Miksi isovanhemmat tulevat passattaviksi pikkulapsiperheeseen eivätkä auta?
Toisesta ketjusta kopioitu viesti, jossa kirjoittaja pohti, miksi appivanhemmat eivät osaa lukea ollenkaan rivien välistä.
"Appivanhemmat olivat meillä pitkän päivän kylässä, kun mieheni oli poissa kotoa. Appivanhemmat eivät hoksanneet lähteä, kun pienen lapsen nukkumaanmenoaika lähestyi. Eivät edes tajunneet kommentista "me ryhdyttäisiin nyt tässä rauhoittumaan nukkumaanmenoa varten ja tekemään Leo-Islan iltapuuhia", että nyt olisi hyvä hetki lähteä kotiin. Appivanhemmat jäivät meille pyörimään vielä siinä vaiheessa, kun lapsi oli jo pinnasängyssä. Lähtivä lopulta, kun olin 20 minuuttia tehnyt kotitöitä appivanhempien maatessa sohvalla ja anoppi totesi, että voisivat lähteä ja antaa minun olla rauhassa. Vihdoin."
Millaiset appivanhemmat makaa sohvalla miniän tehdessä ilmeisesti pikkulapsiperheessä kotitöitä? Miksi tällaisissa tilanteissa ei olla avuksi? Ei ihme, että monilla miniöillä anoppi nyppii, jos käytös on tuollaista.
Kommentit (1703)
No jo on aloittajalla suuret murheet. Meinaatko että appivanhemmat "kuuluvat perheeseen" sitten kyllä, kun tarvitset ilmaista lastenhoitoapua? Itselläni on tyttären perheen (myös vävyn) kanssa niin hyvät välit, että välillä maataan toistemme sohvilla ja välillä autetaan toisiamme tarpeen mukaan. Eikä mulkoilla ja arvostella toistemme tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Sanotaan kyllä jos jotain on sanomista, ihan sivistyneesti. Huomaa, ja muista sitten, joskus sinäkin olet jonkun anoppi !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yövieras tarkoittaa meillä sitä että joko minä siirrän työkamani työ/vierashuoneesta meidän makkariin. Eli koneen, materiaalit, mapit (kyllä) ja työtuolin tai toinen meidän lapsista lainaa huonettaan jolloin minun pitää siirtää hänen peti sä toisen lapsen kerrossängyn yläpetiin ja hänen kerätä aamulla tarvitsemansa tavarat mukaansa.
Tulostat ja mapitat nää kaikki miehen suku- vihasi ja rajattomuuskirjoituksesi?
Minä vaan kännykällä naputan ja unohan saman tien.
Teen töitä kotona ja mapeissa on aineistoa jota tarvitsen. Sama huone palvelee työhuoneena ja vierashuoneena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yövieras tarkoittaa meillä onsitä että joko minä siirrän työkamani työ/vierashuoneesta meidän makkariin. Eli koneen, materiaalit, mapit (kyllä) ja työtuolin tai toinen meidän lapsista lainaa huonettaan jolloin minun pitää siirtää hänen peti sä toisen lapsen kerrossängyn yläpetiin ja hänen kerätä aamulla tarvitsemansa tavarat mukaansa.
Tulostat ja mapitat nää kaikki miehen suku- vihasi ja rajattomuuskirjoituksesi?
Minä vaan kännykällä naputan ja unohan saman tien.Teen töitä kotona ja mapeissa on aineistoa jota tarvitsen. Sama huone palvelee työhuoneena ja vierashuoneena.
En viitti sanoa mitään. Teet kotona töitä, maailma on rajoittunut pieneksi
Vierailija kirjoitti:
Yövieras tarkoittaa meillä sitä että joko minä siirrän työkamani työ/vierashuoneesta meidän makkariin. Eli koneen, materiaalit, mapit (kyllä) ja työtuolin tai toinen meidän lapsista lainaa huonettaan jolloin minun pitää siirtää hänen peti sä toisen lapsen kerrossängyn yläpetiin ja hänen kerätä aamulla tarvitsemansa tavarat mukaansa.
Mikä hemmetin säätö tämä on? Hanki lukollinen kaappi luottamukselliselle aineistolle, niin ei tarvitse ryhtyä huonetta tyhjentämään jonkun yövieraan takia. Ilmeisesti ei ole paljon tavaraa kun makkariin mahtuu. Eihän yövieras tarvitse mahtua kuin sänkyyn. Ei sinulla ihan taida yhteys toimia aivojen ja hiiren painikkeen välillä.
Samoin monet kysyvät päinvastaisesta YLEISEMMÄSTÄ ILMIÖSTÄ :
Miksi aikuiset lapset pesueineen, TULEVAT ISOVANHEMMILLE PASSATTAVAKSI
Joka Juhlapyhä ja joka kesälomalla.
Ei mitään tuliaisiakaan.
Isovanhemmat eläkkeellä, ja siitäpä pienestä eläkkeestä maksatkin YLLÄTTÄVÄN SUURTA RUOKALASKUA, koko Eläke hupenee siinä kuussa ruokaan.
Sen lisäksi ihanat lapsenlapset tottakai mylläävät koko huushollin. Se onkin sallittua. Mutta kyllä sen sotkun takaisin järjestelyn pitää hoitaa lastenvanhempien.
EI isovanhempien.
Kun mummo jo passaa ruuan ja välipalat pöytään.
Lähtiessä sitten ei kiitoksen sanaa.
Huh huh, onpa uuvuttava ketju, en jaksanut lukea kuin kaksi ekaa.
Olisiko tämä veemäisin keskustelupalsta Suomessa? Kyselee nainen 66v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ilmoitin, kun alkoivat lapseni muksuja tekemään, että itse teette, itse hoidatte. Selvä peli. Käyn kesällä Suomessa mökilläni muutaman viikon, jos liikkuvat lähistöllä, voin viedä syömään heidät jonnekin, jos minulla ei ole mitään tärkeämpää. Kannattaa puhua niitten isovanhempien kanssa, ei ulista, kuin persu, täällä.
Me teimme mieheni kanssa samoin. Eläkepäivät on varattu muuhun kuin lasten perheitten piikana olemiseen.
Lapsenne ja lastenlapsenne tekevät myös tulevina vuosina saman valinnan ja heillä on silloin parempaa tekemistä kuin teidän vanhenevien ja avuntarpeisten boomereiden auttaminen ja tukeminen. Ihmettelen miksi kaltaisenne ihmiset ovat edes tehneet lapsia? Mitä niillä edes tekee, jos tarkoitus on vaan saada ne pois jaloista ja pestä kätensä kaikesta inhimillisestä ja vastavuoroisesta läheisten kanssa toimimisesta. Todennäköisesti olette myös itse hoidattaneet lapsenne aikanaan pitkälti mummoloissa ja naapureilla kuten ennen vanhaan oli tapana ja ylpeilette, että nyt on velvoitteet hoidettu ja lapsenne saaavat pärjätä omillaan.
Piikana olemisen ja täydellisen välinpitämättömyyden välissä on iso kirjo erilaisia normaaliin ihmisyyteen ja vastavuoroiseen omasta lähipiiristä huolehtimiseen kuuluvia tapoja elää perheyhteisonä. Vihamielinen ja vähintään passiivisaggressiivinen suhtautuminen lähiomaisiin ja yhteisöllisen ajattelun puute on hyvin suomalainen ilmiö ja ihan varmasti suurin syy sille, miksi meillä on niin paljon itsemurhia, perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa, mielenterveysongelmia, avioeroja, burnouteja ja maailman uupuneimmat pienten lasten vanhemmat.
Luuletko että isovanhemmat edes kuvittelee saavansa apua tältä itsekkäältä nykypolvelta? Vaikka mitä olisi tehty ja autettu, niin tuskinpa kukaan mummoa muistaa. Onhan täällä hoettu moneen kertaan, että isovanhemmat ei kuulu perheeseen. Miksi teitä sitten pitäisi auttaa lastenhoidossa tai kustannuksissa?
Pienten lasten vanhemmat olisivat vähemmän uupuneita, kun ei viettäisi koko päivää kännyllä tai notkuttaisi mamma-palstalla 😂 Lue vaikka kirja sille lapsellesi, niin edes he oppisivat lukemaan ja kirjoittamaan.
Lapseni osaavat lukea ja kirjoittaa, kiitos huolenpidosta. He ovat jo nuoria aikuisia. Kommentoin asiaa yhteiskuntatieteilijänä, en pienten lasten äitinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yövieras tarkoittaa meillä sitä että joko minä siirrän työkamani työ/vierashuoneesta meidän makkariin. Eli koneen, materiaalit, mapit (kyllä) ja työtuolin tai toinen meidän lapsista lainaa huonettaan jolloin minun pitää siirtää hänen peti sä toisen lapsen kerrossängyn yläpetiin ja hänen kerätä aamulla tarvitsemansa tavarat mukaansa.
Mikä hemmetin säätö tämä on? Hanki lukollinen kaappi luottamukselliselle aineistolle, niin ei tarvitse ryhtyä huonetta tyhjentämään jonkun yövieraan takia. Ilmeisesti ei ole paljon tavaraa kun makkariin mahtuu. Eihän yövieras tarvitse mahtua kuin sänkyyn. Ei sinulla ihan taida yhteys toimia aivojen ja hiiren painikkeen välillä.
Minä tarvitsen ne tavarat tehdäkseni töitä siellä makkarissa, idiootti!
Nimimerkillä näin meillä kirjoitti:
Anoppeja vastaavasti nyppii, kun miniät eivät suostu siivoamaan anopin kotia!
Anopin selkäkin pitää pestä saunassa.
Vierailija kirjoitti:
Samoin monet kysyvät päinvastaisesta YLEISEMMÄSTÄ ILMIÖSTÄ :
Miksi aikuiset lapset pesueineen, TULEVAT ISOVANHEMMILLE PASSATTAVAKSIJoka Juhlapyhä ja joka kesälomalla.
Ei mitään tuliaisiakaan.
Isovanhemmat eläkkeellä, ja siitäpä pienestä eläkkeestä maksatkin YLLÄTTÄVÄN SUURTA RUOKALASKUA, koko Eläke hupenee siinä kuussa ruokaan.Sen lisäksi ihanat lapsenlapset tottakai mylläävät koko huushollin. Se onkin sallittua. Mutta kyllä sen sotkun takaisin järjestelyn pitää hoitaa lastenvanhempien.
EI isovanhempien.
Kun mummo jo passaa ruuan ja välipalat pöytään.
Lähtiessä sitten ei kiitoksen sanaa.
Tein tästä aamulla oman ketjun, mutta joku ihana miniä sen halusi poistoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yövieras tarkoittaa meillä sitä että joko minä siirrän työkamani työ/vierashuoneesta meidän makkariin. Eli koneen, materiaalit, mapit (kyllä) ja työtuolin tai toinen meidän lapsista lainaa huonettaan jolloin minun pitää siirtää hänen peti sä toisen lapsen kerrossängyn yläpetiin ja hänen kerätä aamulla tarvitsemansa tavarat mukaansa.
Mikä hemmetin säätö tämä on? Hanki lukollinen kaappi luottamukselliselle aineistolle, niin ei tarvitse ryhtyä huonetta tyhjentämään jonkun yövieraan takia. Ilmeisesti ei ole paljon tavaraa kun makkariin mahtuu. Eihän yövieras tarvitse mahtua kuin sänkyyn. Ei sinulla ihan taida yhteys toimia aivojen ja hiiren painikkeen välillä.
Minä tarvitsen ne tavarat tehdäkseni töitä siellä makkarissa, idiootti!
Vähemmän päivällä turhanpäiväisissä nettikeskusteluissa ei tarvitse yöllä tehdä töitä. Ei ihme jos suututtaa ja hermostuttaa kun yöt valvoo kun päivät haukkuu anoppiaan netissä.
Ja jos se kuviteltu sisar on vaikka yön kesälomallaan kun kauempaa tulee lentokentälle tms. Tulee nukkumaan ja aamuyöst häipyy taksilla? Onko juuri se yö tehtävä töitä? Teatteria?

Minä en tee töitä yöllä mutta nousen viideltä ja olen tehnyt puolet työpäivästä siinä vaiheessa kun miehen sisko edes herää.
Hän käy suorittamassa opintojaan Helsingissä. Tai niin hän väittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yövieras tarkoittaa meillä sitä että joko minä siirrän työkamani työ/vierashuoneesta meidän makkariin. Eli koneen, materiaalit, mapit (kyllä) ja työtuolin tai toinen meidän lapsista lainaa huonettaan jolloin minun pitää siirtää hänen peti sä toisen lapsen kerrossängyn yläpetiin ja hänen kerätä aamulla tarvitsemansa tavarat mukaansa.
Mikä hemmetin säätö tämä on? Hanki lukollinen kaappi luottamukselliselle aineistolle, niin ei tarvitse ryhtyä huonetta tyhjentämään jonkun yövieraan takia. Ilmeisesti ei ole paljon tavaraa kun makkariin mahtuu. Eihän yövieras tarvitse mahtua kuin sänkyyn. Ei sinulla ihan taida yhteys toimia aivojen ja hiiren painikkeen välillä.
Minä tarvitsen ne tavarat tehdäkseni töitä siellä makkarissa, idiootti!
Miksi edes siirtyä makkariin työskentelemään? No mikseit sitten budjaa sieltä etätyöpisteelläsi ja anna makkari vieraalle jos hänellä on tarvetta olla paikalla asunnossa kun sinulla on työvuoro? Jos sulla on ukko niin hän voi nukkua kersan ylälavitsalla tai sohvalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin monet kysyvät päinvastaisesta YLEISEMMÄSTÄ ILMIÖSTÄ :
Miksi aikuiset lapset pesueineen, TULEVAT ISOVANHEMMILLE PASSATTAVAKSIJoka Juhlapyhä ja joka kesälomalla.
Ei mitään tuliaisiakaan.
Isovanhemmat eläkkeellä, ja siitäpä pienestä eläkkeestä maksatkin YLLÄTTÄVÄN SUURTA RUOKALASKUA, koko Eläke hupenee siinä kuussa ruokaan.Sen lisäksi ihanat lapsenlapset tottakai mylläävät koko huushollin. Se onkin sallittua. Mutta kyllä sen sotkun takaisin järjestelyn pitää hoitaa lastenvanhempien.
EI isovanhempien.
Kun mummo jo passaa ruuan ja välipalat pöytään.
Lähtiessä sitten ei kiitoksen sanaa.Tein tästä aamulla oman ketjun, mutta joku ihana miniä sen halusi poistoon.
Ei noin päin saa täällä keskustella. Joulun alla yritin mutta miniät uhrautui sittenkin, juuri he kotonaan koko suvuille valmistaa joulun.
Serkkuni vaimo, uusioliitto, kummallakin nelikymppiset lapset lapsineen, totesi lasten taantuvan teineiksi vanhempiensa seurassa. Eivät mitään tee, eivät osallistu kustannuksiin vaikka ovat viikon joulun vietossa/lomalla, mummot saa hoitaa heidän lapsensa, aikuiset lapset kiukuttelevat ja juoksevat kylillä, tivaavat leikkkiautojaan vaikka miniät jo aikoja todenneet ettei tuota rojua meille tuoda.
Ja monesti vaatimukset on kovia, ei käy perusjuusto, perusruuat, kalliita herkkuja liha/kalatiskeiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yövieras tarkoittaa meillä sitä että joko minä siirrän työkamani työ/vierashuoneesta meidän makkariin. Eli koneen, materiaalit, mapit (kyllä) ja työtuolin tai toinen meidän lapsista lainaa huonettaan jolloin minun pitää siirtää hänen peti sä toisen lapsen kerrossängyn yläpetiin ja hänen kerätä aamulla tarvitsemansa tavarat mukaansa.
Mikä hemmetin säätö tämä on? Hanki lukollinen kaappi luottamukselliselle aineistolle, niin ei tarvitse ryhtyä huonetta tyhjentämään jonkun yövieraan takia. Ilmeisesti ei ole paljon tavaraa kun makkariin mahtuu. Eihän yövieras tarvitse mahtua kuin sänkyyn. Ei sinulla ihan taida yhteys toimia aivojen ja hiiren painikkeen välillä.
Minä tarvitsen ne tavarat tehdäkseni töitä siellä makkarissa, idiootti!
Vähemmän päivällä turhanpäiväisissä nettikeskusteluissa ei tarvitse yöllä tehdä töitä. Ei ihme jos suututtaa ja hermostuttaa kun yöt valvoo kun päivät haukkuu anoppiaan netissä.
Ja jos se kuviteltu sisar on vaikka yön kesälomallaan kun kauempaa tulee lentokentälle tms. Tulee nukkumaan ja aamuyöst häipyy taksilla? Onko juuri se yö tehtävä töitä? Teatteria?Minä en tee töitä yöllä mutta nousen viideltä ja olen tehnyt puolet työpäivästä siinä vaiheessa kun miehen sisko edes herää.
Hän käy suorittamassa opintojaan Helsingissä. Tai niin hän väittää.
Lopetatte tuon yötä pitämisen jos se on hankalaa.
Teidän perheenne ei ole kaikkien perheiden olosuhteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin monet kysyvät päinvastaisesta YLEISEMMÄSTÄ ILMIÖSTÄ :
Miksi aikuiset lapset pesueineen, TULEVAT ISOVANHEMMILLE PASSATTAVAKSIJoka Juhlapyhä ja joka kesälomalla.
Ei mitään tuliaisiakaan.
Isovanhemmat eläkkeellä, ja siitäpä pienestä eläkkeestä maksatkin YLLÄTTÄVÄN SUURTA RUOKALASKUA, koko Eläke hupenee siinä kuussa ruokaan.Sen lisäksi ihanat lapsenlapset tottakai mylläävät koko huushollin. Se onkin sallittua. Mutta kyllä sen sotkun takaisin järjestelyn pitää hoitaa lastenvanhempien.
EI isovanhempien.
Kun mummo jo passaa ruuan ja välipalat pöytään.
Lähtiessä sitten ei kiitoksen sanaa.Tein tästä aamulla oman ketjun, mutta joku ihana miniä sen halusi poistoon.
Hemmetin miniät !
He ovat yksiä per....leitä.
Opiskelija vois hyvin nukkua olkkarin sohvalla.
On se nyt liian kilttiä tommonen ruljanssi, jopa naurettavaa.
Tai patjalla lattialla. Mulle mummona on tarjollaa patja tai sohva. Patjalta en pääse yläs, siispä saan ' pilata sohvaa."
Vierailija kirjoitti:
Eipä tämä pidä paikkaansa ainakaan meidän perheessä olisiko päinvastoin. Meidän jo ikäihmisten on useasti passattava nuoria kun tulevat kylään. Olen kyllä yrittänyt opettaa lapsia jo lapsesta asti että vanhempia kunnioitetaan ja autetaan niin tehtiin silloin kun itse olin lapsi ja nuori. Ei tullut kuuloonkaan että olisin passauttanut itseäni mummon tai papan luona. Nyt tullaan käymään niin istutaan kännykkä kädessä ja odotetaan valmista ja kun kauniisti kysyt voisivatko auttaa niin siihen ettei tänne olla tultu töitä tekemään????? *vaan esim syömään. Ei edes ruokalautasta viedä pöydästä pois istutaan heti uudestaan puhelimen ääreen. Edes miniät vävyt ei auta. Sen takia onkin hiljaista nuorten käynnillä kun ei ole puhuttavaa kuin kännykän kautta ja heipat. Surullista olemme menettäneet nuoret kun emme passaa heitä enään. Näinkö olemme heidät kasvattaneet. Pari kertaa vuodessa nähdään ja siitä tulee surulliseksi aina ja paha mieli. Lapsemme on synnytetty ja sukupolvien välinen kuilu on syvä. Jokaiselle meistä tulee ikää ja apua tarvitaan olit sitten nuori tai vanha. No rahapussi pysyy suljettuna ehkä siinä syy?????? Oma -aloitteisuus puuttuu meidän nuorilta, no ehkä heitä joku joskus passaa kun me mummot papat emme jaksa. Hyvää elämää kumminkin.
Siis tämähän kertoo mun appivanhemmista! Anoppi ilmoitti ihan suoraan, ettei hän ole tänne tullut siivoamaan, kun pyysin nostamaan edes oman lautasen tiskialtaaseen. Mitään eivät tee, menevät sohvalle möllöttämään ja kyselevät onko jo kahvi ja tee valmista, ja mitä syödään. Yleensä ruokakin on pahaa, eivätkä arkaile sitä kertoa kovaan ääneen.
Lapsenlapsia juuri viitsivät tervehtiä, ja sitten takaisin puhelimelle katsomaan minkä viesti Ritva on lähettänyt etelänlomalta. Viimeiseksi ovat rahaa vailla, voi voi kun bensa maksaa, eivätkä viitsisi edes ajaa takaisin kotiinsa. Hyvä ettemme taksia joudu heille maksamaan. Tuo kertomasi ei kuvaa nuorisoa vaan 50-luvulla syntyneitä laiskureita. Ja tämä on taivahan tosi. Toistuu joka kerta kun appivanhemmat meillä kävi, enää en kutsu.
Vierailija kirjoitti:
Samoin monet kysyvät päinvastaisesta YLEISEMMÄSTÄ ILMIÖSTÄ :
Miksi aikuiset lapset pesueineen, TULEVAT ISOVANHEMMILLE PASSATTAVAKSIJoka Juhlapyhä ja joka kesälomalla.
Ei mitään tuliaisiakaan.
Isovanhemmat eläkkeellä, ja siitäpä pienestä eläkkeestä maksatkin YLLÄTTÄVÄN SUURTA RUOKALASKUA, koko Eläke hupenee siinä kuussa ruokaan.Sen lisäksi ihanat lapsenlapset tottakai mylläävät koko huushollin. Se onkin sallittua. Mutta kyllä sen sotkun takaisin järjestelyn pitää hoitaa lastenvanhempien.
EI isovanhempien.
Kun mummo jo passaa ruuan ja välipalat pöytään.
Lähtiessä sitten ei kiitoksen sanaa.
Miniänä vastaan. Minä en saa tehdä anoppilassa mitään, tai teen kaiken väärin jos jotain yritän. Samaan aikaan anoppi valittaa miten hän joutuu tekemään kaiken yksin. Onko teillä kenties samanlainen tilanne, annatko aikuisten lasten osallistua ilman jatkuvaa kritiikkiä?
Minä vein tuliaisena kallista lihaa, kun saan sitä verkostojen kautta. Lisäksi kapan itsekasvattamiani uusia perunoita. Anoppi veti sivuun ja sanoi, että luulenko minä etteivät he osaa ostaa kaupasta lihaa ja pottuja! Ja ettei minun tarvitse enää heitä ajatella tässä asiassa. Sama koskee kaikkia muitakin ruokatuliaisia, eli ruokaa ei saa viedä.
Yritin laittaa ruokaa, mutta ei saa lämmittää uunia eikä levyjä kun taloon tulee liian kuuma. Se on täysin kiellettyä. Kerran yritin keittää vettä, mutta anoppi tuli kertomaan että teen sen väärin.
Joskus yritin kattaa pöytää, kaikki meni väärin. Leikkasin leivän aloittaen väärästä päästä, mistä anoppi tuli motkottamaan. Ja kaiket päivät valitti, kun kukaan ei auta, huh huh miten raskasta.