Ehtiikö 35-vuotias mies vielä muodostamaan vakaan parisuhteen lapsettoman naisen kanssa, ja sitten perustamaan ydinperheen?

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaverini meni yhteen 15 vuotta nuoremman naisen kanssa noin 35-vuotiaana, oli ollut oppilaansa. Menivät naimisiin, kun mies lähenteli neljääkymmentä. Mies tuli isäksi 42-vuotiaana. Eli on ydinperhe mahdollinen.

Ydinperhe on mahdollista myös oman ikäisen naisen kanssa. Ei tarvitse ottaa nuorempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.

Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.

Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.

Mitä helvetin nynnyilyä? Itse olen muuttanut miehen kanssa heti yhteen. Niin teki kaikki ikäluokassani. Ei nykyiset viisikymppiset, mitä itsekin olen ole nynnyilleet vuosikausia ihan vaan seurustellen. Kun treffattiin, pantiin ja kannettiin kamat yhteiseen asuntoon kohta sen jälkeen. Pari vuotta sitten yhdessä ja ehkäisy pois. Siinä parin vuoden aikana ehtii kyllä tehdä romanttisia ulkomaanmatkoja ja harrastaa yhdessä. Ei ihme, että nykyisin ei lapsia synny kun nynnyillään vuosikausia edes asumatta yhdessä.

Toinen pitää tuntea hyvin ennen yhteenmuuttoa. Jos heti muutaman kuukauden jälkeen muuttaa yhteen, toteaa ettei suhde toimi, ero ja muutto. Tuo ruljanssi sitten moneen kertaan elämän aikana, kun kohdattu seurustelukumppani ei ole sopiva. On vain viisasta tutustua kunnolla. Yhdessä asumisessakin oppii tuntemaan toisen paremmin. Jos yhdessäasuminen ei suju, ehtii erota ennen lapsia ja avioliittoa, jos sellaiseen edes haluaa. Sokkona sitoutuminen ja suin päin ryntääminen avoliittoon sekä siinä lastentekoon ei vaan ole järkevää. Eri

Kannattaa katsoa kenen kanssa alkaa säätämään ylipäätään. Tuo on järkevää vain, jos lähtökohtana on, että se toinen osapuoli on ihan random. Fiksu ihminen katsoo, että ei edes ala säätämään mitään ihmisen kanssa, jolla ei ole toivottuja arvoja ja kykyjä. Jos haluaa perheen, kannattaa katso ihminen, jolla on siihen taloudelliset mahdollisuudet, halua ja perhearvoja ja joka haluaa esim. sitä perhettä kasvattaa samanlaisilla näkemyksillä kuin itsekin. Esim. asutaanko maalla tai kaupungissa, onko tasa-arvoista vai kulkeeko isä kylillä ja metsissä kun äiti hoitaa kaiken.

No se deittisivustolla, baarissa, jossain tapahtumassa, harrastuksessa, lenkkipolulla yms tavattu ihminenhän on aivan random. Harva nykyään aloittaa suhdetta jonkun perhetutun kanssa, jonka on kaverina tuntenut jo useita vuosia.

Jostain harrastuskaverista tai työkaverista nyt tietää ehkä jotakin etukäteen, mutta ei heistäkään voi tietää miten suhteessa käyttäytyvät tai esim kohtelevat seurustelukumppania.

Se säätäminen ja vuosien seurustelu on juurikin sitä toisen arvojen ja näkemysten kartoittamista.

Puhe on halpaa, kuka vaan voi puhua vaikka mitä, teot näyttää sitten ne arvot ja kyvyt ja ne selviävät siinä seurusteluaikana.

Kaikista taas ei selviä silloinkaan. Jotkut muuttuvat ihan erilaisiksi yhteenmuutossa, avioliitossa tai lastensaamisen jälkeen, vaikka väittivät muuta tai vaikuttivat toisenlaisilta. Ei ole mitenkään täysin harvinaista, että vaikkapa toisen osallistumattomuus kotitöihin paljastuu vasta yhteenmuutossa tai väkivalta alkaa häiden jälkeen. Nuo ihmiset eivät ole perhemateriaalia ja rauhassa eteneminen voi auttaa heidät paljastamaan ja karsimaan ennen kuin on myöhäistä.

Miksi ihmeessä haluat naimisiin? Mikset vain nauttisi sun elämästä? Kun mun ikätoverit alkoivat pariutua, huomasin asian ikävän kääntöpuolen. Se oli vapauden totaalinen menetys ja uupuminen parisuhteen, pikkulapsiajan ja töistä aiheutuvien paineiden alle:(

N27

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat ihan oikeasti varmistaa lasten saamisen, niin sun ei kannata etsiä sitä parikymppistä tyttöä, vaan omanikäistä vauvakuumeilijaa. Niillä on nimittäin jo niin tulipalokiire, että ei ole kauheasti kriteereitä miehen suhteen. Ennen kuin huomaatkaan ne on jo jättäneet ehkäisyn pois ja ovat raskaana. 

Näin juuri, ja parikymppisen kohdalla ei voi tietää, haluaako hän lopulta lapsia, ja jos haluaakin, niin kestääkö suhde siihen asti. Jos nyt parikymppinen alkaa haluta lapsia vaikka 8 vuoden kuluttua, ehtii suhde huonolla tuurilla päättyä sitä ennen, ja jos mies päätyy lasta toivovaksi sinkuksi 5 vuotta vanhempana eli 40-vuotiaana, ovat mahdollisuudet jo huomattavasti laskeneet.

Tartun tähän hieman eri kantilta eli tuohan se iso ongelma onkin, kun todella moni ei parikymppisenä edes ajattele asiaa eikä siihen kyllä varsinaisesti kukaan ohjaakaan.

Päinvastoin vaan hoetaan kuinka elämä on edessä ja nyt pitää elää nuoruutta ja nauttia bilettämisestä ym. Ihan kuin se jotenkin poistaisi nuoruuden elämisen mahdollisuuden, jos myös neuvottaisiin miettimään kuuluuko lapset/perhe tukevaisuuden suunnitelmiin ja muistutettaisiin, että se ns. "perussetti" eli kolme lasta, farkku ja kultainen noutaja vaatii aikaa suunnilleen vuosikymmenen. Siis se, että sen ehtii saada ja siihen päälle sitten tietenkin se n 20 vuotta kuopuksen syntymästä.

Ja sitäkin kannattaisi muistuttaa miettimään, että haluaako sitä sitten elää pikkulapsiarkea +40-vuotiaana vaiko onko ajatuksissa, että tuossa iässä on taas jo enemmän omaakin aikaa kun lapset alkaa olla (esi)teini-iässä.

Ylipäätään nuoria pitäisi ohjata ja opastaa ajattelemaan koko elämänkaarta ihan eri tavoin mitä sitä nykyään (tai 25 vuotta sitten) opastettiin, jos sitä edes on ikinä opastettu. Sen vuoksi sitten on paljonkin (miehiä, mutta myös naisia) jotka havahtuu vasta 35-45-vuotiaana siihen, että enhän mä nyt enää ehdikään toteuttaa haaveitani ja lapsiluku jää vajaaksi mikäli sitä edes yhtä enää ehtii saada. Kaikille naisillekaan kun se lapsen saaminen yksin ei ole vaihtoehto vaan nimenomaan haaveena on se tavallisen arkinen perhe-elämä ja että lapsella on alusta saakka kaksi biologista vanhempaa.

Suomalainen nainen synnyttää alle kaksi lasta. Tuollaiset kolmen lapsen perussetit ovat ihan ufoajattelua.

Se synnyttäminen ei riitä, ne lapset pitää jaksaa kasvattaa ja elättää aikuiseksi asti. On vain hyvä, jos ajoissa huomaa, mihin omat voimavarat riittää. Moni haluaisi enemmän lapsia mihin on realistiset mahdollisuudet.

Ja monella ne voimavarat riittäisi useampaankin lapseen, jos vain pääsisi aikanaan aloittamaan perheen perustamisen ihan kaikessa rauhassa.

Lisäksi sitten kun hätäpäissään joutuu hankkimaan lapsen vähän sinnepäin olevan kumppanin kanssa niin eipä siihen raskaaseen/vääränlaiseen parisuhteeseen useampaa lasta edes halua, koska siinä suhteessa eläminen on riittävän raskasta ja hankalaa yhdenkin lapsen kanssa ja yh:na se vasta raskasta ja hankalaa olisikin useamman lapsen kanssa. Etenkin kun ei se omakaan jaksaminen ole tietenkään enää samanlaista kuin vaikkapa 10 vuotta nuorempana.

Monihan yllättyy siitä, että +30-vuotiaana ei enää jaksakaan valvoa edes juhlissa/baarissa aamuyölle vaan sänky kutsuukin viimeistään puoliltaöin. Ja varsinkin yllättyy siitä millainen on koko seuraava viikko jos erehtyy valvomaan pikkutunneille asti kun nuorempana jaksoi hyvin niillä samoilla silmillä eikä moiset tuntuneet missään.

Sama juttu se on kaikessa muussakin jaksamisessa ja vaikka ne raskaushormonit kuinka vähentääkin unentarvetta ym niin ei nekään ihmeisiin pysty vaan ikä tekee tehtävänsä ihan kaikille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.

Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.

Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.

Mitä helvetin nynnyilyä? Itse olen muuttanut miehen kanssa heti yhteen. Niin teki kaikki ikäluokassani. Ei nykyiset viisikymppiset, mitä itsekin olen ole nynnyilleet vuosikausia ihan vaan seurustellen. Kun treffattiin, pantiin ja kannettiin kamat yhteiseen asuntoon kohta sen jälkeen. Pari vuotta sitten yhdessä ja ehkäisy pois. Siinä parin vuoden aikana ehtii kyllä tehdä romanttisia ulkomaanmatkoja ja harrastaa yhdessä. Ei ihme, että nykyisin ei lapsia synny kun nynnyillään vuosikausia edes asumatta yhdessä.

Toinen pitää tuntea hyvin ennen yhteenmuuttoa. Jos heti muutaman kuukauden jälkeen muuttaa yhteen, toteaa ettei suhde toimi, ero ja muutto. Tuo ruljanssi sitten moneen kertaan elämän aikana, kun kohdattu seurustelukumppani ei ole sopiva. On vain viisasta tutustua kunnolla. Yhdessä asumisessakin oppii tuntemaan toisen paremmin. Jos yhdessäasuminen ei suju, ehtii erota ennen lapsia ja avioliittoa, jos sellaiseen edes haluaa. Sokkona sitoutuminen ja suin päin ryntääminen avoliittoon sekä siinä lastentekoon ei vaan ole järkevää. Eri

Kannattaa katsoa kenen kanssa alkaa säätämään ylipäätään. Tuo on järkevää vain, jos lähtökohtana on, että se toinen osapuoli on ihan random. Fiksu ihminen katsoo, että ei edes ala säätämään mitään ihmisen kanssa, jolla ei ole toivottuja arvoja ja kykyjä. Jos haluaa perheen, kannattaa katso ihminen, jolla on siihen taloudelliset mahdollisuudet, halua ja perhearvoja ja joka haluaa esim. sitä perhettä kasvattaa samanlaisilla näkemyksillä kuin itsekin. Esim. asutaanko maalla tai kaupungissa, onko tasa-arvoista vai kulkeeko isä kylillä ja metsissä kun äiti hoitaa kaiken.

No se deittisivustolla, baarissa, jossain tapahtumassa, harrastuksessa, lenkkipolulla yms tavattu ihminenhän on aivan random. Harva nykyään aloittaa suhdetta jonkun perhetutun kanssa, jonka on kaverina tuntenut jo useita vuosia.

Jostain harrastuskaverista tai työkaverista nyt tietää ehkä jotakin etukäteen, mutta ei heistäkään voi tietää miten suhteessa käyttäytyvät tai esim kohtelevat seurustelukumppania.

Se säätäminen ja vuosien seurustelu on juurikin sitä toisen arvojen ja näkemysten kartoittamista.

Puhe on halpaa, kuka vaan voi puhua vaikka mitä, teot näyttää sitten ne arvot ja kyvyt ja ne selviävät siinä seurusteluaikana.

Kaikista taas ei selviä silloinkaan. Jotkut muuttuvat ihan erilaisiksi yhteenmuutossa, avioliitossa tai lastensaamisen jälkeen, vaikka väittivät muuta tai vaikuttivat toisenlaisilta. Ei ole mitenkään täysin harvinaista, että vaikkapa toisen osallistumattomuus kotitöihin paljastuu vasta yhteenmuutossa tai väkivalta alkaa häiden jälkeen. Nuo ihmiset eivät ole perhemateriaalia ja rauhassa eteneminen voi auttaa heidät paljastamaan ja karsimaan ennen kuin on myöhäistä.

Kyllähän se jo toisen koulutustausta ja ammattikin paljon kertoo. Jos menee jonkun pitkäaikaisongelmallisen kanssa, niin ei tarvita edes viikon yhdessäoloa, kun täyspäisen pitäisi tajuta ettei ole perheenperustamismateriaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.

Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.

Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.

Mitä helvetin nynnyilyä? Itse olen muuttanut miehen kanssa heti yhteen. Niin teki kaikki ikäluokassani. Ei nykyiset viisikymppiset, mitä itsekin olen ole nynnyilleet vuosikausia ihan vaan seurustellen. Kun treffattiin, pantiin ja kannettiin kamat yhteiseen asuntoon kohta sen jälkeen. Pari vuotta sitten yhdessä ja ehkäisy pois. Siinä parin vuoden aikana ehtii kyllä tehdä romanttisia ulkomaanmatkoja ja harrastaa yhdessä. Ei ihme, että nykyisin ei lapsia synny kun nynnyillään vuosikausia edes asumatta yhdessä.

Toinen pitää tuntea hyvin ennen yhteenmuuttoa. Jos heti muutaman kuukauden jälkeen muuttaa yhteen, toteaa ettei suhde toimi, ero ja muutto. Tuo ruljanssi sitten moneen kertaan elämän aikana, kun kohdattu seurustelukumppani ei ole sopiva. On vain viisasta tutustua kunnolla. Yhdessä asumisessakin oppii tuntemaan toisen paremmin. Jos yhdessäasuminen ei suju, ehtii erota ennen lapsia ja avioliittoa, jos sellaiseen edes haluaa. Sokkona sitoutuminen ja suin päin ryntääminen avoliittoon sekä siinä lastentekoon ei vaan ole järkevää. Eri

Kannattaa katsoa kenen kanssa alkaa säätämään ylipäätään. Tuo on järkevää vain, jos lähtökohtana on, että se toinen osapuoli on ihan random. Fiksu ihminen katsoo, että ei edes ala säätämään mitään ihmisen kanssa, jolla ei ole toivottuja arvoja ja kykyjä. Jos haluaa perheen, kannattaa katso ihminen, jolla on siihen taloudelliset mahdollisuudet, halua ja perhearvoja ja joka haluaa esim. sitä perhettä kasvattaa samanlaisilla näkemyksillä kuin itsekin. Esim. asutaanko maalla tai kaupungissa, onko tasa-arvoista vai kulkeeko isä kylillä ja metsissä kun äiti hoitaa kaiken.

No noita asioitahan just katsoo siinä vaiheessa kun seurustelee. Siinähän just on ideana tutustua toiseen ihmiseen ja jos kaikki sitten natsaa puolin ja toisin niin seuraava askel on muuttaa yhteen. Siinä sitten taas tutustuu toiseen hieman uudella tavalla kun asutaan saman katon alla.

Kaikki tämä vaatii aikaa eikä hosumalla tule kuin kuspäisiä kakaroita.

Se olisikin helppoa kun sen itselle sopivan ja mieluusti valmiiksi tutunkin voisi vaan valita kuin kaupan hyllyltä eikä yhteensopivuuksien kartoittamiseen tarvitsisi tuhlata sen enempää aikaa kuin energiaakaan. 

Kyllä ehtii. Etsit hieman nuoremman naisen. Älkää kuitenkaan viivytelkö. Vuosi ja kihlat, vuosi ja avioliitto ja sitten raskautta yrittämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hommaa se miljoonaomaisuus ja kuuluisuus ensin niin muut hommat hoituu lähes itsekseen iästä huolimatta.

Eli myönnätte että nämä ovat ainoita asioita jotka naista kiinnostaa miehessä?

Näin se on. Ainoastaan miehet, joilla on miljoonaomaisuus ja jotka ovat kuuluisia ovat onnistuneet perustamaan perheen. Sen takia meillä Suomessakin syntyvyys laskee koko ajan, kun julkkismiljönäärejä on vain liian vähän.

Hyvänen aika! Sinullahan on aikaa vaikka kolmekymmentä vuotta! Meillä naisilla biologinen kello tikittää nopeampaan tahtiin...

Ei ehdi, jää toiveeksi ja kaikille paras. Olisi todella hukassa tilanteessa. Liian paljon kallonsisäisiä esteitä. Lasten paras jäädä pikkuenkeleiksi. Ovenkahvan voisi vielä ruuvata irti.

No eihän tuossa vaiheessa mitenkään myöhässä olla, joskaan ei sitä aikaa yllinkyllin ole. Ystäväni tapasi vaimonsa (saman ikäinen) 36 vuotiaana. Olivat 40 tai 41, en muista, kun lapsensa syntyi. Sen verran joutuivat kompromissaamaan, että haaveiltu toinen lapsi piti unohtaa koska vauva-aika oli yksinkertaisesti liian raskasta ikään nähden. Paljon myös vastaavia tarinoita, osa on saanut useammankin lapsen. Etenkin jos vaimo muutaman vuoden nuorempi niin ei mitään ongelmaa, jos oma jaksaminen vaan riittää pikkulapsiarkeen.

Ihminen on kautta aikojen saanut lapsia vielä nelikymppisenäkin. Joitain vuosikymmeniä sitten ne olivat vain ison katraan kuopuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.

Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.

Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.

Hieman liioiteltu aikataulu. Jos haluaa pelata varman päälle, paras tapa aloittaa se parisuhde on toki n. 25-vuotiaana jolloin aivot ovat aikuiset ja aikaa on mahdollisimman paljon aikuisen aivoilla perustaa perhettä

Mitä liioittelua tuossa aikataulussa on? 25-vuotiaana tapaa sopivan ihmisen ja sitten seurustellaan se pari vuotta, jotta toisen tuntee ennen yhteen muuttoa. Sitten mennään kihloihin vuoden yhdessä asumisen jälkeen ja avioidutaan vuosi kihlautumisen jälkeen. Sitten jätetään ehkäisy pois ja yleensä se ei natsaa ihan ekasta tai tokastakaan kierrosta vaan siihen menee muutama kk, että raskaus alkaa ja sitten meneekin se 9kk siihen että lapsi syntyy.

Ja sitten onkin jo 30-vuotias vaikka aloittikin "jo" 25-vuotiaana. Ei siis todellakaan ole mikään nuori äiti/isä. Sitten siihen perään lapsi/kaksi parin-kolmen vuoden ikäerolla niin kas, sitä onkin jo +35-vuotias ja keski-ikäinen ihminen. Toki lapsia voi tehdä nopeammallakin syklillä, mutta se sitten taas aiheuttaa omat haasteensa niin parisuhteelle kuin omalle jaksamisellekin eikä sitten se perhe-elämäkään ole ihan sellaista millaista omille lapsilleen olisi toivonut.

Ensiksi tuhlataan aikaa useampi vuosi pelkkään kädessä pitämiseen. Ja vielä kaksi vuotta yhdessä asuen ennen kuin päästään edes siihen, että ollaan naimisissa. Viisi vuotta, että pästään edes naimisiin ja miettimään ehkäisyn poisjättämistä. Mitä ihmettä? Ihan sama aloittaa 35 -vuotiaana ryhtyä toimeen.

No ap haluaisi nimenomaan "pitää kädestä" eli seurustella ilman kiirettä perheen perustamiseen vielä 35-vuotiaanakin. Tuossa siis on hahmoteltu se malli, kun ei ole kiirettä vaan nimenomaan on aikaa nauttia toisistaan kaksin ennen sitä perheen perustamista.

Ja siihen siis ei 35-vuotiaana enää aikaa juurikaan ole vaan se juna meni jo.

Itse seurustelin joskus yksinhuoltajan kanssa ja vaihdoin hänet lennosta lapsettomaan naiseen.

Eli kaikki on mahdollista.

Kyllä ehtii. Onnea etsintään :) Kesä on kauneimmillaan :)

Tilastojen valossa, jos mies on täyttänyt 40-v ja on yhä lapseton, niin hän myös jää lapsettomaksi. Luultavasti johtuu siitä, että Suomessa pariudutaan niin pienin ikäeroin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat ihan oikeasti varmistaa lasten saamisen, niin sun ei kannata etsiä sitä parikymppistä tyttöä, vaan omanikäistä vauvakuumeilijaa. Niillä on nimittäin jo niin tulipalokiire, että ei ole kauheasti kriteereitä miehen suhteen. Ennen kuin huomaatkaan ne on jo jättäneet ehkäisyn pois ja ovat raskaana. 

Näin juuri, ja parikymppisen kohdalla ei voi tietää, haluaako hän lopulta lapsia, ja jos haluaakin, niin kestääkö suhde siihen asti. Jos nyt parikymppinen alkaa haluta lapsia vaikka 8 vuoden kuluttua, ehtii suhde huonolla tuurilla päättyä sitä ennen, ja jos mies päätyy lasta toivovaksi sinkuksi 5 vuotta vanhempana eli 40-vuotiaana, ovat mahdollisuudet jo huomattavasti laskeneet.

Tartun tähän hieman eri kantilta eli tuohan se iso ongelma onkin, kun todella moni ei parikymppisenä edes ajattele asiaa eikä siihen kyllä varsinaisesti kukaan ohjaakaan.

Päinvastoin vaan hoetaan kuinka elämä on edessä ja nyt pitää elää nuoruutta ja nauttia bilettämisestä ym. Ihan kuin se jotenkin poistaisi nuoruuden elämisen mahdollisuuden, jos myös neuvottaisiin miettimään kuuluuko lapset/perhe tukevaisuuden suunnitelmiin ja muistutettaisiin, että se ns. "perussetti" eli kolme lasta, farkku ja kultainen noutaja vaatii aikaa suunnilleen vuosikymmenen. Siis se, että sen ehtii saada ja siihen päälle sitten tietenkin se n 20 vuotta kuopuksen syntymästä.

Ja sitäkin kannattaisi muistuttaa miettimään, että haluaako sitä sitten elää pikkulapsiarkea +40-vuotiaana vaiko onko ajatuksissa, että tuossa iässä on taas jo enemmän omaakin aikaa kun lapset alkaa olla (esi)teini-iässä.

Ylipäätään nuoria pitäisi ohjata ja opastaa ajattelemaan koko elämänkaarta ihan eri tavoin mitä sitä nykyään (tai 25 vuotta sitten) opastettiin, jos sitä edes on ikinä opastettu. Sen vuoksi sitten on paljonkin (miehiä, mutta myös naisia) jotka havahtuu vasta 35-45-vuotiaana siihen, että enhän mä nyt enää ehdikään toteuttaa haaveitani ja lapsiluku jää vajaaksi mikäli sitä edes yhtä enää ehtii saada. Kaikille naisillekaan kun se lapsen saaminen yksin ei ole vaihtoehto vaan nimenomaan haaveena on se tavallisen arkinen perhe-elämä ja että lapsella on alusta saakka kaksi biologista vanhempaa.

Itse asiassa aika moni parikymppinen voi hyvinkin ajatella, että haluaa lapsia "sitten myöhemmin". Sen ikäisillä on akuutimpana mielessä opiskelut ja oman ammatillisen tien löytäminen. Parikymppinen ei osaa eikä voisikaan tietää, millainen tulee olemaan ja mitä haluaa nelikymppisenä. Elämä voi myös muuttaa sitä, mitä lopulta haluaakaan - joskus parikymppisen ajatus lapsista voi muuttua, ja lopulta ei 30+ ikäisenä haluakaan, vaikka aiemmin luuli, että varmaan itsekin haluaa niitä "sitten joskus".

Että ei se biletys useinkaan mikään syy ole. Valtaosa edes tuskin mitenkään päätoimisesti bilettää, vaan monella se on sellaista "kavereiden kanssa festareille ja opiskelijaporukoiden kanssa baariin" -tyyppistä ihan tavallista sosiaalista kanssakäymistä. Parilymppisillä on opinnot ja monella sen lisäksi vielä työt - ei siinä kuviossa jotkut bileet onnistu muodostumaan tulevaisuuden lapsihaaveiden edelle.

Ja mihin edes perustuu käsitys, että nuoret eivät miettisi, mitä haluavat elämältä? Tai haluavatko lapsia? Oman käsitykseni/kokemukseni mukaan he miettivät näitä aika paljonkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat ihan oikeasti varmistaa lasten saamisen, niin sun ei kannata etsiä sitä parikymppistä tyttöä, vaan omanikäistä vauvakuumeilijaa. Niillä on nimittäin jo niin tulipalokiire, että ei ole kauheasti kriteereitä miehen suhteen. Ennen kuin huomaatkaan ne on jo jättäneet ehkäisyn pois ja ovat raskaana. 

Näin juuri, ja parikymppisen kohdalla ei voi tietää, haluaako hän lopulta lapsia, ja jos haluaakin, niin kestääkö suhde siihen asti. Jos nyt parikymppinen alkaa haluta lapsia vaikka 8 vuoden kuluttua, ehtii suhde huonolla tuurilla päättyä sitä ennen, ja jos mies päätyy lasta toivovaksi sinkuksi 5 vuotta vanhempana eli 40-vuotiaana, ovat mahdollisuudet jo huomattavasti laskeneet.

Tartun tähän hieman eri kantilta eli tuohan se iso ongelma onkin, kun todella moni ei parikymppisenä edes ajattele asiaa eikä siihen kyllä varsinaisesti kukaan ohjaakaan.

Päinvastoin vaan hoetaan kuinka elämä on edessä ja nyt pitää elää nuoruutta ja nauttia bilettämisestä ym. Ihan kuin se jotenkin poistaisi nuoruuden elämisen mahdollisuuden, jos myös neuvottaisiin miettimään kuuluuko lapset/perhe tukevaisuuden suunnitelmiin ja muistutettaisiin, että se ns. "perussetti" eli kolme lasta, farkku ja kultainen noutaja vaatii aikaa suunnilleen vuosikymmenen. Siis se, että sen ehtii saada ja siihen päälle sitten tietenkin se n 20 vuotta kuopuksen syntymästä.

Ja sitäkin kannattaisi muistuttaa miettimään, että haluaako sitä sitten elää pikkulapsiarkea +40-vuotiaana vaiko onko ajatuksissa, että tuossa iässä on taas jo enemmän omaakin aikaa kun lapset alkaa olla (esi)teini-iässä.

Ylipäätään nuoria pitäisi ohjata ja opastaa ajattelemaan koko elämänkaarta ihan eri tavoin mitä sitä nykyään (tai 25 vuotta sitten) opastettiin, jos sitä edes on ikinä opastettu. Sen vuoksi sitten on paljonkin (miehiä, mutta myös naisia) jotka havahtuu vasta 35-45-vuotiaana siihen, että enhän mä nyt enää ehdikään toteuttaa haaveitani ja lapsiluku jää vajaaksi mikäli sitä edes yhtä enää ehtii saada. Kaikille naisillekaan kun se lapsen saaminen yksin ei ole vaihtoehto vaan nimenomaan haaveena on se tavallisen arkinen perhe-elämä ja että lapsella on alusta saakka kaksi biologista vanhempaa.

Suomalainen nainen synnyttää alle kaksi lasta. Tuollaiset kolmen lapsen perussetit ovat ihan ufoajattelua.

3-4 lapsen perheet ovat Suomessa yleisiä, yleisempiä kuin missään muussa länsimaassa.

Toivottavasti tajuat, että tuohon "alle kaksi lasta naista kohden" on laskettu mukaan kaikki naiset. Lapsettomat ja kaikki muutkin. Jos tilastoon otetaan vain äidit, lapsiluku on suurempi kuin kaksi.

Jep. Tuo 3 lasta on itseasiassa aika todella normaali perussetti josta sitten joudutaan tinkimään syystä tai toisesta, mutta lähtökohtaisesti se 3 lasta on todella monen haaveena.

Harvempi taitaa suunnitella/haaveilla saavansa tasan yhden lapsen. 

Omassakin tuttavapiirissä on yksilapsisia ainoastaan heissä joilla on joko ollut ongelmia raskaaksi tulemisessa tai sitten ongelmia sopivan kumppanin löytämisen kanssa. Sen sijaan kaikki muut on saaneet sen 3 tai 4 lasta. Jostain syystä kaksilapsisia ei ole yhtään ja sehän taas oli muutaman vuosikymmen sitten se tavanomaisin lapsiluku.

Lisään vielä, että on tuttavissa ihan kokonaan lapsettomiakin. Osa omasta tahdostaan ja osa vasten tahtoaan. Jälkimmäisistä muuten heistäkin jokainen olisi halunnut useamman lapsen..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kyllä. mies pystyy tuottamaan jälkeläisiä lähes koko ikänsä, mutta naisilla raja tulee vastaan jo lähes mainitsemassasi iässä. joten sinulla ei ole kiirettä, jos naama kelpaa nuoremmalle naiselle.

Just tällaisten ohjeiden takia osa miehistä jää tahtomattaan lapsettomiksi. Tilastojen mukaan erittäin harva nuorempi nainen päätyy suhteeseen ja perustamaan perhettä vanhemman miehen kanssa. Joten kannattaako niinkin tärkeä asia kuin omien lasten saaminen uhrata siksi, että laittaa kaiken epävarman ja epätodennäköisen kortin varaan? No, oma asianne toki, mitä teette.

Niinpä. Nettideiteissä näitä näki jo omassa nuoruudessa. Siis 50+ miehiä jotka koitti iskeä minua 20+ ikäistä naista ja heti ensimmäisenä alkoi puhe vauvan hankkimisesta. Epätoivo paistoi. Eipä kiinnostanut minuakaan.  

eri

Kyllä vastaavat nelikymppisetkin äijät ovat parikymppisen naisen silmissä aika säälittäviä tapauksia, kun luulevat tosissaan että kiinnostaisi. En ymmärrä miten ihmisellä voi olla niin epärealistinen kuva itsestään. Monet miehet ovat kolmekymppisenäkin jo niin kulahtaneita, että parikymppisen naisen rinnalla näyttävät ihan sedältä. Hyi.

Itse olen ihastunut 40v mieheen ja olen n.30 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat ihan oikeasti varmistaa lasten saamisen, niin sun ei kannata etsiä sitä parikymppistä tyttöä, vaan omanikäistä vauvakuumeilijaa. Niillä on nimittäin jo niin tulipalokiire, että ei ole kauheasti kriteereitä miehen suhteen. Ennen kuin huomaatkaan ne on jo jättäneet ehkäisyn pois ja ovat raskaana. 

Näin juuri, ja parikymppisen kohdalla ei voi tietää, haluaako hän lopulta lapsia, ja jos haluaakin, niin kestääkö suhde siihen asti. Jos nyt parikymppinen alkaa haluta lapsia vaikka 8 vuoden kuluttua, ehtii suhde huonolla tuurilla päättyä sitä ennen, ja jos mies päätyy lasta toivovaksi sinkuksi 5 vuotta vanhempana eli 40-vuotiaana, ovat mahdollisuudet jo huomattavasti laskeneet.

Tartun tähän hieman eri kantilta eli tuohan se iso ongelma onkin, kun todella moni ei parikymppisenä edes ajattele asiaa eikä siihen kyllä varsinaisesti kukaan ohjaakaan.

Päinvastoin vaan hoetaan kuinka elämä on edessä ja nyt pitää elää nuoruutta ja nauttia bilettämisestä ym. Ihan kuin se jotenkin poistaisi nuoruuden elämisen mahdollisuuden, jos myös neuvottaisiin miettimään kuuluuko lapset/perhe tukevaisuuden suunnitelmiin ja muistutettaisiin, että se ns. "perussetti" eli kolme lasta, farkku ja kultainen noutaja vaatii aikaa suunnilleen vuosikymmenen. Siis se, että sen ehtii saada ja siihen päälle sitten tietenkin se n 20 vuotta kuopuksen syntymästä.

Ja sitäkin kannattaisi muistuttaa miettimään, että haluaako sitä sitten elää pikkulapsiarkea +40-vuotiaana vaiko onko ajatuksissa, että tuossa iässä on taas jo enemmän omaakin aikaa kun lapset alkaa olla (esi)teini-iässä.

Ylipäätään nuoria pitäisi ohjata ja opastaa ajattelemaan koko elämänkaarta ihan eri tavoin mitä sitä nykyään (tai 25 vuotta sitten) opastettiin, jos sitä edes on ikinä opastettu. Sen vuoksi sitten on paljonkin (miehiä, mutta myös naisia) jotka havahtuu vasta 35-45-vuotiaana siihen, että enhän mä nyt enää ehdikään toteuttaa haaveitani ja lapsiluku jää vajaaksi mikäli sitä edes yhtä enää ehtii saada. Kaikille naisillekaan kun se lapsen saaminen yksin ei ole vaihtoehto vaan nimenomaan haaveena on se tavallisen arkinen perhe-elämä ja että lapsella on alusta saakka kaksi biologista vanhempaa.

Itse asiassa aika moni parikymppinen voi hyvinkin ajatella, että haluaa lapsia "sitten myöhemmin". Sen ikäisillä on akuutimpana mielessä opiskelut ja oman ammatillisen tien löytäminen. Parikymppinen ei osaa eikä voisikaan tietää, millainen tulee olemaan ja mitä haluaa nelikymppisenä. Elämä voi myös muuttaa sitä, mitä lopulta haluaakaan - joskus parikymppisen ajatus lapsista voi muuttua, ja lopulta ei 30+ ikäisenä haluakaan, vaikka aiemmin luuli, että varmaan itsekin haluaa niitä "sitten joskus".

Että ei se biletys useinkaan mikään syy ole. Valtaosa edes tuskin mitenkään päätoimisesti bilettää, vaan monella se on sellaista "kavereiden kanssa festareille ja opiskelijaporukoiden kanssa baariin" -tyyppistä ihan tavallista sosiaalista kanssakäymistä. Parilymppisillä on opinnot ja monella sen lisäksi vielä työt - ei siinä kuviossa jotkut bileet onnistu muodostumaan tulevaisuuden lapsihaaveiden edelle.

Ja mihin edes perustuu käsitys, että nuoret eivät miettisi, mitä haluavat elämältä? Tai haluavatko lapsia? Oman käsitykseni/kokemukseni mukaan he miettivät näitä aika paljonkin.

Ainakin tällä palstalla on paljonkin näitä nuoria (ja etenkin entisiä nuoria) jotka ei mitä ilmeisimmin ole elämäänsä koskaan kokonaisuutena ajatelleet. Ja toki myös heitä jotka on ajatelleet juurikin, että "sitten joskus" mutta ei ole tämän päivän asia (tai murhe) koska aikaa on. Kunnes sitten hoksaavat, että ei sitä muuten enää oikein olekaan.

Ja btw, sinulla on kyllä jännän känkkäränkkä-asenne kaikkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat ihan oikeasti varmistaa lasten saamisen, niin sun ei kannata etsiä sitä parikymppistä tyttöä, vaan omanikäistä vauvakuumeilijaa. Niillä on nimittäin jo niin tulipalokiire, että ei ole kauheasti kriteereitä miehen suhteen. Ennen kuin huomaatkaan ne on jo jättäneet ehkäisyn pois ja ovat raskaana. 

Näin juuri, ja parikymppisen kohdalla ei voi tietää, haluaako hän lopulta lapsia, ja jos haluaakin, niin kestääkö suhde siihen asti. Jos nyt parikymppinen alkaa haluta lapsia vaikka 8 vuoden kuluttua, ehtii suhde huonolla tuurilla päättyä sitä ennen, ja jos mies päätyy lasta toivovaksi sinkuksi 5 vuotta vanhempana eli 40-vuotiaana, ovat mahdollisuudet jo huomattavasti laskeneet.

Tartun tähän hieman eri kantilta eli tuohan se iso ongelma onkin, kun todella moni ei parikymppisenä edes ajattele asiaa eikä siihen kyllä varsinaisesti kukaan ohjaakaan.

Päinvastoin vaan hoetaan kuinka elämä on edessä ja nyt pitää elää nuoruutta ja nauttia bilettämisestä ym. Ihan kuin se jotenkin poistaisi nuoruuden elämisen mahdollisuuden, jos myös neuvottaisiin miettimään kuuluuko lapset/perhe tukevaisuuden suunnitelmiin ja muistutettaisiin, että se ns. "perussetti" eli kolme lasta, farkku ja kultainen noutaja vaatii aikaa suunnilleen vuosikymmenen. Siis se, että sen ehtii saada ja siihen päälle sitten tietenkin se n 20 vuotta kuopuksen syntymästä.

Ja sitäkin kannattaisi muistuttaa miettimään, että haluaako sitä sitten elää pikkulapsiarkea +40-vuotiaana vaiko onko ajatuksissa, että tuossa iässä on taas jo enemmän omaakin aikaa kun lapset alkaa olla (esi)teini-iässä.

Ylipäätään nuoria pitäisi ohjata ja opastaa ajattelemaan koko elämänkaarta ihan eri tavoin mitä sitä nykyään (tai 25 vuotta sitten) opastettiin, jos sitä edes on ikinä opastettu. Sen vuoksi sitten on paljonkin (miehiä, mutta myös naisia) jotka havahtuu vasta 35-45-vuotiaana siihen, että enhän mä nyt enää ehdikään toteuttaa haaveitani ja lapsiluku jää vajaaksi mikäli sitä edes yhtä enää ehtii saada. Kaikille naisillekaan kun se lapsen saaminen yksin ei ole vaihtoehto vaan nimenomaan haaveena on se tavallisen arkinen perhe-elämä ja että lapsella on alusta saakka kaksi biologista vanhempaa.

Suomalainen nainen synnyttää alle kaksi lasta. Tuollaiset kolmen lapsen perussetit ovat ihan ufoajattelua.

3-4 lapsen perheet ovat Suomessa yleisiä, yleisempiä kuin missään muussa länsimaassa.

Toivottavasti tajuat, että tuohon "alle kaksi lasta naista kohden" on laskettu mukaan kaikki naiset. Lapsettomat ja kaikki muutkin. Jos tilastoon otetaan vain äidit, lapsiluku on suurempi kuin kaksi.

Jep. Tuo 3 lasta on itseasiassa aika todella normaali perussetti josta sitten joudutaan tinkimään syystä tai toisesta, mutta lähtökohtaisesti se 3 lasta on todella monen haaveena.

Harvempi taitaa suunnitella/haaveilla saavansa tasan yhden lapsen. 

Omassakin tuttavapiirissä on yksilapsisia ainoastaan heissä joilla on joko ollut ongelmia raskaaksi tulemisessa tai sitten ongelmia sopivan kumppanin löytämisen kanssa. Sen sijaan kaikki muut on saaneet sen 3 tai 4 lasta. Jostain syystä kaksilapsisia ei ole yhtään ja sehän taas oli muutaman vuosikymmen sitten se tavanomaisin lapsiluku.

Lisään vielä, että on tuttavissa ihan kokonaan lapsettomiakin. Osa omasta tahdostaan ja osa vasten tahtoaan. Jälkimmäisistä muuten heistäkin jokainen olisi halunnut useamman lapsen..

Elämä ei aina tai useinkaan mene suunnitelmien mukaan. Kyllä tuohon lapsilukuun vaikuttaa muytkin asiat kuin ikä. Esim. raha, työ, oma jaksaminen, tai vaikka se, että jo kahden lapsen kanssa arki on aika kokonaisvaltaista ja vaativaa, ja halutaan että elämässä on tilaa muullekin kuin perhe-elämälle.

Ei voi tietää. Kuolema voi tulla vaikka huomenna.