Millaiseksi kuvittelit elämäsi kun olit teini? Toteutuiko se aikuisena?

Nuorempana kuvittelin sen perinteisen: mies, pari lasta, omakotitalo. Nyt nelikymppisenä olen sinkku ja lapseton täysin omasta tahdostani. Enkä asu omakotitalossa vaan vuokralla kerrostalossa. Ja olen todella tyytyväinen elämääni näin. Ei sitä nuorempana osannut ajatella että oma elämä menisi näin, mutta eipä ole valittamista..

Taloudellisesti olen alisuoriutuja; ihan tavallisessa, mielenkiintoisessa asiantuntijatehtävässä julkisella sektorilla ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneena. Vanhempani kuvittelivat, että jokaisesta yliopistosta valmistuneesta tulee hyvätuloinen.. no, suotakoon harhakuvitelmat heille, kansakoulupohjalta pienyrittäjiksi ajautuneille ahkerille, mutta naiiveille ihmisille. 

Se oli hauskaa, että isäni - aivan oikein - ennusti jo hyvin nuorena, että mihinkään ns. käytännön ammattiin minusta ei tule koskaan olemaan, joten korkeakouluun/yliopistoon on suunnattava. Näin kävi, ja muuten on mennyt kaikki hyvin, mutta palkkataso on vieläkin todella kaukana siitä, mitä erityisesti isäni kaavaili. Ei sinänsä minulla ole mitään valittamista nykyiseen ansiotasoon, mutta isäni joskus puolileikillään kyselee vieläkin, koska aion ostaa uuden Mersun, purjeveneen, uuden omakotitalon jne.

En muista tarkalleen, mitä kuvittelin elämän tuovan mukanaan, mutta kovin myönteisiä eivät odotukset tainneet olla ainakaan teini-iän loppua kohti. Olin aina ollut vähän syrjäänvetääntyvä enkä ollut edes suudellut ketään romanttisessa mielessä. Odotin kai viettäväni koko elämäni yksinäisenä, ja tämän lisäksi en ollut satavarma seksuaalisesta suuntauksestani. Mitä töihin ja opiskeluun tulee, halusin kai tehdä jotain kuvataiteen parissa. Tästä on nyt sellaiset parikymmentä vuotta.

Odotukset ja kuvitelmat eivät täyttyneet, ja hyvä niin. Pian teini-iän jälkeen aloin seurustella erään naisen kanssa kaukosuhteessa, joka ei kestänyt, ja pari vuotta sen jälkeen tapasin miehen, jonka kanssa olen nyt naimisissa. Koen varmasti olevani biseksuaali ja olen täysin sinut identiteettini kanssa. Meille syntyi pikkuinen tyttö, joka jää ainoaksi lapseksi. Niin ikään teini-iän jälkeen pääsin yliopistoon, josta tuli lopulta maisterin paperit, ja nyt olen yksityisyrittäjänä kiinnostavalla mutta ei-kuvataiteellisella alalla. Olen nyt kymmenisen vuoden ajan asunut ulkomailla, mieheni kotimaassa, mutta käyn Suomessa joka vuosi. Meillä on kaksi tolvanaa kissaa. Yritän yhä päästä eroon aiemmista epävarmuuksistani, mutta prosessi on pitkä. Koen kuitenkin voivani henkisesti paremmin kuin koskaan teininä.

Kuvittelin, että löydän unelmien miehen,niin eihän se niin mennytkään :D

En kuvitellut teininä aikuisena elämistä, vaan elin hetkessä. Hyvä kun mietin edes seuraavaa kuukautta. Jos olisin kuvitellut, niin se miten elämäni sitten meni, olisi luultavasti ollut melkoinen yllätys teiniminälleni.

Ajattelin että menen naimisiin ja saan kaksi lasta ja opiskelen itselleni tietyn ammatin. Lapsia on kolme ja olen siinä samassa ammatissa enkä ole vielä alaa vaihtanut.

Haaveilin suuresta rakkaudesta ja siitä että elämäni kivijalka on rakkaus, rakastava aviomies ja iso perhe.

Kyllä, sain kaiken ja enemmänkin.

Olin teininä erittäin epävarma itsestäni, ja näin jälkikäteen ajateltuna taisin kärsiä jonkinasteisesta masennuksesta. Pidin itseäni rumana tyhmänä luuserina, josta ei tule yhtikäs mitään. En yhtään tiennyt, mitä haluan tehdä työkseni, enkä uskonut ikinä pääseväni yliopistoon, saatikka saavani opintoja loppuun. Parisuhteesta tai perheestä en uskaltanut edes haaveilla, koska en uskonut, että kukaan mies voisi ikinä kiinnostua minusta romanttisessa mielessä.

Nyt olen koulutukseltani maisteri ja ihan hyvissä töissä. Elämänhallinta on kunnossa. Olen myös naimisissa ihanan miehen kanssa, ja odotamme esikoistamme. Vaikka vastoinkäymisiäkin on ollut, niin pääasiassa koen elämäni onnelliseksi.

N33

Mun haaveammatti oli kirjailija ja luokanopettaja. Motivaatio ei kuitenkaan riittänyt lukioon, joten nykyään kaupan alalla, mut sentään johtotehtävissä. Todennut, että työn ohessa kyllä opin, kun asiat tarpeeksi kiinnostaa.

Haaveilin neljästä lapsesta ja aviomiehestä. Kolme lasta sain ja totesin, että voimavarat ei riitä neljään lapseen. Hyvä näinkin. Mies on sama jonka tapasin hieman yläasteen jälkeen.

Haaveissa oli myös omakotitalo maalta, hevonen omassa pihassa ja koiria. Kaikki toteutui ja vitsi miten rakastan tätä elämää täällä. Onneksi on mies, joka tykkää samoista asioista ja meillä on hyvä olla juuri täällä.

En oikeastaan ajatellut teininä ammatinvalintaa pidemmälle, ja se toteutui. Muuten elämästäni ei olekaan tullut yhtään mitään, olen vain olemassa. Täysin turhaa tilaa viemässä, mutta näillä mennään. En ole mikään yhteiskunna elätti sentään, omillani tulen hyvin toimeen.

Kuvittelin olevani naimisissa, dinosaurusten tutkija ja 3 lapsen äiti.

Oikeasti: olen onnellisesti naimisissa, mutta lapsia ei ole näkynyt enkä jaksanut sitten opiskella lukiossa ym. x)

Enkä jaksa vieläkään koska mielenterveysongelmat ja jaksamattomuus.

Tosin olen varmaan jo liian vanha yliopistoon, 40v täytän ihan just.

Mieheni on kuitenkin parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut <3

Lisäksi sain olla 2 ihanan kissan äiti, nykyään vaan 1 koska toinen kuoli pari vuotta sitten.

Oli elämäni kissa ja menetys oli hyvin raskas.

Mitään en kuitenkaan vaihtaisi <3

Ajattelin että jos en ole kuollut niin minulla on jokin luovan alan työ ja toivottavasti olen löytänyt sen mikä minulta aina puuttui nimittäin rakkauden. No, 30v lasissa ja olen elossa, mutta työtön ja eronnut. Lohdullista on se etten olisi voinut kuvitella tällaisen elämän olevan ihan jees, huomattavasti parempaa kuin silloin teininä. Ja huonomminkin voisi mennä, esim. jos olisin pysynyt huonossa suhteessa. Teini minä olisi surullinen että elämä toi tullessaan niin paljon lisää surua, ja varmasti hämmästynyt miten voin olla oikeasti onnellisempi sellaisen jälkeen.

Jos jotain unelmia oli niin ne koskivat rahaa ja rikkautta. Olen lamaajan teini ja ottanut iskua siitä jollain tasolla. Lisäksi koulutukseni ei ikinä ollut, eikä tullut olemaan lääkäri, juristi tasoa. Rytsölöiden vaurastuminen loi monelle uskoa äkki rikastumisesta. Sain kuitenkin paljon enemmän mitä edes osasin haaveilla. Kolme lasta ja ihan hyvä vaimo.

Minä olin lapsuudesta nuuka ja tarkoitus oli vaurastua. Mutta kun lama ja riistovalta tulivat, niin

käytännössä  alkoi kuolema houkuttaa.  Mutta avis tuli onnellinen ja data  meni uusiksi.

Teininä tietenkään ei tiennyt vielä paljon mitään elämästä ja oli joitain haaveita. Kaikki ei ole täyttyneet,vielä ainakaan. Mutta jotkut vaaleanpunaiset höttöunelmat, joita teininä ajatteli. Niin aikuisena tajusi, että ilman sellaisiakin voi elää vieläpä parempaa elämää. Sitä voi kuvitella, että jos mulla olis se ja se ,niin sit oisin onnellinen ja aikuisena tajuaa,että en teekään sellasella mitään.

Mina luulla minusta tulla katujengiposs, kyllä tuli mina lainata kaikki vaateet kenkä mina lainata myös lainata myös Phone, kello, kaikki lainata. Jou.

Halusin opiskella ja matkustella. Halusin kotiin oman kirjaston ja karttapallon. Nämä toteutui: valmistuin, menin naimisiin, ostimme talon ja keräsin sinne yhteen huoneeseen kirjaston ja sen karttapallon. Kiersimme lähes kaikki Euroopan maat. Matkoista jäi kivoja muistoja, kirjastosta ja karttapallosta luovuin kauan sitten.

Kai mä kuvittelin, että olis tarpeeksi rahaa, kavereita, hyvä työpaikka, seksiä.  Tällä hetkellä tilanne on se että olen ajautunut monen mutkan kautta siivoojaksi. Olen edelleen neitsyt ja ei ole yhtään ystävää.

En kuvitellut mitään, en edes että olisin hengissä enää aikuisena.

En haaveillut mistään, paitsi joskus teini-iässä toivoin että saisin poikaystävän. Sainkin yhden, erottiin, sitten 24-vuotiaana tapasin nykyisen aviomieheni. Lapsista en ole osannut haaveilla, pari kissaa on ja hyväpalkkainen asiantuntijatyö.

Ehkä ton haaveilemattomuuden takia en ole pyrkinyt tekemään mitään erityisen radikaalia koskaan, kuten lasten hankinta, ulkomaille muutto tms. Elän vaan hetkessä.