Lue keskustelun säännöt.
Millaiseksi kuvittelit elämäsi kun olit teini? Toteutuiko se aikuisena?
Itse olin varma että menen naimisiin ja saan kaksi lasta. Tiesin minkä ammatin itselleni halusin ja lähdinkin sitä opiskelemaan.
Nyt aikuisena olen naimisissa ja minulla on kaksi lasta. Silloinen toiveammattini tosin ei ollutkaan sitä mitä luulin ja nykyään olenkin opiskellut kaksi eri ammattia joista kumpikaan ei ole tuo alkuperäinen.
Olisi kiva kuulla miten muilla. Menikö niin kuin ajattelit?
Kommentit (274)
Ajattelin että outo spurguntapainen tulisi. Salaa mielessäni olenkin, vaikka todellisuudessa en muuten kuin asenteiltani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En unelmoinut, että olisi perhe yms. 30 ikävuoteen mennessä, mutta uskoin, että näin varmasti olisi, vaan eipä ole. Ei sen puoleen, en kyllä mitään asian eteen ole tehnytkään, eikä perheen perustaminen ole mikään ns. pakko omalla kohdalla.
Toinen näkemys oli se "edgy" "oon varmaan KUOLLU jo siinä iässä, ku oon niin RAJU kaveri". Ei sekään onneksi ole toteutunut.
Muuten menee oikein hyvin.
Olin varma että lähden opiskelemaan pois kotikaupungista heti lukion jälkeen, valmistun ja teen alan töitä, tapaan ihanan miehen ja menen naimisiin ja 30-vuotiaana mulla on jo yksi lapsi. Meillä on sitten ihana talo ja ihana elämä, matkustelua ja ystäviä. Ja mulla on ikuisesti ne ystävät jotka oli teininä.
Jäinkin kotikaupunkiin opiskelemaan, en saanut alan töitä ja tein duunarihommia, menin opiskelemaan uudelleen ja valmistuin 32-vuotiaana, sentään en tällä kertaa työttömäksi. Nyt olen 33. Miestä tai lapsia ei ole, seurustelut on kariutuneet eri asioiden takia. Oma kämppä mulla kuitenkin on kerrostalossa. Osa ystävistä on jäänyt teiniajoilta, mutta en ehkä silloin olisi uskonut että juuri he pysyvät elämässäni mukana, koska ei silloin oltu lähimpiä ystäviä.
Välillä tuntuu yksinäiseltä, kun ystävillä on jo omat perheensä ja menonsa. Nähdään kyllä ja parin ystävän lapsen kummi olen. Kesäloman silti suunnittelen yksin ja vanhempieni kanssa. Joskus surettaa kun unelma rakkaasta puolisosta ja omasta perheestä on itselle niin kaukainen ja jää ehkä toteutumatta.
Ei toteutunut, Eipä edes toteutunut Ennustajan ennustus!
Maksoin 20€ ennustajalle Hän ennusti minulle,
Miehesi on ammatiltaan tanssija, saatte kaksi lasta , menette naimisiin ja minun ammatiksi ennusti myös Taitelija , ja ja että asutte omakotitalossa.
..
Ei ole toteutunut eikä Omanikaan haaveeni, mikään 😢.
Olen päin vastoin , joutunut kärsimään pahakirisesta idästäni ja jatkuvasti on kiusattu myös Aikuisena.
Jopa on ollu epatian kyvyttömiä ihmisiä ja ja ihmisiä jotka ovat Aina olleet olevinaan parempia ja Viisaampia kuin minä jopa Sukulaisia on tämmösiä, jotka ovat ylimielisiä!
Kyllä opiskelin moneen eri ammatteihin en , koskaan ole ollut
Niinhin mihin valmistuin töissä.
Mutta näytin ilkeälle työtoimiston virkailijalle kynteni, kun
Toivoin haaveilin pääseväni Kauppaopiston hän heti tuomitsi ,
Yritto tuhota unelmani,
Sanoi" Ei ei sinusta ole opiskelemaan kauppakouliun opistoon"
Siitä vuosi olin opiskellut jo , kauppa koulussa, ja valmistuin merkantiksi 96.
Ja 2006 päätin mennä jatkamaan lähi paikka kunnalle opintojani,
Valmistuin Markkinointi merkonomiksi 2007. Keväällä.
Elo tässä yhdessä asiassa näytin ns. närhen munat .
Työvoimatoimiston virkailijalle!
Olen kyllä ollut myyntiedustaja ja myynyt tuotteita.
Ja tehnyt työkseni muuta työtä.
Mutta näköjään pitää olla erittäin tarkka kelle avaa sanallisen ,
Arkkunsa ennen Covid19 mieluilin
Hakea Tampereelle Koulunkäynti avustajan , koulutukseen sillä olihan mulla jo tähän jo avustajan tehtävästä työkokemusta pienessä yksikössä.
Kuului taas kateellisen ihmisen suusta ei sinusta ole siihen !
Ei se on Liian vaativaa sinulle.
Tätä se on ollu , ! Emapatian kyvyttömiä ihmisiä on ollut paljon.
Ja kun olen nähnyt jonkun mielen kiintoisen kilpailun esim.
Seinäjoen Tangomarkkinat karsinta .
Kuvautin yhdellä ainoalla empatian kykyisellä ystävälläni videon , sain sen lähetettyä minun eoäonneksi ilmoittivat että Tangomarkkinat on peruttu .
Olisi ollut minunkin video muiden joukossa.
Nytkin ajattelin johonkin kilpailuun laittaa myös
Video klippib en ole kellekkään ole kertonut, että Aion osallistua tähän vasta sitten saavat katsoa.
!
Kun minunkin videoklippi on siellä.
Minusta se osallistuminen on mulle jo aika huikeaa tehä jotakin minusta jotakin repäisevää!
Näyttää että rohkenen tehdä , mitä minun ei uskoisi tekevän!
Vielä on 16- vuotta ennen kuin se Vanhuuden eläke ikä täyttyy .
Surullista on että ei ole perhettä.
Eikä ole koskaan ole ollu matkustaa Norjaa, Viroa , Tanskaa Ja Ruotsia pidemmälle.
.
Hakisko vielä johonkin koulutukseen?
Olin miettinyt myös käydä runojen kirjoitus kurssia sillä kirjoitan paljon runoja !
Varmaan aika hyvin on mennyt haaveiden mukaa, tosin olen työtön. Mulla oli lapsena kaksi unelma-alaa. Toiseen niistä valmistuin 10v. sitten ja toiseen nyt keväällä. Ajattelin, että mulla olisi kaksi lasta ja mulla on kaksi lasta. Ajattelin, että mulla on koira. Sekin oli, mutta jo edesmennyt. Nyt etsin töitä ja mulla on käärme lemmikkinä, mitä en olisi koskaan lapsena tai nuorempana osannut ajatellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikki on mennyt kuten oletinkin. kohta 27 vuotta naimisissa, kotiäitinä/vaimona. opiskelin myös ammatin aikoinaan, mutta parikymppisenä naimisiin, pari lasta, nyt kotona ja ukko elättää, niinkuin tähänkin asti. en voisi enempää toivoa. paitsi, että ukko saisi jo alkaa vähentämään töitänsä vielä enemmän. kun pärjätään oikein hyvin, ja vähempikin riittäisi. aikaa ukon kanssa ei voi rahalla korvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin aina, että en selviä hengissä ja tulen kuolemaan ennen 17 ikävuotta. Niin, että voiton puolella Kait ollaan.
Minulla se luku oli 19..kärsin terveysongelmista ja olin melko varma että en elä sen yli.
Ajattelin muuttavani noin 35-vuotiaana omakotitaloon, että minulla olisi ainakin pari lasta ja mielenkiintoinen luova työ. Minulla on yksi lapsi, mielenkiintoinen työ, mutta ei omakotitaloa. En tosin ole vielä 35 täyttänyt, eli on minulla vielä hetki aikaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittelin, että olisin naimisissa poikabändin laulajan kanssa. Joo, ei toteutunut.
Kuvittelin työskenteleväni luovalla alalla (teatteri, elokuvat, kirjoittaminen) ja että minulla on idyllinen omakotitalo maalla ja ainakin kolme lasta.
Minulla oli omakotitalo maalla parisenkymmentä vuotta, ja minulla on kolme lasta. Eli aika hyvin menee kaiken kaikkiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus oli jatkaa lukiosta yliopistoon, suunnitelmissa oli opiskella historianopettajaksi. No abivuonna sairastuin psyykkisesti ja nykyään eläkkeellä. Ei ihan mennyt niin kuin suunnittelin, mutta on tässä elämässä ihan hyviäkin hetkiä ollut. Opiskelemaan tai töihin en koskaan päässyt.
Olen pahoillani puolestasi. Yksi lapsistani sairastui yläasteella. Hän sai juuri ja juuri suoritettua peruskoulun loppuun. Numerot olivat huonoja, mutta oli hienoa, että jaksoi käydä koulua sairaana. Myöhemmin hän oli lyhyitä pätkiä töissä. Sen jälkeen sairaus vei voiton.
En osannut kuvitella niin hyvää elämää jonka olen sittemmin saanut. Minulla oli enemmän vaatimuksia kuin haaveita elämältä ja ne oli että en aio olla köyhä ja että mieheni ei ole alkoholisti. No molemmat kyllä toteutu heittämällä, perheestä haaveilin ja lasten saaminen oli odotettua vaikeampaa mutta onnistui. Kaikki mihin itse ryhdyn menee paremmin kuin hyvin ja ne asiat mihin en voi vaikuttaa menee päin persettä. Yhtä kaikki olen erittäin tyytyväinen elämääni, on korkeapalkkainen työ, asuinpaikkakin nykyään se minkä toivoin (ja okt), mieheeni olen myös erittäin tyytyväinen ja meillä on lapsi joka on ollut varman maailman helpoin vauva, vaikka kaikkihan niin ajattelee omistaan.
N35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittelin teini-ikäisenä, että olen 30v naimisissa ja parin lapsen äiti. Minulla on vakituinen työpaikka ravintola-alalta ja asuisimme omakotitalossa.
Kuvitelmat ei menny ihan noin. Olen pian 40v, lapseton, asun kerrostalossa vuokralla :D Vakituinen ja pitkäaikainen työ markkinointialalla. Lapsia en ole kaivannut enkä naimisiin mennyt. Toivottavasti elämä menisi niin, että pääsen sanomaan nykyiselle kumppanille "tahdon".
Tein ammatinvalinnan jo 9-vuotiaana ja toteutin sen , olen ollut tyytyväinen työhöni , uraani ja ammattiini. Pari avioeroa matkan varrella on tietysti verottanut omaisuutta mutta ihan hyvin pärjään edelleen. Kolmas liitto kestänyt jo pitkään ja nuoruuden reutominen jäänyt. Hyviä ystäviä on edelleen , osa lapsuudesta asti , osa tullut aikuiselämän varrelta ja harrastusten myötä. Kohta eläkkeelle, ja jos muutaman vuoden ehtisi nauttimaan vielä eläkepäivistä, niin se riittäisi kyllä. Matkusteltua tuli aikoinaan ihan riittävästi, nautin kotimaani vaihtelevasta säästä ja ainoa toive on enää että rauha säilyisi Suomessa.
Olen aina kadehtinut ystäviä, jotka jo pienenä tiesivät mihin ammattiin haluavat isona. Minä en tiedä vieläkään (50+). Haaveilin pitkästä ja komeasta puolisosta ja parista lapsesta.
Olen opiskellut kolme eri ammattia ja ajautunut työpaikasta toiseen mitä kummallisempia polkuja. Nyt olen työssä, jossa viihdyn hyvin.
Puolison löysin, ja hyvän sellaisen, vaikka hän ei olekaan pitkä. Menimme nuorina naimisiin, ehdimme elää kahdestaan jokusen vuoden ennen kuin lapsihaave toteutui. Lapsiluku jäi yhteen terveyteni takia. Nyt elämme taas kahden aikuisen taloutta velattomassa talossa taloudellisesti hyvin toimeentulevina. Perheemme on kasvanut yhdellä ihanalla ihmisellä, kun poikamme löysi hyvän tyttöystävän.
Teininä en yhtään osannut ajatella missä ammatissa olisin aikuisena. Ajattelin kuitenkin että jossain "perus" normaalissa palkkatyössä. Haaveilin kuvataiteilijan tai kirjailijan urasta mutta missään vaiheessa en uskonut että nämä toteutuisivat tai näillä tienaisi. Ajattelin asuvani kaupungissa omassa asunnossa, menisin naimisiin unelmieni miehen kanssa ja saisimme kaksi lasta, matkustelua, harrastuksia. Ajattelin olevani kohtuu toimeentuleva (olin jo nuorena kiinnostunut sijoittamisesta).
En ikinä arvannut että masentuisin ja vielä melkein nelikymppisenäkin se vaikuttaisi elämääni. En arvannut että olisin opiskelijana/työttömänä melkein kymmenen vuotta elämästäni. Kuitenkin, tällä hetkellä: asun kaupungissa mutta vuokra-asunnossa (ostamme pian oman), löysin sen unelmien mieheni mutta hän on ollut jotain parempaa kuin mitä olisin ikinä kuvitellut, meillä on ihana päiväkoti-ikäinen lapsi ja en ikinä arvannut että olisi mahdollista olla näin tajuttoman onnellinen. En ikinä arvannut kuinka ihanaa on tuntea tunteita (joita minun ei annettu lapsena tuntea), olivat ne sitten hyviä tai "huonoja", tai kuinka ihanaa on kun on hyvä itsetunto eikä tarvitse miettiä muiden mielipiteitä.
Maanantai ei mittään ... jne
Olen nyt työttömyyskuninkaana.
Ei tullut silloin mieleenkään, että asuisin ulkomailla. Ja oletin meneväni naimisiin ja saavani lapsia, ei toteutunut.
Sen sijaan se, mistä varsinaisesti haaveilin, on kyllä toteutunut, eikä sillä ole mitään tekemistä parisuhteen tai ammatin kanssa.
Kuvittelin että minusta tulee korkeakoulutettu ja äiti. Että tekisin töitä ja asuisin osan ajan ulkomailla matkustelun lisäksi.
Tuli mielenterveysongelmat, jota lamauttivat kyvyn ja ilon oppia. Ei siis tullut tutkintoa eikä lapsiakaan. Lemmikiä en sitäkään varmasti pystyisi hoitamaan, joten se siitä unelmasta. Toisen asteen tutkinnon suoritin keski-iässä. Ammattiapu kielsi lääkehoidoista suositusten mukaiset ja piti omapäisesti kiinni omasta suunnitelmastaan off label-lääkkeisiin.