Lue keskustelun säännöt.
Millaiseksi kuvittelit elämäsi kun olit teini? Toteutuiko se aikuisena?
Itse olin varma että menen naimisiin ja saan kaksi lasta. Tiesin minkä ammatin itselleni halusin ja lähdinkin sitä opiskelemaan.
Nyt aikuisena olen naimisissa ja minulla on kaksi lasta. Silloinen toiveammattini tosin ei ollutkaan sitä mitä luulin ja nykyään olenkin opiskellut kaksi eri ammattia joista kumpikaan ei ole tuo alkuperäinen.
Olisi kiva kuulla miten muilla. Menikö niin kuin ajattelit?
Kommentit (274)
En kuvitellut mitään, elin vaan päivä kerrallaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Ammatin sain, töitä en. Naimisissa kävin, erosin, lapsia en halunnutkaan. Tyhjät kortit kädessä nyt opintolainoineni vaan kidun sairaana.
Minulla ei ollut mitään suurempia ajatuksia tulevaisuudestani. Ainoa, mistä olin varma 17 - 18 vuotiaana oli se, etten koskaan halua lapsia. No joo - nyt lapsia on kolme enkä mistään hinnasta antaisi pois heistä yhtäkään.
Olen elossa, ajattelin että kuolisin nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ollut mitään suurempia ajatuksia tulevaisuudestani. Ainoa, mistä olin varma 17 - 18 vuotiaana oli se, etten koskaan halua lapsia. No joo - nyt lapsia on kolme enkä mistään hinnasta antaisi pois heistä yhtäkään.
Jos sulla on kolme lasta, niin kyllä voisit luopua ainakin yhdestä, pliis🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ollut mitään suurempia ajatuksia tulevaisuudestani. Ainoa, mistä olin varma 17 - 18 vuotiaana oli se, etten koskaan halua lapsia. No joo - nyt lapsia on kolme enkä mistään hinnasta antaisi pois heistä yhtäkään.
Jos sulla on kolme lasta, niin kyllä voisit luopua ainakin yhdestä, pliis🤣
. . . jatkoa, erittäin itsekästä ajattelua tuollainen, että pidät kaikki lapsesi itselläsi. . .
Haaveeni perheestä ja hyvästä aviomiehensä toteutui, vaikka pelkäsin, ettei minusta olisi siihen rikkinäisen taustani takia. Työelämässä päädyin järkiratkaisuihin. Ammatillisesti koen jollakin tavalla alisuoriutuneeni, mutta opiskelen tällä hetkellä. Nuorena en olisi osannut kuvitella, että elintasoni olisi aikuisena niin paljon parempi kuin vaatimattomasta lapsuudenkodissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli aika kiiltokuvaunelmat, komea mies, glamöröösiltä vaikuttava asiantuntijatyö ja olisin upeasti perheelleni kokkaileva äiti. Olin ysärinuori ja perheellä meni taloudellisesti tosi huonosti ja vanhemmat joikin.
No, kaikki on minulla huomattavasti tavallisempaa, itse asiassa ihan tositavista, mutta silti sekä perhe-elämä että työ tuntuvat ihan antoisilta. Nuorena on tosi tärkeää unelmoida vaikka ne unelmat aika lapsellisia olikin.
Teininä en todellakaan kuvitellut mitään tulevasta elämästäni. En ole koskaan tainnut haaveilla mistään. Olen vain opiskellut ja tehnyt töitä. Hyvin olen pärjännyt ja olen tyytyväinen nykyiseen elämääni.
Eilen just juttelin työkaverini kanssa, joka kysyi miten pääsee tekemään töitä joita teen nyt, mitä olen opiskellut (olen asiantuntijana eräässä isossa suomalaisessa yrityksessä). Kerroin että olen ihan perus kauppaopiston nainen ja mulla on ollut hyvät kollegat, jotka ovat opettaneet kaiken tarvittavan jos en ole osannut. En siis ole ekonomi vaikka olen 10 vuotta tehnyt ekonomin töitä (tai siis samoja joita ekonomit tekevät). Kämppikseni kauppaoppilaitoksesta jatkoi opiskeluaan ekonomiksi ja opiskeluvaiheessa autoin häntä tekemään tehtäviä, koska tein niitä samoja työkseni. Nykyään taidan olla ns paremmassa työssä ja ansaitsen paremmin kuin hän. Ihan vain yo-merkonomin papereilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskonto ja sen dogma määritti haaveeni ensimmäiset 30-vuotta elämässäni. Haaveeni olivat: Ei korkeaa koulutusta vaan ammatti, joka työllistää just sen verran, että voi pitää uskonnon tärkeimpänä elämässä ja ajankäytössä. Ei ura- eikä perhehaaveita, vaan käännytystyötä kunnes kuolen vanhana tai sitten tulee maailmanloppu ja pääsen paratiisin. Paratiisissa uskallan sitten haaveilla itselleni jotain.. Puolisosta sentään haaveilin, että on joku jonka kanssa toteuttaa uskontoa yhdessä ja ilman lapsia tietty.
Lopputulemana toteutin kaikki uskonnon haaveet. 30-vuotiaana erosin viimein pettävästä uskovasta miehestäni ja kohta sen jälkeen lähdin myös uskosta. Nyt vasta mietin mitä elämältäni haluan eikä mitään hajua Terapiassa näitä puren.
Merkonomikoulutuksesta huolimatta olen edennyt ylemmäksi toimihenkilöksi ja saan keskipalkkaa. Taloudellisesti menee paremmin kuin näillä eväillä kuvittelisi.
Näitä on mielenkiintoista lukea. Monella lapsuuden ajatukset, kiinnostukset ja harrastukset ovat määrittäneet mihin suuntaan aikuisena lähtee. Lapsia tulisi kannustaa haaveiluun. Ne jäävät jonnekin alitajuntaan kytemään, ja auttavat tarttumaan tilaisuuksiin kun sellaisia tulee eteen.
Lapsena luin paljon ja haaveilin että olisin kirjailija. Tykkäsin kovasti eläimistä. Joskus mietin, että kaksi lasta olisi kiva, ja talo. Näiden lisäksi minulla on pari harrastusta joihin upposin täysillä.
Yllätäen opiskelin tutkinnon molemmista lapsuuden harrastuksiin liittyvältä alalta, ja teen niitä työkseni. Kirjoitan edelleen ja olen ollut mukana tekemässä kirjaa, vaikkei minusta tullut kirjailijaa. Minulla on ollut aina paljon eläimiä ja avustan rahallisesti eläinsuojelua, kun voin. Sain lapseni ja taloni. Elämä on ollut hyvä, kaikkine monttuineenkin. Itseni näköistä.
Se mistä en haaveillut, oli mies. Ehkä olisi ollut syytä miettiä jo lapsena millaisen miehen kanssa toteutan elämäni haaveita. Vasta nelikymppisenä osasin mennä yhteen hyvän miehen kanssa. Sitä ennen keräsin teinistä asti huonoja tyyppejä ja sydänsuruja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskelualan ja ammatin keksin jo yläasteella, ja se toteutui täysin. Mistään muusta en muista haaveilleeni, ellei sitten lasketa sitä, että fantasioin elämästä ilman koululiikuntaa. No sekin toteutui tietysti.
Jos en juuri mistään haaveillut, niin eipä elämäni nyt aikuisena myöskään sisällä oikein mitään. Eli kaipa sain mitä tilasin.
Valmistua lukiosta, jatkaa opiskeluja ammattikorkeakoulussa. Löytää hyväpalkkainen työpaikka. Omistaa hieno mukava omakotitalo ja tyylikäs uusi auto pihaan. Löytää nätti mukava vaimo ja pari kamalaa kakaraa sit varmaan siihen.
Lukion jätin kesken, lukio melkein lukematta läpi. Äidinkielen essee jäi tyhjäksi koska päässäni on vain tyhjää. Hanttihommia olen tehnyt 20v sen jälkeen. Omistusasunnon ostin. Vaimoa en löytänyt. Unelmanaisen löysin, hän lähti. Aloin ryyppää, myin asuntoni, lopetin työt. Aloin lomailee thaimaassa. Odottelen kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittelin, että olisin naimisissa, minulla olisi lapsia ja olisin toimittaja (haaveammattini). Ja asuisin jossain muualla kuin kotikaupungissani. Tosin uskoin, että tämä olisi elämääni jo jonain 25-vuotiaana. Eipä ollut.
Nyt kolmekymppisenä tämä kaikki on toteutunut toimittajan ammattia lukuun ottamatta. Ammattini kyllä liippaa melko läheltä, sillä pääsen mm. haastattelemaan ja kirjoittamaan siinä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Kuvittelin, että olisin naimisissa, minulla olisi lapsia ja olisin toimittaja (haaveammattini). Ja asuisin jossain muualla kuin kotikaupungissani. Tosin uskoin, että tämä olisi elämääni jo jonain 25-vuotiaana. Eipä ollut.
Nyt kolmekymppisenä tämä kaikki on toteutunut toimittajan ammattia lukuun ottamatta. Ammattini kyllä liippaa melko läheltä, sillä pääsen mm. haastattelemaan ja kirjoittamaan siinä paljon.
Ai niin, tärkeä unohtui: lukemista ja kirjoittamista rakastavana haaveilin myös, että olisin kuuluisa kirjailija. Eipä ole tullut julkaistua vielä yhden yhtäkään kirjaa :D
Minulle selvisi ala-asteen lopulla, että on lukupäätä. Yläasteella oli itselleni selvää, että minusta tulee asianajaja tai lääkäri. Ne kulkivat rintarinnan. Muistan hetken, kun katsoin tvstä jotain sydänleikkausta ja se tuntui vastenmieliseltä enkä voinut kuvitellakaan, että leikkelisin ihmistä. Sillä hetkellä ammatin valinta kirkastui ja lopetin pitkän matikan ja fysiikan lukemisen (tai siis en enää panostanut niihin yhtään). Minusta tulee asianajaja ja minulla on oma toimisto. Asianajajan työstä kokemukseni perustui yksinomaan Matlockiin ja siihen leppoisaan meininkiin. Suvussa ei ollut yhtään yliopiston käynyttä, saati sitten asianajajaakaan...
Muistan ihmetelleeni, että kun kerroin meneväni lukion jälkeen oikikseen, niin minulle sanottiin, ettei sinne niin vaan mennä, vaan haetaan eikä sisälle päästä helpolla. Minulle oli selvää, että MENEN. Lapsia en halunnut enkä välttämättä naimisiinkaan, mutta pitkän parisuhteen kuvittelin itselleni.
No, lukion jälkeen pidin välivuoden ja MENIN kertomallani tavalla oikikseen ekalla. Hain työkokemusta monelta eri osa-alueelta ja lopulta perustin oman toimiston. Ei tullut isoa toimistoa, mutta se ei haitannut (eihän Matlockillakaan ollut.... :).
Nyt 52 v, AA-yrittäjä edelleen. Ei miestä ole ollut 8 vuoteen, ei lapsia.
Nyt alalla jo vuodesta -97 olleena voisin sanoa teini-ikäiselle itselleni, että ehkä se Matlock -sarjan leppoisuus asianajajan työssä ei ole kovin realistista... Pidän työstäni enkä muutakaan osaa, joten ehkä tekisin kuitenkin saman ammatinvalinnan näilläkin tiedoilla, mutta.... Kenties helpommallakin saisi elantonsa. Harkitse kahdesti omaa yritystä; olisiko sittenkin palkkatöissä helpompaa? Vielä kysyisin TeiniMinältä, että jos olet kova stressaaja -tyyppi, niin onko pään sisällä tehtävä työ sinulle oikea??
Mutta, joo. En koskaan haaveillut tästä ammatista rahan vuoksi, vaan lähinnä ajattelin myös siltä kantilta lukiossa, että oikiksen koulutusta arvostetaan myös pitkälle, joten mahdollisuudet eri tehtäviin on aika laajat, jos opintojen aikana huomaisinkin, etten pidä varsinaisesta asianajotyöstä.
asianajaja, yrittäjä
Hämmentävää miten monelle omaisuus on ja on ollut onnellisuuden mittari. Surullista myös lukea lapsuudessa ilman kannustusta jääneistä. Elämä on totisesti opettanut, ettei muutaman vuoden akateeminen koulutus tee ihmisestä älykästä, laajakatseisempaa tai taitavaa työssään.
Minusta piti tulla taidemaalari, rakastin jo lapsena kauneutta ja värien eri sävyjä. Olen visualisti ja valokuvaaja. Ahdistavista työpaikoista lähdin nopeasti, en ole ikinä suostunut myymään sieluani rahalle. Kohtalo toi aina uuden paremman mahdollisuuden, elämää, yhteisön ja ystäviä.
Olen leski, äiti, isoäiti, ystävä, olen myös onnellinen nainen. Olen elänyt itse omaa elämään enkä kadu mitään.
Toivoin saavani pillua, jota olenkin sittemmin saanut paljon enemmän kuin uskalsin teininä toivoakaan.
Olin ajatellut pysyväni sinkkuna. Tosiasiassa olen ollut samassa parisuhteessa 19-vuotiaasta. Luulin, että minusta tulisi urajyrä mutta ei se kyllä sovi luonteelleni. Jännä miten vähän sitä tunteekaan itseään nuorena.
Ei toteutunut vaan sain melko turhan, tyhjän ja yksinäisen elämän. No 50 vuotta, kun tulee mittariin, niin osakkeet muutan rahaksi ja aloitan elostelun Thaimaassa.