Miten hoitojonot saataisiin purettua?
Koronan jäljilta ja muutenkin on valtava hoitovelka, joka pitää purkaa. Julkinen sektori ei siihen kykene. Mitä ehdotat?
Kommentit (55)
Hallitusohjelmaanhan on kirjattu, että hoitojonot poistuvat luonnollisesti sekä edullisimmin jonottajien kuoleman kautta.
Eihän Suomi nousisi köyhiä, maksukyvyttömiä kujjuuneja hoitaen.
Menoerä sellainen turha rahvasjoukkio vain on. FYI FAN !
Hoitajat ja lääkärit suoraan tulosvastuuseen: jos potilaan/asiakkaan ongelmia ei saada tai haluta saada hoidetuksi asiallisesti ja oikein ->potkut. Kyllä noihin töihin ihan motivoituneita ja osaaviakin ihmisiä löytyy ja ihan kantapopulaatiosta. Tyhmät ja laiskat hettin alalta.
Ehdotan, että potilas hoidettaisiin kerralla kuntoon.
Itsellä pieni patti korvassa, joka ei muuten olisi häirinnyt, mutta koska käytän kuulokojetta, patti ärsyyntyi. Vaati VIISI käyntiä terveydenhuollossa ennenkuin patti poistettiin. Ja kaikenhuippu oli, että poistettiin väärä patti. Lääkäri tajusi sen kyllä vielä siinä vastaanotolla, mutta sanoi, että ota uudelleen yhteyttä, jos se yhä vaivaa. Mitä varten se luuli mun sinne tulleen? En ole jaksanut uutta kierrosta, ja kallis yhteiskunnan kustantama kuulolaite lojuu laatikossa.
Omalla kohdallani purku tapahtuu sillä, että ei edes pääse sinne jonoon, kun ei anneta aikoja ja tutkita, jotta löytyisi jotain, jonka perusteella sinne jonoon pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Hoitajat ja lääkärit suoraan tulosvastuuseen: jos potilaan/asiakkaan ongelmia ei saada tai haluta saada hoidetuksi asiallisesti ja oikein ->potkut. Kyllä noihin töihin ihan motivoituneita ja osaaviakin ihmisiä löytyy ja ihan kantapopulaatiosta. Tyhmät ja laiskat hettin alalta.
Tämä yksi vaiva per yksi käynti on aivan naurettavaa touhua. Osa lääkäreistä on suoraan kieltäytynyt tekemästä mitään edes sille yhdelle vaivalle, jonka takia vastaanotolla ollaan, koska silloin pitäisi setviä muutkin vaivat ja niiden vaikutus kyseiseen vaivaan ja sen hoitoon. Kellään ei ole aikaa sellaiseen. Joskus lyövät reseptin käteen ja sitten setvin farmaseutin kanssa apteekissa, voinko edes käyttää koko lääkettä muiden lääkkeiden ja vaivojen kanssa. Mahtavaa.
Lantut ja Nauriit kärrätään syvälle järveen.
Vierailija kirjoitti:
Aika helposti niin, että lopetetaan priorisointi. Minäkin olen käynyt viimeisen 3 vuoden aikana 6 kertaa lääkärissä kuulemassa, että olen edelleen leikkausjonossa enkä yllättäen ole parantunut. Täysin turhia käyntejä siis, näitä tehdään siksi, että täytetään lain kirjain. Kyse on päiväkirurgisesta operaatiosta ja erittäin paljon työntekoa haittaavasta ongelmasta, joka voitaisiin helposti hoitaa sen noin 15 min aikana, jonka käytän lääkärin aikaa (sillä oletuksella siis, että leikkaussali ja hoitohenkilöstö siellä olisi valmiina). Mutta ei, on valittu tämä hoitamattomuuslinja.
Tämä on totta, jos työt tehtäisi sitä mukaan kuin sitä tulee eikä pidettäisi varalla jotain aikoja jos sattuisi joku tarvitsemaan just sillä tietyllä kriteerillä.
Mulla oli toimenpide tulossa 6 kk sisällä, mutta mitään ei kuulunut. Sitten soitin 6kk 1 vk päästä, niin hupsista, aika löytyi parin päivän päästä. Missähän se aika oli vähän aikaisemmin.
Miehen silmälääkäri laittoi lähetteen 3 kk jonoon, mutta ei mitään kuulunut. Kun soitettiin, että pitääkö tässä sokeutua vai mitä on tapahtunut, kun se 3 kk oli ihan ehdoton minimi, niin aika lötyi huomenna.
Aikoja löytyy heti, kun käy riehumaan. Jotenkin ne hilloaa niitä aikoja.🤯
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoitajat ja lääkärit suoraan tulosvastuuseen: jos potilaan/asiakkaan ongelmia ei saada tai haluta saada hoidetuksi asiallisesti ja oikein ->potkut. Kyllä noihin töihin ihan motivoituneita ja osaaviakin ihmisiä löytyy ja ihan kantapopulaatiosta. Tyhmät ja laiskat hettin alalta.
Tämä yksi vaiva per yksi käynti on aivan naurettavaa touhua. Osa lääkäreistä on suoraan kieltäytynyt tekemästä mitään edes sille yhdelle vaivalle, jonka takia vastaanotolla ollaan, koska silloin pitäisi setviä muutkin vaivat ja niiden vaikutus kyseiseen vaivaan ja sen hoitoon. Kellään ei ole aikaa sellaiseen. Joskus lyövät reseptin käteen ja sitten setvin farmaseutin kanssa apteekissa, voinko edes käyttää koko lääkettä muiden lääkkeiden ja vaivojen kanssa. Mahtavaa.
Totta tämä. Paljon vähemmin menisi kaikkien aikaa, jos kerralla varattaisi tarpeeksi pitkä aika, jolloin selvitettäisi kaikki asiat.
Onko kukaan laskenut, mitä säästöä tuosta tulisi, kun olisi yksi lääkärikäynti, yksi labra ja yksi mahd röntgenkäyni versus se, että näitä käyntejä olisi esim 5 kpl.
Puhumattakaan niistä mahd kymmenestä Kelakyydistä jonkun huonosaattoisen ihmisen ollessa kyseessä.
Vielä 90-luvulla mulla ol ns omalääkäri, joka toimi näin, mutta oli varmaan liian helppo konsepti. T ex-hoitaja
No ei ole ihme kun kaikki tehdään niin hitaasti julkisella, kunnallisella puolella, työn tehokkuus on ihan olematonta, tutkitaan jotain ja uusi aika kuukausien päähän, kauhea byrokratia, tehottomuus ja osin välinpitämättömyys vallitsee.Pitäisi tehdä iso remontti ja tavoite että hoidetaan kaikki kerralla valmiiksi, kaikki mahdolliset tutkimukset peräkkäin samalla käynnillä.

Niinpä, tuntuu että kunnallinen on joku suojatyöpaikka, ja ainakin itsellä kokemusta työntekijöistä joita ei työ voisi vähempää kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Elintapasairaudet rajattava pois julkisen sairaanhoidon piiristä. Esim pelkästään ylipaino kuorimittaa enemmän sairaanhoitoa enemmän kuin päihteet ja tupakointi.
Vanhaksi eläminen rasittaa vielä enemmän. Ysikymppiseksi elävä kuluttaa yhteiskunnan resursseja jopa 20 vuotta pidempään kuin 70-vuotiaaksi elävä. Lihavia ei ysikymppisissä juuri ole...
Vanhuus aiheuttaa lopulta ihan samat lonkkaleikkaukset ja syövät. Vaikka asuisit kotona pidempään, on sulla enemmän vuosia täyshöperönä ympärivuorokautisessa hoidossa kuin lihavalla,joka pääsee pois elintapasairauksien vuoksi aiemmin eikä välttämättä ikinä joudu palvelukotijonoon.
Tätä ikivanhaksi elättämistä pitäisi tarkastella kriittisemmin.

Hoivakodeissa on kyllä nykyään paljon lihavia vanhuksia, ja yleensä he ovat juuri niitä jotka syövät (heh) resursseja kaikkein eniten.
Lähes jokainen lihava hoivakotivanhus on toimintakyvyltään täysin autettava.
Pelkkään vaipanvaihtoon voidaan tarvita kaksi hoitajaa, koska fyysinen kuormitus olisi muuten iso työturvallisuusriski.
Siirtämiseen esim. sängystä pyörätuoliin tarvitaan kallis nostolaite, ja suihkusta tai wc-käynneistä en edes aloita.
Hoikilla toimintakyky säilyy pidempään, ja moni pystyy jopa kävelemään itse rollaattorin tuella. Hoikkia vuodepotilaita pystyy hoitamaan turvallisesti yksinkin ja monesti he osaavat jopa itse auttaa esim. kyljelle kääntämisessä.

Täytyy muistaa suhteuttaa, että hautausmaalla heitä on enemmän. Pointti on, että väestötasolla lihavat kuolevat aiemmin. Ja ongelma on se, että hoivatasoisia vanhuksia on nykyään niin paljon. Hoikat elävät pidempään myös niitä vuoteeseenkääntelyvuosiakin ja ne ovat kalliita.
Itse olen siis hoitajana sairaalan puolella meillä on niitä niin vaikeita tapauksia, etteivät pärjää palvelukodeissa. Syynä on hyvin usein pitkälle edennyt dementia, joka on edennyt siksi ettei mikään elämäntapasairaus ole vienyt. Harhoja ja huutoa sekä hoitovastaisuutta niin hoikankin ihmisen hoitoon tarvitaan 3-4 ihmistä. Lisäksi elämänlaatu on ihan nollassa jos pitää huutaa koko yö harhoille.
Itse teen hoitotahdon, ettei tarvitse kenenkään käännellä mua, olinpa sitten sata- tai viisikymmenkiloinen.
Lisäksi vanhuusvuodet tekevät hirveän paljon päivystyskäyntejä ja ne maksavat.
Vierailija kirjoitti:
Ehdotan, että potilas hoidettaisiin kerralla kuntoon.
Itsellä pieni patti korvassa, joka ei muuten olisi häirinnyt, mutta koska käytän kuulokojetta, patti ärsyyntyi. Vaati VIISI käyntiä terveydenhuollossa ennenkuin patti poistettiin. Ja kaikenhuippu oli, että poistettiin väärä patti. Lääkäri tajusi sen kyllä vielä siinä vastaanotolla, mutta sanoi, että ota uudelleen yhteyttä, jos se yhä vaivaa. Mitä varten se luuli mun sinne tulleen? En ole jaksanut uutta kierrosta, ja kallis yhteiskunnan kustantama kuulolaite lojuu laatikossa.
Tämä. Pääsin erästä kautta terveydenhoitajan tarkastukseen ja koska valitettavia asioita on kertynyt monta lääkärille listattuna, niin osaa ei ehditä sitten järjestetyllä lääkärikäynnillä hoitamaan.
Sama hammashoidossa, kun oli paikka irronnut ja odottaessa aika irtosi toinen, niin niitä ei ehditty/saatu hoitaa, koska aika oli 20 minuuttia. Tosiasiassa en ollut sisällä edes varttia, joten toinen käynti, jonka varasin heti oven ulkopuolella oli resurssien tuhlausta. Sekä minulle tuli kahdet kulkemiset sinne hammaslääkäriin ja tietysti kaksi käyntimaksua.
Jonoja tukkii erityisesti mmaahanmuuttajat. Ne voisi priorisoida alemmaksi. Lisäksi hypmaanikot, jotka kuvittelevat kärsivänsä jokaisesta Iltasanomissa lanseeratusta sairaudesta pitäisi tunnistaa ja ohjata psykoterapiaan.