Miten saisin itsevarmuutta lisää?

Et ole sen huonompi kuin muutkaan ja jokainen ihminen ja myös sinä olet jossain asiassa parempi kuin joku/jotkut toinen/toiset. Älä sano itsellesi äläkä muillekaan ,että et osaa etkä pysty ennen kuin olet kokeillut. Voit sanoa ettet tiedä osaatko, mutta voit kyllä kokeilla jolloin et tule nolatuksi vaikka et onnistuisikaan. Mokaaminen ja epäonnistuminen kuuluvat elämään ja niiden avulla voi myös löytää omat vahvuutensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero epävarmassa miehessä ja naisessa on se että naisella se ei estä parisuhteen saamista. Miehet antaa paljon anteeksi naisessa ja naiset ei sitten niinkään miehessä. Samon kun elämänhallintaongelmainen ja mielenterveydeltään järkkyvä mies on yksin ja syrjäytynyt niin nainen on Toisenlaiset äidit sarjassa.

Olen epävarma mies ja on noita naisia riittänyt. Ehkä ne parikymppiset instabeibet eivät annakaan anteeksi, mutta kyllä nekin tippuvat sieltä norsunluutornista kun ikää tulee. Me miehetkin haluamme joskus hyväksyntää ihan vääränlaisilta naisilta ja yleistämme helposti. Se, että joku jää huomaamatta ei tarkoita sitä, etteikö häntä olisi olemassa. Ehkä etsit väärästä seurasta.

En ole sama, mutta se sinun epävarmuus ei sitten ehkä tule ilmi tutustumisvaiheessa.

Itse olen ujo (persoona). Olen lukenut paljon ujoudesta, eikä se peruspiirre minussa tule muuttumaan. On vaikea tutustua ihmisiin, kun ujostuttaa ja on epävarma, millaisen mielikuvan itsestään antaa. Olen tasan yhden kerran ollut treffeillä 22-vuotiaana. Kädet hikosi, sydän tykytti, sekoilin sanoissani. Treffien lopussa möläytin turhan rehellisesti, että en ole varma, kiinnostaako hän minua parisuhdemielessä. Niin noloa! En ollut ehtinyt edes miettiä, kiinnostaako vai ei, mutta sanoin ääneen sen, mistä olin epävarma.

Töissä olen erilainen, varmempi siitä mitä teen. Yksi uudempi työkaveri kysyi, miten sä aina tiedät kaikesta kaiken. Hymyilytti. Tiedän niin sanotusti kaikesta kaiken omassa työtehtävässä, koska olen niin epävarma ihminen, että otan aina varmuuden vuoksi selvää asioista perin pohjin. Sitten kun olen vielä ujokin, en vietä töissä aikaani jutellen kotiasioista. Eipä niissä olisi juteltavaakaan. Asun yksin, seurana sisäkissa, omistusasunnosta vielä 8 vuotta lainaa maksettavana, käyn äidin luona lauantaisin syömässä, katson Netflixiä ja leffoja, käyn lyhyillä juoksulenkeillä muutaman kerran viikossa. Siinä koko elämä. En käy lomamatkoilla eikä ole seikkailuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero epävarmassa miehessä ja naisessa on se että naisella se ei estä parisuhteen saamista. Miehet antaa paljon anteeksi naisessa ja naiset ei sitten niinkään miehessä. Samon kun elämänhallintaongelmainen ja mielenterveydeltään järkkyvä mies on yksin ja syrjäytynyt niin nainen on Toisenlaiset äidit sarjassa.

Olen epävarma mies ja on noita naisia riittänyt. Ehkä ne parikymppiset instabeibet eivät annakaan anteeksi, mutta kyllä nekin tippuvat sieltä norsunluutornista kun ikää tulee. Me miehetkin haluamme joskus hyväksyntää ihan vääränlaisilta naisilta ja yleistämme helposti. Se, että joku jää huomaamatta ei tarkoita sitä, etteikö häntä olisi olemassa. Ehkä etsit väärästä seurasta.

En ole sama, mutta se sinun epävarmuus ei sitten ehkä tule ilmi tutustumisvaiheessa.

Itse olen ujo (persoona). Olen lukenut paljon ujoudesta, eikä se peruspiirre minussa tule muuttumaan. On vaikea tutustua ihmisiin, kun ujostuttaa ja on epävarma, millaisen mielikuvan itsestään antaa. Olen tasan yhden kerran ollut treffeillä 22-vuotiaana. Kädet hikosi, sydän tykytti, sekoilin sanoissani. Treffien lopussa möläytin turhan rehellisesti, että en ole varma, kiinnostaako hän minua parisuhdemielessä. Niin noloa! En ollut ehtinyt edes miettiä, kiinnostaako vai ei, mutta sanoin ääneen sen, mistä olin epävarma.

Töissä olen erilainen, varmempi siitä mitä teen. Yksi uudempi työkaveri kysyi, miten sä aina tiedät kaikesta kaiken. Hymyilytti. Tiedän niin sanotusti kaikesta kaiken omassa työtehtävässä, koska olen niin epävarma ihminen, että otan aina varmuuden vuoksi selvää asioista perin pohjin. Sitten kun olen vielä ujokin, en vietä töissä aikaani jutellen kotiasioista. Eipä niissä olisi juteltavaakaan. Asun yksin, seurana sisäkissa, omistusasunnosta vielä 8 vuotta lainaa maksettavana, käyn äidin luona lauantaisin syömässä, katson Netflixiä ja leffoja, käyn lyhyillä juoksulenkeillä muutaman kerran viikossa. Siinä koko elämä. En käy lomamatkoilla eikä ole seikkailuja.

Häpeätkö ujoutta itsessäsi? Yritätkö peitellä sitä? Pidätkö itseäsi huonompana tämän piirteen vuoksi? Ehkä ongelmasi ei ole itse ujous, vaan asennoituminen siihen. Ja se vaikuttaa itsetuntoon. Et varmasti kelpuuttaisi naista, joka on todella huono itsetuntoinen ja pitäisi itseään liian läskinä tai rumana tai mitä lie. Ole ylpeä itsestäsi ja kanna ominaisuutesi kunnialla. Jos joku ei kiinnostu älä jää märehtimään vaan tylysti seuraava. Ennen pitkää itsevarmuutesi kehittyy ja sinua pidetään kiinnostavana. Mitä enemmän altistat itseäsi sitä vähemmän kätesi tärisevät jne. Lisäksi moni nainen pitää noita merkkinä siitä, että olet oikeasti kiinnostunut eikä tämä ole aina ja poikkeuksetta huono asia. Naiset etsivät parisuhdetta ihan eri mielellä kuin yhden illan juttua. Toki miehetkin. Ja muista ettet ole ainoa, joka painii noiden ongelmien kanssa. Samalla tavalla naisetkin jännittävät treffejä. Ajattele onnistumisiasi. Muista asiat, joissa olet hyvä. Haukkaa suurempi pala mitä kuvittelet voivasi pureskella. Ja suhtaudu naisiin kuin ihmisiin, ei ne sen kummempia ole.

Äläkä keksi tekosyitä ja jää märisemään sohvalle. Jokaiset pakit kehittää itsetuntoasi etkä myöhemmin enää pelkää niitä niin kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero epävarmassa miehessä ja naisessa on se että naisella se ei estä parisuhteen saamista. Miehet antaa paljon anteeksi naisessa ja naiset ei sitten niinkään miehessä. Samon kun elämänhallintaongelmainen ja mielenterveydeltään järkkyvä mies on yksin ja syrjäytynyt niin nainen on Toisenlaiset äidit sarjassa.

Olen epävarma mies ja on noita naisia riittänyt. Ehkä ne parikymppiset instabeibet eivät annakaan anteeksi, mutta kyllä nekin tippuvat sieltä norsunluutornista kun ikää tulee. Me miehetkin haluamme joskus hyväksyntää ihan vääränlaisilta naisilta ja yleistämme helposti. Se, että joku jää huomaamatta ei tarkoita sitä, etteikö häntä olisi olemassa. Ehkä etsit väärästä seurasta.

En ole sama, mutta se sinun epävarmuus ei sitten ehkä tule ilmi tutustumisvaiheessa.

Itse olen ujo (persoona). Olen lukenut paljon ujoudesta, eikä se peruspiirre minussa tule muuttumaan. On vaikea tutustua ihmisiin, kun ujostuttaa ja on epävarma, millaisen mielikuvan itsestään antaa. Olen tasan yhden kerran ollut treffeillä 22-vuotiaana. Kädet hikosi, sydän tykytti, sekoilin sanoissani. Treffien lopussa möläytin turhan rehellisesti, että en ole varma, kiinnostaako hän minua parisuhdemielessä. Niin noloa! En ollut ehtinyt edes miettiä, kiinnostaako vai ei, mutta sanoin ääneen sen, mistä olin epävarma.

Töissä olen erilainen, varmempi siitä mitä teen. Yksi uudempi työkaveri kysyi, miten sä aina tiedät kaikesta kaiken. Hymyilytti. Tiedän niin sanotusti kaikesta kaiken omassa työtehtävässä, koska olen niin epävarma ihminen, että otan aina varmuuden vuoksi selvää asioista perin pohjin. Sitten kun olen vielä ujokin, en vietä töissä aikaani jutellen kotiasioista. Eipä niissä olisi juteltavaakaan. Asun yksin, seurana sisäkissa, omistusasunnosta vielä 8 vuotta lainaa maksettavana, käyn äidin luona lauantaisin syömässä, katson Netflixiä ja leffoja, käyn lyhyillä juoksulenkeillä muutaman kerran viikossa. Siinä koko elämä. En käy lomamatkoilla eikä ole seikkailuja.

Häpeätkö ujoutta itsessäsi? Yritätkö peitellä sitä? Pidätkö itseäsi huonompana tämän piirteen vuoksi? Ehkä ongelmasi ei ole itse ujous, vaan asennoituminen siihen. Ja se vaikuttaa itsetuntoon. Et varmasti kelpuuttaisi naista, joka on todella huono itsetuntoinen ja pitäisi itseään liian läskinä tai rumana tai mitä lie. Ole ylpeä itsestäsi ja kanna ominaisuutesi kunnialla. Jos joku ei kiinnostu älä jää märehtimään vaan tylysti seuraava. Ennen pitkää itsevarmuutesi kehittyy ja sinua pidetään kiinnostavana. Mitä enemmän altistat itseäsi sitä vähemmän kätesi tärisevät jne. Lisäksi moni nainen pitää noita merkkinä siitä, että olet oikeasti kiinnostunut eikä tämä ole aina ja poikkeuksetta huono asia. Naiset etsivät parisuhdetta ihan eri mielellä kuin yhden illan juttua. Toki miehetkin. Ja muista ettet ole ainoa, joka painii noiden ongelmien kanssa. Samalla tavalla naisetkin jännittävät treffejä. Ajattele onnistumisiasi. Muista asiat, joissa olet hyvä. Haukkaa suurempi pala mitä kuvittelet voivasi pureskella. Ja suhtaudu naisiin kuin ihmisiin, ei ne sen kummempia ole.

Äläkä keksi tekosyitä ja jää märisemään sohvalle. Jokaiset pakit kehittää itsetuntoasi etkä myöhemmin enää pelkää niitä niin kovasti.

Jos tuo kommentti oli minulle eikä ap:lle, niin en häpeä ujoutta. Se on osa minua. Jos en olisi ujo, en olisi minä. Enpä ole aiemmin miettinyt, että sitä voisi hävetä. Häpeää olen kokenut muista asioista, kuten siitä, että olen yksin. Parikymppisenä nuorena miehenä totuin siihen, että kaverit ja sukulaiset kyseli, onko minulla joku. Kyllähän se hävetti sanoa, että ei ole ketään. Yksin eläminen on sellainen leima. En tiedä, onko se samanlaista nuorelle naiselle. Ainakin moni sanoo, että haluaa olla sinkku. Mies harvoin julistaa, että olen sinkku ja tyytyväinen siihen.

Vierailija kirjoitti:

Opettele uusia reseptejä. Napsauta Youtubesta dance workout videoita. Rupea kiinnittämään huomiota äänenpainoon,ryhtiin ja istuma-asentoon.

Hyviä vinkkejä! :) kannattaa myös laulaa ja tanssia yksin ollessa.

En mä mitään hokkuspokkuskikkoja suosittelisi. Olen ollut epävarma nuorena, mitä peittelin esittämällä kovempaa kuin olin. Olin myös tyly ihmisille, jotka osasi jotain paremmin. Sillä tavalla itsestä tuntui paremmalta. Huono häviäjäkin olin, yksilöurheilussa oli muka pakko esittää parempaa kuin on. Sisällä oli epävarmuus ja sitten jos en pärjännytkään ihan niin hyvin kuin olisin halunnut, saatoin syyttää olosuhteita tai vanhaa polvivammaa tai kipua tai huonoa nesteytystä. Kettuilin toisille urheilijoille, mutta vain niille, jotka oli mua parempia.

Itsevarma ihminen olisi sanonut, että tällä kertaa pärjäsin kisoissa huonosti, mutta harjoittelen lisää että tulen paremmaksi. Sellainen puhe oli minulta täysin pois suljettu vaihtoehto. Lopulta se jotenkin loksahti, että ei mun tarvitse olla Suomen paras tässä lajissa. Toisaalta sitten kun se kipinä katosi, se katosi täysin. Mä jotenkin masennuin siitä, ettei enää urheilu huvita. Tuli kriisi että kuka mä oikein olen ja mitä unelmia mulla voi olla.

Jotkut tietää mitä ne haluaa tulevaisuudelta ja sitten on tällaisia epävarmoja ihmisiä, jotka ei tiedä. Jossain vaiheessa aina löytyy punaisen langan pää, mutta kesken matkan katoaa näkyvistä koko punainen lanka. Se masentaa, jos on epävarma suunnasta. Ehkä mun kohdalla kyse on myös siitä, että kun harrastin urheilua ja useammanlaista lajia 6-vuotiaasta täysi-ikäiseksi asti, urheillessa kaikki oli helppoa suunnan suhteen, seuraava tavoite aina näkyvissä vuosia ja vuosia. Mä luulen että monella entisellä urheilijalla tulee vaikeuksia just siksi kun arkielämä ei olekaan niin selkeää ja se punainen lanka katoaa välillä. Pitää perustaa oma paikassa muulle kuin sille mikä on seuraavan kauden tavoite.

Jos sinut on kasvatettu häpeällä, niin todennäköisesti häpeät itseäsi, mikä ei kannata :)  opettele olemaan häpeäilemättä, ajattele menneitä tapahtumia ja poista häpeäminen niistä. 

Tutustukaa itseenne. Teillä on vain yksi elämä ja se on annettu teille elettäväksi, ei äideillenne tai miehillenne.