Lue keskustelun säännöt.
Ehtiikö 35-vuotias mies vielä muodostamaan vakaan parisuhteen lapsettoman naisen kanssa, ja sitten perustamaan ydinperheen?
09.06.2023 |
Miten on, montako vuotta on vielä aikaa löytää lapseton nainen, joka haluaa lapsia?
Ja niin, että on aikaa myös tutustua naiseen ensin ja seurustella kahden kesken
Kommentit (181)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.
Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.
Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.
Onpa todella inhottava ja syyllistävä teksti. Kaikkien elämä ei mene samalla tavalla. Kaikki eivät voi hankkia lapsia alle 30-vuotiaina, vaikka kuinka haluaisivat. Joillain tämä elämäntilanne, jossa lapsi on mahdollinen, tulee vasta paljon myöhemmin.
Tuossa esimerkissäkään ei lapsia hankittu alle 30-vuotiaana. Se elämäntilanne mikä ei vielä mahdollista lapsia mahdollistaa yleensä kuitenkin seurustelun, yhteen muuton sekä avioitumisen eli sen kaiken pohjatyön mikä sitä perheenperustamista varten on tehtävä.
Toki aina voi vetää rai-raita sinne 30-vuotissynttäreihin asti ja sitten ottaa sokkona ja paniikissa sika säkissä, koska kiirekiirekiire.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.
Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.
Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.
Hieman liioiteltu aikataulu. Jos haluaa pelata varman päälle, paras tapa aloittaa se parisuhde on toki n. 25-vuotiaana jolloin aivot ovat aikuiset ja aikaa on mahdollisimman paljon aikuisen aivoilla perustaa perhettä
Mitä liioittelua tuossa aikataulussa on? 25-vuotiaana tapaa sopivan ihmisen ja sitten seurustellaan se pari vuotta, jotta toisen tuntee ennen yhteen muuttoa. Sitten mennään kihloihin vuoden yhdessä asumisen jälkeen ja avioidutaan vuosi kihlautumisen jälkeen. Sitten jätetään ehkäisy pois ja yleensä se ei natsaa ihan ekasta tai tokastakaan kierrosta vaan siihen menee muutama kk, että raskaus alkaa ja sitten meneekin se 9kk siihen että lapsi syntyy.
Ja sitten onkin jo 30-vuotias vaikka aloittikin "jo" 25-vuotiaana. Ei siis todellakaan ole mikään nuori äiti/isä. Sitten siihen perään lapsi/kaksi parin-kolmen vuoden ikäerolla niin kas, sitä onkin jo +35-vuotias ja keski-ikäinen ihminen. Toki lapsia voi tehdä nopeammallakin syklillä, mutta se sitten taas aiheuttaa omat haasteensa niin parisuhteelle kuin omalle jaksamisellekin eikä sitten se perhe-elämäkään ole ihan sellaista millaista omille lapsilleen olisi toivonut.
Ensiksi tuhlataan aikaa useampi vuosi pelkkään kädessä pitämiseen. Ja vielä kaksi vuotta yhdessä asuen ennen kuin päästään edes siihen, että ollaan naimisissa. Viisi vuotta, että pästään edes naimisiin ja miettimään ehkäisyn poisjättämistä. Mitä ihmettä? Ihan sama aloittaa 35 -vuotiaana ryhtyä toimeen.
No ap haluaisi nimenomaan "pitää kädestä" eli seurustella ilman kiirettä perheen perustamiseen vielä 35-vuotiaanakin. Tuossa siis on hahmoteltu se malli, kun ei ole kiirettä vaan nimenomaan on aikaa nauttia toisistaan kaksin ennen sitä perheen perustamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.
Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.
Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.
Onpa todella inhottava ja syyllistävä teksti. Kaikkien elämä ei mene samalla tavalla. Kaikki eivät voi hankkia lapsia alle 30-vuotiaina, vaikka kuinka haluaisivat. Joillain tämä elämäntilanne, jossa lapsi on mahdollinen, tulee vasta paljon myöhemmin.
Tuossa esimerkissäkään ei lapsia hankittu alle 30-vuotiaana. Se elämäntilanne mikä ei vielä mahdollista lapsia mahdollistaa yleensä kuitenkin seurustelun, yhteen muuton sekä avioitumisen eli sen kaiken pohjatyön mikä sitä perheenperustamista varten on tehtävä.
Toki aina voi vetää rai-raita sinne 30-vuotissynttäreihin asti ja sitten ottaa sokkona ja paniikissa sika säkissä, koska kiirekiirekiire.
Ja syyllistäminen senkun jatkuu. Ihan vaan tiedoksi sullekin, ihmisen arvo ei määräydy sen perusteella, lisääntyykö vai ei. Ja sun mielestä avioituminenkin on joku edellytys lasten hankinnalle...? Aina vaan paranee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.
Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.
Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.
Hieman liioiteltu aikataulu. Jos haluaa pelata varman päälle, paras tapa aloittaa se parisuhde on toki n. 25-vuotiaana jolloin aivot ovat aikuiset ja aikaa on mahdollisimman paljon aikuisen aivoilla perustaa perhettä
Mitä liioittelua tuossa aikataulussa on? 25-vuotiaana tapaa sopivan ihmisen ja sitten seurustellaan se pari vuotta, jotta toisen tuntee ennen yhteen muuttoa. Sitten mennään kihloihin vuoden yhdessä asumisen jälkeen ja avioidutaan vuosi kihlautumisen jälkeen. Sitten jätetään ehkäisy pois ja yleensä se ei natsaa ihan ekasta tai tokastakaan kierrosta vaan siihen menee muutama kk, että raskaus alkaa ja sitten meneekin se 9kk siihen että lapsi syntyy.
Ja sitten onkin jo 30-vuotias vaikka aloittikin "jo" 25-vuotiaana. Ei siis todellakaan ole mikään nuori äiti/isä. Sitten siihen perään lapsi/kaksi parin-kolmen vuoden ikäerolla niin kas, sitä onkin jo +35-vuotias ja keski-ikäinen ihminen. Toki lapsia voi tehdä nopeammallakin syklillä, mutta se sitten taas aiheuttaa omat haasteensa niin parisuhteelle kuin omalle jaksamisellekin eikä sitten se perhe-elämäkään ole ihan sellaista millaista omille lapsilleen olisi toivonut.
Ensiksi tuhlataan aikaa useampi vuosi pelkkään kädessä pitämiseen. Ja vielä kaksi vuotta yhdessä asuen ennen kuin päästään edes siihen, että ollaan naimisissa. Viisi vuotta, että pästään edes naimisiin ja miettimään ehkäisyn poisjättämistä. Mitä ihmettä? Ihan sama aloittaa 35 -vuotiaana ryhtyä toimeen.
Onhan se hyvä selvittää ennen lasten tekemistä, miten hyvin toisen kanssa tulee juttuun. Vuodessa ei toista opi tuntemaan tarpeeksi hyvin. Lapsi muuttaa yhteiselämää hirveän paljon.
Lapsi saadaan alulle yhdynnässä. Siihen ei mitään yhteenmuuttoja ja avioliittoja tarvitse. Kaikki eivät edes halua asua yhdessä, saatika että haluaisivat naimisiin. Ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.
Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.
Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.
Onpa todella inhottava ja syyllistävä teksti. Kaikkien elämä ei mene samalla tavalla. Kaikki eivät voi hankkia lapsia alle 30-vuotiaina, vaikka kuinka haluaisivat. Joillain tämä elämäntilanne, jossa lapsi on mahdollinen, tulee vasta paljon myöhemmin.
Tuossa esimerkissäkään ei lapsia hankittu alle 30-vuotiaana. Se elämäntilanne mikä ei vielä mahdollista lapsia mahdollistaa yleensä kuitenkin seurustelun, yhteen muuton sekä avioitumisen eli sen kaiken pohjatyön mikä sitä perheenperustamista varten on tehtävä.
Toki aina voi vetää rai-raita sinne 30-vuotissynttäreihin asti ja sitten ottaa sokkona ja paniikissa sika säkissä, koska kiirekiirekiire.
Entä jos ei ole löytänyt puolisoa 30. ikävuoteen mennessä, vaikka olisi halunnut? Silloinkin sun mielestä on vain vedetty rai-raita niikö? Kaikilla ei mene elämä sun aikataulun mukaisesti, älytöntä alkaa syyllistämään siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.
Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.
Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.
Mitä helvetin nynnyilyä? Itse olen muuttanut miehen kanssa heti yhteen. Niin teki kaikki ikäluokassani. Ei nykyiset viisikymppiset, mitä itsekin olen ole nynnyilleet vuosikausia ihan vaan seurustellen. Kun treffattiin, pantiin ja kannettiin kamat yhteiseen asuntoon kohta sen jälkeen. Pari vuotta sitten yhdessä ja ehkäisy pois. Siinä parin vuoden aikana ehtii kyllä tehdä romanttisia ulkomaanmatkoja ja harrastaa yhdessä. Ei ihme, että nykyisin ei lapsia synny kun nynnyillään vuosikausia edes asumatta yhdessä.
Toinen pitää tuntea hyvin ennen yhteenmuuttoa. Jos heti muutaman kuukauden jälkeen muuttaa yhteen, toteaa ettei suhde toimi, ero ja muutto. Tuo ruljanssi sitten moneen kertaan elämän aikana, kun kohdattu seurustelukumppani ei ole sopiva. On vain viisasta tutustua kunnolla. Yhdessä asumisessakin oppii tuntemaan toisen paremmin. Jos yhdessäasuminen ei suju, ehtii erota ennen lapsia ja avioliittoa, jos sellaiseen edes haluaa. Sokkona sitoutuminen ja suin päin ryntääminen avoliittoon sekä siinä lastentekoon ei vaan ole järkevää. Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat ihan oikeasti varmistaa lasten saamisen, niin sun ei kannata etsiä sitä parikymppistä tyttöä, vaan omanikäistä vauvakuumeilijaa. Niillä on nimittäin jo niin tulipalokiire, että ei ole kauheasti kriteereitä miehen suhteen. Ennen kuin huomaatkaan ne on jo jättäneet ehkäisyn pois ja ovat raskaana.
Näin juuri, ja parikymppisen kohdalla ei voi tietää, haluaako hän lopulta lapsia, ja jos haluaakin, niin kestääkö suhde siihen asti. Jos nyt parikymppinen alkaa haluta lapsia vaikka 8 vuoden kuluttua, ehtii suhde huonolla tuurilla päättyä sitä ennen, ja jos mies päätyy lasta toivovaksi sinkuksi 5 vuotta vanhempana eli 40-vuotiaana, ovat mahdollisuudet jo huomattavasti laskeneet.
Tartun tähän hieman eri kantilta eli tuohan se iso ongelma onkin, kun todella moni ei parikymppisenä edes ajattele asiaa eikä siihen kyllä varsinaisesti kukaan ohjaakaan.
Päinvastoin vaan hoetaan kuinka elämä on edessä ja nyt pitää elää nuoruutta ja nauttia bilettämisestä ym. Ihan kuin se jotenkin poistaisi nuoruuden elämisen mahdollisuuden, jos myös neuvottaisiin miettimään kuuluuko lapset/perhe tukevaisuuden suunnitelmiin ja muistutettaisiin, että se ns. "perussetti" eli kolme lasta, farkku ja kultainen noutaja vaatii aikaa suunnilleen vuosikymmenen. Siis se, että sen ehtii saada ja siihen päälle sitten tietenkin se n 20 vuotta kuopuksen syntymästä.
Ja sitäkin kannattaisi muistuttaa miettimään, että haluaako sitä sitten elää pikkulapsiarkea +40-vuotiaana vaiko onko ajatuksissa, että tuossa iässä on taas jo enemmän omaakin aikaa kun lapset alkaa olla (esi)teini-iässä.
Ylipäätään nuoria pitäisi ohjata ja opastaa ajattelemaan koko elämänkaarta ihan eri tavoin mitä sitä nykyään (tai 25 vuotta sitten) opastettiin, jos sitä edes on ikinä opastettu. Sen vuoksi sitten on paljonkin (miehiä, mutta myös naisia) jotka havahtuu vasta 35-45-vuotiaana siihen, että enhän mä nyt enää ehdikään toteuttaa haaveitani ja lapsiluku jää vajaaksi mikäli sitä edes yhtä enää ehtii saada. Kaikille naisillekaan kun se lapsen saaminen yksin ei ole vaihtoehto vaan nimenomaan haaveena on se tavallisen arkinen perhe-elämä ja että lapsella on alusta saakka kaksi biologista vanhempaa.
Suomalainen nainen synnyttää alle kaksi lasta. Tuollaiset kolmen lapsen perussetit ovat ihan ufoajattelua.
No olisiko esim just siksi, ettei siihen enää ole aikaa eikä edes jaksamista jos/kun perheen perustamisen pääsee aloittamaan vasta päälle 30-vuotiaana? Lisäksi on ihan eri asia saada iltatähti vielä vaikkapa 35-vuotiaana, kun kaksi lasta on jo kouluikäisiä kuin että saada kolmas lapsi 35-vuotiaana, kun ne kaksi aiempaakin on vielä taaperoiässä..
Monella naisellahan nimenomaan se oma lapsiluku jää vajaaksi ja lapsia olisi halunnut saada useamman sen yhden sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myöhäistä. Neljää kymppiä lähestyvä mies on jo niin väsynyt ettei pärjää vauvan kanssa.
Nainen se yleensä väsymystä vinkuu.
Niinhän siinä käy, kun nainen joutuu yksin hoitamaan yöheräilytkin. Ei ne äiditkään pärjää ilman riittävää unta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hommaa se miljoonaomaisuus ja kuuluisuus ensin niin muut hommat hoituu lähes itsekseen iästä huolimatta.
Eli myönnätte että nämä ovat ainoita asioita jotka naista kiinnostaa miehessä?
Ai ketkä TE?
Uskomatontahan se on, mutta naiset on yksilöitä. Joitakin kiinnostaa vaan karisma ja raha, joitain toisia ei niinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.
Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.
Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.
Mitä helvetin nynnyilyä? Itse olen muuttanut miehen kanssa heti yhteen. Niin teki kaikki ikäluokassani. Ei nykyiset viisikymppiset, mitä itsekin olen ole nynnyilleet vuosikausia ihan vaan seurustellen. Kun treffattiin, pantiin ja kannettiin kamat yhteiseen asuntoon kohta sen jälkeen. Pari vuotta sitten yhdessä ja ehkäisy pois. Siinä parin vuoden aikana ehtii kyllä tehdä romanttisia ulkomaanmatkoja ja harrastaa yhdessä. Ei ihme, että nykyisin ei lapsia synny kun nynnyillään vuosikausia edes asumatta yhdessä.
Toinen pitää tuntea hyvin ennen yhteenmuuttoa. Jos heti muutaman kuukauden jälkeen muuttaa yhteen, toteaa ettei suhde toimi, ero ja muutto. Tuo ruljanssi sitten moneen kertaan elämän aikana, kun kohdattu seurustelukumppani ei ole sopiva. On vain viisasta tutustua kunnolla. Yhdessä asumisessakin oppii tuntemaan toisen paremmin. Jos yhdessäasuminen ei suju, ehtii erota ennen lapsia ja avioliittoa, jos sellaiseen edes haluaa. Sokkona sitoutuminen ja suin päin ryntääminen avoliittoon sekä siinä lastentekoon ei vaan ole järkevää. Eri
Kannattaa katsoa kenen kanssa alkaa säätämään ylipäätään. Tuo on järkevää vain, jos lähtökohtana on, että se toinen osapuoli on ihan random. Fiksu ihminen katsoo, että ei edes ala säätämään mitään ihmisen kanssa, jolla ei ole toivottuja arvoja ja kykyjä. Jos haluaa perheen, kannattaa katso ihminen, jolla on siihen taloudelliset mahdollisuudet, halua ja perhearvoja ja joka haluaa esim. sitä perhettä kasvattaa samanlaisilla näkemyksillä kuin itsekin. Esim. asutaanko maalla tai kaupungissa, onko tasa-arvoista vai kulkeeko isä kylillä ja metsissä kun äiti hoitaa kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myöhäistä. Neljää kymppiä lähestyvä mies on jo niin väsynyt ettei pärjää vauvan kanssa.
Nainen se yleensä väsymystä vinkuu.
Niinhän siinä käy, kun nainen joutuu yksin hoitamaan yöheräilytkin. Ei ne äiditkään pärjää ilman riittävää unta.
Ja miehen tietty pitäisi käydä päivät töissä ja valvoa yöt.
Tiedän monia naisia jotka ovat tuossa iässä tehneet samoin. Kai se mieheltäkin voi onnistua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.
Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.
Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.
Onpa todella inhottava ja syyllistävä teksti. Kaikkien elämä ei mene samalla tavalla. Kaikki eivät voi hankkia lapsia alle 30-vuotiaina, vaikka kuinka haluaisivat. Joillain tämä elämäntilanne, jossa lapsi on mahdollinen, tulee vasta paljon myöhemmin.
Tuossa esimerkissäkään ei lapsia hankittu alle 30-vuotiaana. Se elämäntilanne mikä ei vielä mahdollista lapsia mahdollistaa yleensä kuitenkin seurustelun, yhteen muuton sekä avioitumisen eli sen kaiken pohjatyön mikä sitä perheenperustamista varten on tehtävä.
Toki aina voi vetää rai-raita sinne 30-vuotissynttäreihin asti ja sitten ottaa sokkona ja paniikissa sika säkissä, koska kiirekiirekiire.
Entä jos ei ole löytänyt puolisoa 30. ikävuoteen mennessä, vaikka olisi halunnut? Silloinkin sun mielestä on vain vedetty rai-raita niikö? Kaikilla ei mene elämä sun aikataulun mukaisesti, älytöntä alkaa syyllistämään siitä.
Mitä ihmeen syyllistämistä sä näet kaikkialla?! Se nyt vaan on fakta, että elämä ei odota kenenkään kohdalla oli sitten syy mikä hyvänsä.
Ja ne, kenen kohdalla juna on jo mennyt niin se asia kannattaisi jo pikkuhiljaa käsitellä ja hyväksyä, että oma elämä meni kuten meni eikä kiukutella siitä esim tällä palstalla. Aikaa ei takaisin saa.
Sitten taas niiden osalta, joilla elämä vielä on edessä, olisi hyvä sisäistää se tosiasia että se perheenperustaminen vaatii ja vie aikaa eikä sitä ole kenelläkään rajattomasti vaikka parikymppisenä se toki siltä tuntuukin. Mitä useampi ajattelee, että ei tässä ole mikään kiire niin sitä vähemmän niitä potentiaalisia kumppaneita on heillekään, jotka ymmärtää syy-seuraussuhteita ja osaa jo nuorena nähdä sen, ettei perhettä voi alkaa perustamaan ilman, että sille ensin rakentaa sen vakaan perustan.
Yhteiskunnassa on valitettavan parisuhde/perhevastainen asenneilmapiiri jota luonnollisesti vaan ruokkii nämä tuhoon tuomitut parisuhdeviritykset, joihin moni joutuu sitten hätäpäissään tyytymään, jotta ehtii vielä perustaa sen perheen. Oma lukunsa toki on sitten he jotka väsää uuden muksun jokaisen uuden kumppanin kanssa ja aloittaa tämän jo liki teini-iässä.
Täytän tänä vuonna 38 ja olen tapaillut jo pitempään 32-vuotiasta lapsetonta naista. Kyllä tämmöisellä hyvin toimeentulevalla, vakaata elämää elävällä ihan vientiäki on.
M37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat ihan oikeasti varmistaa lasten saamisen, niin sun ei kannata etsiä sitä parikymppistä tyttöä, vaan omanikäistä vauvakuumeilijaa. Niillä on nimittäin jo niin tulipalokiire, että ei ole kauheasti kriteereitä miehen suhteen. Ennen kuin huomaatkaan ne on jo jättäneet ehkäisyn pois ja ovat raskaana.
Näin juuri, ja parikymppisen kohdalla ei voi tietää, haluaako hän lopulta lapsia, ja jos haluaakin, niin kestääkö suhde siihen asti. Jos nyt parikymppinen alkaa haluta lapsia vaikka 8 vuoden kuluttua, ehtii suhde huonolla tuurilla päättyä sitä ennen, ja jos mies päätyy lasta toivovaksi sinkuksi 5 vuotta vanhempana eli 40-vuotiaana, ovat mahdollisuudet jo huomattavasti laskeneet.
Tartun tähän hieman eri kantilta eli tuohan se iso ongelma onkin, kun todella moni ei parikymppisenä edes ajattele asiaa eikä siihen kyllä varsinaisesti kukaan ohjaakaan.
Päinvastoin vaan hoetaan kuinka elämä on edessä ja nyt pitää elää nuoruutta ja nauttia bilettämisestä ym. Ihan kuin se jotenkin poistaisi nuoruuden elämisen mahdollisuuden, jos myös neuvottaisiin miettimään kuuluuko lapset/perhe tukevaisuuden suunnitelmiin ja muistutettaisiin, että se ns. "perussetti" eli kolme lasta, farkku ja kultainen noutaja vaatii aikaa suunnilleen vuosikymmenen. Siis se, että sen ehtii saada ja siihen päälle sitten tietenkin se n 20 vuotta kuopuksen syntymästä.
Ja sitäkin kannattaisi muistuttaa miettimään, että haluaako sitä sitten elää pikkulapsiarkea +40-vuotiaana vaiko onko ajatuksissa, että tuossa iässä on taas jo enemmän omaakin aikaa kun lapset alkaa olla (esi)teini-iässä.
Ylipäätään nuoria pitäisi ohjata ja opastaa ajattelemaan koko elämänkaarta ihan eri tavoin mitä sitä nykyään (tai 25 vuotta sitten) opastettiin, jos sitä edes on ikinä opastettu. Sen vuoksi sitten on paljonkin (miehiä, mutta myös naisia) jotka havahtuu vasta 35-45-vuotiaana siihen, että enhän mä nyt enää ehdikään toteuttaa haaveitani ja lapsiluku jää vajaaksi mikäli sitä edes yhtä enää ehtii saada. Kaikille naisillekaan kun se lapsen saaminen yksin ei ole vaihtoehto vaan nimenomaan haaveena on se tavallisen arkinen perhe-elämä ja että lapsella on alusta saakka kaksi biologista vanhempaa.
Suomalainen nainen synnyttää alle kaksi lasta. Tuollaiset kolmen lapsen perussetit ovat ihan ufoajattelua.
3-4 lapsen perheet ovat Suomessa yleisiä, yleisempiä kuin missään muussa länsimaassa.
Toivottavasti tajuat, että tuohon "alle kaksi lasta naista kohden" on laskettu mukaan kaikki naiset. Lapsettomat ja kaikki muutkin. Jos tilastoon otetaan vain äidit, lapsiluku on suurempi kuin kaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhtään vaan tuollainen parisuhde olisi pitänyt haluta (ja myös aloittaa sellaisessa eläminen) jo viimeistään 10 vuotta sitten.
Silloin olisi ollut aikaa edetä rauhassa/normaalisti eli ensin seurustella vuosi-pari, muuttaa yhteen, asua yhdessä vuosi-pari, kihlautua, mennä naimisiin ja alkaa sitten perustamaan perhettä. Tuolloinkaan sinusta ei isää olisi alta 30-vuotiaana tullut ja jos nainen on, kuten normaalisti/yleensä on, samaa ikäluokkaa niin kyllä siinä silloin alkaa olla kummallakin ne viime hetket sille esikoiselle. Etenkin siis jos ajatuksena on pari kolme lasta parin kolmen vuoden ikäeroilla.
Lisäksi kannattaa aina muistaa, että myös sen perhe-elämävaiheen jälkeen, kun lapset elelee jo omillaan, on myös mukavaa viettää yhteistä aikaa puolison kanssa ja siksi on kiva, että ne lapset lentää pesästä reilusti ennen oman eläkeiän alkamista.
Onpa todella inhottava ja syyllistävä teksti. Kaikkien elämä ei mene samalla tavalla. Kaikki eivät voi hankkia lapsia alle 30-vuotiaina, vaikka kuinka haluaisivat. Joillain tämä elämäntilanne, jossa lapsi on mahdollinen, tulee vasta paljon myöhemmin.
Tuossa esimerkissäkään ei lapsia hankittu alle 30-vuotiaana. Se elämäntilanne mikä ei vielä mahdollista lapsia mahdollistaa yleensä kuitenkin seurustelun, yhteen muuton sekä avioitumisen eli sen kaiken pohjatyön mikä sitä perheenperustamista varten on tehtävä.
Toki aina voi vetää rai-raita sinne 30-vuotissynttäreihin asti ja sitten ottaa sokkona ja paniikissa sika säkissä, koska kiirekiirekiire.
Entä jos ei ole löytänyt puolisoa 30. ikävuoteen mennessä, vaikka olisi halunnut? Silloinkin sun mielestä on vain vedetty rai-raita niikö? Kaikilla ei mene elämä sun aikataulun mukaisesti, älytöntä alkaa syyllistämään siitä.
Mitä ihmeen syyllistämistä sä näet kaikkialla?! Se nyt vaan on fakta, että elämä ei odota kenenkään kohdalla oli sitten syy mikä hyvänsä.
Ja ne, kenen kohdalla juna on jo mennyt niin se asia kannattaisi jo pikkuhiljaa käsitellä ja hyväksyä, että oma elämä meni kuten meni eikä kiukutella siitä esim tällä palstalla. Aikaa ei takaisin saa.
Sitten taas niiden osalta, joilla elämä vielä on edessä, olisi hyvä sisäistää se tosiasia että se perheenperustaminen vaatii ja vie aikaa eikä sitä ole kenelläkään rajattomasti vaikka parikymppisenä se toki siltä tuntuukin. Mitä useampi ajattelee, että ei tässä ole mikään kiire niin sitä vähemmän niitä potentiaalisia kumppaneita on heillekään, jotka ymmärtää syy-seuraussuhteita ja osaa jo nuorena nähdä sen, ettei perhettä voi alkaa perustamaan ilman, että sille ensin rakentaa sen vakaan perustan.
Yhteiskunnassa on valitettavan parisuhde/perhevastainen asenneilmapiiri jota luonnollisesti vaan ruokkii nämä tuhoon tuomitut parisuhdeviritykset, joihin moni joutuu sitten hätäpäissään tyytymään, jotta ehtii vielä perustaa sen perheen. Oma lukunsa toki on sitten he jotka väsää uuden muksun jokaisen uuden kumppanin kanssa ja aloittaa tämän jo liki teini-iässä.
Mikä sinun motiivisi on paasata täällä? Olet ilmeisesti itse elänyt ihan oppikirjan mukaan ja tehnyt lapsesi alle kolmekymppisenä ja nyt sitten katsot oikeudeksesi jaella tuomiota ja syyllistää ja ylenkatsoa muita? Sanot myös että jos on myöhässä niin se asia pitää hyväksyä ja käsitellä, mutta miksi sitä ei saisi käsitellä tällä palstalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myöhäistä. Neljää kymppiä lähestyvä mies on jo niin väsynyt ettei pärjää vauvan kanssa.
Nainen se yleensä väsymystä vinkuu.
Niinhän siinä käy, kun nainen joutuu yksin hoitamaan yöheräilytkin. Ei ne äiditkään pärjää ilman riittävää unta.
Ja miehen tietty pitäisi käydä päivät töissä ja valvoa yöt.
Mies jaksaa valvoa alkuyön ja sitten on tietenkin vapaat viikonloput, jolloin mies voi hoitaa toisen yön.
Ensiksi tuhlataan aikaa useampi vuosi pelkkään kädessä pitämiseen. Ja vielä kaksi vuotta yhdessä asuen ennen kuin päästään edes siihen, että ollaan naimisissa. Viisi vuotta, että pästään edes naimisiin ja miettimään ehkäisyn poisjättämistä. Mitä ihmettä? Ihan sama aloittaa 35 -vuotiaana ryhtyä toimeen.