Miksi isovanhemmat tulevat passattaviksi pikkulapsiperheeseen eivätkä auta?
Toisesta ketjusta kopioitu viesti, jossa kirjoittaja pohti, miksi appivanhemmat eivät osaa lukea ollenkaan rivien välistä.
"Appivanhemmat olivat meillä pitkän päivän kylässä, kun mieheni oli poissa kotoa. Appivanhemmat eivät hoksanneet lähteä, kun pienen lapsen nukkumaanmenoaika lähestyi. Eivät edes tajunneet kommentista "me ryhdyttäisiin nyt tässä rauhoittumaan nukkumaanmenoa varten ja tekemään Leo-Islan iltapuuhia", että nyt olisi hyvä hetki lähteä kotiin. Appivanhemmat jäivät meille pyörimään vielä siinä vaiheessa, kun lapsi oli jo pinnasängyssä. Lähtivä lopulta, kun olin 20 minuuttia tehnyt kotitöitä appivanhempien maatessa sohvalla ja anoppi totesi, että voisivat lähteä ja antaa minun olla rauhassa. Vihdoin."
Millaiset appivanhemmat makaa sohvalla miniän tehdessä ilmeisesti pikkulapsiperheessä kotitöitä? Miksi tällaisissa tilanteissa ei olla avuksi? Ei ihme, että monilla miniöillä anoppi nyppii, jos käytös on tuollaista.
Kommentit (1703)
Vierailija kirjoitti:
Joo vieraat ei yleensä auta mutta kun pieniä lapsia niin apu olisi tarpeen. Sitten ärsyttää ne sohvalla istujat.
Itse aion auttaa kun pojat saa lapsia. Muistan kuinka rankkaa oli kun lapset oli pieniä.
Mitä mieltä miniäsi sitten sinusta kodissaan ja lastensa kanssa? Väärin teet kuitenkin kaikki, vaikka pojat ovat sinun, miniä määrää tahdin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikein tykkää jos vieraat ihmiset alkavat "auttamaan" mun kotona. Koen appivanhemmat vieraiksi.
Ihmettelen myös, miksi ne appivanhemmat olivat pitkän päivän vieraana, jos heidän poikansa ei ollut paikalla?
Aika tilannetajuttomia tolloja ovat aloituksen appikset, jos eivät tajunneet lähteä viimeistään silloin kun lasta on laitettu yöksi nukkumaan.
Pienten lasten kanssa se apu voi olla niinkin yksinkertainen, että vahtii lasta sen aikaa, kun itse kiikuttaa roskiksen roska-astiaan. Ei siis mitään suurtaloussiivousta, vaan ihan sitä että vähentää siitä vierailusta aiheutuvaa vaivaa.
En minä ala roskia viemään, kun on joku kyläilemässä
Kyllä minä todellakin vien. Varsinkin kun ne roskat on niiden vieraiden aiheuttamia.
Mitä ne isovanhemmat tekevät, jos noin paljon roskaa aiheuttavat muutamassa tunnissa?
Missä muutamassa tunnissa???
Kun meidän muksu oli vauva, sukua ramppasi sillä verukkeella, että pistäytyvät häntä katsomassa. Kokkasimme, kahvitimme ja saunotimme ja joskus yövytimmekin.. Ajattelimme, että onpa meillä sitten jatkossa hyvät tukijoukot. Toisin kävi, kukaan ei koskaan ehtinyt auttamaan ja käynnit harveni, kun pyysin jotain apua ja sitten loppui kokonaan. Osa oli eläkkeellä, osa vuorotteluvapaalla tuolloin. Siipeilyä ja me tyhmät menimme ansaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo vieraat ei yleensä auta mutta kun pieniä lapsia niin apu olisi tarpeen. Sitten ärsyttää ne sohvalla istujat.
Itse aion auttaa kun pojat saa lapsia. Muistan kuinka rankkaa oli kun lapset oli pieniä.Mitä mieltä miniäsi sitten sinusta kodissaan ja lastensa kanssa? Väärin teet kuitenkin kaikki, vaikka pojat ovat sinun, miniä määrää tahdin.
Mulla tapana keskustella asiat sen miniän kanssa eikä mussuttaa takanapäin. Osaa varmasti kertoa haluaako apua vai ei. Aion pitää sen miniän lähellä enkä kaukana. Mun kanssa on muutenkin helppo olla. En mene ominpäin mitään tekemään.
Ihanne tilanne on, että anoppi ja minijä ovat yhtä ahkeria. Harvassa varmasti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikein tykkää jos vieraat ihmiset alkavat "auttamaan" mun kotona. Koen appivanhemmat vieraiksi.
Ihmettelen myös, miksi ne appivanhemmat olivat pitkän päivän vieraana, jos heidän poikansa ei ollut paikalla?
Aika tilannetajuttomia tolloja ovat aloituksen appikset, jos eivät tajunneet lähteä viimeistään silloin kun lasta on laitettu yöksi nukkumaan.
Pienten lasten kanssa se apu voi olla niinkin yksinkertainen, että vahtii lasta sen aikaa, kun itse kiikuttaa roskiksen roska-astiaan. Ei siis mitään suurtaloussiivousta, vaan ihan sitä että vähentää siitä vierailusta aiheutuvaa vaivaa.
En minä ala roskia viemään, kun on joku kyläilemässä
Kyllä minä todellakin vien. Varsinkin kun ne roskat on niiden vieraiden aiheuttamia.
Mitä ne isovanhemmat tekevät, jos noin paljon roskaa aiheuttavat muutamassa tunnissa?
Tulokahvit, lounas, iltapäiväkahvit, päivällinen, lähtokahvit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo vieraat ei yleensä auta mutta kun pieniä lapsia niin apu olisi tarpeen. Sitten ärsyttää ne sohvalla istujat.
Itse aion auttaa kun pojat saa lapsia. Muistan kuinka rankkaa oli kun lapset oli pieniä.Mitä mieltä miniäsi sitten sinusta kodissaan ja lastensa kanssa? Väärin teet kuitenkin kaikki, vaikka pojat ovat sinun, miniä määrää tahdin.
Mulla tapana keskustella asiat sen miniän kanssa eikä mussuttaa takanapäin. Osaa varmasti kertoa haluaako apua vai ei. Aion pitää sen miniän lähellä enkä kaukana. Mun kanssa on muutenkin helppo olla. En mene ominpäin mitään tekemään.
Luulet vaan. Miniäsi haukkuu selän takana, se on niin aloitekyvytön , ei se mitään tee käskemättä.
Joku kertoi ettei saanut anopilta mieleistään apua kun oli sairas. Olin anoppina vähän samassa tilanteessa, olin auttamassa aika paljon mutta arkana ihmisenä en uskaltanut hirveesti suursiivota tms etten vaan häärää liikaa. Mene varpaille. Jälkeenpäin kuulin että se vaan leikki ja ulkoilutti ja hoiti lapset muttei siivonnut tarpeeksi ja järjestellyt paikkoja. Toki keittiön pidin siistinä ja lasten lelut illalla siististi.

Ei poikasi osannut ohjeistaa?

Joku kertoi ettei saanut anopilta mieleistään apua kun oli sairas. Olin anoppina vähän samassa tilanteessa, olin auttamassa aika paljon mutta arkana ihmisenä en uskaltanut hirveesti suursiivota tms etten vaan häärää liikaa. Mene varpaille. Jälkeenpäin kuulin että se vaan leikki ja ulkoilutti ja hoiti lapset muttei siivonnut tarpeeksi ja järjestellyt paikkoja. Toki keittiön pidin siistinä ja lasten lelut illalla siististi.Ei poikasi osannut ohjeistaa?
Hän piti kyllä tärkeenä että lapset on paljon ulkona ja heillä on touhua jotta äiti saa esim. Sytohoidon jälkeen levätä.
Toki imuroin ja keittiön roskattomana. Ja pikemminkin varoitteli, älä rupee liian emännäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikein tykkää jos vieraat ihmiset alkavat "auttamaan" mun kotona. Koen appivanhemmat vieraiksi.
Ihmettelen myös, miksi ne appivanhemmat olivat pitkän päivän vieraana, jos heidän poikansa ei ollut paikalla?
Aika tilannetajuttomia tolloja ovat aloituksen appikset, jos eivät tajunneet lähteä viimeistään silloin kun lasta on laitettu yöksi nukkumaan.
Pienten lasten kanssa se apu voi olla niinkin yksinkertainen, että vahtii lasta sen aikaa, kun itse kiikuttaa roskiksen roska-astiaan. Ei siis mitään suurtaloussiivousta, vaan ihan sitä että vähentää siitä vierailusta aiheutuvaa vaivaa.
En minä ala roskia viemään, kun on joku kyläilemässä
Kyllä minä todellakin vien. Varsinkin kun ne roskat on niiden vieraiden aiheuttamia.
Mitä ne isovanhemmat tekevät, jos noin paljon roskaa aiheuttavat muutamassa tunnissa?
Tulokahvit, lounas, iltapäiväkahvit, päivällinen, lähtokahvit.
Ei kai kutsumattomia vieraita tarvitse syöttää ja juottaa?

Voi kuule. Nämä tulee 200 kilsan päästä heti aamusta ilmoittamatta. Ja notkuvat sitten riesana koko hiivatan päivän.

Mitä jos seuraavalla kerralla niitä ei yksinkertaisesti päästä sisälle asti? Tuskin kovin moni on niin hullu, että tuon matkan kovin monta kertaa tekee turhaan?

Juurikin tämä. Että tullaan ilmoittamatta ja notkutaan sitten tuntitolkulla. Kellon ympäri.
Minulla ei olisi yhtään mitään sitä vastaan, jos edes sitten ilmoittamatta tullessaan viipuisivät sen normaalin kyläilyajan. Tai ilmoittamalla olisivat pidempään. Mutta tuo kombo on todella ärsyttävää ja kuormittavaa.
Ja sitten kun yritämme sopia asiallista aikuista kyläilyä esimerkiksi kello 15 sinäjasinäpäivänä, he ei tule silloin siltikään vaan edellsienä tai seuraavana päivänä tai heti aamusta.

No eihän me edes aina olla kotona. Siitäkin sitten nuristaan mutta ei vaan valkene missä mättää. Kitisevät että pitäisi olla vara-avain jolla silti pääsee sisään!
On se kumma, jos ei auta saa haukut, jos auttaa saa haukut.
Onneksi meidän pojat ei tee lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikein tykkää jos vieraat ihmiset alkavat "auttamaan" mun kotona. Koen appivanhemmat vieraiksi.
Ihmettelen myös, miksi ne appivanhemmat olivat pitkän päivän vieraana, jos heidän poikansa ei ollut paikalla?
Aika tilannetajuttomia tolloja ovat aloituksen appikset, jos eivät tajunneet lähteä viimeistään silloin kun lasta on laitettu yöksi nukkumaan.
Pienten lasten kanssa se apu voi olla niinkin yksinkertainen, että vahtii lasta sen aikaa, kun itse kiikuttaa roskiksen roska-astiaan. Ei siis mitään suurtaloussiivousta, vaan ihan sitä että vähentää siitä vierailusta aiheutuvaa vaivaa.
En minä ala roskia viemään, kun on joku kyläilemässä
Kyllä minä todellakin vien. Varsinkin kun ne roskat on niiden vieraiden aiheuttamia.
Mitä ne isovanhemmat tekevät, jos noin paljon roskaa aiheuttavat muutamassa tunnissa?
Tulokahvit, lounas, iltapäiväkahvit, päivällinen, lähtokahvit.
Ei kai kutsumattomia vieraita tarvitse syöttää ja juottaa?
Voi kuule. Nämä tulee 200 kilsan päästä heti aamusta ilmoittamatta. Ja notkuvat sitten riesana koko hiivatan päivän.
Juurikin tämä. Että tullaan ilmoittamatta ja notkutaan sitten tuntitolkulla. Kellon ympäri.
Minulla ei olisi yhtään mitään sitä vastaan, jos edes sitten ilmoittamatta tullessaan viipuisivät sen normaalin kyläilyajan. Tai ilmoittamalla olisivat pidempään. Mutta tuo kombo on todella ärsyttävää ja kuormittavaa.
Ja sitten kun yritämme sopia asiallista aikuista kyläilyä esimerkiksi kello 15 sinäjasinäpäivänä, he ei tule silloin siltikään vaan edellsienä tai seuraavana päivänä tai heti aamusta.
Mun anoppi sanoi, että vierailuajoista sopiminen on epänormaalia, ellei kyseessä ole juhlat. Normaalia on lompsia toisen kotiin juuri silloin kuin itselle sopii, vaikka talon väellä olisi ihan mikä vaan kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikein tykkää jos vieraat ihmiset alkavat "auttamaan" mun kotona. Koen appivanhemmat vieraiksi.
Ihmettelen myös, miksi ne appivanhemmat olivat pitkän päivän vieraana, jos heidän poikansa ei ollut paikalla?
Aika tilannetajuttomia tolloja ovat aloituksen appikset, jos eivät tajunneet lähteä viimeistään silloin kun lasta on laitettu yöksi nukkumaan.
Pienten lasten kanssa se apu voi olla niinkin yksinkertainen, että vahtii lasta sen aikaa, kun itse kiikuttaa roskiksen roska-astiaan. Ei siis mitään suurtaloussiivousta, vaan ihan sitä että vähentää siitä vierailusta aiheutuvaa vaivaa.
Kyllä mä oon saanut roskat ilman apua vietyä, vaikka talossa ollut pieniä lapsia.
Kyllä minäkin täällä omakotitalossa saan roskat vietyä helposti itse. Mutta kun rakennusaikana asuttiin kerrostalossa, oli vähän eri juttu lähteä seitsemännestä kerroksesta hissillä alas, parkkipaikan poikki roskiksille ja takaisin.
Kannattaa muutenkin elämässä ottaa vähän päätä pyllystä pois ja miettiä, että kaikki ei elä kuten itse elää.
Minkälaisten junttien kanssa te oikein menette naimisiin? Hyi, olisin eronnut tuommoisten junttivanhempien pojasta heti seurusteluvaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä miniäsi sitten sinusta kodissaan ja lastensa kanssa? Väärin teet kuitenkin kaikki, vaikka pojat ovat sinun, miniä määrää tahdin.
Minä en ymmärrä tällaista ajattelutapaa.
Jokaisessa lapsiperheessä on omat rutiinit ja säännöt, ja sitten aikuiset kylässäolijat niistä loukkaantuu. Se ihan toden totta on myös oman lapsen puolison koti ja ne lapsenlapset on sen oman lapsen puolison ihan omia lapsia. Mikä ajatusvääristymä saa luulemaan, että anoppius itsessään oikeuttaa tekemään toisen kodissa ihan miten itse tahtoo?
No, joka tapauksessa vieraat jotka tulee pikkulapsiperheeseen kylään, ja vain istuu alas odottamaan kestitsemistä, on moukkia. Siinä on toisella kädet täynnä jo ihan siksi, että monella lapsella menee esitysvaihe päälle ja meno on paljon normaalia vilkkaampaa. Ja samalla pitäisi sitten keittää kahvit, kattaa pöytä, tarjoilla ja seurustella ja siivota lopuksi.
Minusta oli kivaa,kun appivanhemmat kävivät ,vaikka tulivat matkan takaa ja joutuivat aina jäämään yöksi.Ruokaa piti laittaa tietysti itsellemmekin niin siinä samalla saivat vieraatkin.Seurustelu sujui mukavasti lasten leikkejä seuratessa vaikka samalla kokkasinkin ja keittelin kahveja.On vieläkin ikävä heidän käyntejään nyt kun heitä ei enää ole.