Onko teidän puolisoillanne tämmöinen tapa että innostuvat aina jostakin kuten vaikka Pompeijista, lukevat siitä kaiken wikipediasta ja pitävät sulle luennon

Ei puolisolla, mutta mulla on. Kohde vaihtelee, välillä jumitun keskitysleireihin, välillä pengon kaiken Estonian onnettomuudesta. Kerran jopa matkustin yksin Eurooppaan katsomaan keskitysleiriä extempore kun oli pahin mania sen suhteen päällä. Jotain austismijuttua kai se on.

Joskus tiedonjanoa pidettiin hyvänä juttuna. Nykyisin se on sitten joku helvetin diagnoosi.

Vierailija kirjoitti:

Ei puolisolla, mutta mulla on. Kohde vaihtelee, välillä jumitun keskitysleireihin, välillä pengon kaiken Estonian onnettomuudesta. Kerran jopa matkustin yksin Eurooppaan katsomaan keskitysleiriä extempore kun oli pahin mania sen suhteen päällä. Jotain austismijuttua kai se on.

Erittäin tuttua. Luin Estoniasta kaiken, mitä vain löysin. Katsoin kaikki videot ja kuvat, mitä ikinä sain netin syövereistä ongittua. Luin jopa onettomuusraportin kokonaan, siinä taisi olla pari sataa sivua. Tätä kesti muutaman päivän, kunnes siirryin seuraavaan aiheeseen. Olen myös penkonut Norjassa sattuneen luolasukellusonnettomuuden läpikotaisin. Samoin sen luolaonnettomuuden USA:ssa, ja satoja muita tapauksia. 

Olisi pitänyt alkaa onnettomuus- tai rikostutkijaksi, niin saisin palkkaakin selvittelyistä. Tämä ominaisuus on ollut minussa aina, luulen että kirjoa löytyy, mutta en tule ikinä hakemaan mitään diagnoosia. Nainen olen.