Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenkohan henkisesti herännyt vai mistäköhän tämä rento asenne ja elämänilo kumpuaa? - entinen masentunut
Onpa mahtavaa, nautin joka hetkestä. Kaikki on kiinnostavaa ja sitä katsoo elämää tarkkailijana. Huvittuneena ja rentona. Juuri mitään draamaa en keksi asioista ja mielessäni nauran kun ihmiset ovat jonkun kehittelemänsä dramaattisen tilanteen pauloissa.
Saatan mennä mukaan (koska minulle halutaan avautua) ja samalla tiedostan, että tämä ihminen tuntee aidosti asian epämiellyttävänä ja ymmärrän.
En kuitenkaan sisimissäni näe ongelmaa, vain ratkaisuja ja valinnan vapautta. Iloa ja tiedän, että kaikki on hyvin.
Mikä vaan "leijun" tässä elämässä. Välillä on tietenkin ikäviä tunteita, tarkkailen niitä. Joskus saatan mennä mukaan ja silloin itken lohduttomasti. Ymmärrän kuitenkin, että silti kaikki on oikeasti hyvin.
Vaikeaa kuvailla kenties. Joka hetkestä on tullut omanlaisensa seikkailu. Kaikki on niin ihmeellistä.
Sitä vain katsoo ympärilleen ja ymmärtää valheellisuuden ja ihmisten luoman tilan. Silti vain huvittaa ja on vapaa olo.
Olen vain muuttunut kärsimyksen myötä.
Kommentit (522)
Vierailija kirjoitti:
Maaninen vaihe? Euforinen psykoosi?
Kannattaa äkkiä käydä hakemassa jotkut lääkkeet. Elämän ei kuulu olla tuommoista kepeää, mukavaa ja huoletonta, jotta nappia vaan äkkiä nassuun. Jonkun diagnoosin varmasti löytävät terveyskeskuksessa tuommoiselle onnellisuudelle.
No vitsaile vaan, mutta oikeasti tuollainen yllättävä onnellisuus saattaa olla maniaa tai hypomaniaa joka sitten johtaa ihan kunnon maniaan. Jotkut aivotoiminnan häiriötkin saattaa ensialkuun aiheuttaa tuollaista. Migreeninkin ohella voi tulla euforiaa, tosin se häipyy nopeasti.
Eli jos sairastaa mielenterveyden häiriötä ja sairaudentunto katoaa yhtäkkiä ilman syytä, niin se ei välttämättä ole ihmeparantuminen ja voi tulla yllättävä olotilan paheneminen tuon jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maaninen vaihe? Euforinen psykoosi?
Kannattaa äkkiä käydä hakemassa jotkut lääkkeet. Elämän ei kuulu olla tuommoista kepeää, mukavaa ja huoletonta, jotta nappia vaan äkkiä nassuun. Jonkun diagnoosin varmasti löytävät terveyskeskuksessa tuommoiselle onnellisuudelle.
No vitsaile vaan, mutta oikeasti tuollainen yllättävä onnellisuus saattaa olla maniaa tai hypomaniaa joka sitten johtaa ihan kunnon maniaan. Jotkut aivotoiminnan häiriötkin saattaa ensialkuun aiheuttaa tuollaista. Migreeninkin ohella voi tulla euforiaa, tosin se häipyy nopeasti.
Eli jos sairastaa mielenterveyden häiriötä ja sairaudentunto katoaa yhtäkkiä ilman syytä, niin se ei välttämättä ole ihmeparantuminen ja voi tulla yllättävä olotilan paheneminen tuon jälkeen.
Mania ei kuitenkaan ole rauhan täyttämä tasapainpinen ilon tila.
Ap:n kirjoitusta tulkiten kyseessä ei siis ole maaninen tila.
Meidän ei kannata palstapsykiatreina päätellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maaninen vaihe? Euforinen psykoosi?
Kannattaa äkkiä käydä hakemassa jotkut lääkkeet. Elämän ei kuulu olla tuommoista kepeää, mukavaa ja huoletonta, jotta nappia vaan äkkiä nassuun. Jonkun diagnoosin varmasti löytävät terveyskeskuksessa tuommoiselle onnellisuudelle.
No vitsaile vaan, mutta oikeasti tuollainen yllättävä onnellisuus saattaa olla maniaa tai hypomaniaa joka sitten johtaa ihan kunnon maniaan. Jotkut aivotoiminnan häiriötkin saattaa ensialkuun aiheuttaa tuollaista. Migreeninkin ohella voi tulla euforiaa, tosin se häipyy nopeasti.
Eli jos sairastaa mielenterveyden häiriötä ja sairaudentunto katoaa yhtäkkiä ilman syytä, niin se ei välttämättä ole ihmeparantuminen ja voi tulla yllättävä olotilan paheneminen tuon jälkeen.
Olen itse tavannut maanisia ihmisiä enemmänkin, eivätkä he tavanomaisesti kirjoita tai kuvaa ajatuksiaan noin johdonmukaisesti kun mieliala on jo lähtenyt lentoon. Usein tämä tila näkyy ensimmäisenä kirjallisissa tuotoksissa, niihin kun uppoudutaan täysillä ilman rajoitteita. Siinä missä viimeinen sairaudentunto vielä vaikuttaa ihmisten seurassa mahdollisesti edes hieman hillitsevästi pidempään.
Manian kyllä todella erottaa, niin poikkeuksellinen tila se on. Ei mikään hieman pirteämpi tai eloisampi henkilö, vaan toiminta ja olemus saavat todella erikoisia muotoja. Ja ajatus, logiikka, ei noudattele samoja sääntöjä kuin normaalisti. Käytös on huomattavan yliampuvaa ja aina kaoottisuuteen päin kallistuvaa. Sitten ihminen lääkitään ja muutos tapahtuu nopeasti, aivan normaalisti käyttäytyvä ihminen tilalla. Hyvä.
Kaiken normaalivaihtelun sisällä olevan erimieltä olemisen leimaaminen maniaksi vähättelee tilan tuomaa kärsimystä pahasti. Se ei ole hauskaa, kun menettää oman hallinnan asioihin itsestä riippumatta. Se on pelottavaa, jopa vaarallistakin (lähinnä itselle yleensä). Sairauksia ei ole syytä käyttää kevyesti toisen kyseenalaistamisen tehokeinona tai oman ymmärtämättömyyden selityksenä. Se on joidenkin kipu ja taakka, ei mikään hassu vitsi jota kevyesti heitellään. Eli lopetetaan tämä nyt ehkä, alkaa mennä mauttomaksi. Varsinkin jos empaattisia leikitään.
Ap on huomattavasti keskimääräistä täysipäisempi henkilö, jolla oli vaikea kausi mutta joka selätti sen. Hän vaikuttaa nyt olevan seesteinen, tasapainoinen ja onnellinen.
Lakatkaa jauhamasta p*slaa ja antakaa hänen olla!
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että edellinen kirjoittaja olettaa, että oikeasti henkinen ihminen ei tunne mitään negatiiviisa tunteita.
Vrt.
Tunnen erään, joka ei pidä kunnon uskovaisena ihmistä, joka voi olla vihainen.Vaikka eihän se niin mene, että kenestäkään meistä tulee tämän elämän aikana zen.
Ei, en oleta noin. Mielestäni on tervettä tuntea kaikki tunteet enkä jaottele tunteita positiivisiin/negatiivisiin/hyviin/huonoihin.
Sitä ihmettelen, että jotkut kokevat tarpeelliseksi tuomita toisen ihmisen tunteet/tuntemisen turhaksi. Vaikka miten hymistelisivätkin päin naamaa ja esittäisivät myötätuntoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kans olen näin 42-vuotiaana kokenut jonkun valaistumisen. Keskityn siihen hyvään mitä mulla on. Työ, terveys, perhe. Tiedän, että voin menettää jotain noista milloin vain. Mutta uskon, että kun katsoo hyviä asioita, on fokus niissä ja sitten on helpompi kestää myös ikäviä tilanteita, koska niitäkin toki on. Ennen murehdin hirveästi asioita, vertailin muita itseeni ja näin vain sen, mikä multa puuttui.
This is a learning experience, sano ameriikkalainen kun savolaisen kohtas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kans olen näin 42-vuotiaana kokenut jonkun valaistumisen. Keskityn siihen hyvään mitä mulla on. Työ, terveys, perhe. Tiedän, että voin menettää jotain noista milloin vain. Mutta uskon, että kun katsoo hyviä asioita, on fokus niissä ja sitten on helpompi kestää myös ikäviä tilanteita, koska niitäkin toki on. Ennen murehdin hirveästi asioita, vertailin muita itseeni ja näin vain sen, mikä multa puuttui.
Ihmiselämään kuuluva kypsyminen, ja jotkut tajuaa nuo asiat jo ennen täysi-ikäisyyttään. Sikäli hyödyllinen ja tärkeä havahtuminen. Ihminen on kuin norsu posliinikaupassa ennen tuon tajuamista.
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi aivan vastaava "herääminen" alkuvuodesta! Olen masennus/traumataustainen, enkä uskonut enää kokevani iloa mistään. Sitten jotain naksahti päässä- ja olo muuttui lähes voittamattomaksi.
Juurikin tuo, että tajuaa kaiken hulluuden; voi ottaa osaa jos huvittaa mutta ei lähde kiinnittymään siihen tunnetasolla; kaikki sosiaaliset kuviot ja leikit lakkaavat kiinnostamasta, muiden mielipiteet itseä kohtaan myös. Yhtäkkiä on rohkeutta tehdä just niinkuin itse haluaa.
Jatkan vähän.
Heräämistäni vauhditti valtava raivokohtaus, jossa vuosien negatiiviset tunteet pääsivät ulos. Lopetin samalla myös lääkitykseni, ja päätin alkaa elämään juuri niin omannäköistä elämää kuin haluan. Aloin mm. kävelemään pää pystyssä, ja onnistuin laihtumaan pitkästä aikaan.
Mielenkiintoisin lieveilmiö oli kuitenkin se, että PYSTYN NYT LAULAMAAN. Syytä lauluääneni heikkouteen + kyvyttömyyttä päästä helpoimpiinkin nuotteihin on tutkittu, mietitty kaikkea refluksistani lähtien. Mutta se olikin kaikki pääni sisällä- kirjaimellisesti. En vieläkään laula kovin hyvin, mutta uskallan jo esim. laulaa mukana, jos kaveri laulaa vaikka autossa. Äänessäni on voimaa ja sävyä, ensimmäistä kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole lukenut koko ketjua, mutta kuulostaa dissosiaatiolta. Joskus olen löytänyt itseni pitkällisen kuormituksen jälkeen samanlaisesta tilasta. Jossain vaiheessa se sitten hiipui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut koko ketjua, mutta kuulostaa dissosiaatiolta. Joskus olen löytänyt itseni pitkällisen kuormituksen jälkeen samanlaisesta tilasta. Jossain vaiheessa se sitten hiipui.
Sama täällä. Usein olen kokenut myös ihanaa euforiaa, kun joku tuskallinen fyysinen kipu on mennyt ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut koko ketjua, mutta kuulostaa dissosiaatiolta. Joskus olen löytänyt itseni pitkällisen kuormituksen jälkeen samanlaisesta tilasta. Jossain vaiheessa se sitten hiipui.
Sama täällä. Usein olen kokenut myös ihanaa euforiaa, kun joku tuskallinen fyysinen kipu on mennyt ohi.
Kiitos kommentista. Muistan kuinka minulla oli tuohon aikaan jotain epätyypillisiä ajatuksia. Ajattelin että jos ostan käytettynä paidan, jota on käyttänyt katkera ihminen, minuun voi siirtyä häneltä huonoa energiaa.
En tajua mikä minulla silloin oli. Yleensä maailmankatsomukseni on tieteeseen pohjautuva. Jälkikäteen ajateltuna taisin olla henkisessä kriisissä, kun pitkällisen yrittämisen seurauksena tietyt asiat eivät siltikään ratkenneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kaikki kestää aikansa. Nauti hyvästä jaksosta!
Kyllä kaikelle diagnoosi löytyy, ja miksei lääkkeetkin kun tarpeeksi maksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaikelle diagnoosi löytyy, ja miksei lääkkeetkin kun tarpeeksi maksetaan.
Toki toki. Enemmän tai vähemmän heikossa hapessa täällä kaikki painavat.
Ihan mielenkiintoinen ketju. Masennustaustainen täällä. Tunnistan joitain osia ap: n ja kumppaneiden heräämiskokemuksesta, mutta se jonkun heittämä "elämä kantaa" särähti korvaan.
Mun mahdollinen herääminen (jos tää nyt jatkuu) on perustunut aika pitkälti sen hyväksymiseen, että kaikki on todella randomia, ja mitä tahansa voi tapahtua koska vaan, eli saatan esim tukehtua seuraavaan ateriaan. Elämä ei siis kanna, todellakaan, se saattaa kantaa tai sitten ei, pointtina on hyväksyä että okei, kuolen sitten tänään, peace out ja kiitos kaikesta mitä ehdin kokea.
Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta oman kuoleman hyväksyminen oli mulle ainakin vaikeaa. Kamppailin pitkään, yritin ajatella että siihen on vielä aikaa joten turha nyt murehtia jne, mutta silti ahdistus vainosi, kun ainahan voi tulla vaikka joku syöpä nuorenakin.
Nyt tuntuu, että vaikka en haluakaan kuolla, en olisi uber katkera tai vihainen jos niin kävisi, vaan pystyisin hyväksymään sen. Tämä vapautti suuresta osasta ahdistusta ja pelkoa, mikä puolestaan on vapauttanut tilaa ap: n kuvaileman kaltaiselle heräämiselle.
Itselle tosin asioilla on yhä merkitystä, vaikka millään ei olekaan merkitystä. Eli en esimerkiksi tue eläinten kidutusta (tuotantoeläimet, turkistarhaus, catch and release kalastus, ratsastus jne) missään muodossa, vaikka universumin mittakaavassa sillä ei olisikaan väliä. Pistän siis muiden suuremmat tarpeet (halu elää tai olla kärsimättä) omien pienempien tarpeideni edelle (tahdon pihvin kun se on hyvää), vaikka se ei välttämättä vaikutakaan mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maaninen vaihe? Euforinen psykoosi?
Kannattaa äkkiä käydä hakemassa jotkut lääkkeet. Elämän ei kuulu olla tuommoista kepeää, mukavaa ja huoletonta, jotta nappia vaan äkkiä nassuun. Jonkun diagnoosin varmasti löytävät terveyskeskuksessa tuommoiselle onnellisuudelle.
No vitsaile vaan, mutta oikeasti tuollainen yllättävä onnellisuus saattaa olla maniaa tai hypomaniaa joka sitten johtaa ihan kunnon maniaan. Jotkut aivotoiminnan häiriötkin saattaa ensialkuun aiheuttaa tuollaista. Migreeninkin ohella voi tulla euforiaa, tosin se häipyy nopeasti.
Eli jos sairastaa mielenterveyden häiriötä ja sairaudentunto katoaa yhtäkkiä ilman syytä, niin se ei välttämättä ole ihmeparantuminen ja voi tulla yllättävä olotilan paheneminen tuon jälkeen.
Mania ei kuitenkaan ole rauhan täyttämä tasapainpinen ilon tila.
Ap:n kirjoitusta tulkiten kyseessä ei siis ole maaninen tila.
Meidän ei kannata palstapsykiatreina päätellä.
Yksi sana: hypomania.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiintoinen ketju. Masennustaustainen täällä. Tunnistan joitain osia ap: n ja kumppaneiden heräämiskokemuksesta, mutta se jonkun heittämä "elämä kantaa" särähti korvaan.
Mun mahdollinen herääminen (jos tää nyt jatkuu) on perustunut aika pitkälti sen hyväksymiseen, että kaikki on todella randomia, ja mitä tahansa voi tapahtua koska vaan, eli saatan esim tukehtua seuraavaan ateriaan. Elämä ei siis kanna, todellakaan, se saattaa kantaa tai sitten ei, pointtina on hyväksyä että okei, kuolen sitten tänään, peace out ja kiitos kaikesta mitä ehdin kokea.
Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta oman kuoleman hyväksyminen oli mulle ainakin vaikeaa. Kamppailin pitkään, yritin ajatella että siihen on vielä aikaa joten turha nyt murehtia jne, mutta silti ahdistus vainosi, kun ainahan voi tulla vaikka joku syöpä nuorenakin.
Nyt tuntuu, että vaikka en haluakaan kuolla, en olisi uber katkera tai vihainen jos niin kävisi, vaan pystyisin hyväksymään sen. Tämä vapautti suuresta osasta ahdistusta ja pelkoa, mikä puolestaan on vapauttanut tilaa ap: n kuvaileman kaltaiselle heräämiselle.
Itselle tosin asioilla on yhä merkitystä, vaikka millään ei olekaan merkitystä. Eli en esimerkiksi tue eläinten kidutusta (tuotantoeläimet, turkistarhaus, catch and release kalastus, ratsastus jne) missään muodossa, vaikka universumin mittakaavassa sillä ei olisikaan väliä. Pistän siis muiden suuremmat tarpeet (halu elää tai olla kärsimättä) omien pienempien tarpeideni edelle (tahdon pihvin kun se on hyvää), vaikka se ei välttämättä vaikutakaan mihinkään.
Miksi ratsastus on kidutusta? En ole harrastaja kunhan mielenkiinnosta kysyn.
Alue: Aihe vapaa
Minä luulen, että edellinen kirjoittaja olettaa, että oikeasti henkinen ihminen ei tunne mitään negatiiviisa tunteita.
Vrt.
Tunnen erään, joka ei pidä kunnon uskovaisena ihmistä, joka voi olla vihainen.
Vaikka eihän se niin mene, että kenestäkään meistä tulee tämän elämän aikana zen.