Väsynyt tähän lapsiperhe-elämään, kateellinen lapsettomille

Vierailija kirjoitti:

Tuliko yllätyksenä kuinka paljon lapset vie sinun omaa aikaasi ja yöuniasi? Ei tsiisus mitä ihmisiä tässä maailmassa on.

Niinpä, sinäkin olet täällä.

Vierailija kirjoitti:

Isä on kyllä samassa huushollissa ja osallistuu aktiivisesti perhe-elämään. Tämä on vain niin kokonaisvaltaista, että ei meinaa meidän kahdenkaan aika ja jaksaminen riittää.

Esikoinen on täysin vahdittava, nytkin olen vauvan kanssa nukkumassa makkarissa, isä kävi vessassa ja jo sen hetken aikana isompi ehti herättää vauvan kolistelemalla oven takana.

Onneksi arkipäivät on sikäli kevyempiä, että esikoinen on päivähoidossa. Nyt hän on ollut kotona kaksi viikkoa lomailemassa ja sairaana, joten siksi varmaan tämä kuormitus on niin valtava. Miehen puolelta ainoastaan on isovanhemmat apuna ja hekin vielä työssäkäyviä, joten ei kovin usein siellä viitsitä hoidattaa, etenkään tuon esikoisen haastavuuden takia.

Vauva ei nuku vaunuissa, joten kodin ulkopuolella liikkuminen on hyvin vähäistä. En jaksa sitä huutoa kuunnella.

Esikoinen on selvästi turhautunut, sairaus lisää kierroksia.

Oletteko kertoneet hänelle, että häntä rakastetaan ihan niin kuin ennenkin?

Kun voitte ja jaksatte, antakaa jompi kumpi tai molemmat hänelle erityinen hetki, jossa hänet huomioidaan. Jäätelökioskilla käynti, mummolareissu, mitä tahansa missä on rauhallinen vuorovaikutus.

Vuosi vuodelta helpottaa. Nytkin kesälomalla oleva koululaiseni hilpaisi heti aamupalan jälkeen kaverinsa kanssa ulos, nähdään lounasaikaan ja veikkaan että kirmaa jälleen heti syötyään ulos. Ei paljoa äidin seura enää kiinnosta 😅

Eli ei se lapsiperhe-elämä ole pelkkää raatamista 18v. Koko ajan helpottuu. Ja itsekin sain hänet alle 30-vuotiaana, olen alle 45v kun täysi-ikäistyy.

Vierailija kirjoitti:

Vuosi vuodelta helpottaa. Nytkin kesälomalla oleva koululaiseni hilpaisi heti aamupalan jälkeen kaverinsa kanssa ulos, nähdään lounasaikaan ja veikkaan että kirmaa jälleen heti syötyään ulos. Ei paljoa äidin seura enää kiinnosta 😅

Eli ei se lapsiperhe-elämä ole pelkkää raatamista 18v. Koko ajan helpottuu. Ja itsekin sain hänet alle 30-vuotiaana, olen alle 45v kun täysi-ikäistyy.

Minä olin 36 v kun esikoinen täytti 18. Toinen lapsi toki oli vasta 8 ja paljon ensimmäistä haastavampi, mutta vaiva kannatti.

En oikeasti ymmärrä kuinka lapsiperheellisestä jaksaa. Itse en jaksa lapsettomanakaan töiden jälkeen enää yhtään mitään, hyvä kun itseni jotenkuten saan ruokittua.

Mä voisin auttaa. Omat jo aikuinen/ teini, ja nyt olisi ilo touhuta välillä pienten kanssa.

Kiitos ihanista vastauksista.

Me kyllä tehdään perheenä paljon yhdessä ja erikseen, esikoinen saa useampana päivänä viikossa ihan täysin kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa. Ollaan paljon ulkona, mutta sekään ei lapsen kierroksia välttämättä laske yhtään. Nytkin ollaan lähdössä metsään lenkille.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ihanista vastauksista.

Me kyllä tehdään perheenä paljon yhdessä ja erikseen, esikoinen saa useampana päivänä viikossa ihan täysin kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa. Ollaan paljon ulkona, mutta sekään ei lapsen kierroksia välttämättä laske yhtään. Nytkin ollaan lähdössä metsään lenkille.

Hienoa. Suorittamista se on väkisinkin, veren ja p:n maku suussa toisinaan. Niistä jää kuitenkin ne parhaat muistot, lapsillekin, joista vielä vuosien varrella puhutaan.

Älä vaadi itseltäsi liikaa. Vauvalle riittää perushoiva ja läsnäolo. Helteet ja muut äärisäät rasittavat kaikkia. Homma etenee koko ajan, vaikka nyt on näin.

Onko lapsella saman ikäistä leikkikaveria? Se voisi laskea kierroksia.

Tätähän ei saisi ääneen täällä sanoa, mutta oletko ap tullut ajatelleeksi, että isompi on "hankala" myöskin siksi, että kokeilee sinua/teitä nyt kun on kotona? Lapset ei ole tyhmiä, hän tietää, että sinä olet vauvan kanssa päivät kotona, kun taas hänet rahdataan sinne päiväkotiin vaikkei vielä iso ole itsekään, pois jaloista, pois rasittamasta sinua, niin itsekin myönsit.

Eipä siis ole ihme, että on raskasta, tottakai hän tekee kaikki temppunsa, kun saakin olla kotona eikä ole viety pois päiviksi.

Tämä ei ole avaruustiedettä, se on psykologinen "oire" ja reagointi, kehityspsykologiakin sen selittää ellei maalaisjärki sitä sano.

Lyön pääni pantiksi, että esikoisesi uhma ja käytös helpottaisi kummasti, jos hänkin saisi olla kotona, äidin ja sen äidin huomiosta kilpailevan pikkusisaren kanssa. Siis pidempään kuin jonkin lomaviikon josta osan aikaa vielä sairaanakin.

T. Alalla ja 2 varhaisaikuisen äiti

Mielestäni raskain aika oli, kun lapset olivat alle kouluikäisiä. Vauva- ja taaperoaika oli aivan perseestä ja koin jäätävää syyllisyyttä siitä, etten nauttinut vauvan kanssa olemisesta kotona. Ympärillä monet hössöttivät, miten lasten kanssa kotona oleminen on parasta ikinä. Pohdin jo tuolloin, että jos tämä on se paras aika, voin yhtä hyvin mennä kiikkuun. Oikeasti vihasin imettämistä, yöheräämisiä ja jatkuvaa varuilla oloa. Molemmat lapseni olivat todella huonoja nukkumaan, joten elämä oli todella raskasta. Ei puhettakaan, että lapsia olisi saanut ennen kymmentä illalla nukkumaan, että olisi saanut omaa aikaa. Mies oli, mutta hänen mielestään hänen ei tarvinnut osallistua mihinkään, koska kävi töissä.

Nyt mies on ex ja lapset kouluikäisiä. Voin kertoa, että elän parasta aikaa elämässäni! Itse asiassa olen jo muutaman vuoden elänyt parasta aikaa ikinä. Lapset ovat omatoimisia ja fiksuja. Heidän kanssaan voi tehdä jo todella paljon asioita, mutta he pärjäävät myös keskenään. Joskus haaveilen vielä yhdestä lapsesta, mutta kun muistelen lasteni vauva-aikaa niin ei kiitos enää ikinä! En ymmärrä miksei ole ok sanoa, että pikkulapsiaika on oikeasti aivan paskaa, vaan väkisin pitää esittää, että siinä olisi jotain hienoa?

Niinpä, ja tilanne ei ainakaan helpota vaan päinvastoin, kun taas se esikoisen arki alkaa ja hän viettää taas päivänsä päiväkodissa, tietäen, että äiti ja vauva on kotosalla.

Ei tarvitse olla mikään järjen jättiläinen tai edes alalla tajutakseen kuinka lapsi siihen reagoi, on illat/yöt/aamut aika perkeleellisiä.

Tätä en ole ymmärtänyt koskaan.

Ensin lapset ovat niin ihania ja niitä täytyy hankkia. Kun niitä sitten hankitaan, onkin kyse kärsiymksestä ja työstä.

Päättäkää haluatteko lapsia vai ette. Jos haluatte, hoidatte ne myös asiallisesti.

Pyydä nyt apua ainakin lapsiperheiden kotipalvelusta. Se onkin ehkä ainoaa apua jota nykypänä on tarjolla (juu te muut; neuvonne perustuvat johonkin 90-luvun tietoihin valitettavasti). Ja jos esikoinen on superhaastava niin onko nepsyyttä tutkittu? Siihen toki olemassa tukitoimia. Neuvolasta saa siihen lähetteen.

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ei saisi ääneen täällä sanoa, mutta oletko ap tullut ajatelleeksi, että isompi on "hankala" myöskin siksi, että kokeilee sinua/teitä nyt kun on kotona? Lapset ei ole tyhmiä, hän tietää, että sinä olet vauvan kanssa päivät kotona, kun taas hänet rahdataan sinne päiväkotiin vaikkei vielä iso ole itsekään, pois jaloista, pois rasittamasta sinua, niin itsekin myönsit.

Eipä siis ole ihme, että on raskasta, tottakai hän tekee kaikki temppunsa, kun saakin olla kotona eikä ole viety pois päiviksi.

Tämä ei ole avaruustiedettä, se on psykologinen "oire" ja reagointi, kehityspsykologiakin sen selittää ellei maalaisjärki sitä sano.

Lyön pääni pantiksi, että esikoisesi uhma ja käytös helpottaisi kummasti, jos hänkin saisi olla kotona, äidin ja sen äidin huomiosta kilpailevan pikkusisaren kanssa. Siis pidempään kuin jonkin lomaviikon josta osan aikaa vielä sairaanakin.

T. Alalla ja 2 varhaisaikuisen äiti

Taas näitä, tympii. En ymmärrä miten ihminen menee tarhaan vapaaehtoisesti töihin ja syyttää sen asiakkaita. Ja mutkan kautta työnantajaa/työllistävää alaansa.

Tietenkin lapsi ottaa äidistä kaiken irti kun tämä on paikalla, huomiosta kilpaillen. Ei se silti mitätöi hyvää hoitopaikkaa, jossa lapsi todennäköisesti viihtyy.

Kerran laitosapulaisena kuuntelin vastaavaa nakutusta vierestä ja totesin, että onhan se luonnotonta että toiset "laumasta " hoitavat lapsia kun osa hakee elantoa ulkopuolelta...

Oma nuorempi lapseni hyötyi juuri siitä, ettei päässyt roikkumaan jalassani kaiken aikaa. Hänellä oli kehityksessä pieni viivästymä mikä hoidossa diagnosointiin ja mihin sai apua. Isän kanssa hän ei temppuilut, minun seurassani kyllä tietyt ikävuodet.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä, ja tilanne ei ainakaan helpota vaan päinvastoin, kun taas se esikoisen arki alkaa ja hän viettää taas päivänsä päiväkodissa, tietäen, että äiti ja vauva on kotosalla.

Ei tarvitse olla mikään järjen jättiläinen tai edes alalla tajutakseen kuinka lapsi siihen reagoi, on illat/yöt/aamut aika perkeleellisiä.

Eikä myöskään ymmärtääkseen, että se pienessä määrin kuuluu asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Tätä en ole ymmärtänyt koskaan.

Ensin lapset ovat niin ihania ja niitä täytyy hankkia. Kun niitä sitten hankitaan, onkin kyse kärsiymksestä ja työstä.

Päättäkää haluatteko lapsia vai ette. Jos haluatte, hoidatte ne myös asiallisesti.

Tunteet ja niistä puhuminen on kiellettyjä? Miksi?

Ymmärrän, että lapsiperhe arki väsyttää ja kuluttaa mutta toisinaan olen ollut itsekin väsynyt ja kokenut itseni uupuneeksi, jolloin olen saattanut olla hapan kun perheellinen kaverini tai ystäväni ei ole sitä ymmärtänyt. - Siis juuri hän, joka tahattomasti tai ehkä joskus tahallaankin menee kumppaninsa tai lapsiensa taakse sen sijaan,että hän sanoisi vain, ettei hänelle sovi.

Sen sijaan hän saattaa sanoa, että ei ajanviettämienn tai tekeminen vaikkapa parinviikonpäästä lauantai aamupäivästä ei käy kun mies on kalareissulla ja kun Jani-Petterillä  15 on rippikoulua ja Sanna-Maija 13 on ratsastus tunti. Ja kuinka olivat hänelle töissä nihkeitä kun eivät ymmärtäneet, että lapsia olevilla tulisi olla oikeus valita loma-aikansa ennen sinkkuja, koska mitä väljä sillä on viettääkö sinkku lomansa elokuussa vai kesä-heinäkuussa tai vaikka syyskuussa kun sen ei tarvi olla lasten kans yhtäaikaa lomalla ja kun toi miehen perinteinen kalareissu on aina heinäkuussa....

Mutta kyllä Pride marssi sentään on ihana asia kun sinne vois ehkä mennä tuuks meille astenvahdiks kun lupasin miehelle, että mennään sit seuraavs viikonvaihtees yhdes kattoo indiani Jonesia ex Harrison Ford olekin ihana sustakin?

Tee selkeä päivärytmi. Tiettyyn aikaan ylös, aamupala vaikka ulos mukaan ( ei tarvi temppuilla pöydässä), ulkona puistossa jne 2-3 tuntia, syömään kotiin (tee valmiiksi, minuutissa nikrossa lämmitys), jos esikoinen ei nuku - anna katsoa ohjelmia tms tunti ja lepää itse. Koita saada vauva samaan rytmiin, käytä korviketta niin pääsette ulos helposti. Hommaa kantoreppu, jos vaunut ei vauvalle kelpaa.

Välipalan jälkeen ulos, kavereille jne ja kotiin vasta iltaruoalle.

Näin päivät menee äkkiä.

Olin aikoinaan kotona vauvan kanssa, vauvan & uhmaikäisen kanssa, myöhemmin kolmen lapsen. Mitä enemmän ohjelmaa, sitä parempi

- ainakin meillä oli.

Ymmärrän.

Meidän ainokainen aikuinen.Ja laitan kädet ristiin kyynärpäitä myöten,kun seuraan työkaverini kesälomaa kauhukakaroidensa kanssa.

Ovat ylivilkkaita ja hyppivät pitkin seiniä,jos ei kokoajan jtn aktiviteettia.

Jatkuvasti pitää olla hoplopissa,seikkailupuistoissa ym.Ei hetken rauhaa aikuisilla.

Aivan painajaismaista!