Lue keskustelun säännöt.
Tytär roikkuu jatkuvasti menneessä
11.06.2023 |
En jaksa enää, kun tytär haluaa viikosta toiseen jankata samoja asioita. Liioittelee pikkuasioita, vaatii anteeksipyyntöjä ja koko ajan velloo jossain itse itselleen luomassa "traagisessa" lapsuudessa. Mielestäni hänellä oli kuitenkin ihan tavallinen lapsuus, eikä hän ymmärrä että ajatkin ovat muuttuneet. Vaikkei enää joku tukkapölly tulisi kuuloonkaan, niin silloin se oli ihan tavallista enkä jaksaisi käydä joka kerta läpi miten tukistin kerran 30v sitten kun kiusasi toista lasta. Samoin jotkut muutamat juhannuskaljat pitää joka kerta "puhua" läpi (käytännössä minua vain haukutaan juopoksi).
Miten saisin hänet tajuamaan, että hänen lapsuutensa ei ollut mikään hirveä ja että hänen pitäisi muutenkin keskittyä ennemmin nykyhetkeen?
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, luultavasti voit huokaista helpotuksesta hyvin pian, kun hän katkaisee välit.
Entä kun huonosti kohtelevat vanhemmat eivät anna katkaista välejä? Pitääkö mennä lähestymiskiellon ja kunnianloukkaus tuomion kautta katki?
Jos ei muu auta.
Sasse! Mistä se kertoo, jos ihminen ei usko sanaa EI enempää, kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran on hyvä puhua asiat läpi, mutta ei sinulla ole mitään velvollisuutta niitä koko ajan puida. Sano suoraan oma kanta, mielestäsi perheenne elämä oli normaalia ja muistot itselläsi hyviä, etkä kadu kaljoittelua tai tukistuksia. Tai jos kadut, sano se. Pahoittele että tyttö kokee lapsuutensa huonona, mutta et halua puhua aiheesta enempää. Jos hänellä on suuri tarve puhua lapsuuden asioita toistuvasti ja kokee että on saanut niistä traumoja, voisi olla hyvä hakeutua terapiaan.
Näin kannattaa toimia, jos haluaa ottaa riskin että tytär katkaisee välit.
Jos tytär jatkuvasti jauhaa menneitä joko todellisia tai kuviteltuja tapahtumia, eikä pääse niistä eteenpäin, niin ehkä onkin parempi antaa hänen katkaista välit. Asiatonta ja jatkuvaa syyttelyä ei kenenkään tarvitse loputtomiin kestää.
Jotkut ihmiset jäävät jumiin ja syyllistävät aina muita kaikesta mikä on pielessä heidän elämässään. He eivät koskaan opi ottamaan vastuuta itsestään.
No, luultavasti voit huokaista helpotuksesta hyvin pian, kun hän katkaisee välit.
Entä kun huonosti kohtelevat vanhemmat eivät anna katkaista välejä? Pitääkö mennä lähestymiskiellon ja kunnianloukkaus tuomion kautta katki?
Itse olen katkaissut välit isääni. Olen estänyt hänen puhelinnumeronsa ja sähköpostinsa eikä hän tiedä osoitettani koska yhteystietoni ovat salaiset. Eiköhän tuo riitä suurimmassa osassa tapauksia. Toki niitä sairaita stalkkereitakin löytyy mutta onneksi he ovat pieni vähemmistö.
Kuulostatkin todella tunnekypsältä ja järkevältä ihmiseltä 🙄 Luulen, että vanhempasi voivat paremmin ilman sairasta syyttelyäsi.
Äitiini ja sisaruksiini minulla on oikein hyvät välit :) toivottavasti onkin niin että isäni voi nykyään paremmin! Ei ole varmaan hänelläkään mukavaa raivohulluna narsistina.
Vierailija kirjoitti:
Ota vielä kerran aikaa, ja keskity kuuntelemiseen. Kysy lisää. Kysy, ystävällisesti, olisiko vielä jotain, mitä hän haluaisi puhua. Kysy, miten hän haluaa, että toimitaan. Jos hän kaipaa anteeksipyyntöä, sano, että olet tuossa tilanteessa toiminut kuten olet, ja mahdollisesti olisi voinut toimia toisinkin, ja että et ole täydellinen ihminen, ja että olet pahoillasi, että tästä on aiheutunut tyttärellesi mielipahaa, mutta et voi asioita enää muuttaa muuksi ja että toivoisit, että päästäisiin näiden asioiden yli.
Tässä viestissä on täydellinen ohje ei-anteeksipyyntöön (non-apology). Keskustelun voi saada päättymään, mutta kohtaamista ei tapahdu.
Yllättävän moni pitää vanhemman lapseen kohdistamaa väkivaltaa pikkujuttuna, jota ei tarvitse katua tai pyytää anteeksi. Kumma kyllä se, että aikuinen lyö toista, onkin sitten isompi juttu.
Meillä ei kotona ollut päihdeongelmia, mutta fyysistä ja henkistä kuritusta oli ja vanhempani olivat pienitulosia. Isosiskoni muutti 15-vuotiaana pois kotoa ja meni teini-iästä asti seurustelleen poikaystävänsä kanssa naimisiin. Siskolla on vaikea paniikkihäiriö. On työelämässä kuitenkin ollut koko ikänsä. Lapsia eivät ole tehneet. Ja naimissa ovat olleet 20 vuotta.
Veljelleni ei käynyt niin hyvin, opiskeli kyllä peruskoulun jälkeen ammatin, mutta oli rajusti koulukiusattu ja kotiolot oli mitä oli, sairastui aikuisiällä psykoosisairauteen ja on nykyään työkynyttömyyseläkkeellä. Ikinä ei ole seurustellut.
Minä pahnan pohjimmainen pärjäsin hyvin koulussa, angsteilin toki teininä. Hylkäsin omat yliopistohaaveet 17-vuotiaana, vaikka pärjäsin erinomaisesti koulussa ja lukiossa. Oli vain pakko päästä pois. Muutin pois kotoa, menin amikseen kauas toiselle paikkakunnalle ja sieltä sitten amkiin. Työelämässä olen ollut koko ikäni opiskeluiden ohella ja sen jälkeen.
Olen naimisissa, mutta en tule ikinä tekemään lapsia. Olen sairastanut 19-vutiaasta asti masennusta, mikä onneksi ei ole vienyt opiskelu- tai työkykyäni kuin lyhytaikaisesti.
Ei nyt ollut yhdestä tukkapöllystä vain kyse, mutta kyllä se vaan ihmisen psyykeeseen vaikuttaa, vaikka harmittomalta se voi jostain aikuisesta vaikuttaa, kun niin on aina toimittu.
Välit ovat vanhempiin silti läheiset.
T. N 34 v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, luultavasti voit huokaista helpotuksesta hyvin pian, kun hän katkaisee välit.
Entä kun huonosti kohtelevat vanhemmat eivät anna katkaista välejä? Pitääkö mennä lähestymiskiellon ja kunnianloukkaus tuomion kautta katki?
Jos ei muu auta.
Sasse! Mistä se kertoo, jos ihminen ei usko sanaa EI enempää, kiitos!
Niinpä, tässä tämä äiti on jo niin kyllästynyt loputtomiin syyttelyihin, mutta tytär ei usko sanaa "Ei kiitos". Silloin on parempi ottaa etäisyyttä tyttäreen.
Tämä toimii toki toiseenkin suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota vielä kerran aikaa, ja keskity kuuntelemiseen. Kysy lisää. Kysy, ystävällisesti, olisiko vielä jotain, mitä hän haluaisi puhua. Kysy, miten hän haluaa, että toimitaan. Jos hän kaipaa anteeksipyyntöä, sano, että olet tuossa tilanteessa toiminut kuten olet, ja mahdollisesti olisi voinut toimia toisinkin, ja että et ole täydellinen ihminen, ja että olet pahoillasi, että tästä on aiheutunut tyttärellesi mielipahaa, mutta et voi asioita enää muuttaa muuksi ja että toivoisit, että päästäisiin näiden asioiden yli.
Tässä viestissä on täydellinen ohje ei-anteeksipyyntöön (non-apology). Keskustelun voi saada päättymään, mutta kohtaamista ei tapahdu.
Yllättävän moni pitää vanhemman lapseen kohdistamaa väkivaltaa pikkujuttuna, jota ei tarvitse katua tai pyytää anteeksi. Kumma kyllä se, että aikuinen lyö toista, onkin sitten isompi juttu.
Niinpä. Täydellinen ohje, miten ohittaa toinen ihminen ja yrittää alistaa tämä toimimaan haluamallaan tavalla.
Olin niin ylpeä itsestäni perhehelvettitaustalla, kun ensimmäistä kertaa elämässäni tunnistin tuollaisen tilanteen ja osasin kävellä ulos ihmissuhteesta enkä jäänytkään kynnysmatoksi.
Henkinenkään väkivalta lasta kohtaan ei ole pikkujuttu.
Vierailija kirjoitti:
vaikuttaa siltä, että tytär on kaikestaloukkaantuva erityisherkkä vihervasemmistolainen ja äiti on väkivaltainen yh-juoppo
Erityisherkkä voi olla ilman ironiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin mun sisko. Aina muistelee noin 40 vuoden takaista nuoruuttaa ja tietekin äiti on kaikkiin hänen traumoihinsa syypää ua minä pikkusiskona olin suosikki. No en ollut, mutta olin enemmän äidin kanssa ja juttelin hänen kanssaan kaikesta, systeri ei halunnut. Kummasti unohtunut, kuinka paljon äitimme joutui kestämään ja tekemään isämme takia. Kolmea työtä teki eikä tosiaan ollut varaa mihinkään extraan kuten muotivaatteisiin. Piruako noilla asioilla kiusaa yli 80-vuotiasta ihmistä ja tekee hänelle jotain psykoosidiagnooseja. Häpeää edelleen juuriaan niin paljon, ettei kehtaa kutsua meitä edes mihinkään juhliin, joihin perheenjäsenet yleensä kutsutaan.
Kuin meidän suvusta. Kultalapsi isä ja narsistijuoppo mummo yhdessä. Täti ollut syntipukki sylkykuppilapsi ja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
No mun äitini ei ollut juoppo toisin kuin isäni. Kumma kyllä kaikesta huolimatta äiti on saanut ne pahimmat katkeruudet niskaansa systeriltä. Itse en voi ymmärtää, miten joku ei pääse 30-40 vuoteen irti itse kehittämistään lapsuuden"traumoista" vaan vatvoo ja vatvoo niitä vanhan ihmisen kiusaksi loputtomiin. Sitten soittelee minulle, että minun pitää hoitaa äitimme johonkin hoitoon ja järkätä edunvalvonnat ja kaikki. Jättäis vanhan ihmisen rauhaan.
Ei pääse siksi yli, että on traumatisoitunut. Noin kolmasosa trauman kokeneista traumatisoituu. Eikä ole ilmeisesti saanut hoitoa eikä osaa irrottautua teidän perheestänne. Auttoiko yhtään ymmärtämään paremmin?
Tytön voi ohjata esim AAL ryhmään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletkonyt ihab varma että asiat menivät ihan niinkuin muistat?
Kaverini äiti oli raivohullu, mm. ilman syytä heitti tytärtä kukkamaljakolla ja olin siinä vieressä. Olimme noin 9vuotiaita. Nyt kaveri on nelikymppinen ja haluaisi puhua äitisä kanssa asiat selviksi mutta tämä vaan ihmettelee,miksi tytär märehtii jotain luunappia 30 vuotta sitten. Ei muista ollenkaan (eikä ole muistisairautta) viskoneensa tavaroita ja huutaneensa kuin mieletön ilman syytä.
Meidän äiti on sitä mieltä että toistuva piiskaaminen ja ponnarista heiluttelu on kuitattu koska tekojen jälkeen hän on AINA pyytänyt anteeksi. Kysymykseeni miksi sitten toisti tekoaan silti ja jatkoi samalla tavalla väkivaltaa kasvatusmetodina käyttäen hän ei osaa vastata. Ei tarvitse koska hän on sentään osannut pyytää anteeksi, toisin kuin synnyttämänsä pentuperkeleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletkonyt ihab varma että asiat menivät ihan niinkuin muistat?
Kaverini äiti oli raivohullu, mm. ilman syytä heitti tytärtä kukkamaljakolla ja olin siinä vieressä. Olimme noin 9vuotiaita. Nyt kaveri on nelikymppinen ja haluaisi puhua äitisä kanssa asiat selviksi mutta tämä vaan ihmettelee,miksi tytär märehtii jotain luunappia 30 vuotta sitten. Ei muista ollenkaan (eikä ole muistisairautta) viskoneensa tavaroita ja huutaneensa kuin mieletön ilman syytä.
Tåtä tapahtuu. Mun äiti ei ainakaan muista mitään mitä on tehnyt siskolleni. Sisko muistaa ja todistajia on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pystyt, kuuntele mitä hän sanoo ja hyväksy hänen kokemuksensa ihan vain hänen kokemuksenaan. Kuuntele, älä keskeytä äläkä korjaa. Voit kysyä pari tarkentavaa kysymystä.
Ajattele tilannetta vaikka teatteriesityksenä, jossa sinä istut katsomossa. Sitten kun menneisyydestä ei enää tule sanottavaa, kysy häneltä että mitä hänelle nyt kuuluu. Sitten kuuntele.
Vanhojen asioiden miettiminen kumpuaa usein juuri käsillä olevasta haastavasta tilanteesta, joka aktivoi vanhat haavat. Ehkä voit käydä tätä ajankohtaista tilannetta läpi hänen kanssaan ja miettiä miten hyvin hän on pärjännyt ja miten tulee pärjäämään.
Minusta tällainen ei ole hyvä,että asettuu toisen yläpuolelle tai tilanteen ulkopuolelle, eikä halua kokea, että asia oikeasti koskee itseä.
Ja kun toinen on kertonut tarinansa, vaihdetaan puheenaihetta? En tajua ollenkaan tällaista käsittelytapaa. Toinen jätetään yksin. Ei tässä ole, eikä tällä tavalla tule mitään tunneyhteyttä.
Ymmärrän pointtisi. Minusta kuitenkin vaikutti siltä, että ap ei kykene lainkaan kuuntelemaan lastaan. Että hän syyllistyy ja ahdistuu, vähättelee tapahtunutta ja kieltäytyy näkemästä lapsensa pahaa mieltä. Hänhän täällä valittaa sitä, että tytär haluaa keskustella! Taas! Eikä ymmärrä miten hienoa se on, että tytär haluaa ylläpitää ja parantaa suhdetta, kaikesta ikävästä tunteesta huolimatta.
Siksi ajattelin, että rauhallinen etäisyyden otto ja tyttären kuunteleminen tuomatta siihen tuota hänen omaa ahdistustaan voisi auttaa. Terapiassahan terapeutti sanoisi hänelle, että kuuntele, nyt on tyttären vuoro puhua.
Että ei hän suinkaan asetu kenenkään yläpuolelle, vaan antaa tilaa toiselle ilmaista tunteitaan.
Minun mielestäni nämä asiat eivät ole sellaisia, etteikö niitä voisi käsitellä ja tehokkaasti pyytää anteeksi. Mutta ensin täytyy kuunnella ja todella kuulla, mitä toinen sanoo. Millään yleisanteeksipyynnöllä tästä ei selviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin mun sisko. Aina muistelee noin 40 vuoden takaista nuoruuttaa ja tietekin äiti on kaikkiin hänen traumoihinsa syypää ua minä pikkusiskona olin suosikki. No en ollut, mutta olin enemmän äidin kanssa ja juttelin hänen kanssaan kaikesta, systeri ei halunnut. Kummasti unohtunut, kuinka paljon äitimme joutui kestämään ja tekemään isämme takia. Kolmea työtä teki eikä tosiaan ollut varaa mihinkään extraan kuten muotivaatteisiin. Piruako noilla asioilla kiusaa yli 80-vuotiasta ihmistä ja tekee hänelle jotain psykoosidiagnooseja. Häpeää edelleen juuriaan niin paljon, ettei kehtaa kutsua meitä edes mihinkään juhliin, joihin perheenjäsenet yleensä kutsutaan.
Kuin meidän suvusta. Kultalapsi isä ja narsistijuoppo mummo yhdessä. Täti ollut syntipukki sylkykuppilapsi ja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
No mun äitini ei ollut juoppo toisin kuin isäni. Kumma kyllä kaikesta huolimatta äiti on saanut ne pahimmat katkeruudet niskaansa systeriltä. Itse en voi ymmärtää, miten joku ei pääse 30-40 vuoteen irti itse kehittämistään lapsuuden"traumoista" vaan vatvoo ja vatvoo niitä vanhan ihmisen kiusaksi loputtomiin. Sitten soittelee minulle, että minun pitää hoitaa äitimme johonkin hoitoon ja järkätä edunvalvonnat ja kaikki. Jättäis vanhan ihmisen rauhaan.
Ei pääse siksi yli, että on traumatisoitunut. Noin kolmasosa trauman kokeneista traumatisoituu. Eikä ole ilmeisesti saanut hoitoa eikä osaa irrottautua teidän perheestänne. Auttoiko yhtään ymmärtämään paremmin?
Olen täysin eri ihminen ja taustani on erilainen mutta sananen silti traumatisoitumista.
Tuo on oikeasti aika yleistä että toisten traumatisoitumista ei tunnisteta ja käsketään vain pääsemään yli. Itse koin lapsena raskaita asioita jotka jättivät jälkensä mutta muu perheeni ei oikein ymmärtänyt koska he olivat luonteeltaan melko erilaisia (olin hyvin ujo ja introvertti ja he taas paljon sosiaalisempia ja ekstrovertempeja). Kun yritin puhua asiasta minua käskettiin vain unohtamaan koko juttu. Joskus käytin varovasti sanaa trauma ja siskoni suorastaan suuttui koska eihän trauma voi tulla kuin jostain hyvin vakavasta asiasta (joku rikoksen uhriski joutuminen tms). Koska en päässyt käsittelemään asiaa se jäi vaivaamaan ja siitä jäi pitkäaikainen jälki ja kehittyi masennusta ym. Olen sitten vasta aikuisena päässyt käsittelemään asioita terapiassa ja olen saanut viimein kuulla että tunteeni ovat ihan valideja. Voi kuinka paljon vähemmällä olisi päässyt jos jo aiemmin olisin saanut mahdollisuuden käsitellä asian.
Kuulostat ihan mun mutsilta.
Minun ja sisarusten lapsuuteen kuului mm. jatkuvaa rajua fyysistä ja henkistä väkivaltaa, isäpuolen juopottelua. Äidin veli puolestaan hiplaili meitä tyttöjä ja taputteli tissejä, kerran suuteli väkisin. Äiti ei tehnyt mitään vaikka näki.
Me kaikki lapset olemme katkaisseet välimme äitiimme.
Äidille on annettu mahdollisuuksia: hänelle on kerrottu tarkasti kaikki, mikä meidät lapset traumatisoi ja millaisia seurauksia sillä on ollut meihin aikuisena. Äidille on annettu mahdollisuus selittää ja pyytää anteeksi.
Äiti ei kuitenkaan ole halunnut kuunnella. Hänen mukaansa kyse on vanhemman sisareni manipuloinnista, koska hän on katkera luonne ja sairastanut masennuksen. Tästä syystä hän on kääntynyt äitiämme vastaan ja vetänyt kaikki muutkin siihen.
Äiti muistaa ainoastaan, miten me lapset olimme aggressiivisia ja meitä joutui siksi pitämään kiinni ja ojentamaan. Alkoholin käytöstä sanoo että ei se tavallisuudesta poikkeavaa ollut. Hyväksikoytön kiistää kokonaan, sanoo meidän nähneen unta ja/tai muistaa, miten sisarenu oli kerran pyytänyt taputtamaan häntä takapuolelle ja hän oli pieraissut samalla (oikeesti!!!) Hänestä kaikki on keksittyä ja keksimme kaiken vain siksi, että saisimme olla hänelle ilkeitä.
Luultavasti tämänkin ap:n tapauksen taustalla on paljon, paljon muuta.
Äiti voisi mennä itseensä sen sijaan että ruikuttaa palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin mun sisko. Aina muistelee noin 40 vuoden takaista nuoruuttaa ja tietekin äiti on kaikkiin hänen traumoihinsa syypää ua minä pikkusiskona olin suosikki. No en ollut, mutta olin enemmän äidin kanssa ja juttelin hänen kanssaan kaikesta, systeri ei halunnut. Kummasti unohtunut, kuinka paljon äitimme joutui kestämään ja tekemään isämme takia. Kolmea työtä teki eikä tosiaan ollut varaa mihinkään extraan kuten muotivaatteisiin. Piruako noilla asioilla kiusaa yli 80-vuotiasta ihmistä ja tekee hänelle jotain psykoosidiagnooseja. Häpeää edelleen juuriaan niin paljon, ettei kehtaa kutsua meitä edes mihinkään juhliin, joihin perheenjäsenet yleensä kutsutaan.
Kuin meidän suvusta. Kultalapsi isä ja narsistijuoppo mummo yhdessä. Täti ollut syntipukki sylkykuppilapsi ja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
No mun äitini ei ollut juoppo toisin kuin isäni. Kumma kyllä kaikesta huolimatta äiti on saanut ne pahimmat katkeruudet niskaansa systeriltä. Itse en voi ymmärtää, miten joku ei pääse 30-40 vuoteen irti itse kehittämistään lapsuuden"traumoista" vaan vatvoo ja vatvoo niitä vanhan ihmisen kiusaksi loputtomiin. Sitten soittelee minulle, että minun pitää hoitaa äitimme johonkin hoitoon ja järkätä edunvalvonnat ja kaikki. Jättäis vanhan ihmisen rauhaan.
Ei pääse siksi yli, että on traumatisoitunut. Noin kolmasosa trauman kokeneista traumatisoituu. Eikä ole ilmeisesti saanut hoitoa eikä osaa irrottautua teidän perheestänne. Auttoiko yhtään ymmärtämään paremmin?
Ei koska kotipsykologi on täysin väärässä. Ei ole enää mitään mistä irrottautua, koska pahin traumojen aiheuttaja on jo kuollut eli isämme. Itse pistin välit poikki isäämme hyvissä ajoin, koska en sallinut sitä, miten hän kohteli perheenjäseniään.
Kyllä minua on traumatisoinut myös killti ja mukava äiti, tämä on tullut terapiassa esille ja nostettu silmieni eteen. Narsisti isäni on sitten oma lukunsa. Mutta äiti oli se, johon kohdistui ainoat toiveet ja odotukset, isä oli menetetty tapaus.
Tämmöisillä traumojen määrällä on kyllä terapeuteille kysyntää. Mitähän sen kiltin ja mukavan äidin olisi vielä pitänyt tehdä, ettei enää syyteltäisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvuus voi olla kun kokee jääneensä jotain vaille ja toivoo että tulisi erilainen lopputulos. Niin ei käy.
Ap voitko sanoa hänelle ettet silloin osannut muuta. Että osittain myönnät toimintasi oli se mitä tahansa. Sanot ettet silloin osannut muuta. Ja ettei sinulla ole kykyjä auttaa häntä, että hakee keskusteluapua jostain muualta. Soittelette sitten esim kerran viikossa. Ei muuten.Ja myös, ettei osaa nytkään muuta eikä aio opetellakaan muuta. Mutta voi tietysti onnitella lasta siitä, että tämä nyt yrittää tavoitella jotain parempaa.
Mikään ei kuitenkaan riitä näille loputtomille uhriutujille, niin silloin on parempi vetää raja johonkin, ja mennä eteenpäin. Saa sitten lapset kaikessa rauhassa tavoitella sitä "parempaa". Menneisyyttä kun ei kukaan voi muuttaa.
Jos tytär kaataa lapsena saadun pahan olon sen tuottajalle niskaan ennen kuin kääntää selkänsä? Onko aloittaja valmis hyvästeihin?
Miten ihmisiä voi miellyttää anteeksipyyntö jonka itse ovat ruinanneet toisesta ulos, ja jonka toinen on sanonut vain siksi että tilanteesta päästäisiin, tulee hämmästyttämään minua hamaan tappiin saakka.
Sulla äiti on se ongelma tässä.
Anna tyttäreksi elää omaa elämäänsä, äläkä tunge hänen elämäänsä enää.
Keskity muihin asioihin. Sinä tässä tunnut olevan jumissa.
Juuri siltä hän kuulostaa. Pitää huolta itsestään.