Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ruuhkavuodet, lapset koko ajan kipeänä, haastava työ, mies ei osallistu tarpeeksi

Vierailija
06.06.2023 |

Olen todella uupunut, otsikossa tilanne tiivistettynä. Kaksi alle kouluikäistä lasta, molemmilla allergioita ja tuntuu että ovat koko ajan kipeinä ainakin jompi kumpi. Joulukuussa jaksoin laskea, että olivat neljänä päivänä päiväkodissa, sen jälkeen en ole jaksanut enää edes laskea.

Minulla ja miehellä molemmilla suht vaativat työt ja isot vastuualueet - jos siis jää töistä "sairas lapsi kotona"-päivälle, pitää ne työt joka tapauksessa jossain vaiheessa hoitaa, ei ole ketään muuta firmassa joka niitä puolesta tekisi. Arki on ihan hirveää päivästä toiseen selviytymistä, tuntuu ettei elämässä ole mitään iloa. Koko ajan stressi tekemättömistä töistä ja yrittää siirtää eteenpäin kokouksia ja tapaamisia, kaikki ei-pakollinen jää hoitamatta. Mies kyllä hoitaa pyydettäessä jotain, mutta käytännössä kaikki arjen pyöritys on minun harteillani. Hänellä minua isommpi palkka, ja vetoaa siihen, ettei hän voi jättää töitään hoitamatta (minä siis ilmeisesti voin?!) Nyt on esimerkiksi vuoden kiireisimmät päivät töissä, ja olen puolikasta päivää vajaa kaksi viikkoa hoitanut kipeää lasta kotona (luulimme, että alkaisi olla jo terve, päiväkodissa oli taas alkanut kuume nousta ja nyt taas kotona).

Itsestäni en ehdi huolehtia ollenkaan, hyvä kun joskus suihkuun ehtii, olen lihonnut ihan älyttömästi kun en ehdi liikkumaan muuta kuin joskus lasten kanssa touhutessa samalla. En muista, milloin olisin viimeksi päässyt kampaajalle, katselemaan uusia vaatteita (joita kipeästi tarvitsisin), näkemään ystäviä ilman lapsia. Alan olla henkisesti ja fyysisesti täysin loppu tähän ja mietin oikeasti jo irtisanoutuvani töistäni, ihan vaan sen takia kun en oikeasti koe enää selviäväni siitä. Työ itsessään on minulle tosi mieluinen, olen edennyt siellä hyvin ja jos vain pystyisin sitä täydellä panoksella tekemään, olisi se varmasti tosi mukavaa. Olen koko ajan pohjattoman väsynyt, aivot ihan sumussa ja tekemätön työ pursuaa joka puolelta. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa, miten tätä voisi lähteä purkamaan? Alkaa olla tosi toivoton olo.

Kommentit (93)

Vierailija
61/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan ensimmäiseksi saatava luottohoitaja. Ota MLL:stä joku "tyttö" auttelemaan, on tod näk reipas ja voitte saada siitä pitkäaikaisen apulaisen. Itselläni oli MLL:stä hoitaja, oli ei-suomea 1. kielenä puhuva, mutta soveltuva varmasti pitkäaikaiseksi hoitajaksi, joten ennakkoluulottomasti vaan sieltä tilailemaan. Sitten keskustelu työnantajan ja miehen kanssa että kuinka paljon ovat valmiita joustamaan, miehesi on aivan useless, mutta sitä ei ehkä tarvitse miettiä juuri nyt. Ja ehkä voisit ottaa sairaslomaa vaikka viikon jotta saat vähän levättyä ja ajatukset selkenemään, ei se ole mikään häpeä että uupuu noin suuren kuorman alle. Eiköhän se siitä ajan myötä helpota, joten ei tämä ole maailmanloppu.

Vierailija
62/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarkennan nyt vielä, että en ole töistä pois lasten sairastellessa, en edes itse sairaana, teen vaan etänä lasten hoitamisen ohessa niin pitkiä päiviä, että saan kaiken hoidettua. Alkaa vaan stressata, kun teen sitten iltaisin, viikonloppuisin ja lomiani lyhentämällä tarvittavia, että selviän, mutta alkaa tuntua rankalta.

Houkuttelisikin ajatus olla jossain vaikka kaupassa töissä, missä monta ihmistä hoitaa samoja asioita ja voisi oikeasti sairastaa vaikka influenssan rauhassa, ei vaan vetää lisää buranaa että saa kuumeen laskemaan.

Kuitenkin ilman annoksetsulatettua jokaiselle, passaat liikaa miestä, jatätä sairastelukierrettä olen unelmatyössäni, johon olen päässyt oman osaamiseni ja kokemukseni ansiosta ja surettaisi heittää oma ura kokonaan roskakoriin.

Ap

Annas kun arvaan- kuulut ryhmään ns korvaamaton, olet ylipainoinen, teet joka päivä ruokaa, et osaa priorisoida, siten ,että tekisit kerralla suuria satseja ja heittäisit pakastimeen , josta saisi useana päivänä sulatettua jokaiselle ruuan, et opeta pieniä tekemään pikku askareita.

Mutta nyt ,kun palat loppuun, ja joudut pitkälle saikulle, työpaikallasi kaikki hoituu erinomaisesti. Olenko väärässä.. Et ole korvaamaton.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voiko joku selittää mikä ihmeen järki noissa ruuhkavuosissa on, koska kaikki puhuvat niistä vain negatiiviseen sävyyn?

"Ruuhkavuodet" tarkoittaa, että on omilla huonoilla valinnoillaan tehnyt (ainakin) omasta elämästään täyttä helvettiä.

Vierailija
64/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää on just tätä että kaikki on pakko saada.. Vaativat työt, asuntolainat ja lapset. Mitään ei saa jäädä puuttumaan. Ite oon jättäytynyt tietoisesti tän peruskaavan ulkopuolelle koska näen jo etukäteen että tuollaistahan se olisi.

Toki vain rajallisen aikaa.. eihän lapset loputtomiin ole pieniä. Mutta jotenkin ihmettelen miten se elämän rankkuus yllätyksenä tulee. Itsehän ne ruuhkavuosikiireet omilla valinnoilla luodaan.

Vierailija
65/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katsoimme menoa puoli vuotta, jonka jälkeen toinen irtisanoutui ja jäi kotiin lasten kanssa. Taloudellisesti tilanne ei loppujen lopuksi ole kovin paljon huonompi, kun päivähoitomaksut ja toisen työssäkäynnin kulut jäi pois. Tähän vaikuttaa toki myös se, että elintasomme on alhaalla jo lähtökohtaisesti ainakin osassa asioita. Asutaan yhä opiskeluaikojemme tilavassa ja halvassa vuokrakolmiossa ja auto on ikivanha mutta halvalla ja helposti korjattavissa tarvittaessa. Olemme molemmat köyhistä oloista ja emme kumpikaan oikein koskaan ole ymmärtäneet sitä ajatusta, että elintasoa pitäisi nostaa määräänsä enempää vaikka olisi varaa. Koemme myös, etteivät esimerkiksi seinät ja auto ole välttämättä ne kohteet, joihin rahan laittaminen hyödyttää eniten lapsiamme, kun rahaa ei ole rajattomasti.

Vierailija
66/93 |

Kiitos kommentista! Mietityttää kovin, koska olen tehnyt paljon ollakseni tässä asemassa töissä, mutta nyt olen alkanut miettimään, että onko mielekästä elämää, jos kaikki energia menee päivästä toiseen selviytymiseen.

Entä sitten, kun lapset ovat isompia? Tuskin pääsisin vastaavaan työhön, jos olisin vaikka 5 vuotta pois työelämästä, olisinko silloin valmis tekemään jotain hanttihommia eläkeikään asti (lähes 30 vuotta todennäköisesti)?

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnantajani ei katsoisi tällaista peliä, että vain toinen vanhemmista on jatkuvasti pois töistä sairaan lapsen vuoksi. Täytyy mennä 50/50 poissaolot ja lapsen sairaudesta lääkärin todistus.

Tarjoaako työnantaja sitten sen lääkärin lapselle? Ihan kamala ajatus että terveyskeskuksessa aletaan ottaa vastaan hyvätuloisten ihmisten lapsia joilla on flunssa jotta saadaan vielä hyvätuloisemmalle työnantajalle tärkeä paperi.

Vakuutus korvaa käynnit yksityisellä.

Vierailija
68/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Katsoimme menoa puoli vuotta, jonka jälkeen toinen irtisanoutui ja jäi kotiin lasten kanssa. Taloudellisesti tilanne ei loppujen lopuksi ole kovin paljon huonompi, kun päivähoitomaksut ja toisen työssäkäynnin kulut jäi pois. Tähän vaikuttaa toki myös se, että elintasomme on alhaalla jo lähtökohtaisesti ainakin osassa asioita. Asutaan yhä opiskeluaikojemme tilavassa ja halvassa vuokrakolmiossa ja auto on ikivanha mutta halvalla ja helposti korjattavissa tarvittaessa. Olemme molemmat köyhistä oloista ja emme kumpikaan oikein koskaan ole ymmärtäneet sitä ajatusta, että elintasoa pitäisi nostaa määräänsä enempää vaikka olisi varaa. Koemme myös, etteivät esimerkiksi seinät ja auto ole välttämättä ne kohteet, joihin rahan laittaminen hyödyttää eniten lapsiamme, kun rahaa ei ole rajattomasti.

Työpaikallani suorittavalta tasolta ollaan noustu päälliköksi alle viidessä vuodessa vanhempain vapaalta paluun jälkeen. Tuskin on ongelma palata vaativampiin hommiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko joku selittää mikä ihmeen järki noissa ruuhkavuosissa on, koska kaikki puhuvat niistä vain negatiiviseen sävyyn?

"Ruuhkavuodet" tarkoittaa, että on omilla huonoilla valinnoillaan tehnyt (ainakin) omasta elämästään täyttä helvettiä.

Ruuhkavuodet ei ole siis syy vaan oire. Ihmiset, jotkut vähän hölmömmät, järjestää sen ihan itse itselleen. Mulla ei ole ikinä ollut "ruuhkavuosia" ja olen jo 40.

Vierailija
70/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoimme menoa puoli vuotta, jonka jälkeen toinen irtisanoutui ja jäi kotiin lasten kanssa. Taloudellisesti tilanne ei loppujen lopuksi ole kovin paljon huonompi, kun päivähoitomaksut ja toisen työssäkäynnin kulut jäi pois. Tähän vaikuttaa toki myös se, että elintasomme on alhaalla jo lähtökohtaisesti ainakin osassa asioita. Asutaan yhä opiskeluaikojemme tilavassa ja halvassa vuokrakolmiossa ja auto on ikivanha mutta halvalla ja helposti korjattavissa tarvittaessa. Olemme molemmat köyhistä oloista ja emme kumpikaan oikein koskaan ole ymmärtäneet sitä ajatusta, että elintasoa pitäisi nostaa määräänsä enempää vaikka olisi varaa. Koemme myös, etteivät esimerkiksi seinät ja auto ole välttämättä ne kohteet, joihin rahan laittaminen hyödyttää eniten lapsiamme, kun rahaa ei ole rajattomasti.

Kiitos kommentista! Mietityttää kovin, koska olen tehnyt paljon ollakseni tässä asemassa töissä, mutta nyt olen alkanut miettimään, että onko mielekästä elämää, jos kaikki energia menee päivästä toiseen selviytymiseen.

Entä sitten, kun lapset ovat isompia? Tuskin pääsisin vastaavaan työhön, jos olisin vaikka 5 vuotta pois työelämästä, olisinko silloin valmis tekemään jotain hanttihommia eläkeikään asti (lähes 30 vuotta todennäköisesti)?

Ap

Eihän sulla menisi kuin pari vuotta että olisitte jo selvemmillä vesillä. Ehkä vain vuosi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensimmäiseksi saatava luottohoitaja. Ota MLL:stä joku "tyttö" auttelemaan, on tod näk reipas ja voitte saada siitä pitkäaikaisen apulaisen. Itselläni oli MLL:stä hoitaja, oli ei-suomea 1. kielenä puhuva, mutta soveltuva varmasti pitkäaikaiseksi hoitajaksi, joten ennakkoluulottomasti vaan sieltä tilailemaan. Sitten keskustelu työnantajan ja miehen kanssa että kuinka paljon ovat valmiita joustamaan, miehesi on aivan useless, mutta sitä ei ehkä tarvitse miettiä juuri nyt. Ja ehkä voisit ottaa sairaslomaa vaikka viikon jotta saat vähän levättyä ja ajatukset selkenemään, ei se ole mikään häpeä että uupuu noin suuren kuorman alle. Eiköhän se siitä ajan myötä helpota, joten ei tämä ole maailmanloppu.

Ottaa sairaslomaa? jos meillä menee työterveyteen kertomaan uupumuksesta ja unettomuudesta, ei saa sairauslomaa vaan kolmikantakeskustelun ja jumppaohjeet.

Vierailija
72/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoimme menoa puoli vuotta, jonka jälkeen toinen irtisanoutui ja jäi kotiin lasten kanssa. Taloudellisesti tilanne ei loppujen lopuksi ole kovin paljon huonompi, kun päivähoitomaksut ja toisen työssäkäynnin kulut jäi pois. Tähän vaikuttaa toki myös se, että elintasomme on alhaalla jo lähtökohtaisesti ainakin osassa asioita. Asutaan yhä opiskeluaikojemme tilavassa ja halvassa vuokrakolmiossa ja auto on ikivanha mutta halvalla ja helposti korjattavissa tarvittaessa. Olemme molemmat köyhistä oloista ja emme kumpikaan oikein koskaan ole ymmärtäneet sitä ajatusta, että elintasoa pitäisi nostaa määräänsä enempää vaikka olisi varaa. Koemme myös, etteivät esimerkiksi seinät ja auto ole välttämättä ne kohteet, joihin rahan laittaminen hyödyttää eniten lapsiamme, kun rahaa ei ole rajattomasti.

Kiitos kommentista! Mietityttää kovin, koska olen tehnyt paljon ollakseni tässä asemassa töissä, mutta nyt olen alkanut miettimään, että onko mielekästä elämää, jos kaikki energia menee päivästä toiseen selviytymiseen.

Entä sitten, kun lapset ovat isompia? Tuskin pääsisin vastaavaan työhön, jos olisin vaikka 5 vuotta pois työelämästä, olisinko silloin valmis tekemään jotain hanttihommia eläkeikään asti (lähes 30 vuotta todennäköisesti)?

Ap

Joudut varmaan tekemään arvovalintoja. Onko ura vai perhe tärkeämpi. Osa naisista saa molemmat, mutta heillä sen mahdollistaa paljon kotona osallistuva ja lapsia hoitava mies.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet sairastunut vahvuuteen.

Vierailija
74/93 |

Osa yh-äideistäkin saa kaiken, ainakin pitemmällä tähtäimellä, eli riippuu kyllä monista muistakin seikoista, kuten että sattuuko ekstra-sairasteleva lapsi, millaiset tukiverkot on, mikä oma energiataso lähtökohtaisesti... 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sellasta se on kun tehdään enemmän lapsia kuin mitä pystytään hoitamaan ja on valittu huono mieskin. Mitäs läksit.

Vierailija
76/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja niitä pentuja oli pakko punkea tähän ylikansoitettuun maailmaan?

Ja tästä kommentista on tosi paljon apua kun ne lapset on jo tehty?

Hänelle siitä on varmaan iloa. Olen huomannut, että monilla oikein kiiluu silmissä, kun saa päästä sanomaan, että mitäs teit lapsia.

Jep, ja kun sitä ei oikein voi ennakkoon tietää, millaiset lapset tulee - maailman helpoimmat ja aurinkoiset, jotka ei sairastele koskaan vai monisairaat tai vaikka kehitysvammaiset lapset, temperamenttiset, allergiset, mitä vaan.

Tätä jälkimmäistä mahdollisuuttakin pitäisi oikeasti ajatella vakavasti ennen lisäöntymistä eikä kuvitella, ettei se omalle kohdalle satu.

Vierailija
77/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko joku selittää mikä ihmeen järki noissa ruuhkavuosissa on, koska kaikki puhuvat niistä vain negatiiviseen sävyyn?

"Ruuhkavuodet" tarkoittaa, että on omilla huonoilla valinnoillaan tehnyt (ainakin) omasta elämästään täyttä helvettiä.

Ruuhkavuodet ei ole siis syy vaan oire. Ihmiset, jotkut vähän hölmömmät, järjestää sen ihan itse itselleen. Mulla ei ole ikinä ollut "ruuhkavuosia" ja olen jo 40.

Juuri näin. Ruuhkavuodet kertoo vain elämänhallinnallisista ongelmista, ja sanavalinnalla yritetään ikään kuin sumuttaa pois se tosiasia, että kyse on puhtaasti omista hölmöistä valinnoista.

Vierailija
78/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten voi olla aikaa lihomiseen?   

Vierailija
79/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä kanssa allergiset lapset. Meidän ratkaisu oli että minä jäin hoitovapaalle ja työttömäksi sen jälkeen. Kerran jaksoin laskea että kuukauden aikana olisi kaikki kolme lasta kyenneet yhtenä päivänä hoitoon yhtäaikaa. Kaikkina muina päivinä ainakin yksi lapsista sairaana tai jollakin lääkärikäynti 150km päässä.

Mies on saanut tehdä uraa. Minä olen pitkäaikaistyötön. Välillä olen löytänyt pätkätöitä. No parisuhde voi kohtuullisen hyvin koska tällä tavalla eläen saimme vähennettyä kuormaa. Onneksi mies suostui että tienatut rahat oli yhteisiä ja sijoitettu säästöön jääneet molempien nimiin. Eli jos tulisi ero/mies kuolisi niin en jäisi tyhjän päälle.

Meillä mies on kyllä ahkera ja tekee kotitöitäkin. Mutta mielummin käy töissä ja minä kotona kun lapset oli pieniä ja piti kaikki ruuat tehdä itse ja jatkuvasti kokeilla ruoka-aineiden sopimista ym.

Meillä pelastus on ollut minun kotona olo ja se että olemme oy perhe ab eli teemme töitä yhteisen hyvän puolesta.

Vierailija
80/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palkatkaa kodinhoitaja, joka voi tarvittaessa katsoa lasten perään.

Ei kukaan halua hoitaa toisten SAIRAITA lapsia, ja itsekin sairastua kaiken maailman kulkutauteihin. Ihan moraalitonta edes ehdottaa että ottaisi jonkun palkattoman (au pair) tartuttamaan itsensä.

Tuollaistahan se lasten kanssa on ja helpottanee joskus. Jos ei kykene samaan aikaan hoitamaan tehtäviään töissä, voi jäädä hoitovapaalle. Mistä lie tullut tämä odotus että voisi "saada kaiken" kun jokaisella kuitenkin on samat 24h käytössä. Jos siihen hommaa asian X joka tunnetusti vie paljon aikaa, on selvä että muualta joutuu tinkimään. Tai siis pitäisi olla selvää.

Et vissiin osaa lukea? Missä tuossa ehdotettiin sairaiden lasten hoitamista?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän kaksi