Kaikki parhaat naiset ja miehet on perheellisiä viimeistään 35-vuotiaina.

Vierailija kirjoitti:

Jossain lehdessä oli että ihmisistä ne kaikista älykkäimmät jättävät lapset tekemättä, jolloin ihmislaji evoluution seurauksena tyhmentyy 🤔😅

No onhan tuo ollut jo pitkään nähtävissä, kun yliopistojen pääsyvaatimuksia on jouduttu madaltamaan, kursseja helpottamaan ja enää ei opita edes lukemaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä järkeä on siittää ja synnyttää jälkeläisiä maailmassa, joka on jo valmiiksi huikeasti ylikansoittunut?

Sellaista seuraa saa helpommin, joka on seurassasi pakotettuna eikä vapaaehtoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Tai ehkä ne, jotka parhaiten kykenevät sopeutumaan pariutumisen normeihin. Osa jää kelkasta, mutta ei se tee heistä aina huonompia ihmisiä. He/me eivät vain ole osanneet toimia oikein oikeassa paikassa. 

Minä olen ollut koko elämäni yksin ja perhettä en tule koskaan saamaan. Onhan se outoa ja itselleni hieman surullistakin, mutta en silti pidä itseäni huonona ihmisenä. Poikkeavana kyllä ja ehkä sellaisena, joka ei omaa sopivia/riittäviä ominaisuuksia herättääkseni toisessa ihmisessä oikeita tunteita, mutta ei se ihmisyyttä huononna.

Totta. Aloittaja ehkä meinaa että parhaat perheen perustamisen/parisuhteen kannalta.

Vain elävistä voidaan mitata älykkyys. Siksi lisääntyminen älykkäintä. Tyhmä ei lisäänny. Tyhmistä ei mitata tulevaisuudessa älyä.

Vierailija kirjoitti:

Vain elävistä voidaan mitata älykkyys. Siksi lisääntyminen älykkäintä. Tyhmä ei lisäänny. Tyhmistä ei mitata tulevaisuudessa älyä.

Siinäpä malliesimerkki lisääntyjän älykkyydestä.

Kun tulevaisuudessa ei ole enää muita kuin niitä jotka haastavat riitaa peilikuvalleen, silloin se on älykästä koska se voidaan mitata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkoiset vaatimukset on nykyään liian suuret, tavalliset normaalit ihmiset ei enää riitä, on pitkät vaatimuslistat siitä mitä pitäisi olla ja täyttää, että kelpaa ja uskotellaan itselleen että minulla on oikeus noita vaatia, minun ei tarvitse tyytyä vähempään. Taustalla vaikuttaa se illuusio loputtomasta kumppanien valikoimasta, mitä tinderit ym näennäisesti mahdollistaa. Tämän seurauksena moni jää lopulta yksin.

Tuo vaikuttaa myös sitoutumiseen siten, että ongelmien tullessa on helppo vain lähteä menemään, kun valikoimaa kyllä riittää, mutta riittääkö lopulta oikeasti? Ennen vanhaan suurin osa löysi kumppanin, kun ei ollut rajatonta valinnanvaraa, se vaikutti kaikkien tapaan ajatella, kun ei ollut sitä illuusiota loputtomasta valikoimasta. Ei ennenkään jokainen parisuhde ollut täydellinen, vaikka valinnat tehtiin pienemmästä otannasta, eikä ne varmasti ole sitä nytkään. Nyt on tullut tilalle yksinäisyys ja loputon tyytymättömyys.

Ennen osattiin olla realistisia ja sitouduttiin, eikä vaan jatkuvasti haikailtu vihreämpää ruohoa. Väitän että tinderit ja nettideittailu on saanut paljon vahinkoa aikaan kun miettii parin muodostusta laajemmin, se vaikuttaa kaikkiin, riippumatta siitä käyttääkö niitä itse.

Niin tämä! Valikoimaa tai näennäisvalikoimaa on aivan liikaa. Täydellisyyttä ei ole olemassakaan, pitäisi osata valita ne tärkeimmät kriteerit ja antaa muuten olla. Tärkeimpiin voi kuulua esimerkiksi samanlainen elämänkatsomus, koska liika erimielisyys vuosien saatossa johtaa eri teille. 

Nuorena naisena muutaman tapailemani henkilön kanssa juttu kosahti siihen, kun en täyttänyt heidän sanojensa mukaan jotain ulkonäkökriteeriä (tyyliin olin blondi vaikka brunet sytyttää enemmän, olen liian harteikas ja sirot naiset ovat enemmän mieleen). Luonne oli kuulemma paras piirre. No, miten usein sitten kävi, pari vuotta säädön jälkeen miehiltä tulee viestiä että olit kuitenkin niin mukava, yritettäiskö uudelleen.

Tämä mukava tyyppi löysi toisen mukavan, yli 10v oltu yhdessä ja perhe perustettu. Ei ole pelkkää harmoniaa taival ollut, mutta kokonaisuuteen olen kyllä tyytyväinen. 

Ei onnistunut suhde synny niin, että "valitaan tärkeimmät kriteerit" ja niidne mukaan sitten otetaan joku vaan, joka täyttää ne kriteerit. Kyllä ihmissuhteessa, etenkin parisuhteessa on erittäin olennaista se tietty kemia ja kipinä, ja jos se puuttuu, jää jotain todella olennaista puuttumaan, vaikka kuinka olisi samat arvot ja tulevaisuudensuunnitelmat.

Ja kyllä niitäkin ihmisiä on, joiden kanssa yhteensopivuus tuntuu täydelliseltä. Epätäydellinen ihminen on itselle täydellinen kumppani juuri silloin, kun haluaa juuri tämän eikä niin, että "tää on ihan hyvä, mutta ihan yhtä lailla voisin olla jonkun toisenkin kanssa". Itselle täydellisen kumppanin kanssa on hyvä ja luonteva olla, vetovoimaa on ja sovitaan yhteen. Sitä se täydellinen match tarkoittaa.

N45

Mutta ennen vanhaan niitä matchejäkin syntyi helpommin, vaikka oli paljon pienempi otanta, koska se vaikutti kaikkien ajatteluun, kun ei ollut näennäisen loputonta valikoimaa. Nykyään kun on, luullaan että voidaan vaatia sitä tätä ja tuota, koska teoriassa se on mahdollista saavuttaa. Käytännössä monilla on koko ajan takaportti auki sille täydelliselle matchille, eikä sellaista osata enää edes nähdä vaikka se eteen tulisikin.

Miten niin luullaan, että voidaan vaatia sitä ja tätä - ei se mikään luulo ole, vaan kylähän sitä ihan oikeasti voikin asettaa vaatimuksia. Pariutuminen on täysin vapaaehtoista ja jokainen voi päättää ihan itse, millaisen kumppanin kanssa haluaa olla suhteessa. Yksittäisen ihmisen kohdalla saa täysin vapaasti päättää, kiinnostaako vai ei.

Ja olen kanssasi eri meiltä siitä, eikö täydellistä matchia tunnistettaisi. Kyllä ihmiset sen tunnistavat, onko jonkun kanssa hyvä olla, synkkaako, onko vetovoimaa ja haluaako tämän kanssa olla. Toki kaikkia paperilla hyviä ei välttämättä tunnisteta, mutta kyllä ihminen tunnistaa seksuaalisen vetovoiman, romanttiset tunteet ja sen, tykkääkö olla toisen kanssa.

Mistä aikakaudesta tässä nyt siis oikein puhutaan kun puhutaan jostain, mitä oli "ennen vanhaan"? On selvää, että pariutuminen on muuttunut hyvin paljon satojen vuosien aikana, mutta siinäkin on hurjasti eroa, puhutaanko 1800-luvusta, 1950-luvusta, 1970-luvusta vai esimerkiksi 1990-luvusta. Joskus kaukana menneisyydessä pariutuminen oli monelle käytännössä "pakollista", tai ainakin vaihtoehdot avioliitolle olivat vähäiset, ja sitten taas esim. 1990-luvulla enpä usko, että tilanne kovin radikaalisti erosi nykyisestä. Merkittävin ero ehkä oli se, että enemmän tutustuttiin baarissa, kun ei Tindereitä yms ollut, mutta toisaalta kyllähän silloinkin haettiin kumppania kirjeenvaihtoilmoituksilla - kuten muuten haettiin 1900-luvun alkupuolellakin, että eivät kaikki silloinkaan löytäneet kumppania kotikylältä.

Minä tarkoitin lähinnä aikaa ennen deittisovelluksia ja niiden mukanaan tuomaa shoppailua. Tarkoitan että se on muuttanut ihmisten ajattelutapaa ja suhtautumista, eikä ollenkaan parempaan päin. Tottakai aina on ollut kriteerejä ja saa ollakin, mutta nykyään ne on lähteneet käsistä, ennen oltiin realistisia, eikä kaivamalla kaivettu red flageja. Ei se tarkoita sitä että ennen parisuhteet oli suurilta osin tyytymistä, kun ei ollut paljon valinnanvaraa, vaan kyllä se on myös sitä että oli kykyä nähdä hyvää toisessa puutteista huolimatta ja halua yrittää ja kasvaa yhteen.

Ennen vanhaan saattoi todennäköisemmin pariskunta rakastua nuorena ja elää koko elämänsä onnellisena (vastoinkäymisistä huolimatta) ja kuolla vanhana yhtä aikaa, kiitollisena siitä mitä olivat saaneet, eikä harmissaan siitä mitä mahdollisesti olivat menettäneet. Nykyään tuo on epätodennäköisempää, nykyään pitää deittailla ja kokeilla kymmeniä ennen kuin voi muka yhtään tietää kannattaako edes yrittää. Mikä tahansa pieni puute riittää syyksi jättää homma sikseen ja katsella uusi.

Miten se lapsiperheellistyminen liittyy ihmisen parhaammuuteen?

Ne, jotka haluavat lapsia, niin totta tosiaan monet tuossa iässä ovat lapsia hankkineet, mutta siinä porukassa on ikävä kyllä monenlaisia ihmisiä.

Totaaliset kusipäät myös ovat ehtineet sikiämään ja sitten satuttamaan lapsiaan.

Kyllä, jatkuvasti saamme kuulla siitä, miten priimakamaa on nämä avioliitossa olevat lapselliset. Mitään haasteita ei tunnu olevan. :D mites tämä kun puolet sitten kuitenkin päätyy eroon ja nekin, jotka ovat naimisissa, niin vieraissa juostaan tai jokin hiton avoin suhde tai muu epäkypsä pellekuvuo.

Ja ollaan vanhempina niin väsyneitä, hukassa, jopa yhden lapsen vanhemmat.

Jotenkin hassua ettei eroa tai uutta suhdetta ei voisi tapahtua missä iässä tai kenelle vain.

Onneksi tinderissä voi ghostata.

Aloittaja on itsekin jämä.

Loogisesti ajatellen voisi kuvitella, että parhaat miehet ja naiset ovat koko elämänsä ajan sinkkuina, koska eivät milloinkaan löydä itselleen riittävän hyvää kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Älä tuollaista luule. Monet perheenisät ovat minunkin pöksyihin yrittäneet.

Tässä puhuttiinkin "parhaista" .Pettävä mies ei kuulu tuohon kategoriaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä tuollaista luule. Monet perheenisät ovat minunkin pöksyihin yrittäneet.

Tässä puhuttiinkin "parhaista" .Pettävä mies ei kuulu tuohon kategoriaan.

Väitettiin, että parhaat ovat lapsiperheellistyneet.

Ja kyllä ne varatut isät aikamoisia vonkaajia ovat....

Ap:n uskomus tulee kumottua joka kerta yöelämässä, kun varatut miehet yrittävät tulla iskemään. Nainen ja mahdollinen lapsi odottavat kotona, mutta mitäpä pienistä. Oikein priimatavaraa nämä perheellistymään onnistuneet valioyksilöt :D :D

Vierailija kirjoitti:

Ap:n uskomus tulee kumottua joka kerta yöelämässä, kun varatut miehet yrittävät tulla iskemään. Nainen ja mahdollinen lapsi odottavat kotona, mutta mitäpä pienistä. Oikein priimatavaraa nämä perheellistymään onnistuneet valioyksilöt :D :D

En sanoisi että niihin valioyksilöihin törmää yöelämässä. Ne fiksut, vastuulliset ja perhekeskeiset miehet siellä harvemmin ovat vonkaamassa.