Lue keskustelun säännöt.
Millaiseksi kuvittelit elämäsi kun olit teini? Toteutuiko se aikuisena?
Itse olin varma että menen naimisiin ja saan kaksi lasta. Tiesin minkä ammatin itselleni halusin ja lähdinkin sitä opiskelemaan.
Nyt aikuisena olen naimisissa ja minulla on kaksi lasta. Silloinen toiveammattini tosin ei ollutkaan sitä mitä luulin ja nykyään olenkin opiskellut kaksi eri ammattia joista kumpikaan ei ole tuo alkuperäinen.
Olisi kiva kuulla miten muilla. Menikö niin kuin ajattelit?
Kommentit (274)
Kuvittelin, että omaisin ison kaveripiirin. Vietettäisiin aviomiehen kanssa kivoja iltoja muiden pariskuntien kanssa. Puolison kanssa seksiä todella paljon. Pari lasta ja omakotitalo.
Olen introvertti ja töissä olen jo ihan riittämiin tekemisissä muiden kanssa. Niin viihdyn kotona omissa oloissani. Lapsia ei ole eikä tule (minussa vika). Puoliso reissu hommissa. Ja senkään puolesta ei omakotitaloa (yksin minulle liian iso ja liikaa työtä)
Työ/Ura on aina ollut epäselvä ja en vieläkään tiedä mikä olisi minulle se oikea työ.
Olen kuitenkin ihan onnellinen ja tyytyväinen elämääni näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenköhän on, pilasiko elämäni kuitenkin se ikävämpi visio, jossa elän työttömänä sinkkuna (toisella nimellä niitä miespuolisia kai silloin kutsuttiin) kerrostalossa lasten pilkankohteena.
Olihan niitä parempiakin unelmia, elokuvaohjaajasta maailmaa kiertävään rocktähteen. Valitettavasti vain ensimmäinen mielikuva toteutui.
En sinänsä haaveillut mutta kuvittelin eläväni samanlaista elämää mitä vanhemmat elivät ennen meitä lapsia ja sitten lapsiperheenä. Kuvittelin läpi peruskouluajan ja osittain vielä lukiossakin että minusta tulee opettaja ja että ensimmäinen lapsi tulee varmaan 25 vuotiaana ja on omakotitalo sekä koira ja että 30 vuotias on jo tosi vanha. Kuvittelin kaikki illanistujaisia tuttavien kanssa jne.
Nyt olen 30, asun vuokralla, ei lapsia, kolmas parisuhde kuolemassa. Työhöni sentään olen tyytyväinen kun on suht hyväpalkkainen työ, mutta en ole opettaja. En edes hakenut korkeakouluihin kun ajattelin ettei minulla ole varaa, vanhemmilla ei olisi ollut mahdollisuutta tukea rahallisesti mitenkään. Enkä tajunnut sitäkään että jos niitä kavereita ei ole tai hanki lapsuudessa niin ei niitä ole aikuisenakaan. Sukulaisiin yhteydenpito oli vanhempieni varassa ja nyt me nuorempi sukupolvi ei olla toisiimme yhteyksissä, harmi. Eli ei tämä nyt ihan sellaista ole mitä olin kuvitellut.
Mitenköhän on, pilasiko elämäni kuitenkin se ikävämpi visio, jossa elän työttömänä sinkkuna (toisella nimellä niitä miespuolisia kai silloin kutsuttiin) kerrostalossa lasten pilkankohteena.
Olihan niitä parempiakin unelmia, elokuvaohjaajasta maailmaa kiertävään rocktähteen. Valitettavasti vain ensimmäinen mielikuva toteutui.
Ajattelin pääseväni jos en pitkälle niin ainakin johonkin, kunhan vain jatkan samaan malliin. En ehtinyt edes 21-vuotiaaksi, kun asiat, joita olin paennut suorittamalla elämääni, vyöryivät päälle ja elämä meni pitkälti tauolle vuosiksi. Hoidon ohessa yritin väkertää opintoja kasaan, mutta rehellisesti sanottuna en tiedä, tulenko ikinä valmistumaan, vaikka nyt on enää vähän jäljellä. Niin sairasta kuin se onkin en pääse enää suoritusmoodiin ilman, että elämässäni on jokin asia, jota paeta.
Pahinta on se, että osa minut hyvin tuntevistakin uskoo yhä, että suorittajaminä on todellinen minä kaikesta huolimatta, vaikka kyseessä on tasan tarkkaan pakokeino erinäisistä olosuhteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koskaan kuvitellut itseäni naimisiin ja en ole koskaan ollut naimisissa tai edes kihloissa. Se on jokin sisäänkirjoitettu asia mikä vain pysyy. Kuvittelin nuorena, että hankitaan koulutus ja työ + asutaan suht. samassa paikkaa ja nähdään samoja ihmisiä.
No yhtään mikään ei ole säilynyt paikallaan ei työt, asunnot, kaupungit, ihmiset ja koulutuskin uusittu. En vaivaudu edes tutustumaan naapureihin tai ihmisiin sen syvällisemmin, kun kohta taas kuitenkin kuviot muutuu. Ehkäpä joutais jo pois suomesta
Ei ole mennyt vähääkään niin kuin ajattelin nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teininä eli hetkessä, etsi seurustelukumppania. Ei silloin ajatellut tulevaisuutta tai tiennyt mikä on edes mahdollista. Kaksikymppisenä haaveena oli ok-talo ja mies, jossain rauhallisessa paikassa. Aivopestynä luuli että pitää olla lapsi tai pari. Oikeasti asun kerrostalossa ja sinkku keski-ikäisenä. Reaalimaailma on erilainen kuin haaveet.
En ollut mitenkään realiteeteissa tämän maailman suhteen. Ei kiinnostanut työ eikä mikään. Olen tk eläkkeellä, että ehkä tavoite on saavutettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kuvitellut yhtään mitään, enkä haaveillut yhtään mistään.
Enkä saanut yhtään mitään.
Haaveilkaa, hyvät ihmiset.
Mä ajattelin et lähden vaikka stokikseen siivoamaan metron vessoja, niinku Hanoi Rocksin jäbät. Sitten vaan tutustun oikeisiin ihmisiin ja pääsen sisään musapiireihin ja musta tulee stara.. nooooh ei nyt sit ihan mennyt elämä onneksi noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ikinä kuvitellut mitään. Nyt, "aikuisena", pitkäaikaistyötön luuseri kaupungin vuokrakämpässä, ikisinkku ja sosiaalisesti kömpelö.
Minusta piti tulla "kirjastontäti", koska olen aina tykännyt lukea. Olisin saanut olla rakastamieni kirjojen parissa lähes koko ajan. Tulikin sairaanhoitaja, ja oikein mukava ammatti se tämäkin on. Luen paljon edelleen.
Perhe olisi ollut haaveissa, 1- 2 lasta ja rakastava puoliso. Ajan ja iän myötä ko. haaveesta putosivat lapset pois. Rakastava puoliso olisi ollut ihan kiva silti. Nyt kun 50v lähestyy kovaa vauhtia, niin haaveissa olisi, että saisi edes yhden hyvän kokemuksen miehen kanssa. Vaikka lyhyenkin, sillä jaksaisi lopun ikää. En haluaisi olla 50v ja neitsyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei se nyt ihan toteutunut. Minusta piti tulla rock-muusikko. Ei tullut.
En lapsena/teininä haaveillut ikinä mistään. Ahdistavat kotiolot uusioperheessä veivät itseluottamuksen ja elämänilon vuosiksi. Kuten joku tuolla jo aiemmin kommentoikin, ajattelin minäkin kuolevani nuorena.
No, en kuollut, olen 50-v.
Töitä on riittänyt, aviopuolisokin löytyi ihan etsimättä, vaikka aina luulin ettei minua voisi kukaan rakastaa.
Meillä on kaunis koti, rahaa riittää ihan mukavaan elämään. Ammattiini päädyin nuorena ihan sattumien kautta, ala sopii minulle ja pidän työstäni.
Olen teollisen alan työntekijä, matala koulutusvaatimus, mutta etenemismahdollisuudet ovat olleet hyvät. Elämä on siis päässyt yllättämään minut positiivisesti.
Ei toteutunut.
Minulla oli aika maltillisia unelmia, joista osan ehdin hetkeksi saamaan.
Olin tyhmä ja luotin ihmisiin liikaa nuorempana ja sitä käytettiin hyväksi.
En voi enää ikäni puolesta saavuttaa mitään unelmistani, eikä uusia enää tullut tilalle.
En enää yritä mitään ja odotan vain, että tämä toivon mukaan päättyy ja mahdollisimman pian.
Haaveilin että minulla olisi 30-vuotiaana 3 lasta, ja kaunis omakotitalo jossa puutarha. Teini-iän haaveammattini oli lentoemäntä.
Nyt 33-vuotiaana minulla on puoliso, 2 lasta ja asumme kerrostalossa kolmiossa. Työskentelen henkilökohtaisena avustajana.
Ei mennyt elämä ihan niin kuin haaveilin, mutta olen tyytyväinen nykyiseen elämääni, ja onnellinen perheestäni.
Olen yrittänyt uskoa tähän: If you can dream it, you can do it. Joskus se toimii, joskus ei.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin aina, että en selviä hengissä ja tulen kuolemaan ennen 17 ikävuotta. Niin, että voiton puolella Kait ollaan.
Itse ajattelin, että perustuen rokkitähtien kuolemiin, 27v riittää.
Mutta 45v mittarissa. Aikalailla ajelehtimista elämä on ollut. Ammatti valikoitui vahingossa jne. Eikä edelleenkään ole mitään tulevaisuuden suunnitelmia. Vain tunne, ettei kuulu joukkoon
Elin jo nuorena teininä vahvasti silloisissa itselleni tärkeissä asioissa kuten elämänkatsomuksellisissa näkökulmissa, vaikka mielipiteet toki nopeahkostikin vaihtuivat. Eri taidemuodot olivat erittäin tärkeitä, enkä ajatellut erityisesti muuta kuin aina ajankohtaista tiedollista ja taidollista eteenpäin menoa. Mielikuvia itsestä aikuisena ei paljonkaan ollut. Olin aika tyytyväinen ja tasapainoinen, ajattelematta tulevaisuuteen luottavainen nuori. En joutunut miettimään sitä, että jokin hyvä koittaa vasta tulevaisuudessa. Hyvä niin, koska aikuisuudessa olen, kuten muutkin, nähnyt elämän etukäteen suunnittelemisen rajallisen voiman.