Teinipoikien porukka huusi minulle "hyi v*t.tu"
Olin tulossa illalla töistä ja ohitin tuon jengin. Sieltä heidän joukostaan kuului tuo lausahdus, joka oli selvästi minulle suunnattu. En ollut sanonut heille mitään enkä ohi kulkiessani vilkaissut heihin päinkään. Ikävältähän se tuntui ja vähän pysäytti.
Samanlainen huutelu on minulle tuttua jo entuudestaan. Koin sitä teininä sekä samanikäisiltä että vähän vanhemmilta pojilta. Kaikenlaista halveksivaa käytöstä on tullut kohdattua vanhemmallakin iällä, teineiltä ja myös ihan aikuisilta (yleensä humalaisilta) miehiltä.
Nyt mietin, mistä tuollainen huutelu kertoo? Mihin sillä pyritään? Olen nelikymppinen nainen, normaalipainoinen, tavallisen näköinen, tavallisesti pukeutuva. Enkö saisi liikkua ulkona? Pitäisikö minun sulkeutua kotiin neljän seinän sisälle, jotten ällöttäisi ketään? Ja ennen kaikkea: eikö tuo huutelu ja yököttely ikinä lopu? Se on nöyryyttävää alentavaa.
Kokevatko kaikki muutkin tällaista, vai olenko jotenkin poikkeuksellisen "hyi"?
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Nopein kai ne nyt sinua tarkoittaneet. Olet sekaisin.
Minulle huusivat kerran "läski" ja painoindeksi silloin oli noin 23. Ne huutaa mitä sattuu, minkä nyt luulevat loukkaavan mahdollisimman pahasti.
Kun tuollainen huutelu ja sanominen on työssä ihan joka päiväistä sille tulee turraksi.
Välillä kuulee jotain ihan uutta, niin kuin eilen, sanottiin sian vituksi, kaiken muun haistattelu lomassa.
Sanovat, että aina pitäisi tehdä ilmoitus, no mitäpä siitä seuraisi ja kenelle, veisi vain työaikaa.
Mulla nousee inho ja halveksunta koko miessukupuolta kohtaan kun kuulen noita juttuja. Minullekin on teinipojat huudelleet mm että olen niin ruma ettei minun kanssa kehtaisi liikkua.
Ja inhottavaa kun naisia kaasuvalotetaan että vielä ovat kuvutelleet kaiken.
En usko että sinulle/sinusta niin huutelivat. Jos olet saanut joskus sellaista kuulla niin sinulla on oletus että tietysti sanovat sinusta.
Eikö ne huutele sitä vittua ihan muutenkin?
En mä ainakaan osaisi ottaa sitä mitenkään itseeni kohdistuvana huuteluna ollenkaan jos siihen ei liittyisi mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Kun olet keski-ikäinen mies, niin mummot käyttäytyvät joskus juuri noin, kuin teinit.
Enemmän kuin kerran kun olen kävellyt bussipysäkin ohi, niin mummo on huutanut:
- ei tommoinen mikään mies oo!
T: kohta kuusikymppinen ukonkäppänä
Ei ikääntyminen poista kroonista kušipäisyyttä.
Aloittaja, ei me sinusta huudelleet.
Ei semmosten keskenkasvuisten pojanjolppien huuteluista kannata piitata. Huutelevat muillekkin. Tuskin ne nyt kuorossa huutelevat, joku pojankloppi porukasta huutelee. Jotain huomion hakemista kai se on. Se on sen huutelijan ongelma, ei siitä pidä ottaa koppia ja itselleen ongelmaa. Kokoontuvat johonkin ja naureskelevat ohikulkijoille.
Vierailija kirjoitti:
Hävettää nykyteinien vanhempien puolesta, minulle vihellelty mopoautosta ja huudettu "me r*iskataan sut". Ja näiden pitäisi vielä olla niitä parempien perheiden kasvatteja joiden vanhemmilla varaa ostaa monen tonnin kulkupeli noin fiksulle jälkikasvulle.
Olisit huutanut pojalle "lupaat vaan!" 😅
Homot ne vittuja pelkää.
Ei korrekti vastaus pojille, mutta heidän tasoisensa.
Mä liikun työni vuoksi joka ilta/yö kaupungilla ja näitä nuorisolaumoja tulee aina vastaan. Ne on niin polleita ja rohkeita porukassa, huudetaan ja syljetään ja potkitaan pyöriä kumoon, mutta jos ne kävelee yksin, niin luikkivat seinänvierustoja huppu silmillä ja katse maassa. Ei kannata ottaa itseensä niiden typerää huutelua.
Älä välitä. Musta tuntui tosi pahalta kun mulle huusi nuorisoporukasta "hyi bi**u mikä deeku!!! Tiedän et teki et ahdistais ja kärsin oikeasti alkoholi ongelmasta ja ne tietää sen kun on mut nähnyt hakemassa kaljaa mutta oon 28 v ihan perus siisti, enkä deeku. Kommentti oli tarkoitus saada mun huomio ja saada mut nolostimaan kun aina pälyilen ympärilleni ja olen ahdistunut.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, ei me sinusta huudelleet.
Mistä niin päättelet?
en kuullut kadulla kävellessä miehiltä/pojilta "hyi v i t t u!" ja "hyi v i t t u mee kotiis!" Eihän se kivalta tunnu.
Vierailija kirjoitti:
en kuullut kadulla kävellessä miehiltä/pojilta "hyi v i t t u!" ja "hyi v i t t u mee kotiis!" Eihän se kivalta tunnu.
*olen
Mullekin huudettiin eilen illalla täysin samalla tavalla :D olisko ollu samat pojat asialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nopein kai ne nyt sinua tarkoittaneet. Olet sekaisin.
Minulle huusivat kerran "läski" ja painoindeksi silloin oli noin 23. Ne huutaa mitä sattuu, minkä nyt luulevat loukkaavan mahdollisimman pahasti.
Normaalipaino on siitä paha että silloin vittuillaan sekä laihuudesta että lihavuudesta.
Huvittavimpia ovat nämä toteamukset: "nämä NYKYAJAN teinit...". Nuoriso on ollut "pilalla" jo antiikin Kreikan ajoista lähtien! Jo antiikin Kreikassa todettiin, että "nuorisohan on ihan pilalla ja käyttäytyy sopimattomasti!"🤣 Jokainen vanhempi sukupolvi tosin aina väittää, että "kyllä tämä NYKYAJAN nuoriso on se ENITEN pilalle mennyt", kuten väittivät myös heidän vanhempansa ja heidän vanhempansa ja heidän vanhempansa ja....
Joskus olen ohittanut jonkun teiniryhmän ja kuullut heidän sitten ruvenneet nauramaan. Pukeudun provosoivasti joskus mikä voisi ollakin syy reaktioon. Mutta kun olen esim. jonkun näyteikkunan heijastuman kautta katsonut sitä porukkaa, eivät he olleet vilkaisseet minuun päinkään.
Kun olet keski-ikäinen mies, niin mummot käyttäytyvät joskus juuri noin, kuin teinit.
Enemmän kuin kerran kun olen kävellyt bussipysäkin ohi, niin mummo on huutanut:
- ei tommoinen mikään mies oo!
T: kohta kuusikymppinen ukonkäppänä