Miten ryhmitytään kun käännytään vilkasliikeinteiseltä 100km/h nopeusrajoitetulta tieltä vasemmalle, vaikka omalle pellolle?
Siis eikö tarvitse välittää massiivisesta liikenteestä mitään, vaan voi jäädä tien tukkeeksi keskiviivan oikealle puolelle?
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autokoulussa noin kymmenen vuotta neuvottiin suunnilleen näin: ensin kevyt jarrunpainaminen, että takana tulijat havahtuvat että jotain on tapahtumassa, sitten vilkku vasemmalle päälle, sitten napakampi jarrutus. Ryhmittymisestä ei muistaakseni ollut puhetta.
Ei ole todellisesta. Ihan ensin vilkku päälle hyvissä ajoin. Sitten voi alkaa herätellä takanatulijoita jarruvalolla. Ja jos ei ole ryhmittymisestä mainittu, niin täysin epäpätevästä opettajasta ollut kyse.
Ryhmittymistermi koskee risteyksiä. Ei ole ryhmittymistä että on omalla kaistalla kääntymässä vasemmalle.
Tää voi olla jopa hengenvaarallinen tilanne. Kerran olin kääntymässä vasemmalle, satasen rajoitus. Perässä ajoi rekka. Hyvissä ajoin näytin vilkkua ja juuri ennen kuin käännyin, rekka välkytti valoja. Samantien joku henkilöauto pyyhkäisi ohi rekasta ja minusta. Onneksi en ehtinyt kääntyä, olisi tullut kylkeen. Ei vissiin sitten tajunnut että se rekka hidastaa sen takia että minä olin kääntymässä.
En ihmettele, että nykyään joillain teillä on paljon omia "ramppeja" oikealle noille vasemmalle kääntyjille. Eli joutuvat kääntymään oikealle ja sitten ajavat kolmion takaa suoraan sen vilkkaan tien yli.
Voi jäädä keskiviivan oikealle puolelle tien tukkeeksi. Kyllä muiden täytyy ennakoida. Jos on vaarallinen paikka, niin usein risteyksessä on leveämpi kohta tai sitten kielletty kääntyminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tieliikennelaki sanoo:
Ryhmittyminen
Oikealle kääntyvällä ajoneuvolla on ryhmityttävä ajoradan oikeaan reunaan. Vasemmalle kääntyvällä ajoneuvolla on ryhmityttävä välittömästi ajoradan keskiviivan tai, jos keskiviivaa ei ole, keskilinjan oikealle puolelle tai yksisuuntaisella ajoradalla sen vasempaan reunaan.
Ryhmittyminen kääntymistä varten on tehtävä hyvissä ajoin.
Mikä tässä on näin vaikeaa?
Koskee risteysajoa. Jos joku kääntyy vasemmalle pellolleen, niin kyseessä ei ole risteys.
Missä kohtaa siinä ryhmittymispykälässä lukee, että tuo koskee risteystä? Mielestäni tuossa lukee, että "vasemmalle kääntyvä ajoneuvo".
Muistutetaas ihmisiä myös tästä pykälästä:
4 §
Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus
Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi.
Sekä tämän pykälän ensimmäisestä momentista
20 §
Ajoneuvojen välinen etäisyys
Ajoneuvolla on pidettävä edellä kulkevaan ajoneuvoon tai raitiovaunuun sellainen etäisyys, että peräänajon vaaraa ei ole.
Juuri tämän takia kun olen kääntymässä sinne vasemmalle pellolle yhdeltä Suomen kovaliikenteisemmistä pääteistä, niin ajan ajoneuvoni oikealle pientareelle ja annan kaiken liikenteen mennä ohi, niin takaa kuin edestä tulevan, ja vasta sen jälkeen käännyn sinne vasemmalle.
Miksi hitossa et vain aja ohi seuraavaan oikealle kääntyvään pikkutien risteykseen tai bussipysäkille ja tee U-käännöstä siellä? Se oikeaan laitaan pysähtyminen kun on ihan yhtä vaarallista ja vielä hämäävämpää (jos on vilkku päällä vasemmalle ja pysähdyt oikealle) kuin ryhmittyminen keskiviivan tuntumaan. Ymmärräthän, että autosi vie yhtä paljon tilaa siellä reunassa kuin keskiviivan vieressä joten siinä kaistalla on yhtä vähän tilaa jäljellä.
Minkä ihmeen takia vilkku olisi vasemmalle kun käännyt oikealle pientareelle? Sano yksikin syy?
Vastaat viestiin missä esitetään että auto on pientareella ja päätien liikenne voi jatkua esteettä?
Jos sinä olet tien tukkeena niin tee asialle jotain?
Jos kerran auto mahtuu pientareelle niin hyvin että liikenne voi jatkua esteettä, niin mahtuuhan se liikenne sitten sen keskiviivan vieressä kääntymistä odottavankin ohi pientaretta pitkin.
Mahtuu ja mahtuu.... Kun tarkemmin muistelen niin minulle on sattunut eräs vaaratilanne ko. kaltaisen tilanteen takia. Ryhmittäydyin keskiviivan oikealle puolelle kääntyäkseni pikkutielle vasemmalle ja katsoin taustapeiliin niin valtava yhdistelmäajoneuvo paahtaa perää kohti. Tienpientareen horsmat ja villiheinät vaan jäi heilumaan kun 44 tonninnen järkäle juuri ja juuri kerkisi koukkaamaan oikealta. Ehkä tämä on se perimmäinen syy miksi en riskeeraa elämääni siinä keskiviivan vieressä. Siinä kun keskiviivalla odottaa niin elämä ei ole omissa käsissä.
Niin eikös tällaisessa tilanteessa ollut just se tapaus jossa kaksospojat kuoli, kun lääkäri jysäytti perään. Kääntyvä auto oli kääntänyt renkaat valmiiksi käännökseen (iso virhe), joten auto paiskautui poikittain vastaantulevan eteen. Mutta toki peräänajaja oli se vastuullinen. Joka tapauksessa, jos ryhmittyy keskiviivalle niin aina ratti suorassa renkaat eteenpäin, ei niin että on jo puoliksi kääntymässä.
Mutta käytännössä menis aika hankalaksi arki jos joka kerta pitäisi kikkailla tekemällä U-käännös tai päästämällä letkaa ohi edellisellä levikkeellä kotiinsa mennessä. Kyllä pitäisi autoilijoiden sen verran ymmärtää, että risteyksiin saattaa joku kääntyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ap olisi sun ehdottama vaihtoehto? Mihin sen auton pitäisi ryhmittyä tuossa tilanteessa?
Väistettävä ajoradan oikeaan reunaan. Päästettävä päätien liikenne esteettä kulkemaan ja sen jälkeen liikennesääntöjen mukaan ryhmitys ja kääntyminen vasemmalle.
ap.
(myös 7 )
Lisäksi en edes uskaltaisi ryhmittyä tukkeeksi. Voisi lähteä henki kun joku ajaa perään.
Ainut vaan että sä et saa tollasella tiellä pysähtyä tien laitaan.
Pysähtyä saa, jos paikassa ei ole omalla kaistlalla sulkuviivaa tai ajoneuvon ja sulkuviivan väliin jää vähintään 3 metriä. Kielletty mäenharjalla tai näkyvyydeltään rajoitetussa kaarteessa taikka sellaisen läheisyydessä.
Mutta pysäköidä ei saa.
Näytä mulle sellainen 100 km/h tie, jossa sä oikeasti saat pysähtyä tien reunaan.
Vilkku ja jarruttelu jo hyvissä ajoin pienentää peräänajon riskiä huomattavasti noissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tieliikennelaki sanoo:
Ryhmittyminen
Oikealle kääntyvällä ajoneuvolla on ryhmityttävä ajoradan oikeaan reunaan. Vasemmalle kääntyvällä ajoneuvolla on ryhmityttävä välittömästi ajoradan keskiviivan tai, jos keskiviivaa ei ole, keskilinjan oikealle puolelle tai yksisuuntaisella ajoradalla sen vasempaan reunaan.
Ryhmittyminen kääntymistä varten on tehtävä hyvissä ajoin.
Mikä tässä on näin vaikeaa?
Koskee risteysajoa. Jos joku kääntyy vasemmalle pellolleen, niin kyseessä ei ole risteys.
Missä kohdassa tuossa lakipykälässä mainitaan risteys?
Tässä keskustelussa ja aiemmin mainituissa tieliikennelain pykälissä on kyse kääntymisestä yksikaistaiselta tieltä. Risteyksissä on varsinkin taajamissa usein useampi kaista.
Tässä puhuttiin maanteistä. Vai missä muka taajamassa on satasen nopeusrajoitus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ap olisi sun ehdottama vaihtoehto? Mihin sen auton pitäisi ryhmittyä tuossa tilanteessa?
Väistettävä ajoradan oikeaan reunaan. Päästettävä päätien liikenne esteettä kulkemaan ja sen jälkeen liikennesääntöjen mukaan ryhmitys ja kääntyminen vasemmalle.
ap.
(myös 7 )
Lisäksi en edes uskaltaisi ryhmittyä tukkeeksi. Voisi lähteä henki kun joku ajaa perään.
Ainut vaan että sä et saa tollasella tiellä pysähtyä tien laitaan.
Pysähtyä saa, jos paikassa ei ole omalla kaistlalla sulkuviivaa tai ajoneuvon ja sulkuviivan väliin jää vähintään 3 metriä. Kielletty mäenharjalla tai näkyvyydeltään rajoitetussa kaarteessa taikka sellaisen läheisyydessä.
Mutta pysäköidä ei saa.
Näytä mulle sellainen 100 km/h tie, jossa sä oikeasti saat pysähtyä tien reunaan.
-Pysähtyminen on kiellytty vain moottori- ja moottoriliikennetiellä. Maaseutu on väärällään satasen maanteitä jotka eivät ole kumpaakaan. Oletko koskaan ajanut pääkaupunkiseudun ulkopuolelle?
Vierailija kirjoitti:
Autokoulussa noin kymmenen vuotta neuvottiin suunnilleen näin: ensin kevyt jarrunpainaminen, että takana tulijat havahtuvat että jotain on tapahtumassa, sitten vilkku vasemmalle päälle, sitten napakampi jarrutus. Ryhmittymisestä ei muistaakseni ollut puhetta.
Muistat tuon ohjeen väärin. Kyllä vilkku laitetaan päälle kääntymisen merkiksi paljon ennen jarrun painamista. Siis myös ennen sitä varoitusjarruttamista, jota mikään laki ei vaadi tekemään, mutta jotkut haluavat varmistaa tulevansa huomatuksi.
Järjestys ei missään nimessä ole ensin jarru, sitten vilkku. Vaan toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tieliikennelaki sanoo:
Ryhmittyminen
Oikealle kääntyvällä ajoneuvolla on ryhmityttävä ajoradan oikeaan reunaan. Vasemmalle kääntyvällä ajoneuvolla on ryhmityttävä välittömästi ajoradan keskiviivan tai, jos keskiviivaa ei ole, keskilinjan oikealle puolelle tai yksisuuntaisella ajoradalla sen vasempaan reunaan.
Ryhmittyminen kääntymistä varten on tehtävä hyvissä ajoin.
Mikä tässä on näin vaikeaa?
Koskee risteysajoa. Jos joku kääntyy vasemmalle pellolleen, niin kyseessä ei ole risteys.
Missä kohtaa siinä ryhmittymispykälässä lukee, että tuo koskee risteystä? Mielestäni tuossa lukee, että "vasemmalle kääntyvä ajoneuvo".
Muistutetaas ihmisiä myös tästä pykälästä:
4 §
Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus
Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi.
Sekä tämän pykälän ensimmäisestä momentista
20 §
Ajoneuvojen välinen etäisyys
Ajoneuvolla on pidettävä edellä kulkevaan ajoneuvoon tai raitiovaunuun sellainen etäisyys, että peräänajon vaaraa ei ole.
Juuri tämän takia kun olen kääntymässä sinne vasemmalle pellolle yhdeltä Suomen kovaliikenteisemmistä pääteistä, niin ajan ajoneuvoni oikealle pientareelle ja annan kaiken liikenteen mennä ohi, niin takaa kuin edestä tulevan, ja vasta sen jälkeen käännyn sinne vasemmalle.
Miksi hitossa et vain aja ohi seuraavaan oikealle kääntyvään pikkutien risteykseen tai bussipysäkille ja tee U-käännöstä siellä? Se oikeaan laitaan pysähtyminen kun on ihan yhtä vaarallista ja vielä hämäävämpää (jos on vilkku päällä vasemmalle ja pysähdyt oikealle) kuin ryhmittyminen keskiviivan tuntumaan. Ymmärräthän, että autosi vie yhtä paljon tilaa siellä reunassa kuin keskiviivan vieressä joten siinä kaistalla on yhtä vähän tilaa jäljellä.
Minkä ihmeen takia vilkku olisi vasemmalle kun käännyt oikealle pientareelle? Sano yksikin syy?
Vastaat viestiin missä esitetään että auto on pientareella ja päätien liikenne voi jatkua esteettä?
Jos sinä olet tien tukkeena niin tee asialle jotain?
Jos kerran auto mahtuu pientareelle niin hyvin että liikenne voi jatkua esteettä, niin mahtuuhan se liikenne sitten sen keskiviivan vieressä kääntymistä odottavankin ohi pientaretta pitkin.
Mahtuu ja mahtuu.... Kun tarkemmin muistelen niin minulle on sattunut eräs vaaratilanne ko. kaltaisen tilanteen takia. Ryhmittäydyin keskiviivan oikealle puolelle kääntyäkseni pikkutielle vasemmalle ja katsoin taustapeiliin niin valtava yhdistelmäajoneuvo paahtaa perää kohti. Tienpientareen horsmat ja villiheinät vaan jäi heilumaan kun 44 tonninnen järkäle juuri ja juuri kerkisi koukkaamaan oikealta. Ehkä tämä on se perimmäinen syy miksi en riskeeraa elämääni siinä keskiviivan vieressä. Siinä kun keskiviivalla odottaa niin elämä ei ole omissa käsissä.
Tämä olikin sitten vähän leveämpi tie eikä tavallinen kaksikaistainen, kun paahtoi oikealta ohi. Etkö laittanut ajoissa vilkkua vasemmalle, vai eikö se toiminut?
Joka kerta kotiin tullessa toimin juuri niin kuin autokoulussa opetettiin. Ensin hyvissä ajoin vilkku vasemmalle, sen jälkeen jarrutus ja vastuu siirtyy takana tulevalle. Jos vastaan ei näytä tulevan ketään, voin väistää vastaantulijan kaistalle, mutta jos tulee, pysähdyn. Renkaat suoraan ja kytkin pohjaan siltä varalta, että joku ajaa perään. Silloin pääsee vähimmillä vahingoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ap olisi sun ehdottama vaihtoehto? Mihin sen auton pitäisi ryhmittyä tuossa tilanteessa?
Väistettävä ajoradan oikeaan reunaan. Päästettävä päätien liikenne esteettä kulkemaan ja sen jälkeen liikennesääntöjen mukaan ryhmitys ja kääntyminen vasemmalle.
ap.
(myös 7 )
Lisäksi en edes uskaltaisi ryhmittyä tukkeeksi. Voisi lähteä henki kun joku ajaa perään.
Ainut vaan että sä et saa tollasella tiellä pysähtyä tien laitaan.
Pysähtyä saa, jos paikassa ei ole omalla kaistlalla sulkuviivaa tai ajoneuvon ja sulkuviivan väliin jää vähintään 3 metriä. Kielletty mäenharjalla tai näkyvyydeltään rajoitetussa kaarteessa taikka sellaisen läheisyydessä.
Mutta pysäköidä ei saa.
Näytä mulle sellainen 100 km/h tie, jossa sä oikeasti saat pysähtyä tien reunaan.
Mitä hemmettiä? Aja vaikka ysitie Tampereelta Turkuun. 100 rajoitus eikä mitään pysähtymiskieltoja. Mikä sellainen kielto edes on? Ja on paljon taloja ja pikkuteitä jonne käännytään ilman mitään kääntymiskaistoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autokoulussa noin kymmenen vuotta neuvottiin suunnilleen näin: ensin kevyt jarrunpainaminen, että takana tulijat havahtuvat että jotain on tapahtumassa, sitten vilkku vasemmalle päälle, sitten napakampi jarrutus. Ryhmittymisestä ei muistaakseni ollut puhetta.
Ei ole todellisesta. Ihan ensin vilkku päälle hyvissä ajoin. Sitten voi alkaa herätellä takanatulijoita jarruvalolla. Ja jos ei ole ryhmittymisestä mainittu, niin täysin epäpätevästä opettajasta ollut kyse.
Ryhmittymistermi koskee risteyksiä. Ei ole ryhmittymistä että on omalla kaistalla kääntymässä vasemmalle.
No mistä sä käännyt vasemmalle, jos et risteyksestä? Talon seinäänkö meinasit ajaa tai keskelle järveä? Kai sä nyt vasemmalle jatkat tietä pitkin, nii sillon se on risteys. 🤦
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tieliikennelaki sanoo:
Ryhmittyminen
Oikealle kääntyvällä ajoneuvolla on ryhmityttävä ajoradan oikeaan reunaan. Vasemmalle kääntyvällä ajoneuvolla on ryhmityttävä välittömästi ajoradan keskiviivan tai, jos keskiviivaa ei ole, keskilinjan oikealle puolelle tai yksisuuntaisella ajoradalla sen vasempaan reunaan.
Ryhmittyminen kääntymistä varten on tehtävä hyvissä ajoin.
Mikä tässä on näin vaikeaa?
Koskee risteysajoa. Jos joku kääntyy vasemmalle pellolleen, niin kyseessä ei ole risteys.
Missä kohtaa siinä ryhmittymispykälässä lukee, että tuo koskee risteystä? Mielestäni tuossa lukee, että "vasemmalle kääntyvä ajoneuvo".
Muistutetaas ihmisiä myös tästä pykälästä:
4 §
Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus
Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi.
Sekä tämän pykälän ensimmäisestä momentista
20 §
Ajoneuvojen välinen etäisyys
Ajoneuvolla on pidettävä edellä kulkevaan ajoneuvoon tai raitiovaunuun sellainen etäisyys, että peräänajon vaaraa ei ole.
Juuri tämän takia kun olen kääntymässä sinne vasemmalle pellolle yhdeltä Suomen kovaliikenteisemmistä pääteistä, niin ajan ajoneuvoni oikealle pientareelle ja annan kaiken liikenteen mennä ohi, niin takaa kuin edestä tulevan, ja vasta sen jälkeen käännyn sinne vasemmalle.
Miksi hitossa et vain aja ohi seuraavaan oikealle kääntyvään pikkutien risteykseen tai bussipysäkille ja tee U-käännöstä siellä? Se oikeaan laitaan pysähtyminen kun on ihan yhtä vaarallista ja vielä hämäävämpää (jos on vilkku päällä vasemmalle ja pysähdyt oikealle) kuin ryhmittyminen keskiviivan tuntumaan. Ymmärräthän, että autosi vie yhtä paljon tilaa siellä reunassa kuin keskiviivan vieressä joten siinä kaistalla on yhtä vähän tilaa jäljellä.
Minkä ihmeen takia vilkku olisi vasemmalle kun käännyt oikealle pientareelle? Sano yksikin syy?
Vastaat viestiin missä esitetään että auto on pientareella ja päätien liikenne voi jatkua esteettä?
Jos sinä olet tien tukkeena niin tee asialle jotain?
Jos kerran auto mahtuu pientareelle niin hyvin että liikenne voi jatkua esteettä, niin mahtuuhan se liikenne sitten sen keskiviivan vieressä kääntymistä odottavankin ohi pientaretta pitkin.
Mahtuu ja mahtuu.... Kun tarkemmin muistelen niin minulle on sattunut eräs vaaratilanne ko. kaltaisen tilanteen takia. Ryhmittäydyin keskiviivan oikealle puolelle kääntyäkseni pikkutielle vasemmalle ja katsoin taustapeiliin niin valtava yhdistelmäajoneuvo paahtaa perää kohti. Tienpientareen horsmat ja villiheinät vaan jäi heilumaan kun 44 tonninnen järkäle juuri ja juuri kerkisi koukkaamaan oikealta. Ehkä tämä on se perimmäinen syy miksi en riskeeraa elämääni siinä keskiviivan vieressä. Siinä kun keskiviivalla odottaa niin elämä ei ole omissa käsissä.
Niin eikös tällaisessa tilanteessa ollut just se tapaus jossa kaksospojat kuoli, kun lääkäri jysäytti perään. Kääntyvä auto oli kääntänyt renkaat valmiiksi käännökseen (iso virhe), joten auto paiskautui poikittain vastaantulevan eteen. Mutta toki peräänajaja oli se vastuullinen. Joka tapauksessa, jos ryhmittyy keskiviivalle niin aina ratti suorassa renkaat eteenpäin, ei niin että on jo puoliksi kääntymässä.
Mutta käytännössä menis aika hankalaksi arki jos joka kerta pitäisi kikkailla tekemällä U-käännös tai päästämällä letkaa ohi edellisellä levikkeellä kotiinsa mennessä. Kyllä pitäisi autoilijoiden sen verran ymmärtää, että risteyksiin saattaa joku kääntyä.
Ne ei ole risteyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autokoulussa noin kymmenen vuotta neuvottiin suunnilleen näin: ensin kevyt jarrunpainaminen, että takana tulijat havahtuvat että jotain on tapahtumassa, sitten vilkku vasemmalle päälle, sitten napakampi jarrutus. Ryhmittymisestä ei muistaakseni ollut puhetta.
Ei ole todellisesta. Ihan ensin vilkku päälle hyvissä ajoin. Sitten voi alkaa herätellä takanatulijoita jarruvalolla. Ja jos ei ole ryhmittymisestä mainittu, niin täysin epäpätevästä opettajasta ollut kyse.
Ryhmittymistermi koskee risteyksiä. Ei ole ryhmittymistä että on omalla kaistalla kääntymässä vasemmalle.
No mistä sä käännyt vasemmalle, jos et risteyksestä? Talon seinäänkö meinasit ajaa tai keskelle järveä? Kai sä nyt vasemmalle jatkat tietä pitkin, nii sillon se on risteys. 🤦
Ei ne ole ristyksiä. Ei liittymä esim. omaan pihaan ole mikään risteys.
Risteyksiä on ne, mitkä ilmoitetaan liikennemerkein risteyksiksi.
Ja mikä sulla risteyshullu nyt on tuossa jankkauksessa ideana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autokoulussa noin kymmenen vuotta neuvottiin suunnilleen näin: ensin kevyt jarrunpainaminen, että takana tulijat havahtuvat että jotain on tapahtumassa, sitten vilkku vasemmalle päälle, sitten napakampi jarrutus. Ryhmittymisestä ei muistaakseni ollut puhetta.
Ei ole todellisesta. Ihan ensin vilkku päälle hyvissä ajoin. Sitten voi alkaa herätellä takanatulijoita jarruvalolla. Ja jos ei ole ryhmittymisestä mainittu, niin täysin epäpätevästä opettajasta ollut kyse.
Ryhmittymistermi koskee risteyksiä. Ei ole ryhmittymistä että on omalla kaistalla kääntymässä vasemmalle.
No mistä sä käännyt vasemmalle, jos et risteyksestä? Talon seinäänkö meinasit ajaa tai keskelle järveä? Kai sä nyt vasemmalle jatkat tietä pitkin, nii sillon se on risteys. 🤦
Ei ne ole ristyksiä. Ei liittymä esim. omaan pihaan ole mikään risteys.
"Tässä laissa tarkoitetaan:"
"1) tiellä maantietä, katua, yksityistä tietä, moottorikelkkailureittiä tai muuta yleiselle liikenteelle tarkoitettua taikka yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta;"
"13) risteyksellä samassa tasossa olevaa teiden risteämää, liittymää tai haarautumaa mukaan luettuina tällaisten risteämien, liittymien tai haarautumien muodostamat alueet;"
Tieliikennelaki ei ole kanssasi samaa mieltä. Pihaliittymä on ilman muuta "muu yleisesti liikenteeseen käytetty alue", kuten ovat peltoliittymätkin. Siksi ELY-keskuksellakin on sanansa sanottavana noiden liittymien sijoittelusta ja pykäämisestä.
Itse käyn suosiolla kääntymässä seuraavassa isommassa risteyksessä ja palaan takaisin. Varsinkin jos on useampi auto perässä niin usein ensimmäiset voi huomata että käännyn, mutta takanatulevat ilman turvaväliä ei ehdi reagoida. Typerintä olisi ryhmittäytyä oikealle valtatiellä. Mitä teet, jos joku muukin kääntyy perässä samasta risteyksestä kun itse olet tien reunassa ? Jos ei tule ketään vastaan, väistän vastaantulevien kaistan kautta. Talvikelillä, pimeällä ja jonossa on vaarallista kääntyä edes oikealle pienestä risteyksestä.
Olennaista on näyttää vilkkua. Vastaavassa tilanteessa ollut kuorma-autokuski ei vaivautunut vilkkua näyttämään. Kannattaa muistaa, että liikenteessä on muitakin.