Miksi ihmiset ovat niin kunnianhimoisia nykyään

En minä ainakaan ole.

Ehkä kyseinen luonteenpiirre on vihdoin ja viimein saanut jonkinlaisen synninpäästön ja siksi se korostuu ehkä nykymaailmassa näkyen kilpailuviettisyytenä?

Tunnustan olevani äärimmäisen kunnianhimoinen. Se oli asia, jota omassa lapsuudessani jopa lytättiin (älä nyt toiselle paikkakunnalle lukioon, mitä sitä nyt yliopistoon, eikö maisteri riitä, miksi sitä nyt pitää tohtoriksi saakka lukea, miksi kilpailet kun eikö olisi kivempi vaan harrastella, perustaisit sinäkin nyt vaan perheen ja asettuisit alollesi jne). Kunnianhimoa on aina ollut, nykymaailma antaa ehkä enemmän mahdollisuuksia toteuttaa sitä. Ja mediassa tietysti nämä menestyjätapaukset nousee nykyään helpommin esille, ennen ne oli ne teollisuuspatruunat ja kauppiaat, mutta huomio taisi olla vähäisempää.

Kunnianhimoa tarvitaan mutta käy helposti niin ettei mikään riitä. Mikään ei ole tarpeeksi hyvää. On todennäköisempää olla onnellinen jos tyytyy vähään.

Missä tämä kunnianhimo mahtaa näkyä? Ihmiset ovat aina olleet kunnianhimoisia, mutta somessa sen saa tuotua kaikkien nähtäville.

Vierailija kirjoitti:

Kunnianhimoa tarvitaan mutta käy helposti niin ettei mikään riitä. Mikään ei ole tarpeeksi hyvää. On todennäköisempää olla onnellinen jos tyytyy vähään.

On osin varmasti totta tämäkin, mutta näkisin myös niin, että monesti kehitys ja innovaatiot vaativat sitä täydellisyydentavoittelua ja kunnianhimoisuutta. Jos kaikki tyytyy ihan kivaan, on lopputulos monesti sellainen "seiskan arvoinen". Se riittää monissa asioissa, mutta kyllä me tarvitaan myös niitä, joilla on visioita, korkeat vaatimukset ja pyrkimys jatkuvaan parantamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Kunnianhimoa tarvitaan mutta käy helposti niin ettei mikään riitä. Mikään ei ole tarpeeksi hyvää. On todennäköisempää olla onnellinen jos tyytyy vähään.

Ei minua ainakaan ole vähään tyytyminen tehnyt onelliseksi. Tai ennemminkin se, että joutunut tyytymään vähään.