Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ilkeästi töksäyttelevä äiti nyt viime aikoina kaikki satuttavat asiat ovat nousseet mieleen
07.06.2023 |
Olin eilen käymässä vanhemmillani ja eikös äiti innostunut taas muistelemaan jotain tilannetta, jolloin olin lapsena tehnyt jonkun virheen, en ollut tajunnut ohjeita tai ollut muuten vaan kaikin puolin nolo. Kotimatkalla mietin, että tällaisia tarinoita olen kuullut koko ikäni, ei yhtään iloista tarinaa tai sellaista, jossa olisin äidin mielestä onnistunut tai toiminut hienosti. Hörökorvistanikin riitti juttua ja kuinka joku lääkäri oli vaatinut saada korjata ne, tällaisilla jutuilla viihdytti muita esim illanistujaisissa.
Kun erosin pitkästä avioliitosta, yritin hakea äidistä tukea, mutta se oli virhe. Hän muun muassa vähätteli mustelmia, joita oli tullut kun ex oli pahoinpidellyt minut. Äiti sanoi, että "ei ne nyt niin pahalta näytä". Hän muisti toki myös kehua exän nopeasti hankkimaa uutta naista, sanoi että "x varmaan tykkää kun se on noin hoikka ja vaalea".
Pieniä ja isoja esimerkkejä äidin sanomisista löytyisi loputtomiin. Vaikeinta on kuitenkin se, että asia ei ole niin mustavalkoinen. Äiti on ollut minun ja lasteni elämässä mukana, toki olen saanut häneltä paljon apua myös. Ongelma on se, että hän saattaa ihan yllättäen edelleen sanoa jotain tosi satuttavaa. Iskeä ns vyön alle silloin kun vähiten odotan. En ole edelleenkään tottunut siihen, enkä osaa ajatella, että äiti nyt vaan on tuollainen.
En edes tiedä, mitä kirjoituksellani haen, ehkä vertaistukea? Onko samankaltaisia kokemuksia? Vaikka olen aikuinen ihminen eikä minun pitäisi enää olla niin herkkä, itkin kuitenkin eilen koko illan ja tänään heräsin taas itkuun. Olen jotenkin tosi rikki.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten aikuiset jäävät riippuvaisiksi äideistään? Sitä täällä aina ihmettelen.
Yleensä aikuiset lapset lähtökohtaisesti haluavat, että vanhemmat ovat jollain tapaa osa heidän ja lastenlasten elämää. Se alkaa olla kuitenkin vaikeaa siinä kohtaa, kun alkaa aikuisena nähdä omien vanhempiensa käytöksen oikeassa valossa, eikä hyväuskoisen lapsen silmin. Kai sitä viimeiseen asti asti haluaa uskoa hyvää vanhemmistaan (jos lapsuus on kuitenkin ollut perusturvallinen), mutta ilkeyden sietämiselläkin on rajansa.
Sepä sitä aikuistumista on , irtaantua vanhemmistaan. Nähdä heidät aikuisina ihmisinä joilla on ollut oma elämäntarinansa, ei enää pipiä puhaltavana äitinä. Nähdä heidän vikansa mutta hyväksyä heidät viallisina.
Asiaa helpottaisi kovasti se, että äiti alkaisi kohdella aikuisia lapsiaan aikuisina. Ihan vaikka samalla tavalla, miten he kohtelevat omia ystäviäänkin. Ei he neuvo, ohjeista tai moiti heitä joka tapaamisella, mutta lapsiaan kyllä. Miksi?
Koska lapset, kuten ap, tarvitsevat äitiään arjessa, hakeutuvat lohdutettavaksi, toivovat lääkäriin viemistä, ja taantuvat lapsiksi. Siksi.
Täällä niin usein kirjoitetaan: toivon vanhemmilta tukea , etenkin lapsiperheet, taloudellista apua. Siinä jää äiti/lapsi-asetelma päälle.
Onko teillä noi jäykät välit ettei äiti saa muistella lapsuuttanne, vain te sitä saamatta jäänyttä barbia tai vaikka sanoa että älä nyt juo noin paljon, menisit vaikka jumpalle tai posliinia maalaamaan.
Teillä on oikeus solvata äitejänne.
Sinun mielestä äiti saa muistella oman lapsensa lapsuutta, mutta se on väärin, jos lapsi muistelee omaa lapsuuttaan. Ja jos niistä omista lapsuusmuistoista sanominen on äidin solvaamista.
Minä olen kerran pyytänyt äitiäni kertomaan jotain kivaa minusta, kun olin lapsi. Äiti ei osannut sanoa yhtään asiaa vaan sanoi, ettei muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisten ihmisten kanssa kannattaa miettiä että puhuisiko se samalla lailla töissä pomolleen, omille vanhemmilleen, asuntoa ostaessa asunnon myyjälle, poliisille, juristille? Työhaastattelussa nauraa haastattelijan hörökorville?
Ei tietenkään. Toisin sanoen mulkku tietää tasan tarkkaan mitä on kunnioittava ja normaali käytös, ja itse valitsee kohdella lapsiaan toisin. Ei ole normaalia käytöstä eikä kenenkään tarvitse alistua toisen likasankoksi. Parasta vain ottaa etäisyyttä jv keskittyä omaan elämään.
Siis äitien pitää unohtaa lapsuuden tapahtumat jotka silloin ei naurattaneet. Nyt muistoja. Kyllä aikuisen pitää kestää jos on hörökorvat tai lapsena korjattu.
Miten muodollisia äitejä vaaditte itsellenne? Kuninkaallusta kohtelua.
Aha, toinen mulkku ilmoittautuu paikalle! Ei ole normaalia kohdella tuikituntemattomia paremmin kuin omia lapsia.
Hörökorville nauraminen ja lähisuhdeväkivallan vähättely sanoo vain ja ainoastaan että ap:n äiti ei arvosta ap:ta pätkääkään eikä näe tätä ihmisenä. Jos ap:n äiti olisi ensihoitaja, niin ei hän pahoinpidellyille potilaillekaan voisi sanoa että "pelkkiä mustelmia vaan, älä valita".
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noilla sovituilla avioliitoilla olis puolensa. Vanhemmat katsois sopivan puolison.
Ja äiti pysyisi suvun matriarkkana, joka kontrolloi aikuisten lastensa elämiä? Tuli vähän oksennusta suuhun. Äiti on epäonnistunut kasvatustyössään ja ihan ihmisenä, jos ei kykene muodostamaan kunnioittavaa kahden aikuisen välistä suhdetta lapseensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noilla sovituilla avioliitoilla olis puolensa. Vanhemmat katsois sopivan puolison.
Niin, narsistit kokevat muut ihmiset vain itsensä jatkeina.
Et ymmärrä sitä problematiikkaa, miten ihmisen elämänilo valuu viemäriin, kun yksikään valinta ei tule ihmisen itsensä sisältä eikä mikään elämässä ole siten aitoa.
Kuka aloittajan valinnat on tehnyt ja puolison hänelle valinnut?
Eikö aikuinen tee omat valintansa, varmaan viiskymppisillä avioliittoja enää kun "niin saadaan isot viljelyspellot."
Kyllä kai perhepiirissä puhutaan yleensä eri lailla kuin työtovereiden, asiakkaiden, naapureiden kanssa. Tietysti kun vanhemmista vieraannutaan käy puhetyylitkin etäisemmiksi.
Äudille voi se tyttö olla edelleen se sama joka raivoten lapsena ja teininä caati jotain tai kiukutteli. Ja monella näkyy aikuisena säilyvän, raivoan, jos äiti ei oo mieleni mukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidin merkitys. Kun tulee elämässä vaikeuksia se on jotenkin hänen syynsä. Tai ainakin.joku ylisukupolvinen juttu äidin puolelta jos puolison kanssa menee sukset ristiin, yt-neuvottelut, erityislapset, elämisen kalleus jne.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai perhepiirissä puhutaan yleensä eri lailla kuin työtovereiden, asiakkaiden, naapureiden kanssa. Tietysti kun vanhemmista vieraannutaan käy puhetyylitkin etäisemmiksi.
Äudille voi se tyttö olla edelleen se sama joka raivoten lapsena ja teininä caati jotain tai kiukutteli. Ja monella näkyy aikuisena säilyvän, raivoan, jos äiti ei oo mieleni mukkaan.
Se on ihan tervettä vieraantumista, että aikuinen-lapsi dynamiikka muuttuu aikuinen-aikuinen dynamiikaksi. Vanhemmankin on käytävä läpi kivulias prosessi, jossa hyväksyy, että lapsella on oma elämä, talous ja perhe. Oma kasvatustyö on tehty, ja on aika astua sivuun perheen keskiöstä, jotta seuraava sukupolvi saa vuoronsa. Siihen kuuluu molemminpuolinen kunnioitus. Ei enää samanlaista moittivaa ja arvostelevaa puhetyyliä, jota lapsuudessa käytettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai perhepiirissä puhutaan yleensä eri lailla kuin työtovereiden, asiakkaiden, naapureiden kanssa. Tietysti kun vanhemmista vieraannutaan käy puhetyylitkin etäisemmiksi.
Äudille voi se tyttö olla edelleen se sama joka raivoten lapsena ja teininä caati jotain tai kiukutteli. Ja monella näkyy aikuisena säilyvän, raivoan, jos äiti ei oo mieleni mukkaan.
Se on ihan tervettä vieraantumista, että aikuinen-lapsi dynamiikka muuttuu aikuinen-aikuinen dynamiikaksi. Vanhemmankin on käytävä läpi kivulias prosessi, jossa hyväksyy, että lapsella on oma elämä, talous ja perhe. Oma kasvatustyö on tehty, ja on aika astua sivuun perheen keskiöstä, jotta seuraava sukupolvi saa vuoronsa. Siihen kuuluu molemminpuolinen kunnioitus. Ei enää samanlaista moittivaa ja arvostelevaa puhetyyliä, jota lapsuudessa käytettiin.
Minkä takia lapsille pitää käyttää moittivaa ja arvostelevaa puhetyyliä? Osaatko avata miten ja milloin siitä moititusta ja arvostellusta lapsesta kasvaa tasapainoinen aikuinen joka osaa antaa ja vastaanottaa molemminpuolista kunnioitusta?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai perhepiirissä puhutaan yleensä eri lailla kuin työtovereiden, asiakkaiden, naapureiden kanssa. Tietysti kun vanhemmista vieraannutaan käy puhetyylitkin etäisemmiksi.
Äudille voi se tyttö olla edelleen se sama joka raivoten lapsena ja teininä caati jotain tai kiukutteli. Ja monella näkyy aikuisena säilyvän, raivoan, jos äiti ei oo mieleni mukkaan.
Ainakaan meillä ei lapset raivonneet vanhemmille tai edes sanoneet muutenkaan vastaan. Ei uskallettu, sillä lapsena olisi tullut remmistä ja isompana olisi heitetty pois kotoa. Eikä todellakaan vaadittu yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai perhepiirissä puhutaan yleensä eri lailla kuin työtovereiden, asiakkaiden, naapureiden kanssa. Tietysti kun vanhemmista vieraannutaan käy puhetyylitkin etäisemmiksi.
Äudille voi se tyttö olla edelleen se sama joka raivoten lapsena ja teininä caati jotain tai kiukutteli. Ja monella näkyy aikuisena säilyvän, raivoan, jos äiti ei oo mieleni mukkaan.
Se on ihan tervettä vieraantumista, että aikuinen-lapsi dynamiikka muuttuu aikuinen-aikuinen dynamiikaksi. Vanhemmankin on käytävä läpi kivulias prosessi, jossa hyväksyy, että lapsella on oma elämä, talous ja perhe. Oma kasvatustyö on tehty, ja on aika astua sivuun perheen keskiöstä, jotta seuraava sukupolvi saa vuoronsa. Siihen kuuluu molemminpuolinen kunnioitus. Ei enää samanlaista moittivaa ja arvostelevaa puhetyyliä, jota lapsuudessa käytettiin.
Vaan jos aikuinen lapsi hakee sitä tukea ja turvaa ? Ei suostu lapsi asenteesta pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai perhepiirissä puhutaan yleensä eri lailla kuin työtovereiden, asiakkaiden, naapureiden kanssa. Tietysti kun vanhemmista vieraannutaan käy puhetyylitkin etäisemmiksi.
Äudille voi se tyttö olla edelleen se sama joka raivoten lapsena ja teininä caati jotain tai kiukutteli. Ja monella näkyy aikuisena säilyvän, raivoan, jos äiti ei oo mieleni mukkaan.
Se on ihan tervettä vieraantumista, että aikuinen-lapsi dynamiikka muuttuu aikuinen-aikuinen dynamiikaksi. Vanhemmankin on käytävä läpi kivulias prosessi, jossa hyväksyy, että lapsella on oma elämä, talous ja perhe. Oma kasvatustyö on tehty, ja on aika astua sivuun perheen keskiöstä, jotta seuraava sukupolvi saa vuoronsa. Siihen kuuluu molemminpuolinen kunnioitus. Ei enää samanlaista moittivaa ja arvostelevaa puhetyyliä, jota lapsuudessa käytettiin.
Minkä takia lapsille pitää käyttää moittivaa ja arvostelevaa puhetyyliä? Osaatko avata miten ja milloin siitä moititusta ja arvostellusta lapsesta kasvaa tasapainoinen aikuinen joka osaa antaa ja vastaanottaa molemminpuolista kunnioitusta?
Niin. Lapsis ei saa nykyisin moittia eikä arvostella. Niinpä he vaikka sotkevat cittarin ja riehuvat parkkipaikalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo äidin taholta tapahtuva vähättely / muille haukkuminen kuulostaa piilonarsistismin piirteiltä. Hän hakee muiden silmissä itselleen sääliä/huomiota sillä, että haukkuu ja vähättelee omia perheenjäseniään ja nolaa heitä. Se on myös yksi henkisen väkivallan muoto, jolla edelleen yrittää pitää sinut omassa vaikutuspiirissään ja manipuloitavana. Kun edelleen pelkäät tuota lapsuudessa sinua loukannutta haukkumista ja pahan puhumista, teet asioita hänen mieleisellä tavalla ja myötäilet, ettet vaan suututtaisi. Satunnaiset ilkeilyt on häneltä tarkoitus pitää sinulla muistissa, kellä se pallo ja valta on suhteessanne.
Seuraavan kerran kun hän sanoo jotain tuollaista, sanot vaan että jahas nyt lähden kotiin en jaksa enää olla täällä. Älä sano että pahastuit äläkä väritä sitä sillä että äitisi on ilkeä tms, sanot vaan että nyt lähden pois. Puhelimessa sanot että nyt lopetan puhelun, mokka. Jos alat selittelemään ja syyttelemään äitiäsi, hän huomaa että satuttaa. Grey rock. Olet kuin kivi, johon äitisi ei voi vaikuttaa, jos et ole edes paikalla.
Kyse on siis siitä että äitisi on pahoinpidellyt sinua lapsena ja tietää sen toimivan edelleen, tottelet edelleen äitiäsi. Kun lopetat antamasta äidillesi sellaista palautetta mitä hän haluaa toiminnastaan, ehkä se loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai perhepiirissä puhutaan yleensä eri lailla kuin työtovereiden, asiakkaiden, naapureiden kanssa. Tietysti kun vanhemmista vieraannutaan käy puhetyylitkin etäisemmiksi.
Äudille voi se tyttö olla edelleen se sama joka raivoten lapsena ja teininä caati jotain tai kiukutteli. Ja monella näkyy aikuisena säilyvän, raivoan, jos äiti ei oo mieleni mukkaan.
Se on ihan tervettä vieraantumista, että aikuinen-lapsi dynamiikka muuttuu aikuinen-aikuinen dynamiikaksi. Vanhemmankin on käytävä läpi kivulias prosessi, jossa hyväksyy, että lapsella on oma elämä, talous ja perhe. Oma kasvatustyö on tehty, ja on aika astua sivuun perheen keskiöstä, jotta seuraava sukupolvi saa vuoronsa. Siihen kuuluu molemminpuolinen kunnioitus. Ei enää samanlaista moittivaa ja arvostelevaa puhetyyliä, jota lapsuudessa käytettiin.
Vaan jos aikuinen lapsi hakee sitä tukea ja turvaa ? Ei suostu lapsi asenteesta pois?
Onneksi on ystäviä, joilta sitä tukea ha turvaa saa ja joille sitä voi tarpeen tullen itse antaa. Vanhempi kyllä pärjää yksinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noilla sovituilla avioliitoilla olis puolensa. Vanhemmat katsois sopivan puolison.
Niin, narsistit kokevat muut ihmiset vain itsensä jatkeina.
Et ymmärrä sitä problematiikkaa, miten ihmisen elämänilo valuu viemäriin, kun yksikään valinta ei tule ihmisen itsensä sisältä eikä mikään elämässä ole siten aitoa.
Kuka aloittajan valinnat on tehnyt ja puolison hänelle valinnut?
Eikö aikuinen tee omat valintansa, varmaan viiskymppisillä avioliittoja enää kun "niin saadaan isot viljelyspellot."
Otin vain kantaa järjestettyihin parisuhteisiin, tai miksei myös muuhun vastaavaan henkiseen väkivaltaan, missä joku itseään täynnä oleva henkilö/matriarkka sivuuttaa toisen ihmisen toisen omassa elämässä eli pyrkii tekemään valinnat toisen puolesta. Eräänlaista valinnanilon itselleen ryöstämistä.
Että se on myös problemaattista, kun se lopputulos ei aina ole elämisen arvoista elämää lainkaan.
Vaikka tuo aloittaja olisi valinnut itse puolisonsa, yhden tuntemattoman epäonnistunut puolisovalinta ei saa minua väkisinparittamisen puolelle. 🤔😊
Äitisi on umpinarsisti se on fakta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai perhepiirissä puhutaan yleensä eri lailla kuin työtovereiden, asiakkaiden, naapureiden kanssa. Tietysti kun vanhemmista vieraannutaan käy puhetyylitkin etäisemmiksi.
Äudille voi se tyttö olla edelleen se sama joka raivoten lapsena ja teininä caati jotain tai kiukutteli. Ja monella näkyy aikuisena säilyvän, raivoan, jos äiti ei oo mieleni mukkaan.
Se on ihan tervettä vieraantumista, että aikuinen-lapsi dynamiikka muuttuu aikuinen-aikuinen dynamiikaksi. Vanhemmankin on käytävä läpi kivulias prosessi, jossa hyväksyy, että lapsella on oma elämä, talous ja perhe. Oma kasvatustyö on tehty, ja on aika astua sivuun perheen keskiöstä, jotta seuraava sukupolvi saa vuoronsa. Siihen kuuluu molemminpuolinen kunnioitus. Ei enää samanlaista moittivaa ja arvostelevaa puhetyyliä, jota lapsuudessa käytettiin.
Minkä takia lapsille pitää käyttää moittivaa ja arvostelevaa puhetyyliä? Osaatko avata miten ja milloin siitä moititusta ja arvostellusta lapsesta kasvaa tasapainoinen aikuinen joka osaa antaa ja vastaanottaa molemminpuolista kunnioitusta?
Lähtökohtaisesti ei pitäisikään. Se on kuitenkin valitettavan yleistä. Lapsi ei vanhemmistaan pääse eroon eikä pysty vaatimaan vanhempiaan toimimaan oikein koska ei tiedä paremmasta. Aikuisena on kuitenkin oikeus vaatia vanhemmaltaan kunnioittavaa käytöstä. Senkin uhalla, että välit menee.
Kyllä lapset saa nykyisin elää ja tehdä mitä tahtovat. Heistä tulee terveitä aikuisia joilla ei pahaa sanaa äidistään vaihdevuosissakaan. Ei saa moittia taikka arvostella, mikset ollut mummille kohteliaampi, kännyä vaan näpytit. Trauma lapselle.
Äitisi käytös on henkistä väkivaltaa. Onneksi pääsit eroon väkivaltaisesta puolisosta. Väkivaltainen puoliso todennäköisesti käytti myös henkistä väkivaltaa. Äitisi käytös kokemaasi kohtaan oli ikävää luettavaa. Tiedätkö äitisi omista kokemuksista lapsuudessa/isäsi kanssa eläessä. Jostain tuollainen katkeruus ja ilkeät nälvimiset johtuu. Ei kukaan lapsi eikä äitikään ole täydellinen. Lapsen
kasvukauteen saa kuulua, myös kapinat sekä oman tahdon ilmaisut. Toisaalta säälin äitiäsi, hän menettää nyt paljon siitä ihanimmasta tuloksesta, aikuisen tyttärensä pärjäämisestä elämässään. Hän on etuoikeutettuna saanut tietää sun elämän käännekohdasta ja varmasti muitakin asioita joista olet avautunut. Kaikkea ei sinunkaan tarvitse hyväksyä, vaikka toteat tottuneesi äitisi tölväisyihin. Olisko jo aika saada äitisi miettimään käytöstään? Mitä jos vakka kokeilisit sanomalla, olen pahoillani, mutta voisimmeko jo jättää ne tapahtuneet taakse. Menneiden vatvomisesta tulee molemmille paha mieli. Jollet ole pitänyt tapana halata lähtiessäsi, halaa nyt, itku saattaa molemmille tulla, mutta niin saa tullakin. 🤗
Minulla on kontrolloiva ilkeä äiti. Olen yli viisikymppinen, äiti 87 v.
Äitini tahtoisi määrätä elämässäni kaikesta. Ketä äänestän, että sunnuntaisin perheeni ruoka pitäisi syödä olla klo 12 eikä klo 17, sopiva saunapäivå on lauantai; sunnnuntaisin ei saa saunoa vaikka omiakotitalossa asutaan, aikuiset lapseni eivät saa seurustella..
Mikään määrä vastaansanomista ei auta, ei näe omassa käytöksessään mitään vikaa ikinä. Nimitän äitiä pölvästiksi päin naamaa. Kauhea ihminen, elää varmaan kiusallaan satavuotiaaksi.
Alue: Aihe vapaa
Niin, narsistit kokevat muut ihmiset vain itsensä jatkeina.
Et ymmärrä sitä problematiikkaa, miten ihmisen elämänilo valuu viemäriin, kun yksikään valinta ei tule ihmisen itsensä sisältä eikä mikään elämässä ole siten aitoa.