Onko muilla miehillä tällaista ongelmaa, että haluaisi kyllä kumppanin, mutta ei kiinnostu kenestäkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni tästä aloituksesta.

Reilusti kolmekymppinen ja takana muutama vakavampi suhde, useampi irtosuhde.

Jokaisessa tilanteessa homma on mennyt niin, että nainen alkaa kaivamalla kaivaa minusta vikoja, latomaan jotain ärsyttäviä piikittelyjä ja jakelemaan täysin tarpeetonta kritiikkiä. Siinä sitten mukavasti alkanut juttu muuttuukin naisen vaatimuslistan ja alati muuttuvien mielihalujen täyttämiseksi eli minulle ylimääräiseksi työksi ja läpipompittavaksi esteradaksi. Tuossa kohtaa oma kiinnostus häviää kun pieru saharaan. Oon antanut suhteissa paljon ja saanut vaan kaikenlaista ämmäilyä vastineeksi.

Oon suht pitkä, hyvätuloinen, korkeekoulutettu, urheileva ja ihan ok näköinen tyyppi, jolla on suunnilleen kaikki pääkopassa ja elämässä kunnossa. Silti en ole koskaan kelvannut kenellekkään ihan vaan ihmisenä, vaan aina minua on vaadittu muovautumaan johonkin naisen fantasiasapluunaan.

Enää ei vaan jaksa kiinnostaa. Luottamus täysi nolla. Ei oo naiset kaiken sen säätämisen arvoisia. Keskityn nyt vain itseeni.

Tämä. Aivan sama kokemus. Nykyään esim. tinderissä he alkavat jo heti keskustelun alussa kyselemään kysymyksiä, joilla selvittävät olenko heidän fantasiaan sopiva mies. Siitä tulee tunne, että heitä ei oikeasti kiinnosta tutustua minuun, vaan selvittää vastaanko heidän etukäteen päätettyä miesihannetta. Ei minua ainakaan kiinnosta tutustua ihmiseen, joka vertailee minua listaansa ja antaa sen perusteella pisteet. Haluaisin tutustua naiseen, joka ei ole päättänyt etukäteen minkälainen miehen pitää olla, vaan tutustuu avoimesti ja on kiinnostunut kuulemaan kuka minä olen.

Sitten kannattaa tapailla vain nuoria. Me vanhemmat naiset ollaan kantapään kautta jo opittu ainakin se mitä EI haluta. Jotkut jopa sen mitä KYLLÄ haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko hormonitasoissa häikkää jos ei naiset kiinnosta tai vikaa asenteissa? Upeita naisia on pilvin pimein.

Nykyään on trendikästä, ettei kukaan kiinnosta, eikä lisääntyminen kiinnosta. Homma on tavallaan kääntynyt päälaelleen joillakin. Ennen oleellisin asia oli lisääntyminen ja oma perhe. Nykyään oleellista on ihan muut asiat. En toki tiedä mitkä, mutta jotkut omat jutut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni tästä aloituksesta.

Reilusti kolmekymppinen ja takana muutama vakavampi suhde, useampi irtosuhde.

Jokaisessa tilanteessa homma on mennyt niin, että nainen alkaa kaivamalla kaivaa minusta vikoja, latomaan jotain ärsyttäviä piikittelyjä ja jakelemaan täysin tarpeetonta kritiikkiä. Siinä sitten mukavasti alkanut juttu muuttuukin naisen vaatimuslistan ja alati muuttuvien mielihalujen täyttämiseksi eli minulle ylimääräiseksi työksi ja läpipompittavaksi esteradaksi. Tuossa kohtaa oma kiinnostus häviää kun pieru saharaan. Oon antanut suhteissa paljon ja saanut vaan kaikenlaista ämmäilyä vastineeksi.

Oon suht pitkä, hyvätuloinen, korkeekoulutettu, urheileva ja ihan ok näköinen tyyppi, jolla on suunnilleen kaikki pääkopassa ja elämässä kunnossa. Silti en ole koskaan kelvannut kenellekkään ihan vaan ihmisenä, vaan aina minua on vaadittu muovautumaan johonkin naisen fantasiasapluunaan.

Enää ei vaan jaksa kiinnostaa. Luottamus täysi nolla. Ei oo naiset kaiken sen säätämisen arvoisia. Keskityn nyt vain itseeni.

Tämä. Aivan sama kokemus. Nykyään esim. tinderissä he alkavat jo heti keskustelun alussa kyselemään kysymyksiä, joilla selvittävät olenko heidän fantasiaan sopiva mies. Siitä tulee tunne, että heitä ei oikeasti kiinnosta tutustua minuun, vaan selvittää vastaanko heidän etukäteen päätettyä miesihannetta. Ei minua ainakaan kiinnosta tutustua ihmiseen, joka vertailee minua listaansa ja antaa sen perusteella pisteet. Haluaisin tutustua naiseen, joka ei ole päättänyt etukäteen minkälainen miehen pitää olla, vaan tutustuu avoimesti ja on kiinnostunut kuulemaan kuka minä olen.

Millaisia kysymyksiä siis kysellään? Olen aina itse kuvitellut, että deittaillessa nimenomaan kysymysten kysyminen on yksi tapa selvittää, millainen toinen on. Ja toisaalta on jotain asioita/ominaisuuksia, jotka kumppanilla täytyy olla - esim. sama ajatus siitä, halutaanko lapsia, ja monille on tärkeää yhteensopivat arvomaailmat ja/tai elämäntyylit. Ihan fiksua ottaa tämäntyyppiset asiat selville, jos oikesti vakava ja kestävä suhde on hakusessa.

Mielestäni pinnalliset asiat kuten tulotaso on sellaisia, joista ei kannattaisi kysellä. Arvoista toki voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni tästä aloituksesta.

Reilusti kolmekymppinen ja takana muutama vakavampi suhde, useampi irtosuhde.

Jokaisessa tilanteessa homma on mennyt niin, että nainen alkaa kaivamalla kaivaa minusta vikoja, latomaan jotain ärsyttäviä piikittelyjä ja jakelemaan täysin tarpeetonta kritiikkiä. Siinä sitten mukavasti alkanut juttu muuttuukin naisen vaatimuslistan ja alati muuttuvien mielihalujen täyttämiseksi eli minulle ylimääräiseksi työksi ja läpipompittavaksi esteradaksi. Tuossa kohtaa oma kiinnostus häviää kun pieru saharaan. Oon antanut suhteissa paljon ja saanut vaan kaikenlaista ämmäilyä vastineeksi.

Oon suht pitkä, hyvätuloinen, korkeekoulutettu, urheileva ja ihan ok näköinen tyyppi, jolla on suunnilleen kaikki pääkopassa ja elämässä kunnossa. Silti en ole koskaan kelvannut kenellekkään ihan vaan ihmisenä, vaan aina minua on vaadittu muovautumaan johonkin naisen fantasiasapluunaan.

Enää ei vaan jaksa kiinnostaa. Luottamus täysi nolla. Ei oo naiset kaiken sen säätämisen arvoisia. Keskityn nyt vain itseeni.

Tämä. Aivan sama kokemus. Nykyään esim. tinderissä he alkavat jo heti keskustelun alussa kyselemään kysymyksiä, joilla selvittävät olenko heidän fantasiaan sopiva mies. Siitä tulee tunne, että heitä ei oikeasti kiinnosta tutustua minuun, vaan selvittää vastaanko heidän etukäteen päätettyä miesihannetta. Ei minua ainakaan kiinnosta tutustua ihmiseen, joka vertailee minua listaansa ja antaa sen perusteella pisteet. Haluaisin tutustua naiseen, joka ei ole päättänyt etukäteen minkälainen miehen pitää olla, vaan tutustuu avoimesti ja on kiinnostunut kuulemaan kuka minä olen.

Jep, naisena on kokemusta miehistä, jotka ovat todella kiinnostuneita urasuunnitelmistani ja aikeistani opiskelujen jälkeen. Ilmeisesti rahatilanteeni kiinnostaa kovasti, enkä pidä siitä. Pitäisi ilmeisesti sopia johonkin muottiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni tästä aloituksesta.

Reilusti kolmekymppinen ja takana muutama vakavampi suhde, useampi irtosuhde.

Jokaisessa tilanteessa homma on mennyt niin, että nainen alkaa kaivamalla kaivaa minusta vikoja, latomaan jotain ärsyttäviä piikittelyjä ja jakelemaan täysin tarpeetonta kritiikkiä. Siinä sitten mukavasti alkanut juttu muuttuukin naisen vaatimuslistan ja alati muuttuvien mielihalujen täyttämiseksi eli minulle ylimääräiseksi työksi ja läpipompittavaksi esteradaksi. Tuossa kohtaa oma kiinnostus häviää kun pieru saharaan. Oon antanut suhteissa paljon ja saanut vaan kaikenlaista ämmäilyä vastineeksi.

Oon suht pitkä, hyvätuloinen, korkeekoulutettu, urheileva ja ihan ok näköinen tyyppi, jolla on suunnilleen kaikki pääkopassa ja elämässä kunnossa. Silti en ole koskaan kelvannut kenellekkään ihan vaan ihmisenä, vaan aina minua on vaadittu muovautumaan johonkin naisen fantasiasapluunaan.

Enää ei vaan jaksa kiinnostaa. Luottamus täysi nolla. Ei oo naiset kaiken sen säätämisen arvoisia. Keskityn nyt vain itseeni.

Tämä. Aivan sama kokemus. Nykyään esim. tinderissä he alkavat jo heti keskustelun alussa kyselemään kysymyksiä, joilla selvittävät olenko heidän fantasiaan sopiva mies. Siitä tulee tunne, että heitä ei oikeasti kiinnosta tutustua minuun, vaan selvittää vastaanko heidän etukäteen päätettyä miesihannetta. Ei minua ainakaan kiinnosta tutustua ihmiseen, joka vertailee minua listaansa ja antaa sen perusteella pisteet. Haluaisin tutustua naiseen, joka ei ole päättänyt etukäteen minkälainen miehen pitää olla, vaan tutustuu avoimesti ja on kiinnostunut kuulemaan kuka minä olen.

Millaisia kysymyksiä siis kysellään? Olen aina itse kuvitellut, että deittaillessa nimenomaan kysymysten kysyminen on yksi tapa selvittää, millainen toinen on. Ja toisaalta on jotain asioita/ominaisuuksia, jotka kumppanilla täytyy olla - esim. sama ajatus siitä, halutaanko lapsia, ja monille on tärkeää yhteensopivat arvomaailmat ja/tai elämäntyylit. Ihan fiksua ottaa tämäntyyppiset asiat selville, jos oikesti vakava ja kestävä suhde on hakusessa.

Mielestäni pinnalliset asiat kuten tulotaso on sellaisia, joista ei kannattaisi kysellä. Arvoista toki voi.

Mutta jos henkilölle se tulotaso on tärkeä asia, niin eikö ole hyvä, että hän kysyy siitä? Samallahan tiedät sitä kautta itsekin hänestä jotain enemmän, eli sen että hän haluaa tietää deittikumppanin tulotason, mikä saattaa kertoa jotain hänen arvoistaan. Tuo on juuri sitä kaipaamaasi tutustumista, jonka perusteella voit itsekin päättää, kiinnostaako hän sinua edelleen vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni tästä aloituksesta.

Reilusti kolmekymppinen ja takana muutama vakavampi suhde, useampi irtosuhde.

Jokaisessa tilanteessa homma on mennyt niin, että nainen alkaa kaivamalla kaivaa minusta vikoja, latomaan jotain ärsyttäviä piikittelyjä ja jakelemaan täysin tarpeetonta kritiikkiä. Siinä sitten mukavasti alkanut juttu muuttuukin naisen vaatimuslistan ja alati muuttuvien mielihalujen täyttämiseksi eli minulle ylimääräiseksi työksi ja läpipompittavaksi esteradaksi. Tuossa kohtaa oma kiinnostus häviää kun pieru saharaan. Oon antanut suhteissa paljon ja saanut vaan kaikenlaista ämmäilyä vastineeksi.

Oon suht pitkä, hyvätuloinen, korkeekoulutettu, urheileva ja ihan ok näköinen tyyppi, jolla on suunnilleen kaikki pääkopassa ja elämässä kunnossa. Silti en ole koskaan kelvannut kenellekkään ihan vaan ihmisenä, vaan aina minua on vaadittu muovautumaan johonkin naisen fantasiasapluunaan.

Enää ei vaan jaksa kiinnostaa. Luottamus täysi nolla. Ei oo naiset kaiken sen säätämisen arvoisia. Keskityn nyt vain itseeni.

Tämä. Aivan sama kokemus. Nykyään esim. tinderissä he alkavat jo heti keskustelun alussa kyselemään kysymyksiä, joilla selvittävät olenko heidän fantasiaan sopiva mies. Siitä tulee tunne, että heitä ei oikeasti kiinnosta tutustua minuun, vaan selvittää vastaanko heidän etukäteen päätettyä miesihannetta. Ei minua ainakaan kiinnosta tutustua ihmiseen, joka vertailee minua listaansa ja antaa sen perusteella pisteet. Haluaisin tutustua naiseen, joka ei ole päättänyt etukäteen minkälainen miehen pitää olla, vaan tutustuu avoimesti ja on kiinnostunut kuulemaan kuka minä olen.

Ihan mahdotonta nykyään. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni tästä aloituksesta.

Reilusti kolmekymppinen ja takana muutama vakavampi suhde, useampi irtosuhde.

Jokaisessa tilanteessa homma on mennyt niin, että nainen alkaa kaivamalla kaivaa minusta vikoja, latomaan jotain ärsyttäviä piikittelyjä ja jakelemaan täysin tarpeetonta kritiikkiä. Siinä sitten mukavasti alkanut juttu muuttuukin naisen vaatimuslistan ja alati muuttuvien mielihalujen täyttämiseksi eli minulle ylimääräiseksi työksi ja läpipompittavaksi esteradaksi. Tuossa kohtaa oma kiinnostus häviää kun pieru saharaan. Oon antanut suhteissa paljon ja saanut vaan kaikenlaista ämmäilyä vastineeksi.

Oon suht pitkä, hyvätuloinen, korkeekoulutettu, urheileva ja ihan ok näköinen tyyppi, jolla on suunnilleen kaikki pääkopassa ja elämässä kunnossa. Silti en ole koskaan kelvannut kenellekkään ihan vaan ihmisenä, vaan aina minua on vaadittu muovautumaan johonkin naisen fantasiasapluunaan.

Enää ei vaan jaksa kiinnostaa. Luottamus täysi nolla. Ei oo naiset kaiken sen säätämisen arvoisia. Keskityn nyt vain itseeni.

Tämä. Aivan sama kokemus. Nykyään esim. tinderissä he alkavat jo heti keskustelun alussa kyselemään kysymyksiä, joilla selvittävät olenko heidän fantasiaan sopiva mies. Siitä tulee tunne, että heitä ei oikeasti kiinnosta tutustua minuun, vaan selvittää vastaanko heidän etukäteen päätettyä miesihannetta. Ei minua ainakaan kiinnosta tutustua ihmiseen, joka vertailee minua listaansa ja antaa sen perusteella pisteet. Haluaisin tutustua naiseen, joka ei ole päättänyt etukäteen minkälainen miehen pitää olla, vaan tutustuu avoimesti ja on kiinnostunut kuulemaan kuka minä olen.

Sitten kannattaa tapailla vain nuoria. Me vanhemmat naiset ollaan kantapään kautta jo opittu ainakin se mitä EI haluta. Jotkut jopa sen mitä KYLLÄ haluavat.

Montako vuosikymmentä olette jo harjoitelleet tuota riittiänne, missä lopputuloksena on katkeroituminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni tästä aloituksesta.

Reilusti kolmekymppinen ja takana muutama vakavampi suhde, useampi irtosuhde.

Jokaisessa tilanteessa homma on mennyt niin, että nainen alkaa kaivamalla kaivaa minusta vikoja, latomaan jotain ärsyttäviä piikittelyjä ja jakelemaan täysin tarpeetonta kritiikkiä. Siinä sitten mukavasti alkanut juttu muuttuukin naisen vaatimuslistan ja alati muuttuvien mielihalujen täyttämiseksi eli minulle ylimääräiseksi työksi ja läpipompittavaksi esteradaksi. Tuossa kohtaa oma kiinnostus häviää kun pieru saharaan. Oon antanut suhteissa paljon ja saanut vaan kaikenlaista ämmäilyä vastineeksi.

Oon suht pitkä, hyvätuloinen, korkeekoulutettu, urheileva ja ihan ok näköinen tyyppi, jolla on suunnilleen kaikki pääkopassa ja elämässä kunnossa. Silti en ole koskaan kelvannut kenellekkään ihan vaan ihmisenä, vaan aina minua on vaadittu muovautumaan johonkin naisen fantasiasapluunaan.

Enää ei vaan jaksa kiinnostaa. Luottamus täysi nolla. Ei oo naiset kaiken sen säätämisen arvoisia. Keskityn nyt vain itseeni.

Tämä. Aivan sama kokemus. Nykyään esim. tinderissä he alkavat jo heti keskustelun alussa kyselemään kysymyksiä, joilla selvittävät olenko heidän fantasiaan sopiva mies. Siitä tulee tunne, että heitä ei oikeasti kiinnosta tutustua minuun, vaan selvittää vastaanko heidän etukäteen päätettyä miesihannetta. Ei minua ainakaan kiinnosta tutustua ihmiseen, joka vertailee minua listaansa ja antaa sen perusteella pisteet. Haluaisin tutustua naiseen, joka ei ole päättänyt etukäteen minkälainen miehen pitää olla, vaan tutustuu avoimesti ja on kiinnostunut kuulemaan kuka minä olen.

Millaisia kysymyksiä siis kysellään? Olen aina itse kuvitellut, että deittaillessa nimenomaan kysymysten kysyminen on yksi tapa selvittää, millainen toinen on. Ja toisaalta on jotain asioita/ominaisuuksia, jotka kumppanilla täytyy olla - esim. sama ajatus siitä, halutaanko lapsia, ja monille on tärkeää yhteensopivat arvomaailmat ja/tai elämäntyylit. Ihan fiksua ottaa tämäntyyppiset asiat selville, jos oikesti vakava ja kestävä suhde on hakusessa.

Mielestäni pinnalliset asiat kuten tulotaso on sellaisia, joista ei kannattaisi kysellä. Arvoista toki voi.

Mutta jos henkilölle se tulotaso on tärkeä asia, niin eikö ole hyvä, että hän kysyy siitä? Samallahan tiedät sitä kautta itsekin hänestä jotain enemmän, eli sen että hän haluaa tietää deittikumppanin tulotason, mikä saattaa kertoa jotain hänen arvoistaan. Tuo on juuri sitä kaipaamaasi tutustumista, jonka perusteella voit itsekin päättää, kiinnostaako hän sinua edelleen vai ei.

Jep just näin. Ja tulotaso muuten on sellainen asia, jonka yleensä kannattaa olla vakavassa parisuhteessa suunnilleen samaa tasoa. Tai ei ehkä välttämättä suoraan tulotaso, mutta elintaso (jotka usein kytkeytyvät toisiinsa). Muuten korkeamman elintason omaava joutuu tinkimään omasta elintasostaan tai elättämään toista tai sitten matalamman elintason omaava elämään yli tasonsa, mikä ei ole pidemmän päälle kestävä ratkaisu.

Väestöliiton mukaan noin 10% ihmisistä ei seurustele koskaan elämänsä aikana ja se on minusta yllättävän paljon. Tuohon vielä päälle ne joilla on niitä muutama lyhyt suhde elämänsä aikana mutta muuten he elävät sinkkuna elämänsä.

Mielenkiintoista se että sinkkujen määrä kasvaa jatkuvasti.

Yhteiskunta on muuttunut ja eritoten parisuhteet sekä niiden muodostuminen on muuttunu valtavasti. Väitän että ylivoimaisesti suurin syy alhaiseen syntyvyyteen on juuri se että nykyisin on sinkkuja paljon sekä eroja on paljon.

Itse en ole koskaan ollut parisuhteessa... nuorempana oli muutamia säätöjä ja tapailusuhteita mutta nyt reilu 30 vuotiaana nekin on jäänny pois koska pidän sinkkuelämää normaalina elämänä ja parisuhteessa elämäninen on minun mielestä se outo elämäntyyli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni tästä aloituksesta.

Reilusti kolmekymppinen ja takana muutama vakavampi suhde, useampi irtosuhde.

Jokaisessa tilanteessa homma on mennyt niin, että nainen alkaa kaivamalla kaivaa minusta vikoja, latomaan jotain ärsyttäviä piikittelyjä ja jakelemaan täysin tarpeetonta kritiikkiä. Siinä sitten mukavasti alkanut juttu muuttuukin naisen vaatimuslistan ja alati muuttuvien mielihalujen täyttämiseksi eli minulle ylimääräiseksi työksi ja läpipompittavaksi esteradaksi. Tuossa kohtaa oma kiinnostus häviää kun pieru saharaan. Oon antanut suhteissa paljon ja saanut vaan kaikenlaista ämmäilyä vastineeksi.

Oon suht pitkä, hyvätuloinen, korkeekoulutettu, urheileva ja ihan ok näköinen tyyppi, jolla on suunnilleen kaikki pääkopassa ja elämässä kunnossa. Silti en ole koskaan kelvannut kenellekkään ihan vaan ihmisenä, vaan aina minua on vaadittu muovautumaan johonkin naisen fantasiasapluunaan.

Enää ei vaan jaksa kiinnostaa. Luottamus täysi nolla. Ei oo naiset kaiken sen säätämisen arvoisia. Keskityn nyt vain itseeni.

Tämä. Aivan sama kokemus. Nykyään esim. tinderissä he alkavat jo heti keskustelun alussa kyselemään kysymyksiä, joilla selvittävät olenko heidän fantasiaan sopiva mies. Siitä tulee tunne, että heitä ei oikeasti kiinnosta tutustua minuun, vaan selvittää vastaanko heidän etukäteen päätettyä miesihannetta. Ei minua ainakaan kiinnosta tutustua ihmiseen, joka vertailee minua listaansa ja antaa sen perusteella pisteet. Haluaisin tutustua naiseen, joka ei ole päättänyt etukäteen minkälainen miehen pitää olla, vaan tutustuu avoimesti ja on kiinnostunut kuulemaan kuka minä olen.

Millaisia kysymyksiä siis kysellään? Olen aina itse kuvitellut, että deittaillessa nimenomaan kysymysten kysyminen on yksi tapa selvittää, millainen toinen on. Ja toisaalta on jotain asioita/ominaisuuksia, jotka kumppanilla täytyy olla - esim. sama ajatus siitä, halutaanko lapsia, ja monille on tärkeää yhteensopivat arvomaailmat ja/tai elämäntyylit. Ihan fiksua ottaa tämäntyyppiset asiat selville, jos oikesti vakava ja kestävä suhde on hakusessa.

Mielestäni pinnalliset asiat kuten tulotaso on sellaisia, joista ei kannattaisi kysellä. Arvoista toki voi.

Mutta jos henkilölle se tulotaso on tärkeä asia, niin eikö ole hyvä, että hän kysyy siitä? Samallahan tiedät sitä kautta itsekin hänestä jotain enemmän, eli sen että hän haluaa tietää deittikumppanin tulotason, mikä saattaa kertoa jotain hänen arvoistaan. Tuo on juuri sitä kaipaamaasi tutustumista, jonka perusteella voit itsekin päättää, kiinnostaako hän sinua edelleen vai ei.

Totta tuokin, mutta aika pinnalliseksi menee kumppanin etsiminen. Samalla pitäisi kai varmistaa vehkeen koot tai kuppikoko, se ettei toisella ole mitään ongelmia ja että on muutenkin täydellinen ihminen. Tuollainen alkaa olemaan enemmän kaupankäyntiä kuin rakkausliitto.

Ei ollut minun miehellä ainakaan. Ongelma oli juuri päinvastainen, eli ei oikein tiennyt, haluaako kumppanin vakavissaan, mutta kiinnostuu silti kaikista.

Vierailija kirjoitti:

Väestöliiton mukaan noin 10% ihmisistä ei seurustele koskaan elämänsä aikana ja se on minusta yllättävän paljon. Tuohon vielä päälle ne joilla on niitä muutama lyhyt suhde elämänsä aikana mutta muuten he elävät sinkkuna elämänsä.

Mielenkiintoista se että sinkkujen määrä kasvaa jatkuvasti.

Yhteiskunta on muuttunut ja eritoten parisuhteet sekä niiden muodostuminen on muuttunu valtavasti. Väitän että ylivoimaisesti suurin syy alhaiseen syntyvyyteen on juuri se että nykyisin on sinkkuja paljon sekä eroja on paljon.

Itse en ole koskaan ollut parisuhteessa... nuorempana oli muutamia säätöjä ja tapailusuhteita mutta nyt reilu 30 vuotiaana nekin on jäänny pois koska pidän sinkkuelämää normaalina elämänä ja parisuhteessa elämäninen on minun mielestä se outo elämäntyyli.

On muitakin syitä, joita ei edes tutkita. Työkaverini sanoi juuri yhtenä päivänä, että olisi hän halunnut perheen, mutta kaikilla seurustelukumppaneilla on ollut ongelmia. Ehkä entiasaikaan tehtiin lapsia päihdeongelmista tai mt-ongelmista huolimatta, mutta onhan ne nykyisin yleinen syy, ettei jonkun kanssa uskalla tehdä lapsia. Toisaalta hyväkin asia.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta ja muutama ystäväni on tämän ajan kuluessa eronnut ja löytänyt uuden rakkauden. Joskus mietin, että näiden vuosien aikana vastaani ei ole tullut yhden yhtä miestä, jota kohtaan tuntisin edes jonkinlaista kiinnostusta. En siis todellakaan edes etsi ketään, mutta jos etsisin, niin tiukassa olisi.

Teen asiakaspalvelutyötä ja juttelen päivän aikana hyvin monen ihmisen kanssa. Vastaan on tullut mukavia miehiä, tosi mukaviakin, mutta siinä kaikki, kukaan ei ole herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa. En kykene edes ajattelemaan pusua kenenkään kanssa, saati enempää, mutta kun ajattelen omaa aviomiestäni, niin tunne on todella voimakas heti.

Olisin siis varmasti loppuikäni yksin, jos miehen kanssa ero tulisi. Tai sitten olisin vain ihan kaveri jonkun kanssa ja se riittäisi. En kuitenkaan tyytyisi mihinkään sellaiseen tyyppiin, joka olisi aika hyvä.

Ihan sama juttu minulla! Kavereiksi kyllä kelpaa mitä erilaisemmat tyypit (eli että ajattelen että onpa kiva tuntea näin mielenkiintoinen ihminen), mutta minkäänlaista romanttista kiinnostusta ei ole ollut muihin edes teoriassa. Ulkonäölle se ja sama silloin. Nyt kun mietin, niin nykyisen puolison kanssa tunsimme useita vuosia kesätyön kautta, ja hänen piti kyllä työskennellä pitkään, että sai minut kiinnostumaan. Oli minusta liian komea ja sosiaalinen, jotenkin out of my league. Onneksi ollaan molemmat todella uskollisia puolisoita ihan temperamentilta ja täydellinen match, luulen että olisimme todellisuudessa molemmat pulassa, jos uusi suhde pitäisi mistä tahansa syystä löytää. Vitsaillaankin tästä usein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väestöliiton mukaan noin 10% ihmisistä ei seurustele koskaan elämänsä aikana ja se on minusta yllättävän paljon. Tuohon vielä päälle ne joilla on niitä muutama lyhyt suhde elämänsä aikana mutta muuten he elävät sinkkuna elämänsä.

Mielenkiintoista se että sinkkujen määrä kasvaa jatkuvasti.

Yhteiskunta on muuttunut ja eritoten parisuhteet sekä niiden muodostuminen on muuttunu valtavasti. Väitän että ylivoimaisesti suurin syy alhaiseen syntyvyyteen on juuri se että nykyisin on sinkkuja paljon sekä eroja on paljon.

Itse en ole koskaan ollut parisuhteessa... nuorempana oli muutamia säätöjä ja tapailusuhteita mutta nyt reilu 30 vuotiaana nekin on jäänny pois koska pidän sinkkuelämää normaalina elämänä ja parisuhteessa elämäninen on minun mielestä se outo elämäntyyli.

On muitakin syitä, joita ei edes tutkita. Työkaverini sanoi juuri yhtenä päivänä, että olisi hän halunnut perheen, mutta kaikilla seurustelukumppaneilla on ollut ongelmia. Ehkä entiasaikaan tehtiin lapsia päihdeongelmista tai mt-ongelmista huolimatta, mutta onhan ne nykyisin yleinen syy, ettei jonkun kanssa uskalla tehdä lapsia. Toisaalta hyväkin asia.

Tottakai on muitakin syitä, en edes väittänyt että sinkkuus ja erot on ainoa syy alhaiselle syntyvyydelle.

Vaikuttais siltä että mitä enemmän on yksinasuvia niin sitä vähemmän vauvoja syntyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väestöliiton mukaan noin 10% ihmisistä ei seurustele koskaan elämänsä aikana ja se on minusta yllättävän paljon. Tuohon vielä päälle ne joilla on niitä muutama lyhyt suhde elämänsä aikana mutta muuten he elävät sinkkuna elämänsä.

Mielenkiintoista se että sinkkujen määrä kasvaa jatkuvasti.

Yhteiskunta on muuttunut ja eritoten parisuhteet sekä niiden muodostuminen on muuttunu valtavasti. Väitän että ylivoimaisesti suurin syy alhaiseen syntyvyyteen on juuri se että nykyisin on sinkkuja paljon sekä eroja on paljon.

Itse en ole koskaan ollut parisuhteessa... nuorempana oli muutamia säätöjä ja tapailusuhteita mutta nyt reilu 30 vuotiaana nekin on jäänny pois koska pidän sinkkuelämää normaalina elämänä ja parisuhteessa elämäninen on minun mielestä se outo elämäntyyli.

On muitakin syitä, joita ei edes tutkita. Työkaverini sanoi juuri yhtenä päivänä, että olisi hän halunnut perheen, mutta kaikilla seurustelukumppaneilla on ollut ongelmia. Ehkä entiasaikaan tehtiin lapsia päihdeongelmista tai mt-ongelmista huolimatta, mutta onhan ne nykyisin yleinen syy, ettei jonkun kanssa uskalla tehdä lapsia. Toisaalta hyväkin asia.

Tottakai on muitakin syitä, en edes väittänyt että sinkkuus ja erot on ainoa syy alhaiselle syntyvyydelle.

Vaikuttais siltä että mitä enemmän on yksinasuvia niin sitä vähemmän vauvoja syntyy.

Hommaa paikataan sitten raahaamalla tänne tyyppejä maista, joissa naisilla ei ole oikeuksia. Heidät on osa pakkonaitettu ja sitten he lisääntyvät vailla mitään kyseenalaistamista. Jee, me saadaan heistä vanhustenhoitajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on tullut elämäni (40+) aikana vaan kaks kertaa se elokuvahumahdus, kun olen uuden ihmisen tavannut. Toisen kanssa olen ollut nyt yli 20 vuotta yhdessä ja toinen tapahtui kuukausi ensimmäisen jälkeen joten se toka ihminen jäi kokematta kun mulla oli jo tää eka.

Eli kyllä siinä humahduksessa jotain perää on, siis että vaikuttaa korreloivan yhteensopivuuden kanssa. Siksihän siitä on elokuviakin tehty. Sitä kannattaa odottaa ja kun se tulee niin sitä kannattaa kuunnella. Jos sitä ei koskaan tule, siis tyyliin 35 vuotiaaksi asti, niin sitten joko tyytyy vähempään ja perustaa perheen, tai jatkaa odottelua tietoisena siitä että se leffaromanssi ei välttämättä koskaan osu kohdalle.

Se humahdus tapahtuu sun omassa päässä ja pitää olla sopivassa mielentilassa. Usein epätoivoinen tai muuttamassa uudelle paikkakunnalle tms. Rakastumistahan verrataan lievään psykoosiin. Siksi sinullakin ne kaksi "humahdusta" tapahtuivat ajallisesti lähekkäin toisiaan, koska olit silloin sopivasti pihalla. Tervejärkinen voi odottaa sitä humahdusta koko ikänsä, eikä sitä koskaan tule,

Juuri näin. Olen kokenut kaksi humahdusta elämässäni, ollessani todella vaikeassa elämäntilanteessa. Sitten jotkut traumalapsuuden eläneet jne. luulevat, että se humahdus on rakkautta. Ei se ole, vaan traumakemiaa.

Oikea, kestävä ja onnellinen rakkauteni, joka kesti 19 vuotta, ei tullut humahtaen vaan hiipimällä rakentuen. Siinä sovittiin oikeasti yhteen, oli yhteiset arvot ja aidosti kivaa yhdessä, seksikin oli himokasta ja sujui.

Kiitos tiedosta. Pitääkin kertoa miehelle kun tulee kotiin, että meidän pitkä liitto on pelkkää traumakemiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni tästä aloituksesta.

Reilusti kolmekymppinen ja takana muutama vakavampi suhde, useampi irtosuhde.

Jokaisessa tilanteessa homma on mennyt niin, että nainen alkaa kaivamalla kaivaa minusta vikoja, latomaan jotain ärsyttäviä piikittelyjä ja jakelemaan täysin tarpeetonta kritiikkiä. Siinä sitten mukavasti alkanut juttu muuttuukin naisen vaatimuslistan ja alati muuttuvien mielihalujen täyttämiseksi eli minulle ylimääräiseksi työksi ja läpipompittavaksi esteradaksi. Tuossa kohtaa oma kiinnostus häviää kun pieru saharaan. Oon antanut suhteissa paljon ja saanut vaan kaikenlaista ämmäilyä vastineeksi.

Oon suht pitkä, hyvätuloinen, korkeekoulutettu, urheileva ja ihan ok näköinen tyyppi, jolla on suunnilleen kaikki pääkopassa ja elämässä kunnossa. Silti en ole koskaan kelvannut kenellekkään ihan vaan ihmisenä, vaan aina minua on vaadittu muovautumaan johonkin naisen fantasiasapluunaan.

Enää ei vaan jaksa kiinnostaa. Luottamus täysi nolla. Ei oo naiset kaiken sen säätämisen arvoisia. Keskityn nyt vain itseeni.

Tämä. Aivan sama kokemus. Nykyään esim. tinderissä he alkavat jo heti keskustelun alussa kyselemään kysymyksiä, joilla selvittävät olenko heidän fantasiaan sopiva mies. Siitä tulee tunne, että heitä ei oikeasti kiinnosta tutustua minuun, vaan selvittää vastaanko heidän etukäteen päätettyä miesihannetta. Ei minua ainakaan kiinnosta tutustua ihmiseen, joka vertailee minua listaansa ja antaa sen perusteella pisteet. Haluaisin tutustua naiseen, joka ei ole päättänyt etukäteen minkälainen miehen pitää olla, vaan tutustuu avoimesti ja on kiinnostunut kuulemaan kuka minä olen.

Millaisia kysymyksiä siis kysellään? Olen aina itse kuvitellut, että deittaillessa nimenomaan kysymysten kysyminen on yksi tapa selvittää, millainen toinen on. Ja toisaalta on jotain asioita/ominaisuuksia, jotka kumppanilla täytyy olla - esim. sama ajatus siitä, halutaanko lapsia, ja monille on tärkeää yhteensopivat arvomaailmat ja/tai elämäntyylit. Ihan fiksua ottaa tämäntyyppiset asiat selville, jos oikesti vakava ja kestävä suhde on hakusessa.

Mielestäni pinnalliset asiat kuten tulotaso on sellaisia, joista ei kannattaisi kysellä. Arvoista toki voi.

Mutta jos henkilölle se tulotaso on tärkeä asia, niin eikö ole hyvä, että hän kysyy siitä? Samallahan tiedät sitä kautta itsekin hänestä jotain enemmän, eli sen että hän haluaa tietää deittikumppanin tulotason, mikä saattaa kertoa jotain hänen arvoistaan. Tuo on juuri sitä kaipaamaasi tutustumista, jonka perusteella voit itsekin päättää, kiinnostaako hän sinua edelleen vai ei.

Totta tuokin, mutta aika pinnalliseksi menee kumppanin etsiminen. Samalla pitäisi kai varmistaa vehkeen koot tai kuppikoko, se ettei toisella ole mitään ongelmia ja että on muutenkin täydellinen ihminen. Tuollainen alkaa olemaan enemmän kaupankäyntiä kuin rakkausliitto.

Ehkä näin. Mutta sehän kertoo vain, että henkilö on pinnallinen. Ei voi olla sinulle yllätys, että osa ihmisistä on sellaisia - kaikki eivät ole syvällisiä. Itse olisin vain tyytyväinen, jos deittailun alkuvaiheessa karsiutuisi noinkin helposti vääränlaiset ja pinnalliset yksilöt pois, joten ajattelisin, että henkilö tekee minulle palvelukset kyselemällä tulotasoani, koska se säästää minulta sen vaivan, että alkaisin selvittää, kuinka syvällinen/pinnallinen hän on. Hän tavallaan tekee työn puolestani ja helpottaa omaa päätöstäni, että kyseinen henkilö ei ole se, jota etsin.

Eivätkä kaikki ole pinnallisia eikä kaikkien kumppanivalintaa ohjaile raha. Mikäli toistuvasti käy niin, että tulee swaipattua oikealle vain rahasta kiinnostuneita, kannattaa vakavasti uhrata muutama ajatus omalle naismaullekin - onko niissä rahasta kyselijöissä jotain yhdistäviä tekijöitä profiilin, ulkonäön, elämäntyylin tms suhteen? Jos on, olisiko mahdollista kiinnostua jostain toisentyyppisistä naisista?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todella outo ilmiö. Olen siis itse naimisissa ja ollut saman miehen kanssa noin 20 vuotta, mutta tapaan jatkuvasti kiinnostavia miehiä. Heitä tulee vastaan töissä, harrastuksissa, taloyhtiön tapahtumissa, ihan vaikka missä. En siis todellakaan tee koskaan asialle mitään, koska en halua vaihtaa puolisoa. Mutta nyt täällä ihmiset kirjoittavat, etteivät koskaan kiinnostu kenestäkään? Ettei kukaan ikinä kolahda? Mistä ihmeestä se voi johtua? Minun silmiini maailma on täynnä toinen toistaan kiinnostavampia ihmisiä.

Ei kukaan vaan aiheuta mitään värinöitä ja mullistuksia mulle. Olet itse helposti ihastuvaa tyyppiä, kaikki eivät ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väestöliiton mukaan noin 10% ihmisistä ei seurustele koskaan elämänsä aikana ja se on minusta yllättävän paljon. Tuohon vielä päälle ne joilla on niitä muutama lyhyt suhde elämänsä aikana mutta muuten he elävät sinkkuna elämänsä.

Mielenkiintoista se että sinkkujen määrä kasvaa jatkuvasti.

Yhteiskunta on muuttunut ja eritoten parisuhteet sekä niiden muodostuminen on muuttunu valtavasti. Väitän että ylivoimaisesti suurin syy alhaiseen syntyvyyteen on juuri se että nykyisin on sinkkuja paljon sekä eroja on paljon.

Itse en ole koskaan ollut parisuhteessa... nuorempana oli muutamia säätöjä ja tapailusuhteita mutta nyt reilu 30 vuotiaana nekin on jäänny pois koska pidän sinkkuelämää normaalina elämänä ja parisuhteessa elämäninen on minun mielestä se outo elämäntyyli.

On muitakin syitä, joita ei edes tutkita. Työkaverini sanoi juuri yhtenä päivänä, että olisi hän halunnut perheen, mutta kaikilla seurustelukumppaneilla on ollut ongelmia. Ehkä entiasaikaan tehtiin lapsia päihdeongelmista tai mt-ongelmista huolimatta, mutta onhan ne nykyisin yleinen syy, ettei jonkun kanssa uskalla tehdä lapsia. Toisaalta hyväkin asia.

Tottakai on muitakin syitä, en edes väittänyt että sinkkuus ja erot on ainoa syy alhaiselle syntyvyydelle.

Vaikuttais siltä että mitä enemmän on yksinasuvia niin sitä vähemmän vauvoja syntyy.

Hommaa paikataan sitten raahaamalla tänne tyyppejä maista, joissa naisilla ei ole oikeuksia. Heidät on osa pakkonaitettu ja sitten he lisääntyvät vailla mitään kyseenalaistamista. Jee, me saadaan heistä vanhustenhoitajia.

No itseasiassa ilman tuota raahaamista länsimaissa syntyvyys olisi vielä nykyistä alhaisempaa.

Jos nyt hedelmällisyysluku on sen 1,5 länsimaissa niin ilman "raahaamista" se olisi 1,0.

Ilman sitä länsimaat olisi jo romahtaneet koska työikäistä väestöä olisi liian vähän ja eläkeläisiä olisi valtavasti.

Minulla on flesari ja se tuntuu lähes samalta kuin aito nainen joten mihin minä sitä aitoa naista tarvitsen? Olen ikisinkku just sen takia kun en tiedä miksi menisin parisuhteeseen.

M31