Millaiseksi kuvittelit elämäsi kun olit teini? Toteutuiko se aikuisena?

Kuvittelin olevani yliopistokoulutettu mm. lääkäri ja kirjailija, jolla on hyvät tulot ja kohtalaisen itsenäinen elämä Mielikuvissa olin kuitenkin aina samalla miellyttävässä kodissani yksin viileässä ja hämärässä ja nautin rauhasta, kun perheeni on jossain muualla.  Omakotitalo kaupungin reunalla vauraalla alueella kauniin puutarhan ympäröimänä.

Olen yliopistokoulutettu, mutta en lääkäri. Kirjoitan kyllä, mutta olen köyhä, Olen usein yksin kotona ja vailla perhettä. Itsenäinen olen muuten paitsi varattomuus ja ajoittainen työttömyys asettavat melkoisia rajoitteita, joten riippumattomaksi minua ei voi sanoa.  Kerrostaloasunto vauraalla alueella, mutta asun vuokralla.

Ei todellakaan! Ajattelin tekeväni 2-3 lasta joskus kolmekymppisenä, meneväni naimisiin, tulevani muusikoksi ja muuttavani omakotitaloon toisen muusikonrentun kanssa.

Tulin alle 20-vuotiaana äidiksi, erosin lapseni isästä, tapasin miehen joka on hyvässä virassa ja varakas, asun kerrostalokolmiossa ja työskentelen sosiaalialalla.

Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen elämääni, näin sen pitikin mennä.

Halusin teininä lentoemännäksi tai mannekiiniksi Pariisiin ja menisin myöhemmin naimisiin saisin kaksi lasta, olisin jonkinlainen kotona työskentelevä taiteilija. No lentoemäntää tai mannekiinia ei minusta tullut kouluttauduin eri alalle mutta loppu jotakuinkin toteutui ja lapsia on kolme.

Mulla oli vähän erilaisia haaveita, jotka ei oikeastaan sovi yhteen.

Yksi haave oli mennä naimisiin ja saada kaksi lasta n. 30-vuotiaana. Ajattelin myös asuvani noin tunnin päässä Helsingistä luonnon läheisyydessä, kuitenkin lähellä kaupungin kulttuurimahdollisuuksia.

Toinen haaveeni liittyi korkeakouluopintojen suorittamiseen. Halusin myös lähteä esim. Afrikkaan humanitaarisiin töihin tai tehdä jotain muuta "ylevää" ja vaativaa työtä maailmalla, jossa auttaisin ihmisiä.

Todellisuus on sitten ehkä jossain noiden väliltä; olen 30-v, menossa naimisiin ihanan miehen kanssa ja lasta olemme alkaneet toivoa hiljattain. Asumme 1 h päässä suuresta kaupungista luonnonkauniissa paikassa Keski-Euroopassa. Teen mielenkiintoista tutkimustyötä, jossa autamme isoja joukkoja ihmisiä. Korkeakoulutuksenkin siis hankin.

Elämä on tavallaan mennyt todella hyvin, mutta tätä ulkomailla asumista en miettinyt ihan loppuun asti nuorena maailmalle lähtiessä :D ikävä Suomeen on välillä aika kova, mutta onneksi asumme hyvien yhteyksien päässä Suomesta.

Mä kuvittelin että sitten kun olen vanha (30v) olen naimisissa ja äiti. 

Ei ihan mennyt elämä niin.

Unelmoin suuresta rakkaudesta ja perheestä, mutta minusta tulikin tällainen

outo yksinäinen hiihtäjä ihan omasta syystäni.

Puhut luokkajaosta. Missä maassa asut?

Ihanaksi ja helpoksi, ei toteutunut. Terveenä on saanu olla. Siitä kiitollinen 60vuotiaana.

Olen sen verran haastavista oloista lähtöisin etten haaveillut mistään. Improvisoin vaan päivästä toiseen ja ajauduin ihmissuhteisiin ja jopa opintoihin, joita en aktiivisesti valinnut vaan jotenkin vaan päädyin. No ehkä yksi haave oli eli päästä pois kotipaikkakunnalta.

Tämä toteutui, asun yli 5000 km päässä sieltä, keski-Euroopassa. On hyvä työpaikka ja kunnon tulot, lapsia, omistuasunto ja hyvä puoliso.

Jos joku olisi silloin kertonut miten hyvin tulen lopulta pärjäämään, en olisi uskonut.

En koskaan halunnut naimisiin tai lapsia. Halusin olla rikas, kuuluisa ja asua ulkomailla. Elin vallattoman nuoruuden, lukion jälkeen en kouluja käynyt. Tärkeitä ihmisiä kuoli ympäriltä, joten tartuin entistä tanakammin elämiseen. Sitten tapasin toisen samanlaisen ja kaikki muuttui. Yhtäkkiä asuimme yhdessä, menimme kihloihin ja odotimme ensimmäistä lasta. Sitten naimisiin ja toinen lapsi.

Siitä on nyt parikymmentä vuotta, olemme asuneet useammassa maassa ja matkustelleet paljon. Opiskelin ammatin ja olen tehnyt montaa työtä, mieheni on osannut pysyä vähän enemmän suunnassa. Itseä ei koskaan ura kiinnostanut. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta eipä tarvitse jossitella, että ei tullut elettyä omannäköistä elämää (vaikkei minusta rikasta ja kuuluisaa tullutkaan 😂)

Ajattelin että menestyn muiden siivellä ja tienaan niin paljon että ei tarvitse lyhyen mutta helpon työuran jälkeen muuta tehdä kuin lepäillä. En ole päässyt lepäämään. Pitää hoitaa lapset ja vaimo ja siellä hemmtin töissäkin on käytävä. Lottovoittoa odottelen.

Luulin että minusta tulee rikas ja kuuluisa, ja että pysyisin aina hoikkana. Ei toteunut.

5- vuotiaana päätin ja jotenkin tiesin, että minusta tulee äiti. Minusta tuli esikoiseni äiti 27- vuotiaana. Äitiys ja lapset ovat olleet elämäni onnellisin asia. Menestystarina. Työn suhteen en lapsena arvaillut mitään uraa tai työtehtävää itselleni. Mutta ajauduin uralle, jota parikymppisenä ajattelin, ettei siihen työhön ainakaan. Sinnehän minä sitten ajauduin. Lapset ovat aikuisia. En tehnyt milloinkaan uraa heidän kustannuksellaan. Olin sataprosenttisesti läsnäoleva ja lapsistaan huoltapitävä vanhempi. Meillä on läheiset välit. Vielä jatkuvat työt pitkään ennen eläkeikää.

Mun suurin haave oli muuttaa pois kotoa. Ja näin kävi.

Halusin opiskella kansainvälistä kauppaa, saada hyväpalkkaisen korkean johtotason työn isossa yrityksessä, johtaa ihmisiä ja matkustella työn puolesta. Kaiken tämän olen saanut kovalla työllä ja asiantuntemuksella.

Henkilökohtaisessa elämässä halusin rakastavan kumppanin, lapsen, koiran, hevosen ja elämän jossa jokaista euroa ei tarvitse laskea. Hyvä työ on mahdollistanut hyvän elintason myös henkilökohtaisessa elämässä. Puolison jouduin kerran vaihtamaan mutta nyt elämässäni on elämäni rakkaus, lapsi, 2 koiraa ja hevonen sekä arvokas ex - kumppani, joka on hyvä ystäväni. Ilmaiseksi, ilman omaa panostusta tämä kaikki ei ole tullut, mutta kaikenkaikkiaan olen saavuttanut paljon siitä mitä haaveilin. :)

N42

Pyh, ei tietenkään.

Ihan lapsena toivoin perinteistä muutama lapsi, mies, oma talo ja opettajan ammatti. Kaikki tämä

pitäisi olla valmista ennen 30 ikävuotta. Myöhemmin kunnianhimo kasvoi ja halusin lääkäriksi.

Noh... Eteen tuli jos jonkinlaista vastoinkäymistä. Mielenterveysongelmia lähinnä, lähtökohdat kun elämään eivät olleet parhaat mahdolliset.

Nyt olen 29-vuotias. Kaksi lasta, mies, omakotitaloja opettajan ammatti. Lääkäriksi aijon vielä itseni lukea. Kaikki muu mitä odotti ei sitten pidäkkään paikkaansa. Onhan tämä elämä ihan erilaista kun sitä kuvitteli. Pelkkää kasvua ja elämän opettelua varmaan vielä vanhanakin.

Vierailija kirjoitti:

Haaveilin pienenä poitsuna että olisin joku supersankari jota kaikki tytöt ihailee, ei menny ihan niin! Nyt aikuisena haaveilen muuttoa pois suomesta ulkomaille mistä voisi löytää naisen ja vaikka perustaa perheen.

Ei kuule "ulkomaille" noin vaan muuteta. Se "ulkomaa" ei välttämättä halua sua. Hassua kun suomalaiset luulee että me voidaan noin vaan muuttaa mihin vaan maahan, ja meidät otetaan avosylin vastaan. Samaan aikaa Suomeen ei haluta muista maista ketään. Muista että sä olet ulkomaalainen siellä toisessa maassa etkä sä sinne marssi niinkuin omistaisit koko paikan.

Ajattelin, että eläisin teinin elämää, eli paljon vapautta ja romanttinen mieli. Ja kyllä, toteutui, olen vapaa, romanttinen mieli ja sen lisäksi tarpeeksi omaa rahaa. Unelmat kävivät toteen mun kohdalla.

T.vela

Halusin aviomiehen, 3 lasta, ammatin hoitoalalla. Ison, valkeaksi rapatun omakotitalon suurella pihalla ja ruusupensailla. Sain miehen, 2 lasta, sen toiveammatin. Pienen, keltaisen puutalon sireenipensailla. Paljon sain, onnellinen olin vuosia! Nyt on kaikki muu tuosta mennyt paitsi tärkein ja arvokkain. Rakkaat poikani! Olen kiitollinen Luojalle.