Vanhemmat jäävät lomalle, mutta lapset viedään päiväkotiin
Myös lapset tarvitsevat lomaa ja aikaa palautua pitkistä päivistä ja raskaista viikoista. Aikuiset välillä unohtavat, kuinka kuormittavia päiväkotipäivät pienen lapsen näkökulmasta ovat.
Mielestäni myös lapsi tarvitsee lomaa päivähoidosta ja aikaa vanhempiensa kanssa. Osalla lapsista on tosi pitkiä päiviä, jotka kuormittavat. Kesällä päiväkoteja myös yhdistetään, joten hoidossa ei välttämättä olla samojen tuttujen lasten ja hoitajien kanssa, tämä voi myös aiheuttaa lapselle lisästressiä.
Jatkuvasti isossa lapsiryhmässä oleminen rasittaa ketä tahansa.
Ei turhaan sanota, että päivähoito on lapsen työpäivä. Lapsikin tarvitsee lomaa ja lapsi myös tietää, kun vanhempi on kotona lomalla, mutta itse täytyy mennä päivähoitoon.
Kommentit (558)
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän jokainen ymmärrä jutun pointin, ei siinä ole puhe mistään yksittäisestä kampaamokäynnistä, milloin lapsi/lapset ovat hoidossa, vaan koko huoltajan/huoltajien loma-ajasta tai suurimmasta osasta siitä.
Olen itse varhaiskasvatusalalla ja tämä on suuri huolenaiheeni myös, monelta kannalta.
Räikeitä juttuja on ja vuosi vuodelta yhä isommissa määrin, lasten kanssa ei haluta olla enää kotona samalla tavoin kun ennen.
Lapsi kärsii siitä. Hän viettää suurimman osan hereilläoloajasta laitoksessa, tuntien kuuluvansa enemmän päiväkodin ryhmään kuin omaan perheeseen.
On tietenkin tapauksia, joissa huoltajat ovat vaihtaneet juuri työpaikkaa ja lomaa ei ole, mutta yleensä seuraavana kesänä jo on. Kukaan ei vaadi 6-8vkon lomia, vaan vain sen ajan, mikä huoltajilla on lomaa. Ja sillä ajalla (touko-syyskuu) kun kesäloma-aika on.
Myös toinen näkökulma mikä huolettaa ja koskettaa joka ikistä veronmaksajaa, on se, että paljon tämä lysti kustantaa yhteiskunnalle. Minäkin maksan siivun sinun lapsesi hoidosta, joka ikinen tilipäivä. Vaikka maksaisit täyden maksun. Toivoisin todella, että varhaiskasvatuksessa kasvatetaan se aika lastasi, joka on työaikasi ja lopun kasvatuksen huolehtii oma perhe. Tai mikäli olet kotona, syystä tai toisesta, niin huolehdithan lapselle myös ansaitsemansa loman työpaikastaan. Ja aina toki huomioiden, mikäli oma perhe on kykenemätön huolehtimaan, mutta tällöin ei perheen tueksi riitä pelkkä laitetaan lapsi päiväkotiin-ratkaisu, ja sekin vain tilapäisenä ratkaisuna.Vaaditaanko samalla koulu myös ympärivuotiseksi 😊, niin ei tarvitsisi pienten koululaistenkaan kanssa enää lomaa vietttää.
Olis kiva nähdä jotain tilastoa siitä, että kuinka moni sellainen vanhempi, jolla on 4vko vuosilomaa kesällä pitää lapsensa suurimman osan lomastaan päiväkodissa. Tällaista tilastoahan ei ole, jossa noita asioita vertailtaisiin, mutten jotenkin millään usko, että tuo olisi mikään yleinen ilmiö.
Ja koska se ei ole yleistä, niin pilkka osuu sitten juuri niihin, jotka ottaa joskus päivän pari lomaa siten, että lapsi on hoidossa. Se on varmasti yleistä ja keskustelu tässäkin aika paljon kääntyi juuri näihin.
Väitän, että jos lapsi ei lomaile ollenkaan kesäaikaan, se lähes aina johtuu siitä, ettei vanhemmilla ole lomia. En tiedä ketään, joka pitäisi 4vko vuosilomaa, mutta pitäisi lapsen hoidossa sen aikaa. Ei tuo voi olla mikään juttu. Ehkä joku narkki tai muuten ongelmainen voisi noin tehdäkin, mutta kuten sanottu, sitten on jo muitakin ongelmia.
Vastustan itsekin lasten pitämistä päivähoidossa vanhempien lomien aikana, mutta tästä keskustelusta unohtuu se tosiasia, että vanhemmilla on vähemmän tukiverkkoja, kuin aikaisemmin. Suomalaiset vanhemmat kuuluvat maailman uupuneimpien joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on yleensäkin outoa että oletetaan lasten lomailevan 6-8 viikkoa. Monessakaan perheessä tuo ei ole lainkaan mahdollista.
Sekin on pk:n työntekijöiden ihan omia oletuksia että vanhemmat lomailee ja lapset viedään hoitoon. Ne hoitajat eivät sitä tiedä mistään onko vanhempi töissä vai lomalla lapsen hoitopäivinä ellei vanhemmat sitä itse kerro. Mitään tilivelvollisuutta ei kuitenkaan ole.Päiväkodeissa arki on taatusti raskasta hoitajille ja hoidettaville ja tuohon juttuun oman näkemyksensä kertoi 6 alan työntekijää. Päiväkodit on kuitenkin järjestetty siksi että vanhemmat voivat käydä töissä ja päiväkodin työntekijöille on töitä. Vanhemmat ei tuo lapsiaan hoitoon kiusatakseen hoitajia vaan siksi että on pakko. Epäilemättä jokaisessa kunnassa on tätä marginaaliporukkaa joiden lapset ovat hoidossa enemmän kuin on tarpeen mutta mikään yleinen ilmiö se ei kuitenkaan ole.
Ja sen lisäksi että oletetaan vanhempien kykenevän pitämään vuodessa 10 viikkoa lomaa, oletetaan että vanhemmat voi aina pitää ne just silloin kun päiväkoti haluaa. Marginaaliporukkaa on tosiaan ne jotka lomailevat viikkokausia lapset päiväkodissa, en ole ikinä kuullut kenenkään semmoista tekevän (vaikka varmaan joskus jotkut tekeekin). Se taas, että lapsi on joskus yksittäispäivän päiväkodissa vanhemman hoitaessa asioita ei pitäisi olla kenellekään mikään ongelma, kaikilla ei ole sellainen joustava työ ja hyvät tukiverkostot että saisi yhtään aikaa ilman lastaan ikinä muutoin.
Yksityisellä yleensäkin on vuodessa se 30 päivää palkallista lomaa ja pekkasia 12 päivää. Monessakaan paikassa ei edes kesälomaa saa enää pitää 4 viikkoa putkeen, puhumattakaan että koko firma olisi heinäkuun kiinni.
Heinäkuu on vielä yleinen lomakuukausi joissakin paikoissa mutta kaikissa todellakaan ei ja loma-aikojaan ei aina voi valita.
Oma lukunsa taas on pätkätyöläiset ja nollasopimustyöntekijät.
Tämä oletus että kaikilla vanhemmilla olisi vakituinen päivätyö täysillä lomakertymillä koko kesä lomaillen on ihan täyttä utopiaa.

Jaa että pahoinvointia kokoomuslaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa elää maailman onnellisin kansa? Ei voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vastustan itsekin lasten pitämistä päivähoidossa vanhempien lomien aikana, mutta tästä keskustelusta unohtuu se tosiasia, että vanhemmilla on vähemmän tukiverkkoja, kuin aikaisemmin. Suomalaiset vanhemmat kuuluvat maailman uupuneimpien joukkoon.
Jos vaan hoitaisi ne kakaransa itse, niin ei tarvitsisi muita "tukiverkkoja" mennä rasittamaan. Mikä siinä on, ettei omia kakaroitaan voi itse hoitaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän jokainen ymmärrä jutun pointin, ei siinä ole puhe mistään yksittäisestä kampaamokäynnistä, milloin lapsi/lapset ovat hoidossa, vaan koko huoltajan/huoltajien loma-ajasta tai suurimmasta osasta siitä.
Olen itse varhaiskasvatusalalla ja tämä on suuri huolenaiheeni myös, monelta kannalta.
Räikeitä juttuja on ja vuosi vuodelta yhä isommissa määrin, lasten kanssa ei haluta olla enää kotona samalla tavoin kun ennen.
Lapsi kärsii siitä. Hän viettää suurimman osan hereilläoloajasta laitoksessa, tuntien kuuluvansa enemmän päiväkodin ryhmään kuin omaan perheeseen.
On tietenkin tapauksia, joissa huoltajat ovat vaihtaneet juuri työpaikkaa ja lomaa ei ole, mutta yleensä seuraavana kesänä jo on. Kukaan ei vaadi 6-8vkon lomia, vaan vain sen ajan, mikä huoltajilla on lomaa. Ja sillä ajalla (touko-syyskuu) kun kesäloma-aika on.
Myös toinen näkökulma mikä huolettaa ja koskettaa joka ikistä veronmaksajaa, on se, että paljon tämä lysti kustantaa yhteiskunnalle. Minäkin maksan siivun sinun lapsesi hoidosta, joka ikinen tilipäivä. Vaikka maksaisit täyden maksun. Toivoisin todella, että varhaiskasvatuksessa kasvatetaan se aika lastasi, joka on työaikasi ja lopun kasvatuksen huolehtii oma perhe. Tai mikäli olet kotona, syystä tai toisesta, niin huolehdithan lapselle myös ansaitsemansa loman työpaikastaan. Ja aina toki huomioiden, mikäli oma perhe on kykenemätön huolehtimaan, mutta tällöin ei perheen tueksi riitä pelkkä laitetaan lapsi päiväkotiin-ratkaisu, ja sekin vain tilapäisenä ratkaisuna.Vaaditaanko samalla koulu myös ympärivuotiseksi 😊, niin ei tarvitsisi pienten koululaistenkaan kanssa enää lomaa vietttää.
Olis kiva nähdä jotain tilastoa siitä, että kuinka moni sellainen vanhempi, jolla on 4vko vuosilomaa kesällä pitää lapsensa suurimman osan lomastaan päiväkodissa. Tällaista tilastoahan ei ole, jossa noita asioita vertailtaisiin, mutten jotenkin millään usko, että tuo olisi mikään yleinen ilmiö.
Ja koska se ei ole yleistä, niin pilkka osuu sitten juuri niihin, jotka ottaa joskus päivän pari lomaa siten, että lapsi on hoidossa. Se on varmasti yleistä ja keskustelu tässäkin aika paljon kääntyi juuri näihin.
Väitän, että jos lapsi ei lomaile ollenkaan kesäaikaan, se lähes aina johtuu siitä, ettei vanhemmilla ole lomia. En tiedä ketään, joka pitäisi 4vko vuosilomaa, mutta pitäisi lapsen hoidossa sen aikaa. Ei tuo voi olla mikään juttu. Ehkä joku narkki tai muuten ongelmainen voisi noin tehdäkin, mutta kuten sanottu, sitten on jo muitakin ongelmia.
Minuakin kiinnostaisi kuulla, että minkä verran näitä lapsia sitten on. Ja ovatko todella koko ajan paikalla, vai onko heille haettu kesähoitoa lähinnä varmuuden vuoksi.
Itse en tunne ketään, joka pitäisi lapsia päiväkodissa ollessaan itse lomalla. Sen sijaan tunnen monia yrittäjiä, pätkätyöläisiä ja töissä käyviä opiskelijoita, joilla ei ole varsinaista lomaa juuri lainkaan. Arvelevatkohan päiväkodin aikuiset esimerkiksi heitä tällaisiksi vastuuttomiksi vanhemmiksi, jotka tuovat lapset "lomallaan" hoitoon?
On se lasten hoitaminen työlästä. Siksi mulla ei niitä olekaan. Mutta jos olisi, niin todellakin silloin katsoisin että hekin lomailevat silloin kun itselläni on lomaa. Yksittäiset päivät voisin ehkä laittaa hoitoon, mutta kyllä ne lapset tarvitsevat lomaa yhtälailla kuin aikuiset. Ja lasten iloa on ihana seurata, kyllä se loma tulee varmasti moninkertaisesti vanhemmille myös ilona takaisin.
N31
Vierailija kirjoitti:
Vastustan itsekin lasten pitämistä päivähoidossa vanhempien lomien aikana, mutta tästä keskustelusta unohtuu se tosiasia, että vanhemmilla on vähemmän tukiverkkoja, kuin aikaisemmin. Suomalaiset vanhemmat kuuluvat maailman uupuneimpien joukkoon.
Ja koko lomajärjestelmä on luoto työnantajien tarpeista, jotka tarvitsevat jaksavaa ja 100% työsuorukseen pystyvää työvoimaa ja loman tarkoitus on ladata työntekijän akkuja, jotta jaksaa työelämässä, siitä myös työnantajat maksavat, eikä työnantajien tarkoitus ole helpottaa päiväkodin lomailua tai työvoimaa.
Milloin pienten lasten vanhemmat lataavat akkujaan, jonka työnantajat mahdollistavat ja maksavat, jos he loman alettua siirtyvät heti hoitamaan lapsiaan ja päiväkodin tehtävät siirtävät kotiin?
Tämä on selvä viesti poliittisille päättäjille, kommenteista päätellen se ei ainakaan lisää työntekijän hyvinvointia ja jaksamista, niin kuin loman tarkoitus pitäisi olla. Jos joku haluaa lomaa muuhun tarkoitukseen esim. helpottamaan päiväkodin lomajärjestelmiä, kesäloma pitäisi olla palkaton.
Nyt sitä ei käytetä, ei edes yhtä päivää, mihin työelämässä lomat on tarkoitettu.
Toivottovasti oikeistohallitus laittaa tämänkin asian kuntoon ja poistaa työnantajan velvoitteet ja vuosilomat järjestykseen.
Surullista että vanhemmilla ei ole aikaa edes lapsilleen. Miksi siis niitä pitää sellaisten tehdä. No kun kaverillakin on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän jokainen ymmärrä jutun pointin, ei siinä ole puhe mistään yksittäisestä kampaamokäynnistä, milloin lapsi/lapset ovat hoidossa, vaan koko huoltajan/huoltajien loma-ajasta tai suurimmasta osasta siitä.
Olen itse varhaiskasvatusalalla ja tämä on suuri huolenaiheeni myös, monelta kannalta.
Räikeitä juttuja on ja vuosi vuodelta yhä isommissa määrin, lasten kanssa ei haluta olla enää kotona samalla tavoin kun ennen.
Lapsi kärsii siitä. Hän viettää suurimman osan hereilläoloajasta laitoksessa, tuntien kuuluvansa enemmän päiväkodin ryhmään kuin omaan perheeseen.
On tietenkin tapauksia, joissa huoltajat ovat vaihtaneet juuri työpaikkaa ja lomaa ei ole, mutta yleensä seuraavana kesänä jo on. Kukaan ei vaadi 6-8vkon lomia, vaan vain sen ajan, mikä huoltajilla on lomaa. Ja sillä ajalla (touko-syyskuu) kun kesäloma-aika on.
Myös toinen näkökulma mikä huolettaa ja koskettaa joka ikistä veronmaksajaa, on se, että paljon tämä lysti kustantaa yhteiskunnalle. Minäkin maksan siivun sinun lapsesi hoidosta, joka ikinen tilipäivä. Vaikka maksaisit täyden maksun. Toivoisin todella, että varhaiskasvatuksessa kasvatetaan se aika lastasi, joka on työaikasi ja lopun kasvatuksen huolehtii oma perhe. Tai mikäli olet kotona, syystä tai toisesta, niin huolehdithan lapselle myös ansaitsemansa loman työpaikastaan. Ja aina toki huomioiden, mikäli oma perhe on kykenemätön huolehtimaan, mutta tällöin ei perheen tueksi riitä pelkkä laitetaan lapsi päiväkotiin-ratkaisu, ja sekin vain tilapäisenä ratkaisuna.Vaaditaanko samalla koulu myös ympärivuotiseksi 😊, niin ei tarvitsisi pienten koululaistenkaan kanssa enää lomaa vietttää.
Olis kiva nähdä jotain tilastoa siitä, että kuinka moni sellainen vanhempi, jolla on 4vko vuosilomaa kesällä pitää lapsensa suurimman osan lomastaan päiväkodissa. Tällaista tilastoahan ei ole, jossa noita asioita vertailtaisiin, mutten jotenkin millään usko, että tuo olisi mikään yleinen ilmiö.
Ja koska se ei ole yleistä, niin pilkka osuu sitten juuri niihin, jotka ottaa joskus päivän pari lomaa siten, että lapsi on hoidossa. Se on varmasti yleistä ja keskustelu tässäkin aika paljon kääntyi juuri näihin.
Väitän, että jos lapsi ei lomaile ollenkaan kesäaikaan, se lähes aina johtuu siitä, ettei vanhemmilla ole lomia. En tiedä ketään, joka pitäisi 4vko vuosilomaa, mutta pitäisi lapsen hoidossa sen aikaa. Ei tuo voi olla mikään juttu. Ehkä joku narkki tai muuten ongelmainen voisi noin tehdäkin, mutta kuten sanottu, sitten on jo muitakin ongelmia.
Minuakin kiinnostaisi kuulla, että minkä verran näitä lapsia sitten on. Ja ovatko todella koko ajan paikalla, vai onko heille haettu kesähoitoa lähinnä varmuuden vuoksi.
Itse en tunne ketään, joka pitäisi lapsia päiväkodissa ollessaan itse lomalla. Sen sijaan tunnen monia yrittäjiä, pätkätyöläisiä ja töissä käyviä opiskelijoita, joilla ei ole varsinaista lomaa juuri lainkaan. Arvelevatkohan päiväkodin aikuiset esimerkiksi heitä tällaisiksi vastuuttomiksi vanhemmiksi, jotka tuovat lapset "lomallaan" hoitoon?
Jep, esimerkiksi opiskelija terveydenhuoltoalalla tekee kouluviikkoineen palkatta täyttä hyöpäivää ja kesäksi menee sitten kesätöihin. Kesätyöt voivat olla taloudellisista syistä pakollisia, tai verkostoitumisen vuoksi. Jos et ota vastaan niin sitten joku HUSin johtaja julkisesti syyllistää, että laiskat opiskelijat haluavat pitää kesälomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän jokainen ymmärrä jutun pointin, ei siinä ole puhe mistään yksittäisestä kampaamokäynnistä, milloin lapsi/lapset ovat hoidossa, vaan koko huoltajan/huoltajien loma-ajasta tai suurimmasta osasta siitä.
Olen itse varhaiskasvatusalalla ja tämä on suuri huolenaiheeni myös, monelta kannalta.
Räikeitä juttuja on ja vuosi vuodelta yhä isommissa määrin, lasten kanssa ei haluta olla enää kotona samalla tavoin kun ennen.
Lapsi kärsii siitä. Hän viettää suurimman osan hereilläoloajasta laitoksessa, tuntien kuuluvansa enemmän päiväkodin ryhmään kuin omaan perheeseen.
On tietenkin tapauksia, joissa huoltajat ovat vaihtaneet juuri työpaikkaa ja lomaa ei ole, mutta yleensä seuraavana kesänä jo on. Kukaan ei vaadi 6-8vkon lomia, vaan vain sen ajan, mikä huoltajilla on lomaa. Ja sillä ajalla (touko-syyskuu) kun kesäloma-aika on.
Myös toinen näkökulma mikä huolettaa ja koskettaa joka ikistä veronmaksajaa, on se, että paljon tämä lysti kustantaa yhteiskunnalle. Minäkin maksan siivun sinun lapsesi hoidosta, joka ikinen tilipäivä. Vaikka maksaisit täyden maksun. Toivoisin todella, että varhaiskasvatuksessa kasvatetaan se aika lastasi, joka on työaikasi ja lopun kasvatuksen huolehtii oma perhe. Tai mikäli olet kotona, syystä tai toisesta, niin huolehdithan lapselle myös ansaitsemansa loman työpaikastaan. Ja aina toki huomioiden, mikäli oma perhe on kykenemätön huolehtimaan, mutta tällöin ei perheen tueksi riitä pelkkä laitetaan lapsi päiväkotiin-ratkaisu, ja sekin vain tilapäisenä ratkaisuna.Vaaditaanko samalla koulu myös ympärivuotiseksi 😊, niin ei tarvitsisi pienten koululaistenkaan kanssa enää lomaa vietttää.
Olis kiva nähdä jotain tilastoa siitä, että kuinka moni sellainen vanhempi, jolla on 4vko vuosilomaa kesällä pitää lapsensa suurimman osan lomastaan päiväkodissa. Tällaista tilastoahan ei ole, jossa noita asioita vertailtaisiin, mutten jotenkin millään usko, että tuo olisi mikään yleinen ilmiö.
Ja koska se ei ole yleistä, niin pilkka osuu sitten juuri niihin, jotka ottaa joskus päivän pari lomaa siten, että lapsi on hoidossa. Se on varmasti yleistä ja keskustelu tässäkin aika paljon kääntyi juuri näihin.
Väitän, että jos lapsi ei lomaile ollenkaan kesäaikaan, se lähes aina johtuu siitä, ettei vanhemmilla ole lomia. En tiedä ketään, joka pitäisi 4vko vuosilomaa, mutta pitäisi lapsen hoidossa sen aikaa. Ei tuo voi olla mikään juttu. Ehkä joku narkki tai muuten ongelmainen voisi noin tehdäkin, mutta kuten sanottu, sitten on jo muitakin ongelmia.
Minuakin kiinnostaisi kuulla, että minkä verran näitä lapsia sitten on. Ja ovatko todella koko ajan paikalla, vai onko heille haettu kesähoitoa lähinnä varmuuden vuoksi.
Itse en tunne ketään, joka pitäisi lapsia päiväkodissa ollessaan itse lomalla. Sen sijaan tunnen monia yrittäjiä, pätkätyöläisiä ja töissä käyviä opiskelijoita, joilla ei ole varsinaista lomaa juuri lainkaan. Arvelevatkohan päiväkodin aikuiset esimerkiksi heitä tällaisiksi vastuuttomiksi vanhemmiksi, jotka tuovat lapset "lomallaan" hoitoon?
Arvostelevat. Ja sitä tapahtuu sanallisesti ja syyllistämällä myös niitä vanhempia, jotka tekevät kolmivuorotyötä esim. hoitajat, lääkärit, poliisit, vartijat jne. joiden lapset ovat tukiverkostojen avulla normaalissa päiväkodeissa. Samoin sukulaiset ja lähipiiri.
Jos se työssäkäyvä vanhempi sattuu aamulla viemään lapsen verkkareissaa päiväkotiin lapsen hoitoon, varmasti saa halveksivia katseilta, ivailua, kuinka sitä ollaan vain kotona, vaikka takana saattaa olla 12-14h työvuoro ja haluaisi päästä nukkumaan, mutta moni olettaa yövuoron jälkeekin pitäisi olla kykenevä hoitamaan lasta, kun kuitenkin olet kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaaditaanko samalla koulu myös ympärivuotiseksi 😊, niin ei tarvitsisi pienten koululaistenkaan kanssa enää lomaa vietttää.
Siihen suuntaan on painetta.
Vanhemmat jo nyt haluavat kouluilta kaiken maailman iltapäiväkerhoja, mihin lapset varastoidaan koulun jälkeen, etteivät vaan tulisi kotiin.
Koronan aikaan vanhemmat itkivät, miten on hirveää, kun kakarat eivät häivykään aamulla kotoa minnekään vaan ovat kaiket päivät kotona.
Kyllä vanhemmat varmaan haluavat, että koulut alkavat olla kesälläkin toiminnassa, että lapset saa työnnettyä sinne häiritsemästä "omaa elämää".
Sulle voi olla vieras asia, mutta useimmat vanhemmat käy TÖISSÄ jonka takia he eivät ole kotona päivisin, eivätkä toisaalta halua että pienet koululaiset joutuu olemaan tuntikausia yksin kotona. Koululaisten kesälomat on ihan todellinen ongelma niille, jotka ei voi tehdä etätöitä tai päättää lomastaan, koska 7-vuotiasta ei saisi jättää koko päiväksi yksin viikkokausien ajan, mutta töissä ois käytävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän jokainen ymmärrä jutun pointin, ei siinä ole puhe mistään yksittäisestä kampaamokäynnistä, milloin lapsi/lapset ovat hoidossa, vaan koko huoltajan/huoltajien loma-ajasta tai suurimmasta osasta siitä.
Olen itse varhaiskasvatusalalla ja tämä on suuri huolenaiheeni myös, monelta kannalta.
Räikeitä juttuja on ja vuosi vuodelta yhä isommissa määrin, lasten kanssa ei haluta olla enää kotona samalla tavoin kun ennen.
Lapsi kärsii siitä. Hän viettää suurimman osan hereilläoloajasta laitoksessa, tuntien kuuluvansa enemmän päiväkodin ryhmään kuin omaan perheeseen.
On tietenkin tapauksia, joissa huoltajat ovat vaihtaneet juuri työpaikkaa ja lomaa ei ole, mutta yleensä seuraavana kesänä jo on. Kukaan ei vaadi 6-8vkon lomia, vaan vain sen ajan, mikä huoltajilla on lomaa. Ja sillä ajalla (touko-syyskuu) kun kesäloma-aika on.
Myös toinen näkökulma mikä huolettaa ja koskettaa joka ikistä veronmaksajaa, on se, että paljon tämä lysti kustantaa yhteiskunnalle. Minäkin maksan siivun sinun lapsesi hoidosta, joka ikinen tilipäivä. Vaikka maksaisit täyden maksun. Toivoisin todella, että varhaiskasvatuksessa kasvatetaan se aika lastasi, joka on työaikasi ja lopun kasvatuksen huolehtii oma perhe. Tai mikäli olet kotona, syystä tai toisesta, niin huolehdithan lapselle myös ansaitsemansa loman työpaikastaan. Ja aina toki huomioiden, mikäli oma perhe on kykenemätön huolehtimaan, mutta tällöin ei perheen tueksi riitä pelkkä laitetaan lapsi päiväkotiin-ratkaisu, ja sekin vain tilapäisenä ratkaisuna.Vaaditaanko samalla koulu myös ympärivuotiseksi 😊, niin ei tarvitsisi pienten koululaistenkaan kanssa enää lomaa vietttää.
Olis kiva nähdä jotain tilastoa siitä, että kuinka moni sellainen vanhempi, jolla on 4vko vuosilomaa kesällä pitää lapsensa suurimman osan lomastaan päiväkodissa. Tällaista tilastoahan ei ole, jossa noita asioita vertailtaisiin, mutten jotenkin millään usko, että tuo olisi mikään yleinen ilmiö.
Ja koska se ei ole yleistä, niin pilkka osuu sitten juuri niihin, jotka ottaa joskus päivän pari lomaa siten, että lapsi on hoidossa. Se on varmasti yleistä ja keskustelu tässäkin aika paljon kääntyi juuri näihin.
Väitän, että jos lapsi ei lomaile ollenkaan kesäaikaan, se lähes aina johtuu siitä, ettei vanhemmilla ole lomia. En tiedä ketään, joka pitäisi 4vko vuosilomaa, mutta pitäisi lapsen hoidossa sen aikaa. Ei tuo voi olla mikään juttu. Ehkä joku narkki tai muuten ongelmainen voisi noin tehdäkin, mutta kuten sanottu, sitten on jo muitakin ongelmia.
Minuakin kiinnostaisi kuulla, että minkä verran näitä lapsia sitten on. Ja ovatko todella koko ajan paikalla, vai onko heille haettu kesähoitoa lähinnä varmuuden vuoksi.
Itse en tunne ketään, joka pitäisi lapsia päiväkodissa ollessaan itse lomalla. Sen sijaan tunnen monia yrittäjiä, pätkätyöläisiä ja töissä käyviä opiskelijoita, joilla ei ole varsinaista lomaa juuri lainkaan. Arvelevatkohan päiväkodin aikuiset esimerkiksi heitä tällaisiksi vastuuttomiksi vanhemmiksi, jotka tuovat lapset "lomallaan" hoitoon?
Niinhän tuossa jutussa oikein sanottiin että päiväkodin johtaja soittaa haukkumispuhelun niille vanhemmille joitten lapsilla ei ole lomaa. Kiva sellaisille vanhemmille jotka ei vaan voi sitä lomaa pitää... Pienituloinen yksinhuoltajavanhempi on oikeasti huonossa raossa, joka suunnasta tulee syyllistystä siitä miten surkea vanhempi, työntekijä ja yleisesti ihminen on, ymmärrystä taas ei löydy mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän jokainen ymmärrä jutun pointin, ei siinä ole puhe mistään yksittäisestä kampaamokäynnistä, milloin lapsi/lapset ovat hoidossa, vaan koko huoltajan/huoltajien loma-ajasta tai suurimmasta osasta siitä.
Olen itse varhaiskasvatusalalla ja tämä on suuri huolenaiheeni myös, monelta kannalta.
Räikeitä juttuja on ja vuosi vuodelta yhä isommissa määrin, lasten kanssa ei haluta olla enää kotona samalla tavoin kun ennen.
Lapsi kärsii siitä. Hän viettää suurimman osan hereilläoloajasta laitoksessa, tuntien kuuluvansa enemmän päiväkodin ryhmään kuin omaan perheeseen.
On tietenkin tapauksia, joissa huoltajat ovat vaihtaneet juuri työpaikkaa ja lomaa ei ole, mutta yleensä seuraavana kesänä jo on. Kukaan ei vaadi 6-8vkon lomia, vaan vain sen ajan, mikä huoltajilla on lomaa. Ja sillä ajalla (touko-syyskuu) kun kesäloma-aika on.
Myös toinen näkökulma mikä huolettaa ja koskettaa joka ikistä veronmaksajaa, on se, että paljon tämä lysti kustantaa yhteiskunnalle. Minäkin maksan siivun sinun lapsesi hoidosta, joka ikinen tilipäivä. Vaikka maksaisit täyden maksun. Toivoisin todella, että varhaiskasvatuksessa kasvatetaan se aika lastasi, joka on työaikasi ja lopun kasvatuksen huolehtii oma perhe. Tai mikäli olet kotona, syystä tai toisesta, niin huolehdithan lapselle myös ansaitsemansa loman työpaikastaan. Ja aina toki huomioiden, mikäli oma perhe on kykenemätön huolehtimaan, mutta tällöin ei perheen tueksi riitä pelkkä laitetaan lapsi päiväkotiin-ratkaisu, ja sekin vain tilapäisenä ratkaisuna.Vaaditaanko samalla koulu myös ympärivuotiseksi 😊, niin ei tarvitsisi pienten koululaistenkaan kanssa enää lomaa vietttää.
Olis kiva nähdä jotain tilastoa siitä, että kuinka moni sellainen vanhempi, jolla on 4vko vuosilomaa kesällä pitää lapsensa suurimman osan lomastaan päiväkodissa. Tällaista tilastoahan ei ole, jossa noita asioita vertailtaisiin, mutten jotenkin millään usko, että tuo olisi mikään yleinen ilmiö.
Ja koska se ei ole yleistä, niin pilkka osuu sitten juuri niihin, jotka ottaa joskus päivän pari lomaa siten, että lapsi on hoidossa. Se on varmasti yleistä ja keskustelu tässäkin aika paljon kääntyi juuri näihin.
Väitän, että jos lapsi ei lomaile ollenkaan kesäaikaan, se lähes aina johtuu siitä, ettei vanhemmilla ole lomia. En tiedä ketään, joka pitäisi 4vko vuosilomaa, mutta pitäisi lapsen hoidossa sen aikaa. Ei tuo voi olla mikään juttu. Ehkä joku narkki tai muuten ongelmainen voisi noin tehdäkin, mutta kuten sanottu, sitten on jo muitakin ongelmia.
Minuakin kiinnostaisi kuulla, että minkä verran näitä lapsia sitten on. Ja ovatko todella koko ajan paikalla, vai onko heille haettu kesähoitoa lähinnä varmuuden vuoksi.
Itse en tunne ketään, joka pitäisi lapsia päiväkodissa ollessaan itse lomalla. Sen sijaan tunnen monia yrittäjiä, pätkätyöläisiä ja töissä käyviä opiskelijoita, joilla ei ole varsinaista lomaa juuri lainkaan. Arvelevatkohan päiväkodin aikuiset esimerkiksi heitä tällaisiksi vastuuttomiksi vanhemmiksi, jotka tuovat lapset "lomallaan" hoitoon?
Arvostelevat. Ja sitä tapahtuu sanallisesti ja syyllistämällä myös niitä vanhempia, jotka tekevät kolmivuorotyötä esim. hoitajat, lääkärit, poliisit, vartijat jne. joiden lapset ovat tukiverkostojen avulla normaalissa päiväkodeissa. Samoin sukulaiset ja lähipiiri.
Jos se työssäkäyvä vanhempi sattuu aamulla viemään lapsen verkkareissaa päiväkotiin lapsen hoitoon, varmasti saa halveksivia katseilta, ivailua, kuinka sitä ollaan vain kotona, vaikka takana saattaa olla 12-14h työvuoro ja haluaisi päästä nukkumaan, mutta moni olettaa yövuoron jälkeekin pitäisi olla kykenevä hoitamaan lasta, kun kuitenkin olet kotona.
Mitä ihmettä. Teen johtajatason asiantuntijatöitä, mutta vien kyllä lapsen rikkinäisissä verkkareissa päiväkotiin joka päivä. Ei sielä kukaan ole mitään ihmetellyt. Teen siis enimmäkseen etätöitä, vaihdan toki siistin paidan jos kamerakokouksia...Jos tuollaisesta saa palautetta niin kannatta kyllä jo tehdä valitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaaditaanko samalla koulu myös ympärivuotiseksi 😊, niin ei tarvitsisi pienten koululaistenkaan kanssa enää lomaa vietttää.
Siihen suuntaan on painetta.
Vanhemmat jo nyt haluavat kouluilta kaiken maailman iltapäiväkerhoja, mihin lapset varastoidaan koulun jälkeen, etteivät vaan tulisi kotiin.
Koronan aikaan vanhemmat itkivät, miten on hirveää, kun kakarat eivät häivykään aamulla kotoa minnekään vaan ovat kaiket päivät kotona.
Kyllä vanhemmat varmaan haluavat, että koulut alkavat olla kesälläkin toiminnassa, että lapset saa työnnettyä sinne häiritsemästä "omaa elämää".
Vanhempien "omaa elämää" eli työssäkäyntiä. Onhan se tosi väärin että vanhemmat elättää perheensä käymällä töissä eikä elä yhteiskunnan tuilla vielä lasten ollessa kouluiässäkin.
Eikö teitä lainkaan hävetä puolustella täällä jo ties monettako viiikoa miksi viette lapsenne muiden hoiderttavaksi, Joudutte keksimään selityksiä, opiskelette ja teetta jopa kahta työtä. Höpö höpö, kuka uskoo näitä satuja.
Nämä karsinat kyllä vastaanottavat lapsenne kuten ovat aina vastaanottaneet, nyt joku raja on kai tullut vastaan. On toki hyvin vaativaa hoitoa tarvitsevia erityislapsia, lapsia joilla ei ole lainkaan vanhemmista turvaa, lapsia joita viskotaan muiden hoteisiin ja koska on se subjektiivinen päivähoito-oikeus. "Tarkoittaa lasten oikeutta varhaiskasvatukseen, vaikka heidän vanhempansa eivät ole työssä kokopäiväisesti, opiskele päätoimisesti tai ole yrittäjiä"
Että joku vielä vie vapaaehoisesti lapsensa näihin karsinoihin, sitä en vaan käsitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän jokainen ymmärrä jutun pointin, ei siinä ole puhe mistään yksittäisestä kampaamokäynnistä, milloin lapsi/lapset ovat hoidossa, vaan koko huoltajan/huoltajien loma-ajasta tai suurimmasta osasta siitä.
Olen itse varhaiskasvatusalalla ja tämä on suuri huolenaiheeni myös, monelta kannalta.
Räikeitä juttuja on ja vuosi vuodelta yhä isommissa määrin, lasten kanssa ei haluta olla enää kotona samalla tavoin kun ennen.
Lapsi kärsii siitä. Hän viettää suurimman osan hereilläoloajasta laitoksessa, tuntien kuuluvansa enemmän päiväkodin ryhmään kuin omaan perheeseen.
On tietenkin tapauksia, joissa huoltajat ovat vaihtaneet juuri työpaikkaa ja lomaa ei ole, mutta yleensä seuraavana kesänä jo on. Kukaan ei vaadi 6-8vkon lomia, vaan vain sen ajan, mikä huoltajilla on lomaa. Ja sillä ajalla (touko-syyskuu) kun kesäloma-aika on.
Myös toinen näkökulma mikä huolettaa ja koskettaa joka ikistä veronmaksajaa, on se, että paljon tämä lysti kustantaa yhteiskunnalle. Minäkin maksan siivun sinun lapsesi hoidosta, joka ikinen tilipäivä. Vaikka maksaisit täyden maksun. Toivoisin todella, että varhaiskasvatuksessa kasvatetaan se aika lastasi, joka on työaikasi ja lopun kasvatuksen huolehtii oma perhe. Tai mikäli olet kotona, syystä tai toisesta, niin huolehdithan lapselle myös ansaitsemansa loman työpaikastaan. Ja aina toki huomioiden, mikäli oma perhe on kykenemätön huolehtimaan, mutta tällöin ei perheen tueksi riitä pelkkä laitetaan lapsi päiväkotiin-ratkaisu, ja sekin vain tilapäisenä ratkaisuna.Vaaditaanko samalla koulu myös ympärivuotiseksi 😊, niin ei tarvitsisi pienten koululaistenkaan kanssa enää lomaa vietttää.
Olis kiva nähdä jotain tilastoa siitä, että kuinka moni sellainen vanhempi, jolla on 4vko vuosilomaa kesällä pitää lapsensa suurimman osan lomastaan päiväkodissa. Tällaista tilastoahan ei ole, jossa noita asioita vertailtaisiin, mutten jotenkin millään usko, että tuo olisi mikään yleinen ilmiö.
Ja koska se ei ole yleistä, niin pilkka osuu sitten juuri niihin, jotka ottaa joskus päivän pari lomaa siten, että lapsi on hoidossa. Se on varmasti yleistä ja keskustelu tässäkin aika paljon kääntyi juuri näihin.
Väitän, että jos lapsi ei lomaile ollenkaan kesäaikaan, se lähes aina johtuu siitä, ettei vanhemmilla ole lomia. En tiedä ketään, joka pitäisi 4vko vuosilomaa, mutta pitäisi lapsen hoidossa sen aikaa. Ei tuo voi olla mikään juttu. Ehkä joku narkki tai muuten ongelmainen voisi noin tehdäkin, mutta kuten sanottu, sitten on jo muitakin ongelmia.
Minuakin kiinnostaisi kuulla, että minkä verran näitä lapsia sitten on. Ja ovatko todella koko ajan paikalla, vai onko heille haettu kesähoitoa lähinnä varmuuden vuoksi.
Itse en tunne ketään, joka pitäisi lapsia päiväkodissa ollessaan itse lomalla. Sen sijaan tunnen monia yrittäjiä, pätkätyöläisiä ja töissä käyviä opiskelijoita, joilla ei ole varsinaista lomaa juuri lainkaan. Arvelevatkohan päiväkodin aikuiset esimerkiksi heitä tällaisiksi vastuuttomiksi vanhemmiksi, jotka tuovat lapset "lomallaan" hoitoon?
Arvostelevat. Ja sitä tapahtuu sanallisesti ja syyllistämällä myös niitä vanhempia, jotka tekevät kolmivuorotyötä esim. hoitajat, lääkärit, poliisit, vartijat jne. joiden lapset ovat tukiverkostojen avulla normaalissa päiväkodeissa. Samoin sukulaiset ja lähipiiri.
Jos se työssäkäyvä vanhempi sattuu aamulla viemään lapsen verkkareissaa päiväkotiin lapsen hoitoon, varmasti saa halveksivia katseilta, ivailua, kuinka sitä ollaan vain kotona, vaikka takana saattaa olla 12-14h työvuoro ja haluaisi päästä nukkumaan, mutta moni olettaa yövuoron jälkeekin pitäisi olla kykenevä hoitamaan lasta, kun kuitenkin olet kotona.
Mitä ihmettä. Teen johtajatason asiantuntijatöitä, mutta vien kyllä lapsen rikkinäisissä verkkareissa päiväkotiin joka päivä. Ei sielä kukaan ole mitään ihmetellyt. Teen siis enimmäkseen etätöitä, vaihdan toki siistin paidan jos kamerakokouksia...Jos tuollaisesta saa palautetta niin kannatta kyllä jo tehdä valitus.
Voisin kuvitella, että me tukka likaisena kotihousuissa kulkevat etätyövanhemmat alettaisiin olla jo sen verran valtavirtaa koronan myötä, ettei kukaan siitä tekisi mitään oletuksia työtilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on yleensäkin outoa että oletetaan lasten lomailevan 6-8 viikkoa. Monessakaan perheessä tuo ei ole lainkaan mahdollista.
Sekin on pk:n työntekijöiden ihan omia oletuksia että vanhemmat lomailee ja lapset viedään hoitoon. Ne hoitajat eivät sitä tiedä mistään onko vanhempi töissä vai lomalla lapsen hoitopäivinä ellei vanhemmat sitä itse kerro. Mitään tilivelvollisuutta ei kuitenkaan ole.Päiväkodeissa arki on taatusti raskasta hoitajille ja hoidettaville ja tuohon juttuun oman näkemyksensä kertoi 6 alan työntekijää. Päiväkodit on kuitenkin järjestetty siksi että vanhemmat voivat käydä töissä ja päiväkodin työntekijöille on töitä. Vanhemmat ei tuo lapsiaan hoitoon kiusatakseen hoitajia vaan siksi että on pakko. Epäilemättä jokaisessa kunnassa on tätä marginaaliporukkaa joiden lapset ovat hoidossa enemmän kuin on tarpeen mutta mikään yleinen ilmiö se ei kuitenkaan ole.
Ja sen lisäksi että oletetaan vanhempien kykenevän pitämään vuodessa 10 viikkoa lomaa, oletetaan että vanhemmat voi aina pitää ne just silloin kun päiväkoti haluaa. Marginaaliporukkaa on tosiaan ne jotka lomailevat viikkokausia lapset päiväkodissa, en ole ikinä kuullut kenenkään semmoista tekevän (vaikka varmaan joskus jotkut tekeekin). Se taas, että lapsi on joskus yksittäispäivän päiväkodissa vanhemman hoitaessa asioita ei pitäisi olla kenellekään mikään ongelma, kaikilla ei ole sellainen joustava työ ja hyvät tukiverkostot että saisi yhtään aikaa ilman lastaan ikinä muutoin.
Yksityisellä yleensäkin on vuodessa se 30 päivää palkallista lomaa ja pekkasia 12 päivää. Monessakaan paikassa ei edes kesälomaa saa enää pitää 4 viikkoa putkeen, puhumattakaan että koko firma olisi heinäkuun kiinni.
Heinäkuu on vielä yleinen lomakuukausi joissakin paikoissa mutta kaikissa todellakaan ei ja loma-aikojaan ei aina voi valita.
Oma lukunsa taas on pätkätyöläiset ja nollasopimustyöntekijät.
Tämä oletus että kaikilla vanhemmilla olisi vakituinen päivätyö täysillä lomakertymillä koko kesä lomaillen on ihan täyttä utopiaa.
Siis mitä ihmeen pekkasia?? Onko sellaisia joillakin vielä? Lomaa on vuodessa se 5 viikkoa ja jotenkin se pitäisi saada riittämään niihin jatkuviin päiväkotilomiin. Vielä isompi ongelma on toki sitten, kun koulu alkaa ennen kuin lapsi on riittävän vanha olemaan yksin kotona. (Nimimerkki monta sataa euroa meni tänäkin vuonna erilaisiin leireihin nyt kesällä).
Vierailija kirjoitti:
Tämä on asia, joka tulisi hoitaa lainsäädäntöteitse. Subjektiivinen päivähoito-oikeus oli susi syntyessään. Sen tavoite oli laitostaa kaikki lapset neuvostoliitolaiseen tapaan, pois kotoa laitokseen kasvatettavaksi.
Minusta pitäisi laatia laki, joka takaisi päivähoito-oikeuden vain tarvittaessa, kun vanhemmat ovat työssä, tai joistain erityisistä sosiaalisista syistä. Jos vanhemmat ovat lomalla tai pitkäaikaistyöttöminä, oikeus pääsääntöisesti perutaan. Vanhemmat ovat lastensa parhaat hoitajat, ei laitos.
Subjektiivisen päivähoidon lakkauttaminen tarkoittaa sitä että pk-paikkoja myös vähennetään ja sitä myöten päiväkoteja ja päiväkodeista hoitajia. Ihan turha kuvitellakaan että nykyiset pk:t vaan jatkaisi pyörimistään pienemmillä ryhmäkoolla ja samalla hoitajamäärällä.
No, mutta kun se ei ole lomaa, jos lapset on kotona.
Noin sanoi siskoni, kun perusteli, miksi alle 3-vuotiaat on puolet hänen lomastaan päiväkodissa. Siis noin pienet saavat vain kahden viikon loman vuodessa. Samat lapset nimittäin olivat myös siskon talviloman kokonaan hoidossa.