Ruotsin malli Suomeen: yksi virallinen kieli, usea vähemmistökieli

Runkkuryssä teki oman MAAAAALIIIN!

Runkkuryssä teki oman MAAAAALIIIN!

Runkkuryssä teki oman MAAAAALIIIN!

Runkkuryssä teki oman MAAAAALIIIN!

Runkkuryssä teki oman MAAAAALIIIN!

Runkkuryssä teki oman MAAAAALIIIN!

Runkkuryssä teki oman MAAAAALIIIN!

Runkkuryssä teki oman MAAAAALIIIN!

Syviä meihin haavoja

vaikk' usein pisti peitsellään,

on rakas meille maineensa,

kuin meidän oisi hän;

ei lippu niin eik' isänmaa

voi veljeyttä vahvistaa

välillä sotamiehien

kuin miehuus yhteinen.

Siis Kulneville hurraamme,

ei usein mointa löytää voi;

jos vuodattikin vertamme,

sen sota hälle soi.

Vihollinen jos olikin,

sitähän mekin oltihin;

hän löi, kuin mekin, riemuissaan,

ken tuost' ois pahoillaan?

Vihattu olkoon pelkuri,

häpeän, pilkan saakoon hän,

mut eläköön, ken uljaasti

käy sankartietähän!

Iloinen hurraa, ponneton

osaksi kelpo urohon,

Kuningas Kustaa Aadolf

salissaan noussut on,

vait' olon lakkauttaa

ja alkaa lausunnon.

Hänellä kuulijoita

on kolme kaikkiaan:

Toll marski, Piper kreivi,

Karl Lagerbring, ne vaan.

Kuningas silloin virkkoi,

vakaana lausui näin:

"Suomessa armeijamme

käy yhä taaksepäin;

toiveemme Klingsporista

on tyhjiin rauennut,

ja Viapori mennyt,

se pylväs kaatunut."

"Olemme ilmestykseen

turvanneet yhtenään,

pääenkeli vain viipyy,

sit' ei näy vieläkään.

Kuitenkin sodan ryske

lähemmäks yhä saa;

se meistä, kuninkaasta,

on arveluttavaa."

Tajuaako tuo yksi spämmääjä, että Vänrikki Stoolin tarinat on ruotsinkielinen eepos, jonka on kirjoittanut suomalaisten kansallisrunoilija, ruotsinkielinen Johan Ludvig Runeberg? Niin syvällä on ruotsinkieli kulttuurissamme.

"Siis kuninkaallisesti

olemme päättäneet

ja vakaan päätöksemme

myös täyttää tahtoneen;

me, näätte, tuottanehen

olemme puvun sen,

min Leijonamme vihki

Narvalla taistellen."

"Kahdennentoista Kaarlen

nyt kintaat otamme,

sen miesnä, kuninkaana

me tehdä tahdomme,

tuon suuren urhon miekan

vyöllemme sidottaa,

kuin hänkin hämmästyttää

velttoa maailmaa."

"Te, Piper, toinen kinnas

käteemme vetäkää,

ja, Lagerbring, te toista

samaten käytelkää.

Toll, vanhuus ynnä maine

suo teille kunnian

sitoa vyötäisiimme

tuon miekan voittoisan."

Kuningas juhlallisna,

kuin mikä jumala,

kahdennentoista Kaarlen

nyt nähtiin puvussa.

Täll' erää liian ylväs

hän oli puhumaan,

salissa pitkill' astui

hän askelilla vaan.

Kun astuntansa loppui,

uus näky nähtihin:

hän kintahat ja miekan

taas antoi takaisin,

loi toisiin katseen, josta

ol' leikki kaukana,

ja vaitiolon taaskin

lopetti armossa:

"Nyt Lagerbring saa laittaa

sanoman Suomehen,

puvussa Leijonamme

jo meidän ollehen.

Toll marski, Piper, kreivi,

ma teidät kumpaisen

todistajaksi kutsun

tekoni ylhäisen!"

Ei tiedä aikakirjat,

hän saiko muuttumaan

teollaan uljahalla

asiat Suomenmaan:

vaan hämmästyipä kyllä

läheinen maailmans',

Karl Lagerbring, Toll marski

ja Piper kreivi kanss'.

Vierailija kirjoitti:

Tajuaako tuo yksi spämmääjä, että Vänrikki Stoolin tarinat on ruotsinkielinen eepos, jonka on kirjoittanut suomalaisten kansallisrunoilija, ruotsinkielinen Johan Ludvig Runeberg? Niin syvällä on ruotsinkieli kulttuurissamme.

Ei näköjään tajua. Niin tyhmä on pakkoruotsihullu persu.

Rantsilassa riemu raikui,

leiriss' oli juhlan vietto:

voitost' oli Siikajoen

tullut Cronstedtille tieto;

eri seurueissa juotiin

isänmaalle rakkahalle,

onnen ensi koittehelle,

palauneelle kunnialle.

Yhdessäpä siin änähtiin

kaksi everstluutnanttia,

ukot Christjernin ja Lode,

kokeneita sankaria.

Vertaisena näiden rinnall'

Aminoffkin istui siellä,

piirin ympärille kertyi

parvi nuorempia vielä.

Vapahasti niitä näitä

juteltihin juotaessa,

suistaa tarvinnut ei kieltään

seurueessa semmoisessa:

päälliköiden heikkoutta

ilman vaaraa moitittihin,

nimist' ylväist' ennen muita

marskin nimi mainittihin.

Aflecht, joka Revonlahdell'

urhoretkeilynsä päätti,

ilkkui: "Malja Klingsporille!

tavat vanhat pois hän jätti;

hauska nähdä kuinka nyt hän

keikuttaapi niskojansa;

vihdoinkin hän seistä tohti,

pitkin maata juostuansa."

Cronstedtinpa ajutantti,

Reiher Luutnantt' tuohon tiesi:

"Lemmon valhe, että Klingspor

seisahtunut on kuin miesi;

Adlercreutz ja Hertzen poisti

häpeämme kunnollansa;

marski, hitto vieköön, matkall'

Majur' Furumarck hän lausui:

"Kuninkahan syy on tässä.

Miksi hänen armostansa

leikkiin pääs' tuo pataässä?"

Ladau virkkoi: "Sin' et kelpaa

arvostamaan marskin työtä:

sull' on sydän, hällä vatsa,

sa voit kuolla, hän vain syödä."

Ehrnroth sanoi: "Muistelkaamme,

missä loisti aikoinahan;

makasiinissa ei syty

halu harras kunniahan;

Klingsporinhan sankarura

oli komissariati,

ihmekö, jos rakas hälle

tappelu nyt ei, vaan vati."

Tigerstedt, tuo Suomen poika,

joka niinkuin Aflecht raukes,

kiristeli hampaitansa,

kiukust' kieli laukes:

"Totta, hän on muukalainen,

kasvanut ei laaksoissamme,

hän ei taida meidän kieltä

eikä tunne tapojamme."

"Mut on meidän maan hän nähnyt,

nähnyt on sen saaret, luodot,

niinkuin mekin vuoriltamme

tuhanten sen järvein muodot.

Sydämettä, Jumalatta

se on, jok' ei hartahasti

innostuisi puoltamahan

tätä maata kuoloon asti!"

Christjernin nyt katsoi Lodeen:

"Nuoriapa kuule, veikka,

hampaiss' on taas Klingspor heillä,

sepä onkin vahna seikka.

Onneamme kiittää saamme,

vaikka veriin kaatunemme;

toista se kuin mit' on suotu

meidän marski raukallemme."

Vanha Lode, jäykkä herra,

oli vaiti istununna;

nyt nous ukko seisaallensa,

kasvoiltansa punastunna,

lasin täyden joi hän pohjaan,

voimalla sen pöytään laukas,

hatun pisti kainaloonsa,

suuttuneena suunsa aukas:

"Pois ma joukostanne lähden,

pitäkäätte riemujanne;

Klingsporista moitett' aina

saapi kuulla seurassanne.

Sotamarski, sotamarski,

muut' ei ole haastamista;

häpeä ett' urhomiehet

kehtaa haastaa tuommoisista."