Lue keskustelun säännöt.
Tytär roikkuu jatkuvasti menneessä
11.06.2023 |
En jaksa enää, kun tytär haluaa viikosta toiseen jankata samoja asioita. Liioittelee pikkuasioita, vaatii anteeksipyyntöjä ja koko ajan velloo jossain itse itselleen luomassa "traagisessa" lapsuudessa. Mielestäni hänellä oli kuitenkin ihan tavallinen lapsuus, eikä hän ymmärrä että ajatkin ovat muuttuneet. Vaikkei enää joku tukkapölly tulisi kuuloonkaan, niin silloin se oli ihan tavallista enkä jaksaisi käydä joka kerta läpi miten tukistin kerran 30v sitten kun kiusasi toista lasta. Samoin jotkut muutamat juhannuskaljat pitää joka kerta "puhua" läpi (käytännössä minua vain haukutaan juopoksi).
Miten saisin hänet tajuamaan, että hänen lapsuutensa ei ollut mikään hirveä ja että hänen pitäisi muutenkin keskittyä ennemmin nykyhetkeen?
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan lapsuus ollut hirveä, jos hän niin sanoo. Et sinä voi toisen puolesta sanoa mikä on hänestä hirveää ja mikä ei. Ensinnäkin toi sun mustamaalaus palstalla on anteeksiantamatonta.
Tän on pakko olla vitsi 😂 Et ilmeisesti ole koskaan lukenut miten monta anoppien haukkumisketjua täältäkin löytyy. Enemmän nää nuoret kolmekymppiset kaiken saaneet täällä uikuttaa "kamalasta" lapsuudestaan herjaten vanhempiaan. Tuntuu, että kun elämässä oikeasti ei ole ongelmia, niin niitä sitten kehitellään pikkujutuista. Ikinä ei ole tullut vastaan näin itsekeskeistä sukupolvea kuin nämä nykyiset 20-35 -vuotiaat.
Noin sanoo joka ikinen sukupolvi. Tuota yleistä väitettä oli tutkittukin. Ja todettiin että itsekeskeinen ajattelu ei ole mitenkään lisääntynyt 80-luvulta tähän päivään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuritukset tuli myös sitten aivan syystäkin ja isän saunakaljatkaan muuttuneet sitten juopotteluksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan lapsuus ollut hirveä, jos hän niin sanoo. Et sinä voi toisen puolesta sanoa mikä on hänestä hirveää ja mikä ei. Ensinnäkin toi sun mustamaalaus palstalla on anteeksiantamatonta.
Tän on pakko olla vitsi 😂 Et ilmeisesti ole koskaan lukenut miten monta anoppien haukkumisketjua täältäkin löytyy. Enemmän nää nuoret kolmekymppiset kaiken saaneet täällä uikuttaa "kamalasta" lapsuudestaan herjaten vanhempiaan. Tuntuu, että kun elämässä oikeasti ei ole ongelmia, niin niitä sitten kehitellään pikkujutuista. Ikinä ei ole tullut vastaan näin itsekeskeistä sukupolvea kuin nämä nykyiset 20-35 -vuotiaat.
Et lue kuin aloittajan puolen asiasta. Mitenhän lapsi kertoisi kokemukset?
Ootko sokea? Suurin osa kommenteista lyttää ja syyllistää äitiä tietämättä asiasta sen enempää. Huvittavaa, että et itse kestä sitä jos asiaa käsitellään eri näkökulmasta, taitaa siellä taas joku lumihiutale traumatisoitua 😂
Kyllähän me tiedämme äidin tavan kertoa asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan lapsuus ollut hirveä, jos hän niin sanoo. Et sinä voi toisen puolesta sanoa mikä on hänestä hirveää ja mikä ei. Ensinnäkin toi sun mustamaalaus palstalla on anteeksiantamatonta.
Tän on pakko olla vitsi 😂 Et ilmeisesti ole koskaan lukenut miten monta anoppien haukkumisketjua täältäkin löytyy. Enemmän nää nuoret kolmekymppiset kaiken saaneet täällä uikuttaa "kamalasta" lapsuudestaan herjaten vanhempiaan. Tuntuu, että kun elämässä oikeasti ei ole ongelmia, niin niitä sitten kehitellään pikkujutuista. Ikinä ei ole tullut vastaan näin itsekeskeistä sukupolvea kuin nämä nykyiset 20-35 -vuotiaat.
Se tekee lapselle yllättävän paljon pahaa, jos saa vanhemmiltaan yli tarpeidensa kaikkea, mitä vaan rahalla pystyy kustantamaan, mutta emotionaalisten ja psyykkisten asioiden kans on oltu täysin köyhiä
Vierailija kirjoitti:
Jostain kirjasta luin tämän, kun tytär arvosteli äitiään. äiti sanoi vain, että anna olla, sinä et luultavasti pitäisi täydellisestä äidistä. Eikä pidä kukaan muukaan. Virheitä tekevät kaikki. Ainoa toimiva keino on antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin. Kun ei kuitenkaan mitään murhia tai vastaavia ole tapahtunut.
Tuo kirja taisi olla joku romaani eikä ainakaan mikään kehityspsykologian oppikirja.
Virheitä tekevät kaikki, kyllä. Niitä ei korjata antamalla anteeksi ja jatkamalla eteen päin vaan ihan toisin. Usein vaan se ongelmien aiheuttaja ei ole itse lainkaan haluakas työstämään omia ongelmiaan, joilla hän aiheuttaa ongelmia toisillekin. Tällöin kohteen pitää eristää itsensä ongelmien aiheuttajasta riittävän etäälle fyysisesti ja henkisesti, hoitaa itsensä ilman ongelmien aiheuttajaa ja jatkaa eteen päin.
Ongelmien aiheuttaja sitten jatkaa eteen päin edelleen omissa ongelmissaan ja jatkaa muiden ihmisten satuttamista.
Onneksi nykyään yhä useampi on valmis näkemään vaivan omaan henkiseen kasvuunsa ja siihen on saatavilla tietoa ja apua.
Tytär vaikuttaa kypsemmältä henkisesti kuin äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran on hyvä puhua asiat läpi, mutta ei sinulla ole mitään velvollisuutta niitä koko ajan puida. Sano suoraan oma kanta, mielestäsi perheenne elämä oli normaalia ja muistot itselläsi hyviä, etkä kadu kaljoittelua tai tukistuksia. Tai jos kadut, sano se. Pahoittele että tyttö kokee lapsuutensa huonona, mutta et halua puhua aiheesta enempää. Jos hänellä on suuri tarve puhua lapsuuden asioita toistuvasti ja kokee että on saanut niistä traumoja, voisi olla hyvä hakeutua terapiaan.
Näin kannattaa toimia, jos haluaa ottaa riskin että tytär katkaisee välit.
Jos tytär jatkuvasti jauhaa menneitä joko todellisia tai kuviteltuja tapahtumia, eikä pääse niistä eteenpäin, niin ehkä onkin parempi antaa hänen katkaista välit. Asiatonta ja jatkuvaa syyttelyä ei kenenkään tarvitse loputtomiin kestää.
Jotkut ihmiset jäävät jumiin ja syyllistävät aina muita kaikesta mikä on pielessä heidän elämässään. He eivät koskaan opi ottamaan vastuuta itsestään.
Minä en koskaan syyttänyt äitiäni, koska tiesin, että olisin saanut samankaltaisen reaktion mitä ap antaa tyttärelleen. Rakastin äitiäni ja halusin pitää hänet elämässäni. Mukauduin ja sopeuduin ja nielin kokemani.
Sitten tapahtui jotain.
Äiti kuoli melko nuorena. Se oli valtava shokki ja menetys enkä olisi halunnut jäädä vielä ilman äitiä.
Mutta tapahtui jotain muutakin.
Minä aloin kasvaa ja kehittyä, kun pääsin irti äitini luomasta todellisuudesta. Minä sain tilan ja oikeuden kasvaa omaksi itsekseni omine kokemuksineni. Aloin osata luopua huonoista ihmissuhteista, osata pitää omat rajani, nähdä oman arvoni ja omat tarpeeni, pystyin ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistani ihan uudella tavalla.
Elämäni suurin menetys oli myös elämäni suurin lahja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran on hyvä puhua asiat läpi, mutta ei sinulla ole mitään velvollisuutta niitä koko ajan puida. Sano suoraan oma kanta, mielestäsi perheenne elämä oli normaalia ja muistot itselläsi hyviä, etkä kadu kaljoittelua tai tukistuksia. Tai jos kadut, sano se. Pahoittele että tyttö kokee lapsuutensa huonona, mutta et halua puhua aiheesta enempää. Jos hänellä on suuri tarve puhua lapsuuden asioita toistuvasti ja kokee että on saanut niistä traumoja, voisi olla hyvä hakeutua terapiaan.
Näin kannattaa toimia, jos haluaa ottaa riskin että tytär katkaisee välit.
Jos tytär jatkuvasti jauhaa menneitä joko todellisia tai kuviteltuja tapahtumia, eikä pääse niistä eteenpäin, niin ehkä onkin parempi antaa hänen katkaista välit. Asiatonta ja jatkuvaa syyttelyä ei kenenkään tarvitse loputtomiin kestää.
Jotkut ihmiset jäävät jumiin ja syyllistävät aina muita kaikesta mikä on pielessä heidän elämässään. He eivät koskaan opi ottamaan vastuuta itsestään.
No, luultavasti voit huokaista helpotuksesta hyvin pian, kun hän katkaisee välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran on hyvä puhua asiat läpi, mutta ei sinulla ole mitään velvollisuutta niitä koko ajan puida. Sano suoraan oma kanta, mielestäsi perheenne elämä oli normaalia ja muistot itselläsi hyviä, etkä kadu kaljoittelua tai tukistuksia. Tai jos kadut, sano se. Pahoittele että tyttö kokee lapsuutensa huonona, mutta et halua puhua aiheesta enempää. Jos hänellä on suuri tarve puhua lapsuuden asioita toistuvasti ja kokee että on saanut niistä traumoja, voisi olla hyvä hakeutua terapiaan.
Näin kannattaa toimia, jos haluaa ottaa riskin että tytär katkaisee välit.
Jos tytär jatkuvasti jauhaa menneitä joko todellisia tai kuviteltuja tapahtumia, eikä pääse niistä eteenpäin, niin ehkä onkin parempi antaa hänen katkaista välit. Asiatonta ja jatkuvaa syyttelyä ei kenenkään tarvitse loputtomiin kestää.
Jotkut ihmiset jäävät jumiin ja syyllistävät aina muita kaikesta mikä on pielessä heidän elämässään. He eivät koskaan opi ottamaan vastuuta itsestään.
Koska ne heidän syyttämänsä ihmiset eivät kanna omaa osuuttaan, vaikka niille jankuttaisi siitä vuosia. Se sama ongelma on ja pysyy niin kauan kuin se ihmissuhde pysyy, ellei KAKSI ihmistä halua korjata sitä. Ja vaikea on korjata jotain, jos ei suostu katsomaan asiaa kuin omalta kannaltaan.
Välien katkaisu ei ole mikään paha vaihtoehto, jos se rauhoittaa molempien elämän ja tytär pääsee traumatiggereistään. Olisiko se ratkaisu? Pystytkö päästämään irti? Vai kehtaatko lapsen ja pahoittelet? Joskus pahoittelut eivät riitä. Silloin on jotain mennyt rikki ja vaikka aika olisi korjannut rikkoutuneen niin aina ei ole tarttua siitä, että voi vain palata ennalleen ja välejä ylläpitää. Lapsi voi traumasta eheytymisen myötä kasvaa ja korjaantua ulos rikkoneen vanhemman elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välien katkaisu ei ole mikään paha vaihtoehto, jos se rauhoittaa molempien elämän ja tytär pääsee traumatiggereistään. Olisiko se ratkaisu? Pystytkö päästämään irti? Vai kehtaatko lapsen ja pahoittelet? Joskus pahoittelut eivät riitä. Silloin on jotain mennyt rikki ja vaikka aika olisi korjannut rikkoutuneen niin aina ei ole tarttua siitä, että voi vain palata ennalleen ja välejä ylläpitää. Lapsi voi traumasta eheytymisen myötä kasvaa ja korjaantua ulos rikkoneen vanhemman elämästä.
Anteeksipyyntö ei riitä vaan tunnetason kohtaaminen. Suomessa on maailman eniten välttelevästi kiintyneitä.
Mä olin tyttäresi kaltainen ja varmasti oli lapsuudessa monta asiaa pielessä.
Auttoi kun kävin terapiassa - ja surullista kyllä, pääsin lopulta vatvomisesta eroon, kun äitini kuoli. Ehdon hänen kanssaan halata ja sopia asiat. Nyt muistan hänestä niitä hyviäkin asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan lapsuus ollut hirveä, jos hän niin sanoo. Et sinä voi toisen puolesta sanoa mikä on hänestä hirveää ja mikä ei. Ensinnäkin toi sun mustamaalaus palstalla on anteeksiantamatonta.
Tän on pakko olla vitsi 😂 Et ilmeisesti ole koskaan lukenut miten monta anoppien haukkumisketjua täältäkin löytyy. Enemmän nää nuoret kolmekymppiset kaiken saaneet täällä uikuttaa "kamalasta" lapsuudestaan herjaten vanhempiaan. Tuntuu, että kun elämässä oikeasti ei ole ongelmia, niin niitä sitten kehitellään pikkujutuista. Ikinä ei ole tullut vastaan näin itsekeskeistä sukupolvea kuin nämä nykyiset 20-35 -vuotiaat.
Et lue kuin aloittajan puolen asiasta. Mitenhän lapsi kertoisi kokemukset?
Ootko sokea? Suurin osa kommenteista lyttää ja syyllistää äitiä tietämättä asiasta sen enempää. Huvittavaa, että et itse kestä sitä jos asiaa käsitellään eri näkökulmasta, taitaa siellä taas joku lumihiutale traumatisoitua 😂
Kyllähän me tiedämme äidin tavan kertoa asioista.
No, muutamien vuosien kuluttua on mielenkiintoista kuulla sinun lapsesi kokemuksia hänen traumaattisesta lapsuudestaan äidin kanssa, joka syytteli edelleen kaikesta isoäitiä 🤭
Alkaisin vasta pikkuhiljaa olla aidosti kypsä ja valmis sellaiseksi äidiksi, joka kasvattaa terveitä lapsia terveellä pohjalla. Ikää on jo 50 eli jäi väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei omaa paskaa käytöstä voi selitellä sillä, että kun ajat olivat erilaiset. Aika moni lapsi on jo vuosisatoja sitten kasvanut ilman minkäänlaista fyysistä kurittamista. Argumenttisi ei ole mistään kotoisin. Pitää pyytää anteeksi ja tunnustaa virheensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran on hyvä puhua asiat läpi, mutta ei sinulla ole mitään velvollisuutta niitä koko ajan puida. Sano suoraan oma kanta, mielestäsi perheenne elämä oli normaalia ja muistot itselläsi hyviä, etkä kadu kaljoittelua tai tukistuksia. Tai jos kadut, sano se. Pahoittele että tyttö kokee lapsuutensa huonona, mutta et halua puhua aiheesta enempää. Jos hänellä on suuri tarve puhua lapsuuden asioita toistuvasti ja kokee että on saanut niistä traumoja, voisi olla hyvä hakeutua terapiaan.
Näin kannattaa toimia, jos haluaa ottaa riskin että tytär katkaisee välit.
Jos tytär jatkuvasti jauhaa menneitä joko todellisia tai kuviteltuja tapahtumia, eikä pääse niistä eteenpäin, niin ehkä onkin parempi antaa hänen katkaista välit. Asiatonta ja jatkuvaa syyttelyä ei kenenkään tarvitse loputtomiin kestää.
Jotkut ihmiset jäävät jumiin ja syyllistävät aina muita kaikesta mikä on pielessä heidän elämässään. He eivät koskaan opi ottamaan vastuuta itsestään.
Koska ne heidän syyttämänsä ihmiset eivät kanna omaa osuuttaan, vaikka niille jankuttaisi siitä vuosia. Se sama ongelma on ja pysyy niin kauan kuin se ihmissuhde pysyy, ellei KAKSI ihmistä halua korjata sitä. Ja vaikea on korjata jotain, jos ei suostu katsomaan asiaa kuin omalta kannaltaan.
Joskus riittää, että toinen vain muuttaa suhtautumistapaansa tai jotain. Tällöin se ihmissuhteen dynamiikka ei ole sama enää sille toisellekaan, jolloin hänen käytöksensä harvemmin pysyy entisenlaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun tytär olisi elänyt viikon sitä elämää jota itse jouduin lapsuudessa elämään. Hiljasta ois.
Ok. Eli hankit sitten lapsen, vaikket olisi ollut siihen valmis. Ei se ole lapsesi syy.
Tajuatko, että te olette kaksi eri ihmistä. Sinun tehtäväsi ja velvollisuutesi on tarjota lapsellesi turvallinen lapsuus ja tunneyhteys eikä se velvollisuus poistu sillä, että sinua on kohdeltu huonosti eikä rima mene siinä, että sinä teet paremmin kuin omat vanhempasi.
Tarkoitin sitä että oma elämä lapsena oli helvettiä tuon aapeen lellikin muka traumoihin nähden. Mutta kun yhyy yhyy
En ikinä tee lapsia.
Yhyy yhyy, mulla on ollu traumaattisempi lapsuus, joten siihen verrattuna helpomman lapsuuden kokeneilla ei ole aihetta olla traumatisoituneita yhyyy
Erona se etten ole sitä kenellekään yhyy yhyy äiti tukisti yhtyy elämä pilalla itkemässä pelle.
Teet juuri niin.
Vierailija kirjoitti:
Luitko saman tekstin? Kovin paljon olet kyllä lisäillyt asiaan omia kokemuksiasi? Ap on kuunnellut loputtomiin lapsensa uhriutumista ja "työstämistä". Tällöin ei ole muuta vaihtoehtoa, kun ohjata lapsi terapiaan, koska loputon syyllistäminen ei muuta mennyttä, eikä auta menemään elämässä eteenpäin. Kuulostaa siltä, että et itse ota vastuuta mistään, vaan syyttelet omista ongelmistasi aina muita. Häpeä itse!
On saattanut kuunnella, muttei kuulla. Sanoo, että tytär "liioittelee pikkuasioita, vaatii anteeksipyyntöjä ja koko ajan velloo jossain itse itselleen luomassa 'traagisessa' lapsuudessa" jne. Kun tyttären puolta asioista ei täällä kuulla, tuo voi olla vanhemmalta rankkaa vähättelyä ja tapahtuneen selittelyä omaksi edukseen. Joka tapauksessa tytär ei selvästi ole tullut kohdatuksi, kun asiat edelleen vaivaavat. Toivottavasti löytää avun muualta. Usein nuo asiat eivät todellakaan selviä siellä, mistä ovat alkunsa saaneet, valitettavasti. Sama kuvio vain toistuu loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan lapsuus ollut hirveä, jos hän niin sanoo. Et sinä voi toisen puolesta sanoa mikä on hänestä hirveää ja mikä ei. Ensinnäkin toi sun mustamaalaus palstalla on anteeksiantamatonta.
Tän on pakko olla vitsi 😂 Et ilmeisesti ole koskaan lukenut miten monta anoppien haukkumisketjua täältäkin löytyy. Enemmän nää nuoret kolmekymppiset kaiken saaneet täällä uikuttaa "kamalasta" lapsuudestaan herjaten vanhempiaan. Tuntuu, että kun elämässä oikeasti ei ole ongelmia, niin niitä sitten kehitellään pikkujutuista. Ikinä ei ole tullut vastaan näin itsekeskeistä sukupolvea kuin nämä nykyiset 20-35 -vuotiaat.
Et lue kuin aloittajan puolen asiasta. Mitenhän lapsi kertoisi kokemukset?
Ootko sokea? Suurin osa kommenteista lyttää ja syyllistää äitiä tietämättä asiasta sen enempää. Huvittavaa, että et itse kestä sitä jos asiaa käsitellään eri näkökulmasta, taitaa siellä taas joku lumihiutale traumatisoitua 😂
Kyllähän me tiedämme äidin tavan kertoa asioista.
No, muutamien vuosien kuluttua on mielenkiintoista kuulla sinun lapsesi kokemuksia hänen traumaattisesta lapsuudestaan äidin kanssa, joka syytteli edelleen kaikesta isoäitiä 🤭
Alkaisin vasta pikkuhiljaa olla aidosti kypsä ja valmis sellaiseksi äidiksi, joka kasvattaa terveitä lapsia terveellä pohjalla. Ikää on jo 50 eli jäi väliin.
Sehän on silloin hyvä, että et ole jakanut eteenpäin todellisia tai kuviteltuja traumoja. Onneksi olkoon, että nyt olet kypsä ja täydellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran on hyvä puhua asiat läpi, mutta ei sinulla ole mitään velvollisuutta niitä koko ajan puida. Sano suoraan oma kanta, mielestäsi perheenne elämä oli normaalia ja muistot itselläsi hyviä, etkä kadu kaljoittelua tai tukistuksia. Tai jos kadut, sano se. Pahoittele että tyttö kokee lapsuutensa huonona, mutta et halua puhua aiheesta enempää. Jos hänellä on suuri tarve puhua lapsuuden asioita toistuvasti ja kokee että on saanut niistä traumoja, voisi olla hyvä hakeutua terapiaan.
Näin kannattaa toimia, jos haluaa ottaa riskin että tytär katkaisee välit.
Jos tytär jatkuvasti jauhaa menneitä joko todellisia tai kuviteltuja tapahtumia, eikä pääse niistä eteenpäin, niin ehkä onkin parempi antaa hänen katkaista välit. Asiatonta ja jatkuvaa syyttelyä ei kenenkään tarvitse loputtomiin kestää.
Jotkut ihmiset jäävät jumiin ja syyllistävät aina muita kaikesta mikä on pielessä heidän elämässään. He eivät koskaan opi ottamaan vastuuta itsestään.
Koska ne heidän syyttämänsä ihmiset eivät kanna omaa osuuttaan, vaikka niille jankuttaisi siitä vuosia. Se sama ongelma on ja pysyy niin kauan kuin se ihmissuhde pysyy, ellei KAKSI ihmistä halua korjata sitä. Ja vaikea on korjata jotain, jos ei suostu katsomaan asiaa kuin omalta kannaltaan.
Joskus riittää, että toinen vain muuttaa suhtautumistapaansa tai jotain. Tällöin se ihmissuhteen dynamiikka ei ole sama enää sille toisellekaan, jolloin hänen käytöksensä harvemmin pysyy entisenlaisena.
No nyt tuli päivän nauru, kiitos siitä.
Eli siis ehdotat, että ihminen, joka ilmaisee omia rajojaan rikotun ja ehdottaa toiselle asioiden korjaamista, nielisikin sen ja jatkaisi elämäänsä niin, että antaa rikkoa jatkossakin rajojaan. Juu, en suosittele kenellekään. Seuraksena läheisriippuvuutta, masennusta, addiktioita, suhteita narsistien kanssa, uupumusta, omanarvontunnon ja itsetunnon puutetta jne jne.
Häpeä itse. Ap:sta on luettavissa täysi kohtaamattomuus lapsen kanssa tunnetasolla. Koska lapsi yrittää puhua asioista ap:n kanssa, hän luultavasti yrittää työstää asiaa ja toivoo, että saisi tilannetta parannettua. Uhriutuja olisi vain passiivisaggressiivinen valittaja ilman pyrkimystä keskusteluun. Kai sinä ymmärrät, että et ole itse kunnossa, eikä siinä ole mitään hävettävää.