Rehellisesti, onko sinulle merkitystä meneekö lapsesi lukioon vai amikseen?

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös valmennetaan jo meidän 10- ja 12-vuotiaita lukiota varten ja painotamme yliopistokoulutuksen (=työllistävät alat) tärkeyttä. Kerrataan ala-asteen asioita kesälomalla ja hiukan hivutettaan mukaan jo yhtälöitä ja latinaa. Tykkäävät kovasti ja ymmärtävät, mikä merkitys varsinkin matematiikan osaamisella on: se takaa muhkean tilipussin ja täten kaikenlaisen kivan.

Toivomme salaa, että lapsistamme tulisi lääkäreitä ja siihen me heitä valmennetaan tuolla latinalla :) Älliä ja motivaatiota heillä siihen olisi. AMK tai joku taide-/humanistiala yliopistossa olisi älytön pettymys, kun muutenkin mun ja miehen suvut ovat kokonaan akateemisia. Tietysti ensin pitää käydä myös lukio ja eiköhän nuo Ressuun mene suostuttelemattakin :D

Tämä on huvittava viesti, mutta tuollaisia on oikeasti joskus ollut. Isoisoäitini ei koskaan hyväksynyt isoisääni vävykseen, koska hänellä oli väärän alan akateeminen tutkinto. Piti liian huonona tyttärelleen.

Sama nainen myös hakkasi isoäitini vyöllä ja laittoi aina sunnuntaisin ovet säppiin, kun isoäiti vaihtoi uskontoa.

Ehkä näistä syistä johtuen nuoremmat polvet suvussa ovat saaneet tehdä valinnat koulutuksen ja uskonnon tai uskonnottomuuden suhteen aika vapaasti :D Tällä hetkellä tuo kyseinen isoisoäiti varmaan pyörii aikamoista vauhtia haudassaan. 

Kannattaa keskustella lapsen kanssa jo hyvissä ajoin mitä haluaa. Mennäkö lukioon vai amikseen. Todistuskin jotain kertoo. Lukiossa on aikaa miettiä 3-4 v mitä haluaa ja miten menee opinnot. 

Nuoret ovat kotona vissiin salakuunnelleet työjuttujani ja tehneet omat päätöksensä. Suuntana ollut siis lukio, ehdottomasti, kuulemma. Ovat kyllä aina olleet hyviä koulussa ja todellakin ilman mitään "valmennusta", mitä joku aiemmin mainosti.

Olihan se silti välillä kiva saada oikein hyviäkin opiskelijoita meille amikseen. Mutta omien lasten kohdalla olen silti tyytyväinen lukiovalintaan.

T. Matikan ja fyssan ope amiksesta

Vierailija kirjoitti:

Olen surullinen, pojan peruskoulun toikkarin keskiarvo 9.2 mutta ei halunnut lukioon. Halusi amikseen, valmistui nyt joksikin suurtalouskokiksi, toki toikkari oli pelkkää vitosta ja on paikkakunnan suurimman hotellin keittiössä nyt töissä. Vieläkin toivon että kävisi lukion.

Pärjää hän toki kun älykäs on, missä ammatissa vain. No, toteuttakoon unelmiaan. Ihmettelen mihin se lääkärin toiveammatti katosi yläasteen aikana.

Kummilapseni peruskoulutodistus oli myös hyvä, kirjoitti hyvän YO-todistuksen ja...

Haki amikseen kokkilinjalle.

Teki alansa töitä, oli tyytyväinen... paitsi työoloihin ja palkkaan.

Ei vakituista työtä mitenkään eikä täysiä työtunteja, joutuu säätämään useiden työpaikkojen kanssa, että kympin tuntipalkalka ja osa-aikaisuuksilla tulee toimeen.

On nyt yliopistossa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa keskustella lapsen kanssa jo hyvissä ajoin mitä haluaa. Mennäkö lukioon vai amikseen. Todistuskin jotain kertoo. Lukiossa on aikaa miettiä 3-4 v mitä haluaa ja miten menee opinnot. 

Niin siitähän se on kiinni, mitä lapsi haluaa. Jos lapsi on pienestä asti halunnut alalle joka vaatii yliopistokoulutuksen, niin sitten tietysti lukioon, ja ylipäätään muistuttaa lasta siitä mihin kannattaa panostaa jos haluaa unelmansa saavuttaa. Jos lapsi taas on halunnut aina vaikkapa leipuri-kondiittoriksi ja se on hänen intohimonsa, niin en henkilökohtaisesti vastustelisi, kuten osa porukasta täällä. 

Jos lapsi ei vielä tietäisi mitä haluaa, niin siinä tapauksessa suosittelisin lukioon menemistä. Monikaan ei vielä 15-16-vuotiaana tiedä, joten siinä mielessä lukio on ihan järkevä vaihtoehto. 

Minulla on 4 jo aikuista lasta. Ei ole minkäänlaista väliä, missä ovat suorittaneet toisen asteen tutkinnon. Sillä paperilla pääsee eteenpäin ihan mihin haluaa. Olen itse akateemisesti koulutettu (vanhan lukioputken mukaisesti), mutta nykyinen järjestelmä on ollut loistava ainakin omille nuorilleni: Yksi jatkoi lukiosta töihin ja perusti oman firman. Kaksi lähti amiksen jälkeen yliopistoon ja ovat jo "melkein maistereita". Yksi reppureissaa tubettamassa pitkin maailmaa, enkä tiedä tuleeko hänestä ikinä mitään, mutta eihän se minun asiani olekaan. Antakaa jokaisen valita oma polkunsa. :)

Toivon, että löytävät työllistävän alan, mistä tykkäävät. Oli se sitten lääkäri tai hitsaaja. Näitå työttömiä artesaaneja tms. ihmeen työllistämättömä tutkintoja vilahdellut (miehen) suvussa ihan riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös valmennetaan jo meidän 10- ja 12-vuotiaita lukiota varten ja painotamme yliopistokoulutuksen (=työllistävät alat) tärkeyttä. Kerrataan ala-asteen asioita kesälomalla ja hiukan hivutettaan mukaan jo yhtälöitä ja latinaa. Tykkäävät kovasti ja ymmärtävät, mikä merkitys varsinkin matematiikan osaamisella on: se takaa muhkean tilipussin ja täten kaikenlaisen kivan.

Toivomme salaa, että lapsistamme tulisi lääkäreitä ja siihen me heitä valmennetaan tuolla latinalla :) Älliä ja motivaatiota heillä siihen olisi. AMK tai joku taide-/humanistiala yliopistossa olisi älytön pettymys, kun muutenkin mun ja miehen suvut ovat kokonaan akateemisia. Tietysti ensin pitää käydä myös lukio ja eiköhän nuo Ressuun mene suostuttelemattakin :D

Provo tai ei, mutta näitä kyllä on. Meilläkin omalla tavallaan, mutta ei ihan noin pitkälle meidän esiteini-ikäisiä lapsia stressata. Lomat saavat olla rauhassa, mutta muuten kyllä pidetään huoli että läksyt tehdään ja kokeista tulisi kiitettäviä tai kymppejä. Jo senkin vuoksi, että lähilukioon vaaditaan yli 9 keskiarvo. Puhutaan myös hyvin työllistävistä akateemisista ammateista ja siitä, että opinnot pitää kustantaa tukien lisäksi työtä tekemällä ja samalla verkostoja luoden, kuten me kalkkikset tehtiin. Muuten ei opi taloustaitoja ja vastuuta.

Vaikka olen itse AMK-koulutettu, olisi lievä pettymys jos lapsemme valitsisivat sen yliopiston sijasta. Mutta sielläkin on hyvin työllistäviä aloja, joissa tienaa suht hyvin. Yliopiston käyneenä on vaan etulyöntiasemassa työelämässä ja palkat paljon paremmat.

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös valmennetaan jo meidän 10- ja 12-vuotiaita lukiota varten ja painotamme yliopistokoulutuksen (=työllistävät alat) tärkeyttä. Kerrataan ala-asteen asioita kesälomalla ja hiukan hivutettaan mukaan jo yhtälöitä ja latinaa. Tykkäävät kovasti ja ymmärtävät, mikä merkitys varsinkin matematiikan osaamisella on: se takaa muhkean tilipussin ja täten kaikenlaisen kivan.

Toivomme salaa, että lapsistamme tulisi lääkäreitä ja siihen me heitä valmennetaan tuolla latinalla :) Älliä ja motivaatiota heillä siihen olisi. AMK tai joku taide-/humanistiala yliopistossa olisi älytön pettymys, kun muutenkin mun ja miehen suvut ovat kokonaan akateemisia. Tietysti ensin pitää käydä myös lukio ja eiköhän nuo Ressuun mene suostuttelemattakin :D

Tällaisissa perheissä on suuri vaara, että lapsista tuleekin alisuoriutujia. Toivottavasti kirjoittaja ei ollut tosissaan.

Kykyjensä mukaan. Eikä mikään ole lopullista.

Se on vaiettu salaisuus, että yliopistokoulutus ei takaa tienestihommia. Puolet korkeakoulujen tutkinnoista suorittaneista tienaavat kuukaudessa sen 2500-3700 välillä. Suomessa on niin huonot palkat korkeakoulutetuilla. Roskakuskikin tienaa jo 2600 (puhumattakaan varsinaisista tienausaloista teollisuudessa ja rakennuksilla) ja hyvä ammatti onkin. (Esim. tuhannen euron ero brutossa tasaantuu n. 600 euroksi verotuksen myötä käteen.) Toivottavasti joku vielä käy korkeakoulun jonkin muunkin kuin rahan takia. Korkeakouluissa ne oikeat raha-alat on aika suppeilla sektoreilla, ne onkin joku jo luetellut täällä joissain viesteissä. Ja mitäänhän ei kannata lähteä opiskelemaan euron kuvat silmissä.

Olin todella tutkintouskovainen ja melkein paniikissa kun 15 v tienoilla ystäväni harkitsi että meneekö ees lukioon. Ajattelin ei-yliopistokoulutusta jonain hulluutena, mielettömyytenä ja että on oikeasti elämä pilalla jos ei tutkintoa hanki.

No nyt 30+ muutamat vuodet työelämässä, stressaava työ ja hyvä palkka joo, mutta oikeasti jos haluaa työelämään ja on kiinnostunut jostain ammatista niin ehdottomasti sanon että tarttuu siihen. Ei tässä ole mitään parempaa tai glooriaa. Ja aikasemmin pääsee sitten työelämään. Tärkeitä juttuja vailla tekijää on paljon, oikeasti poliisit ja hoitajat ja kädentaitajat on välttämättömiä tälle yhteiskunnalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amiksesta pääsee töihin lähes varmasti.

Poika valmistui sähkäriksi ja töihin pääsi heti.

Lukiossa pönötetään se 3v ja siitä pitäisi vielä jatkaa, jotta olisi hyötyä.

Moni uupuu tuossa vaiheessa ja käteen jää pelkkä lakki.

Ylioppilastutkinnon suorittaneiden työttömyys on alempi kuin ammattikoulun suorittaiden. Näin se vaan menee

Siis 20-vuotiaana? Et sinä usko tuota itsekään.

Apua mikä kommentti, et kai oikeasti ole jonkun vanhempi ja mieti noin lyhytnäköisesti? Työelämässä merkitys on siinä, mitä tekee noin 25-65-vuotiaana - ei todellakaan sillä, mikä on asema työmarkkinoilla 20-vuotiaana. :D

Eihän mikään estä 18-vuotiaana ammattikoulusta valmistunutta hakemasta yliopistoon. Etkö tosiaan tiedä, että se mahdollisuus heillä on?

Minä en mielestäni ole ajatellut kovin lyhytnäköisesti vaikka en ole määrännyt lapsiani lukioon. Jos alle 30-vuotiaana lapsillani on ollut vakituinen työpaikka ja omistusasunto, niin ei se minusta ole paha asia. On tosin asuntolainaa, mutta opintolainaa ei ole.

No tuo omistusasuminen on taas yksi asia missä kaikki vanhemmatkaan ei enää ymmärrä missä mennään. Voi olla todella huono veto ostaa omistusasunto. Puoli Suomea on tyhjenemässä. Väärältä paikkakunnalta kun menee ostamaan, niin siinä olet sitten loukussa sen kanssa. Ei saa myytyä eikä vuokrattua. Omistusasunto ei tosiaan ole mikään mittari siihen kenellä menee hyvin, se riippuu sadasta eri nyanssista.

Vierailija kirjoitti:

Olin todella tutkintouskovainen ja melkein paniikissa kun 15 v tienoilla ystäväni harkitsi että meneekö ees lukioon. Ajattelin ei-yliopistokoulutusta jonain hulluutena, mielettömyytenä ja että on oikeasti elämä pilalla jos ei tutkintoa hanki.

No nyt 30+ muutamat vuodet työelämässä, stressaava työ ja hyvä palkka joo, mutta oikeasti jos haluaa työelämään ja on kiinnostunut jostain ammatista niin ehdottomasti sanon että tarttuu siihen. Ei tässä ole mitään parempaa tai glooriaa. Ja aikasemmin pääsee sitten työelämään. Tärkeitä juttuja vailla tekijää on paljon, oikeasti poliisit ja hoitajat ja kädentaitajat on välttämättömiä tälle yhteiskunnalle.

On on, mutta harva poliisi, hoitaja tai kädentaitaja suosittelee alaa omille lapsilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myönnän, että olisi kova pala jos lapset eivät menisi lukioon ja korkeakouluun.

Ammattikorkeakoulu lukion jälkeen on alkanut tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Saajan siitä kuitenkin ammatin nopeammin. Siitä voi itsevarmempana ja osaavampana jatkaa vaikka yliopistoon, jos haluaa.

AMKn jälkeen voi suorittaa maisterintutkinnon n 1,5 vuodessa. Näin oma tyttäreni ainakin aikoo tehdä

No aika superopiskelija täytyy kyllä olla jos suorittaa. Ei AMK:sta saa juurikaan hyväksilukuja yliopistoon ja ylempi AMK tutkinto vaatii jo useamman vuoden työkokemuksen omalta alalta edes sisäänpääsyyn.

No eihän sitä hyväksilukea tarvitsekaan vaan voi hakea suoraan maisteriohjelmaan jos on hyvä keskiarvo. Maisterivaiheessa on helppo kiriä kun ei ole sen kummemmin ylimääräisiä juttuja ja gradu on suurin osa siitä vaiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Minulle opiskelu oli helppoa, joten sain päähäni suorittaa korkeakoulun lisäksi myös hierojan, lähihoitajan ja vartijan ammattitutkinnot. Koska eihän niistä nyt voi olla kuin korkeintaan hyötyä.

Ne onneksi pienet hetket, kun olen ollut työttömänä tai lomautettuna, ovatkin sitten menneet rattoisasti selvitellessä miksi en ole välittömästi ottamassa vastaan kaikkia töitä, mihin minulla on koulutus. Monesti olen katunut koko papereiden hankkimista. Eli näinkin päin kannattaa uhrata muutama ajatus sille mitä tekee.

(Jep, saatoin myös viedä joltakin halukkaalta opiskelupaikan, en sitäkään silloin tajunnut. Se tietty pätee yhtä lailla kaikkiin, jotka eivät päädy koulutustaan vastaavaan työhön.)

"Korkeakoulun". Hehheh, sano ihan vaan ammattikorkeakoulu. :D

On väliä.

Olisi amislainen ollutkin koko suvun ensimmäinen sellainen. Toivon että tytär jatkaa lukion jälkeen korkeakouluopintoihin.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin toivoisin, että toinenkin poika menisi lukioon, mutta ei ole menossa kuin kuulemma autopuolelle amikseen.

Harmittaa, koska tällä on älliä, menestyy koulussa vaivattomasti tosi hyvin, nyt oli kasiluokan tokarissa esim. matematiikka, fysiikka, historia, englanti ysejä... Ja ilman että edes on lukenut. Lukemalla saisi helposti 9-10 varmaan kaikista aineista.

No, kyllä amiksen käymälläkin voi menestyä, itsekin olen varsin onnellinen vaikka amiksen olen käynyt. Ei koulutus takaa onnea ja menestystä, eikä myöskään estä sitä.

Mitä jos te vaikka kunnioittaisitte sitä oman lapsenne tahtoa ja sitä, mikä hänelle on tärkeää ja se oma intohimo sen sijaan, että yritätte elää hänen kauttaan ja tehdä hänestä jotain mitä itse toivoisitte olevanne. Mitä väliä jollain arvosanoilla ja uralla loppujen lopuksi on, jos ne eivät tuo onnea?

Eikö tärkeintä olekaan se, että (rakas) ihminen on onnellinen ja tekee juuri sitä mistä nauttii, oli se sitten omistaa koko elämänsä työnteolle, olla tavallinen duunari tai reppureissata ympäri maailmaa tehden keikkatöitä? Mitä sinä vanhempana saat siitä, että lapsesi on menestynyt kympin oppilas? Jotain ylemmyydentunnettako siitä, että olet mukamas parempi vanhempi ja hienomman ihmisen kasvattanut?

Vierailija kirjoitti:

On väliä.

Olisi amislainen ollutkin koko suvun ensimmäinen sellainen. Toivon että tytär jatkaa lukion jälkeen korkeakouluopintoihin.

Saako kysyä että miksi sillä on väliä?

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin toivoisin, että toinenkin poika menisi lukioon, mutta ei ole menossa kuin kuulemma autopuolelle amikseen.

Harmittaa, koska tällä on älliä, menestyy koulussa vaivattomasti tosi hyvin, nyt oli kasiluokan tokarissa esim. matematiikka, fysiikka, historia, englanti ysejä... Ja ilman että edes on lukenut. Lukemalla saisi helposti 9-10 varmaan kaikista aineista.

No, kyllä amiksen käymälläkin voi menestyä, itsekin olen varsin onnellinen vaikka amiksen olen käynyt. Ei koulutus takaa onnea ja menestystä, eikä myöskään estä sitä.

Tärkeintä, että annat pojan itse päättää, vaikka harmittaisikin. Välttyy todennäköisemmin myöhemmin havahtumasta siihen, että työ maistuu puulta.

Menin itse lukioon ja yliopistoon, koska se oli ainoa polku, jonka vanhempani hyväksyivät. Olin älykäs ja hyvämuistinen, joten ajattelin, että tottahan sitä pitää tähdätä ylös. Neljä vuotta jaksoin juristina ja olin ulospäin hyvä siinä. Samaan aikaan tutkiskelin itseäni työpsykologilla ja tajusin, että elän vanhempieni unelmaa, en omaani. Otin loparit ja lähdin alalta kertomatta edes kenellekään kollegalle tai pomolle, minne tai miksi, koska pelkäsin tulevani häntä koipien välissä takaisin. Tein erilaisia asiakaspalveluhommia, ja kun sain siitä työkokemusta niin, ettei CV ollut enää tyhjä, tiputin OTM-koulutuksen ja työvuodet pois CV:stä kokonaan. Graduni löytää kyllä nimellä Googlesta, mutta siitäkin voi ajatella, että on kokonimikaiman tekemä. Eikä se huono gradu ole.

Välillä vitsailen olevani "elämämkoululainen twistillä", koska olen tyytyväinen yksinkertaisimpaan mahdolliseen työhöni ja tasaisen tylsältä vaikuttavaan vapaa-aikaani. Kirjoittelen pöytälaatikkoon, kun siltä tuntuu, ja käyn ulkona istumassa ja ihmettelemässä maailman menoa. Olen onnellisempi kuin juristina ikinä. Eipä minua hetkauta, mitä ihmiset minusta ajattelevat ja pitävätkö minua tyhmänä.

Toki tuo 5v juristiksi opiskelu+ 4v työelämässä kasvatti henkisesti paljon ja auttoi keräämään hyvän pohjan osakesalkulle, jota nykyään pyörittelen eläkepäiviä silmällä pitäen. Ja kyllä se näytti itselleni senkin, mihin pystyn, vaikka en sitä polkua lopulta halunnutkaan jatkaa.