Miksi sinulla ei ole ystäviä?

Olen täysin mulkku ja kummallinen tyyppi. Kaikki tosin juontuu siitä olin raa'asti henkisesti sekä fyysisesti koulukiusattu (=oikeasti kunnon väkivaltaa) koko peruskoulun ajan. Mitenpä sitä voisi tulla normaali ihminen, kun pikkulapsesta alkaen on noin kohdeltu.

Haluan olla yksin. Enkä koskaan ole kelvannut porukoihin..

En ymmärrä ihmisten oikkuja, rajattomuutta, piiloviduilua, mukkäkoulua jne.

Olen päätynyt siihen, että ehkä ihmiset ahdistuu mun elämäntyylistä, kokevat sen jotenkin syyllistäväksi heitä itseään kohtaan. Elän tosi vastuullisesti ja pyrin toimimaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Kasvissyönti, vaatteet käytän loppuun, lentämättömyys, hyväntekeväisyys jne. Toimin näin, koska se tuntuu itsestä hyvältä ja oikealta tavalta elää, en saadakseni kehuja tai kunniaa. En ole edes somessa, joten teen kaiken tämän näkymättömästi.

En tuputa mitään ajatuksia muille, mutta silti näyttää ahdistavan. Ovat aina selittelemässä ruokavalintojaan jos syödään yhdessä tai piilottelevat lomalentojaan. Sitten pikkuhiljaa hiipuvat elämästä pois, kun käy ehkä raskaaksi selittely, jota en siis odota tai toivo.

Oon niin kaunis, omalaatuinen ja sosiaalinen.

En tuu suomalaisten kanssa oikeen toimeen, kun täällä arvostetaan kaikkea tylsää, rumaa ja harmaata. Oon eloisa, iloinen ja puhelias, ja se harmittaa muita suomalaisia.

En jaksa väkisin vääntää ilottomien ihmisten kanssa, se on liian teennäistä enkä jaksa muuttaa itseäni sopiakseni harmaaseen massaan.

Omalaatuinen sekä ruma. Siinäpä ne tärkeimmät!

Ei vaan löydy samanhenkistä seuraa. Olen muutenkin erakkoluonne. Viihdyn hyvin näin. Olisi kiva kyllä vaihtaa enemmän ajatuksia jonkun kanssa ja nauraa yhdessä. Ja tehdä erilaisia projekteja. Ettei kaikkea tarvitsisi yksin tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Omalaatuinen sekä ruma. Siinäpä ne tärkeimmät!

Hyvä kun olet ymmärtänyt asian.

En pidä ystävyydestä joka perustuu hyötymiseen tai muuhun vastikkeellisuuteen. En ole muutenkaan erityisen pidetty ihminen. Ihmissuhteet alkaa yleensä hyvin mutta on vain ajan kysymys kun mielipide muuttuukin äkisti. Syyt on jääneet mysteeriksi.

Ei ole ollut koskaan kovinkaan läheisiä ihmissuhteita. En vain ole pidetty henkilö ja osa myöskin puhunut pahoja juttuja selän takana

Olen jättäytynyt itse sivuun. Ystäviä on ollut aina ja olisi edelleen, mutta koska en jaksa mitään eikä rahaakaan ole, niin olen jättänyt kaikki perheen ja suvun ulkopuoliset ihmiset pois mun elämästä. Enkä muutenkaan juuri kaipaa seuraa, vaan viihdyn introverttinä ja herkkänä tosi hyvin yksin. En myöskään jaksa enää muuta kuin reiluutta ja suoruutta, mutta hyvin harva ihminen on oikeasti sellainen tai edes oikein kovin kypsäkään. En todellakaan ala etenkään enää keski-ikäisenä mihinkään ihme peleihin, juorukerhoihin tai muuhun säätämiseen. Mutkattomat reilut ja kivat oikeasti kypsät aikuiset on ok, mutta muut voi pysyä kilometrin päässä musta. Ja kyllä, olen myös itse reilu ja mutkaton.

Olen tylsä. Ja olen hyvin kriittinen: vaadin paljon itseltäni ja muilta, eli jos teet mielestäni virheen (esim. petät kumppaniasi tai olet muuten tyhmä ihminen), minua ei enää kiinnosta seurasi.

Jehovan todistaja perhe ja suku.... Ei saanut lapsena ystävystyä muiden kanssa, paitsi koulu ym. Kun ei minusta uskovaista tullut, nekin vähätkin suhteet oli mennyttä. 

Nyt ehkä haluaisin ystäviä, mutta minusta tuli niin arka, että luulen ettei kukaan halua viettää aikaa kanssani.

Mulla oli kavereita noin 25-vuotiaaksi saakka. Sitten löysin tulevan aviomieheni, kaverit perustivat perheitä, oli muuttoja ympäriinsä. Vaihdoin alaa ja yliopistoaikaiset tuttavat jäivät. En koskaan mennyt Facebookiin tai muihin someihin. 30-vuotiaana jätin alkoholinkäytön ja yöelämän. Vakituisessa työssä oli kaksi vapaapäivää viikossa ja niitä piti alkaa käyttää palautumiseen ja velvollisuuksiin. Sairastuin migreeniin ja jouduin usein perumaan menoja. Lopetin pershäiriöisten myötäilyn - ikävä kyllä nämä olivat vanhimpia ystäviäni ajalta ennen kuin opin erottamaan hyvät tyypit vähemmän hyvistä.

Siinäpä omalta osaltani kaikki tekijät, joiden myötä ihmisiä on vähentynyt ympäriltäni. Nyt alkaa olla ihannetilanne: kivat työkaverit ja paras ystävä puolisona tarkoittavat sitä, että sosiaaliset tarpeet täyttyvät luonnostaan ja velvollisuuksia ei ole.

En luota ihmisiin. Teini-iässä monet "ystävät" pettivät luottamukseni ja esittivät vain ystävää, kunnes puukottivat selkään. Sen jälkeen en ole luottanut kehenkään niin paljoa, että kukaan oikeasti tuntisi minua. En paljasta kenellekään mitään henkilökohtaista.

Jotkut ovat niin kovin valikoivia ja kriittisiä sen suhteen, ketä hyväksyvät ystäväkseen, tai omaan porukkaansa.

Olen itse ollut aina enemmän introvertti ja sosiaalisesti ujo. Lapsena ja nuorempana en edes juurikaan puhunut paljon mitään muille ulkopuolisille. Vasta aikuistuttuani ja mennessäni baariin, alkoholia ottaessani rohkaistuin hieman. Mutta lopulta sekin johti vain ojasta allikkoon, eli päihderiippuvuuden syntymiseen, ja hyväksikäytetyksi joutumiseen.

Minä olen vaan yksinkertaisesti tylsä ihminen. En keksi oikein mitään puhuttavaa. Minulla ei ole koskaan hauskaa sanottavaa. Jäädyn aina isommissa porukoissa. Olen muutamissa kaverisuhteissa kuuntelijan roolissa. Olen ollut tällainen lapsesta asti. Muistan kuinka lapsenakin kaverit kuvailivat, että minun kanssa on aina tylsää. Ja tottahan se :D

Minulla on hirvittävä luottamusongelma. En osaa oikein luottaa kehenkään. Mielestäni ihmiset pitävät minusta niin kauan kun hyötyvät jotain, sen jälkeen olen tyhjän maitopurkin arvoinen.

Vasta pitkäaikainen ystävä ghostasi. En tiedä varmaa syytä mutta epäilen. En oikein osaa laskea lähelle ketään enää. Tyttöystävälläkin on alkanut olemaan elekieli sellaista että muut miehet saa kostumaan.

Oon varmaan vaan kauhea ihminen. Ei oikein kukaan ikinä pidä minusta. Ei oma perhe, ei miehen perhe, ei työkaverit.. en jaksa enää matkata itseeni. Niin monet self-help kirjat luettu ja yritetty. Huomioin aina muita vien lahjoja ja muistan päivät jne. Mutta ei, kukaan ei muista mitään minun asioita. Miehen kanssa ollaan oltu 10v yhdessä ja minulla kaksi lasta aikaisemmasta liitosta. Miehen sisko tänään kysyi heidän ikiään, vaikka ovat olleet vuosia tässä mukana. Eiköhän se kerro jo paljon 😊

Huonoja kokemuksia ollut vähän liikaa. Ei enää huonojen kavereiden seura tai tutustuminen uusiin ihmisiin kiinnosta. Muutama hyvä ystävä on, muttei ei laajaa kaveripiiriä.