Lue keskustelun säännöt.
Tytär roikkuu jatkuvasti menneessä
11.06.2023 |
En jaksa enää, kun tytär haluaa viikosta toiseen jankata samoja asioita. Liioittelee pikkuasioita, vaatii anteeksipyyntöjä ja koko ajan velloo jossain itse itselleen luomassa "traagisessa" lapsuudessa. Mielestäni hänellä oli kuitenkin ihan tavallinen lapsuus, eikä hän ymmärrä että ajatkin ovat muuttuneet. Vaikkei enää joku tukkapölly tulisi kuuloonkaan, niin silloin se oli ihan tavallista enkä jaksaisi käydä joka kerta läpi miten tukistin kerran 30v sitten kun kiusasi toista lasta. Samoin jotkut muutamat juhannuskaljat pitää joka kerta "puhua" läpi (käytännössä minua vain haukutaan juopoksi).
Miten saisin hänet tajuamaan, että hänen lapsuutensa ei ollut mikään hirveä ja että hänen pitäisi muutenkin keskittyä ennemmin nykyhetkeen?
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi, jos vain sanoisit tyttärelle, että olet hänestä ylpeä. Voit vielä jatkaa ja todeta, että lopputuleman perusteella hänellä on ollut täydellinen kasvatus ja lapsuus. Mitään et vaihtaisi pois.
Ja sitten tärkein: Kieltäydy enää palaamasta asioiden analyysiin. Loputon asioiden vatvominen ei muuta mitään. Mennyt on mennyttä. Tässä on nyt.
Et voi olla tosissasi😂
Hän on suoraan siitä vitsistä, joka oli aiemmin ketjussa.
Kaivan sen...
Lukekaapas huviksenne noita videon kommentteja. Ap ja sielunkumppaninsa ovat antaneet inspiraatiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 90-luvulla syntynyt enkä tunne ketään ikäistäni jota vanhemmat olisivat enää fyysisesti pahoinpidelleet. Sehän oli ollut laitonta jo pitkän aikaa silloin.
Peruskoulun ysiluokkalaisista kertoi (kolme kertaa samanlaisena tehdyssä) valtakunnallisessa kyselytutkimuksessa tulleensa vanhempien tukistamaksi / piiskaamaksi, siis ainakin kerran elämässään:
- vuonna 2008 (= syntyneet n. 1993): 35 % / 11 %
- vuonna 2013 (= syntyneet n. 1998): 17 % / 5 %
- vuonna 2022 (= syntyneet n. 2007): 14 % / 5 %
(lähde: Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset 2022, Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2023:5)
Eli se, että kukaan tuntemasi ikäisesi ei ole koskaan puhunut siitä, ei välttämättä tarkoita että sitä ei ole kenellekään heistä tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmisiä voi miellyttää anteeksipyyntö jonka itse ovat ruinanneet toisesta ulos, ja jonka toinen on sanonut vain siksi että tilanteesta päästäisiin, tulee hämmästyttämään minua hamaan tappiin saakka.
Eivät he hae anteeksipyyntöä vaan kohtaamista ja sitä, että anteeksipyytäjä muuttaisi tapansa jatkossa. Eivät tajua, ettei tule tapahtumaan kuin elokuvissa, mutta "magical thinking" on yksi traumaoire sekin.
Minulle ja vanhemmalleni on tapahtunut. En tiedä, kokiko hän minun velloneen menneessä, mutta hän vastasi kysymyksiini, kuunteli, vaikka oli vaikeaa, pyysi anteeksi. Minä annoin anteeksi. Sovimme. Arvostan vanhempani rohkeutta ja kykyä katsoa vaikeitakin asioita. Monelta nämä puuttuvat.
Mielestäni asian käsittely vapautti meidät molemmat, hän on voinut antaa anteeksi myös itselleen ja voi nähdä myös kaikki ne hetket, jolloin hän on ollut rakastava, välittävä vanhempi. Meillä on tosiaan paljon helpommat välit nykyään.
N46, aiemminkin asiasta ketjussa maininnut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin mun sisko. Aina muistelee noin 40 vuoden takaista nuoruuttaa ja tietekin äiti on kaikkiin hänen traumoihinsa syypää ua minä pikkusiskona olin suosikki. No en ollut, mutta olin enemmän äidin kanssa ja juttelin hänen kanssaan kaikesta, systeri ei halunnut. Kummasti unohtunut, kuinka paljon äitimme joutui kestämään ja tekemään isämme takia. Kolmea työtä teki eikä tosiaan ollut varaa mihinkään extraan kuten muotivaatteisiin. Piruako noilla asioilla kiusaa yli 80-vuotiasta ihmistä ja tekee hänelle jotain psykoosidiagnooseja. Häpeää edelleen juuriaan niin paljon, ettei kehtaa kutsua meitä edes mihinkään juhliin, joihin perheenjäsenet yleensä kutsutaan.
Kuin meidän suvusta. Kultalapsi isä ja narsistijuoppo mummo yhdessä. Täti ollut syntipukki sylkykuppilapsi ja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
No mun äitini ei ollut juoppo toisin kuin isäni. Kumma kyllä kaikesta huolimatta äiti on saanut ne pahimmat katkeruudet niskaansa systeriltä. Itse en voi ymmärtää, miten joku ei pääse 30-40 vuoteen irti itse kehittämistään lapsuuden"traumoista" vaan vatvoo ja vatvoo niitä vanhan ihmisen kiusaksi loputtomiin. Sitten soittelee minulle, että minun pitää hoitaa äitimme johonkin hoitoon ja järkätä edunvalvonnat ja kaikki. Jättäis vanhan ihmisen rauhaan.
Ei pääse siksi yli, että on traumatisoitunut. Noin kolmasosa trauman kokeneista traumatisoituu. Eikä ole ilmeisesti saanut hoitoa eikä osaa irrottautua teidän perheestänne. Auttoiko yhtään ymmärtämään paremmin?
Ei koska kotipsykologi on täysin väärässä. Ei ole enää mitään mistä irrottautua, koska pahin traumojen aiheuttaja on jo kuollut eli isämme. Itse pistin välit poikki isäämme hyvissä ajoin, koska en sallinut sitä, miten hän kohteli perheenjäseniään.
Kyllä minua on traumatisoinut myös killti ja mukava äiti, tämä on tullut terapiassa esille ja nostettu silmieni eteen. Narsisti isäni on sitten oma lukunsa. Mutta äiti oli se, johon kohdistui ainoat toiveet ja odotukset, isä oli menetetty tapaus.
Tämmöisillä traumojen määrällä on kyllä terapeuteille kysyntää. Mitähän sen kiltin ja mukavan äidin olisi vielä pitänyt tehdä, ettei enää syyteltäisi?
Olla vaikka jotenkin tukena tai viedä suojaan eikä vain katsoa vaiti vierestä, kun lapsi kohtaa viisitoista vuotta henkistä väkivaltaa, laiminlyöntiä ja hylkäämistä. Pitää huolta ravinnosta ja terveydestä.
Äiti (tai isä), joka ei näitä tee, ei ole kiltti tai mukava, vaan laiminlyö lastaan.
Älä puhu niistä sitten. Sano ettet halua puhua ja ole hiljaa. Ehkä hänellä traumat. Osalle vanhemmat tekivät pahoja asioita takavuosina, johtui se mistä hyvänsä. Eivät kaikki vaadi anteeksipyyntöä. Joillakin suhde vanhempiin on ohi vaikka näennäisesti kaikki huolehtivat toisistaan ja sitä enemmän kun vanhempi kuolee. Kun kerran tekee pahaa tai useamman kerran (en nyt tarkoita aloittajaa, vaan yleensä joitakin vanhempia), se ihmissuhde on loppu. Joillekin tulee jonkinasteisia takaumia muiden ilkeistä teoista, yhä uudelleen vaikka olisi parantanut ne. Joku visio, muisti. Jotkut vanhemmat eivät edes muista takavuosien tapahtumia enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piti lisätä että "ihmissuhdetta" ei aina ollut vanhempaan olemassa. Joskus henkilöt ovat myös erilaisia luonteeltaan ja henkilötyyppinä. Vaikka jotain samaa jossain asiassa olisi. On turvallisempaa erillään. Jos vanhempi on ilkeä edelleen, on parempi suojata itsensä. Muutos on hyvin näennäistä ja valheellista joillakin vanhemmilla. Jos itse olisi mokannut, ymmärtäisi että lapsi ei halua olla tekemisissä.
Minulla vastaava tilanne. Tyttärenä. En koskaan tullut nähdyksi kuulluksi. Asia kävi vuosien mittaan selväksi ettei minua oteta vakavasti. Ei ollut mitään aitoa välitystä lapsuudessa. Ei aitoa kunnioitusta aikuisena. Otin etäisyyttä. Ja lopulta katkaisin välit. Nyt olen itsekseni asiat käynyt läpi. Elän hyvin onnellista elämää. Omalle kohdalle parasta oli että välit katkesivat. Voin jättää menneisyyden taakseni. Oma ihana perhe ja oma tytär jonka kanssa normaali kiintymyssuhde. Itse olen helpottunut tilanteesta. Mutta mietin äitiäni, en usko että hän koskaan rakasti minua, jos olisi ei olisi koskaan kohdellut minua näin ja olisi tehnyt kaikkensa että välit säilyy. Jälkeenpäin ajateltuna varmaan hänkin toivoi välien menoa, minä olin se joka piti yhteyksiä yllä. Ehkä parempi näin siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette selvästi eri mieltä. Älä vähättele lapsesi tunteita. Ehkä lapsi halua käsitellä vain asiaa. Ja olette erimieltä tuosta ja lapsesi haluisi ymmärrystä jos näin on halunnut puheeksi ottaa.
Mites nämä vuoden 1984 jälkeen tehdyt laittomuudet, lapsen piiskaamiset ja systemaattiset pahoinpitelyt? Onko niitä puitu oikeudessa ikinä vai pääseekö nämä vanhukset kuin koirat veräjästä ja kuolevat vaan pois?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mites nämä vuoden 1984 jälkeen tehdyt laittomuudet, lapsen piiskaamiset ja systemaattiset pahoinpitelyt? Onko niitä puitu oikeudessa ikinä vai pääseekö nämä vanhukset kuin koirat veräjästä ja kuolevat vaan pois?
Rikokset on pääosin vanhentuneet. Pahoinpitely vanhenee viidessä vuodessa. Törkeä pahoinpitely 20 vuodessa, mutta se tarkoittaa tyyliin sairaalakuntoon hakkaamista tms.
Selvitin tämän joskus lukioikäisenä, kun sain vasta silloin itse tietää, että se laissa oleva kurituskielto ei ole joku pelkkä epävirallinen "suositus" vanhemmille, vaan voi oikeasti tulla joku tuomio pahoinpitelystä. Ei ollut enää edellytyksiä tehdä rikosilmoitusta jostain alle kymmenvuotiaan tukistamisista ja selkäsaunoista (no en varmaan olisi lopulta kyllä tehnyt muutenkaan).
Vierailija kirjoitti:
Näitä löytyy , nimittäin sellaisia tyttöjä ,kuin ap:lla. Kokemusta on. Tytär jauhaa samoja asioita vuodesta toiseen. Jos pyydän anteeksi , että olen tukistanut kerran , kun on tehnyt pahojaan ja selittänyt mikä oli se syy tapahtuneeseen , sekä pyytänyt anteeksi, koska se vieläkin hänestä tuntuu pahalta ja väärältä, niin hän alkaa jankkaamaan ,ettet sinä oikeasti tarkota sit , että pyydät anteeksi.
Sama on muidenkin tavallisten asioiden suhteen. Mikään keskustelu eikä mitkään anteeksipyynnöt auta. Minulla on kolme tytärtä ,jotka kaikki on kasvatettu samalla tavalla. Heitä on varmasti kohdeltu samalla tavalla. Nämä kaksi muuta kokevat ,että meillä on ollut ihana koti ja ihan onnellinen lapsuus.
Ei tytär halua mennä terapiaan,koska hän sanoo ,että ei hänessä ole mitään vikaa.Elikkä älä suostu enää ap kuuntelemaan hänen marinaa, ota etäisyyttä ja sano ettet enää suostu hänen valituksiaan kuuntelemaan.
Kuulostaa siltä, että olet ihan sokea omalle käytöksellesi. Lapset eivät ole toistensa tai sinun kopioitasi. Todennäköisesti olet tukistanut yhtä enemmän kuin muita, kun tämä yksi on aina "pahanteossa".
Olin saada äidiltä selkääni, kun olin 4 v. Isä tuli väliin ja totesi ettei lasta saa lyödä.
Äiti muistelee 80-vuotiaana hauskana tapahtumana, sitä mikä edelsi tätä selkäsaunan uhkaa. Muistamatta yhtään, että oli ihan raivoissaan ja minä pelkäsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä voin hyvin kuvitella, että oma äiti ajattelee noin. Pitää itseään hyvänä äitinä vaikka ei sitä todellakaan ollut.
Pikkuveli oli minun vastuullani ulkona, kun olin 5-vuotias ja veljeni 3-vuotias.
Naapurin tyttö tönäisi veljeni keinusta ja veli loukkasi itsensä. Äitini mielestä se oli minun 5-vuotiaan syytä. Minua lyötiin ja minut laitettiin lastenhuoneeseen ja jätettiin ilman ruokaa illan ajaksi.
Vanhemmat komensi, luunapitti ja tukisti jatkuvasti. Vaadittiin että pitää käyttäytyä, mutta koskaan ei ohjattu lempeästi tai kerrottu mitä se hyvä käytös oli. Pikkulapsen olisi vaan pitänyt tajuta. Ruokaa ja verensokerilaskuja ei myöskään ajateltu.
Isäni hakkasi minua 2-6 vuotiaana ja äiti 13-vuotiaaksi asti. Äiti kysyi miltä näyttää, kun oli lähdössä juhliin. Minusta vaatteet oli höpsöt eikä sopineet äidille j sanoin sen suoraan. Äitini hakkasi minua harjalla päähän. Yläkouluiässä opin, miten mielistellä ja olla äidille mieliksi. Äitini alkoi jutella minulle ja kohdella jopa hyvin. Tosin välillä tunsin itseni lähes terapeutiksi, kuunnellessani Äitini huolia ja hänen tuttujen huolia, joita hän minulle kertoi.
Aikuisena toimin hänen kuskinaan, kun hän meni juhliin, lainasin rahaa ja vaatteita. Pakkasin jopa pikkulapsen turvaistuimen keskellä yötä, jottei Äitini tarvinnut maksaa taksia.
Muutaman kerran Äitini on hoitanut lastani. Yleensä hänelle ei sopinut. Enää ei lle edes tarvetta. Ennen kuin sain lapsia Äitini aina kertoi, kuinka hän sitten hoitaa lapsia, jotta vanhemmilla on omaa aikaa.
Isästäni puolestaan ek ole mitään apua, mutta häntä joutuu auttamaan. Sisarukseni onneksi auttavat enemmän.
Oikeasti haluaisin asua eripuolella maapalloa kuin lapsuuden perheeni. Olemme tekemisissä, mutta vain kun äidille ja hänen aikatauluihin sopii. Minun tarpeillani ei eole nyt eikä ole koskaan ollut mitään väliä. Minun on pitänyt olla vahva, aikaansaava, rohkea jne.
Mieheni ja lapseni Osaavat väitellä ja keskustella siten että asiat voivat riidellä. Omat epäkypsät vanhemmat löivät ja lyttäsivät, jos näin teki.
Vierailija kirjoitti:
Mä voin hyvin kuvitella, että oma äiti ajattelee noin. Pitää itseään hyvänä äitinä vaikka ei sitä todellakaan ollut.
Pikkuveli oli minun vastuullani ulkona, kun olin 5-vuotias ja veljeni 3-vuotias.
Naapurin tyttö tönäisi veljeni keinusta ja veli loukkasi itsensä. Äitini mielestä se oli minun 5-vuotiaan syytä. Minua lyötiin ja minut laitettiin lastenhuoneeseen ja jätettiin ilman ruokaa illan ajaksi.
Vanhemmat komensi, luunapitti ja tukisti jatkuvasti. Vaadittiin että pitää käyttäytyä, mutta koskaan ei ohjattu lempeästi tai kerrottu mitä se hyvä käytös oli. Pikkulapsen olisi vaan pitänyt tajuta. Ruokaa ja verensokerilaskuja ei myöskään ajateltu.
Isäni hakkasi minua 2-6 vuotiaana ja äiti 13-vuotiaaksi asti. Äiti kysyi miltä näyttää, kun oli lähdössä juhliin. Minusta vaatteet oli höpsöt eikä sopineet äidille j sanoin sen suoraan. Äitini hakkasi minua harjalla päähän. Yläkouluiässä opin, miten mielistellä ja olla äidille mieliksi. Äitini alkoi jutella minulle ja kohdella jopa hyvin. Tosin välillä tunsin itseni lähes terapeutiksi, kuunnellessani Äitini huolia ja hänen tuttujen huolia, joita hän minulle kertoi.Aikuisena toimin hänen kuskinaan, kun hän meni juhliin, lainasin rahaa ja vaatteita. Pakkasin jopa pikkulapsen turvaistuimen keskellä yötä, jottei Äitini tarvinnut maksaa taksia.
Muutaman kerran Äitini on hoitanut lastani. Yleensä hänelle ei sopinut. Enää ei lle edes tarvetta. Ennen kuin sain lapsia Äitini aina kertoi, kuinka hän sitten hoitaa lapsia, jotta vanhemmilla on omaa aikaa.
Isästäni puolestaan ek ole mitään apua, mutta häntä joutuu auttamaan. Sisarukseni onneksi auttavat enemmän.
Oikeasti haluaisin asua eripuolella maapalloa kuin lapsuuden perheeni. Olemme tekemisissä, mutta vain kun äidille ja hänen aikatauluihin sopii. Minun tarpeillani ei eole nyt eikä ole koskaan ollut mitään väliä. Minun on pitänyt olla vahva, aikaansaava, rohkea jne.
Mieheni ja lapseni Osaavat väitellä ja keskustella siten että asiat voivat riidellä. Omat epäkypsät vanhemmat löivät ja lyttäsivät, jos näin teki.
Koin myös vääryyttä että minua rangaistiin kurittamalla pikkuveljeni tekemisistä. Minun olisi päiväkoti ja alakouluikäisenä ilmeisesti pitänyt pystyä paremmin huolehtimaan hyvin hankalasta veljestäni ja estää hänen temput.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi olkoon, tyttäresi on nainen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä voin hyvin kuvitella, että oma äiti ajattelee noin. Pitää itseään hyvänä äitinä vaikka ei sitä todellakaan ollut.
Pikkuveli oli minun vastuullani ulkona, kun olin 5-vuotias ja veljeni 3-vuotias.
Naapurin tyttö tönäisi veljeni keinusta ja veli loukkasi itsensä. Äitini mielestä se oli minun 5-vuotiaan syytä. Minua lyötiin ja minut laitettiin lastenhuoneeseen ja jätettiin ilman ruokaa illan ajaksi.
Vanhemmat komensi, luunapitti ja tukisti jatkuvasti. Vaadittiin että pitää käyttäytyä, mutta koskaan ei ohjattu lempeästi tai kerrottu mitä se hyvä käytös oli. Pikkulapsen olisi vaan pitänyt tajuta. Ruokaa ja verensokerilaskuja ei myöskään ajateltu.
Isäni hakkasi minua 2-6 vuotiaana ja äiti 13-vuotiaaksi asti. Äiti kysyi miltä näyttää, kun oli lähdössä juhliin. Minusta vaatteet oli höpsöt eikä sopineet äidille j sanoin sen suoraan. Äitini hakkasi minua harjalla päähän. Yläkouluiässä opin, miten mielistellä ja olla äidille mieliksi. Äitini alkoi jutella minulle ja kohdella jopa hyvin. Tosin välillä tunsin itseni lähes terapeutiksi, kuunnellessani Äitini huolia ja hänen tuttujen huolia, joita hän minulle kertoi.Aikuisena toimin hänen kuskinaan, kun hän meni juhliin, lainasin rahaa ja vaatteita. Pakkasin jopa pikkulapsen turvaistuimen keskellä yötä, jottei Äitini tarvinnut maksaa taksia.
Muutaman kerran Äitini on hoitanut lastani. Yleensä hänelle ei sopinut. Enää ei lle edes tarvetta. Ennen kuin sain lapsia Äitini aina kertoi, kuinka hän sitten hoitaa lapsia, jotta vanhemmilla on omaa aikaa.
Isästäni puolestaan ek ole mitään apua, mutta häntä joutuu auttamaan. Sisarukseni onneksi auttavat enemmän.
Oikeasti haluaisin asua eripuolella maapalloa kuin lapsuuden perheeni. Olemme tekemisissä, mutta vain kun äidille ja hänen aikatauluihin sopii. Minun tarpeillani ei eole nyt eikä ole koskaan ollut mitään väliä. Minun on pitänyt olla vahva, aikaansaava, rohkea jne.
Mieheni ja lapseni Osaavat väitellä ja keskustella siten että asiat voivat riidellä. Omat epäkypsät vanhemmat löivät ja lyttäsivät, jos näin teki.Koin myös vääryyttä että minua rangaistiin kurittamalla pikkuveljeni tekemisistä. Minun olisi päiväkoti ja alakouluikäisenä ilmeisesti pitänyt pystyä paremmin huolehtimaan hyvin hankalasta veljestäni ja estää hänen temput.
Kaikesta huolimatta äitini oli minulle miljoona kertaa parempi vanhempi kuin väkivaltainen, juoppo, narsisti Isäni. Välitän äidistäni ja hän on minulle tärkeä, vaikka välillä tuntuu että tarvitsen etäisyyttä. Olen antanut anteeksi vanhemmilleni, mutta joskus elämä omien lasten kanssa nostaa traumat pintaan.
Isäni oli hirviö meille lapsille ja myös äidilleni. En jaksa edes avata asiaa tarkemmin (tunnistettavuus). En tiedä katuuko Isäni, mutta ainakin hän on muuttunut ja hänenkin kanssa olemme tekemisissä.
Äiti elää mutta näin unta äidin hautajaisista viime yönä. Valtavasti kukkia arkun päällä mutta kaikki kukat olivat tekokukkia. Minä vein kukan mikä oli vaaleanpunaista posliinia.
En usko kaipaavani äitiäni kun hän joskus kuolee. Mietin toisinaan miltä se mahtaa tuntua.
Sano lapselle että kuulet häntä ja ymmärrät ja olet pahoillasi. Kerro että hän on sinulle rakas, hänen kokemuksensa on valideja, ja on tärkeää että hän on kertonut niistä sinulle ja antanut mahdollisuuden käsitellä ne. Sit kerrot että haluat olla hänen tukena ja kysyt miten se voisi tapahtua ja mitä lapsesi sinulta odottaa.
Kuka hölmö haluaa äitinä vaan huokailla että joopajoo älä jankkaa??? Miten voi olla noin itsekäs?
Ihmiset ovat erilaisia; tytär on voinut ihan oikeasti kokea asiat paljon voimakkaammin, kuin sinun mielestäsi olisi aiheellista. Se ei tee hänestä valehtelijaa tms., vaan niin hän on ne kokenut. Muistan itsekin valitettavan hyvin ja voimakkaasti tiettyjä asioita lapsuudestani ja todellakin toivoisin, että olisin ollut sellainen huihai-lapsi, joka ei olisi tarkkaillut, analysoinut ja muistaisi niitä vielä vuosikymmenien jälkeen. Vaan kun en ole. En silti pui asioita, näistä ei ole koskaan edes puhuttu, joten omat vanhemmatkin ovat varmaan sitä mieltä, että "normaali lapsuus".
Eiköhän meillä jokaisella ole tuo vaihe ollut jossain kohtaa nuoruutta. Kai se on ihan tarpeellistakin irrottautumista lapsuuskodista ja oman identiteetin etsintää. Anna mennä toisesta korvasta ulos. Kyllä tytär vähitellen aikuistuu, alkaa suuntautua enemmän tulevaan ja ymmärtää vanhemmuuden puolia uudesta näkökulmasta viimeistään siinä vaiheessa, jos on itsellään lapsia kasvatettavana.
Hän on suoraan siitä vitsistä, joka oli aiemmin ketjussa.
Kaivan sen...
https://youtube.com/shorts/kimi2tN8Dgs?feature=share