Anu Pensola myy täydellisen maatilansa ja muuttaa pakettiautoon

Nyt on ostettu talo. Joo, ihan kiva. Pakettiauto elämää jaksoivat 1,5 kk. Talo on ensi silmäyksellä ihan hirveä. Kolme kerrosta, miksi ihmeessä niin paljon tilaa.

Katon rajassa kosteusvaurioiden jälkiä. Kalsean ja likaisen näköinen talo.

Anun taidoilla talosta tulee upea. Ehkä suunnittelevat majoitustoimintaa, joogatunteja, taidenäyttelyitä, käsityöpuoti jne. Tilaa tarvitaan.

Luin tämän ketjun äsken kokonaan ja totesin, että täälläkin pidetään huolta siitä, että naisena teet niin tai näin niin kaikki on aina väärin. :´D

Ostat maatilan -> "Pelkkiä haavekuvia. Kyllä se on kovaa hommaa se maalaiselämä, vielä tulee senkin huomaamaan." 

Myyt maatilan -> "No niin, eipä riittänyt rahat ja jaksaminen. "

Ostat vanin ja lähdet etelään -> "Ihan ihme valinta. Taitaa olla liian ruusuinen kuva autossa elämisestä. Kauheaa reissata lapsen ja puolison kanssa."

Ostat talon etelästä -> "Hyi mikä ruma talo, varmaan homeessa!"

Eli ymmärränkö nyt oikein, että oikeaa toimintaa on asua koko elämä samassa kerrostaloasunnossa ja jättää kaikki unelmat toteuttamatta? Miksi ei voisi elää ja kokeilla? Vaihtaa suunnitelmaa, jos vaihtoehto A ei ollutkaan se paras tai koska elämä tuo joskus eteen jotain täysin odottamatonta ja upeaa? Minkä ihmeen takia meillä tosiaan on Suomessa sellainen mentaliteetti, kuten yllä joku kirjoitti, että pitää valita se yksi polku ja sitten pysyä sillä. Eläkää hyvät ihmiset, tarttukaa omiin tilaisuuksiinne ja antakaa toisten elää.  Täällä oikein huokuu ilkeämielisyys ja kateus. (Ja se joka tulee sanomaan, että "joo, muttakunlapsenparastatässävaanajattelen" niin tiedät itsekin, että oikeasti motiivisi kritisoida sinulle tuntemattoman ihmisen ratkaisuja ovat jossain ihan muualla kuin pyyteettömässä lapsirakkaudessa.)

Itse seuraan innolla millainen tämä Italian talo on. Itse jatkelen elämääni täällä omalla tilalla. 

Vierailija kirjoitti:

Älä omista mitään, elä irtolaisena kuin romanit, ole onnellinen.

Äläpäs höpsi, romaneilla on hienommat talot kun monilla valkonaamoilla ja kultaa kaikkialla.

Osaavat bisnekset ja ravihevosten kasvatuksen.

Oletteko vielä seuranneet Anua? Hienosti rakentuu koti uuteen maahan, nyt jo kissakin taas talossa. Olisi kiva kuulla käytännön asioista, esim. miten noin valtava talo lämpiää. Ja alkuun talo oli kuulemma täynnä hämähäkkejä, mitenhän saavat ne pysymään poissa? Ja vielä, lapsi meni ummikkona kouluun, tuskin englantiakaan kovin hyvin vielä osaa. Aika hurja tilanne, aloittaa koulu vieraassa maassa, kun et ymmärrä oikein mitään. Miten siinä voi pysyä mukana? Nopsaan toki varmasti oppii.

Katsopaa niitä televisiosarjoja, joissa rakennetaan liikkuvia koteja niille, jotka haluavat säästää rahaa  ja ilmastoa, ja  muuttaa kätevästi esim. työn perässä toiselle paikkakunnalle. Ihan uskomattoman hienoja. Hintaa niille tulee noin 50 000 - 80 000 dollaria, kun tavalliseen asuntoo pitää laittaa nolla perään ja maksaa niitä velkoja 30 vuotta. Itse rakentamalla jostain kierrätystarvikkeista hinnaksi tulee jopa vain 20 000 dollaria.

Hauskaa on myös nähdä miten itserakentamissaan myös naiset osaavat käyttää työkaluja, naulaimia, sirkkeliä ym.

Ohjelmia on ainakin Free-kanavalla , vitosella ja maikkarillakin taitaa olla joku. Ikävää kun eivät suomenna televisio-ohjelmien nimiä nykyisin. Tiny House living, Tiny House, big living, jne.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko vielä seuranneet Anua? Hienosti rakentuu koti uuteen maahan, nyt jo kissakin taas talossa. Olisi kiva kuulla käytännön asioista, esim. miten noin valtava talo lämpiää. Ja alkuun talo oli kuulemma täynnä hämähäkkejä, mitenhän saavat ne pysymään poissa? Ja vielä, lapsi meni ummikkona kouluun, tuskin englantiakaan kovin hyvin vielä osaa. Aika hurja tilanne, aloittaa koulu vieraassa maassa, kun et ymmärrä oikein mitään. Miten siinä voi pysyä mukana? Nopsaan toki varmasti oppii.

Italiassa pikkukoulussa ei edes opettaja osaa englantia. Se on italia pääkieli ja ainoa kieli ja näillä mennään.  Kukaan ole siellä ikinä kuullutkaan mistään finlandiasta. On siinä sopeutumista ekaluokkalaisella.

Luin aikoinaan jonkun suurlähettilään lapsena lapsuutensa eläneen haastattelun. Oli koko lapsuutensa kiertänyt maailmaa eri maissa, käynyt koulut kansainvälisessä kouluissa toisten samanlaisten kanssa. Sanoi että jäi täysin jotenkin juurettomaksi. Ainoa mikä pysyi oli kesäloma suomessa, muuten kaikki muuttui muutaman vuoden välein. 

Tämä lapsi ei ole joutunut muuttamaan maasta toiseen ? Asunut Suomessa ja nyt siis asuvat Italiassa. Anu vaikuttaakin ihan italialaiselta, varmasti ihanaa <3 Älkää kadehtiko. Toteuttakaa itsekin omia unelmianne. 

Tää on ihan kopio Marie Olsson Nylanderista, Unelmakoti Sisiliassa. Kirjakin nyt ilmestynyt kuten Mariella.

Jaa millä perusteella kopio? Anu on kyllä tehnyt omaa juttuani jo pitkään. 

Vierailija kirjoitti:

Jaa millä perusteella kopio? Anu on kyllä tehnyt omaa juttuani jo pitkään. 

Kopio niiden mielestä, jotka istuu kotonansa nenä ruudussa seuraten muiden "elämää", eli pieni häivähdyksiä julkkiksilta sieltä täältä ja tekee päätelmiään pikkupäissään. :) 

Itse en haluaisi elää kuin Anu, tai olisin ehkä lähtenytkin vaikka Italiaan remppaamaan taloa ellei syöpä olisi iskenyt puolisoon jne. 

Mutta enpä myöskään todellakaan haluaisi elää katkerana kommentoimassa ja arvostelemassa muiden ihmisten tekemisiä somessa, mukatyytyväisenä omiin valintoihin kun elämänpiiri on kutistunut ja oma henkinen kasvu pysähtynyt vuonna 2005..

Näitä on omissa vanhoissa lukiokavereissa huru mycket. Ainoa tavoite oli saada vakityö, avioliitto, omistuskoti ja 2 lasta. Ja sitten loppuelämä menee tuota kaikkea kiillottaessa ja masteroidessa kunnes sitten joku muu saa tarpeekseen yhtälössä. Sitten äkkiä etsivät uuden samanlaisen mössykkämiehen ja vakuuttavat somessa uusperheonnea "Ollin kanssa lähdettiin pyöräretkelle ja kaikki on niihin hyvin.". 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisistä on tullut imbesillejä kun haluavat asua jossain koirankopissa.

Aika moni taitaa luulla, että se on halpaa. No onhan se kohtuu halpaa, jos saa sen auton pidettyä pysyvästi omalla tontilla, niin ei mene polttoainetta, voi pitää seisonnassa, eikä tarvi katsastuksen takia huoltojakaan. Jos pitää pakun ajokunnossa ja reissaa ympäriinsä, halvemmaksi tulee asua vuokrakolmiossa Helsingin Kampin liikekeskuksen yläkerroksissa. Talvella leirintäalueelle parkkiin ja sähköpatterilla lämpöä pakuun. Siinä menee sähkölaskuun kuukaudessa keskivertoduunarin 2 viikon palkka.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisistä on tullut imbesillejä kun haluavat asua jossain koirankopissa.

Taitaa olla niin, että kokkareita vaan harmittaa kun kukaan ei kadehdikaan heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa millä perusteella kopio? Anu on kyllä tehnyt omaa juttuani jo pitkään. 

Kopio niiden mielestä, jotka istuu kotonansa nenä ruudussa seuraten muiden "elämää", eli pieni häivähdyksiä julkkiksilta sieltä täältä ja tekee päätelmiään pikkupäissään. :) 

Itse en haluaisi elää kuin Anu, tai olisin ehkä lähtenytkin vaikka Italiaan remppaamaan taloa ellei syöpä olisi iskenyt puolisoon jne. 

Mutta enpä myöskään todellakaan haluaisi elää katkerana kommentoimassa ja arvostelemassa muiden ihmisten tekemisiä somessa, mukatyytyväisenä omiin valintoihin kun elämänpiiri on kutistunut ja oma henkinen kasvu pysähtynyt vuonna 2005..

Näitä on omissa vanhoissa lukiokavereissa huru mycket. Ainoa tavoite oli saada vakityö, avioliitto, omistuskoti ja 2 lasta. Ja sitten loppuelämä menee tuota kaikkea kiillottaessa ja masteroidessa kunnes sit

Nämä tällaiset toteuttaa sitä 80-90-luvulla paasattua (tosin täysin ideologista ja keksittyä) oikeaa tapaa elää. Silloin kaikille annettiin tuo kaava tai muuten elämä on pilalla ja olet tyhmä, epäonnistunut sekä hullu.

Mutta ei se oikeasti anna yksilölle juuri mitään muuta kehystä elämään kuin ahtaat raamit kun siitä talostakaan ei pääse irti. Sitten pitää yrittää keksiä jotain harrastusta paikallisella tarjonnalla ja suorittaa etäkursseja + käydä välillä viikko "etelässä" (paljon kuvia someen). 

Itsekin jaksoin aikani vakuutella, että "tätähän halusin", kunnes 40+v tajusin että joka päivä olen vastuussa siitä mitä elämäni on. Se oli henkisesti kipeääkin kasvun aikaa, mutta vanhoja kuoria siitä pseudoarjesta ei ole ikävä.

Opiskelin lisää, vaihdoin ok-talon kerrostaloon, erosin pettävästä puolisosta ja muutin lukiolaisten kanssa kaupunkiin. Mun elämäntaso nousi kohisten, samoin lasten. 

Minä kritisoin tällaisia ihmisiä koska he pakenevat omaa itseään. Kaupungissa olo ahdistaa joten muutetaan maalle. Muutamat ensimmäiset vuodet eletään uutuudenviehätyksessä unelmaelämää mutta lopulta sama vanha arki palaa päälle ja parisuhdekin ajautuu kriisiin joten päätetään muuttaa ulkomaille. Taas menee pari vuotta hyvin kunnes arki lävähtää kaavoille ja edelleen on sama vanha kumppani vierellä jonka samat vanhat tavat rupeavat ärsyttämään. Aiotaan elää somejulkisuudella ja kirjoitetaan kirja, mutta koska samanlaisia elämiä ja samanlaisia kirjoja on jo pilvin pimein niin ketään ei kiinnostakaan niin paljoa että saaduilla tuloilla voisi elää kituuttamatta.

Ihminen ei oikeasti muutu miksikään eikä itseään pääse pakoon vaikka minne muuttaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Minä kritisoin tällaisia ihmisiä koska he pakenevat omaa itseään. Kaupungissa olo ahdistaa joten muutetaan maalle. Muutamat ensimmäiset vuodet eletään uutuudenviehätyksessä unelmaelämää mutta lopulta sama vanha arki palaa päälle ja parisuhdekin ajautuu kriisiin joten päätetään muuttaa ulkomaille. Taas menee pari vuotta hyvin kunnes arki lävähtää kaavoille ja edelleen on sama vanha kumppani vierellä jonka samat vanhat tavat rupeavat ärsyttämään. Aiotaan elää somejulkisuudella ja kirjoitetaan kirja, mutta koska samanlaisia elämiä ja samanlaisia kirjoja on jo pilvin pimein niin ketään ei kiinnostakaan niin paljoa että saaduilla tuloilla voisi elää kituuttamatta.

Ihminen ei oikeasti muutu miksikään eikä itseään pääse pakoon vaikka minne muuttaisi. 

Mitä ihmisenä olo sinun mielestäsi sitten on jos ei kerran siihen astisten kokemuksien muokkaama sen hetkinen representaatio omasta itsestään? 

Nythän Anulta tullut kirja! Vaikuttaa mielenkiintoiselta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisistä on tullut imbesillejä kun haluavat asua jossain koirankopissa.

Mäkin haluan. En halua elää pelkästään työlle ja laskuille. Kaipaan luontoon.

 

          Luontoon pääsee kun menee ulos ovesta, ei siihen pakettiautoa tarvita. Erikoisuuden tavoittelua

Jälkikeski-iän hormonihyrskyissä tapahtuu, herää ja kasvaa... Päähänpistoja, tunnetekoja. Ihanaa onaniaa, viikkokertaseksiä. Onnea Italia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa millä perusteella kopio? Anu on kyllä tehnyt omaa juttuani jo pitkään. 

Kopio niiden mielestä, jotka istuu kotonansa nenä ruudussa seuraten muiden "elämää", eli pieni häivähdyksiä julkkiksilta sieltä täältä ja tekee päätelmiään pikkupäissään. :) 

Itse en haluaisi elää kuin Anu, tai olisin ehkä lähtenytkin vaikka Italiaan remppaamaan taloa ellei syöpä olisi iskenyt puolisoon jne. 

Mutta enpä myöskään todellakaan haluaisi elää katkerana kommentoimassa ja arvostelemassa muiden ihmisten tekemisiä somessa, mukatyytyväisenä omiin valintoihin kun elämänpiiri on kutistunut ja oma henkinen kasvu pysähtynyt vuonna 2005..

Näitä on omissa vanhoissa lukiokavereissa huru mycket. Ainoa tavoite oli saada vakityö, avioliitto, omistuskoti ja 2 lasta. Ja sitten loppuelämä menee tuota kaikkea kiillottaessa ja masteroidessa kunnes sit

Oon eri mieltä. Itsenäisyyden ja vapauden tavoittelu on ollut päällimmäisenä 80- ja 90-luvun mantralistalla. Eroaminen on ollut ihan normikauraa jo 1990-luvulta lähtien (jo 1980-luvulla luokalla 30 % maalla asuvien luokkakavereiden vanhemmista erosi).

 

Ja eipä oo tutuilla kavereilla lapsiakaan. Eivätkä ne ole ollleet pakkokaan. SATC:iä katsottiin tyttöporukalla paikasta ja maasta riippumatta ja se toi illuusion ikuisesta onnesta. Siinä lapset olivat vähemmän söpöjä kiiltokuvia.

Ikuisen riippumattomuuden palkka Suomessa ja muualla on todella alhainen syntyvyys, huoltosuhteen vääristymä ja loputon tyytymättömyys. Kaikki katsovat vain omaa napaa. Reissaavat ulkomailla ja luulevat, että  Thaimaan rannoilta, Intian joogaretriitiltä tms löytyy ikuinen onni.