Onko uudemmissa kerrostaloissa parempi äänieristys
Noin keskimäärin? Olen katsellut ostoaikeissa pienempää asuntoa 2011 rakennetusta talosta, mutta mahdollinen äänieristys mietittää. Nykyisessä, 1962 rakennetussa talossa on jostain syystä todella paksut seinät ja lattiat. Näin ei ole ollut parissa 70-luvulla rakennetussa kodissani aikanaan, eikä jaksaisi alkaa kuuntelemaan naapureiden kuorsausta jälleen. Paras on ollut 1951 rakennetussa aikanaan, sieltä ei kuullut pihaustakaan, vaikka naapurit olivatkin aika äänekkäitä.
Onko kokemuksia suht uusien talojen äänieristyksistä?
Kommentit (40)
Eiköhän se aika tuuripeliä ole vielä nykyäänkin, vaikka kaikenmaailman määräysten on pitänyt olla tiukentuvinaan. Edelleen rakennetaan sutta ja sekundaa kuten ennenkin.
Asun 2021 valmistuneessa talossa. Naapurin aivastaminen, yskäisy, keskustelut ja jopa tietokoneen hiiren naputus kuuluvat asuntooni. Askelten äänet kuuluvat täysin. Muilla naapureilla ihan sama juttu. Kun valtiomme asiasta rakennuttajalle, kävivät mittaamassa äänieristystä ja kaikki muka hyvin. Naapurin pesukone, astianpesukone ym. jyristävät kuin olisivat ihan vieressä. Sääli, kun tuli ostettua tällainen. Ulkoa kuuluu myös hieman liikenteen ääntä.
Veljeni taas asuu eri firman rakennuttamassa vuonna 2019 valmistuneessa talossa. Mitään ei kuulu, ei yhtään mitään, vaikka kaikki naapurit ovat lapsiperheitä.
Kokemusta uusista kerrostaloista on Skanskan, YIT:n ja Lujatalon valmistamista asunnoista.
Kaikissa hyvä äänieristys, mutta kokonaisuutena YIT näistä paras. Vähiten rakennusaikaisia vikoja ja ne on korjattu hyvin ja nopeasti.
Mitään ei kuulunut liikenteestä, paitsi viikonloppuisin joskun nuorten kiihdytyskisoista.
Itselläni olleet parhaat asunnon äärieristyksen puolesta: 1. 2010-2013 olin vuokralla Lähi-Tapiolan uudessa talossa, naapurien äänekkäistä perheistä ei kuulunut pihaustakaan. Ulkoa hieman. 2. 1923 rakennettu talo oli kuin bunkkeri, mutta rapun äänet kuuluivat hyvin. 3. Nykyinen omistusasunto, 2016 rakennettu. Yläkerrasta kuuluu terävät äänet, muuta ei.
Välissä asuin myös 2012 rakennetussa talossa, jossa oli äänieristys kuin 70-luvun kuutiossa, eli olematon. Huonoin oli myös 5x tehdyssä pientalossa. Naapuri asui kuin samassa tilassa.
Vierailija kirjoitti:
Asun 2021 valmistuneessa talossa. Naapurin aivastaminen, yskäisy, keskustelut ja jopa tietokoneen hiiren naputus kuuluvat asuntooni. Askelten äänet kuuluvat täysin. Muilla naapureilla ihan sama juttu. Kun valtiomme asiasta rakennuttajalle, kävivät mittaamassa äänieristystä ja kaikki muka hyvin. Naapurin pesukone, astianpesukone ym. jyristävät kuin olisivat ihan vieressä. Sääli, kun tuli ostettua tällainen. Ulkoa kuuluu myös hieman liikenteen ääntä.
Veljeni taas asuu eri firman rakennuttamassa vuonna 2019 valmistuneessa talossa. Mitään ei kuulu, ei yhtään mitään, vaikka kaikki naapurit ovat lapsiperheitä.
Hmh, no et sitten viitsinyt mainita niitä firmoja!
Hyvä äänieristys. Helsinki 2016 valmistunut talo.
Olen asunut 1960-, 1990- ja 2000-luvuilla rakennetuissa kerrostaloissa ja kaikissa on ollut riittävä äänieristys. Naapuritkaan ei ole koskaan valittanut vaikka olen joskus saattanut kuunnella poppia aika isollakin.
Rakentaminen huonontuu päivä päivältä. Uuteen ei kannata muuttaa kun niissä on vielä sitä velkaakin eli jos naapurit ei maksa niin saatat joutua muitten osakkaiden kanssa maksumiehiksi. Oi että kaipaan vanhoja hyviä aikoja kun kaikkeen pystyi luottamaan vaikka muuten vähän alkeellisempaa olikin.
Mulla on kokemusta, että uudemmissa on pääsääntöisesti parempi, mutta siis pääsääntöisesti. On tullut vastaan surkeitakin tapauksia. Työn puolesta tulee tutkittua paljon asuntoja, mutta kosteusvauriopuolelta. Nyrkkisääntönä on, että parhaat talot rakennettiin ennen sotia, tai sitten osa uudemmista on laadukkaita. Mutta ei tosiaan kaikki, on todella surkeaakin tullut vastaan. Ihan tuoreissa voi olla lama-ajan laatua taas.
Eipä noista tiedä. Parhaiten äänieristetty talo, jossa olen asunut, oli rakennettu vuonna 1986. Huonoiten äänieristetty taas oli muistaakseni vuodelta 1984. Ei siinä ole kuin kaksi vuotta väliä, mutta ehkä vuonna -85 tapahtui jotain outoa.
Mulla 2016 rakennettu talo ja täällä ei kuulu mitään! Ei suhkussa käyntejä, pesukoneiden ääniä ei mitään. Ainut mikä kuuluu on jos joku käy häkkikellarissa ja paiskoo niitä ovia, sekin vain sen takia että asun alimmassa kerroksessa.
2019 rakennettu talo. Rakenteita myöten kuuluu kaikki kolahdukset, tömähdykset, jytkeet ja kolinat. Esim. kellarikerroksen pyykkituvan pesukoneen linkous kuuluu tänne 4. kerrokseen saakka. Tämä siis vain esimerkkinä. Voitte arvata miten kaikki muut kuten keittiön kaappien ovien kolahdukset raikaa viereisestä asunnoista.
Ei vaan huonompi. Paras on ollut 90-luvun lopussa rakennettu talo, huonoin 50-luvun lopussa rakennettu talo ja sitä huonoin 2018 ja 2015. Eli uudet rakennukset ovat aika huonoja.
Onko jossain uudessa kerrostalossa äänieristys? En usko.
2004 rak. Ei ole valitettavasti kovin hyvä äänieristys. On joissakin asioissa, mutta naapurin ääni kantaa helposti, patterit/putkisto, tiemelu, soittimet ja naapurit nauroivat joskus yläkerrassa kun täältä kuului ääntä. Ovat jo muuttaneet pois. Ja ulko-oven läpi kuuluu ulos ja käytävästä tänne osa. Kerrostalo ei tunnu yksityiseltä asuinpaikalta, aika ahdistavaa. Toivottavasti olisi muualla vaihtoehtoja, että voi asua niin että tuntuu että on yksityisyyttä.
Ehkä kannattaa kysyä asukkailta, onko talossa hyvä äänieristys vai ei. Meinaan jos haluaa tietää jonkun tietyn talon eristyksistä.
Ei ole. Ei myöskään ole keittiötä, eteistä tai kaappeja.
Vierailija kirjoitti:
Onko jossain uudessa kerrostalossa äänieristys? En usko.
No niissä juuri on, jos on.
Vierailija kirjoitti:
Asun 2021 valmistuneessa talossa. Naapurin aivastaminen, yskäisy, keskustelut ja jopa tietokoneen hiiren naputus kuuluvat asuntooni. Askelten äänet kuuluvat täysin. Muilla naapureilla ihan sama juttu. Kun valtiomme asiasta rakennuttajalle, kävivät mittaamassa äänieristystä ja kaikki muka hyvin. Naapurin pesukone, astianpesukone ym. jyristävät kuin olisivat ihan vieressä. Sääli, kun tuli ostettua tällainen. Ulkoa kuuluu myös hieman liikenteen ääntä.
Veljeni taas asuu eri firman rakennuttamassa vuonna 2019 valmistuneessa talossa. Mitään ei kuulu, ei yhtään mitään, vaikka kaikki naapurit ovat lapsiperheitä.
Huh. Paljon kuuluu teillä. Tietokoneen hiiren naputuskin siis. Rakennuttajat, rahoittajat ja suunnittelijat yleensä pesevät kätensä. Ja korjaaminen tuo liikaa melua, ellei ole pakopaikkaa.
Omassa on kadun puolelle todella hyvä äänieristys. Kirjaimellisesti kahden metrin päästä menee autoja ja useimmista ei kuulu pihaustakaan. Rapun puolelle taas ei ole kovinkaan hyvä. Ulko-oven ja naapurien ovien aukominen/sulkeminen kuuluu aika selvästi asuntoon.
~2010 rakennettu.