Lue keskustelun säännöt.
Tytär roikkuu jatkuvasti menneessä
11.06.2023 |
En jaksa enää, kun tytär haluaa viikosta toiseen jankata samoja asioita. Liioittelee pikkuasioita, vaatii anteeksipyyntöjä ja koko ajan velloo jossain itse itselleen luomassa "traagisessa" lapsuudessa. Mielestäni hänellä oli kuitenkin ihan tavallinen lapsuus, eikä hän ymmärrä että ajatkin ovat muuttuneet. Vaikkei enää joku tukkapölly tulisi kuuloonkaan, niin silloin se oli ihan tavallista enkä jaksaisi käydä joka kerta läpi miten tukistin kerran 30v sitten kun kiusasi toista lasta. Samoin jotkut muutamat juhannuskaljat pitää joka kerta "puhua" läpi (käytännössä minua vain haukutaan juopoksi).
Miten saisin hänet tajuamaan, että hänen lapsuutensa ei ollut mikään hirveä ja että hänen pitäisi muutenkin keskittyä ennemmin nykyhetkeen?
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin mun sisko. Aina muistelee noin 40 vuoden takaista nuoruuttaa ja tietekin äiti on kaikkiin hänen traumoihinsa syypää ua minä pikkusiskona olin suosikki. No en ollut, mutta olin enemmän äidin kanssa ja juttelin hänen kanssaan kaikesta, systeri ei halunnut. Kummasti unohtunut, kuinka paljon äitimme joutui kestämään ja tekemään isämme takia. Kolmea työtä teki eikä tosiaan ollut varaa mihinkään extraan kuten muotivaatteisiin. Piruako noilla asioilla kiusaa yli 80-vuotiasta ihmistä ja tekee hänelle jotain psykoosidiagnooseja. Häpeää edelleen juuriaan niin paljon, ettei kehtaa kutsua meitä edes mihinkään juhliin, joihin perheenjäsenet yleensä kutsutaan.
Kuin meidän suvusta. Kultalapsi isä ja narsistijuoppo mummo yhdessä. Täti ollut syntipukki sylkykuppilapsi ja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
No mun äitini ei ollut juoppo toisin kuin isäni. Kumma kyllä kaikesta huolimatta äiti on saanut ne pahimmat katkeruudet niskaansa systeriltä. Itse en voi ymmärtää, miten joku ei pääse 30-40 vuoteen irti itse kehittämistään lapsuuden"traumoista" vaan vatvoo ja vatvoo niitä vanhan ihmisen kiusaksi loputtomiin. Sitten soittelee minulle, että minun pitää hoitaa äitimme johonkin hoitoon ja järkätä edunvalvonnat ja kaikki. Jättäis vanhan ihmisen rauhaan.
Ei pääse siksi yli, että on traumatisoitunut. Noin kolmasosa trauman kokeneista traumatisoituu. Eikä ole ilmeisesti saanut hoitoa eikä osaa irrottautua teidän perheestänne. Auttoiko yhtään ymmärtämään paremmin?
Olen täysin eri ihminen ja taustani on erilainen mutta sananen silti traumatisoitumista.
Tuo on oikeasti aika yleistä että toisten traumatisoitumista ei tunnisteta ja käsketään vain pääsemään yli. Itse koin lapsena raskaita asioita jotka jättivät jälkensä mutta muu perheeni ei oikein ymmärtänyt koska he olivat luonteeltaan melko erilaisia (olin hyvin ujo ja introvertti ja he taas paljon sosiaalisempia ja ekstrovertempeja). Kun yritin puhua asiasta minua käskettiin vain unohtamaan koko juttu. Joskus käytin varovasti sanaa trauma ja siskoni suorastaan suuttui koska eihän trauma voi tulla kuin jostain hyvin vakavasta asiasta (joku rikoksen uhriski joutuminen tms). Koska en päässyt käsittelemään asiaa se jäi vaivaamaan ja siitä jäi pitkäaikainen jälki ja kehittyi masennusta ym. Olen sitten vasta aikuisena päässyt käsittelemään asioita terapiassa ja olen saanut viimein kuulla että tunteeni ovat ihan valideja. Voi kuinka paljon vähemmällä olisi päässyt jos jo aiemmin olisin saanut mahdollisuuden käsitellä asian.
Jos on tramatisoitunut, niin menee hoitoon ja lopettaa sen vanhan ihmisen piinaamisen.
Eihän tässäkään ketjussa moni traumatisoitunut ole hakeutumassa mihinkään hoitoon vaan ankeuttaa täällä muita, kun heilläkin on ollut ankeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin mun sisko. Aina muistelee noin 40 vuoden takaista nuoruuttaa ja tietekin äiti on kaikkiin hänen traumoihinsa syypää ua minä pikkusiskona olin suosikki. No en ollut, mutta olin enemmän äidin kanssa ja juttelin hänen kanssaan kaikesta, systeri ei halunnut. Kummasti unohtunut, kuinka paljon äitimme joutui kestämään ja tekemään isämme takia. Kolmea työtä teki eikä tosiaan ollut varaa mihinkään extraan kuten muotivaatteisiin. Piruako noilla asioilla kiusaa yli 80-vuotiasta ihmistä ja tekee hänelle jotain psykoosidiagnooseja. Häpeää edelleen juuriaan niin paljon, ettei kehtaa kutsua meitä edes mihinkään juhliin, joihin perheenjäsenet yleensä kutsutaan.
Kuin meidän suvusta. Kultalapsi isä ja narsistijuoppo mummo yhdessä. Täti ollut syntipukki sylkykuppilapsi ja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
No mun äitini ei ollut juoppo toisin kuin isäni. Kumma kyllä kaikesta huolimatta äiti on saanut ne pahimmat katkeruudet niskaansa systeriltä. Itse en voi ymmärtää, miten joku ei pääse 30-40 vuoteen irti itse kehittämistään lapsuuden"traumoista" vaan vatvoo ja vatvoo niitä vanhan ihmisen kiusaksi loputtomiin. Sitten soittelee minulle, että minun pitää hoitaa äitimme johonkin hoitoon ja järkätä edunvalvonnat ja kaikki. Jättäis vanhan ihmisen rauhaan.
Ei pääse siksi yli, että on traumatisoitunut. Noin kolmasosa trauman kokeneista traumatisoituu. Eikä ole ilmeisesti saanut hoitoa eikä osaa irrottautua teidän perheestänne. Auttoiko yhtään ymmärtämään paremmin?
Olen täysin eri ihminen ja taustani on erilainen mutta sananen silti traumatisoitumista.
Tuo on oikeasti aika yleistä että toisten traumatisoitumista ei tunnisteta ja käsketään vain pääsemään yli. Itse koin lapsena raskaita asioita jotka jättivät jälkensä mutta muu perheeni ei oikein ymmärtänyt koska he olivat luonteeltaan melko erilaisia (olin hyvin ujo ja introvertti ja he taas paljon sosiaalisempia ja ekstrovertempeja). Kun yritin puhua asiasta minua käskettiin vain unohtamaan koko juttu. Joskus käytin varovasti sanaa trauma ja siskoni suorastaan suuttui koska eihän trauma voi tulla kuin jostain hyvin vakavasta asiasta (joku rikoksen uhriski joutuminen tms). Koska en päässyt käsittelemään asiaa se jäi vaivaamaan ja siitä jäi pitkäaikainen jälki ja kehittyi masennusta ym. Olen sitten vasta aikuisena päässyt käsittelemään asioita terapiassa ja olen saanut viimein kuulla että tunteeni ovat ihan valideja. Voi kuinka paljon vähemmällä olisi päässyt jos jo aiemmin olisin saanut mahdollisuuden käsitellä asian.
Jos on tramatisoitunut, niin menee hoitoon ja lopettaa sen vanhan ihmisen piinaamisen.
Ottamatta kantaa tuohon esimerkkitapaukseen niin joillain varmaan hoitoon hakeutumista haittaa juuri se jos on lapsuutensa ja nuoruutensa saanut vain kuulla että on turhasta valittaja eikä mitään traumaa ole. Sitä vaikeampaa se hoito myös on mitä pitempään trauma on saanut jäytää mieltä.
Voi olla, että pahoja traumoja on aiheutettu ja koettu. Mutta kun lapsi aikuisena huomaa tulleensa kaltoinkohdelluksi, hän usein velloo siinä vuosikausia, ja sinä aikana välit vanhempiin ehtivät tulehtua pahoin. Kun sitä viisautta ja etäisyyttä asiaan ajan kuluessa kertyy tarpeeksi, eli ymmärrystä vanhempien senhetkiselle toiminnalle (esim kuormitus, oma ahdistus jne) välejä ei aina saakaan enää korjattua. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmisiä voi miellyttää anteeksipyyntö jonka itse ovat ruinanneet toisesta ulos, ja jonka toinen on sanonut vain siksi että tilanteesta päästäisiin, tulee hämmästyttämään minua hamaan tappiin saakka.
Eivät he hae anteeksipyyntöä vaan kohtaamista ja sitä, että anteeksipyytäjä muuttaisi tapansa jatkossa. Eivät tajua, ettei tule tapahtumaan kuin elokuvissa, mutta "magical thinking" on yksi traumaoire sekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vaikuttaa siltä, että tytär on kaikestaloukkaantuva erityisherkkä vihervasemmistolainen ja äiti on väkivaltainen yh-juoppo
Ai on juoppo jos juhlapäivinä on ottanut muutaman? Taitaa olla sitten Suomi täynnä juoppoja. Ja joku tukkapölly ja luunapit oli ihan arkipäivää 2000-luvulle saakka joka perheessä.
No huh huh, ei todellakaan ole ainakaan meidän perheessä ollut 90-luvulla, olin siis neljän lapsen äiti itse silloin. Mutta ehkä sun omassa elämänpiirissä näin oli, ja sulla on parempi olo, kun ajattelet, että muutkin teki lapsilleen samaa kuin sinä.
Ei myöskään omassa lapsuudessani niitä kovin jaeltu, ehkä yhden tukkapöllyn sain, luunappeja en lainkaan. Sen muistan, että tukkapöllykin tuntui väärältä ja alentavalta.
Omasta lapsuudesta ysäriltä muistan, että lähes kaikissa perheissä remmi lauloi ja tukat pöllysivät eikä sitä edes mitenkään peitelty. Minunkin kokemukseni mukaan se oli ihan yleistä koko oman lapsuuteni ympäristössä, ja olen syntynyt 1990. Kaikki vanhemmat kävivät töissä ja perheet asuivat omakotitaloissa, eli ei ollut mitään lähiönarkkien touhua.
Mitä, missä päin Suomea on ollut tuollaista? Ei todellakaan ollut mitään tuollaista ainakaan Etelä-Suomen kaupungissa, josta olen kotoisin. Yksi äkkipikainen isä oli yhdessä perheessä, mutta sekin vain korotti ääntään, ei muuta.
Ei ollut arkipäiväistä. Mä olen 1960-luvulla syntynyt. Mua ei ole koskaan lyöty remmillä enkä ole saanut mitään tukkapöllyä. Enkä oo lyönyt omia lapsiani .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmisiä voi miellyttää anteeksipyyntö jonka itse ovat ruinanneet toisesta ulos, ja jonka toinen on sanonut vain siksi että tilanteesta päästäisiin, tulee hämmästyttämään minua hamaan tappiin saakka.
Eivät he hae anteeksipyyntöä vaan kohtaamista ja sitä, että anteeksipyytäjä muuttaisi tapansa jatkossa. Eivät tajua, ettei tule tapahtumaan kuin elokuvissa, mutta "magical thinking" on yksi traumaoire sekin.
Sitä kohtaamista aloittaja tuskin aikaan saa.
Tämä ketju on minulle hyvä muistutus ja vahvistus siitä, millaisia ihmisiä haluan elämääni ja millaisia haluan välttää. Ihmisen asenne on aika iso ja näkyvä osa ihmistä ihmissuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus viittaa tyttären olevan jotain 30+ vuotias, niin mulle tuli myös niihin aikoihin joku asioiden käsittelemisen ja vanhoissa vellomisen tarve. Mutta sille oli kyllä olemassa muistojen laukaisija, ja lapsuuteni pääpirua, eli isääni ei enää ollut joten en kohdistanut tätä patoutumaa häneen, vaan äitiin, mutta enimmäkseen vain hyvällä ja silleen terapiointi mielessä. Kun sain aikani papattaa ja koin tulleeni vihdoin kuulluksi, toisin kuin silloin lapsena niin nämä traumat alkoivat väistyä ja haaleta, mutta sellainen kausi oli tosiaan tuossa iässä, toivottavasti tyttösikin kokee tulevansa kuulluksi ja saavansa sanottavansa sanotuksi ja menee sitten eteenpäin. Ei ole alhainen temppu vaikka kertoa että silloin tapahtui monissa perheissä paljon pahempaakin kuin joku satunnainen tukkapölly, jos häneltä täysin puuttuu suhteellisuuden taju.
Tytär yrittää puhua uudestaan ja uudestaan samoista asioista koska toivoo äidin taikaiskusta yhtäkkiä muuttavan mielensä ja todella ymmärtävän hänen tunteensa ja näkökulmansa. Tytär ei ymmärrä, ettei näin tule käymään; äidistä lapsuus oli normaali ja ainoa epätasapainoinen on tytär itse.
Toivottavasti tytär ymmärtää jossain vaiheessa että mitään tunnetason kohtaamista ei ole tulossa vaikka miten yrittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin aloittajan sijassa, en ole, mutta jos olisin halaisin tytärtä ja sanoisin kuinka pahoillani olisin, että olen häntä satuttanut ja loukannut. Myöntäisin toimivani silloin väärin häntä kohtaan ja nyt toimisin toisin. En vanhempana edes voisi vähätellä lapseni kokemusta vääräksi.
Kaikista pahinta mitä ihmiset näissä sanovat ovat mutta kun, sinä kun, ei kyllä minusta, muistatkohan väärin ym. Näillä tyrmätään ja lytätään täysin ihmisen oma kokemus eikä nähdä, ei kuulla sitä ihmistä. On vain minä itse ja minun kokemus ja kyllä minä vanhempana tiedän paremmin.
Kykenemättömyyttä kohdata toinen ihminen. Etenkään siltä omalta ylpeydellä. Kaikki ollaan erilaisia. Toiset herkkiä ja toiset vahvoja.
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleinen taitaa olla tyttäresi elämänpolku.
Itse kiittelin myöhemmin isääni siitä, että hän puuttui vääriin tekoihini lapsuudessani tiukallakin kädellä.
T. Kovapäinen, nykyään kunnollinen mies
Tässä tosiaan kyllä tytär yrittää puuttua äitinsä tekoihin eikä äiti tyttärensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tytär yrittää puhua uudestaan ja uudestaan samoista asioista koska toivoo äidin taikaiskusta yhtäkkiä muuttavan mielensä ja todella ymmärtävän hänen tunteensa ja näkökulmansa. Tytär ei ymmärrä, ettei näin tule käymään; äidistä lapsuus oli normaali ja ainoa epätasapainoinen on tytär itse.
Toivottavasti tytär ymmärtää jossain vaiheessa että mitään tunnetason kohtaamista ei ole tulossa vaikka miten yrittäisi.
Siinä toivossa voi roikkua yllättävänkin pitkään ihminen, monet siihen asti, että se kohde kuolee. Jotkut osaavat irroittaa ja suunnata toivonsa ja kasvunsa muualle. Mitä heikommat eväät on kotoa saanut, sitä vaikeampaa irrottaminen on, koska ihmisestä ei ole kasvanut vahvaa minuutta omaavaa aikuista.
Vierailija kirjoitti:
Kerran on hyvä puhua asiat läpi, mutta ei sinulla ole mitään velvollisuutta niitä koko ajan puida. Sano suoraan oma kanta, mielestäsi perheenne elämä oli normaalia ja muistot itselläsi hyviä, etkä kadu kaljoittelua tai tukistuksia. Tai jos kadut, sano se. Pahoittele että tyttö kokee lapsuutensa huonona, mutta et halua puhua aiheesta enempää. Jos hänellä on suuri tarve puhua lapsuuden asioita toistuvasti ja kokee että on saanut niistä traumoja, voisi olla hyvä hakeutua terapiaan.
Mikä keskustelu se muka tälläinen on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran on hyvä puhua asiat läpi, mutta ei sinulla ole mitään velvollisuutta niitä koko ajan puida. Sano suoraan oma kanta, mielestäsi perheenne elämä oli normaalia ja muistot itselläsi hyviä, etkä kadu kaljoittelua tai tukistuksia. Tai jos kadut, sano se. Pahoittele että tyttö kokee lapsuutensa huonona, mutta et halua puhua aiheesta enempää. Jos hänellä on suuri tarve puhua lapsuuden asioita toistuvasti ja kokee että on saanut niistä traumoja, voisi olla hyvä hakeutua terapiaan.
Mikä keskustelu se muka tälläinen on?
Monologi, jota itsekäs vanhempi nimittää dialogiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran on hyvä puhua asiat läpi, mutta ei sinulla ole mitään velvollisuutta niitä koko ajan puida. Sano suoraan oma kanta, mielestäsi perheenne elämä oli normaalia ja muistot itselläsi hyviä, etkä kadu kaljoittelua tai tukistuksia. Tai jos kadut, sano se. Pahoittele että tyttö kokee lapsuutensa huonona, mutta et halua puhua aiheesta enempää. Jos hänellä on suuri tarve puhua lapsuuden asioita toistuvasti ja kokee että on saanut niistä traumoja, voisi olla hyvä hakeutua terapiaan.
Mikä keskustelu se muka tälläinen on?
Paska keskustelu, jossa nollataan toisen sanomiset ja tuutataan päälle oma totuus ja sitten vaiennetaan toinen.
Monet suomalaiset ovat juoppoja ja lapset pitävät juoppoja etovina ja pelottavina.
Vierailija kirjoitti:
Mahdollisesti tytärtä voisi auttaa joku lyhytterapia, missä hän voisi käydä läpi lapsuuden kokemuksia ammattilaisen kanssa. Kokemuksethan ovat sinänsä "totta", mutta vanhemman ja lapsen muistikuvat voivat olla hyvin erilaisia. Nyt kuulostaa siltä että tässä ei pystytä käsittelemään muistoja rakentavasti, ulkopuolisen apu voisi olla tarpeen.
Veikkaan mieluummin niin, että tytär on käynyt jossain terapiassa ja muistot ovat jumahtaneet päälle
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi, jos vain sanoisit tyttärelle, että olet hänestä ylpeä. Voit vielä jatkaa ja todeta, että lopputuleman perusteella hänellä on ollut täydellinen kasvatus ja lapsuus. Mitään et vaihtaisi pois.
Ja sitten tärkein: Kieltäydy enää palaamasta asioiden analyysiin. Loputon asioiden vatvominen ei muuta mitään. Mennyt on mennyttä. Tässä on nyt.
Et voi olla tosissasi😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahdollisesti tytärtä voisi auttaa joku lyhytterapia, missä hän voisi käydä läpi lapsuuden kokemuksia ammattilaisen kanssa. Kokemuksethan ovat sinänsä "totta", mutta vanhemman ja lapsen muistikuvat voivat olla hyvin erilaisia. Nyt kuulostaa siltä että tässä ei pystytä käsittelemään muistoja rakentavasti, ulkopuolisen apu voisi olla tarpeen.
Veikkaan mieluummin niin, että tytär on käynyt jossain terapiassa ja muistot ovat jumahtaneet päälle
Fiksu ja osaava terapeutti ohjaa tytön irtautumaan äidistään.
Olla vaikka jotenkin tukena tai viedä suojaan eikä vain katsoa vaiti vierestä, kun lapsi kohtaa viisitoista vuotta henkistä väkivaltaa, laiminlyöntiä ja hylkäämistä. Pitää huolta ravinnosta ja terveydestä.