Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ilkeästi töksäyttelevä äiti nyt viime aikoina kaikki satuttavat asiat ovat nousseet mieleen
07.06.2023 |
Olin eilen käymässä vanhemmillani ja eikös äiti innostunut taas muistelemaan jotain tilannetta, jolloin olin lapsena tehnyt jonkun virheen, en ollut tajunnut ohjeita tai ollut muuten vaan kaikin puolin nolo. Kotimatkalla mietin, että tällaisia tarinoita olen kuullut koko ikäni, ei yhtään iloista tarinaa tai sellaista, jossa olisin äidin mielestä onnistunut tai toiminut hienosti. Hörökorvistanikin riitti juttua ja kuinka joku lääkäri oli vaatinut saada korjata ne, tällaisilla jutuilla viihdytti muita esim illanistujaisissa.
Kun erosin pitkästä avioliitosta, yritin hakea äidistä tukea, mutta se oli virhe. Hän muun muassa vähätteli mustelmia, joita oli tullut kun ex oli pahoinpidellyt minut. Äiti sanoi, että "ei ne nyt niin pahalta näytä". Hän muisti toki myös kehua exän nopeasti hankkimaa uutta naista, sanoi että "x varmaan tykkää kun se on noin hoikka ja vaalea".
Pieniä ja isoja esimerkkejä äidin sanomisista löytyisi loputtomiin. Vaikeinta on kuitenkin se, että asia ei ole niin mustavalkoinen. Äiti on ollut minun ja lasteni elämässä mukana, toki olen saanut häneltä paljon apua myös. Ongelma on se, että hän saattaa ihan yllättäen edelleen sanoa jotain tosi satuttavaa. Iskeä ns vyön alle silloin kun vähiten odotan. En ole edelleenkään tottunut siihen, enkä osaa ajatella, että äiti nyt vaan on tuollainen.
En edes tiedä, mitä kirjoituksellani haen, ehkä vertaistukea? Onko samankaltaisia kokemuksia? Vaikka olen aikuinen ihminen eikä minun pitäisi enää olla niin herkkä, itkin kuitenkin eilen koko illan ja tänään heräsin taas itkuun. Olen jotenkin tosi rikki.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on tunne-elämältään epävakaa ja narsistisia piirteitä omaava. Empatiakyky on vain osittain kehittynyttä, siksi kiintymyssuhteenne on turvaton. Hän ei ole yhteydessä omiin eikä muiden tunteisiin kuin osittain.
Itselläni on kokemusta samasta oman lähisuvun taholta. Yhtenä hetkenä löytyy empatiaa, toisena isketään vyön alle lujaa. Se on äärimmäisen haavoittavaa. Ensin saavutetaan luottamus, sitten se petetään.
Olen yrittänyt ymmärtää, koska hänen oma äitinsä oli alkoholisti. Saattoi jättää äitini ja hänen siskonsa pitkiksi ajoiksi kotiin, kun lähti juhlimaan. Sillä on varmaan ollut vaikutuksensa äidin tunne-elämään. ap
Jestas, minulla on ihan sama tilanne. Myös oman äitini vanhemmat olivat alkoholisteja ja aloitus kuulosti hyvin tutulta. Olen aina tiennyt ja kuullut hänen kurjasta lapsuudestaan ja säälinytkin, tavallaan kai itsellä ollut kuitenkin kaikki paremmin. Mutta juuri tuo epävakaus on todella raskasta. En osaa neuvoa tai mitään, mutta et ole ainoa.
Alkoholistien aikuisen lapset osaa olla kauheita. Ensimmäiseksi huono itsetunto. Ehkä ovat kokeneet vanhemman ongelmat ollen heidän syytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko läheisriippuvuutta, yleensä omien lasten myötä sitä pakosta aikuistuu että osaa suhtautua, ennemmin lapsettomien ongelma.
Älä puutu asioihin,joista ei ole omakohtaista kokemusta eikä ymmärryskykyä.
Synnyin ns. vahinkolapsena. Äitini kertoi myöhemmin halunneessa abortin, mikä oli 60-luvulla vaikea saada. Isäni oli jo naimisissa, mutta erosi ja vanhempani avioivat vähän ennen syntymääni.
Parisuhde ei onnistunut. Vanhempani asuivat välillä eri paikkakunnilla, tavatessaan riitelyä ja pahoinpitelyä. Lapsuuteni oli aika ikävä.
Onneksi, ehkä lapsuuden kokemuksista johtuen, minä ole löytänyt vain hyviä seurustelusuhteita, myös pitkän parisuhteen. Monista ikävyyksistä voi selvitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on tunne-elämältään epävakaa ja narsistisia piirteitä omaava. Empatiakyky on vain osittain kehittynyttä, siksi kiintymyssuhteenne on turvaton. Hän ei ole yhteydessä omiin eikä muiden tunteisiin kuin osittain.
Itselläni on kokemusta samasta oman lähisuvun taholta. Yhtenä hetkenä löytyy empatiaa, toisena isketään vyön alle lujaa. Se on äärimmäisen haavoittavaa. Ensin saavutetaan luottamus, sitten se petetään.
Olen yrittänyt ymmärtää, koska hänen oma äitinsä oli alkoholisti. Saattoi jättää äitini ja hänen siskonsa pitkiksi ajoiksi kotiin, kun lähti juhlimaan. Sillä on varmaan ollut vaikutuksensa äidin tunne-elämään. ap
Jestas, minulla on ihan sama tilanne. Myös oman äitini vanhemmat olivat alkoholisteja ja aloitus kuulosti hyvin tutulta. Olen aina tiennyt ja kuullut hänen kurjasta lapsuudestaan ja säälinytkin, tavallaan kai itsellä ollut kuitenkin kaikki paremmin. Mutta juuri tuo epävakaus on todella raskasta. En osaa neuvoa tai mitään, mutta et ole ainoa.
Alkoholistien aikuisen lapset osaa olla kauheita. Ensimmäiseksi huono itsetunto. Ehkä ovat kokeneet vanhemman ongelmat ollen heidän syytä.
Ja heidän lapsensa osaavat olla aika kauheira?äitejään kohtaan, rajattomia vaatimuksissaan millainen äidin pitäisi olla.
Tämä vauva on todella ongelmallisten ihmisten alusta. Ei kenelläkään hyvää lapsuutta, hyvää äitiä, puolisoa saati anoppia. Kukaan ei täytä kirjoittajien vaatimustasoa.
Minulta 0 viestiä
eikä koskaan
mauttomia, ilkamoivia
*kissanlihakeittoja.
~
Äitini on mennyt.
Maailman rakastettavin
etäanoppi
kuitenkin lämmittää
ja ilahduttaa
mieltäni joka viikko.
Syvästi kiitollinen.
Hän ikäänkuin kompensoi
Äitiäni.
~
I l t a a. x
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos se äitisi on ollut arjessasi mukana luulisi teillä olevaan niin läheiset välit että voi sanoa mitä ajattelee ja mitä mieleen tulee ja muistuu.. mitä aikuiselle merkkaa jos äiti kertoo jonkun lapsuusmuiston, luulisi niille jo itsekin voivan hymähtää. Äitis kuitenkin pyllysi pessyt ja nähnyt hyvät ja huonot hetket lapsuudessa.
Jonkun miniän kanssa voi odottaa että kumpikin on kieli keskellä suuta.
Moni äiti ei ole nähnyt juuri mitään hyviä ja huonoja hetkiä, kun on ollut kiire töissä, työmatkoilla ja huvimatkoilla, iltamenoissa, mökki-illoissa, harrastuksissa jne. Lapsi on ollut hoidossa ja iltaisin kun ollaan oltu ihan omissa menoissa kukin. Yhteen aikaan jo 2 kk ikäisiä vietiin hoitoonkin. Pitkiksi päiviksi. Siellä lapsi oppii ensimmäiset sanassa, otti ensimmäiset askeleet jne. Tuli traumoja ja onnistumisiakin. Eipä se 8 kk ikäinenkään kovin vanha ole, ei edes 3 vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Äitinä ja sisarena näen etten kovin kiivaasti kenenkään avioriitoihin ota kantaa. Lasten liitoissa ei pahoinpitelyä mutta toki kähinää on joskus ollut. Ei ole äidin asia puuttua aikuisten asioihin.
Sisaruksillani oli muutama avioero, alkoholin liikakäyttöä, yön selkään lähtemisiä mutta silti asioihin sotkeutuja tod näk saa kaikkien osapuolten vihat niskaansa.
Tukea ja empatiaa, turvaa, voi silti antaa. Vaikkei voimakkaasti mollaisikaan ketään. Pahoinpitely asiat on kyllä jo rikosasioissa ja niihin tarvitaan tukea läheisiltä. Itsellä ei ole välttämättä enää voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos se äitisi on ollut arjessasi mukana luulisi teillä olevaan niin läheiset välit että voi sanoa mitä ajattelee ja mitä mieleen tulee ja muistuu.. mitä aikuiselle merkkaa jos äiti kertoo jonkun lapsuusmuiston, luulisi niille jo itsekin voivan hymähtää. Äitis kuitenkin pyllysi pessyt ja nähnyt hyvät ja huonot hetket lapsuudessa.
Jonkun miniän kanssa voi odottaa että kumpikin on kieli keskellä suuta.
Moni äiti ei ole nähnyt juuri mitään hyviä ja huonoja hetkiä, kun on ollut kiire töissä, työmatkoilla ja huvimatkoilla, iltamenoissa, mökki-illoissa, harrastuksissa jne. Lapsi on ollut hoidossa ja iltaisin kun ollaan oltu ihan omissa menoissa kukin. Yhteen aikaan jo 2 kk ikäisiä vietiin hoitoonkin. Pitkiksi päiviksi. Siellä lapsi oppii ensimmäiset sanassa, otti ensimmäiset askeleet jne. Tuli traumoja ja onnistumisiakin. Eipä se 8 kk ikäinenkään kovin vanha ole, ei edes 3 vuotias.
Ai jaa, tää olikin taas katkeruusvirsi kun äiti ei ollut kotiäiti ajalta kun ei ollut hoitocapaita j 3 kk äitiyslomaa.
Toivotravasti nuoret äidit ottaa opikseen, ovat kotiäiteinä, eivät ikinä vie lasta mummoille tai muualle hoitoon. Eivät anna lapselle kotiavainta vaan ovat aina kotona eteisessä vastaanottamassa koululaisen
Olen syvästi yhteydessä omiin
emootioihini, mutta pitäydyn
hillittynä, mikäli sivuston kautta
ilmestyy hlö, jota en ole koskaan
tavannut; eikä hän ole koskaan
ollut edes somekaverini - silti
hän*tunnustaa täällä syvää ikuista
*rakkautta minuun. Tämä on
jossain määrin jopa karmivaa,
sillä sellainen viittaa jo vahvasti
pakkómielteisyyteen. Sitä
mitä julkisuuden hlöt
saavat faneilta osakseen. E
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP: lle: minkä ikäinen äitisi mahdollisesti on? Joidenkin muistisairauksien oireina alkaa muutokset käytöksessä, luonteessa ja tavoissa toimia. Ainakin oman äitini kohdalla oli juuri näin. Hänen muistioireensa alkoivat hamstraamisella, mustamaalaamisella, leimaamisella ja haukkumisella. Myöhemmin asiat vain pahenivat entisestään. Eli riitelyä oli lähes joka viikko, ellei jopa joka päivä. Harvemmin puhutaan näistä asioista. Mutta joidenkin muistisairaiden käytös muuttuu sellaiseksi, että tietynlainen ilkeys tulee käytökseen mukaan.
Alkaa toki nyt jo olla vanha, mutta toisaalta samanlaista käytöstä on ollut jo siitä lähtien, kun olin lapsi. Eli mitään dramaattista muutosta ei ole tapahtunut. Olen pahoillani, että äitisi kanssa oli tuollaista, kuulostaa todella kuormittavalta. ap
Ennenvanhaan lapsia ei saanut kehua etteivät tule ylpeiksi. Onneksi nykyään ei enää ajatella noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitinä ja sisarena näen etten kovin kiivaasti kenenkään avioriitoihin ota kantaa. Lasten liitoissa ei pahoinpitelyä mutta toki kähinää on joskus ollut. Ei ole äidin asia puuttua aikuisten asioihin.
Sisaruksillani oli muutama avioero, alkoholin liikakäyttöä, yön selkään lähtemisiä mutta silti asioihin sotkeutuja tod näk saa kaikkien osapuolten vihat niskaansa.
Tukea ja empatiaa, turvaa, voi silti antaa. Vaikkei voimakkaasti mollaisikaan ketään. Pahoinpitely asiat on kyllä jo rikosasioissa ja niihin tarvitaan tukea läheisiltä. Itsellä ei ole välttämättä enää voimia.
Yleensä jo lääkäri neuvoo. Vai onkohan heillä velvollisuus tehdä kotiväkivallastakin ilmoitus?
Itselläni ei aikuisena ollut äitiä jolta olisin voinut vaatia mitään koska äitiä ei ollut. Olisi hän saanut vaikka muistella tuhmuuksianikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa lukea narsismista. Narsistisen persoonallisuushäiriön omaavia on vähän, narsistisia piirteitä omaavia paljon. Se näkyy käytöksessä juuri tuollaisena nolaamisena, vähättelynä, ilkeytenä. Toista käytetään ns. narsistisena lähteenä eli nostetaan omaa itsetuntoa muita polkemalla.
Nyt kun kerroit äitisi taustasta niin voi nähdä että juurisyyt ovat siellä. Silti hän on vastuussa käytöksestään ja sen muuttamisesta.
Voit päästä äitisi "nahkoihin" kun kuvittelet itsesi sanomassa noita asioita. Silloin ymmärrät millainen ihminen hän on ja miten hän käytöksestään hyötyy. Henkinen väkivalta antaa voiman ja vallan tunteen, ei voi tulla haavoitetuksi kun asettuu muiden yläpuolelle.
Jostain luin että viidenneksellä maailman ihmisistä on vahvoja narsistista piirteitä. Miehistä joka toisella.
Siihen aikaan kun äitiysloma oli 3 kk ei vielä ollut muotia tämä "oma aika". Ei tarvittu kuntosaleja eikä muita hömpsötyksiä.
Tietenkin on aina ollut seurapiirirouvat palvelijoineen, missit ja laulajat elivät toisenlaista elämää kuin ihan perusboomeri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten aikuiset jäävät riippuvaisiksi äideistään? Sitä täällä aina ihmettelen.
Nyt kun äiti on "nukkunut nurmen alla" jo yli kymmenen vuotta, alan vähitellen unohtaa ikävät sanomiset ja tempaukset. Olen kyllä jo hyvin pitkään ymmärtänyt, että hän oli oman kotikasvatuksensa tuote, mutta se ei tehnyt yhtään helpommaksi sitä, että oma äiti oli aika arvaamaton, saattoi sanoa mitä tahansa loukkaavaa ja olla sitä mieltä, että hänellä oli täysi oikeus.
Suosittelen psykoterapiaa. Nyt näytät toistavan samaa sairasta ja alisteista suhdetta omassa parisuhteessaasi ( ja kenties ystävyyssuhteissasikin) mihin olit lapsena äitisi kanssa tottunut. Sinut on rikottu jo lapsena. Onni on, että voit korjautua.
Been there, done that.
Vierailija kirjoitti:
Miten aikuiset jäävät riippuvaisiksi äideistään? Sitä täällä aina ihmettelen.
Yleensä aikuiset lapset lähtökohtaisesti haluavat, että vanhemmat ovat jollain tapaa osa heidän ja lastenlasten elämää. Se alkaa olla kuitenkin vaikeaa siinä kohtaa, kun alkaa aikuisena nähdä omien vanhempiensa käytöksen oikeassa valossa, eikä hyväuskoisen lapsen silmin. Kai sitä viimeiseen asti asti haluaa uskoa hyvää vanhemmistaan (jos lapsuus on kuitenkin ollut perusturvallinen), mutta ilkeyden sietämiselläkin on rajansa.
Läheiset ihmiset voivat "sanoa suoraan". Kumminkin päin. Mutta jos suunta on yksinpäin, minä saan olla pieni ja avuntarpeessa, suomia äitiäni, arvostella häntä mutta hänen pitää unohtaa pyllynpesuni ja kohdella minua kuin haurasta ihmistä ainakin. Varovasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten aikuiset jäävät riippuvaisiksi äideistään? Sitä täällä aina ihmettelen.
Yleensä aikuiset lapset lähtökohtaisesti haluavat, että vanhemmat ovat jollain tapaa osa heidän ja lastenlasten elämää. Se alkaa olla kuitenkin vaikeaa siinä kohtaa, kun alkaa aikuisena nähdä omien vanhempiensa käytöksen oikeassa valossa, eikä hyväuskoisen lapsen silmin. Kai sitä viimeiseen asti asti haluaa uskoa hyvää vanhemmistaan (jos lapsuus on kuitenkin ollut perusturvallinen), mutta ilkeyden sietämiselläkin on rajansa.
Sepä sitä aikuistumista on , irtaantua vanhemmistaan. Nähdä heidät aikuisina ihmisinä joilla on ollut oma elämäntarinansa, ei enää pipiä puhaltavana äitinä. Nähdä heidän vikansa mutta hyväksyä heidät viallisina.
Alue: Aihe vapaa
Ap on saanut apua äidiltään elämänsä varrella mutta odottaa äidiltään silti tuommoista vierautta, sanan asettelua, vain mukavia lapsuusmuistoja, asennetta äiti jörjestää asiat kuntoon, lääkäriin, säälii mutta tarkasti sanansa asetellen.