatteisiin, ruokiin ja harrastuksiin kuukaudessa.

Jos ne on todellisia kuluja ja menee lapsen tarpeen mukaan laskettuna?

Niin kerros mulle miksi Saku ja Santtu saavat elatusmaksua kun molemmat vanhemmat hyvätuloisia 660€.. Kun taas samanikäiset samassa kaupungissa asuvat Mira ja Miro saavat 300€. Pienituloisilta vanhemmilta?

Voiko siis oikeasti olla mahdollista että Saku ja santtukin selviäisi tuolla 300€ ja tuosta summasta voi jäädä äidin käyttöön 360€.

Näiden lasten elintaso oli varmaan ennen eroakin hieman erilainen.

Ihan oikeastiko elatusmaksujen maksajana et haluaisi antaa lapsillesi mitään ylimääräistä, jos siihen on varaa? Harrastuksia, leluja, urheiluvälineitä yms. Eron jälkeen hän saisi sinulta juuri vain minimielatuksen? Ja toisen vanhemman sitten pitäisi kustantaa ne ylimääräiset, jos ei hän ole ihan yhtä pihi kuin sinä.

Niin sä oletat automaattisesti et se äiti ostaisi mitään..

T. Pihi isä joka maksoi keskimäärin 500€ per lapsi /kk. Lasten parasta ajatellen kun sitä pyhää äitiä ei olisi voinut vähempää lasten hyvinvointi kiinnostaa. Elatusmaksut ei muuten olleet tonnia kk.

Mikset sinä saanut lasten lähihuoltajuutta, kun eksäsi oli noin kelvoton?

Meil oli 50/50 loppuun asti. Ei se kelvoton ollut. Se vaan tiesi et mulla pettää pokka aiemmin ja en anna lasten mennä rääsyis kouluun/ olla ilman fillaria.

Win Win hänelle. Lapsilla uudet kamat ja hän sai säästettyä itselleen rahaa.

Vierailija
52/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joopa 1joo kirjoitti:

On kyllä uskomatonta miten hyvin tämä äitien hyvyys myytti vaan elää vuodesta toiseen..

Äiti on pyhä, ei varmasti käytä rahaa mihinkään muuhun kun lapseen.. Aina ajattelee pyyteettömästi lapsen parasta. Ei voi tehdä ikinä mitään väärää...

Sit lopputulos on sellaisia isiä kuten minä. Et maksetaan maksimi elatusmaksut.. Ostetaan lapsille harrastus välineet, ostetaan lapsille siistit vaatteet ettei niitä kiusattaisi koulussa..

Maksetaan lapsen harrastusta vaikka ei tarvis, siksi että lapsi pysyy ehkä järjissään lapsuuden ja sen ajan kun joutuu olla epästabiilin äitinsä kanssa..

Samalla kun äiti käy yksin ulkomaan reissuilla, ostelee kalliita vaatteita, laukkuja ym turhaa paskaa itselleen.

Mitkä ovat maksimielatusmaksut? Ei kai sellaisia olekaan, vaan kyse on aina sovitusta summasta, joka määräytyy vanhempien elatuskyvyn mukaan?

Etkös sitten voi ehdottaa, että lapset muuttavat luoksesi? Ja että äiti onkin se, joka maksaa elatusmaksut. Tai hakea muutosta elatusmaksuihin?

Laskennallinen maksimi minkä lakimies laski mun tuloilla, kaiken maailman tekaistuilla kuluilla ym.

Ihmisen elämäntilanteet ovat hyvin erilaisia. Esim mulle tuo 50/50 oli ainoa toimiva tai olisin joutunut vaihtamaan työpaikkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paljonko siihen lapseen menee rahaa? Jos siis sille ei ostella iphoneja, merkkivaatteita tai ratsastus-/jääkiekkoleirejä jatkuvasti?

Vierailija
54/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No eikö siihen varhaiskasvatusmaksuun mene jo melkein kaikki? Omien lasten päiväkotiajoista on aikaa mutta muistan tasan tarkkaan että maksoin kahdesta lapsesta 520 euroa kuussa. Senttiäkään elatusmaksuja en muuten saanut koska vuoroviikot.

Siis maksoitko yksin nämä kahden lapsen hoitomaksut ja jos maksoit niin miksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niinpäniin joopa joo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpäniin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet, ketkä valittaa elareista on pohjasakkaa. Ne elarit lasketaan lastenvalvojalla/käräjäoikeudessa ihan perustuen kohtuullisiin kuluihin (ei mihinkään äidin sanelemiin merkkivaatekuluihin, vaan tuollaiset lasketaan yleisen elinkustannuksen mukaan) ja molempien vanhempien tuloihin. Jos äidillä on jotain ökyjä kuluja, ne kyllä elarilaskennassa kohtuullistetaan.

Päiväkodissa käyvän lapsen kuluiksi 2 x 200 + n. 130e lapsilisä, eli 530e/kk on todellakin aika vähäinen. Pelkät päiväkotimaksut on hyvätuloisella n. 300e/kk, joten aika vähän jää käytettäväksi lapsen asumiseen, vakuutuksiin/terveyskuluihin, vaatteisiin, ruokiin ja harrastuksiin kuukaudessa.

Jos ne on todellisia kuluja ja menee lapsen tarpeen mukaan laskettuna?

Niin kerros mulle miksi Saku ja Santtu saavat elatusmaksua kun molemmat vanhemmat hyvätuloisia 660€.. Kun taas samanikäiset samassa kaupungissa asuvat Mira ja Miro saavat 300€. Pienituloisilta vanhemmilta?

Voiko siis oikeasti olla mahdollista että Saku ja santtukin selviäisi tuolla 300€ ja tuosta summasta voi jäädä äidin käyttöön 360€.

Näiden lasten elintaso oli varmaan ennen eroakin hieman erilainen.

Ihan oikeastiko elatusmaksujen maksajana et haluaisi antaa lapsillesi mitään ylimääräistä, jos siihen on varaa? Harrastuksia, leluja, urheiluvälineitä yms. Eron jälkeen hän saisi sinulta juuri vain minimielatuksen? Ja toisen vanhemman sitten pitäisi kustantaa ne ylimääräiset, jos ei hän ole ihan yhtä pihi kuin sinä.

Niin sä oletat automaattisesti et se äiti ostaisi mitään..

T. Pihi isä joka maksoi keskimäärin 500€ per lapsi /kk. Lasten parasta ajatellen kun sitä pyhää äitiä ei olisi voinut vähempää lasten hyvinvointi kiinnostaa. Elatusmaksut ei muuten olleet tonnia kk.

En mielestäni ottanut millään lailla kantaa siihen, onko tuossa tilanteessa elatusmaksujen maksaja mies vai nainen, vaan siihen, että on aika kusipäistä siltä hyvätuloiselta elatusmaksujen maksajalta vedota siihen, että pienituloisten vanhempien lapsetkin pärjää vähemmällä. Ikäänkuin se välittäminen omien lasten hyvinvoinnista katoaisi samalla sekunnilla, kun erotaan.

Ja elatussopimukseen varmaan voidaan kirjata varsinaiseksi elatusmaksuksi pienempikin summa ja lisäys, että etävanhempi sitten huolehtii esim. Harrastuskuluista tms., jolloin voi varmistaa, että lasten hyväksi tarkoitetut rahat menevät juuri siihen, jos kerran luottamus toisen osapuolen rahankäyttöön on mennyt.

Vierailija
56/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsen varhaiskasvatusmaksu on n. 200 euroa kuukaudessa, ihan kunnallinen päiväkoti kyseessä. Lapsi on vielä tällä hetkellä niin pieni että hänellä ei ole varsinaista omaa huonetta, mutta epäilemättä muutto on edessä jossain vaiheessa.

Kuten aiemmin kerroin, ongelma ei niinkään ole se, että minä maksan enemmän, vaan se, että lapsen isä vähättelee kaikkia lapseen liittyviä kuluja. Hänen asenteensa on, että suunnilleen kaikki muut paitsi sänky ja ruoka on turhaa. Ihan esimerkiksi se, kun olin ostanut lapselle muutaman uuden kirjan, kirjat olivat jääneet vielä eteisen pöydälle ja isä ne siitä näki, isä alkoi ihmetellä, että miksi niitä kirjoja tarvii ostaa, kun niitä voi ilmaiseksi lukea kirjastossa. Toki käydään myös kirjastossa, aika useinkin, mutta minusta lapsella kuuluu olla myös kotona ihan omia kirjoja. Lapsi on siinä iässä, että kielellinen kehitys on vauhdikasta ja lisäksi lapsi on hyvin kiinnostunut kirjoista.

Ja tämä kirjajuttu oli vaan esimerkki. Sama homma oikeastaan kaikissa hankinnoissa. Kun keväällä ostin lapselle uuden sopivan kokoisen haalarin, joka oli kaiken lisäksi puoleen hintaan, oli se vääränlainen, väärää merkkiä ja isän mielestä jostain muualta olisi varmasti saanut halvemmalla. Itse en kyllä löytänyt mistään halvemmalla, Prismassakin oli joitain euroja kalliimmat haalarit.

Ap

Vierailija
57/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niinpäniin joopa joo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpäniin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet, ketkä valittaa elareista on pohjasakkaa. Ne elarit lasketaan lastenvalvojalla/käräjäoikeudessa ihan perustuen kohtuullisiin kuluihin (ei mihinkään äidin sanelemiin merkkivaatekuluihin, vaan tuollaiset lasketaan yleisen elinkustannuksen mukaan) ja molempien vanhempien tuloihin. Jos äidillä on jotain ökyjä kuluja, ne kyllä elarilaskennassa kohtuullistetaan.

Päiväkodissa käyvän lapsen kuluiksi 2 x 200 + n. 130e lapsilisä, eli 530e/kk on todellakin aika vähäinen. Pelkät päiväkotimaksut on hyvätuloisella n. 300e/kk, joten aika vähän jää käytettäväksi lapsen asumiseen, vakuutuksiin/terveyskuluihin, vaatteisiin, ruokiin ja harrastuksiin kuukaudessa.

Jos ne on todellisia kuluja ja menee lapsen tarpeen mukaan laskettuna?

Niin kerros mulle miksi Saku ja Santtu saavat elatusmaksua kun molemmat vanhemmat hyvätuloisia 660€.. Kun taas samanikäiset samassa kaupungissa asuvat Mira ja Miro saavat 300€. Pienituloisilta vanhemmilta?

Voiko siis oikeasti olla mahdollista että Saku ja santtukin selviäisi tuolla 300€ ja tuosta summasta voi jäädä äidin käyttöön 360€.

Näiden lasten elintaso oli varmaan ennen eroakin hieman erilainen.

Ihan oikeastiko elatusmaksujen maksajana et haluaisi antaa lapsillesi mitään ylimääräistä, jos siihen on varaa? Harrastuksia, leluja, urheiluvälineitä yms. Eron jälkeen hän saisi sinulta juuri vain minimielatuksen? Ja toisen vanhemman sitten pitäisi kustantaa ne ylimääräiset, jos ei hän ole ihan yhtä pihi kuin sinä.

Niin sä oletat automaattisesti et se äiti ostaisi mitään..

T. Pihi isä joka maksoi keskimäärin 500€ per lapsi /kk. Lasten parasta ajatellen kun sitä pyhää äitiä ei olisi voinut vähempää lasten hyvinvointi kiinnostaa. Elatusmaksut ei muuten olleet tonnia kk.

En mielestäni ottanut millään lailla kantaa siihen, onko tuossa tilanteessa elatusmaksujen maksaja mies vai nainen, vaan siihen, että on aika kusipäistä siltä hyvätuloiselta elatusmaksujen maksajalta vedota siihen, että pienituloisten vanhempien lapsetkin pärjää vähemmällä. Ikäänkuin se välittäminen omien lasten hyvinvoinnista katoaisi samalla sekunnilla, kun erotaan.

Ja elatussopimukseen varmaan voidaan kirjata varsinaiseksi elatusmaksuksi pienempikin summa ja lisäys, että etävanhempi sitten huolehtii esim. Harrastuskuluista tms., jolloin voi varmistaa, että lasten hyväksi tarkoitetut rahat menevät juuri siihen, jos kerran luottamus toisen osapuolen rahankäyttöön on mennyt.

Toivottavasti sä pystyt pitää tuon lapsenomaisen uskon hyvyyteen. Ettet opi kantapään kautta maailmaa.

Mä voin kertoa et siinä vaiheessa kun me erottiin vaimon kanssa. Mun rahapussista alkoi hävitä vähintään tuplasti rahaa siihen lasten hyvinvointiin. Ilman mitään perusteita samalla kun lasten elämänlaatu huononi.

Ja kyllä sopimukseen voi kirjata ihan mitä halutaan.. mutta ns lähivanhemman ei tarvitse hyväksyä yhtään mitään.

Vierailija
58/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeusministeriön ohjeen mukaan (oikeusministeriön julkaisu 2007:2) lapsen elatuskustannukset voidaan jakaa yleisiin ja erityisiin kustannuksiin. Yleisiin kustannuksiin kuuluvat esimerkiksi ruoasta, vaatteista ja tavanomaisista harrastuksista sekä terveydenhuollosta aiheutuvat kulut. Tähän ryhmään kuuluvien kulujen ajatellaan olevan suurin piirtein samansuuruisia tietyn ikäisillä lapsilla. Ohjeessa on siis määritelty kiinteät rahamäärät eri ikäluokille seuraavasti (rahamäärät voimassa 1.1.2020 alkaen):

06-vuotiaat lapset: 305 euroa kuukaudessa

712-vuotiaat lapset: 356 euroa kuukaudessa

1317-vuotiaat lapset: 480 euroa kuukaudessa.

Lisäksi ohjeessa todetaan, että jos yleisten kustannusten määrä on olennaisesti näitä rahamääriä alhaisempi, elatusapua laskettaessa otetaan huomioon kustannusten todellinen määrä edellä mainittujen summien sijaan.

Vierailija
59/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laita joskus exraulukko mitä lapsi kuluttaa. Asumisesta lähtien kaikki. Sieltä ex voi valita mihin hänen 200€ käytetään.

Vierailija
60/202 |
02.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jooorkflf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpäniin joopa joo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpäniin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet, ketkä valittaa elareista on pohjasakkaa. Ne elarit lasketaan lastenvalvojalla/käräjäoikeudessa ihan perustuen kohtuullisiin kuluihin (ei mihinkään äidin sanelemiin merkkivaatekuluihin, vaan tuollaiset lasketaan yleisen elinkustannuksen mukaan) ja molempien vanhempien tuloihin. Jos äidillä on jotain ökyjä kuluja, ne kyllä elarilaskennassa kohtuullistetaan.

Päiväkodissa käyvän lapsen kuluiksi 2 x 200 + n. 130e lapsilisä, eli 530e/kk on todellakin aika vähäinen. Pelkät päiväkotimaksut on hyvätuloisella n. 300e/kk, joten aika vähän jää käytettäväksi lapsen asumiseen, vakuutuksiin/terveyskuluihin, vaatteisiin, ruokiin ja harrastuksiin kuukaudessa.

Jos ne on todellisia kuluja ja menee lapsen tarpeen mukaan laskettuna?

Niin kerros mulle miksi Saku ja Santtu saavat elatusmaksua kun molemmat vanhemmat hyvätuloisia 660€.. Kun taas samanikäiset samassa kaupungissa asuvat Mira ja Miro saavat 300€. Pienituloisilta vanhemmilta?

Voiko siis oikeasti olla mahdollista että Saku ja santtukin selviäisi tuolla 300€ ja tuosta summasta voi jäädä äidin käyttöön 360€.

Näiden lasten elintaso oli varmaan ennen eroakin hieman erilainen.

Ihan oikeastiko elatusmaksujen maksajana et haluaisi antaa lapsillesi mitään ylimääräistä, jos siihen on varaa? Harrastuksia, leluja, urheiluvälineitä yms. Eron jälkeen hän saisi sinulta juuri vain minimielatuksen? Ja toisen vanhemman sitten pitäisi kustantaa ne ylimääräiset, jos ei hän ole ihan yhtä pihi kuin sinä.

Niin sä oletat automaattisesti et se äiti ostaisi mitään..

T. Pihi isä joka maksoi keskimäärin 500€ per lapsi /kk. Lasten parasta ajatellen kun sitä pyhää äitiä ei olisi voinut vähempää lasten hyvinvointi kiinnostaa. Elatusmaksut ei muuten olleet tonnia kk.

En mielestäni ottanut millään lailla kantaa siihen, onko tuossa tilanteessa elatusmaksujen maksaja mies vai nainen, vaan siihen, että on aika kusipäistä siltä hyvätuloiselta elatusmaksujen maksajalta vedota siihen, että pienituloisten vanhempien lapsetkin pärjää vähemmällä. Ikäänkuin se välittäminen omien lasten hyvinvoinnista katoaisi samalla sekunnilla, kun erotaan.

Ja elatussopimukseen varmaan voidaan kirjata varsinaiseksi elatusmaksuksi pienempikin summa ja lisäys, että etävanhempi sitten huolehtii esim. Harrastuskuluista tms., jolloin voi varmistaa, että lasten hyväksi tarkoitetut rahat menevät juuri siihen, jos kerran luottamus toisen osapuolen rahankäyttöön on mennyt.

Toivottavasti sä pystyt pitää tuon lapsenomaisen uskon hyvyyteen. Ettet opi kantapään kautta maailmaa.

Mä voin kertoa et siinä vaiheessa kun me erottiin vaimon kanssa. Mun rahapussista alkoi hävitä vähintään tuplasti rahaa siihen lasten hyvinvointiin. Ilman mitään perusteita samalla kun lasten elämänlaatu huononi.

Ja kyllä sopimukseen voi kirjata ihan mitä halutaan.. mutta ns lähivanhemman ei tarvitse hyväksyä yhtään mitään.

Juuri näin. Koko systeemistä on kohtuus kaukana maksajan näkökulmasta katsottuna. Etovin peruste, mitä olen kuullut kun laskennallisesta elarista tuli täysin kohtuuton ylisuurien asumiskulujen johdosta, on että lapsillehan se asunto kuitenkin lopulta jää. Muuten hyvä, mutta toinen vanhempi siivestää siinä pahimmillaan uuden perheen kanssa 18 vuotta "lasten edun takia".

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan seitsemän