Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun vanhemmat eivät hyväksy vanhenemistaan
19.06.2023 |
Olen kyllästynyt äitini jauhamiseen ikääntymisestäni. Tiedän kyllä olevani 38v keski-ikäinen. Mutta olen kuunnellet tätä jauhamista kuinka käyn 49v kun olin vasta 32v.
Jo tuolloin teki mieli sanoa etten ole vielä edes keski iässä. Anna minun elää elämäni. Minua tympäisee. Enkö saa elää elämääni oman ikäisenäni.
Vanhemmat puhuvat kuin meillä ei olisi yli 30v ikäeroa. Tai 30v ei olisi paljon. Kuin minun pitäisi elää jo parin vuoden päästä tulevaa vanhuutta heidän kanssaan. On se paljon. Se on yksi sukupolvi. Minusta tässä on jotain vääristynyttä. Oikeastaan koskaan ei olla puhuttu mitä sitten kun vanhemmistani on aika jättänyt. Minun elämäni jatkuu biologian mukaan sen jälkeen vielä vuosikymmeniä. Heidän ajatusmaailmaansa ei myöskään tunnut kuuluvan lapsenlapset.
Ysikymppisinä kuolleet isovanhempani puhuivat aina välillä ajasta kun heitä ei ole. Tai puhuivat kuinka vielä nuorena jaksaa. Ja nuorella he tarkoittivat vielä nelikymppistäkin.
Ei heillä maailma loppunut omaan kuolemaan. Minulla on normaali perhesuhteet muuten. Mutta tämä jauhaminen kuin yli 30v ikäero vanhempieni ja minun välillä ei olisi paljon. On jotenkin vääristynyttä. Minusta se on jotenkin keskenkasvuiseksi jääneen puhetta. Mihin yhdistyy itsekeskeisyys. Kuin maailma loppuisi vanhempieni poismenoon. Tuntuu kuin minulla ei olisi tulevaisuutta heidän jälkeensä.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa siltä että SINÄ olet se joka ei hyväksy vanhenemistaan eikä suinkaan sun vanhemmat.
Hyväksyn sen kyllä. Mutta minulla on työuraa tyeläkeotteen mukaan vielä 29 vuotta. Ihan virallisestikin kaikilla mittareilla ilen vielä aktiivi ikäinen pitkään. Kuusikympoiseksi on vielä 22v. Enkähön ehdi vielä ennen eläkeikää jotain. Ei mun elämän tavoite ole pohtia mitä sitten kun olen jotain 80v. Mahdolliset lapseni saavat miettiä sitten aikanaan mitä minun jälkeeni. En todellakaan tee mitään kuolinsiivousta 38 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko jotenkin paljon tekemisissä vanhempiesi kanssa?
Tuolla ikäpolvella on joskus vaikeuksia erottaa itseään jälkeläisestään. Johtuisiko siitä kun sodan jälkeen syntyneitä lapsia ei usein ole lainkaan opetettu käsittelemään tunteitaan?
No näitä on. Oma äitini kai aikoo elää ikuisesti eikä halua millään tavalla miettiä sitä mitä jälkeensä jättää. Ja sillä tarkoitan romu vuorta ja vaikeasti myytävää omaisuutta josta voi tulla valtava riesa. Tekisi sille jotain nyt kun vielä voi. Mutta kun ei, nyyh nyyh. Mikä siinä kuolemassa on niin vaikeaa? Minä mietin jo hänen puolestaan, etten itse jätä lapsilleni riesaksi mitään kiusankappaletta. Mutta jotekin tämä boomer sukupolvi on iokein omistautunut olemaan kivulias piikki perseessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko jotenkin paljon tekemisissä vanhempiesi kanssa?
Mitä nyt normaaliin elämään kuuluu jos asutaan samassa kaupungissa.
Omat vanhempani ovat voivotelleet vanhuuttaan 50-vuotiaasta lähtien. Kun täytin itse 40, alkoivat suhtautua kuin ikäloppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuolla ikäpolvella on joskus vaikeuksia erottaa itseään jälkeläisestään. Johtuisiko siitä kun sodan jälkeen syntyneitä lapsia ei usein ole lainkaan opetettu käsittelemään tunteitaan?
Ei sota ole tohon syynä. Ennen sitä Suomi oli kehitysmaa. Ei köyhyydestä sikiä mitään hyvää. Vaan vääristyneitä ihmisiä ja ihmisten välisiä suhteita. En noi ajat ole mitään auringonpaisteista lehmihakaa. Vaan siellä on paljon vääristynyttä ja pimeää sivistmättömyyden sekä oppimattomuuden kylvöä.
Itsessäsi on vika kun et nosta kissa pöydälle .Mikä estää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, sellaista se on, tuttua täälläkin.
Äitini on omassa mielessään kai vielä neli-viisikymppinen, ei näe itseään ikäihmisenä. Eikä siinä mitään sinänsä, mutta mulle passaa miten vanha olen, aivan kuin ei itse olisi vanhentunut lainkaan. Marmattaa Esim että en saisi pitää pitkiä hiuksia ( = olkapäille), koska ei tässä iässä (45) enää kellekään sovi??? Sitten kun vastaan, että hänellä itsellään on vielä pidemmät ja on vielä vanhempi, niin loukkaantuu, koska puhun hänen iästään.
Mutta hän on siis aina ollut herkkähipiäinen ja ulkonäöstä "tarkka" (mm.laihuus- ja meikkausjutut). Siis päälle jäänyt sellainen epäterve 60-luvun käsitys naiseudesta. "Olisit sievä, jos jaksaisit meikata kunnolla" ( =suttuinen 60-luvun meikki). "Nainen ei voi olla liian laiha" (=anoreksia). "Voisit näyttää kauniilta, jos et aina pitäisi noita silmälaseja"....
Raaaahhh!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla ikäpolvella on joskus vaikeuksia erottaa itseään jälkeläisestään. Johtuisiko siitä kun sodan jälkeen syntyneitä lapsia ei usein ole lainkaan opetettu käsittelemään tunteitaan?
Ei sota ole tohon syynä. Ennen sitä Suomi oli kehitysmaa. Ei köyhyydestä sikiä mitään hyvää. Vaan vääristyneitä ihmisiä ja ihmisten välisiä suhteita. En noi ajat ole mitään auringonpaisteista lehmihakaa. Vaan siellä on paljon vääristynyttä ja pimeää sivistmättömyyden sekä oppimattomuuden kylvöä.
Ja narsismia, niin paljon narsismia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla ikäpolvella on joskus vaikeuksia erottaa itseään jälkeläisestään. Johtuisiko siitä kun sodan jälkeen syntyneitä lapsia ei usein ole lainkaan opetettu käsittelemään tunteitaan?
Ei sota ole tohon syynä. Ennen sitä Suomi oli kehitysmaa. Ei köyhyydestä sikiä mitään hyvää. Vaan vääristyneitä ihmisiä ja ihmisten välisiä suhteita. En noi ajat ole mitään auringonpaisteista lehmihakaa. Vaan siellä on paljon vääristynyttä ja pimeää sivistmättömyyden sekä oppimattomuuden kylvöä.
Ja narsismia, niin paljon narsismia.
Tuon ajan olot suosivat niin tuon kuin muidenkin ongelmien kehittymistä.
Vierailija kirjoitti:
Joo, sellaista se on, tuttua täälläkin.
Äitini on omassa mielessään kai vielä neli-viisikymppinen, ei näe itseään ikäihmisenä. Eikä siinä mitään sinänsä, mutta mulle passaa miten vanha olen, aivan kuin ei itse olisi vanhentunut lainkaan. Marmattaa Esim että en saisi pitää pitkiä hiuksia ( = olkapäille), koska ei tässä iässä (45) enää kellekään sovi??? Sitten kun vastaan, että hänellä itsellään on vielä pidemmät ja on vielä vanhempi, niin loukkaantuu, koska puhun hänen iästään.
Mutta hän on siis aina ollut herkkähipiäinen ja ulkonäöstä "tarkka" (mm.laihuus- ja meikkausjutut). Siis päälle jäänyt sellainen epäterve 60-luvun käsitys naiseudesta. "Olisit sievä, jos jaksaisit meikata kunnolla" ( =suttuinen 60-luvun meikki). "Nainen ei voi olla liian laiha" (=anoreksia). "Voisit näyttää kauniilta, jos et aina pitäisi noita silmälaseja"....
Raaaahhh!!!!
Miten tällaisten ihmisten kanssa keskustellaan mistään? Ne harvat kerrat vuodessa kun nähdään...? Olen kuullut, että joillain on rakastavat välit äitiinsä, kateeksi käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, sellaista se on, tuttua täälläkin.
Äitini on omassa mielessään kai vielä neli-viisikymppinen, ei näe itseään ikäihmisenä. Eikä siinä mitään sinänsä, mutta mulle passaa miten vanha olen, aivan kuin ei itse olisi vanhentunut lainkaan. Marmattaa Esim että en saisi pitää pitkiä hiuksia ( = olkapäille), koska ei tässä iässä (45) enää kellekään sovi??? Sitten kun vastaan, että hänellä itsellään on vielä pidemmät ja on vielä vanhempi, niin loukkaantuu, koska puhun hänen iästään.
Mutta hän on siis aina ollut herkkähipiäinen ja ulkonäöstä "tarkka" (mm.laihuus- ja meikkausjutut). Siis päälle jäänyt sellainen epäterve 60-luvun käsitys naiseudesta. "Olisit sievä, jos jaksaisit meikata kunnolla" ( =suttuinen 60-luvun meikki). "Nainen ei voi olla liian laiha" (=anoreksia). "Voisit näyttää kauniilta, jos et aina pitäisi noita silmälaseja"....
Raaaahhh!!!!
Kuvitteleeko äitisi alitajuisesti elävänsä ikuisesti tai ainakin vanhemmaksi kyin tyttärensä? Miksi joku haluaa nähdä lapsensa jo vanhuuden kynnyksellä olevana? Vaikka todella työvuosiakin on vielä reilu 20v? Musta siinä in isekeskeisyyttä ja maailmankuva on jotenkin kaventunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, sellaista se on, tuttua täälläkin.
Äitini on omassa mielessään kai vielä neli-viisikymppinen, ei näe itseään ikäihmisenä. Eikä siinä mitään sinänsä, mutta mulle passaa miten vanha olen, aivan kuin ei itse olisi vanhentunut lainkaan. Marmattaa Esim että en saisi pitää pitkiä hiuksia ( = olkapäille), koska ei tässä iässä (45) enää kellekään sovi??? Sitten kun vastaan, että hänellä itsellään on vielä pidemmät ja on vielä vanhempi, niin loukkaantuu, koska puhun hänen iästään.
Mutta hän on siis aina ollut herkkähipiäinen ja ulkonäöstä "tarkka" (mm.laihuus- ja meikkausjutut). Siis päälle jäänyt sellainen epäterve 60-luvun käsitys naiseudesta. "Olisit sievä, jos jaksaisit meikata kunnolla" ( =suttuinen 60-luvun meikki). "Nainen ei voi olla liian laiha" (=anoreksia). "Voisit näyttää kauniilta, jos et aina pitäisi noita silmälaseja"....
Raaaahhh!!!!Kuvitteleeko äitisi alitajuisesti elävänsä ikuisesti tai ainakin vanhemmaksi kyin tyttärensä? Miksi joku haluaa nähdä lapsensa jo vanhuuden kynnyksellä olevana? Vaikka todella työvuosiakin on vielä reilu 20v? Musta siinä in isekeskeisyyttä ja maailmankuva on jotenkin kaventunut.
Se on just näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla ikäpolvella on joskus vaikeuksia erottaa itseään jälkeläisestään. Johtuisiko siitä kun sodan jälkeen syntyneitä lapsia ei usein ole lainkaan opetettu käsittelemään tunteitaan?
Ei sota ole tohon syynä. Ennen sitä Suomi oli kehitysmaa. Ei köyhyydestä sikiä mitään hyvää. Vaan vääristyneitä ihmisiä ja ihmisten välisiä suhteita. En noi ajat ole mitään auringonpaisteista lehmihakaa. Vaan siellä on paljon vääristynyttä ja pimeää sivistmättömyyden sekä oppimattomuuden kylvöä.
Ja narsismia, niin paljon narsismia.
Ei vanhuksia ole Suomessa hyvin kohdeltu vaan taakkana. Siitä saninta ei kuile kiusallakaan. Omia vanhempiaan jotka rakensivat hyvinvointivaltion oerustan. Ei suinkaan suuret ikäluokat. Laitettiin vanhainkotiin heti kun nämä ruoesivat tarvisemaan vähän apua.
Vierailija kirjoitti:
Itsessäsi on vika kun et nosta kissa pöydälle .Mikä estää?
Jos ihmisen maailmankuva on noin itsekeskeinen tuon ikäisenä niin ei maksa vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Joo, sellaista se on, tuttua täälläkin.
Äitini on omassa mielessään kai vielä neli-viisikymppinen, ei näe itseään ikäihmisenä. Eikä siinä mitään sinänsä, mutta mulle passaa miten vanha olen, aivan kuin ei itse olisi vanhentunut lainkaan. Marmattaa Esim että en saisi pitää pitkiä hiuksia ( = olkapäille), koska ei tässä iässä (45) enää kellekään sovi??? Sitten kun vastaan, että hänellä itsellään on vielä pidemmät ja on vielä vanhempi, niin loukkaantuu, koska puhun hänen iästään.
Mutta hän on siis aina ollut herkkähipiäinen ja ulkonäöstä "tarkka" (mm.laihuus- ja meikkausjutut). Siis päälle jäänyt sellainen epäterve 60-luvun käsitys naiseudesta. "Olisit sievä, jos jaksaisit meikata kunnolla" ( =suttuinen 60-luvun meikki). "Nainen ei voi olla liian laiha" (=anoreksia). "Voisit näyttää kauniilta, jos et aina pitäisi noita silmälaseja"....
Raaaahhh!!!!
Onko se kateutta kun toinen on nuorempi ja tietystihän siitä tulee itsekeskeiselle ihmiselle. Piilotettu katkeruuskin jolle ei tosinbole mitään syytä. Kun kyse on luonnonlaista jollei mitään voi.
Alue: Aihe vapaa
Minusta kuulostaa siltä että SINÄ olet se joka ei hyväksy vanhenemistaan eikä suinkaan sun vanhemmat.