Tykkääkö joku täällä oikeasti olla kummi?

Useimpien kummien ainoa tehtävä nykyisin on syntymäpäivä- ja joululahjojen osto lapselle ja rahan lahjoittaminen rippi-, valmistujais-, kihlajais- ja häälahjoihin. Karsea riesa ja rahanmeno.   Kiitän mieluummin kunniasta.

Ei. Nuorimman kummilapseni äiti on lokki ja täysi lompakkoloinen. Se on vienyt kaiken ilon kummina olosta. Lahjatoiveet on määräyksiä, tapaamisissa pidetään itsestään selvyytenä minun olevan maksumies. Huonoista lahjoista valitetaan suoraa ja kerrotaan, että lapsi ei tykkää eikä käytä. Kiitos ei kuulu näiden sanavarastoon missään muodossa. Joskus kyllä ihmetyttää, onko se tekstiviesti tosiaan liikaa. Enää en ala kummiksi, jos pyydetään. Muut kummilapset on jo vanhempia ja heidän ja vanhempien kanssa on ollut edes jotain vastavuoroisuutta. Tämän viimeisen kummilapsen heivaan rippijuhlien jälkeen. En aio olla ikuinen lahja- ja raha- automaatti kiittämättömille.

Mulla on 3 kummilasta ja nyt hyvä läheinen pyysi mua kummiksi. En vain halua enää enempää kummilapsia. Kummius on tähänkin asti tuntunut velvollisuudelta eikä kummius ole antanut itselle mitään. Onko hyvä syy kieltäytyä kummiudesta,  jos kummilapsia on 3? Vai onko se vielä liian vähän? En vaan jaksaisi enöö yhtään enempää.

Luin erään kommentin ja monessa yhdyn samaan. Itse sain lukea palstalta jossa jotkut listasivat " kauheimpia saamiaan lahjoja". Oli niin tarkkaan selostettu, että itseni löysin ja kummilapseni tunnistin. Riipaisi pahasti. Kyllä köyhältä ollaan odottamassa mennen tullen mutta entä toisin päin, vielä aikuiselta " kummitukselta". Koskaan en olisi kummiksi(on kyllä ollut toinenkin osapuoli mutta minut parjattiin) suostunut jos olisin tiennyt mikä odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi vauvaikäistä kummilasta ja odotan innolla, että he kasvavat ja voidaan oikeasti tehdä yhdessä jotakin kivaa. Toki vauvatkin on ihania, mutta vähän vanhemman lapsen kanssa voi esimerkiksi käydä huvipuistossa ja shoppailemassa.

Huvipuistossa ja shoppailemassa? Miten nämä liittyvät kummin tehtävään?

Nykyään on aivan väärä käsitys kummien tehtävästä, siitä on aivan painettuja esitteitä. Tuntuu olevan ainoat odotukset ja käsitykset että se on vain : rahaa, rahaa, lahjoja ja aina vaan lahjoja.??!!

Olen lapsuudenystäväni lapsen haltiakummi. Hän sai lapsen nuorena ja tuolloin olimme kuin paita ja peppu. Kummius oli ikään kuin "palkinto bestikselle" tuohon aikaan.

Tykkään lapsesta kovasti, mutta vuosien, uusien parisuhteiden, muuton ja välimatkan takia en ehdi olemaan sellainen kummi kuin haluaisin. Tahtoisin olla samanlainen kuin oma kummitätini: läheinen aikuinen, joka vie kirjastoon ja retkille, jonka luo voisi tulla yökylään ja niin edelleen. Nyt näemme kummilapsen kanssa nopeasti kahdesti vuodessa ja tunnen huonoa omaatuntoa, jos en lähetä lahjaa joka merkkipäivä tai en kerkeä näkemään. Yhteys äitiinkin tuntuu katkeavan aina välillä kun kumpikaan ei ole yhteyksissä.

Omille tuleville lapsilleni en halua kummia ollenkaan.

Mitä nyt tässä sivusta seurannut niin kummin rooliin tuntuu kuuluvan lähinnä lompakon availu.

Minä olin alunalkaen mielelläni sukulaislapsen kummi,  mutta vuosien varrella asiat ovat mutkistuneet. Suvussani on ollut viime vuosina aika paljon draamaa erinäisiin asioihin liittyen, jonka seurauksena äitini on riitaantunut kummilapsen äidin kanssa. Minulla ei ole mitään osaa eikä arpaa  kiistaan,  mutta on todella vaikeaa pitää yhteyttä kummilapseen, kun sekä kummilapsen äiti, että oma äitini,  yrittävät urkkia minulta asioita toisiinsa liittyen, ja jopa sotkea mukaan kiistaansa. Onneksi kummilapsi on jo rippikouluiässä.

Olen lapseton. En halua lapsia. Mulla ei ole mtn lapsia vastaan, mutta en vain välitä niistä. Minulla on 3 kummilasta. Näistä ei vain voinut kieltäytyä, kun 2 on siskojen lapsia ja yksi serkun lapsi. Nyt ystävä pyytää minua lapsensa kummiksi. En halua yhtäkään lisää enää. Kummius on ollut silkkaa tervanjuontia ja velvollisuudentunnetta. Koska en välitä lapsista, niin kummius ei ole antanut minulle yhtään mitään. Meneekö välit, jos kieltäydyn? Vai ymmärtääkö ihmiset, jos perustelee hyvin? 4 kummilasta olisi vain aivan liikaa..  Ahdistaa. Olen nyt jo huono kummi, teen vain minimin ja senkin vain velvollisuudesta. 

Olen kummi kahdelle lapselle. Toisesta en ole kuullut mitään 10 vuoteen. Toinen on kaksi vuotias eikä olla nähty ristiäisten jälkeen.

 

Molemmilla lapsilla on 4-5 kummia joten se vei itseltäni mielenkiinnon olla kummi. Jos vielä pyydetään kummiksi niin suostuisin vain jos olisin ainut kummi. Silloin tehtävä tuntuisi tärkeämmältä. En halua olla mikään varakummi. 

En tykkää. Pelkkää väkinäistä yhteydenpitoa. Omilla lapsillani ei ole kummeja ja hyvin on pärjätty.

Mä olen kahden lapsen kummi ex-mieheni kanssa. Eron jälkeen yhteydet näihin lapsiin katkesivat. Minua ei kutsuttu synttäreille, vaikka ekana vuonna eron jälkeen hommasin exän kanssa yhteiset lahjat lapsille. Totesin tämän jälkeen, että saa olla. Jos muhun ei pidetä yhteyttä, niin annan olla.

Tapasin usein kummilapseni äitiä aika nuorena asuinalueen pyykkituvalla.

Hän sitten kysyi minua kummiksi "ei mitään velvollisuuksia, kunhan tulet kummiksi".



Suostuin ja ostin lapselle lahjoja sekä pyrin olemaan hänen kanssaan.

Vieraannuttiin kumminkin ja näin vuosien päästä yritin ottaa kummilapseeni yhteyttä - ei vastausta.

Mä en ole kummi ja hyvä niin.

Olen kummi seitsemälle lapselle; kaikki ovat jo aikuisia ja osalla on jo omia lapsia.

Olen viettänyt kaikkien kummilasteni kanssa aikaa, varsinkin kun olivat pieniä. Osan kanssa enemmän, osan kanssa vähemmän, riippui vähän välimatkasta. Nuorimman kanssa olen ollut tekemisissä enemmän, koska asuu lähellä.

Kummius on ollut ja on edelleen elämääni rikastuttava ja iloa tuova asia, koska minulla ei ole omia lapsia.  Pidän yhteyttä kummilapsien kanssa edelleen; kirjeitä ja kortteja ja viestejä. Joskus tapaammekin.

Kahta  kummilasta lukuunottamatta kummilapseni ovat hyvien ystävieni lapsia, ja ystävyytemme on voimissaan edelleen.

Yhdestä kummiksi pyytämisestä kieltäydyin, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli hyvä päätös.  Ystävyytemme päättyi  muutama vuosi lapsen syntymän jälkeen.

En koe olleeni raha- tai lahja-automaatti, vaan olen antanut lahjoja mielelläni.  Vuotuisten synttäri- ja joululahjojen  antamisen olen lopettanut kaikkien kohdalla rippilahjaan.  Sitten on erikseen valmistujais- ja häämuistamiset.

Olen kai sitten ollut sellainen kummilapsien elämään osallistuva kummi, koska kummilapsillani on mukavia muistoja yhdessäolohetkistämme.  

Mukavia muistoja on minullakin, roppakaupalla.

Rukoilen jatkuvasti kummilasteni ja  heidän vanhempien puolesta, vaikka en olekaan ns. uskovainen.

Nimiäisissäkin usein on kummit 🤔

Onhan se pummina olo hieman halveksittavaa, elää nyt muiden kustannuksella.

Minä tykkään mutta en näe kummilastani kuin pari kertaa vuodessa välimatkan vuoksi. Ostan synttäri- sekä joululahjat ja vaihdellaan viestejä. 

Minä tykkään, mutta minulta ei odotetakaan hienoja lahjoja ja rahaa. Minulla on kaksi pientä kummilasta ja yksi isompi, kaikki sellaisten läheisten ihmisten lapsia, joiden elämässä olen muutenkin läsnä. 

En luultavasti aio itse hankkia lapsia ja minusta on ihanaa päästä seuraamaan näiden tyyppien kasvua ja tutustua heihin. Yhdellä ystävistäni ei ole juurikaan sukulaisia,ja toivon voivani olla hänen lapselleen vähän niin kuin extended family, täti joka on arjessa mukana mutta myös hemmottelee ja kenen kanssa tehdä hauskoja juttuja. 

Vierailija kirjoitti:

En tykkää. Minut oli vain merkitty kummiksi kysymättä. Vituttaa vieläkin 30 vuoden jälkeen. Sen jälkeen erosin kirkosta ja en päässyt kummiksi kenellekään. Itselläni on kyllä ollut 1 aivan fantastinen kummi koko elämän.

Höpö höpö. 

Ketään ei "merkitä" kummiksi.

Kummius on aina vapaaehtoinen. Ristiäisissä kummit antavat kummilupauksen. Joten kummiksi ei joudu huomaamattaan. Jos vanhemmat ovat valehdelleet että olet suostunut kummiksi ja olet vain poissa ristiäisistä, se on heidän häpeänsä.