Kertokaa jotain kivaa mitä teille on tänään tapahtunut?
Kommentit (46)
Olin bändini kanssa keikalla. Laulaja olen.
Heräsin tuttuun tapaan viideltä ja keitin aamukahvit. Sitten laitoin uudestaan nukkumaan ja nukuin yhteen. Yksin kotona niin voi tehdä mitä haluaa. On rauhallista ja kivaa. Lomaa perheestä, joka mökillä
Aamulla lähdin kävelylle koiran kanssa puoli kuudelta kun ei nukuttanut, oli ihanan raikas viileä ilma, alle 10 astetta. Ja se hiljaisuus, ei ristinsielua missään.
Rauhallinen ja mukava mökkipäivä. Tapasin ja silittelin myös yhtä komeaturkkista ja kilttiä hauvaa, jota en ole nähnyt vuoteen.
Kävin aamulla juoksemassa monen vuoden tauon jälkeen ja vastoin odotuksiani kulki erittäin hyvin.
Kävin vanhempien luona ja tuntui kivalta kun he vähän höösäsivät että sain tarpeeksi ruokaa ja että ei ollut liian kuuma jne. Asun yksin niin suurimman osan ajasta ketään ei kiinnosta.
Mietin ensin, ettei mitään erityistä, mutta mieshän kävi mulle kaupasta hakemassa siideriä. Se oli kiva teko ja aika erityistä.
Leivoin muutaman ruislimpun ja niistä tuli tavattoman hyviä ja kauniita. Annoin naapurille yhden.
Uin ja leikin lapseni ja kummitytön kanssa vedessä, oli hauskaa, vedessä minustakin yybersarkastisesta tädistä tulee leikkisä!
Olin illalla Hattulan Pyhän Ristin kirkossa kuuntelemassa esitelmää seitsemästä kuolemansynnistä. Kirkon seinämaalauksista löytyivät sekä varhaisemmat että myöhemmät kristinuskon mukaiset kuvitukset meille kaikille ominaisista piirteistä.
En kuulu mihinkään kirkkoon, mutta taas oli uskonnolla paljon annettavaa.
Kävin 3 kertaa kävelyllä tänään. Ihanan viilentävä tuuli ulkona.
Meillä pitää vahata puulattiat. Osmocolor on kallista, puolen litran purkki maksaa 37 euroa. Menimme Prismaan ja siellä oli poistomyynnissä kyseistä vahaa, VIISI euroa/purkki. Säästyi 160 euroa. Palatessa auton moottorin häiriövalo syttyi joten taisi mennä plusmiinus nollille.
Maria O. kirjoitti:
Sain naapuriltani kattilallisen siskonmakkarakeittoa, litran täysmaitoa, Maalahden limppua ja kermajuustoa.
Nyt on hyvä mieli.
OT mutta tuli tästä mieleen. Kaveri alkoi saamaan yhdeltä naapurilta ruokia. Eräänä päivänä toi ykskaks lasagnen, leipää, mehua ja omenoita. Seuraavana päivänä makkarakeiton ja ruisleipää. Siihen kaveri tuumas, että kiitos, että on sitä lasagneakin jäljellä vielä... Tämä tuppas molemmat ruuat. Okei, ettei nyt maistu, ymmärtää. Syötte ihan rauhassa tai laittaa pakkaseen.
Sitten se taas tuli muutaman päivän kuluttua makaronilaatikon ja porkkanaraasteen kanssa. Selitti, ettei hän huomenna sitten kerkee, tästä on varmaan parille päivälle hyvinkin... vai riittääkö sittenkään, jospa joku toinen auttais.
Siinä vaiheessa kaveri sai suunsa auki ja ihmetteli näitä ruokia. Kiitti, hyviä olivat olleet, mutta mistä tämä yllättävä ystävällisyys. Ruuantekijä selittelee, kun suruaikana oikein tee mieli kokkailla, että kun olet just leskeksi jäänyt ja pieniä lapsiakin on.
Niin se oli seuraava ovi, jossa isäntä kuoli. Siinä sitten seisoi kaksi hemmetin noloa naista sillä hetkellä.
No, makaronilaatikko päätyi oikealle surijalle ja kaveri teki sitten parina päivänä ruuat, kun hävetti niin pirusti, että kyselemättä otti vastaan ja hyvällä ruokahalulla söivät.
Vierailija kirjoitti:
Alkaa näkyä rusketusraidat.
Vaihda nyt jo ne sun kalsarit perkele!!!
T:naapurisi joka kulkee samalla hissillä kanssasi
Vierailija kirjoitti:
Minä sain tosi mahtavan hyvityksen Prismassa, kun kävin näyttämässä ja valittamassa tyttäreni ostaman jakun napeista.
Tyttö on toki jo 16 vuotias, mutta pääsääntöisesti rauhallinen, hieman ujohko, eikä olisi yksin kehdannut mennä asiasta reklamoimaan.
Napin puuttumisen jakusta, huomasimme, kun tyttö koetteli vaatetta kotona.
Itseasiassa tyttö itse ollut sitä sovituskopissa huomanut.
Meillä oli kuitit joissa tuotteen maksu ja sen maksuaika näkyi selvästi.
Koska kyseistä kokoa oli enää jäljellä vain se YKSI ainoa kappale, niin Prisman vaateosaston esimies antoi meille vaatteesta 40 %:n alennuksen.
Arvostus oikeudenmukaisesta ja asiakasta arvostasta palvelusta, nousi tämän jälkeen Prismaa kohtaan huippuunsa.
Tyttö huomasi sovituskopissa puuttuvan napin ja osti silti sanomatta mitään silloin?
Rakastajani laittoi viestiä, että kaipaa minua kovasti💖
Sain pitkästä aikaa erään odotetun vieraan kylään