Mitä elatusmaksuilla on sitten tarkoitus maksaa?
Ollaan erottu keväällä ja lasten isä maksaa elatusmaksua lapsesta, koska lapsi asuu minun kanssani ja minä teen pääasiassa kaikki lapsen hankinnat. Lapsi tapaa isäänsä parin viikon välein.
Elatusmaksusumma on noin 200 euroa.
Lapsen säännöllisimmät kulut on varhaiskasvatusmaksu, ruokakulut sekä lapsen osuus asumisen kuluista. Lisäksi lapsi tarvitsee vaatteita melko säännöllisesti. Vakuutukset maksetaan vain kerran vuodessa, joten niitä en edes laskenut.
Toki tiesin sen, että maksan suuremman osan lapsen kuluista kuin lapsen isä, mutta se on sinällään ok koska minulla on paremmat tulotkin. Sen sijaan ärsyttää lapsen isän asenne. Hän ihmettelee, miten elatusmaksu voi olla niin suuri ja että miten muka lapseen voi kulua sen verran rahaa. Ei myöskään usko, että minä maksan suuremman osan kuluista. Ärsyttää myös hänen asenteensa, että lapsen hankinnoista suurin osa olisi muka turhaa, vaikka en tosiaankaan mitään turhia hanki.
Siksi kiinnostaisi kuulla, että mitä niillä elatusmaksuilla olisi sitten tarkoitus maksaa. Mielestäni tosin asuminen, ruoka, tarpeelliset vaatteet, vakuutukset, laskut jne. on ihan täysin tarpeellisia asioita. Eikä se lapsi oikein voi ihan ilman omia tavaroitakaan olla. Mutta miten on?
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsikin voi tarvita silmälasit tai joutuu käymään yksityisessä oikomishoidossa, jos ei ole rahaa, niin jopa terveys voi kärsiä. Kuukausimaksusta voi joutua säästämään näihin menoihin eli joka kuukausi ei mene sitä elarisummaa, mutta jossain toisessa kuussa menee ylikin. Tietysti jos lähi saa rahaa, eikä käytä niitä lapsen menoihin, esim. maksa mitään harrastusta tai urheiluvälineitä, niin sitten ei ole oikein. Jos on monta lasta, niin ei varmaan aina mene niin, etteikö käytettäisi toisen saamaa elaria toisen menoihin, tuskin niitä kukaan niin tarkasti laskee.
Yhdenkään alaikäisen ei tarvitse maksaa senttiäkään mistään hammaslääketieteellisestä toimenpiteestä. Jos snobeilla täytyy, voi tietysti käyttää yksityistä mutta köyhän ei sitä kannata tehdä, kun ei ole pakko.
Multa esim puuttuu synnynnäisesti kaksi etuhammasta ja hoidot joutui maksamaan itse.
Yhdenkään alaikäisen ei tarvitse maksaa senttiäkään mistään hammaslääketieteellisestä toimenpiteestä. Jos snobeilla täytyy, voi tietysti käyttää yksityistä mutta köyhän ei sitä kannata tehdä, kun ei ole pakko.