4-vuotias surmattu, OI MIKSI
Miksi. Kukaan. Haluaa. Surmata. Oman. Vauvansa? MIKSI! Minä olisin voinut ottaa sen meille asumaan ja pitänyt huolta.. Sydän särkyy, pieni rakas menetti TURHAAN henkensä 😭😭😭
Kommentit (2354)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen lastensuojeluviranomaiset on ihan vitsi. Oman työni vuoksi olen joutunut tekemään paljonkin yhteistyötä heidän kanssaan ja tuntuu, etteivät ymmärrä joskus tilanteen vakavuutta yhtään. Lapset karmeissa oloissa narkkiluolissa, ja lsv vaan tarjoaa "perhehoitoa" ym..Itse olen terveydenhuollon edustaja ja mun mielestä lähes kaikki "sosiaalitoimi" on kukkahattutätien temmellyskenttä.
Sama kokemus mulla. Lastensuojelun työntekijä loukkaantui, kun kysyin, kuinka kauan aikovat "seurata" erään perheen tilannetta. Lopulta lähes pakotettuina puuttuivat tilanteeseen, kun ensin saatiin psykoottinen isä hoitoon terrorisoimasta perhettä.
Hienoa, että teille on jäänyt tuollainen kokemus. Olen siis itse lastensuojelun sossu, ja meillä on ainakin tilanne, että ei vain ole resursseja. Meillä ei ole paikkoja sijoittaa lapsia, hyvä kun kiireellisesti silloin, kun ollaan jo oikeasti vaarallisilla vesillä. Resursseja ei vain ole.
Tämä on mahdollista, koska ns "hyvät" ihmiset eivät tee mitään. Ei viranomaisetkaan, vaikka ymmärtää pitäisi - lapset turvaan, jos perheessä juodaan ja riidellään. On ihan turhaa taivastella jälkeenpäin ja kertoa kuinka olisi rakastanut jne. Oikein oksettaa koko aloitus.
Samasta syystä naisia kuolee väkivallan seurauksena. Kukaan ei puutu.

Sen verran olen kerran naapurina puuttunut että olen soittanut poliisit kun naapurissa tapeltiin kovasti. Tappelut loppuivat siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen lastensuojeluviranomaiset on ihan vitsi. Oman työni vuoksi olen joutunut tekemään paljonkin yhteistyötä heidän kanssaan ja tuntuu, etteivät ymmärrä joskus tilanteen vakavuutta yhtään. Lapset karmeissa oloissa narkkiluolissa, ja lsv vaan tarjoaa "perhehoitoa" ym..Itse olen terveydenhuollon edustaja ja mun mielestä lähes kaikki "sosiaalitoimi" on kukkahattutätien temmellyskenttä.
Sama kokemus mulla. Lastensuojelun työntekijä loukkaantui, kun kysyin, kuinka kauan aikovat "seurata" erään perheen tilannetta. Lopulta lähes pakotettuina puuttuivat tilanteeseen, kun ensin saatiin psykoottinen isä hoitoon terrorisoimasta perhettä.
Hienoa, että teille on jäänyt tuollainen kokemus. Olen siis itse lastensuojelun sossu, ja meillä on ainakin tilanne, että ei vain ole resursseja. Meillä ei ole paikkoja sijoittaa lapsia, hyvä kun kiireellisesti silloin, kun ollaan jo oikeasti vaarallisilla vesillä. Resursseja ei vain ole.
Ei voi aina paeta tämän resurssipulan taakse. Eikö Eerikastakin tehty useita ilmoituksia koulua myöten, ja isää vain uskottiin? Ei siis liittynyt resursseihin. Sama juttu tuossa mainitsemassani jutussa. Kyse oli siitä, ettei lastensuojelu uskaltanut tai viitsinyt tehdä PÄÄTÖKSIÄ, vaan vitkutteli vuosia katsellen sivusta.

Jos on kova tahtotila, saadaan toteutettua asioita. Ehkä lastensuojelusta puutuu kunnon johtajuus.
Ei johdu siitä , että resursseja ei ole. Väitättekö , että sen perusteella lapsi jätetään huonoon/ vaaralliseen kotiin ? Eerikan kohdalla kävi , että jätettiin. Vaikka ilmoituksia tuli todella paljon. Omasta mielestäni lastensuojelu mokasi ja pahasti. Jos lapsi voi huonosti kun on kotona ja taas Meripihkassa hyvin niin eikö se jo kertonut jotain ????
Oliko niin, että nenää ja nakkia oli poltettu tuntikausia sytkärillä on-off?
Verenpaineeni kohoaa vaaralliselle tasolle, kun tulee puhe Vilja Eerikasta. Pikkutyttöa kidutettiin ja lopulta murhattiin äitipuolen ja isän toimesta.. Sosiaaliviranomaiset laiminlöivät Vilja Eerikan auttamisen vaikka hänestä tehtiin, myös koulusta, lukuisia lastensuojeluilmoituksia. En voi käsittää, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät voivat olla näin välinpitämättömiä.
Joensuun Rantakylän Kammarin kantisasiakkaita. Sieltä saa kysymällä lisätietoa, ketä kiinnostaa
Onko Alibissa ollut juttua? Sais Arman tehdä kuvauksen Rantakylässä heistä
Eikös mielisairaus lievennä tuomiota? Ihan pelottaa, jos on laskettu jo vapaiksi tuomiota odottamaan... Joensuun poliisihan painotti, että ovat epäiltyjä, ei tuomittuja.
Onkohan Riihisärkänkadulla nähty heitä? Asuntohan oli vuokrattu yksityiseltä, niin maksaako yhteiskunta vuokran, jos tuomittaisiin vankeuteen? Nyt vielä yhteiskunta maksaa, kun ovat epäiltyjä.
Tässä voi käydä vielä miten vaan.... onhan Anneli Auerin miehen murhaajakin vapaalla jalalla!
Vierailija kirjoitti:
Oliko niin, että nenää ja nakkia oli poltettu tuntikausia sytkärillä on-off?
Mitä??😱

Mistähän tuo tieto on vuotanut?
Vierailija kirjoitti:
Oliko niin, että nenää ja nakkia oli poltettu tuntikausia sytkärillä on-off?
Järkyttävää!!
Järkyttävää on sekin, kun Muusan velipuoli oli siinä uskossa, että poika oli loukannut itsensä potkulaudalla vai meniköhän itse shokkiin, ja halusi uskotella itselleenkin asian olevan niin.
Harmillista lähipiirille, jos eivät tosiaan osanneet odottaa käyvän niin.
Onkohan lapsi jo haudattu? Hautajaisissa asia varmaan
konkretisoituu. Ois voinut olla tapahtumatta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodilla on tosiaan erittäin rajalliset keinot puuttua. Lastensuojeluilmoituksia voi tehdä joo, mutta siinäpä se oikeastaan olikin. Päiväkoti ei pysty mitenkään varsinaisesti puuttumaan lastensuojelun työhön. Lastensuojelu voi ehkä pyytää päiväkodilta selvitystä lapsen olemisesta päiväkodissa, mutta siinäkin päiväkodin osuus jää siihen, että antavat sen raporttinsa asiasta.
Eikö päiväkoti voi tehdä rikosilmoitusta jos lapsella pahoinpitelyn vammoja? Tai jos lapsi kertoo jotain?
Nykyään päiväkodissa pitää tehdä heti lasu,jos lapsi kertoo,että häntä lyöty tms.Ja näin toimitaan.
Aina myös kysytään,mistä mustelma tullut,jos näitä havaitaan.
Meillä ainakin tosi tarkka syyni kaikessa.
Eipä ole meidän päiväkodissa tietääkseni tehty lasu-ilmoituksia parista lyövästä lapsesta. Eikä siitäkään, että lapsi on päiväkodissa telonut itseään ja saanut sieltä mustelmia.
Vierailija kirjoitti:
Oliko niin, että nenää ja nakkia oli poltettu tuntikausia sytkärillä on-off?
Miksi jankutat tätä?
Mitenkähän olivat lapset suhtautuneet päiväkodissa, kun olivat kertoneet kuolinilmoituksen?
Vieläköhän ovat vihervassarit sitä mieltä, että huumeet pitää laillistaa?