Yritättekö peitellä sitä, että teillä ei ole ystäviä?
Minä ainakin yritän perheeltä, sukulaisilta ja työkavereilta peitellä sitä ettei mulla ole yhtään ystävää. Se on liian kipeä asia myöntää. Minussa täytyy olla jotain pahasti vialla, kun yksikään ihminen ei halua olla ystäväni. Monilla on kymmeniä ystäviä. Olen hyvin vaitonainen elämästäni.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ystäviä, mutta eri paikkakunnilla.
Muutin vuosi sitten ja teen psyykkisesti niin raskasta työtä, etten jaksa tutustua ihmisiin työn jälkeen.
Olen aina viihtynyt yksin, joten en yleensä pidä tilannetta ongelmallisena. Voisin varmaan lähteä työkaverien kanssa terasseille, mutta en ole vielä lähtenyt. En pidä alkoholista ja limsan juominen - turhan usein - kännikalojen ympäröimänä ei inspiroi.
Eli sulla on ystäviä. Miksi vastailet näihin ketjuihin?
Minulla ei ole nykyisellä paikkakunnalla ystäviä. Olisi mukavaa, jos olisi, niin voisin käydä heidän kanssaan kävelemässä, taidemuseoissa, kahviloissa jne.
En. Kerron vain kaikille ystävien muuttuneen keski-ikäisinä täysiksi narkkareiksi ja yrittäneen painostaa minuakin käyttämään huumeita.
He yrittävät saada minulle aikaan huumeriippuvuuden myydäkseen minulle huumeita ja tienatakseen omaa huumeiden käyttöään varten. Siinä vaiheessa ei ole jäljellä enää yhtään mitään ystävyydestä.
Oli kammottavaa seurata vuosikymmenien ajan, kuinka huumeet muuttavat persoonaa.
On arka paikka ettei ole ystäviä. Viimeisen 10 vuoden aikana yksi ystävä on minut hylännyt ja itse olen joutunut hylkäämään kaksi.
Sama kuin ap:llä, mutta en mä perheeltä mitään peittele. En käy koskaan kenenkään kanssa missään, kyllä sen näkee. Työkavereille saatan joskus kertoa jotain "kaverista", jolle käynyt jotain, jos puhutaan jostain asiaan liittyvästä, mutta ne on yleensä jotain facebookissa vanhan koulu- tai työkaverin kertomia juttuja. Mutta faktahan on se, että olen vaan ihminen, jonka kanssa työkaverit ei halua olla kavereita, yleensä kukaan ei halua lähteä minun kanssa edes lounaalle ellei lähdössäole muitakin.
Miten teidän muiden yksinäisten lomat? Minä vihaan niitä. Ovat kuin rangaistus. Kun toivotetaan "hyvää lomaa" se on sama kuin toivotettaisiin hauskaa hammassärkyä. Kun minulta kysytään lomasuunnitelmista, vastaan "menen kuistille istumaan ja katson kun nurmikko kasvaa"
Vierailija kirjoitti:
No työkavereille ehkä joo tai en tiedä tajuavatko siitä kun kerron että kävin siellä ja siellä tai että olin siellä ja siellä että olin yksin vai olettavatko että olen ollut jonkun kanssa. Toisaalta tämä on niin raskasta kun ei haluaisi olla yksin mutta niin monen ihmisen kanssa oleminen on jotenkin jäykkää tai esittämistä tai sitten joku piirre ärsyttää siinä ihmisessä niin että ei vaan jaksa ja tulee entistä enemmän olo että "olen niin yksinäinen, ei minulle edes ole tarkoitettu ihmisiä ympärille kun kaikki vaan ärsyttää lopulta jollaintapaa, minussa on pakko olla itsessäni jotain vikaa."
Omalla työpaikallani on paljon näitä yksinäisiä naisia. Suomalainen nainen on kuitenkin huono pyytämään ketään minnekään, tai lähtemään jonnekin kun pyydetään. Itselläni on aika paljon kavereita mutta silti aina usein pyydän muitakin mukaan, myös uusia tuttavuuksia mutta vastaus on usein nyt ei sovi. Itse eivät koskaan pyydä mukaan tai lähde minnekään.
Sitten on niitäkin jotka lupaavat lähteä mutta peruvat viime tingassa milloin mihinkin syyhyn vedoten. Sellaista ei tee mieli pyytää kovin montaa kertaa.
Olen vähitellen ottanut etäisyyttä niihin vähiinkin ns. ystäviin, joita on ollut. En kaipaa elämääni ketään enkä jaksa sitä jatkuvaa utelua tekemistäni ja elämästäni. Näin on hyvä. Viihdyn erinomaisesti yksin.
Sukupuuttomme huippuvaiheessa on enemmän yksin olevia. Suomalaisten väheneminen alkaa vähentää asuntokysyntää. Jos haluaisi antaa jatkoaikaa, olisi kuluja ja hintoja saatava rankasti alemmiksi.
Palkkojen nostaminen ei auta, prosenttisissa palkan koroituksissa rikkaille/hyvin tienaaville menee eniten.
En peittele, mutta en julistakaan. Elämäni ensimmäinen ja ainoa ystävä on vaimoni. En luota ihmisiin, vaikka tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Voi olla, että saan joskus toisenkin ystävän
Vierailija kirjoitti:
Miten teidän muiden yksinäisten lomat? Minä vihaan niitä. Ovat kuin rangaistus. Kun toivotetaan "hyvää lomaa" se on sama kuin toivotettaisiin hauskaa hammassärkyä. Kun minulta kysytään lomasuunnitelmista, vastaan "menen kuistille istumaan ja katson kun nurmikko kasvaa"
Kyllä loma on minusta aina mukavampaa kuin töissäolo. Vaikka ei olekaan ystäviä, minulla on silti vapaus tehdä päivilläni mitä huvittaa eikä tarvitse kuolla hitaasti sisäisesti toimistolla kahdeksan tuntia joka arkipäivä. Varmaan eri juttu niillä jotka tekevät merkityksellistä työtä tai pitävät työstään.
Jos joku kysyy lomasuunnitelmia, sanon että aion ottaa rennosti tai jotain muuta kliseistä, ei kukaan koskaan kysele sen enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten teidän muiden yksinäisten lomat? Minä vihaan niitä. Ovat kuin rangaistus. Kun toivotetaan "hyvää lomaa" se on sama kuin toivotettaisiin hauskaa hammassärkyä. Kun minulta kysytään lomasuunnitelmista, vastaan "menen kuistille istumaan ja katson kun nurmikko kasvaa"
Kyllä loma on minusta aina mukavampaa kuin töissäolo. Vaikka ei olekaan ystäviä, minulla on silti vapaus tehdä päivilläni mitä huvittaa eikä tarvitse kuolla hitaasti sisäisesti toimistolla kahdeksan tuntia joka arkipäivä. Varmaan eri juttu niillä jotka tekevät merkityksellistä työtä tai pitävät työstään.
Jos joku kysyy lomasuunnitelmia, sanon että aion ottaa rennosti tai jotain muuta kliseistä, ei kukaan koskaan kysele sen enempää.
Minulle loma on lomaa ihmisistä.
Kyllä piilottelen. Mulla on jonkun verran puolituttuja, joiden kanssa tulee käytyä silloin tällöin baarissa, joiden kanssa on tosi kiusallista välillä, kun muut puhuu menoistaan ja mä olen tällainen "perhekeskeinen" ja "kotona viihtyvä". Sama kaikissa työpaikoissa ja opiskeluaikana. En tosin omasta tahdostani, vaan kun ei kukaan halua mun kanssa mitään tehdä, tulla kylään tai kutsua kylään. En ymmärrä, mitä nämä kaikki peli-illat, illalliset, ison porukan lomamatkat, monet häät kesässä jne. on.
Tää on kamalaa, mutta heräsin tähän joku aika sitten. Mulla on mies ja lapsuudenperhe, joiden kanssa vietän aikaa ja sekin etänä. Toki lapsuuden perheenjäsenillä on omat kuviot ja he kerkevät näkemään kerran vuodessa. Toivon miehen kosivan jossain vaiheessa, mutta sitten taas en toivo, koska ei mulle mitään yllätysjuhlia voi kaasojen puolesta pitää: mulla ei ole ystäviä tai ketään jonka kanssa tälläisiä pitäisin. Häihin tulisi paljon ihmisiä, nekin miehen puolelta. Omat vanhempani eivät luultavasti osallistuisi, koska äitini ei pidä minusta ja isä tekee kuten äiti sanoo.
Omat ystävät hylkäsivät kun saivat lapsia. Nyt ryhmästämme viimeisinkin sai lapsen ja he jättivät minut täysin ulkopuolelle kaikesta. Tämä on ollut ehkä yksi katkeroittavimpia asioita elämässäni, koska en voi saada lapsia, tykkään lapsista aivan valtavasti ja olisi ollut ihana olla edes kavereiden lasten elämässä mukana, vaikka se outo nainen. Tässä iässä uusien tuttavien löytäminen on lähes mahdotonta, toki olen yrittänyt vaikka ja mitä. Töissä onneksi saan sosiaalista elämää viettää.
Olen ambivertti, enemmän kallellaan introverttiyteen. Silti olisi kiva, että olisi ihmisiä joille puhua ja joiden kanssa tehdä jotain. On tylsää käydä yksin ulkona, terassilla, taidenäyttelyissä, syömässä, tehdä mitä vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No työkavereille ehkä joo tai en tiedä tajuavatko siitä kun kerron että kävin siellä ja siellä tai että olin siellä ja siellä että olin yksin vai olettavatko että olen ollut jonkun kanssa. Toisaalta tämä on niin raskasta kun ei haluaisi olla yksin mutta niin monen ihmisen kanssa oleminen on jotenkin jäykkää tai esittämistä tai sitten joku piirre ärsyttää siinä ihmisessä niin että ei vaan jaksa ja tulee entistä enemmän olo että "olen niin yksinäinen, ei minulle edes ole tarkoitettu ihmisiä ympärille kun kaikki vaan ärsyttää lopulta jollaintapaa, minussa on pakko olla itsessäni jotain vikaa."
Omalla työpaikallani on paljon näitä yksinäisiä naisia. Suomalainen nainen on kuitenkin huono pyytämään ketään minnekään, tai lähtemään jonnekin kun pyydetään. Itselläni on aika paljon kavereita mutta silti aina usein pyydän muitakin mukaan, myös uusia tuttavuuksia mutta vastaus on usein nyt ei sovi. Itse eivät koskaan pyydä mukaan tai lähde minnekään.
Sitten on niitäkin jotka lupaavat lähteä mutta peruvat viime tingassa milloin mihinkin syyhyn vedoten. Sellaista ei tee mieli pyytää kovin montaa kertaa.
Minä olen varmaankin tällainen ärsyttävä tyyppi. En uskalla tulla mukaan koska ajattelen että kutsutaan vain velvollisuudesta ja koska vaikutan ehkä vähän säälittävältä. Lisäksi huolestuttaa että muut tuntevat jo toisensa porukassa ja sitten päädyn kuitenkin vain kököttämään tuppisuuna tai laukomaan jotain typerää. Itse en kehtaa pyytää kun ajattelen että se toinen tylsistyisi täysin minun seurassa tai pitäisi vaan huonolla tavalla outona. Eli tavallaan ihan oma syy ettei ystäviä ole.
Suurin osa nykyihmisistä on yksinäisiä. Moni pitää tuollaista fasadia ja minusta se on raukkamaista koska sehän toimii itseään vastaan. Kysehän on paljolti syrjinnästä ja ulkopuolelle jättämisestä suomessa.
En peittele, ei ole tarvetta vetää mitään roolia kenenkään suuntaan. Ei se minulle olo noloa tai vaivaannuttavaa, usein kysyjät näyttävät tosin vaivaantuneilta. Useat ovat lakanneet jo kysymästä 😄
Yritin peitellä vuosia, en enää nykyään.
Käyn läpi sosiaalisen ahdistuksen hoitoohjelmaa tällä hetkellä. Tämä on syy miksi olen jäänyt yksin.
N48
Vierailija kirjoitti:
En peittele, ei ole tarvetta vetää mitään roolia kenenkään suuntaan. Ei se minulle olo noloa tai vaivaannuttavaa, usein kysyjät näyttävät tosin vaivaantuneilta. Useat ovat lakanneet jo kysymästä 😄
Kysymystä mitä? Kysytäänkö sulta suoraan että onko sulla ystäviä vai mitä tarkoitit?
Eli sulla on ystäviä. Miksi vastailet näihin ketjuihin?